Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusi ilmiö: lapsettomat ystävät haluavat nähdä viikonloppuisin
19.01.2020 |
Meillä on 5-, 6- ja 9-vuotiaat lapset ja eletään ihan peruselämää pääkaupunkiseudulla. Asutaan isohkossa rivarissa ulkoilualueen kupeessa, ja veljeni perhe asuu lähistöllä myös. Alue on hyvähenkistä ja yhteisöllistä. Serkut käy meillä säännöllisesti, ja naapurustossa puuhataan yhdessä juttuja kuten leikkimielisiä yleisurheilukisoja kaiken ikäisille ja pihakirppiksiä.
Olen aina ollut sosiaalinen. Ystävissäni on sekä perheellisiä että sinkkuja, ja olen äidiksi tulon myötä pitänyt tärkeänä että olen itse aktiivisesti tekemisissä kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevien läheisten kanssa. Ruuhkavuosia elävien kanssa nähdään kun pystytään. Kuten varmaan monella muullakin lapsellisella, lasten ollessa pieniä jäivät lapsettomat ystävät hetkeksi vähän etäämmälle, monen tällaisen ystävän ollessa se taho, joka otti etäisyyttä. Ymmärrettävää, sillä nuhanenäiset taaperot ja koliikkivauvat veivät sekä minun energiani, että näiden ystävien kiinnostuksen 😄 Olen kuitenkin vuosien varrella järjestänyt puutarhajuhlia, konmaritusrinkiä jne, joten kontakti on pysynyt.
Moni ystävistäni on samaa ikäluokkaa kuin minä, syntynyt 1981 eli tänä vuonna tulee lasiin 39. Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut uuden ilmiön: lapsettomat ystävät ottavat viikonlopun koittaessa yhteyttä että mitäs suunnitelmia. Sen sijaan että ehdottaisivat leffassakäyntiä tai muuta aikuisten puuhaa, he haluavat tulla meille käymään.
Näitä ystäviä ei ole vain yksi, vaan useampia. Yksi velapariskunta, kolme sinkkunaista joista yksi vela ja kaksi tahtomattaan. Samaan ’porukkaan’ lasken myös mieheni sukulaisen, yksinäisen sinkkumiehen. Yksi ystävistäni kaipaa pois pienestä yksiöstään ja toinen on sanonut suoraan, että hänen yksinäisyyttään lievittää parhaiten se, että saa auttaa meillä keittiössä tai samoilla lähimetsissä lasteni kanssa. Muut eivät ole olleet näin suoria, mutta pariskunta on kyllä ihastellut että meillä on niin hyvä tunnelma, kun talossa ramppaa naapuruston lapsia ja ruokapöydässä on aina tilaa vieraille. Korostan, että ystävät kyllä kutsuvat myös omiin koteihinsa, tai ehdottavat joskus muuta menoa, mutta ihan selvästi monella on kaipuu meidän kotiimme.
Olen pohtinut paljon yhteisöjä viime aikoina. Moni näennäisen menestynyt, työhönsä panostava ja aktiivisesti harrastava yksineläjä vaikuttaa potevan kaipuuta ’perheeseen’, sellaiseen arkiseen olemiseen jossa ei tarvitse suorittaa vaan voi vaikka kommentoida telkkariohjelmia muiden kanssa. Minusta on mukava nähdä kavereita, mutta tuntuu myös vähän raskaalta että joudumme miehen kanssa merkkaamaan kalenteriin päivät, jolloin varmasti olemme vain oman perheen kesken. Erityisesti sunnuntait on hankalia, kun ystävien lisäksi myös meidän yksin elävät äitimme kaipaavat seuraa. Joskus meitä sitten on talo täynnä porukkaa, ja vaikka minunkin sydäntäni lämmittää nähdä vaikkapa tämä sinkkumies rakentamassa majaa mummon ja meidän poikien kanssa, huomaan olevani maanantaina töissä aika poikki. Usein alkuviikko menee antisosiaalisissa tunnelmissa, ja parisuhde kyllä kärsii kun molemmat vaan halutaan möllöttää yksin 😬
Onko muilla samankaltaisia havaintoja?
Kommentit (167)
Velana minun on hyvin vaikea uskoa, että kukaan vapaaehtoisesti lapseton oikeasti tuppaisi jatkuvasti kylään lapsiperheeseen. Ap taitaa nyt pikkuisen värittää elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika erikoista, että kirjoitat näin avoimesti meistä. Kiitos kovasti. Jotenkin kyllä loukkaa. P.s. en kyllä ota tätä puheeksi, kun seuraavan kerran nähdään. Voin jopa kiist käyväni palstalla, jos sitä kautta rantain kyselet. Tämä on yllättävän yleinen palsta.
Ei ole samanlaisia havaintoja. Yritätkö kautta rantain tässä viestissä esittää, että esim. velat kuitenkin tahtoisivat lapsia ja muuta lässynläätä?
Tässäkin ketjussa näkee että suomalaisilla on huono itsetunto ja kalvavana kansantautina katkeruus. Mitä se kertoo teistä, että pidätte ap:tä paremmuudellaan brassailevana hurskastelijana?
Minusta ap on havaintoineen oikeilla jäljillä, kyllä meistä perheettömistä moni kaipaa yhteisöä. Yksin elävällä äidilläni on läheisinä ns. matamikaverit, joiden kanssa hän näkee viikottain. Minä yritän rakentaa omista ystävistäni samanlaista tukiverkkoa, jos jään yksin. Koskaan kun ei tiedä jos parisuhde lähtisi alta vaikka toisen kuoleman tähden.
Ap kirjoittaa liian avoimesti elämänsä yksityiskohdista ollakseen tekstiensä mukainen fiksu ihminen. 3/5 kuitenkin, sörkkii hienovaraisesti velateemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävisin myös perheellisillä kavereillani kylässä viikonloppuisin mutta ryyppäävät niin hemmetisti lasten läsnäolosta huolimatta etten viitsi.
Jos se onkin toisteppäin että velat ramppaavat teillä hakevansa vahvistusta siihen ettei vaan vahingossakaan ala haluta lapsia. Kuvittelet että se on jotain ihailua ja kaipuuta samaan härdelliin.
Aika erikoisia lapsettomia jos käy toisten perheissä nauttimassa muka lapsiperheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko sä itse ehdottanut kodin ulkopuolista tapaamista, leffakäyntejä jne?
Saako susta jotenkin sen kuvan että itse haluat mieluummin kotonasi olla?
Sanot että osaat sanoa ei, ja silti valitat että ei ole parisuhdeaikaa. Hiukan tällainen altruistinen marttyyrikuva tulee. Ikäänkuin olisit se aina ystäville antava osapuoli, asenne on ylhäältä alaspäin.
Kaipuu teidän kotiinne?? No, useat ihmiset ovat sosiaalisia ja tykkäävät nähdä toisiaan, on sitten perheellinen tai ei. Jos P-K seudulla asutte, niin teidän koti on ilmeisesti isoin, joten siellä siksi on hyvä kokoontua. Meillä taas kaveripiiri kokoontuu meille (lapsettomalle), kun tilaa ja pihaa riittää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Velana minun on hyvin vaikea uskoa, että kukaan vapaaehtoisesti lapseton oikeasti tuppaisi jatkuvasti kylään lapsiperheeseen. Ap taitaa nyt pikkuisen värittää elämäänsä.
Mainitsin avauksessani viisi ystäväkontaktia jotka haluavat vierailla meillä. Heistä kukaan ei tuppaudu jatkuvasti, vaan vierailut toteutuvat keskimäärin noin kerran parissa kuukaudessa, parin läheisen ystävän kanssa useammin.
Koska meidän perheellämme on myös menoja viikonloppuisin, esim. käymme mökillä, ei meillä joka vklp käy perheettömiä vieraita. Mutta tosiaan olen huomannut viime aikoina, että paljon useammin kuin ennen. 10 vuotta sitten pariskunta vielä teki viikonloppumatkoja ulkomaille, mutta nyt eivät sitä enää niin harrasta.
- Ap
Velat saavat kokea lapsiperhearjen vähäiset hyvät puolet, ja lähteä sitten pois kun lapset ryhtyät kiukuttelemaan, meluamaan, sotkemaan ja ärsyttämään. Näin minäkin velana haluan elää! Rakastan veljeni lapsia ja touhuan/leikin heidän kanssaan mielelläni, mutta voi että miten onnellinen olen kun saan antaa heidät takaisin veljelleni heti ensimmäisen kitinän, haisevan vaipan tai itkupotkuraivarin koittaessa. Ja paeta sitten omaan rauhalliseen ja siistiin kotiin nauttimaan mieheni seurasta <3
Ns. Jyvät akanoista meininki ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaipuu teidän kotiinne?? No, useat ihmiset ovat sosiaalisia ja tykkäävät nähdä toisiaan, on sitten perheellinen tai ei. Jos P-K seudulla asutte, niin teidän koti on ilmeisesti isoin, joten siellä siksi on hyvä kokoontua. Meillä taas kaveripiiri kokoontuu meille (lapsettomalle), kun tilaa ja pihaa riittää..
Olet varmaan oikeassa, meidän talossa on hyvin tilaa ja esim. ystävillä on mahdollisuus ottaa koirat mukaan. Erona tällaisiin kaveripiirikokoontumisiin tässä esittämässäni ”ilmiössä” on se, että ystäväni haluavat tulla ihan keskenäänkin vaikkei olisi mitään illanistujaisia tai grillijuhlia porukalla.
Joku kirjoitti siitä, että lapsellisten luona on helpompi tavata,
koska lapset viihtyvät omassa kodissaan paremmin ja aikuiset saavat jutella rauhassa. Tämä on myös varmaan yksi syy sille, miksi meillä on kiva käydä. Varmaan myös kun meidän lapset ovat tottuneet vierasiin, niin eivät jatkuvasti hae vierailta huomiota hihassa roikkumalla tai temppuja tekemällä. Ja kun naapurustossa on oman ikäisiä kavereita, niin leikkivät sitten keskenään kun me ystävien kanssa juorutaan.
Itsekin uuvun kyllä sellaisten kavereiden kanssa, joiden näkeminen tarkoittaa jatkuvaa leikki-ikäisen uusien taitojen ihastelua tai päinvastoin stressaan emännän puolesta, jos koti ei ole lapsiturvallinen vaan koko ajan täytyy pitää silmä kovana, ettei joku kalliimpi design-juttu hajoa.
- Ap
Jos minä (vela) haluan tavata perheellisiä ystäviäni jonkun kotona, en todellakaan kutsu kolmelapsista perhettä kerrostalokaksiooni. Ei missään nimessä. Lapsille ei ole tilaa leikkiä, turhautuvat, tylsistyvät, ehkä rikkovat jotain. Mulla ei edes ole telkkaria, jonka ääreen lapset voisi istuttaa. Keittiööni ei mahdu ruokailemaan kuin neljä ihmistä, nekin melko ahtaasti. Lisäksi perheelliset eivät välttämättä niin helposti pääse lähtemään esim. leffaan, syömään tms, kun pitäisi hankkia lapsenvahti. Helpompi minun on liikkua sinne ystäväni kotiin. Ajattelin, että on myös ihan kohteliasta ehdottaa tätä hänen kannaltaan vaivattominta vaihtoehtoa, mutta ehkä sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Muilla ei ole samanlaisia kokemuksia, eikä ole sinullakaan.
Mä en halua pikkulapsia sotkemaan omaa ja aikuisen lapseni asuntoa. Kokemusta on siitä että kohnataan kaikki paikat tai ladataan tabletit täyteen omia pelejä eivätkä vanhempansa vahdi/komenna ollenkaan.
Saati että joku toisi mukanaan vielä koiriaankin! Ei ikinä!
Mieluummin pikkulapsellisille itse kylään ja sellaiseksi ajaksi kuin itse jaksaa.
kirjoitti:
Tässäkin ketjussa näkee että suomalaisilla on huono itsetunto ja kalvavana kansantautina katkeruus. Mitä se kertoo teistä, että pidätte ap:tä paremmuudellaan brassailevana hurskastelijana?
Minusta ap on havaintoineen oikeilla jäljillä, kyllä meistä perheettömistä moni kaipaa yhteisöä. Yksin elävällä äidilläni on läheisinä ns. matamikaverit, joiden kanssa hän näkee viikottain. Minä yritän rakentaa omista ystävistäni samanlaista tukiverkkoa, jos jään yksin. Koskaan kun ei tiedä jos parisuhde lähtisi alta vaikka toisen kuoleman tähden.
No sulla kyllä on pari issueta joita viedä terapiaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipuu teidän kotiinne?? No, useat ihmiset ovat sosiaalisia ja tykkäävät nähdä toisiaan, on sitten perheellinen tai ei. Jos P-K seudulla asutte, niin teidän koti on ilmeisesti isoin, joten siellä siksi on hyvä kokoontua. Meillä taas kaveripiiri kokoontuu meille (lapsettomalle), kun tilaa ja pihaa riittää..
Olet varmaan oikeassa, meidän talossa on hyvin tilaa ja esim. ystävillä on mahdollisuus ottaa koirat mukaan. Erona tällaisiin kaveripiirikokoontumisiin tässä esittämässäni ”ilmiössä” on se, että ystäväni haluavat tulla ihan keskenäänkin vaikkei olisi mitään illanistujaisia tai grillijuhlia porukalla.
Joku kirjoitti siitä, että lapsellisten luona on helpompi tavata,
koska lapset viihtyvät omassa kodissaan paremmin ja aikuiset saavat jutella rauhassa. Tämä on myös varmaan yksi syy sille, miksi meillä on kiva käydä. Varmaan myös kun meidän lapset ovat tottuneet vierasiin, niin eivät jatkuvasti hae vierailta huomiota hihassa roikkumalla tai temppuja tekemällä. Ja kun naapurustossa on oman ikäisiä kavereita, niin leikkivät sitten keskenään kun me ystävien kanssa juorutaan.Itsekin uuvun kyllä sellaisten kavereiden kanssa, joiden näkeminen tarkoittaa jatkuvaa leikki-ikäisen uusien taitojen ihastelua tai päinvastoin stressaan emännän puolesta, jos koti ei ole lapsiturvallinen vaan koko ajan täytyy pitää silmä kovana, ettei joku kalliimpi design-juttu hajoa.
- Ap
No ethän sinä voi lasten takia lähteä kenellekään muulle, joten eiköhän ne ihan säälistä ehdota tapaamista teillä. Toisaalta missään pikkukopissa ei kaksin tai nelisinkään ole kauhean kiva olla.
Jos joku ilmiö tässä on taustalla, se liittyy asumisen muotoihin. Onhan kaikenlaiset yhteisölliset rakennushankkeet jne yleistyneet viime vuosina.
Sinulla on ollut elämässäsi etuna aktiivinen sosiaalinen elämä, joka on kantanut pikkulapsivaiheen yli. Teidän kotinne on ystäviesi silmissä lämminhenkinen paikka, jossa saa olla omanlaisensa. Ehkä sosiaalisuutesi ja vastuunkantajaroolisi vuoksi lapsennekin ovat sosiaalisia ja osaavat ottaa muita huomioon, mikä helpottaa heidän kanssaan asiointia vaikka ei olisi omia lapsia. Mi casa e tu casa, mikäs siinä jos sinulla on voimavaroja sen ylläpitoon.
Mietin vaan että koetko että sinulla on velvollisuus ystäviesi näkemiseen teillä. Pelkäätkö tai tiedätkö heidän olevan yksinäisiä? Monella persoonallisuuspiirteet muokkaantuvat iän myötä. Jos olet nuorempana ollut energinen ja sosiaalinen, se ei tarkoita sitä että nelikymppisenä jaksat muumimammailla joka viikonloppu.
Menen ystäväni luo tapaamaan häntä siksi, ettei hän sieltä kotoaan muualle pääsisi lasten takia. Toki ihastelen ja kehun heidän kaunista kotiaan ihan normaalisti, mutta en todellakaan sinne lähiöön keskustasta kaipaa. Haravointi taas kuulostaa lähinnä sääliltä ja avun tarjoamisesta; en tiedä ketään kerrostalossa ja keskustassa asuvaa, joka siitä oikeasti tykkää.
Alue: Aihe vapaa
En lähde tuohon typerään vela/perheelliset-kiistelyyn mukaan, koska se ei ollut aloitukseni tarkoitus. Olen sen verran itsenäinen luonne ja parisuhde kunnossa, että ystäväni tietävät kyllä että pystyn irtautumaan myös kotiympyröistä ja näkemään heitä ilman lapsia. Minusta jokaisella naisella ja myös muilla sukupuolilla on täysi oikeus olla lisääntymättä, ilman että asian tulisi ketään toista koskettaa.
En koe ystävien kanssa olemisen olevan hyväksikäyttöäni, vaan molemminpuoleista iloa. Ystäväni sitäpaitsi myös usein auttavat vieraillessaan; katsovat lasten perään, tekevät kanssani ruokaa tai vaikka haravoivat lehtiä, moni kun asuu kerrostalossa ja tykkää sellaisesta hyötyliikunnasta.
Minua kiinnostaa tämä jonkun mainitsema suomalainen yksinäisyys, ja ihmisten kaipuu yhteisöllisyyteen. En usko että lapseni ovat perheettömien ystävieni syy vierailla meillä, vaan tunne siitä että ympärillä on elämää.