Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
epävakaan vanhemman aikuinen lapsi, mitä olisit toivonut sukulaisiltasi?
19.01.2020 |
Otsikossa kysymys.
Oma siskoni on epävakaa ihminen ja tunnesäätelyn taidot ovat aikalailla nollissa. Hän on tottunut, että kun nostaa riittävän äläkän, niin muut ihmiset ympärillä rientävät tyynnyttelemään ja taputtelemaan ongelmia sileäksi. Näin asia ikään lyhyesti ja tiivistettynä.
Ongelmana on nyt se, että siskolla on lapsi ja lapsesta olen huolissani. Siskolle, joka on siis aikuinen ja itsestään vastuullinen ihminen, en voi mitään. Kukaan ei ole voinut mitään. Mutta mitä lapsen kanssa voisi tehdä? Sisko kykenee kyllä tarjoamaan lapselle vakaat ja hyvät ulkoiset puitteet, mutta se päätön veuhtominen tunteidensa kanssa tulee kyllä lasta vaurioittamaan.
Olen nyt viilentänyt välit siskoon, koska yksinkertaisesti en halua enää katsella sitä siskon pyörittämää sirkusta. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että lapsi jää eristyksiin. Lasua en voi tehdä, koska lapsella on kuitenkin ruokaa, vaatteita, koti ja ulkoiset puitteet kunnossa. Äiti vain vetää ennakoimatonta vuoristorataa ja pompottaa kaikkia ihmisiä ympärillään, milloin mistäkin. Ja ongelma on nyt syventynyt spiraalina, kun perheen elämänpiiri kapenee tuon käytöksen myötä ja kaventuminen ruokkii ongelmaa entisestään. Vastuuta en kuitenkaan sysäisi kytkintä nostaneille läheisille, vaan siskon sanoisin olevan vastuussa ongelmasta. Ongelma on, että kun hän ei ole tähänkään mennessä tehnyt ongelmilleen mitään, niin tuskin jatkossakaan aikoo tehdä mitään. Luultavasti hän ei osaa/halua sisäistää, että missä vika piilee.
Siskon kohdalta sanoisin, että asia on klaari. Eläkööt elämäänsä niin vaikeasti kuin itse haluaa. Mutta mitä pitäisi tehdä lapsen kanssa? Ideoita? :-/
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.
Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.
Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin.
Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä.
Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa.
En ihan ymmärrä millaisia vastauksia odotit täältä, jos teillä todella on välit täysin poikki. Varmasti itsekin tiedät, ettet voi lasta auttaa jos tilanne ei mielestäsi vaadi lastensuojelua, ja et ole valmis laittamaan välejä siskosi kanssa kuntoon. Ehkä halusit vain purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi anonyymisti? Sekin on ihan ymmärrettävää.
Kyllä jokaisella lapselle on ja tulee olemaan säröjä vanhempiensa kanssa. Se ei tarkoita sitä että heidän loppuelämä olisi pilalla tai siinä suhteessa ei olisi mitään hyvää ja positiivista. Kaiken keskellä todennäköisesti unohdat, että tämä lapsi varmasti saa myös paljon sellaista äidiltään mikä osittain korvaa sitä tunne-elämässä vellontaa. Sanon tämän koska kuitenkin kirjoitit, ettei lastensuojeluilmoitusta mielestäsi tarvita. Eli oletat ettei lapsen fyysinen ja henkinen kehitys ole ainakaan tällä hetkellä suoranaisessa vaarassa. Ehkä enemmän ajattelet, että äidin käytöksessä on paljon riskejä lapsen tunne-elämän kehityksen suhteen. Pelkäät että joskus siskosi alkaa vaatimaan lapdeltaan omien tunteidensa kuuntelua tms.?
Joskus kun lähipiirillä ei ole enää voimavaroja vastaanottaa toisen vaikeuksia, niin hän kääntyy yhteiskunnan puoleen. Eli voi hyvinkin olla että tästä lopulta seuraa sellainen tilanne, että siskosi juttelee neuvolassa ja pyytää itselleen apua.
Saanko kysyä millä tavalla siskosi pompottelee muita? Pyytää heitä palvelemaan häntä vai miten?
Sisko on aikanaan pyytänyt apua ja se tie on kuljettu loppuun. Hän on vähän auktoriteettiongelmainen ja näkee lääkärit ja hoitavat tahot määräilevinä auktoriteetteina. Ja nyt hän on lähtenyt tähän lääkärit ovat korruptoituneita -tuubaan ja kovasti masinoi kaikenlaista mekastusta asian edestä. Esimerkiksi tämä on mulle myrkkyä, sillä hän haluaisi, että olisin mukana huutelemassa asiaa turuilla ja toreilla. Tästä osin välirikko päälllisin puolin onkin kotoisin, mutta syvemmältä syy on se, että hän ei siedä tätä pettymystä. Jos joku haluaa tarttua tähän seikkaan, niin voi kyllä miettiä asiaa omallekin kohdalle. Ja kun olisi edes tämä yksi asia. Se on ollut milloin mikäkin, tällä kertaa se on tämä case. Oikeasti epävakaan ihmisen kanssa elämä lähellä viettänyt tietää ja ymmärtää varmasti, että kun se ei ole vain se yksi asia mikä kiikastaa. Kaikki kiikastaa ja koskaan ei huomisesta tiedä mitä se tuo tullessaan. Muut kulkevat kananmunankuorilla ja sitten mitä täälläkin vastauksissa on sitä silmien pyörittelyä, että "oletkos itse miettinyt omaa osuuttasi". Voin sanoa, että enemmän kuin uskottekaan. Nyt on vain se naru kelattu loppuun, ei vaan enää jaksa. Sori siitä. On kuin alkoholistin vaimolle sanoisi, että oletkos miettinyt omaa osuuttasi asiaan, että miksi jeppe juo. Ja tähän peilaten olen osaltani tehnytkin sen osittain tietoisen ratkaisun: lopetan mahdollistamisen.
Sisko tässä ei minua enää tässä sureta. Tehkööt se minusta kamalan ja empatiakyvyttömän ihmisen, sopii mulle. Ei mitään uutta auringon alla, on tässä ennenkin otettu haukut vastaan. Lapsi se minua tässä huolettaa. Lapsi on joutunut jo tasoittelemaan siskon tunnemyrskyjä ja tämä on se asia, minkä näen ongelmaisena. Lasta en missään nimessä halua leimata, mitä tässä ketjussa ehdoteltiinkin jo. Minutkin leimattiin jo, että olenkos kenties samasta puusta veistetty. Juu kyllä, ikävä kyllä meidät kaksi on samasta geenilaarista raavittu kasaan. Peili on tuttu kapistus, sitä on katsottu pitkään ja hartaasti. Sitä samaa kohtaloa en missään nimessä soisi lapselle. Ehkä me aikuiset olemme menetettyjä tapauksia ja meillä on omat vastuumme omilla tonteillamme, mutta lapselle toivoisin parempaa elämää. Jokaisella meillä on omat vinoumamme, myös teillä vastaajilla, mutta oma punainen lanka on pyrkiä eteenpäin. Mutta minkä asian kanssa pitäisi nöyrtyä? Siihen loputtomaan piirileikkiin vai johonkin muuhun? Tässä se pieni ongelma kiikastaakin. Yksi täällä käskee pomppimaan kuin ennenkin, toinen taas että voivottelee, että mitäs keksit tekosyitä. Achso. Silleinii. Oliko muuta?
Ei tässä ratkaisut ole kovin vaaleanpunaisia ja sokerisia. Ehkä tämä oli vain omien ajatusten purkua.
Kukaan ei syyttänyt sinua tai käskenyt miettimään omaa osuuttasi siskosi ongelmista. Yksi kirjoittaja kysyi, osaatko pitää siskosi halveksunnan piilossa lapselta, ja voiko olla että omassa empatiakyvyssäsi on parantamisen varaa, koska annat täällä samaan aikaan siskostasi aika kamalan ja epävakaan luvan, mutta silti kerrot että hän pystyy ulkoisesti lapsesta huolehtimaan niin ettei lastensuojeluilmoituksessa ole ideaa. Jos joku kirjoittaa noin, niin se ei tarkoita että sinua syytetään siskosi ongelmista.
Ja kyllä tuossa yksi kirjoittaja otti sen esiin, että haluat auttaa lasta, mutta sen pitäisi tapahtua niin ettei sinun täydy olla tekemisissä tämän äidin kanssa. Kyllä sellainen ajattelu on kieltämättä naivia ja kuulostaa siltä, että haluat auttaa mutta et nähdä vaivaa lapsen vuoksi.
Jos lapsi on joutunut tyynnyttämään äitiään, niin tee lastensuojeluilmoitus. Äiti saa perhetyöntekijän auttamaan ja kuuntelemaan ja sinä olet tehnyt voitavasi. En voi välttyä huomaamatta, että sinä kirjoitat kuin siskosi ei ansaitsisi keneltäkään apua, koska hän on sen aiemmin torjunut. Sellaisen vaikutelman kirjoituksestasi saa. Tilanne on kuitenkin se, että siskosi lapsen etu on että äitinsä saa ammattimaista apua ja joku käy arvioimassa heidän arkea ja vuorovaikutusta.
Ihan suoraan sanoen en odottanut, että koko keskustelun sävy kallistuu näin. Olen yllättynyt, mutta myös pettynyt. Ehkä jokunen röllää, ehkä jokunen on vähän pumpulissa kasvanut, ehkä jokusella on oma lehmä ojassa ja näin edelleen. Vastaaja 12 kyllä tuntui ymmärtävän villakoiran ytimen ja hänelle iso kiitos. Jollain on sentään sydän ja järki olemassa.
Mitä luulet, että käy joskun perhetyöntekijä koittaa lähestyä ongelmia? Siskon suhtautuminen auttaviin tahoihin on jo varsin ongelmainen, joten en ihan usko, että hän silmät tuikkien ottaisi apua vastaan. Ja lapsi saisi taas kärsiä tästä.
Ei se perhetyö auta. Sinä olet ainoa joka pystyy auttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.
Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.
Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin.
Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä.
Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa.
En ihan ymmärrä millaisia vastauksia odotit täältä, jos teillä todella on välit täysin poikki. Varmasti itsekin tiedät, ettet voi lasta auttaa jos tilanne ei mielestäsi vaadi lastensuojelua, ja et ole valmis laittamaan välejä siskosi kanssa kuntoon. Ehkä halusit vain purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi anonyymisti? Sekin on ihan ymmärrettävää.
Kyllä jokaisella lapselle on ja tulee olemaan säröjä vanhempiensa kanssa. Se ei tarkoita sitä että heidän loppuelämä olisi pilalla tai siinä suhteessa ei olisi mitään hyvää ja positiivista. Kaiken keskellä todennäköisesti unohdat, että tämä lapsi varmasti saa myös paljon sellaista äidiltään mikä osittain korvaa sitä tunne-elämässä vellontaa. Sanon tämän koska kuitenkin kirjoitit, ettei lastensuojeluilmoitusta mielestäsi tarvita. Eli oletat ettei lapsen fyysinen ja henkinen kehitys ole ainakaan tällä hetkellä suoranaisessa vaarassa. Ehkä enemmän ajattelet, että äidin käytöksessä on paljon riskejä lapsen tunne-elämän kehityksen suhteen. Pelkäät että joskus siskosi alkaa vaatimaan lapdeltaan omien tunteidensa kuuntelua tms.?
Joskus kun lähipiirillä ei ole enää voimavaroja vastaanottaa toisen vaikeuksia, niin hän kääntyy yhteiskunnan puoleen. Eli voi hyvinkin olla että tästä lopulta seuraa sellainen tilanne, että siskosi juttelee neuvolassa ja pyytää itselleen apua.
Saanko kysyä millä tavalla siskosi pompottelee muita? Pyytää heitä palvelemaan häntä vai miten?
Sisko on aikanaan pyytänyt apua ja se tie on kuljettu loppuun. Hän on vähän auktoriteettiongelmainen ja näkee lääkärit ja hoitavat tahot määräilevinä auktoriteetteina. Ja nyt hän on lähtenyt tähän lääkärit ovat korruptoituneita -tuubaan ja kovasti masinoi kaikenlaista mekastusta asian edestä. Esimerkiksi tämä on mulle myrkkyä, sillä hän haluaisi, että olisin mukana huutelemassa asiaa turuilla ja toreilla. Tästä osin välirikko päälllisin puolin onkin kotoisin, mutta syvemmältä syy on se, että hän ei siedä tätä pettymystä. Jos joku haluaa tarttua tähän seikkaan, niin voi kyllä miettiä asiaa omallekin kohdalle. Ja kun olisi edes tämä yksi asia. Se on ollut milloin mikäkin, tällä kertaa se on tämä case. Oikeasti epävakaan ihmisen kanssa elämä lähellä viettänyt tietää ja ymmärtää varmasti, että kun se ei ole vain se yksi asia mikä kiikastaa. Kaikki kiikastaa ja koskaan ei huomisesta tiedä mitä se tuo tullessaan. Muut kulkevat kananmunankuorilla ja sitten mitä täälläkin vastauksissa on sitä silmien pyörittelyä, että "oletkos itse miettinyt omaa osuuttasi". Voin sanoa, että enemmän kuin uskottekaan. Nyt on vain se naru kelattu loppuun, ei vaan enää jaksa. Sori siitä. On kuin alkoholistin vaimolle sanoisi, että oletkos miettinyt omaa osuuttasi asiaan, että miksi jeppe juo. Ja tähän peilaten olen osaltani tehnytkin sen osittain tietoisen ratkaisun: lopetan mahdollistamisen.
Sisko tässä ei minua enää tässä sureta. Tehkööt se minusta kamalan ja empatiakyvyttömän ihmisen, sopii mulle. Ei mitään uutta auringon alla, on tässä ennenkin otettu haukut vastaan. Lapsi se minua tässä huolettaa. Lapsi on joutunut jo tasoittelemaan siskon tunnemyrskyjä ja tämä on se asia, minkä näen ongelmaisena. Lasta en missään nimessä halua leimata, mitä tässä ketjussa ehdoteltiinkin jo. Minutkin leimattiin jo, että olenkos kenties samasta puusta veistetty. Juu kyllä, ikävä kyllä meidät kaksi on samasta geenilaarista raavittu kasaan. Peili on tuttu kapistus, sitä on katsottu pitkään ja hartaasti. Sitä samaa kohtaloa en missään nimessä soisi lapselle. Ehkä me aikuiset olemme menetettyjä tapauksia ja meillä on omat vastuumme omilla tonteillamme, mutta lapselle toivoisin parempaa elämää. Jokaisella meillä on omat vinoumamme, myös teillä vastaajilla, mutta oma punainen lanka on pyrkiä eteenpäin. Mutta minkä asian kanssa pitäisi nöyrtyä? Siihen loputtomaan piirileikkiin vai johonkin muuhun? Tässä se pieni ongelma kiikastaakin. Yksi täällä käskee pomppimaan kuin ennenkin, toinen taas että voivottelee, että mitäs keksit tekosyitä. Achso. Silleinii. Oliko muuta?
Ei tässä ratkaisut ole kovin vaaleanpunaisia ja sokerisia. Ehkä tämä oli vain omien ajatusten purkua.
Kukaan ei syyttänyt sinua tai käskenyt miettimään omaa osuuttasi siskosi ongelmista. Yksi kirjoittaja kysyi, osaatko pitää siskosi halveksunnan piilossa lapselta, ja voiko olla että omassa empatiakyvyssäsi on parantamisen varaa, koska annat täällä samaan aikaan siskostasi aika kamalan ja epävakaan luvan, mutta silti kerrot että hän pystyy ulkoisesti lapsesta huolehtimaan niin ettei lastensuojeluilmoituksessa ole ideaa. Jos joku kirjoittaa noin, niin se ei tarkoita että sinua syytetään siskosi ongelmista.
Ja kyllä tuossa yksi kirjoittaja otti sen esiin, että haluat auttaa lasta, mutta sen pitäisi tapahtua niin ettei sinun täydy olla tekemisissä tämän äidin kanssa. Kyllä sellainen ajattelu on kieltämättä naivia ja kuulostaa siltä, että haluat auttaa mutta et nähdä vaivaa lapsen vuoksi.
Jos lapsi on joutunut tyynnyttämään äitiään, niin tee lastensuojeluilmoitus. Äiti saa perhetyöntekijän auttamaan ja kuuntelemaan ja sinä olet tehnyt voitavasi. En voi välttyä huomaamatta, että sinä kirjoitat kuin siskosi ei ansaitsisi keneltäkään apua, koska hän on sen aiemmin torjunut. Sellaisen vaikutelman kirjoituksestasi saa. Tilanne on kuitenkin se, että siskosi lapsen etu on että äitinsä saa ammattimaista apua ja joku käy arvioimassa heidän arkea ja vuorovaikutusta.
Ihan suoraan sanoen en odottanut, että koko keskustelun sävy kallistuu näin. Olen yllättynyt, mutta myös pettynyt. Ehkä jokunen röllää, ehkä jokunen on vähän pumpulissa kasvanut, ehkä jokusella on oma lehmä ojassa ja näin edelleen. Vastaaja 12 kyllä tuntui ymmärtävän villakoiran ytimen ja hänelle iso kiitos. Jollain on sentään sydän ja järki olemassa.
Mitä luulet, että käy joskun perhetyöntekijä koittaa lähestyä ongelmia? Siskon suhtautuminen auttaviin tahoihin on jo varsin ongelmainen, joten en ihan usko, että hän silmät tuikkien ottaisi apua vastaan. Ja lapsi saisi taas kärsiä tästä.
Perhetyöntekijät ovat varmasti nähneet monenlaista, ja kohdanneet monia jotka eivät halua vastaanottaa apua. Lopulta se mitä sosiaalitoimen ja siskosi välillä tapahtuu ei ole sinun ongelma ja huolenaihe.
Kysytäänpä välillä näin: mitä itse haluat tehdä tilanteelle? Minkä sinä kokisit olevan hyvä ratkaisu? Selvästi et pidä ketjussa esitettyjä ratkaisuja hyvänä ongelmaasi? Mietin, että saatat olla pyöritellyt jotain mielessäsi ja tavallaan toivot että joku sen tänne kirjoittaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.
Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.
Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin.
Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä.
Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa.
En ihan ymmärrä millaisia vastauksia odotit täältä, jos teillä todella on välit täysin poikki. Varmasti itsekin tiedät, ettet voi lasta auttaa jos tilanne ei mielestäsi vaadi lastensuojelua, ja et ole valmis laittamaan välejä siskosi kanssa kuntoon. Ehkä halusit vain purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi anonyymisti? Sekin on ihan ymmärrettävää.
Kyllä jokaisella lapselle on ja tulee olemaan säröjä vanhempiensa kanssa. Se ei tarkoita sitä että heidän loppuelämä olisi pilalla tai siinä suhteessa ei olisi mitään hyvää ja positiivista. Kaiken keskellä todennäköisesti unohdat, että tämä lapsi varmasti saa myös paljon sellaista äidiltään mikä osittain korvaa sitä tunne-elämässä vellontaa. Sanon tämän koska kuitenkin kirjoitit, ettei lastensuojeluilmoitusta mielestäsi tarvita. Eli oletat ettei lapsen fyysinen ja henkinen kehitys ole ainakaan tällä hetkellä suoranaisessa vaarassa. Ehkä enemmän ajattelet, että äidin käytöksessä on paljon riskejä lapsen tunne-elämän kehityksen suhteen. Pelkäät että joskus siskosi alkaa vaatimaan lapdeltaan omien tunteidensa kuuntelua tms.?
Joskus kun lähipiirillä ei ole enää voimavaroja vastaanottaa toisen vaikeuksia, niin hän kääntyy yhteiskunnan puoleen. Eli voi hyvinkin olla että tästä lopulta seuraa sellainen tilanne, että siskosi juttelee neuvolassa ja pyytää itselleen apua.
Saanko kysyä millä tavalla siskosi pompottelee muita? Pyytää heitä palvelemaan häntä vai miten?
Sisko on aikanaan pyytänyt apua ja se tie on kuljettu loppuun. Hän on vähän auktoriteettiongelmainen ja näkee lääkärit ja hoitavat tahot määräilevinä auktoriteetteina. Ja nyt hän on lähtenyt tähän lääkärit ovat korruptoituneita -tuubaan ja kovasti masinoi kaikenlaista mekastusta asian edestä. Esimerkiksi tämä on mulle myrkkyä, sillä hän haluaisi, että olisin mukana huutelemassa asiaa turuilla ja toreilla. Tästä osin välirikko päälllisin puolin onkin kotoisin, mutta syvemmältä syy on se, että hän ei siedä tätä pettymystä. Jos joku haluaa tarttua tähän seikkaan, niin voi kyllä miettiä asiaa omallekin kohdalle. Ja kun olisi edes tämä yksi asia. Se on ollut milloin mikäkin, tällä kertaa se on tämä case. Oikeasti epävakaan ihmisen kanssa elämä lähellä viettänyt tietää ja ymmärtää varmasti, että kun se ei ole vain se yksi asia mikä kiikastaa. Kaikki kiikastaa ja koskaan ei huomisesta tiedä mitä se tuo tullessaan. Muut kulkevat kananmunankuorilla ja sitten mitä täälläkin vastauksissa on sitä silmien pyörittelyä, että "oletkos itse miettinyt omaa osuuttasi". Voin sanoa, että enemmän kuin uskottekaan. Nyt on vain se naru kelattu loppuun, ei vaan enää jaksa. Sori siitä. On kuin alkoholistin vaimolle sanoisi, että oletkos miettinyt omaa osuuttasi asiaan, että miksi jeppe juo. Ja tähän peilaten olen osaltani tehnytkin sen osittain tietoisen ratkaisun: lopetan mahdollistamisen.
Sisko tässä ei minua enää tässä sureta. Tehkööt se minusta kamalan ja empatiakyvyttömän ihmisen, sopii mulle. Ei mitään uutta auringon alla, on tässä ennenkin otettu haukut vastaan. Lapsi se minua tässä huolettaa. Lapsi on joutunut jo tasoittelemaan siskon tunnemyrskyjä ja tämä on se asia, minkä näen ongelmaisena. Lasta en missään nimessä halua leimata, mitä tässä ketjussa ehdoteltiinkin jo. Minutkin leimattiin jo, että olenkos kenties samasta puusta veistetty. Juu kyllä, ikävä kyllä meidät kaksi on samasta geenilaarista raavittu kasaan. Peili on tuttu kapistus, sitä on katsottu pitkään ja hartaasti. Sitä samaa kohtaloa en missään nimessä soisi lapselle. Ehkä me aikuiset olemme menetettyjä tapauksia ja meillä on omat vastuumme omilla tonteillamme, mutta lapselle toivoisin parempaa elämää. Jokaisella meillä on omat vinoumamme, myös teillä vastaajilla, mutta oma punainen lanka on pyrkiä eteenpäin. Mutta minkä asian kanssa pitäisi nöyrtyä? Siihen loputtomaan piirileikkiin vai johonkin muuhun? Tässä se pieni ongelma kiikastaakin. Yksi täällä käskee pomppimaan kuin ennenkin, toinen taas että voivottelee, että mitäs keksit tekosyitä. Achso. Silleinii. Oliko muuta?
Ei tässä ratkaisut ole kovin vaaleanpunaisia ja sokerisia. Ehkä tämä oli vain omien ajatusten purkua.
Kukaan ei syyttänyt sinua tai käskenyt miettimään omaa osuuttasi siskosi ongelmista. Yksi kirjoittaja kysyi, osaatko pitää siskosi halveksunnan piilossa lapselta, ja voiko olla että omassa empatiakyvyssäsi on parantamisen varaa, koska annat täällä samaan aikaan siskostasi aika kamalan ja epävakaan luvan, mutta silti kerrot että hän pystyy ulkoisesti lapsesta huolehtimaan niin ettei lastensuojeluilmoituksessa ole ideaa. Jos joku kirjoittaa noin, niin se ei tarkoita että sinua syytetään siskosi ongelmista.
Ja kyllä tuossa yksi kirjoittaja otti sen esiin, että haluat auttaa lasta, mutta sen pitäisi tapahtua niin ettei sinun täydy olla tekemisissä tämän äidin kanssa. Kyllä sellainen ajattelu on kieltämättä naivia ja kuulostaa siltä, että haluat auttaa mutta et nähdä vaivaa lapsen vuoksi.
Jos lapsi on joutunut tyynnyttämään äitiään, niin tee lastensuojeluilmoitus. Äiti saa perhetyöntekijän auttamaan ja kuuntelemaan ja sinä olet tehnyt voitavasi. En voi välttyä huomaamatta, että sinä kirjoitat kuin siskosi ei ansaitsisi keneltäkään apua, koska hän on sen aiemmin torjunut. Sellaisen vaikutelman kirjoituksestasi saa. Tilanne on kuitenkin se, että siskosi lapsen etu on että äitinsä saa ammattimaista apua ja joku käy arvioimassa heidän arkea ja vuorovaikutusta.
Ihan suoraan sanoen en odottanut, että koko keskustelun sävy kallistuu näin. Olen yllättynyt, mutta myös pettynyt. Ehkä jokunen röllää, ehkä jokunen on vähän pumpulissa kasvanut, ehkä jokusella on oma lehmä ojassa ja näin edelleen. Vastaaja 12 kyllä tuntui ymmärtävän villakoiran ytimen ja hänelle iso kiitos. Jollain on sentään sydän ja järki olemassa.
Mitä luulet, että käy joskun perhetyöntekijä koittaa lähestyä ongelmia? Siskon suhtautuminen auttaviin tahoihin on jo varsin ongelmainen, joten en ihan usko, että hän silmät tuikkien ottaisi apua vastaan. Ja lapsi saisi taas kärsiä tästä.
Kyllä täällä lähes jokainen kirjoitti samaa mitä 12, että lapsi hyötyy kun sukulaiset tarjoavat vakaita oloja ja ottavat kylään.
Sinä itse nyt takerruit niihin kirjoituksiin, missä sanottiin että suurinta apua kuitenkin olisi saada äidille apua. Jos olet voitavasi tehnyt, niin sitten olet, et tietenkään voi toista pakottaa muuttumaan.
Itse kyllä myös vastasit aiemmin, että et voi auttaa lasta ottamalla kylään koska välit äitiin ovat poikki. En ihan ymmärrä miten ajattelit keskustelun sitten kulkevan, kun ihmiset kertovat mikä omasta mielestään olisi lapsen paras mutta mikään näistä ei oikein toimi sinulle.
Ja sehän ei tarkoita sitä että tämä tilanne on sinun vastuulla. Äidillä on vastuu lapsestaan ja käytöksestään. Mutta itsehän siis kysyit miten voisit auttaa, joten aika erikoista että haukut täällä sitten kuinka muut syyllistyvät sinua kun ehdottavat mitä voisit tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jollakin tekosyyllä olisi hyvä ottaa lasta hoitoon mahdollisimman paljon. Yksi normaali aikuinen riittää, jos vaan lapsi saa viettää sen aikuisen kanssa aikaa. Pystyt varmasti normalisoimaan jonkun verran epävakauden tuomaa vaikutusta. Hienoa että olet valmis ottamaan vastuuta asiasta, hän tulee arvostamaan sitä aina.
Tätä olen itsekin miettinyt. Paperilla varsin toimiva ratkaisu, mutta sitten tulee iso mutta.
Nimittäin, välit ovat nyt tällä hetkellä poikki. Lapsi on siskon "selän takana". Muutoinkin asun sellaisen matkan päässä, että ketterät piipahtamiset eivät luonnistu kovin helposti. Toivon sikäli, että sisko laantuu omia aikojaan, jolloin tämä este poistuisi. Se, että lähtisin taas pehmittelemään ja myötäilemään nähdäkseni vain pahentaa ongelmaa, eikä ratkaise mitään. Ja nyt kun siskon lähipiiri kaventui, niin ongelmat tuntuvat syventyneen. Eli entistä vaikeampaa tulee olemaan jatkossa, joten sinänsä mietin että onko tämä nyt sitä, mikä olisi oikeastaan ollut muutoinkin väistämätöntä, ennemmin tai myöhemmin.
Tällä hetkellä äitimme on vielä kuvioissa mukana, koska hänellä on yhtälailla huoli lapsesta. Hän ikävä kyllä vaan syventää ongelmaa juuri sillä, että on sitten siskon pompoteltavissa. Tietenkin on, koska haluaa nähdä lapsenlastaan. Yksi hankaluus tuleekin sitä kautta, että äidinkin osalta syntyy tätä painetta tanssia siskon määrittämän tahdin mukaan. Yksi keino ehkä olisi keskustella äidin kanssa asiasta ja miettiä yhteistä linjaa, mutta hänellä on ykköshuolenaan, että saako nähdä enää lapsenlastaan. Ja onhan se ymmärrettävää, että on helpompi hetki ja tapaus kerrallaan myötäillä, kuin että ottaa riski yhteyden menettämisestä.
Jotenkin tuntuu tällä hetkellä, en voi muuta kuin odottaa. Odottaa, että lapsi kasvaa ja repii itsensä irti tuosta kuviosta, teininä tai aikuisena. Hirveää on vain vierestä tajuta se, että kaikki se lapsen kokema tuska on aivan turhaa.
En ihan ymmärrä millaisia vastauksia odotit täältä, jos teillä todella on välit täysin poikki. Varmasti itsekin tiedät, ettet voi lasta auttaa jos tilanne ei mielestäsi vaadi lastensuojelua, ja et ole valmis laittamaan välejä siskosi kanssa kuntoon. Ehkä halusit vain purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi anonyymisti? Sekin on ihan ymmärrettävää.
Kyllä jokaisella lapselle on ja tulee olemaan säröjä vanhempiensa kanssa. Se ei tarkoita sitä että heidän loppuelämä olisi pilalla tai siinä suhteessa ei olisi mitään hyvää ja positiivista. Kaiken keskellä todennäköisesti unohdat, että tämä lapsi varmasti saa myös paljon sellaista äidiltään mikä osittain korvaa sitä tunne-elämässä vellontaa. Sanon tämän koska kuitenkin kirjoitit, ettei lastensuojeluilmoitusta mielestäsi tarvita. Eli oletat ettei lapsen fyysinen ja henkinen kehitys ole ainakaan tällä hetkellä suoranaisessa vaarassa. Ehkä enemmän ajattelet, että äidin käytöksessä on paljon riskejä lapsen tunne-elämän kehityksen suhteen. Pelkäät että joskus siskosi alkaa vaatimaan lapdeltaan omien tunteidensa kuuntelua tms.?
Joskus kun lähipiirillä ei ole enää voimavaroja vastaanottaa toisen vaikeuksia, niin hän kääntyy yhteiskunnan puoleen. Eli voi hyvinkin olla että tästä lopulta seuraa sellainen tilanne, että siskosi juttelee neuvolassa ja pyytää itselleen apua.
Saanko kysyä millä tavalla siskosi pompottelee muita? Pyytää heitä palvelemaan häntä vai miten?
Sisko on aikanaan pyytänyt apua ja se tie on kuljettu loppuun. Hän on vähän auktoriteettiongelmainen ja näkee lääkärit ja hoitavat tahot määräilevinä auktoriteetteina. Ja nyt hän on lähtenyt tähän lääkärit ovat korruptoituneita -tuubaan ja kovasti masinoi kaikenlaista mekastusta asian edestä. Esimerkiksi tämä on mulle myrkkyä, sillä hän haluaisi, että olisin mukana huutelemassa asiaa turuilla ja toreilla. Tästä osin välirikko päälllisin puolin onkin kotoisin, mutta syvemmältä syy on se, että hän ei siedä tätä pettymystä. Jos joku haluaa tarttua tähän seikkaan, niin voi kyllä miettiä asiaa omallekin kohdalle. Ja kun olisi edes tämä yksi asia. Se on ollut milloin mikäkin, tällä kertaa se on tämä case. Oikeasti epävakaan ihmisen kanssa elämä lähellä viettänyt tietää ja ymmärtää varmasti, että kun se ei ole vain se yksi asia mikä kiikastaa. Kaikki kiikastaa ja koskaan ei huomisesta tiedä mitä se tuo tullessaan. Muut kulkevat kananmunankuorilla ja sitten mitä täälläkin vastauksissa on sitä silmien pyörittelyä, että "oletkos itse miettinyt omaa osuuttasi". Voin sanoa, että enemmän kuin uskottekaan. Nyt on vain se naru kelattu loppuun, ei vaan enää jaksa. Sori siitä. On kuin alkoholistin vaimolle sanoisi, että oletkos miettinyt omaa osuuttasi asiaan, että miksi jeppe juo. Ja tähän peilaten olen osaltani tehnytkin sen osittain tietoisen ratkaisun: lopetan mahdollistamisen.
Sisko tässä ei minua enää tässä sureta. Tehkööt se minusta kamalan ja empatiakyvyttömän ihmisen, sopii mulle. Ei mitään uutta auringon alla, on tässä ennenkin otettu haukut vastaan. Lapsi se minua tässä huolettaa. Lapsi on joutunut jo tasoittelemaan siskon tunnemyrskyjä ja tämä on se asia, minkä näen ongelmaisena. Lasta en missään nimessä halua leimata, mitä tässä ketjussa ehdoteltiinkin jo. Minutkin leimattiin jo, että olenkos kenties samasta puusta veistetty. Juu kyllä, ikävä kyllä meidät kaksi on samasta geenilaarista raavittu kasaan. Peili on tuttu kapistus, sitä on katsottu pitkään ja hartaasti. Sitä samaa kohtaloa en missään nimessä soisi lapselle. Ehkä me aikuiset olemme menetettyjä tapauksia ja meillä on omat vastuumme omilla tonteillamme, mutta lapselle toivoisin parempaa elämää. Jokaisella meillä on omat vinoumamme, myös teillä vastaajilla, mutta oma punainen lanka on pyrkiä eteenpäin. Mutta minkä asian kanssa pitäisi nöyrtyä? Siihen loputtomaan piirileikkiin vai johonkin muuhun? Tässä se pieni ongelma kiikastaakin. Yksi täällä käskee pomppimaan kuin ennenkin, toinen taas että voivottelee, että mitäs keksit tekosyitä. Achso. Silleinii. Oliko muuta?
Ei tässä ratkaisut ole kovin vaaleanpunaisia ja sokerisia. Ehkä tämä oli vain omien ajatusten purkua.
Kukaan ei syyttänyt sinua tai käskenyt miettimään omaa osuuttasi siskosi ongelmista. Yksi kirjoittaja kysyi, osaatko pitää siskosi halveksunnan piilossa lapselta, ja voiko olla että omassa empatiakyvyssäsi on parantamisen varaa, koska annat täällä samaan aikaan siskostasi aika kamalan ja epävakaan luvan, mutta silti kerrot että hän pystyy ulkoisesti lapsesta huolehtimaan niin ettei lastensuojeluilmoituksessa ole ideaa. Jos joku kirjoittaa noin, niin se ei tarkoita että sinua syytetään siskosi ongelmista.
Ja kyllä tuossa yksi kirjoittaja otti sen esiin, että haluat auttaa lasta, mutta sen pitäisi tapahtua niin ettei sinun täydy olla tekemisissä tämän äidin kanssa. Kyllä sellainen ajattelu on kieltämättä naivia ja kuulostaa siltä, että haluat auttaa mutta et nähdä vaivaa lapsen vuoksi.
Jos lapsi on joutunut tyynnyttämään äitiään, niin tee lastensuojeluilmoitus. Äiti saa perhetyöntekijän auttamaan ja kuuntelemaan ja sinä olet tehnyt voitavasi. En voi välttyä huomaamatta, että sinä kirjoitat kuin siskosi ei ansaitsisi keneltäkään apua, koska hän on sen aiemmin torjunut. Sellaisen vaikutelman kirjoituksestasi saa. Tilanne on kuitenkin se, että siskosi lapsen etu on että äitinsä saa ammattimaista apua ja joku käy arvioimassa heidän arkea ja vuorovaikutusta.
Ihan suoraan sanoen en odottanut, että koko keskustelun sävy kallistuu näin. Olen yllättynyt, mutta myös pettynyt. Ehkä jokunen röllää, ehkä jokunen on vähän pumpulissa kasvanut, ehkä jokusella on oma lehmä ojassa ja näin edelleen. Vastaaja 12 kyllä tuntui ymmärtävän villakoiran ytimen ja hänelle iso kiitos. Jollain on sentään sydän ja järki olemassa.
Mitä luulet, että käy joskun perhetyöntekijä koittaa lähestyä ongelmia? Siskon suhtautuminen auttaviin tahoihin on jo varsin ongelmainen, joten en ihan usko, että hän silmät tuikkien ottaisi apua vastaan. Ja lapsi saisi taas kärsiä tästä.
Perhetyöntekijät ovat varmasti nähneet monenlaista, ja kohdanneet monia jotka eivät halua vastaanottaa apua. Lopulta se mitä sosiaalitoimen ja siskosi välillä tapahtuu ei ole sinun ongelma ja huolenaihe.
Kysytäänpä välillä näin: mitä itse haluat tehdä tilanteelle? Minkä sinä kokisit olevan hyvä ratkaisu? Selvästi et pidä ketjussa esitettyjä ratkaisuja hyvänä ongelmaasi? Mietin, että saatat olla pyöritellyt jotain mielessäsi ja tavallaan toivot että joku sen tänne kirjoittaisi?
Näkyyhän se tuossa, toivoo että joku muu hoitaa ja että saisi synninpäästön. Lapsen tulevaisuuden osalta veri on kyllä ap:n käsissä, antaakot sen itse itselleen anteeksi jos pystyy. Siskosta kukaan ei ole odottanutkaan vastuun ottamista.
Olisin toivonut sukulaisten läsnäoloa ja lämpöä. Sainkin sitä välillä, mutta liian harvoin. Arpia korjataan edelleen. Epävakaus on kiintymyssuhdeteorioiden valossa kaikkein pahinta lapselle ja voin sen kyllä kokemuksen pohjalta vahvistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites teillä oli lapsuuden perheessä - olitko sinä alusta asti äidin suosikki ja sisko musta lammas? Nyt sisaresi onkin menestynyt sinua paremmin siinä että hänellä on lapsi, hänen kauttaan sukunne jatkuu. Sinun on ilmeisen vaikea kestää tätä ja siksi pyritkin saamaan hallintaasi tämän kalleimman asian, jonka siskosi on saavuttanut.
Em. touhu on aika yleistä nykyään kun lapsia syntyy vähän; ne harvat lapsisukulaiset halutaan omia itselle tavalla jos toisella ja heidän vanhemmissaan nähdä jos jonkinlaisia mielen sairauksia, joiden perusteella lasten ”ottaminen” heiltä yritetään legitimoida.
”Mistä epävakaus johtuu?
Epävakauden syytä ei tiedetä, mutta uskotaan, että häiriön syntyyn vaikuttavat useammat tekijät. Vaikka yksilöllinen vaihtelu on suurta, epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä on ryhmätasolla muita enemmän vaikeita ja traumaattisia lapsuudenkokemuksia. Myös perinnölliset tekijät ja myötäsyntyiseen temperamenttiin liittyvät tekijät voivat vaikuttaa epävakauden syntyyn, samoin raskauden ajan riskitekijät kuten äidin tupakointi ja lääketieteelliset komplikaatiot sekä synnytyksen aikaiset komplikaatiot lisäävät nykytiedon mukaan epävakaan persoonallisuushäiriön riskiä.”
Mielenterveystalo.fi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä, etteivät olisi jatkuvasti pilkanneet ja nauraneet toista vanhempaani ja etsineet myös minusta mielisairauden merkkejä nelivuotiaasta aikuisikään asti. Oli raskasta olla heidän hoidossaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mites teillä oli lapsuuden perheessä - olitko sinä alusta asti äidin suosikki ja sisko musta lammas? Nyt sisaresi onkin menestynyt sinua paremmin siinä että hänellä on lapsi, hänen kauttaan sukunne jatkuu. Sinun on ilmeisen vaikea kestää tätä ja siksi pyritkin saamaan hallintaasi tämän kalleimman asian, jonka siskosi on saavuttanut.
Em. touhu on aika yleistä nykyään kun lapsia syntyy vähän; ne harvat lapsisukulaiset halutaan omia itselle tavalla jos toisella ja heidän vanhemmissaan nähdä jos jonkinlaisia mielen sairauksia, joiden perusteella lasten ”ottaminen” heiltä yritetään legitimoida.
Olen varmaan aika kyyninen, mutta sama tuli mieleeni. On helppoa leimata itkevä ja herkkä vanhempi epävakaaksi ja siten kamalaksi vanhemmaksi. Minä kyllä epäilen ap:n juttuja. Oma äitini oli epävakaa, siis persoonallisuushäiriöinen ja sellainen ihminen ei todellakaan kykene järjestämään ulkoisia puitteita moitteettomaksi. AP:n sisko voi olla vaikka mitä (itsekäs tai muita pomotteleva) mutta epävakaus ei ole se ongelman ydin, jos hän pystyy pitämään lapsestaan huolta tunne-elämstään huolimatta. Ja näin ap on sanonut, että pystyy pitämään.
Se että ihminen itkee tai hakee muilta henkistä tukea, ei tee hänestä epävakaata. Ei edes vaikka joskus itkisi oman lapsen edessä. Ja kyllä aika monella vanhemmalla on varmasti käynyt niin, että itku on päässyt lapsen edessä ja lapsi on yrittänyt lohduttaa (normaalin tunne-elämän omaava lapsi kyllä lohduttaa itkevää vanhempaa). Jos tällainen on päivittäistä se on ongelma. Jos se on tapahtunut kerran vuodessa tasolla, niin ei ole ongelma.
Nykyään lapsia syntyy vähemmän sukuihin, ja monet jäävät parisuhteen puutteessa lapsettomiksi tahtomattaankin. Tai saatetaan jäädä omasta halusta lapsettomaksi, mutta silti haluttaisiin jollain tavalla olla kasvattajia. Kyllä tämä saattaa joillakin johtaa siihen, että yritetään omia toisen lapsi ja olla vanhemman veroinen kasvattaja. Iän tullessa halutaan siirtää omaa tietoa ja taitoa seuraavalle sukupolvelle, ja helposti lapsettomana alkaa kuvittelemaan että itse olisi täydellinen vanhempi, joka ei ikinä tekisi virhettä lapsen kanssa. Olisi aina vakaa, turvallinen ja lasta varten - ymmärtämättä että me kaikki olemme vajavaisia ihmisiä, ja kaikkien vanhemmuuteen kuuluu mutkia matkaan ja ei niin hienoja suorituksia.
Olin itse pitkään lapseton ja sain lapsen vasta 39-vuotiaana. Kylläpä kuvittelin itsestäni vaikka ja mitä siihen asti kunnes todella olin sen lapsen kanssa 24/7 säädellen omia tunteita ja lapsen tunteita. Olen paljon saanut apua ja omasta lapsuudesta johtuen sitä pyytänyt heti neuvolastakin. Olen ollut hyvä äiti, ja tehnyt virheitä kuten jokainen hyvä äiti tekee. Kyllä minutkin olisi ollut helppo leimata vaikka miksi, jos olisi nähnyt minut joskus surullisena vaikka. Tunteet kuuluvat aikuistenkin elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mites teillä oli lapsuuden perheessä - olitko sinä alusta asti äidin suosikki ja sisko musta lammas? Nyt sisaresi onkin menestynyt sinua paremmin siinä että hänellä on lapsi, hänen kauttaan sukunne jatkuu. Sinun on ilmeisen vaikea kestää tätä ja siksi pyritkin saamaan hallintaasi tämän kalleimman asian, jonka siskosi on saavuttanut.
Em. touhu on aika yleistä nykyään kun lapsia syntyy vähän; ne harvat lapsisukulaiset halutaan omia itselle tavalla jos toisella ja heidän vanhemmissaan nähdä jos jonkinlaisia mielen sairauksia, joiden perusteella lasten ”ottaminen” heiltä yritetään legitimoida.
Siltä tuo ap:n tilanne kuulostaa. On kokemusta.
Mikä kasvuoloissanne oli sellaista, että se aiheutti aloituksessa mainitun kaltaisen trauman? Tunteeko äitinne kovastikin syyllisyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävakaus vaimenee yleensä iän myötä.
Voisitko vaan yrittää luoda uudestaan suhdetta lapseen ja tarjota näkökulmia erilaiseen (ei välttämättä objektiivisesti parempaan) elämään?
Vierailija kirjoitti:
Mites teillä oli lapsuuden perheessä - olitko sinä alusta asti äidin suosikki ja sisko musta lammas? Nyt sisaresi onkin menestynyt sinua paremmin siinä että hänellä on lapsi, hänen kauttaan sukunne jatkuu. Sinun on ilmeisen vaikea kestää tätä ja siksi pyritkin saamaan hallintaasi tämän kalleimman asian, jonka siskosi on saavuttanut.
Em. touhu on aika yleistä nykyään kun lapsia syntyy vähän; ne harvat lapsisukulaiset halutaan omia itselle tavalla jos toisella ja heidän vanhemmissaan nähdä jos jonkinlaisia mielen sairauksia, joiden perusteella lasten ”ottaminen” heiltä yritetään legitimoida.
Ziisus, nyt oli kyllä varsin villi tulkinta! Mihin muurahaispesään onnistuin oikein sohaisemaan?
Mutta eittämättä tuo oli mielenkiintoinen tulkinta. Nimittäin: asia on hyvinkin päinvastoin. Sisko on aina ollut kyllä herkkä ja voimakas reagoimaan asioihin. Äiti ehkä meni sieltä mistä aita oli matalin: antoi periksi, myötäili. Siskon ei siis ole tarvinnut paljoa käsitellä pettymyksiään tai tunteitaan, koska hänen ei tarvinnut. Pelkän äläkän ja draaman nostaminen riitti, ja jos ei riittänyt, niin lisäsi vain volyymia. Aina paha mieli taputeltiin alas tai hyviteltiin jollain keinoin. Minä sen sijaan olin mustalammas ja se, johon kohdennettiin perheen ongelmien vaikeudet ja jos kaikki oli hyvin, olin vain pelkästään näkymätön. Mutta. Tästäkin varmasti joku keksii vetää seuraavat tulkinnat. Minä olen terapiani käynyt ja haluaisin jatkaa matkaa. Sukulaisiaan ikävä kyllä ei vaan voi valita ja olen pelännyt tätä hetkeä jo pitkään. Siksi oikeastaan tulkinta siitä, että "pelkästään märehdin siskon ja minun välisiä asioita" voi pitää paikkansa. Myönnän olevani shokissa, ei minunkaan sydän ole kiveä. Minä olen (olin?) läheinen, en etäinen ammatti-ihminen.
Ja jos minun kuuluu katsoa peiliin, niin vähän näen lapsessa samaa kuin itsessäni: olin helppo ja vähään tyytyväinen lapsi - päällisin puolin. Onko se oikea syy huolestua? En vain halua, että lapsi joutuu kokemaan ne samat tuskat kuin minä. Ei se väärin voi olla?
Ulkoiset puitteet nähtävästi voi käsittää melkolailla miten vain. Joo, lapsella on vaatteita ja ruokaa. Perhe asuu myös asunnossa (daa?) ja uhkaa jäädä kodittomaksi ei ole. Koti ei ole mikään ylettömän siisti, mutta näin se nyt on ihan oletettavaa lapsiperheissä. Ei se niin nöpönuukaa ole. Mutta muutoin elämänhallinta siskolla ei ole kunnossa: hänellä ei ole kunnollista ammattia (siis, jolla saisi töitä) ja työhistoria on jotain puhelinmyyntiä lukuunottamatta olematon. Fyysinen terveys on alkanut reistaamaan, elämäntavoista johtuen. Hän ei tule toimeen ihmisten kanssa, yhteisössä toimiminen kun vaatii kompromissien tekoa ja toisenlaisten näkemysten hyväksyntää. Hän on ollut vähän tässä meille elättinä, velkoja en ole enää odottanut moneen moneen vuoteen enää maksettavaksi. Ja jos joku olettaa, että kyseessä nyt olisi alkoholismi, niin sanon ettei ole. Sisko ehkä vain vierastaa epävarmuutta ja epämukavuusalueitaan. Ja minulle ehkä epämukavuusaluetta on ollut vihdoin sanoa siskolle "ei". Ja tässä ollaan: välit poikki.
Pohdin, että annan hetken aikaa pölyn laskeutua. Halusin tältä ketjulta ehkä eniten näkemyksiä mitä voin tehdä. Ok, ehkä lasu. Katson mihin tämä muotoutuu kuluvan kevään aikana. Mietin myös, että mitä jos ottaisin lapsen kesällä hoitoon, ehkä mökille tai johonkin kivaan reissuun. Tai, että voisin kustantaa lapselle jonkin harrastuksen ja hoitaa kuskaukset. Pääsisi vähän pois kodin myrkyllisestä piiristä. Tosiaan kun lapsen äidin reagointi ei ole mitään "joskus joku pikku itku" vaan jatkuvaa, ennakoimatonta vuoristorataa. Pelkään, että lapsi joutuu olemaan olemaan se aikuinen, se joka hoitaa äitiään.
Enempää en taustaa valoita, sillä en halua että kukaan tunnistaa casea.
Lueskelen tätä ketjua mahdollisesti myöhemmin illalla, nyt täytyy hoitaa yksi kiireinen työasia alta pois. Kiitoksia niille, jotka eivät ole vastanneet rölläys- tai ilkeilymielellä.
onko lapsen isä tasainen luonne? Osaat muuten erittäin hyvin analysoida siskosi tilanteen.
Mielistele siskosi siihen pisteeseen, että saat lasta sun luokse viikonloppukylään.
Sitten vanhempana sovi lapsen kanssa, että jos joskus tuntuu kurjlta eikä oo ketään, kenelle puhua, niin soittaa sulle. (ei tiettykään voi sanoa, että jos tuntuu pahalta sen takia, että äitinsä sekoilee)
Lieneekö periytyvää. Lapsesta voi tulla samanlainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites teillä oli lapsuuden perheessä - olitko sinä alusta asti äidin suosikki ja sisko musta lammas? Nyt sisaresi onkin menestynyt sinua paremmin siinä että hänellä on lapsi, hänen kauttaan sukunne jatkuu. Sinun on ilmeisen vaikea kestää tätä ja siksi pyritkin saamaan hallintaasi tämän kalleimman asian, jonka siskosi on saavuttanut.
Em. touhu on aika yleistä nykyään kun lapsia syntyy vähän; ne harvat lapsisukulaiset halutaan omia itselle tavalla jos toisella ja heidän vanhemmissaan nähdä jos jonkinlaisia mielen sairauksia, joiden perusteella lasten ”ottaminen” heiltä yritetään legitimoida.
Ziisus, nyt oli kyllä varsin villi tulkinta! Mihin muurahaispesään onnistuin oikein sohaisemaan?
Mutta eittämättä tuo oli mielenkiintoinen tulkinta. Nimittäin: asia on hyvinkin päinvastoin. Sisko on aina ollut kyllä herkkä ja voimakas reagoimaan asioihin. Äiti ehkä meni sieltä mistä aita oli matalin: antoi periksi, myötäili. Siskon ei siis ole tarvinnut paljoa käsitellä pettymyksiään tai tunteitaan, koska hänen ei tarvinnut. Pelkän äläkän ja draaman nostaminen riitti, ja jos ei riittänyt, niin lisäsi vain volyymia. Aina paha mieli taputeltiin alas tai hyviteltiin jollain keinoin. Minä sen sijaan olin mustalammas ja se, johon kohdennettiin perheen ongelmien vaikeudet ja jos kaikki oli hyvin, olin vain pelkästään näkymätön. Mutta. Tästäkin varmasti joku keksii vetää seuraavat tulkinnat. Minä olen terapiani käynyt ja haluaisin jatkaa matkaa. Sukulaisiaan ikävä kyllä ei vaan voi valita ja olen pelännyt tätä hetkeä jo pitkään. Siksi oikeastaan tulkinta siitä, että "pelkästään märehdin siskon ja minun välisiä asioita" voi pitää paikkansa. Myönnän olevani shokissa, ei minunkaan sydän ole kiveä. Minä olen (olin?) läheinen, en etäinen ammatti-ihminen.
Ja jos minun kuuluu katsoa peiliin, niin vähän näen lapsessa samaa kuin itsessäni: olin helppo ja vähään tyytyväinen lapsi - päällisin puolin. Onko se oikea syy huolestua? En vain halua, että lapsi joutuu kokemaan ne samat tuskat kuin minä. Ei se väärin voi olla?
Ulkoiset puitteet nähtävästi voi käsittää melkolailla miten vain. Joo, lapsella on vaatteita ja ruokaa. Perhe asuu myös asunnossa (daa?) ja uhkaa jäädä kodittomaksi ei ole. Koti ei ole mikään ylettömän siisti, mutta näin se nyt on ihan oletettavaa lapsiperheissä. Ei se niin nöpönuukaa ole. Mutta muutoin elämänhallinta siskolla ei ole kunnossa: hänellä ei ole kunnollista ammattia (siis, jolla saisi töitä) ja työhistoria on jotain puhelinmyyntiä lukuunottamatta olematon. Fyysinen terveys on alkanut reistaamaan, elämäntavoista johtuen. Hän ei tule toimeen ihmisten kanssa, yhteisössä toimiminen kun vaatii kompromissien tekoa ja toisenlaisten näkemysten hyväksyntää. Hän on ollut vähän tässä meille elättinä, velkoja en ole enää odottanut moneen moneen vuoteen enää maksettavaksi. Ja jos joku olettaa, että kyseessä nyt olisi alkoholismi, niin sanon ettei ole. Sisko ehkä vain vierastaa epävarmuutta ja epämukavuusalueitaan. Ja minulle ehkä epämukavuusaluetta on ollut vihdoin sanoa siskolle "ei". Ja tässä ollaan: välit poikki.
Pohdin, että annan hetken aikaa pölyn laskeutua. Halusin tältä ketjulta ehkä eniten näkemyksiä mitä voin tehdä. Ok, ehkä lasu. Katson mihin tämä muotoutuu kuluvan kevään aikana. Mietin myös, että mitä jos ottaisin lapsen kesällä hoitoon, ehkä mökille tai johonkin kivaan reissuun. Tai, että voisin kustantaa lapselle jonkin harrastuksen ja hoitaa kuskaukset. Pääsisi vähän pois kodin myrkyllisestä piiristä. Tosiaan kun lapsen äidin reagointi ei ole mitään "joskus joku pikku itku" vaan jatkuvaa, ennakoimatonta vuoristorataa. Pelkään, että lapsi joutuu olemaan olemaan se aikuinen, se joka hoitaa äitiään.
Enempää en taustaa valoita, sillä en halua että kukaan tunnistaa casea.
Lueskelen tätä ketjua mahdollisesti myöhemmin illalla, nyt täytyy hoitaa yksi kiireinen työasia alta pois. Kiitoksia niille, jotka eivät ole vastanneet rölläys- tai ilkeilymielellä.
Nettikeskustelussa yleensä tällaisia ihmisiä ei haukuta epävakaiksi, vaan narsisteiksi. Itse ongelmaan en osaa auttaa, mutta kuulostaa tosi hankalalta tilanteelta, oli siskon diagnoosi sitten mitä hyvänsä. Tosin komppaan siskoasi terapeuttien suhteen: itsellänikin lähinnä negatiivisia kokemuksia siitä, etten ole tullut ymmärretyksi. Mut jos siskossa on narsistin vikaa niin tämä hänen kokemuksensa ei välttämättä vastaa todellisuutta.
Aikaa on vierähtänyt vuosia, eikä aloittaja eikä kukaan muukaan tässä ketjussa varmastikaan tätä enää lue. Itse tässä vain googlasin, mitä suomen kielellä löytyy hakusanoilla "epävakaan vanhemman lapsi". Ja kuten jo vuosiakin sitten, ei kovinkaan paljon. Apua löytyy epävakaille itselleen, mikä tietysti on erittäin hyvä asia. Mutta tämä, että kasvaa epävakaan äidin lapsena, eipä juuri kovin paljon tukea eikä edes vertaistukea löydy. Onneksi englanniksi edes löytyy.
Olen aika pöllämystynyt tämän ketjun aika monestakin kirjoituksesta. Miten niissä käännettiin asia niin päin, että aloittaja jotenkin olisi se ongelmallinen osapuoli tässä. Minulle on aivan selvä nakki, että tuo tuon lapsen äiti on epävakaa. Apu ei tavoita, ellei hän itse halua. Ja se, että läheiset ovat aivan loppu. Ja yhtä lailla selvää on, että tuo lapsi tulee kärsimään tuollaisen äidin kanssa elämisestä ja kasvamisesta myöhemmin ja paljon. Se vanhemman tunne-elämän kannattelu, omien tunteiden ja tarpeiden ohittaminen, näkymättömyys ja lista jatkuu.
Toivon, että aloittaja ryhtyi johonkin toimeen ja sai luotua kontaktin lapseen. Se on totta, että suojaavana tekijänä toimii se yksikin turvallinen aikuinen. Oma äitini oli ja on epävakaa, ei ole sairaudentuntoa tänä päivänä 78-vuotiaanakaan. On aivan hyvin pitänyt elämänsä ulkoiset puitteet kunnossa, ei käytä alkoholia. On pienituloisena ja osa-aikaeläkeläisenä venyttänyt penniä ja sitä tehtiin myös, kun me lapset olimme pieniä. Ulkoiset puitteet kunnossa rahalla mitattuna vähimmäistasolla, ei sitä yksinhuoltajan lapsena paljon osannut 80-luvulla edes vaatia. Mutta henkinen puoli. Täyttä vuoristorataa, kaaosta, riitaa, itkua. Kärsimystä silloin ja kärsimystä myöhemminkin. Minäkin omat terapiani käyneenä osaan jo mennä elämässä eteenpäin, mutta tyypilliset epävakaan vanhemman ahdistuneisuushäiriöt jne. olen taakakseni saanut. Silti on korkeakoulututkinto, olen oikea suorittajien suorittaja, tosin työelämässä sosiaalisten pelkojeni takia alisuorittanut aina. Älkää vetäkö yksiulotteisia yleistyksiä, millaiset voivat tai eivät voi puitteet olla, tai kuka voi tai ei voi olla epävakaa/narsisti/mikä ikinä muu. Ette tiedä, ellette tiedä.
Toivottavasti aloittaja ja puheena ollut lapsi voivat hyvin. Ja toivottavasti myös sisko olisi osannut ottaa vastaan apua.
Vierailija kirjoitti:
Sano hänelle että lapsi vaurioituu tuollaisesta epävakaasta käytöksestä ja kehota hakemaan apua ongelmiinsa
Okei, vastasin vaan kun kysyttiin, itselläni molemmat vanhemmat epävakaita.
Oikeastiko meinaat, että tuoosta olisi ollut enemmän hyötyä kuin haittaa? Hyöty se olematon madhdollisuus, että epävakaa persoona tajuaisi, että ongelma on tosiaan hänessä isessään eikä muissa, niin kuin hän on aina olettanut. Haitta se raivokas tunnemyrsky, joka tulee kun asianomainen kokee tulleensa syytetyksi ja lapsien jääminen tunnemyrskyn jalkoihin? Kumpi on todennäköisempi ja isompi?
Persoonallisuushäiriöiden kohdallla on se ongelma, että ihminen ei itse tajua olevansa se ongelma. Persoonallisuushäiriöinen on varma, että ongelma ovat ne muut. Siihen ei järkipuhe auta. Pitkäkestoinen kognitiivinen terapia auttaa jos kognitiivista kapasiteettia on. Aina ei ole.
Alue: Aihe vapaa
Ihan suoraan sanoen en odottanut, että koko keskustelun sävy kallistuu näin. Olen yllättynyt, mutta myös pettynyt. Ehkä jokunen röllää, ehkä jokunen on vähän pumpulissa kasvanut, ehkä jokusella on oma lehmä ojassa ja näin edelleen. Vastaaja 12 kyllä tuntui ymmärtävän villakoiran ytimen ja hänelle iso kiitos. Jollain on sentään sydän ja järki olemassa.
Mitä luulet, että käy joskun perhetyöntekijä koittaa lähestyä ongelmia? Siskon suhtautuminen auttaviin tahoihin on jo varsin ongelmainen, joten en ihan usko, että hän silmät tuikkien ottaisi apua vastaan. Ja lapsi saisi taas kärsiä tästä.