Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusi ilmiö: lapsettomat ystävät haluavat nähdä viikonloppuisin
19.01.2020 |
Meillä on 5-, 6- ja 9-vuotiaat lapset ja eletään ihan peruselämää pääkaupunkiseudulla. Asutaan isohkossa rivarissa ulkoilualueen kupeessa, ja veljeni perhe asuu lähistöllä myös. Alue on hyvähenkistä ja yhteisöllistä. Serkut käy meillä säännöllisesti, ja naapurustossa puuhataan yhdessä juttuja kuten leikkimielisiä yleisurheilukisoja kaiken ikäisille ja pihakirppiksiä.
Olen aina ollut sosiaalinen. Ystävissäni on sekä perheellisiä että sinkkuja, ja olen äidiksi tulon myötä pitänyt tärkeänä että olen itse aktiivisesti tekemisissä kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevien läheisten kanssa. Ruuhkavuosia elävien kanssa nähdään kun pystytään. Kuten varmaan monella muullakin lapsellisella, lasten ollessa pieniä jäivät lapsettomat ystävät hetkeksi vähän etäämmälle, monen tällaisen ystävän ollessa se taho, joka otti etäisyyttä. Ymmärrettävää, sillä nuhanenäiset taaperot ja koliikkivauvat veivät sekä minun energiani, että näiden ystävien kiinnostuksen 😄 Olen kuitenkin vuosien varrella järjestänyt puutarhajuhlia, konmaritusrinkiä jne, joten kontakti on pysynyt.
Moni ystävistäni on samaa ikäluokkaa kuin minä, syntynyt 1981 eli tänä vuonna tulee lasiin 39. Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut uuden ilmiön: lapsettomat ystävät ottavat viikonlopun koittaessa yhteyttä että mitäs suunnitelmia. Sen sijaan että ehdottaisivat leffassakäyntiä tai muuta aikuisten puuhaa, he haluavat tulla meille käymään.
Näitä ystäviä ei ole vain yksi, vaan useampia. Yksi velapariskunta, kolme sinkkunaista joista yksi vela ja kaksi tahtomattaan. Samaan ’porukkaan’ lasken myös mieheni sukulaisen, yksinäisen sinkkumiehen. Yksi ystävistäni kaipaa pois pienestä yksiöstään ja toinen on sanonut suoraan, että hänen yksinäisyyttään lievittää parhaiten se, että saa auttaa meillä keittiössä tai samoilla lähimetsissä lasteni kanssa. Muut eivät ole olleet näin suoria, mutta pariskunta on kyllä ihastellut että meillä on niin hyvä tunnelma, kun talossa ramppaa naapuruston lapsia ja ruokapöydässä on aina tilaa vieraille. Korostan, että ystävät kyllä kutsuvat myös omiin koteihinsa, tai ehdottavat joskus muuta menoa, mutta ihan selvästi monella on kaipuu meidän kotiimme.
Olen pohtinut paljon yhteisöjä viime aikoina. Moni näennäisen menestynyt, työhönsä panostava ja aktiivisesti harrastava yksineläjä vaikuttaa potevan kaipuuta ’perheeseen’, sellaiseen arkiseen olemiseen jossa ei tarvitse suorittaa vaan voi vaikka kommentoida telkkariohjelmia muiden kanssa. Minusta on mukava nähdä kavereita, mutta tuntuu myös vähän raskaalta että joudumme miehen kanssa merkkaamaan kalenteriin päivät, jolloin varmasti olemme vain oman perheen kesken. Erityisesti sunnuntait on hankalia, kun ystävien lisäksi myös meidän yksin elävät äitimme kaipaavat seuraa. Joskus meitä sitten on talo täynnä porukkaa, ja vaikka minunkin sydäntäni lämmittää nähdä vaikkapa tämä sinkkumies rakentamassa majaa mummon ja meidän poikien kanssa, huomaan olevani maanantaina töissä aika poikki. Usein alkuviikko menee antisosiaalisissa tunnelmissa, ja parisuhde kyllä kärsii kun molemmat vaan halutaan möllöttää yksin 😬
Onko muilla samankaltaisia havaintoja?
Kommentit (167)
Menen ystäväni luo kylään (kerrostaloon), koska haluan nähdä häntä eikä hän tietenkään voi jättää lastaan yksin. Saatan myös leikkiä ja jutella lapsen kanssa (kummilapsi), koska se nyt on kohteliasta käytöstä ja ihan ok. Toki paljon mielummin olisin ystäväni kanssa rauhassa minun tilavassa omakotitalossa tai jossain palmujen alla skumppalasin kanssa (ja toki joskus näin teemmekin). Valitettavasti koko ajan ei voi tehdä niitä kaikkein mielekkäimpiä juttuja, joten tylsempiäkin juttuja täytyy sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei taida ap:lla olla ihan kaikki muumit kotona kun tuollaisia tosissaan miettii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muutaman vuoden sinua nuorempi lapseton, joten voinen kertoa oman näkemykseni. Opiskelut takana, arki menee töissä, harrastuksissa ja kotisohvalla eikä baarit tai viikonloppumatkat enää innosta, niin on kiva pitää yllä sosiaalista elämää. Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. Olisit iloinen, että sinulla on läheisiä, kaikilla ei ole. Jos jokaviikonloppuinen härdelli häiritsee, kutsu jo etukäteen porukkaa jonain tiettynä päivänä, kesällä mikään ei ole helpompaa kuin grillailla nyyttäriperiaatteella, ja voitte sitten rauhoittaa osan viikonlopuista omalle perheelle.
"Lapsettoman on myös aina helpompi mennä lapsellisen luokse kuin päinvastoin. "
KENEN NÄKÖKULMASTA HELPOMPAA? :D
LASTEN näkkulmasta! Olen syntynyt 1960-luvun alussa ja siihen aikaan lapset vielä kasvatettiin istumaan hiljaa paikoillaan . Silti muistan, miten uuvuttavan turhauttavaa oli istua vanhempieni ystävien luona sohvannurkassa. Istua siinä hiljaa paikoillaan ja odottaa, että aikuiset saavat juttelunsa loppuun ja lähdetään kotiin. Saihan siinä jotain kakkua ja pikkuleipiä jossain vaiheessa syödäkseen, mutta aika puuduttavaa oli. Inhosin niitä kyläilyjä ja olin ikionnellinen, kun kasvoin sen verran isoksi, että vanhempani uskalsivat jättää mut yksin kotiin.
Nykylapset eivät tunnu jaksavan edes puolta tuntia, parista tunnista puhumattakaan. Enkä yhtään ihmettele, koska aikamoista kidutustahan se lapselle on. Mitä pienempi lapsi, sitä lyhyemmän aikaa jaksaa. Vanhemmille sen verran vinkkinä (jos haluaa vierailla lapsettomien tai lapsensa jo isoiksi kasvattaneiden luona) , että hankkikaa lapsillenne leluja, joilla lapset eivät saa koskaan kotona leikkiä. Pitäkää ne lelut lapsiltanne piilossa ja ottakaa mukaan silloin, kun menette kylään sellaisen luokse, jonka kodissa ei saa koskea mihinkään muuhun kuin niihin omiin leluihin. Tuttuihin tavaroihin lapset kyllästyvät alta aikayksikön ja sitten alkaa mankuminen kotiin lähtemisestä.
Missä puhuttiin, et koko porukan pitää mennä?
Isä on lasten kanssa ja äiti vierailee, tai toisinpäin. Tadaa. Ei ole vaikeaa.
Hyvä pointti ja olet ihan oikeassa. Jotenkin käsitin (ja näemmä ihan väärin), että kyse oli lapsettoman vierailusta lapsiperheen luona tai lapsiperheen vierailusta lapsettoman luona.
Minä en hakeudu perheellisten seuraan enkä kyläile heidän luonaan kuin harvoin kutsuttaessa. Pari tuttua suuttunutkin kun tajunneet että aina pitänyt erikseen kutsua minut, he kun olettavat että heille menisi kuin kotiinsa ja että minulla on muka hinku heille mennä :D Ei se vaan mene kaikilla niin. Kotonani vain olen kotona, kylässä ollaan kylässä ja vieraana. Yksin viihdyn vaikka monien mielestä olen raasu yksinäinen joka pitää aina viikko toisensa jälkeen kylään kutsua että kokee kuuluvansa jonnekin... eijeijeijei
Mut jännä ap että teille oikein halutaan tulla, yleensä mitä olen lukenut ja kuullut on se että "kukaan ei käy kylässä", "ei oo tukiverkkoa", "aina perheen kesken kun kukaan ei halua tulla kylään tai kutsu kylään tai minnekään, missään nähdä" jne jne.
Anteeksi, mutta näin velana en keksi yhtäkään syytä miksi haluaisin vierailla lapsiperheessä. Ja lisäksi vielä tuo että naapuruston lapsetkin ovat tervetulleita kylään koska tahansa eli vierailun aikana asunnossa ramppaa vieraita ihmisiä (lapsia) ei miellytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle olisi ihan painajaista noin sosiaalinen elämä viikonloppuisin. Yksi lapsi vielä menee mutta naapuruston jatkuva ramppaus olisi ihan hirveää.
Ostwttiin mökki ettei tarvitse olla se viihdekeskus kolmelle lapsettomalle siskolle ja leskiäidille.
Ei saatu hetken rauhaa kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ostwttiin mökki ettei tarvitse olla se viihdekeskus kolmelle lapsettomalle siskolle ja leskiäidille.
Ei saatu hetken rauhaa kotona.
Kiva juttu, tullaan sinne sitten koko kesälomaksi ja otetaan äitee mukaan!
t. siskosi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, minä en kestä vieraita kovin paljoa myöskään. Yhdet vieraat kerran kuussa, sillä rajoituksella, että aika on sopiva, olisi ideaali. Meillä käy vieraita kerran viikossa, onneksi yleensä vain pistäytyvät jotakin asiaa hoitamassa. Se on piristävää, mutta samalla sekoittaa sitten kaiken muun. Arki on aika intensiivistä lapsiperheessä ja sitten siinä menee aina vähän systeemit sekaisin, kun joku tulee. Yhtäkkiä esim. seitsemän aikaan huomaa, että eipä olekaan jotain vaatetta puhtaana, jonka oli ajatellut pukea itselle tai lapselle seuraavana päivänä ja sitten pitää alkaa pyykkihommiin siinä iltatoimien yhteydessä esim. Tai ei ehjään käydä kävelyllä tai kaupassa. Lähes aina on jotain tällaista. Viikonlopuksi meillä on yleensä aina jotakin mukavaa yhteistä liikuntaa tai kulttuuria tai lapsen asioita suunniteltuna. Sekin sitten, kun siihen tulee muiden rutiinien lisäksi vielä vierailuja, niin tuntuu, että on liian paljon ohjelmaa yhdelle päivälle. No hyvähän niitä ihmisiäkin on joskus nähdä, mutta tällaisia ajatuksia siitä yleensä herää. Samasta syystä me ei käydä juuri missään kylässä ikinä. Minusta nuo perheen yhteiset jutut lasten kanssa menevät vierailujen edelle. Erilaista oli ennen, kun minäkin olen notkunut vieraiden sohvan käsinojilla ja kuunnellut turhautuneena aikuisten keskusteluja harvase viikonloppu, kun omat vanhemmat olivat innokkaita kyläilijöitä. Mutta ei silloin oikein paljon mitään perheenä tehtykään. Oli enemmän se aikuisten sosiaalinen elämä ja kaverit ja siinä lapset sitten seurasivat mukana. Minusta on parempi kuitenkin nyt. Ajatellaan lasten kanssa vietetyn ajan määrää ja laatua enemmän.
Laita vierailijoille rajat. Se on reilua. Sano kyselijöille, että teillä on perheviikonloppu. Vierailuviikonloput erikseen. Pakko saada ladata akkuja, jotta jaksaa töitä....äidille ja anopille tietyt vierailupäivät. Tiedän, että rajojen vetäminen läheiselle on valkeaa. Harjoittelen sitä itse parhaillaan aikuisten lasteni ja lastenlasten kanssa. Tein uudenvuodenlupauksen, että pidän jaksamisestani huolta. Jos minä en sano, mitä haluan ja tarvitsen, ei sitä kukaan tiedä. Pitää ottaa vastuu omista tarpeistaan. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua taas ärsyttää, kun kaveri haluaa aina nähdä kotonaan. Joudun matkaamaan sinne melkein tunnin ja lapset kärttävät koko ajan jotain. Mä tahtoisin tavata jossain itseäni lähempänä kivassa kahvilassa. Mutta ystävyyden vuoksi on tehtävä myönnytyksiä ja kai tämä pikkulapsiaika joskus loppuu.
Mitä jos päätätte ihan itse koska näette kavereita /tuttuja, ei kenenkään pyyntöjen mukaan, ellei ole hätätilanne. Ei tulisi mieleenkään kysyä perheellisiltä vierailua. Jos joku katoaa sen vuoksi ettei ehdi näkemään jatkuvasti, oliko se kaveri ollenkaan. Otatte aikaa ja rauhaa niin paljon kuin tarvitsee, lapsetkin kaipaavat kai omaa rauhaa kodissaan. Ettei ole valmiiksi buukattu ja päättävät itse tekemiset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on kummallisimpia provoja hetkeen 🤨
Ei ole tuollaisia ongelmia. Ollaan kumpikin vähemmän sosiaalisia ja ollaan omissa oloissa ja harvemmin käydään misään ja harvemmin meille tulee ketään kylään ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta näin velana en keksi yhtäkään syytä miksi haluaisin vierailla lapsiperheessä. Ja lisäksi vielä tuo että naapuruston lapsetkin ovat tervetulleita kylään koska tahansa eli vierailun aikana asunnossa ramppaa vieraita ihmisiä (lapsia) ei miellytä.
Anteeksi, mutta miksi levität stereotyyppistä mielikuvaa veloista lapsivihaajina? Ainakin minä ja kaikki muut tuntemani velat voimme ihan hyvin vierailla ystäviemme ja sukulaistemme luona, joilla on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta näin velana en keksi yhtäkään syytä miksi haluaisin vierailla lapsiperheessä. Ja lisäksi vielä tuo että naapuruston lapsetkin ovat tervetulleita kylään koska tahansa eli vierailun aikana asunnossa ramppaa vieraita ihmisiä (lapsia) ei miellytä.
Anteeksi, mutta miksi levität stereotyyppistä mielikuvaa veloista lapsivihaajina? Ainakin minä ja kaikki muut tuntemani velat voimme ihan hyvin vierailla ystäviemme ja sukulaistemme luona, joilla on lapsia.
Moni meistä veloista ei pidä lapsista. Yhtään. Miksi ei saisi kertoa sitä näkökantaa?
Mä olen lapseton sinkkunainen ja enimmäkseen oon aina nähnyt kavereita jommankumman kotona. Perheellisten kanssa tuli tavattu kahviloissa, leffassa ja kaupungilla kun heidän lapset oli pieniä. Oli helpompi jutella +näillä perheellisillä oli halu päästä ulos tuulettumaan .
Mulle kivointa on tavata ympäristössä jossa voi keskustella rauhassa. Aktiviteetteihin osallistun mielelläni ihan yksinkin, ilman kaveriseuraa.
No meillä ei kyllä käy ketään. Minulla on muutamia lapsettomia ystäviä. Heidän kanssaan käydään syömässä, yleensä pari, kolme tuntia syödään ja jutellaan. Viimeksi viime perjantaina olin parin entisen työkaverin kanssa syömässä. Yksi näistä työkavereista on itse lapseton ja omistaa pienen yksiön, jonne menee silloin kun miehensä lapset tulee viikonlopuksi. Niillä on siis sellainen kuvio, että tämä lapseton ystäväni ei halua äitipuolen roolia. Ihan hyvin tulee lasten kanssa toimeen, muttei halua niin läheiseksi.
Silloin kun meille kotiin tulee vieraita, kyseessä on toisen lapsiperheen vierailu (pari,kolme tuntia) tai silloin tällöin sukulaisten viikonloppuvierailuja.
Alue: Aihe vapaa
Höh, miksi koko ei perhe voisi mennä.