Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?
Mä sanoisin, että niitä on ollu ehkä viis, maksimissaan kymmenen ja olen jo 50. Kaikista mun tapaamista ihmisistä vaan noin vähän. Osasta on tullut rakkaustarinoita ja osasta ei. Yksi oli vaan tuntematon kassahenkilö, mutta kolahdus oli kovin vahva, molemminpuolinen ja niin ilmiselvä, että jopa mukana ollut aviomieheni huomasi sen.
Tässä muutama fakta näihin liittyen: ovat kaikki olleet miehiä, ei mitään hajua ammatista tai rahoista, iällä ei ole ollut väliä ja ovat olleet ihan erinäköisiä.
Erikoista hommaa.
Kommentit (798)
Nolla. Ihan hemmetin tylsiä ja estyneitä naisia tullut vastaan ainoastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä 10. Olen nyt 32. Yleensä olen ns paennut sitä kemiaa. Mutta joo, kyllähän sen selvästi tuntee kun jonkun kanssa loksahtaa... huoneen toiselta puolelta kun katseet kohtaa ja molemmat tajuaa sen. Sit jutellaan ja siinä on sellasta nostetta ja värinää, tuntee olevansa paljon enemmän ja monipuolisempi kuin vielä hetki sitten. Ja että se toinenkin on, niin syvä ja monimutkainen, elämän mittainen tutkimusmatka..
No mä olen aina lopettanut nää hetket lyhyeen ja lähtenyt paikalta pois. Olen onnellisessa parisuhteessa, enkä lähde leikkimään sillä.Uskon että jos olisin sinkku niin näitä yhteyksiä löytyisi lisää vielä monia, ehkä parin vuoden välein sellainen tulee vastaan.
Nuorena tosin olin älyttömän rakastunut, kuten nuoret osaa olla. Kolahti ja kunnolla, tunsin massiivista yhteyttä ja vetovoimaa siihen mieheen. Sitten säädettiin, soudettiin ja huovattiin vuosien ajan, kunnes kerran istuin taas hänen kanssaan kahvilla ja *pam!* se sama "kolahdus" ja kemia hävisi tai peruuntui. Yhtäkkiä se oli vain joku mies, en tuntenut häntä eikä hän minua, meidän sieluilla ei ollut mitään kosketusta toisiinsa. Siihen jäi se homma, en enää koskaan tuntenut häntä kohtaan sitä villiä kemiaa. Jännästi se vaan tapahtui kuin veitsellä leikkaamalla.
Mä olen kanssa tuntenut tämän, että se vetovoima loppuu ja yhteys katkeaa. Ihminen jonka kanssa on vuosia asunut yhdessä tuntuu hetkessä ihan vieraalle ihmiselle. Olen kokenut myös sen, kun toinen menettää kiinnostuksensa. Sille ei ole mitään tehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vai oikein kassahenkilön kanssa "kolahti". Tämä kertookin jo, kuinka vakavasti ap:n jutut kannattaa ottaa.
-
Aivan! Tarina olisi paaaljon uskottavmpi, jos edes maisteritutkinnon suorittaneen kanssa olisi "kolahtanut"...
En yhtäkään molemminpuolista :/
N25
Vierailija kirjoitti:
En yhtäkään molemminpuolista :/
N25
Katsele pelimiehiä. Kemiasta ja kolahtelusta ei tule loppua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden ainoan ja se on kestänyt jo 55 vuotta!Lyhyt ja ytimekäs vastaus.
Te onnekkaat.. ite joutuu tyytymään kumppaniin ellei tahdo olla yksin ja ilman perhettä. Ei vaan löytynyt molemminpuolista koskaan. Millaista on seksi tällaisessa järkisuhteissa? Katsotaan samalla tvtä ja tarkoitus on ainoastaan saada lapsi?😂😱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahdesti.
Ekalla kerralla olin 24, sellaista sielunkumppanuutta ja toisen lauseiden täydentämistä ekasta illasta alkaen. Parisuhdetta siitä ei tullut ikinä, ensin oli fwb ja ystäviä olemme yhä. Vatsa menee vieläkin sekaisin kun on sovittu olusille menosta tai muusta tapaamisesta.
Toinen oli 28v. Hymy baaritiskilä oli vastustamaton. Ensin kolahdus hiipui ja tapailtiin muutama kerta, sitten tajuttiin että meillä on tässä käsissä jotain suurempaa. Ollaan nyt oltu 22 vuotta yhdessä.
Oli rankkaa myöntää itselle etten voi ikuisesti odottaa sen ekan kolahduksen kasvamista aikuiseksi ja että mun pitää antaa hänen mennä ja keskittyä tähän toiseen. Eka kolahdus kasvoi lopulta jännämiehestä aikuiseksi, 10 vuotta mua myöhemmin. Aika kovan koulun se häneltä vaati. Joskus päissään sanoi katuvansa ettei meistä tullut paria mutta ystvyys säilyy.
Vierailija kirjoitti:
Kahdesti.
Ekalla kerralla olin 24, sellaista sielunkumppanuutta ja toisen lauseiden täydentämistä ekasta illasta alkaen. Parisuhdetta siitä ei tullut ikinä, ensin oli fwb ja ystäviä olemme yhä. Vatsa menee vieläkin sekaisin kun on sovittu olusille menosta tai muusta tapaamisesta.
Toinen oli 28v. Hymy baaritiskilä oli vastustamaton. Ensin kolahdus hiipui ja tapailtiin muutama kerta, sitten tajuttiin että meillä on tässä käsissä jotain suurempaa. Ollaan nyt oltu 22 vuotta yhdessä.
Oli rankkaa myöntää itselle etten voi ikuisesti odottaa sen ekan kolahduksen kasvamista aikuiseksi ja että mun pitää antaa hänen mennä ja keskittyä tähän toiseen. Eka kolahdus kasvoi lopulta jännämiehestä aikuiseksi, 10 vuotta mua myöhemmin. Aika kovan koulun se häneltä vaati. Joskus päissään sanoi katuvansa ettei meistä tullut paria mutta ystvyys säilyy.
Mitä mieltä nykyinen mies on tästä toisesta? Jos vieläkin aiheuttaa perhosia vatsanpohjaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaanko karkeasti että 2 todella voimakasta kemiaa sisältänyttä kolahdusta elämäni aikana, olen 38. Kummankaan henkilön kanssa en ole ns. seurustellut koskaan.
Olen tälläkin hetkellä pitkässä parisuhteessa, mutta en lue miestäni näiden kolahdusten joukkoon, koska suhteemme alku oli erilainen, ja meidän väliltä maaginen vetovoima puuttui jo alussa, kaikkea muuta kyllä oli.
Ensimmäinen kolahdus tapahtui parikymppisenä, törmäsin sattumalta mieheen, jonka nähdessäni ja katseiden kohdatessa, tajuntaani vain iskeytyi ajatus että tuota ihmistä olen etsinyt ja tuon ihmisen haluan. Selittämätön vetovoiman ja tuttuuden tunne, tuo on minun ihmiseni. Kemiaa.
Aloitimme suhteen, olosuhteiden johdosta erittäin epämääräisen, ja yhteensä n. 3 vuoden aikana aina tavatessamme se kemia iski täysillä. En pystynyt sitoutumaan kehenkään muuhun ko. aikana vakavasti, koska tunne miestä kohtaan esti voimakkaammat ihastumiset.
Jälkeenpäin törmäsin häneen usein mitä ihmeellisimmissä tilanteissa (emme kuuluneet samaan ystäväpiiriin, asuimme eri puolilla Suomea yms.) ja nämä sattumat loppuivat vasta kun hän muutti ulkomaille.
Toista kolahdusta elän parhaillaan. Tapasin muutama vuosi sitten miehen, jonka kanssa ensimmäisen kerran keskusteltuani kolahti jossain ja todella vahvasti. Samat tuntemukset kuin yllä. Aluksi aina kohdatessamme katseet puhuivat enemmän kuin sanat, nyt olemme päässeet jo aivan eri tasolle tutustumisessa, mutta olosuhteet (molemmat varattuja) jarruttavat. Kolahdus on molemminpuolinen, ja se kemia ja yhteys välillämme on jotain sellaista jota harvoin tulee vastaan. Tulevaisuudesta en tiedä.
Nämä ”kolahdukset” ovat tuntuneet siis paljon paljon ihastumista vahvemmilta. Se on kuin jokin pyörre mikä vie mukanaan, mutta samalla mukana on tuttuuden ja varmuuden tunne, että tämä on se ihminen kenen pitäisi olla elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtäkään molemminpuolista :/
N25
Katsele pelimiehiä. Kemiasta ja kolahtelusta ei tule loppua!
Kun kukaan ei kiinnostu niin minkäs teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljä. Lasken nyt vain ne mitkä itse tulkitsen "kemiaksi". Ihastumista pidän eri asiana, saati rakkautta. Mutta siis, neljä kemiaa. Olen 45v. Olen ollut joissain seurustelusuhteissa, pisin lasteni isän kanssa. Ns. seksisuhteita on ollut kaksi ja nyt kun mietin, niin niistä molemmat "kemiamiehen" kanssa. Toinen oli tiiviimpi, nähtiin noin kerran viikossa puolentoista vuoden ajan, toinen sellainen missä saattoi olla useita vuosiakin välissä, mutta yhteys pysyi (tai, pysyy), vaikkei siitä koskaan mitään parisuhdetta saakaan aikaiseksi. Kaksi muuta sitten sellaisia vahvoja kolahduksia muuten vaan mitkä ei koskaan johtaneet mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdesti.
Ekalla kerralla olin 24, sellaista sielunkumppanuutta ja toisen lauseiden täydentämistä ekasta illasta alkaen. Parisuhdetta siitä ei tullut ikinä, ensin oli fwb ja ystäviä olemme yhä. Vatsa menee vieläkin sekaisin kun on sovittu olusille menosta tai muusta tapaamisesta.
Toinen oli 28v. Hymy baaritiskilä oli vastustamaton. Ensin kolahdus hiipui ja tapailtiin muutama kerta, sitten tajuttiin että meillä on tässä käsissä jotain suurempaa. Ollaan nyt oltu 22 vuotta yhdessä.
Oli rankkaa myöntää itselle etten voi ikuisesti odottaa sen ekan kolahduksen kasvamista aikuiseksi ja että mun pitää antaa hänen mennä ja keskittyä tähän toiseen. Eka kolahdus kasvoi lopulta jännämiehestä aikuiseksi, 10 vuotta mua myöhemmin. Aika kovan koulun se häneltä vaati. Joskus päissään sanoi katuvansa ettei meistä tullut paria mutta ystvyys säilyy.Mitä mieltä nykyinen mies on tästä toisesta? Jos vieläkin aiheuttaa perhosia vatsanpohjaan.
Hän on asian kanssa ihan fine. Ovat tavanneet. Hän on ihan fine myös sen kanssa että tienaan enemmän ja että olen miesvaltaisella alalla. Sellaiset miehet on harvassa, onneksi edes tämä tuli elämässä vastaan. Monta muunlaistakin tapausta tullut "haastateltua".
Lisätään listaan vielä yksi puolikolahdus. Palasin vanhempainvapaalta töihin ja sinne oli tullut uutta porukkaa, se oli se eka katseiden kohtaaminen. Olemme taas samassa työpaikassa, välillä ei oltu. Se halaa mua aina pikkujouluissa, ei mitään sen enempää, ei mitään lähentelyä, mutta kolaus lienee molemminpuolinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdesti.
Ekalla kerralla olin 24, sellaista sielunkumppanuutta ja toisen lauseiden täydentämistä ekasta illasta alkaen. Parisuhdetta siitä ei tullut ikinä, ensin oli fwb ja ystäviä olemme yhä. Vatsa menee vieläkin sekaisin kun on sovittu olusille menosta tai muusta tapaamisesta.
Toinen oli 28v. Hymy baaritiskilä oli vastustamaton. Ensin kolahdus hiipui ja tapailtiin muutama kerta, sitten tajuttiin että meillä on tässä käsissä jotain suurempaa. Ollaan nyt oltu 22 vuotta yhdessä.
Oli rankkaa myöntää itselle etten voi ikuisesti odottaa sen ekan kolahduksen kasvamista aikuiseksi ja että mun pitää antaa hänen mennä ja keskittyä tähän toiseen. Eka kolahdus kasvoi lopulta jännämiehestä aikuiseksi, 10 vuotta mua myöhemmin. Aika kovan koulun se häneltä vaati. Joskus päissään sanoi katuvansa ettei meistä tullut paria mutta ystvyys säilyy.Mitä mieltä nykyinen mies on tästä toisesta? Jos vieläkin aiheuttaa perhosia vatsanpohjaan.
Hän on asian kanssa ihan fine. Ovat tavanneet. Hän on ihan fine myös sen kanssa että tienaan enemmän ja että olen miesvaltaisella alalla. Sellaiset miehet on harvassa, onneksi edes tämä tuli elämässä vastaan. Monta muunlaistakin tapausta tullut "haastateltua".
Lisätään listaan vielä yksi puolikolahdus. Palasin vanhempainvapaalta töihin ja sinne oli tullut uutta porukkaa, se oli se eka katseiden kohtaaminen. Olemme taas samassa työpaikassa, välillä ei oltu. Se halaa mua aina pikkujouluissa, ei mitään sen enempää, ei mitään lähentelyä, mutta kolaus lienee molemminpuolinen.
Eihän aisurit kovin harvinaisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään. Ihan kiva elämä silti ja onnellisesti naimisissa.
Mukava kuulla että voi olla onnellinen. Mutta mitäs jos kolahtaa joku oikein kovaa? Onko se sitten avioero?
En usko. Itseni tuntien en varmaan edes kykenisi mihinkään äkki-ihastumisiin. Ja jos kuitenkin näin kävisi, en siltikään luultavasti eroaisi, olen liian velvollisuudentuntoinen ja turvallisuushakuinen. Minulla on tässä nyt kaikki aika hyvin: rakas puoliso ja maailman ihanin lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdesti.
Ekalla kerralla olin 24, sellaista sielunkumppanuutta ja toisen lauseiden täydentämistä ekasta illasta alkaen. Parisuhdetta siitä ei tullut ikinä, ensin oli fwb ja ystäviä olemme yhä. Vatsa menee vieläkin sekaisin kun on sovittu olusille menosta tai muusta tapaamisesta.
Toinen oli 28v. Hymy baaritiskilä oli vastustamaton. Ensin kolahdus hiipui ja tapailtiin muutama kerta, sitten tajuttiin että meillä on tässä käsissä jotain suurempaa. Ollaan nyt oltu 22 vuotta yhdessä.
Oli rankkaa myöntää itselle etten voi ikuisesti odottaa sen ekan kolahduksen kasvamista aikuiseksi ja että mun pitää antaa hänen mennä ja keskittyä tähän toiseen. Eka kolahdus kasvoi lopulta jännämiehestä aikuiseksi, 10 vuotta mua myöhemmin. Aika kovan koulun se häneltä vaati. Joskus päissään sanoi katuvansa ettei meistä tullut paria mutta ystvyys säilyy.Mitä mieltä nykyinen mies on tästä toisesta? Jos vieläkin aiheuttaa perhosia vatsanpohjaan.
Hän on asian kanssa ihan fine. Ovat tavanneet. Hän on ihan fine myös sen kanssa että tienaan enemmän ja että olen miesvaltaisella alalla. Sellaiset miehet on harvassa, onneksi edes tämä tuli elämässä vastaan. Monta muunlaistakin tapausta tullut "haastateltua".
Lisätään listaan vielä yksi puolikolahdus. Palasin vanhempainvapaalta töihin ja sinne oli tullut uutta porukkaa, se oli se eka katseiden kohtaaminen. Olemme taas samassa työpaikassa, välillä ei oltu. Se halaa mua aina pikkujouluissa, ei mitään sen enempää, ei mitään lähentelyä, mutta kolaus lienee molemminpuolinen.Eihän aisurit kovin harvinaisia ole.
En laskis miestäni aisuriksi. En pane muita ja ihan yhteistä biologista lasta kasvatamme. Itsetunto, kunnioitus ja luottamus, niistä on pitkä parisuhde tehty kun kolahduksesta on toivuttu.
Vierailija kirjoitti:
Siis kuinka moni nainen täällä on jossain ihmeellisessä tyytymisavioliitossa? Varmaan miestä v...tuttaa jos saa tietää ettei vaimo ole koskaan ollut kunnolla kiinnostunut.
Jos minä olisin jäänyt odottamaan jotain päätöntä ihastumista olisin saanut odottaa elämäni loppuun asti. En usko että kykenen ihastumaan, olen siihen liian hidas ja varautunut. Mutta ei se estä minua kiintymystä ja rakastamasta. Ei tämä ole mitään tyytymistä, en minä ole koskaan kaivannut mitään alkuhuumaa ja ihastumisia vaan hyvän parisuhteen luotettavan ja mukavan ihmisen kanssa. Mieheni tietää tämän ja on tyytyväinen tai sitten ainakin valehtelee sujuvasti 20 vuodenkin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuinka moni nainen täällä on jossain ihmeellisessä tyytymisavioliitossa? Varmaan miestä v...tuttaa jos saa tietää ettei vaimo ole koskaan ollut kunnolla kiinnostunut.
Jos minä olisin jäänyt odottamaan jotain päätöntä ihastumista olisin saanut odottaa elämäni loppuun asti. En usko että kykenen ihastumaan, olen siihen liian hidas ja varautunut. Mutta ei se estä minua kiintymystä ja rakastamasta. Ei tämä ole mitään tyytymistä, en minä ole koskaan kaivannut mitään alkuhuumaa ja ihastumisia vaan hyvän parisuhteen luotettavan ja mukavan ihmisen kanssa. Mieheni tietää tämän ja on tyytyväinen tai sitten ainakin valehtelee sujuvasti 20 vuodenkin jälkeen.
Kuulostaa hyvältä, tosin ei kovin romanttiselta. Mikäs siinä!
Mielestäni ei kuitenkaan saisi olla järkiliitossa jos toinen on todella ihastunut ja toinen uskottelee että on molemminpuolista vetoa. Olisihan se täysi painajainen jos joskus vuosien jälkeen selviäisi että on vain järkiliitto jotta sai perheen perustettua. Ettei oikeasti ole koskaan kolahtanut eikä mitään kemiaa ole ollutkaan. Näitä on varmasti paljonkin kun mies passaa, tekee vaikka mitä ja naisella on silti aina pää kipeä tai väsyttää. Sitten kerran kuussa on 'pakosta' pientä hellyyttä ettei perhe hajoa. Hrrr...
Kolme kertaa ja yhden näistä kolmesta "kolahtaneesta" kanssa olen naimisissa. Jos en olisi tämän miehen kanssa naimisissa, olisin hyvin todennäköisesti toisen miehen (näistä kolmesta) yhdessä. Toisaalta hyvä näin, se kaveri nimittäin on melkoinen häntäheikki. Mutta ristus sitä kemiaa.
Erittäin voimakasta seksuaalista kemiaa naiseen olen kokenut kerran. Samalla ihan hirveää ja toisaalta niin ihanaa. Näimme vuoden verran kerran viikossa, mutta emme juurikaan puhuneet. Koska en vaan kyennyt. Olen nyt täysin varma että kaikki sivulliset näkivät mistä on kyse, ilman sanojakin.