Lue keskustelun säännöt.
Kysymys teille, jotka ette ole kelvanneet vastakkaiselle sukupuolelle
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttuu kyllä. Kaveruussuhde katkeaa kun kiva kaveri yhtäkkiä kävikin käsiksi ja alkoi ahdistelemaan.
Nyt haiskahtaa vähän vaan tekosyiden keksimiseltä siihen että miksi ei edes huvita tehdä aloitetta ja odotetaan että miesporukan kaverit tekisi sen ensin. Saat kyllä aikamoisessa postimerkkikeräilypiirissä pyöriä jossei siitä porukasta vähintään yksi äijä ottaisi tilanteesta kiinni jos naiskaveri tekee baari-illan aikana aloitteen.
Ainoa poikkeus mikä realistisesti tulee mieleen on se että jos olette vähän vanhempi porukka ja jokaikinen mies on jo varattu ja vaimo kotona odottamassa.Itse olen ollut mm. roolipelikerhossa, raskaan musiikin yhdistyksessä avustajana, B-elokuvatapahtumien vetäjäpiireissä ja eri bändikämpillä. Töitä on tullut tehtyä tehtaalla, rakennustyömaalla ja vähän huoltokuskinakin. Eikä niistä yhdessäkään miesvaltaisessa piirissä naistulokas tai jäsen kauaa sinkkuna pysynyt. Olivat yleensä ronskeja naisia jotka teki ihastuksilleen nopeasti selväksi että haluaisi tutustua vähän syvemminkin.
Itse en kyllä harrasta kaverien kourimista. Menee äkkiä hyvä harrastus pilalle jos saa maineen jonain kännikäpälöijänä. Työkavereihin en myöskään koskisi ellen sattumalta haluaisi päästä työpaikastani eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
No kyllä se on aika iso uhraus, jos viimeisistäkin iloista joutuu luopumaan. Itse en ole ylipainoinen, mutta minulla on kuvottava päärynävartalo, hirveä selluperse ja sellureidet. Urheilen kyllä 3-6 kertaa viikossa ja arkiliikuntaa tulee myös päivittäin, mutta silti läski on ja pysyy. Tämän näköisenä en miehille kelpaa, varsinkin kun haluaisin miehen jolla on itselläänkin urheilullinen elämäntapa. Mutta kun ne lenkkeilijämiehet haluavat sen fitnessbeiben. Toki voisin kohentaa ulkonäköäni kaikenlaisilla lisäkkeillä ja pistoksilla, mutta en halua ottaa riskiä että allergisoidun vaikkapa ripsiliimalle. Puhumattakaan siitä rahanmenosta. Joten pitäkää tunkinne stana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttuu kyllä. Kaveruussuhde katkeaa kun kiva kaveri yhtäkkiä kävikin käsiksi ja alkoi ahdistelemaan.
No ei ole silloin miehistä miestä nähnytkään kyseinen jannu jos siitä vetää kilarit että tyttö jonka tuntee kehtaa ottaa kädestä kiinni.
Eli mies joka ei tykkää lääppimisestä ja käsiksi käymisestä on epämiehekäs?
On siis epämiehekästä kun mies ei tykkää tulla lääpityksi sellaisen naisen toimesta josta ei ole kiinnostunut? Naisen josta pitää ainoastaan kaverina. Vai pitääkö tämä ymmärtää niin, että tosimies haluaa tulla kähmityksi ihan kaikkien naisten toimesta, myös kavereiden eli niiden "hyvien jätkien"? Tykkääkö tosimies sitten myös niiden miespuolisten kaverien kähminnästä? Vai kenties salaa toivookin sitä että "make" tulee iholle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
No kyllä se on aika iso uhraus, jos viimeisistäkin iloista joutuu luopumaan. Itse en ole ylipainoinen, mutta minulla on kuvottava päärynävartalo, hirveä selluperse ja sellureidet. Urheilen kyllä 3-6 kertaa viikossa ja arkiliikuntaa tulee myös päivittäin, mutta silti läski on ja pysyy. Tämän näköisenä en miehille kelpaa, varsinkin kun haluaisin miehen jolla on itselläänkin urheilullinen elämäntapa. Mutta kun ne lenkkeilijämiehet haluavat sen fitnessbeiben. Toki voisin kohentaa ulkonäköäni kaikenlaisilla lisäkkeillä ja pistoksilla, mutta en halua ottaa riskiä että allergisoidun vaikkapa ripsiliimalle. Puhumattakaan siitä rahanmenosta. Joten pitäkää tunkinne stana.
Mitä vikaa päärynävartalossa muka on?
-mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
No kyllä se on aika iso uhraus, jos viimeisistäkin iloista joutuu luopumaan. Itse en ole ylipainoinen, mutta minulla on kuvottava päärynävartalo, hirveä selluperse ja sellureidet. Urheilen kyllä 3-6 kertaa viikossa ja arkiliikuntaa tulee myös päivittäin, mutta silti läski on ja pysyy. Tämän näköisenä en miehille kelpaa, varsinkin kun haluaisin miehen jolla on itselläänkin urheilullinen elämäntapa. Mutta kun ne lenkkeilijämiehet haluavat sen fitnessbeiben. Toki voisin kohentaa ulkonäköäni kaikenlaisilla lisäkkeillä ja pistoksilla, mutta en halua ottaa riskiä että allergisoidun vaikkapa ripsiliimalle. Puhumattakaan siitä rahanmenosta. Joten pitäkää tunkinne stana.
Tarkoitatko "urheilullisella miehellä" urheilullista miestä vai pitkää ja raamikasta miestä (koska olen isekin pitkä ja en halua tuntea itseäni amaksoniksi jne jne jne) joka urheilee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
Sinähän olisit saanut sitä pildeä tonnikaupalla jos olisit viitsinyt treenata sen kroppasi, mutta etpä viitsinyt. Mutta naisten pitäisi laskea kaloreita ja juosta salilla tunteja päivässä vaikka ei edes kiinnosta. En ole koskaan ollut tyrmistynyt siitä että musta ei kiinnostuta, onhan mulla silmät päässä ja näen ympäristössäni ne miljoonat kauniit naiset jotka takuuvarmasti vetoavat miehiin mua enemmän. Korkeintaan välillä vähän tyrmistyttää kun miehet selittävät kun KUKAAN IKINÄ MISSÄÄN ei huoli, kun multa ei ole kukaan edes kysynyt.
Sitäpaitti mitäs tässä laihduttamaan ja laittautumaan, kun ikää on jo 38 eli olen täysin muinaismuisto jo nyt.
En usko että olisin saanut yhtään.
Pari kaveria niin teki, vaikutus suosioon plus miinus nolla.
Kun luontaisesti komea kaveri teki saman, vaikutus oli lähinnä se että kaunis ja kurvikas tyttöystävä vaihtui kauniiseen ja treenattuun.
Se numerosarjamies ei ole ihan väärässä siina että geenit ratkaisevat (miehillä). Nainen voi treenata kropan kuntoon ja suosio on taattu.
Ongelmahan on tässä, että haluat yhtä kauniin tyttöystävän kuin komealla kaverillasi on. Niitä tavisnaisia sinunkaltaiset miehet eivät näe ollenkaan, ne on jotain näkymättömiä epäolioita. Vaikka tavisnaisella olisi kuinka upea kroppa, niin kyllä kaltaisesi mies aina katsoo kuolaten sen jumaloimansa kaverin tyttöystävää.
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä harrasta kaverien kourimista. Menee äkkiä hyvä harrastus pilalle jos saa maineen jonain kännikäpälöijänä. Työkavereihin en myöskään koskisi ellen sattumalta haluaisi päästä työpaikastani eroon.
Sinun mielipiteellä ei ole väliä koska et kuulu äijäporukoihin. Ja se nyt on vain ihan totuus että suurimmassa osaa miesporukoita se harva nainen niiden seassa löytää miehen sieltä sisältä hyvin nopeasti. Ja se että baari-illassa nainen sanoo miehelle että haluaa tätä ja ottaa kädestä kiinni ei ole mitään seksuaalista ahdistelua. Nyt mars sun kämpästä pois sieltä itsesäälin keskeltä ja aikuisten ihmisten pariin oppimaan jotain oikeasta sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saa alapaukuttaa, mutta miesnäkökulmasta kaunistelematon "checklist" ikisinkkunaisille. Read and weep:
1. Kerrot olevasi laittautumaton. Et meikkaa, ei ole rakennekynsiä. Oletko kuitenkin normaalipainoinen?
2. Kerrot ettet ole mikään perinteinen nainen. Kenties teet äijien juttuja. Ehkäpä olet kilpailuhenkinen eikä kyynärpäiden käyttäminen ole sinulle vierasta. Oletko sisäistänyt että kanssasi samanlainen mies on perinteisen miehekäs, ja luultavasti haluaa rinnalleen perinteisen naisellisen naisen täydentämään itseään? Ja liittyen tähän, oletko sisäistänyt että nämä ominaisuudet saattavat olla kysyttyjä miehissä, mutta kenties ei niinkään naisissa? Pitäisitkö mahdollisena miestä joka ei osu perinteisiin sukupuolirooleihin sen enempää kuin sinäkään?
3. Listaat mitä asioita et ole valmis tekemään miehen eteen. Sinun on kelvattava sellaisenaan, et ala miehiä miellyttämään. Onko sitten ok ettei mieskään vaivaudu miellyttämään sinua näkemällä vaivaa kenties vaikkei itse olisi kiinnostunut jostain asiasta, koska naisetkaan eivät ole miellyttämisen arvoisia?
4. Sinulla on harrastus joka vie valtavasti aikaa. Onko tämä jotain tekemistä? Vai kenties fanitusta jossa palvot muusikkoa, teatteriohjaajaa, joogopettajaa, tai julkkista jota seuraat? On mielenkiintoinen kokemus kun menet treffeille ja naisen makuuhuoneen seinät on tapetoitu suomalaisen esiintyjän kuvilla, joka muuten sattuu olemaan kaverisi (tositarina). Ja ikäsi oli 14v vai 28v?
5. Tapaatko miehiä missään, ja ilmaisetko kiinnostustasi mitenkään? Miten ajattelit herättää miehen kiinnostuksen? Pitäisikö tämän astraalisella tavalla vaistota sinun olevan Se Oikea sinun vältellessä katsekontaktia random hyypiön kanssa K-kaupan lihatiskillä töiden jälkeen? Osaatko ja haluatko keskustella, ja jopa olla aloitteellinen?
Nyt niitä klikkauksia sitten. En viitsisi turhaan kirjoitella näin pitkää viestiä jos en saa alapeukkuja.
Tai sitten mikään näistä ei erityisesti kiinnosta eikä pidä miehiä tuon tolkuttoman vaivan arvoisena. En viitsi kutistaa itseäni persoonattomaksi ja elämättömäksi leluksi vain miehiä miellyttääkseni. Näen mieluummin vaivaa itselleni tärkeiden asioiden eteen, ja en koe miesten miellyttämistä tärkeänä enkä mielekkäänä.
Vierailija kirjoitti:
On siis epämiehekästä kun mies ei tykkää tulla lääpityksi sellaisen naisen toimesta josta ei ole kiinnostunut? Naisen josta pitää ainoastaan kaverina. Vai pitääkö tämä ymmärtää niin, että tosimies haluaa tulla kähmityksi ihan kaikkien naisten toimesta, myös kavereiden eli niiden "hyvien jätkien"? Tykkääkö tosimies sitten myös niiden miespuolisten kaverien kähminnästä? Vai kenties salaa toivookin sitä että "make" tulee iholle?
Tosimies ottaa sen käden pois omalta kädeltään ja sanoo "Ei kiitos" ja homma on sillä selvä. Mammanpoika itkeä tihrustaa että voi nyt kyllä minua on seksuaalisesti ahdisteltu kun naisen sormet kosketti omia sormia. Ja puhumme nyt varta vasten miesvaltaisista harrastus-sun muista kaveripiireistä. Kyllä aika nopeaa niiden seassa tulisi vässykän leima jos ei uskalla kieltäytyä ja rupeaa jostain ahdistelusta puhumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä harrasta kaverien kourimista. Menee äkkiä hyvä harrastus pilalle jos saa maineen jonain kännikäpälöijänä.
Eli ensin sanot että miesporukassa kukaan miehistä ei ollut susta kiinnostunut, mutta heti peräjälkeen sanot että et edes yrittänyt lähestyä ketään porukan miehistä koska halusit vain keskittyä pelkästään itse harrastukseen. Niin ehkä se että välttelit heitä viimeiseen asti oli se syy miksi he ei olleet sinusta "kiinnostuneet."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
No kyllä se on aika iso uhraus, jos viimeisistäkin iloista joutuu luopumaan. Itse en ole ylipainoinen, mutta minulla on kuvottava päärynävartalo, hirveä selluperse ja sellureidet. Urheilen kyllä 3-6 kertaa viikossa ja arkiliikuntaa tulee myös päivittäin, mutta silti läski on ja pysyy. Tämän näköisenä en miehille kelpaa, varsinkin kun haluaisin miehen jolla on itselläänkin urheilullinen elämäntapa. Mutta kun ne lenkkeilijämiehet haluavat sen fitnessbeiben. Toki voisin kohentaa ulkonäköäni kaikenlaisilla lisäkkeillä ja pistoksilla, mutta en halua ottaa riskiä että allergisoidun vaikkapa ripsiliimalle. Puhumattakaan siitä rahanmenosta. Joten pitäkää tunkinne stana.
Tarkoitatko "urheilullisella miehellä" urheilullista miestä vai pitkää ja raamikasta miestä (koska olen isekin pitkä ja en halua tuntea itseäni amaksoniksi jne jne jne) joka urheilee?
No itse asiassa olen todella lyhyt, sekin on osa ongelmaa. Kauneusihanne kun on nykyään että naisen pitäisi olla vähintään 170 cm mittainen mallivartaloinen henkäyksen kevyt. Ei lyhyt ja persevä, maatuskahan tällaisesta tulee vaan mieleen eikä tällaista persevää akkaa kehtaa kavereille esitellä. Olen kuullut ihan aikuisiälläkin solvauksia pituudestani, miehiltä tietysti.
Niin ja se urheilullisuus, minua kiinnostaa eniten hoikat tai normaalipainoiset miehet, tietysti kun en itse ole linnunluinen ei minulla ole oikeutta toivoa että joku nämä kriteerit täyttävä mies minusta kiinnostaisi. Esimerkiksi bodarit ei kiinnosta enkä halua että mies on minua ainakaan yli 30 cm pidempi. No toisaalta jos sopiva kohdalle sattuisi niin ei sekään varmaan haittaisi vaikka pituuseroa olisi puoli metriä, pituus on kuitenkin vaan pituus ja korvien väli paljon tärkeämpi. Mutta eipä se todennäköistä ole että ketään löytäisi ja aikaa tappaakseni tänne nyt kirjoittelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
No kyllä se on aika iso uhraus, jos viimeisistäkin iloista joutuu luopumaan. Itse en ole ylipainoinen, mutta minulla on kuvottava päärynävartalo, hirveä selluperse ja sellureidet. Urheilen kyllä 3-6 kertaa viikossa ja arkiliikuntaa tulee myös päivittäin, mutta silti läski on ja pysyy. Tämän näköisenä en miehille kelpaa, varsinkin kun haluaisin miehen jolla on itselläänkin urheilullinen elämäntapa. Mutta kun ne lenkkeilijämiehet haluavat sen fitnessbeiben. Toki voisin kohentaa ulkonäköäni kaikenlaisilla lisäkkeillä ja pistoksilla, mutta en halua ottaa riskiä että allergisoidun vaikkapa ripsiliimalle. Puhumattakaan siitä rahanmenosta. Joten pitäkää tunkinne stana.
Mitä vikaa päärynävartalossa muka on?
-mies
Selluliittia pakaroissa, selluliittia reisissä, hyllyy. Kyllä minä haluaisin kehdata olla miehen edessä alasti, ilman että tarvitsee pelätä että mies alkaa nauraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttuu kyllä. Kaveruussuhde katkeaa kun kiva kaveri yhtäkkiä kävikin käsiksi ja alkoi ahdistelemaan.
Nyt haiskahtaa vähän vaan tekosyiden keksimiseltä siihen että miksi ei edes huvita tehdä aloitetta ja odotetaan että miesporukan kaverit tekisi sen ensin. Saat kyllä aikamoisessa postimerkkikeräilypiirissä pyöriä jossei siitä porukasta vähintään yksi äijä ottaisi tilanteesta kiinni jos naiskaveri tekee baari-illan aikana aloitteen.
Ainoa poikkeus mikä realistisesti tulee mieleen on se että jos olette vähän vanhempi porukka ja jokaikinen mies on jo varattu ja vaimo kotona odottamassa.Itse olen ollut mm. roolipelikerhossa, raskaan musiikin yhdistyksessä avustajana, B-elokuvatapahtumien vetäjäpiireissä ja eri bändikämpillä. Töitä on tullut tehtyä tehtaalla, rakennustyömaalla ja vähän huoltokuskinakin. Eikä niistä yhdessäkään miesvaltaisessa piirissä naistulokas tai jäsen kauaa sinkkuna pysynyt. Olivat yleensä ronskeja naisia jotka teki ihastuksilleen nopeasti selväksi että haluaisi tutustua vähän syvemminkin.
Itse en kyllä harrasta kaverien kourimista. Menee äkkiä hyvä harrastus pilalle jos saa maineen jonain kännikäpälöijänä. Työkavereihin en myöskään koskisi ellen sattumalta haluaisi päästä työpaikastani eroon.
Kuormasta syöminen (tai edes sen yrittäminen ) on harvinaisen typerää ja yleensä kostautuu. Tietysti tosiaan jos oma harrastus ei enää nappaa/kaveriporukka tympii/nykyinen duunipaikka vtuttaa niin silloin sillä ei ole merkitystä, ettei naamaansa halua enää siellä näyttääkään kun joko saa pakit asap tai tapailu kariutuu parin viikon/kk:n jälkeen..
Sen sijaan jos elämässään haluaa säilyttää jatkossakin tykkäämänsä asian ja edelleen pitääkin sen tekemisestä, niin on harvinaisen lyhytnäköistä sössiä se sillä, että sekaantuu (työ)kaveriin.
Kyllä asiantila on tullut jo hyväksyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan jos elämässään haluaa säilyttää jatkossakin tykkäämänsä asian ja edelleen pitääkin sen tekemisestä, niin on harvinaisen lyhytnäköistä sössiä se sillä, että sekaantuu (työ)kaveriin.
Sitä silti aika moni tekee. Suomessa joka kolmas parisuhde alkaa työpaikalta, tai enemmän työporukasta vapaa-ajan riennoissa. Sitten kun se ero tulee niin työilmapiiri työpaikalla onkin aika kamala, etenkin jossei hyvissä väleissä eronneet.
"Ei miehet ole miesten harrastuksia harjoittavista naisista kiinnostuneita. Minä itsekin kuuluin miesporukkaan mutta sen jälkeen kun tein heille kaikille selväksi että tulin vain harrastamaan niin ei heistä kukaan ollut minusta kiinnostunut. Siinä todiste että miehet ei tykkää naisista jotka tykkää miesvaltaisista harrastuksista!"
Että semmoista Vauva-foorumin järkeilyä taas täällä tänään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
Sinähän olisit saanut sitä pildeä tonnikaupalla jos olisit viitsinyt treenata sen kroppasi, mutta etpä viitsinyt. Mutta naisten pitäisi laskea kaloreita ja juosta salilla tunteja päivässä vaikka ei edes kiinnosta. En ole koskaan ollut tyrmistynyt siitä että musta ei kiinnostuta, onhan mulla silmät päässä ja näen ympäristössäni ne miljoonat kauniit naiset jotka takuuvarmasti vetoavat miehiin mua enemmän. Korkeintaan välillä vähän tyrmistyttää kun miehet selittävät kun KUKAAN IKINÄ MISSÄÄN ei huoli, kun multa ei ole kukaan edes kysynyt.
Sitäpaitti mitäs tässä laihduttamaan ja laittautumaan, kun ikää on jo 38 eli olen täysin muinaismuisto jo nyt.
En usko että olisin saanut yhtään.
Pari kaveria niin teki, vaikutus suosioon plus miinus nolla.
Kun luontaisesti komea kaveri teki saman, vaikutus oli lähinnä se että kaunis ja kurvikas tyttöystävä vaihtui kauniiseen ja treenattuun.
Se numerosarjamies ei ole ihan väärässä siina että geenit ratkaisevat (miehillä). Nainen voi treenata kropan kuntoon ja suosio on taattu.
Ongelmahan on tässä, että haluat yhtä kauniin tyttöystävän kuin komealla kaverillasi on. Niitä tavisnaisia sinunkaltaiset miehet eivät näe ollenkaan, ne on jotain näkymättömiä epäolioita. Vaikka tavisnaisella olisi kuinka upea kroppa, niin kyllä kaltaisesi mies aina katsoo kuolaten sen jumaloimansa kaverin tyttöystävää.
Kuten sanoin, olin 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta. Tuohon lasketaan ihan kaikki naiset, iästä tai ulkonäöstä riippumatta.
Omat ihastukset eivät sitä paitsi olleet niitä suosittuja tyttöjä, päin vastoin. Upeakroppaisesta naisesta nyt en uskaltanut haaveillakaan. Tajusin kyllä että jos kropassa oli jotain mitä joku muukin mies saattoi pitää hyvännäköisenä niin mahdollisuudet olivat 0%. Tai no, olivat muutenkin.
En nyt vaivaudu linkkailemaan kuvia, mutta oma naismaku ei ole ihan täysin yleisten ihanteiden mukainen kasvojenpiirteiden tai vartalon osalta. Sirot missityypit eivät oikein miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisin ketjun ikäviä totuuksia kertovana pahismiehenä myös mainita että olen itse ollut kelpaamaton. Olin muistaakseni 33 tai 34 kun nainen ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta.
Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä täysin arvoton. Mikään ei auttaisi, koska kenties ulkonäön tai luonteen osalta jotain oli pakko olla synnynnäisesti pielessä. Olin kuitenkin muilta osin normaali mies jolla oli ystäviä, työpaikka, harrastuksia ja muuta.
Siksi on haastavaa sympata kun jonkun mielestä normaalipainoiseksi hankkiutuminen ja kenties teollisten herkkujen skippaaminen olisi massiivinen uhraus. Jos joku olisi sanonut alle kolmekymppisenä että treenaa kurinalaisesti pari vuotta salilla niin olet ulkonäöllisesti jonkun naisen silmissä riittävän komea, olisin varmaankin itkenyt ilosta kun ongelmaan löytyi niin yksinkertainen ratkaisu.
Pointtini on että miehet tottuvat tässä asiassa maailmaan joka on kova ja suorituskeskeinen. On pärjättävä, opittava, uskallettava ja uskottava itseensä vaikkei siihen näyttäisi olevan minkäänlaisia perusteita. Naiselle taas se ettei kukaan kiinnostu "itsestään" on tyrmistys. Pitäisikin tehdä jotain - hell no, minähän en iltasuklaalevystä luovu.
No kyllä se on aika iso uhraus, jos viimeisistäkin iloista joutuu luopumaan. Itse en ole ylipainoinen, mutta minulla on kuvottava päärynävartalo, hirveä selluperse ja sellureidet. Urheilen kyllä 3-6 kertaa viikossa ja arkiliikuntaa tulee myös päivittäin, mutta silti läski on ja pysyy. Tämän näköisenä en miehille kelpaa, varsinkin kun haluaisin miehen jolla on itselläänkin urheilullinen elämäntapa. Mutta kun ne lenkkeilijämiehet haluavat sen fitnessbeiben. Toki voisin kohentaa ulkonäköäni kaikenlaisilla lisäkkeillä ja pistoksilla, mutta en halua ottaa riskiä että allergisoidun vaikkapa ripsiliimalle. Puhumattakaan siitä rahanmenosta. Joten pitäkää tunkinne stana.
Tarkoitatko "urheilullisella miehellä" urheilullista miestä vai pitkää ja raamikasta miestä (koska olen isekin pitkä ja en halua tuntea itseäni amaksoniksi jne jne jne) joka urheilee?
No itse asiassa olen todella lyhyt, sekin on osa ongelmaa. Kauneusihanne kun on nykyään että naisen pitäisi olla vähintään 170 cm mittainen mallivartaloinen henkäyksen kevyt. Ei lyhyt ja persevä, maatuskahan tällaisesta tulee vaan mieleen eikä tällaista persevää akkaa kehtaa kavereille esitellä. Olen kuullut ihan aikuisiälläkin solvauksia pituudestani, miehiltä tietysti.
Niin ja se urheilullisuus, minua kiinnostaa eniten hoikat tai normaalipainoiset miehet, tietysti kun en itse ole linnunluinen ei minulla ole oikeutta toivoa että joku nämä kriteerit täyttävä mies minusta kiinnostaisi. Esimerkiksi bodarit ei kiinnosta enkä halua että mies on minua ainakaan yli 30 cm pidempi. No toisaalta jos sopiva kohdalle sattuisi niin ei sekään varmaan haittaisi vaikka pituuseroa olisi puoli metriä, pituus on kuitenkin vaan pituus ja korvien väli paljon tärkeämpi. Mutta eipä se todennäköistä ole että ketään löytäisi ja aikaa tappaakseni tänne nyt kirjoittelen.
Iso takapuolihan on muotia nykyisin.
Kiinnostaisiko jos mies olisi sinua vaikkapa 5cm lyhyempi?
Ilmeeni nyt:
https://thumbs.dreamstime.com/z/sad-disappointed-man-looking-to-camera-…
t. seksinvonkaajamies