Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusi ilmiö: lapsettomat ystävät haluavat nähdä viikonloppuisin
19.01.2020 |
Meillä on 5-, 6- ja 9-vuotiaat lapset ja eletään ihan peruselämää pääkaupunkiseudulla. Asutaan isohkossa rivarissa ulkoilualueen kupeessa, ja veljeni perhe asuu lähistöllä myös. Alue on hyvähenkistä ja yhteisöllistä. Serkut käy meillä säännöllisesti, ja naapurustossa puuhataan yhdessä juttuja kuten leikkimielisiä yleisurheilukisoja kaiken ikäisille ja pihakirppiksiä.
Olen aina ollut sosiaalinen. Ystävissäni on sekä perheellisiä että sinkkuja, ja olen äidiksi tulon myötä pitänyt tärkeänä että olen itse aktiivisesti tekemisissä kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevien läheisten kanssa. Ruuhkavuosia elävien kanssa nähdään kun pystytään. Kuten varmaan monella muullakin lapsellisella, lasten ollessa pieniä jäivät lapsettomat ystävät hetkeksi vähän etäämmälle, monen tällaisen ystävän ollessa se taho, joka otti etäisyyttä. Ymmärrettävää, sillä nuhanenäiset taaperot ja koliikkivauvat veivät sekä minun energiani, että näiden ystävien kiinnostuksen 😄 Olen kuitenkin vuosien varrella järjestänyt puutarhajuhlia, konmaritusrinkiä jne, joten kontakti on pysynyt.
Moni ystävistäni on samaa ikäluokkaa kuin minä, syntynyt 1981 eli tänä vuonna tulee lasiin 39. Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut uuden ilmiön: lapsettomat ystävät ottavat viikonlopun koittaessa yhteyttä että mitäs suunnitelmia. Sen sijaan että ehdottaisivat leffassakäyntiä tai muuta aikuisten puuhaa, he haluavat tulla meille käymään.
Näitä ystäviä ei ole vain yksi, vaan useampia. Yksi velapariskunta, kolme sinkkunaista joista yksi vela ja kaksi tahtomattaan. Samaan ’porukkaan’ lasken myös mieheni sukulaisen, yksinäisen sinkkumiehen. Yksi ystävistäni kaipaa pois pienestä yksiöstään ja toinen on sanonut suoraan, että hänen yksinäisyyttään lievittää parhaiten se, että saa auttaa meillä keittiössä tai samoilla lähimetsissä lasteni kanssa. Muut eivät ole olleet näin suoria, mutta pariskunta on kyllä ihastellut että meillä on niin hyvä tunnelma, kun talossa ramppaa naapuruston lapsia ja ruokapöydässä on aina tilaa vieraille. Korostan, että ystävät kyllä kutsuvat myös omiin koteihinsa, tai ehdottavat joskus muuta menoa, mutta ihan selvästi monella on kaipuu meidän kotiimme.
Olen pohtinut paljon yhteisöjä viime aikoina. Moni näennäisen menestynyt, työhönsä panostava ja aktiivisesti harrastava yksineläjä vaikuttaa potevan kaipuuta ’perheeseen’, sellaiseen arkiseen olemiseen jossa ei tarvitse suorittaa vaan voi vaikka kommentoida telkkariohjelmia muiden kanssa. Minusta on mukava nähdä kavereita, mutta tuntuu myös vähän raskaalta että joudumme miehen kanssa merkkaamaan kalenteriin päivät, jolloin varmasti olemme vain oman perheen kesken. Erityisesti sunnuntait on hankalia, kun ystävien lisäksi myös meidän yksin elävät äitimme kaipaavat seuraa. Joskus meitä sitten on talo täynnä porukkaa, ja vaikka minunkin sydäntäni lämmittää nähdä vaikkapa tämä sinkkumies rakentamassa majaa mummon ja meidän poikien kanssa, huomaan olevani maanantaina töissä aika poikki. Usein alkuviikko menee antisosiaalisissa tunnelmissa, ja parisuhde kyllä kärsii kun molemmat vaan halutaan möllöttää yksin 😬
Onko muilla samankaltaisia havaintoja?
Kommentit (167)
Mulla on yksi kaltaisesi ystävä. Syy, miksi menen hänen luokseen, on hänen mieletön Arabia-kokoelma. Itse en ala mitään keräilemään mutta tykkään katsella muiden kokoelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muutaman vuoden sinua nuorempi lapseton, joten voinen kertoa oman näkemykseni. Opiskelut takana, arki menee töissä, harrastuksissa ja kotisohvalla eikä baarit tai viikonloppumatkat enää innosta, niin on kiva pitää yllä sosiaalista elämää. Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. Olisit iloinen, että sinulla on läheisiä, kaikilla ei ole. Jos jokaviikonloppuinen härdelli häiritsee, kutsu jo etukäteen porukkaa jonain tiettynä päivänä, kesällä mikään ei ole helpompaa kuin grillailla nyyttäriperiaatteella, ja voitte sitten rauhoittaa osan viikonlopuista omalle perheelle.
"Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. "
KENEN NÄKÖKULMASTA HELPOMPAA? :D
No esim sen lapsiperheen kannalta, pakkaat ja puet 4 lasta ja 2 aikuista vs 1 aikuinen tai pariskunta lähtee kyläilemään.
Huvittaa tuo prismaperhehelvetti. Monikaan lapseton ei taida tietää, että selvä enemmistö lapsiperheistä on korkeintaan kaksilapsisia. Yhden lapsen perheitäkin on huomattava osa. Siinä ei helvettiä synny kaupaareissulla, ei ainakaan oman lapsen kanssa. Tässäkin asiassa on havaintovinouma: mitä sattuu havaitsemaan jonkin kerran tai lukee someketjuissa.
kirjoitti:
Tässäkin ketjussa näkee että suomalaisilla on huono itsetunto ja kalvavana kansantautina katkeruus. Mitä se kertoo teistä, että pidätte ap:tä paremmuudellaan brassailevana hurskastelijana?
Minusta ap on havaintoineen oikeilla jäljillä, kyllä meistä perheettömistä moni kaipaa yhteisöä. Yksin elävällä äidilläni on läheisinä ns. matamikaverit, joiden kanssa hän näkee viikottain. Minä yritän rakentaa omista ystävistäni samanlaista tukiverkkoa, jos jään yksin. Koskaan kun ei tiedä jos parisuhde lähtisi alta vaikka toisen kuoleman tähden.
Oletko sinä itse valmis olemaan ystäviesi tukiverkko? Aika karmealta tuo sinun ajatus ystävistä kuulostaa. Ovatko he vain sinua varten, sitten kun sinä heitä tarvitset.
Vierailija kirjoitti:
Haluavat nähdä ystävää mutta niin ettei tarvi itse siivota tuntitolkulla teidän vierailun jälkeen. Helpompi tulla teille. Ja sitte siellä ap luulee itsestään ja perheestään liikoja ja luulee että teille ollaan kateellisia ja kaikki haluavat mitä teillä on. Ei ole käynyt mielessä että teidän lapset ovat niin sottaisia ja huonokäytöksisiä ettei teitä haluta kenenkään luokse kylään ja siksi on helpompi nähdä teidän luona.
Niin, onhan se helpompaa itse sotkea toisen luona kuin siivota kotonaan toisten jälkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muutaman vuoden sinua nuorempi lapseton, joten voinen kertoa oman näkemykseni. Opiskelut takana, arki menee töissä, harrastuksissa ja kotisohvalla eikä baarit tai viikonloppumatkat enää innosta, niin on kiva pitää yllä sosiaalista elämää. Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. Olisit iloinen, että sinulla on läheisiä, kaikilla ei ole. Jos jokaviikonloppuinen härdelli häiritsee, kutsu jo etukäteen porukkaa jonain tiettynä päivänä, kesällä mikään ei ole helpompaa kuin grillailla nyyttäriperiaatteella, ja voitte sitten rauhoittaa osan viikonlopuista omalle perheelle.
"Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. "
KENEN NÄKÖKULMASTA HELPOMPAA? :D
No esim sen lapsiperheen kannalta, pakkaat ja puet 4 lasta ja 2 aikuista vs 1 aikuinen tai pariskunta lähtee kyläilemään.
Kuka sanoi, että koko porukan pitää lähteä
Olet perustanut perheen 30-vuotiaana. Kolme lasta varsin pienillä ikäeroilla eli sulla on ollut lähes kymmenen vuoden ajan ainakin yksi pikkulapsi. Nyt, kun viimein voisit tehdä taas niitä asioita, joita teit ennen perheen perustamista eli voisit jatkaa siitä, mihin silloin jäit, sinkkuystäväsi ja lapsettomat ystäväsi eivät olekaan kiinnostuneita tekemään niitä.
Tiedätkö mitä? Nämä sinkut ja lapsettomat elivät koko tämän miltei 10 vuoden ajan just sellaista elämää kuin halusivatkin. Tekivät niitä asioita, joita sinä nyt kaipaat elämääsi takaisin. Ihmiset yleensä muuttuvat iän myötä eikä samat asiat kiinnosta teinistä hautaan asti.
Mun hyvä ystäväni perusti perheen, kun oltiin parhaimmassa biletysvaiheessa. Tapaamisemme menivät sen jälkeen aina hänen perheensä tarpeiden mukaisesti. Ja niin kuuluu mennäkin. Biletin muiden ystävieni kanssa ja tätä ystävääni tapasin hänen ehdoillaan. Kului kahdeksan vuotta ja ystäväni olisi halunnut lähteä kanssani bilettämään. Mä olin kuitenkin jo biletykseni bilettänyt eikä mua siinä iässä enää mikään bilettäminen kiinnostanut. Ei kiinnostanut enää hälyiset baarit eikä valvominen valomerkkiin asti.
Ei ystävien suhteen voi kääntää kelloa taaksepäin ja ajatella, että jatketaan siitä mihin silloin aikoinaan jäätiin. Ystävät kun menevät elämässä eteenpäin, vaikka heillä ei parisuhdetta tai lapsia olisikaan. Samaa outoa olettamusta ystävien elämän pysähtymisestä johonkin tiettyy hetkeen ilmenee usein myös niillä, jotka ovat asuneet vuosia ulkomailla ja sitten muuttavat takaisin Suomeen. Ihmettelevät ja pettyvät, kun ei ollakaan niinkuin silloin ennen. No ei tietenkään olla, koska se ennen meni jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muutaman vuoden sinua nuorempi lapseton, joten voinen kertoa oman näkemykseni. Opiskelut takana, arki menee töissä, harrastuksissa ja kotisohvalla eikä baarit tai viikonloppumatkat enää innosta, niin on kiva pitää yllä sosiaalista elämää. Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. Olisit iloinen, että sinulla on läheisiä, kaikilla ei ole. Jos jokaviikonloppuinen härdelli häiritsee, kutsu jo etukäteen porukkaa jonain tiettynä päivänä, kesällä mikään ei ole helpompaa kuin grillailla nyyttäriperiaatteella, ja voitte sitten rauhoittaa osan viikonlopuista omalle perheelle.
"Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. "
KENEN NÄKÖKULMASTA HELPOMPAA? :D
No esim sen lapsiperheen kannalta, pakkaat ja puet 4 lasta ja 2 aikuista vs 1 aikuinen tai pariskunta lähtee kyläilemään.
5, 6, ja 9 vuotiaat osaavat jo pukea itse. Ja mikä helkkarin pakkaaminen??? Tuleeko ne velatkin kamat pakattuna? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä väitän ihan pokkana et teidän kodin vetovoimassa on jotain samaa kuin naisten uushenkistymisessä. Koska kulttuuri on kasvukeskuksissa muovautunut sellaiseksi, että pääosa päivästä tehdään töitä pääoman eteen jonkun muun kontrolloimissa raameissa, on monella huutava pula onnellisuudesta.
Perhemallit on muuttunut, moni elää yksin kaukana sukulaisista joiden kanssa ei muutenkaan olisi läheisesti tekemisissä, meihin on iskostettu yksin selviämisen ihanne ja jatkuva suorittaminen,
koulutetuille 30-40-vuotiaille sinkkunaisille ei Helsingissä löydy elämänkumppania, kulutuskeskeisyys jyllää ja uskonnollisuus on vähentynyt. Siihen päälle mielenterveysongelmien yleistyminen, työttömyys/pätkäduunit yhdistettynä kalliiseen asumiseen ja monimutkainen sumppu privilegded problemseja ja ilmastoahdistusta niin huh.Kun tällasessa epätyydyttävässä elämäntavassa huomaa että oikeastaan yhteys toisiin ihmisiin ja luonto on luontevin ja ilmaisin keino merkityksellisyyden tunteeseen, niin aika luonnollista että teidän metsän reunassa oleva hollitupa vetoaa!
Jonkun muun kontrolloimissa raameissa? LOL LOL LOL. Verrattuna mihin aiempaan aikaan maailmanhistoriassa? LOL.
Pokkana väitän edelleen, että torppareidenkin elämän onni oli siinä että heillä oli perhe, usko Jumalaan ja västäräkki heilumassa kannon päällä viihdykkeeksi.
Kyllä!
Ei ollut voimaantuakseen tarvetta vetää bikinihousuja persevakoon, pyllistää selkä notkolla ja ottaa kuvia, jakaa ne instassa. Ja sitten kauhistella kun peräkylän Perttit tulevat kuolaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet perustanut perheen 30-vuotiaana. Kolme lasta varsin pienillä ikäeroilla eli sulla on ollut lähes kymmenen vuoden ajan ainakin yksi pikkulapsi. Nyt, kun viimein voisit tehdä taas niitä asioita, joita teit ennen perheen perustamista eli voisit jatkaa siitä, mihin silloin jäit, sinkkuystäväsi ja lapsettomat ystäväsi eivät olekaan kiinnostuneita tekemään niitä.
Tiedätkö mitä? Nämä sinkut ja lapsettomat elivät koko tämän miltei 10 vuoden ajan just sellaista elämää kuin halusivatkin. Tekivät niitä asioita, joita sinä nyt kaipaat elämääsi takaisin. Ihmiset yleensä muuttuvat iän myötä eikä samat asiat kiinnosta teinistä hautaan asti.
Mun hyvä ystäväni perusti perheen, kun oltiin parhaimmassa biletysvaiheessa. Tapaamisemme menivät sen jälkeen aina hänen perheensä tarpeiden mukaisesti. Ja niin kuuluu mennäkin. Biletin muiden ystävieni kanssa ja tätä ystävääni tapasin hänen ehdoillaan. Kului kahdeksan vuotta ja ystäväni olisi halunnut lähteä kanssani bilettämään. Mä olin kuitenkin jo biletykseni bilettänyt eikä mua siinä iässä enää mikään bilettäminen kiinnostanut. Ei kiinnostanut enää hälyiset baarit eikä valvominen valomerkkiin asti.
Ei ystävien suhteen voi kääntää kelloa taaksepäin ja ajatella, että jatketaan siitä mihin silloin aikoinaan jäätiin. Ystävät kun menevät elämässä eteenpäin, vaikka heillä ei parisuhdetta tai lapsia olisikaan. Samaa outoa olettamusta ystävien elämän pysähtymisestä johonkin tiettyy hetkeen ilmenee usein myös niillä, jotka ovat asuneet vuosia ulkomailla ja sitten muuttavat takaisin Suomeen. Ihmettelevät ja pettyvät, kun ei ollakaan niinkuin silloin ennen. No ei tietenkään olla, koska se ennen meni jo.
Kiva stroori, mut miten liittyi aloitukseen? Mistään ei käy ilmi mitään tällaista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muutaman vuoden sinua nuorempi lapseton, joten voinen kertoa oman näkemykseni. Opiskelut takana, arki menee töissä, harrastuksissa ja kotisohvalla eikä baarit tai viikonloppumatkat enää innosta, niin on kiva pitää yllä sosiaalista elämää. Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. Olisit iloinen, että sinulla on läheisiä, kaikilla ei ole. Jos jokaviikonloppuinen härdelli häiritsee, kutsu jo etukäteen porukkaa jonain tiettynä päivänä, kesällä mikään ei ole helpompaa kuin grillailla nyyttäriperiaatteella, ja voitte sitten rauhoittaa osan viikonlopuista omalle perheelle.
"Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. "
KENEN NÄKÖKULMASTA HELPOMPAA? :D
LASTEN näkkulmasta! Olen syntynyt 1960-luvun alussa ja siihen aikaan lapset vielä kasvatettiin istumaan hiljaa paikoillaan . Silti muistan, miten uuvuttavan turhauttavaa oli istua vanhempieni ystävien luona sohvannurkassa. Istua siinä hiljaa paikoillaan ja odottaa, että aikuiset saavat juttelunsa loppuun ja lähdetään kotiin. Saihan siinä jotain kakkua ja pikkuleipiä jossain vaiheessa syödäkseen, mutta aika puuduttavaa oli. Inhosin niitä kyläilyjä ja olin ikionnellinen, kun kasvoin sen verran isoksi, että vanhempani uskalsivat jättää mut yksin kotiin.
Nykylapset eivät tunnu jaksavan edes puolta tuntia, parista tunnista puhumattakaan. Enkä yhtään ihmettele, koska aikamoista kidutustahan se lapselle on. Mitä pienempi lapsi, sitä lyhyemmän aikaa jaksaa. Vanhemmille sen verran vinkkinä (jos haluaa vierailla lapsettomien tai lapsensa jo isoiksi kasvattaneiden luona) , että hankkikaa lapsillenne leluja, joilla lapset eivät saa koskaan kotona leikkiä. Pitäkää ne lelut lapsiltanne piilossa ja ottakaa mukaan silloin, kun menette kylään sellaisen luokse, jonka kodissa ei saa koskea mihinkään muuhun kuin niihin omiin leluihin. Tuttuihin tavaroihin lapset kyllästyvät alta aikayksikön ja sitten alkaa mankuminen kotiin lähtemisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet perustanut perheen 30-vuotiaana. Kolme lasta varsin pienillä ikäeroilla eli sulla on ollut lähes kymmenen vuoden ajan ainakin yksi pikkulapsi. Nyt, kun viimein voisit tehdä taas niitä asioita, joita teit ennen perheen perustamista eli voisit jatkaa siitä, mihin silloin jäit, sinkkuystäväsi ja lapsettomat ystäväsi eivät olekaan kiinnostuneita tekemään niitä.
Tiedätkö mitä? Nämä sinkut ja lapsettomat elivät koko tämän miltei 10 vuoden ajan just sellaista elämää kuin halusivatkin. Tekivät niitä asioita, joita sinä nyt kaipaat elämääsi takaisin. Ihmiset yleensä muuttuvat iän myötä eikä samat asiat kiinnosta teinistä hautaan asti.
Mun hyvä ystäväni perusti perheen, kun oltiin parhaimmassa biletysvaiheessa. Tapaamisemme menivät sen jälkeen aina hänen perheensä tarpeiden mukaisesti. Ja niin kuuluu mennäkin. Biletin muiden ystävieni kanssa ja tätä ystävääni tapasin hänen ehdoillaan. Kului kahdeksan vuotta ja ystäväni olisi halunnut lähteä kanssani bilettämään. Mä olin kuitenkin jo biletykseni bilettänyt eikä mua siinä iässä enää mikään bilettäminen kiinnostanut. Ei kiinnostanut enää hälyiset baarit eikä valvominen valomerkkiin asti.
Ei ystävien suhteen voi kääntää kelloa taaksepäin ja ajatella, että jatketaan siitä mihin silloin aikoinaan jäätiin. Ystävät kun menevät elämässä eteenpäin, vaikka heillä ei parisuhdetta tai lapsia olisikaan. Samaa outoa olettamusta ystävien elämän pysähtymisestä johonkin tiettyy hetkeen ilmenee usein myös niillä, jotka ovat asuneet vuosia ulkomailla ja sitten muuttavat takaisin Suomeen. Ihmettelevät ja pettyvät, kun ei ollakaan niinkuin silloin ennen. No ei tietenkään olla, koska se ennen meni jo.
Kiva stroori, mut miten liittyi aloitukseen? Mistään ei käy ilmi mitään tällaista
Käy ilmi aloituksesta: "Sen sijaan että ehdottaisivat leffassakäyntiä tai muuta aikuisten puuhaa, he haluavat tulla meille käymään." Eli ystävät ovat jo siinä iässä, että ovat tehneet viimeisen 10 vuoden aikana "aikuisten puuhia" (mitä sitten ikinä ap niillä tarkoittaakaan) muiden ystäviensä kanssa ihan riittävästi ja nyt haluavat tehdä ap:n kanssa jotain muuta. Ja se muu taas ei olekaan sitä, mitä ap haluaisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muutaman vuoden sinua nuorempi lapseton, joten voinen kertoa oman näkemykseni. Opiskelut takana, arki menee töissä, harrastuksissa ja kotisohvalla eikä baarit tai viikonloppumatkat enää innosta, niin on kiva pitää yllä sosiaalista elämää. Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. Olisit iloinen, että sinulla on läheisiä, kaikilla ei ole. Jos jokaviikonloppuinen härdelli häiritsee, kutsu jo etukäteen porukkaa jonain tiettynä päivänä, kesällä mikään ei ole helpompaa kuin grillailla nyyttäriperiaatteella, ja voitte sitten rauhoittaa osan viikonlopuista omalle perheelle.
"Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. "
KENEN NÄKÖKULMASTA HELPOMPAA? :D
LASTEN näkkulmasta! Olen syntynyt 1960-luvun alussa ja siihen aikaan lapset vielä kasvatettiin istumaan hiljaa paikoillaan . Silti muistan, miten uuvuttavan turhauttavaa oli istua vanhempieni ystävien luona sohvannurkassa. Istua siinä hiljaa paikoillaan ja odottaa, että aikuiset saavat juttelunsa loppuun ja lähdetään kotiin. Saihan siinä jotain kakkua ja pikkuleipiä jossain vaiheessa syödäkseen, mutta aika puuduttavaa oli. Inhosin niitä kyläilyjä ja olin ikionnellinen, kun kasvoin sen verran isoksi, että vanhempani uskalsivat jättää mut yksin kotiin.
Nykylapset eivät tunnu jaksavan edes puolta tuntia, parista tunnista puhumattakaan. Enkä yhtään ihmettele, koska aikamoista kidutustahan se lapselle on. Mitä pienempi lapsi, sitä lyhyemmän aikaa jaksaa. Vanhemmille sen verran vinkkinä (jos haluaa vierailla lapsettomien tai lapsensa jo isoiksi kasvattaneiden luona) , että hankkikaa lapsillenne leluja, joilla lapset eivät saa koskaan kotona leikkiä. Pitäkää ne lelut lapsiltanne piilossa ja ottakaa mukaan silloin, kun menette kylään sellaisen luokse, jonka kodissa ei saa koskea mihinkään muuhun kuin niihin omiin leluihin. Tuttuihin tavaroihin lapset kyllästyvät alta aikayksikön ja sitten alkaa mankuminen kotiin lähtemisestä.
Missä puhuttiin, et koko porukan pitää mennä?
Isä on lasten kanssa ja äiti vierailee, tai toisinpäin. Tadaa. Ei ole vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet miellyttäjätyyppi, joka ei osaa vetää rajaa muille ihmisille ja uupuu siksi. Mulla on kans yks tällainen tuttu, joka on tosi mukava ja suosittu, mutta välillä työkyvytön uupumuksen vuoksi. Käy terapiassa uupumuksen vuoksi, mutta silti hyysää usein isoa porukkaa kotonaan tai mökillään ja ramppaa sosiaalisissa menoissa ihan koko ajan. Tuntuu ihan oudolta, kun vaatii töissä vapauksia ja on työterveyshuollon vakioasiakas ja silti on vapaa-ajat koko ajan menossa jossakin tai jotain kemuja ja ruokauluja ja teehetkiä järjestelemässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet perustanut perheen 30-vuotiaana. Kolme lasta varsin pienillä ikäeroilla eli sulla on ollut lähes kymmenen vuoden ajan ainakin yksi pikkulapsi. Nyt, kun viimein voisit tehdä taas niitä asioita, joita teit ennen perheen perustamista eli voisit jatkaa siitä, mihin silloin jäit, sinkkuystäväsi ja lapsettomat ystäväsi eivät olekaan kiinnostuneita tekemään niitä.
Tiedätkö mitä? Nämä sinkut ja lapsettomat elivät koko tämän miltei 10 vuoden ajan just sellaista elämää kuin halusivatkin. Tekivät niitä asioita, joita sinä nyt kaipaat elämääsi takaisin. Ihmiset yleensä muuttuvat iän myötä eikä samat asiat kiinnosta teinistä hautaan asti.
Mun hyvä ystäväni perusti perheen, kun oltiin parhaimmassa biletysvaiheessa. Tapaamisemme menivät sen jälkeen aina hänen perheensä tarpeiden mukaisesti. Ja niin kuuluu mennäkin. Biletin muiden ystävieni kanssa ja tätä ystävääni tapasin hänen ehdoillaan. Kului kahdeksan vuotta ja ystäväni olisi halunnut lähteä kanssani bilettämään. Mä olin kuitenkin jo biletykseni bilettänyt eikä mua siinä iässä enää mikään bilettäminen kiinnostanut. Ei kiinnostanut enää hälyiset baarit eikä valvominen valomerkkiin asti.
Ei ystävien suhteen voi kääntää kelloa taaksepäin ja ajatella, että jatketaan siitä mihin silloin aikoinaan jäätiin. Ystävät kun menevät elämässä eteenpäin, vaikka heillä ei parisuhdetta tai lapsia olisikaan. Samaa outoa olettamusta ystävien elämän pysähtymisestä johonkin tiettyy hetkeen ilmenee usein myös niillä, jotka ovat asuneet vuosia ulkomailla ja sitten muuttavat takaisin Suomeen. Ihmettelevät ja pettyvät, kun ei ollakaan niinkuin silloin ennen. No ei tietenkään olla, koska se ennen meni jo.
Kiva stroori, mut miten liittyi aloitukseen? Mistään ei käy ilmi mitään tällaista
Käy ilmi aloituksesta: "Sen sijaan että ehdottaisivat leffassakäyntiä tai muuta aikuisten puuhaa, he haluavat tulla meille käymään." Eli ystävät ovat jo siinä iässä, että ovat tehneet viimeisen 10 vuoden aikana "aikuisten puuhia" (mitä sitten ikinä ap niillä tarkoittaakaan) muiden ystäviensä kanssa ihan riittävästi ja nyt haluavat tehdä ap:n kanssa jotain muuta. Ja se muu taas ei olekaan sitä, mitä ap haluaisi tehdä.
En tiennytkään että "aikuisten puuhille" on joku ikäraja.
Kyllähän se nyt vaatisi suunnittelua, sitä ruuan lisäostoa jne kun enemmän porukkaa tulee. Onhan se tietysti mukavaa seurustella, mutta aina tulee lisätöitä sille jonka kotona ollaan. Siinähän se ap kirjottaakin, omaa in vain perheen rauhaa kaipaavat.
Jos nyt mietitään lasten elämyksiä hetki niin enpä muista juurikaan nähneeni, että porukassa, kylässä tms äidit olisivat kiinnostuneet toisista lapsista. Sen sijaan sinkut saattavat monesti olla aidosti lämpimiä ja kiinnostuneita lapsia kohtaan kun taas lapsia omaavat aikuiset haluavat vain jutella keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt mietitään lasten elämyksiä hetki niin enpä muista juurikaan nähneeni, että porukassa, kylässä tms äidit olisivat kiinnostuneet toisista lapsista. Sen sijaan sinkut saattavat monesti olla aidosti lämpimiä ja kiinnostuneita lapsia kohtaan kun taas lapsia omaavat aikuiset haluavat vain jutella keskenään.
Ja jos tarvitset lapsenhoitajan illaksi omaan kotiisi, saatko siihen hommaan helpommin lapsettoman ystäväsi vai toisen perheen äidin?
Mutta joo, kannattaa ap:n sanoa suoraan, vaikka että hän jatkossa kutsuu itse, että haluaa nyt vähän hengähtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muutaman vuoden sinua nuorempi lapseton, joten voinen kertoa oman näkemykseni. Opiskelut takana, arki menee töissä, harrastuksissa ja kotisohvalla eikä baarit tai viikonloppumatkat enää innosta, niin on kiva pitää yllä sosiaalista elämää. Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. Olisit iloinen, että sinulla on läheisiä, kaikilla ei ole. Jos jokaviikonloppuinen härdelli häiritsee, kutsu jo etukäteen porukkaa jonain tiettynä päivänä, kesällä mikään ei ole helpompaa kuin grillailla nyyttäriperiaatteella, ja voitte sitten rauhoittaa osan viikonlopuista omalle perheelle.
"Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. "
KENEN NÄKÖKULMASTA HELPOMPAA? :D
No esim sen lapsiperheen kannalta, pakkaat ja puet 4 lasta ja 2 aikuista vs 1 aikuinen tai pariskunta lähtee kyläilemään.
5, 6, ja 9 vuotiaat osaavat jo pukea itse. Ja mikä helkkarin pakkaaminen??? Tuleeko ne velatkin kamat pakattuna? :D
Mä puhuinkin omasta ystäväperheestä, jossa lapset 3,5,8 ja 12-vuotiaat. Välipalaa, varavaatteita, astmalääke, nalle ja kännykkä/tabletti ym.
Alue: Aihe vapaa
Perspektiiviharhahan ap:llä selvästi on. Ilmeisesti Helsingissä on niin harvinaista käydä kylässä toisten kodeissa, että tuikitavallisesta jutusta tehdään joku ’ilmiö’.