Lue keskustelun säännöt.
Perhetyö käy meillä teini-ikäisen pojan ongelmien vuoksi
19.01.2020 |
Ei siis mitään lastensuojelua varsinaisesti, mutta kouluongelmien vuoksi olen toivonut että tulisivat meille aamuisin, kun itse olen töissä ja katsoisivat että poika herää ja lähtee kouluun. Ei onnistu, haluavat tulla iltapäivisin. No, ei siinä mitään, tulkoot, mutta en ymmärrä miten se auttaa poikaa lähtemään kouluun. Istuvat tunnin sohvalla ja juovat kahvia. Mikä virka näillä on?!
Kommentit (221)
Loppu liirfumlaarum kirjoitti:
Nyt se lapsi/nuori pitää saada muualle puhumaan ongelmistaan. KUn kerran on hyvä oppilas,voi olla että on turhautunut juuri koulunkäyntiin kun ei saa enää älyllistä vastusta,siksi alisuoriutuu. (tiedän erään,kieltäytyi menemästä kouluun kun ei oppinut siellä yhtään mitään)
Jotenkin koeta hankkia koulupsykologi tms ja sanot sille nuorelle että sinne on mentävä,ei ulospääsyä!
Koeta.
Ja sano perhetyöntekijöille että riittää,hankkikaa psykologi/psykiatri/joku muu ammattilainen apuun.
Jos koulupsykologille ei pääse, kunnassa/kaupungissa voi olla nuorten talo tai muuta palvelua ongelmiin. Jos jää vain kädet taskussa seuraamaan, ongelmat pahenevat. Tarvitaan vanhempien aktiivisuutta aina!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mies lapsen isä vai sinun miesystävä?
Lahjonta, kiristys, rangaistus.
Jää säkin kotiin nukkumaan, ehkä poika huolestuu kun äitiäkään ei huvita mennä töihin.
Jätä kotityötkin rempalleen, makoilet vaan.
Sovit tietysti ensin työssä että otat pari päivää palkatonta.
Tehosi meidän perheessä!
Lapsista tuli oikein tunnollisia.
Nykynuorille päiväkodista saakka tuputetaan ajatusta, että aikuinen on kaikesta vastuussa ja aikuinen on vikapää, jos ei saa kaadettua puhumalla toisen päähän motivaatiota ja vastuuntuntoa. Tätä viestiä tulee joka puolelta, hammaslääkärissä ja koulun terveydenhoitajalla käydään vanhemman kanssa, puhutaan lapsen ohi, vanhemmalle, ei lapselle. Opettajat puhuvat ja vaativat yhteistyötä vanhemman, ei lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijät ilmeisesti juovat sitä kahviaan olohuoneen sohvalla ja juttelevat vanhemmille, samalla tiukasti vahtien että löytyykö niistä vanhemmista joku helppo vika, jolla heidän saa syntipukiksi. Taas sama viesti, lapsi ei ole oman elämänsä toimija, omavastuuta ei ole, mitään ei tarvi tehdä jos ei haluu, jos ei haluu mitään niin tadaa, vanhemman vika! Mietin vaan, että kokeekohan lapsi tai nuori olevansa joku vanhempansa jatke, ei oma erillinen itsensä, vaan objekti, projekti, jota suoritetaan kunnes tulee se maaginen täysi-ikä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kodinhoitajia on herättäjiksi koulutettu joka aamu pojallesi. Poika pitää viedä keslustelemaan kuraattorin yms.kanssa, joka käy läpi, miksi ei halua aamulla herätä kouluun. Selvästi kyse on isommasta ongelmasta kuin pelkkä herääminen. Myös koulupsykologi tai muu vastaava voisi auttaa. Näitä tapauksia jyllä riittää, jotka haluaisivat ulkoistaa ongelman käsittelyn muille, tässä tapauksessa kodinhoitajille! Vastuuta nyt vanhempana ottamaan, jotta pojan tulevaisuus jatko-opinnoissa ei pilaannu.
Miten kodinhoitaja tähän liittyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös aikanaan teinin kanssa yhtä sun toista ongelmaa, ja nuorisopsykan kautta sitten saatiin perhetyötä, jonka oli tarkoitus tukea nuoren toiminnanohjausta as-diagnoosin ja murrosiän hankaluuksissa. Piti tulla nepsyvalmennusta ja tukea kaverisuhteisiin jne. mutta sosionomeilla tuntui olevan tasan yhdenlaista annettavaa, tarpeesta riippumatta. Meille ehdotettiin kesällä luontoretkeä yhdessä heidän kanssaan, mikä tuntui aika tyhmältä, koska tulimme tapaamiseen suoraan kesämökiltä. He vielä auliisti lupautuivat tarjoamaan makkarat, ikään kuin olisimme olleet myös vähävaraisia siksi, että nuorellamme oli ongelmia. Sitten ehdotettiin jatkuvasti, että toinen työntekijä voisi lähteä vaikka minun kanssani lenkille. En ole liikunnanohjausta vailla, sillä liikunta on osa arkeani sekä työssä että vapaa-ajalla, eikä minua tarvinnut mitenkään saada syrjään heidän tieltään, koska moni tapaaminen oli joka tapauksessa sellaisena kellonaikaan, että olin vielä töissä. Sitten haluttiin hengailla yo-kirjoituksiin valmistautuvan veljen kanssa, joka piti tilannetta tosi kiusallisena. Ehdotettiin, että järjestettäisiin yhdessä pikkusiskolle leikkipuistoretki, mikä oli kaikkein naurettavinta, koska sisko oli silloin 10 ja asumme käytännössä leikkipuiston vieressä. Mieheni, eli lasten isä, jäi kokonaan ilman näitä ohjelmanumeroita, eli konsepti oli ilmeisesti suunniteltu moniongelmaisen yksinhuoltajaäidin tueksi, olipa tarve mikä hyvänsä. Perhedynamiikkaan tutustumisenkin ymmärtäisin, jos se tehtäisiin sitten kaikkien perheenjäsenten kanssa ja nimenomaan perheen tarpeisiin ja omaan tilanteeseen nähden, mutta kun moniammatillisessa palaverissa oli jo käyty tarvekartoitus, ja se avun tarve koski nimenomaan sitä teiniä. Silloin, kun hän vielä oli lastenpsykan puolella, kuntoutus ja hoito koski aina koko perhettä, eli meidän dynamiikasta oli mustaa valkoisella jo useiden vuosien ajalta. Lopulta teini pääsi johonkin toiminnalliseen vertaisryhmään sinne psyk.polille ja se oli selvästi hänelle mieluinen juttu, josta tuli apua hänen omaan oloonsa.
Taas asenteesta loistaa kilometrin päähän se, että sivusta seurataan eikä haluta edes yrittää eikä ymmärtää avun tarjoajia. Olet todella ärsyttävä ihminen. Olisit hankkinut muutakin apua, senkin valittaja, jos tuo ei kelvannut.
Hyvänen aika, meillähän on ollut hoitosuhde jo vuosia, eli muutakin apua on koko ajan ollut. Tämä oli se, mikä ei toiminut, vaikka käytiin syömässä ne heidän tarjoamat makkarat metsässä. He eivät kuitenkaan perehtyneet siihen, mikä meillä oli avun tarve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nuorisotyöntekijä ja en käy kenenkään mussukoita herättelemässä kouluun, mutta olen kuullut tällaisesta palvelumuodosta kyllä. Nykyään katsoisin tämän kuuluvan enemmän juuri perhetyöntekijän työalueeseen kuin minun.
Omassa perheessä on tällainen nihkeä kouluun lähtijä, joten olen muokannut työaikaani niin, että ehdin hänet joka aamu herättämään ja vielä puhelimella varmistan, että hän sinne kouluun myös menee. Apua on haettu, mutta se vaatisi myös tämän nuoren omaa tahtoa, että siitä olisi jotain hyötyä, joten nyt mennään tällä. Nyt on tietysti helppo sanoa, että työni on helppo painottaa iltaan, mutta vaatii se tiettyjä uhrauksiakin ja varsinkin yksinhuoltajana tämä on yksin minun tehtäväni.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kodinhoitajia on herättäjiksi koulutettu joka aamu pojallesi. Poika pitää viedä keslustelemaan kuraattorin yms.kanssa, joka käy läpi, miksi ei halua aamulla herätä kouluun. Selvästi kyse on isommasta ongelmasta kuin pelkkä herääminen. Myös koulupsykologi tai muu vastaava voisi auttaa. Näitä tapauksia jyllä riittää, jotka haluaisivat ulkoistaa ongelman käsittelyn muille, tässä tapauksessa kodinhoitajille! Vastuuta nyt vanhempana ottamaan, jotta pojan tulevaisuus jatko-opinnoissa ei pilaannu.
Missä on nuoren omavastuu? Koululainen ei ole mikään vauva, vaan puhetaitoinen ja kyvykäs ottamaan itsekin vastuuta omasta elämästään! Ei nuoren ongelmaa voi ulkoistaa pois nuorelta itseltään, ei vanhemmilla ole avaimia toisen mieleen eikä se nuori ole sama kuin isä ja äiti, vaan ihan oma erillinen itsensä! Onko kukaan kysynyt mitä nuori on itse valmis tekemään oman itsensä ja elämänsä eteen? Muut puhuvat ohi ja syyttelevät toinen toisiaan, välillä varmaan nuorelle sanotaan kuin puhekyvyttömälle vauvalle, ei mikään ole sinun syytäsi, aikuiset nyt tässä keskustelevat ja hoitavat asiat sinun puolestasi, et kuitenkaan osaa ajatella itse, eikä sinulla mitään ideoita ole ja joka tapauksessa aikuiset tietävät kaiken, hoitavat kaiken ja ajattelevat kaiken sinun puolestasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä sitten juttelette työntekijöiden kanssa, ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykynuorille päiväkodista saakka tuputetaan ajatusta, että aikuinen on kaikesta vastuussa ja aikuinen on vikapää, jos ei saa kaadettua puhumalla toisen päähän motivaatiota ja vastuuntuntoa. Tätä viestiä tulee joka puolelta, hammaslääkärissä ja koulun terveydenhoitajalla käydään vanhemman kanssa, puhutaan lapsen ohi, vanhemmalle, ei lapselle. Opettajat puhuvat ja vaativat yhteistyötä vanhemman, ei lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijät ilmeisesti juovat sitä kahviaan olohuoneen sohvalla ja juttelevat vanhemmille, samalla tiukasti vahtien että löytyykö niistä vanhemmista joku helppo vika, jolla heidän saa syntipukiksi. Taas sama viesti, lapsi ei ole oman elämänsä toimija, omavastuuta ei ole, mitään ei tarvi tehdä jos ei haluu, jos ei haluu mitään niin tadaa, vanhemman vika! Mietin vaan, että kokeekohan lapsi tai nuori olevansa joku vanhempansa jatke, ei oma erillinen itsensä, vaan objekti, projekti, jota suoritetaan kunnes tulee se maaginen täysi-ikä vastaan.
Ei näin. Vanhemmuus alkaa heti, kun lapsi on kohdusta ulos tullut. Se on 24/7/365. Kukaan muu, ei siis kukaan muu ole lopullisessa vastuussa lapsestaan kuin vanhemmat. Vanhempien vuorovaikutus keskenään, suhde lapseen, tälle annetut virikkeet, mallit ovat täysin ratkaisevia. Jos ja kun ongelmia syntyy kaikesta huolimatta, siinäkin vanhemmat ovat vastuussa, että hakevat ratkaisuja, ovat yhteistyökykyisiä viranomaisten, koulun, hoitotahojen kanssa. Olen nähnyt aivan liikaa työssäni täysin välinpitämättömiä vanhempia, kun teini-ikäisen elämä on menossa hunningolle. Perheen rahatilanteesta tai vanhempien työssäkäynnistä se ei ole kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös aikanaan teinin kanssa yhtä sun toista ongelmaa, ja nuorisopsykan kautta sitten saatiin perhetyötä, jonka oli tarkoitus tukea nuoren toiminnanohjausta as-diagnoosin ja murrosiän hankaluuksissa. Piti tulla nepsyvalmennusta ja tukea kaverisuhteisiin jne. mutta sosionomeilla tuntui olevan tasan yhdenlaista annettavaa, tarpeesta riippumatta. Meille ehdotettiin kesällä luontoretkeä yhdessä heidän kanssaan, mikä tuntui aika tyhmältä, koska tulimme tapaamiseen suoraan kesämökiltä. He vielä auliisti lupautuivat tarjoamaan makkarat, ikään kuin olisimme olleet myös vähävaraisia siksi, että nuorellamme oli ongelmia. Sitten ehdotettiin jatkuvasti, että toinen työntekijä voisi lähteä vaikka minun kanssani lenkille. En ole liikunnanohjausta vailla, sillä liikunta on osa arkeani sekä työssä että vapaa-ajalla, eikä minua tarvinnut mitenkään saada syrjään heidän tieltään, koska moni tapaaminen oli joka tapauksessa sellaisena kellonaikaan, että olin vielä töissä. Sitten haluttiin hengailla yo-kirjoituksiin valmistautuvan veljen kanssa, joka piti tilannetta tosi kiusallisena. Ehdotettiin, että järjestettäisiin yhdessä pikkusiskolle leikkipuistoretki, mikä oli kaikkein naurettavinta, koska sisko oli silloin 10 ja asumme käytännössä leikkipuiston vieressä. Mieheni, eli lasten isä, jäi kokonaan ilman näitä ohjelmanumeroita, eli konsepti oli ilmeisesti suunniteltu moniongelmaisen yksinhuoltajaäidin tueksi, olipa tarve mikä hyvänsä. Perhedynamiikkaan tutustumisenkin ymmärtäisin, jos se tehtäisiin sitten kaikkien perheenjäsenten kanssa ja nimenomaan perheen tarpeisiin ja omaan tilanteeseen nähden, mutta kun moniammatillisessa palaverissa oli jo käyty tarvekartoitus, ja se avun tarve koski nimenomaan sitä teiniä. Silloin, kun hän vielä oli lastenpsykan puolella, kuntoutus ja hoito koski aina koko perhettä, eli meidän dynamiikasta oli mustaa valkoisella jo useiden vuosien ajalta. Lopulta teini pääsi johonkin toiminnalliseen vertaisryhmään sinne psyk.polille ja se oli selvästi hänelle mieluinen juttu, josta tuli apua hänen omaan oloonsa.
Taas asenteesta loistaa kilometrin päähän se, että sivusta seurataan eikä haluta edes yrittää eikä ymmärtää avun tarjoajia. Olet todella ärsyttävä ihminen. Olisit hankkinut muutakin apua, senkin valittaja, jos tuo ei kelvannut.
Kyllä se menee niin päin, että avun tarjoajan pitäisi yrittää ymmärtää autettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen noustiin kouluun, vaikka kuinka olisi väsyttänyt. Itsekin nousin, vaikka kärsin pahoista univaikeuksista ja olin useana yönä nukkunut vain muutaman tunnin. Pahimmat häirikötkään eivät juurikaan lintsanneet. Vielä 2000-luvun alussa teinikin ymmärsi, että hänellä on myös VELVOLLISUUKSIA. Nykyäänhän niitä ei enää ole, on pelkkiä oikeuksia. Se näkyy esim. tässä aloituksessa. Vika ei ole pelkästään vanhemmissa. Suurin vika on yhteiskunnassa. Kakarat on paapottu pilalle. Mitään ei saa enää vaatia. No, maatkoon koko ikäluokka sängyn pohjalla hamaan tappiin asti, niin ehkä ajan myötä asioihin tulee muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kodinhoitajia on herättäjiksi koulutettu joka aamu pojallesi. Poika pitää viedä keslustelemaan kuraattorin yms.kanssa, joka käy läpi, miksi ei halua aamulla herätä kouluun. Selvästi kyse on isommasta ongelmasta kuin pelkkä herääminen. Myös koulupsykologi tai muu vastaava voisi auttaa. Näitä tapauksia jyllä riittää, jotka haluaisivat ulkoistaa ongelman käsittelyn muille, tässä tapauksessa kodinhoitajille! Vastuuta nyt vanhempana ottamaan, jotta pojan tulevaisuus jatko-opinnoissa ei pilaannu.
Missä on nuoren omavastuu? Koululainen ei ole mikään vauva, vaan puhetaitoinen ja kyvykäs ottamaan itsekin vastuuta omasta elämästään! Ei nuoren ongelmaa voi ulkoistaa pois nuorelta itseltään, ei vanhemmilla ole avaimia toisen mieleen eikä se nuori ole sama kuin isä ja äiti, vaan ihan oma erillinen itsensä! Onko kukaan kysynyt mitä nuori on itse valmis tekemään oman itsensä ja elämänsä eteen? Muut puhuvat ohi ja syyttelevät toinen toisiaan, välillä varmaan nuorelle sanotaan kuin puhekyvyttömälle vauvalle, ei mikään ole sinun syytäsi, aikuiset nyt tässä keskustelevat ja hoitavat asiat sinun puolestasi, et kuitenkaan osaa ajatella itse, eikä sinulla mitään ideoita ole ja joka tapauksessa aikuiset tietävät kaiken, hoitavat kaiken ja ajattelevat kaiken sinun puolestasi!
Olen tehnyt töitä 25 vuotta teini-ikäisten kanssa. Nuorilla ei ole aina kykyä eikä halua sanoittaa ongelmiensa perimmäisiä syitä psykokielellä. Olen ollut mukana palavereissa vanhempien, nuoren ja hoitavan tahon kanssa ja tärkeintä on myönteinen, hyväksyvä suhde nuoreen. Ongelmia voidaan ymmärtää mutta niille myös yritetään tehdä aktiivisesti jotain niiden vähentämiseksi. Kun olen saanut myönteisen suhteen nuoreen ja ymmärrän esim.poissaoloja tiettyyn rajaan asti, on tullutkin pikkuhiljaa myönteistä tulosta: poissaolot ovat jääneet lähes kokonaan pois ja koulu lähtenyt menemään hyvin. Tärkeää on kodin, koulun sekä hoitotahon toimenpiteet rinnakkain. Totta kai tarvitaan nuoren itsensä motivaatiota. Ystäväpiirillä on myös erittäin suuri merkitys tuonikäisillä. Jos siellä lintsaaminen ja koulussa pärjäämättömyys on hyväksyttävä normi, on nuoren hankala mennä tätä vastaan. Vanhempien kiinnostus nuorten kaveripiiriin on tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nuorisotyöntekijä ja en käy kenenkään mussukoita herättelemässä kouluun, mutta olen kuullut tällaisesta palvelumuodosta kyllä. Nykyään katsoisin tämän kuuluvan enemmän juuri perhetyöntekijän työalueeseen kuin minun.
Omassa perheessä on tällainen nihkeä kouluun lähtijä, joten olen muokannut työaikaani niin, että ehdin hänet joka aamu herättämään ja vielä puhelimella varmistan, että hän sinne kouluun myös menee. Apua on haettu, mutta se vaatisi myös tämän nuoren omaa tahtoa, että siitä olisi jotain hyötyä, joten nyt mennään tällä. Nyt on tietysti helppo sanoa, että työni on helppo painottaa iltaan, mutta vaatii se tiettyjä uhrauksiakin ja varsinkin yksinhuoltajana tämä on yksin minun tehtäväni.
Tsemppiä ja sinnikkyyttä teille. Unirytmi luonnostaan on teinillä erilainen ja nukkuminen venyy aamusta, kun valvotaan yöllä. Sinnikkyyttä tämä elämä vaatii muutenkin. Jokainen meistä on yksilö. Jos ongelmia ei ole muuten nuoren kanssa, kun heräämisen kanssa, on se kuitenkin vielä pieni murhe. Jos koulunkäynti takkuaa muutenkin, ongelma jo isonee.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitten juttelette työntekijöiden kanssa, ap?
Keskustelemme lähinnä pojan tilanteesta ja siitä miksei mene kouluun. Poika ei osaa itse nimetä syytä, mutta on ilmeisen ahdistunut. LääkäriIle on menossa parin viikon päästä.
Usein kerron ihan arkipäiväisiä asioita, miehen saapumisia reissutöistä ja nuorimmaisen koulujuttuja, jotka siis sujuvat hyvin. Poika ei halua olla kontaktissa perhetyöntekijöiden kanssa mutta vastailee lyhyesti kysymyksiin.
Lastensuojelusta saa tukihenkilön tällaiseen tarkoitukseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitten juttelette työntekijöiden kanssa, ap?
Keskustelemme lähinnä pojan tilanteesta ja siitä miksei mene kouluun. Poika ei osaa itse nimetä syytä, mutta on ilmeisen ahdistunut. LääkäriIle on menossa parin viikon päästä.
Usein kerron ihan arkipäiväisiä asioita, miehen saapumisia reissutöistä ja nuorimmaisen koulujuttuja, jotka siis sujuvat hyvin. Poika ei halua olla kontaktissa perhetyöntekijöiden kanssa mutta vastailee lyhyesti kysymyksiin.
No eikö se ole parempi, että lähdetään selvittelemään ongelman syitä. Eli miksi nuori ei halua nousta aamulla kouluun.
Entisenä koulupsykologina allekirjoitan näkemyksen, että juuri tuollaiselle aamuherätyspalvelulle olisi kysyntää. Mutta samaan hengenvetoon totean, ettei se suurimmassa osassa tapauksista poista alla olevaa koulunkäymättomyyden perussyytä. On aina oire jostain vakavammasta,jos lapsi tai nuori vain jättäytyä pois koulusta ja se syy täytyy selvittää ja hoitaa oikealla tavalla. Pelkkä "laiskuus" ei todellakaan selitä jos nuori jää pois koulusta.
Lisäksi peräänkuuluttaisin Suomen työelämään riittävästi joustoa, jotta vanhemmat voisivat tehdä lyhennettyä työpäivää, etenkin jos nuorella on tuontyyppisiä ongelmia mitä apn teinilla. Itse jopa harkitsin oikeasti osa-aikatöitä apn asemassa ja kulujen karsimista minimiin osa-aikatyon mahdollistamiseksi. Oireileva teini tarvitsee turvallisen aikuisen läsnäoloa siinä missä uhmaikäinen taapero.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa siis sossutkaan lasta kouluun?
Ajatuksen voimalla, vai miten ajattelit? Jos ajatus toimisi, niin varmaan toimisi silloin, kun vanhemmat ajattelevat.
Tuskin kodinhoitajia on herättäjiksi koulutettu joka aamu pojallesi. Poika pitää viedä keslustelemaan kuraattorin yms.kanssa, joka käy läpi, miksi ei halua aamulla herätä kouluun. Selvästi kyse on isommasta ongelmasta kuin pelkkä herääminen. Myös koulupsykologi tai muu vastaava voisi auttaa. Näitä tapauksia jyllä riittää, jotka haluaisivat ulkoistaa ongelman käsittelyn muille, tässä tapauksessa kodinhoitajille! Vastuuta nyt vanhempana ottamaan, jotta pojan tulevaisuus jatko-opinnoissa ei pilaannu.