Susinukke Kosola ON tyypillinen millenniaali: kyvyttömyys aitoon itseironiaan, velvollisuuksien välttely tekosyillä jne.

En tiedä kuka hän on tai mitä hän edustaa, mutta kauniit kasvot ja upean siniset silmät ensimmäisessä kuvassa. 

N

Vierailija kirjoitti:

Mutta tärkein on tuo, että ei ole vastuuta, koska edelliset sukupolvet on tehneet maailmasta niin kamalan. Edellisellä kerralla tuollainen sukupolvi päätyi kahdesti sotaan.

Ei tällainen sukupolvi ole ollut koskaan ennen mahdollinen. Aina on pitänyt töitä tehdä, nykyään ei "tarvitse", vaikka oikeasti yhteiskunta toki sitä vielä tarvitsee, koska se ei ole tarpeeksi automatisoitu.

Vierailija kirjoitti:

Pitää silti kirjoittaa tähän se ettei kenenkään tarvi uhrata elämäänsä minkään yhteiskunnan takia ja oikeastaan jos vanhempien elämää katsoo niin he ovat vaan eläneet sääntöjen mukaan ja olleet samanlaisia kuin toisetkin.

Jotkut kuvittelevat, että ihmiset eivät ennen olisi etsineet itseään, tunteneet maailmantuskaa tai olleet pätkätöissä. Jos on 90-luvun laman keskelle valmistunut humanisti, mikään tuossa ei ole uutta paitsi se, että yhteiskunta antaa nykyään enemmän tilaa uskoa omaan "ainutkertaisuuteen". On hassua kuulua yhtäkkiä sukupolveen, jolle nuoremmat kuvittelevat kaiken olleen helppoa. Nykyään vietän kyllä aika keskiluokkaista elämää - tein kompromisseja ja nautin siitä, että olen 5-kymppisenä "onnistunut" saamaan säännöllisen kk-palkan.

Ei, lapset ei ole aina hyväksi itselleen, eikä kaikki kadu lapsettomuutta, ap. Katsos kun lapset eivät tee epäitsekkääksi.

Z-sukupolvi vaikuttaa järkevältä, heidän nuoruuttaan taitaa hallita ympäristötietoisuus ja he tekevät sille jotain. Greta kuuluu tähän sukupolveen. Sukupolvi joka taistelee planeetan puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Artikkeli oli harvinaisen tylsä, typerä, tyhjänpäiväinen ja irrallinen.

On vaikea saada kiinni ajatuksesta mitä susinukke tai toimittaja haluavat tässä tuoda ilmi.

Sittenhän se kuvasti sukupolvea erittäin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin näin milleniaalina ihmettelen enemmän tätä keskustelua artikkelista? Miksi ihmiset jauhavat tässä terapiasta, itse valitusta työttömyydestä, aiempien sukupolvien syyllistämisestä jne, todella negatiivista? Minusta henkilö jutussa pohdiskeli eri asioita, ei syyllistänyt, ei ollut työtön tai kannustanut siihen, ei puhunut terapiasta? Minusta ihan ok juttu ja hyvähän se on että ihmiset ajattelevat itse ja uskaltavat olla nykyään enemmän omia itsejään ja tavoitella elämää joka tekee onnelliseksi? Aika ikävä suhtautuminen joillain milleniaaleihin, aivan kuin kokonainen sukupolvi olisi jotenkin huonompi kun luokitellaan ja yleistetään? Ehkä siihen on syynsä millaisia on tämä sukupolvi ja en näkisi asiaa negatiivisena, on hyvä että kaikki eivät ole ns. lampaita jotka eivät koskaan kyseenalaista mitään tai elävät elämäänsä suorittaen samoin kuin muutkin. On toki tärkeää tehdä osansa, käsittääkseni Susinukkekin tekee.

Tuo lampaista puhuminen saa aina epäilemään, että henkilö itse on johdalteltavissa ties mihin, ja pitää lampaina niitä, jotka ajattelevat eri tavalla. En siis nyt tarkoita edellistä viestiä, joka oli ihan hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tärkein on tuo, että ei ole vastuuta, koska edelliset sukupolvet on tehneet maailmasta niin kamalan. Edellisellä kerralla tuollainen sukupolvi päätyi kahdesti sotaan.

Ei tällainen sukupolvi ole ollut koskaan ennen mahdollinen. Aina on pitänyt töitä tehdä, nykyään ei "tarvitse", vaikka oikeasti yhteiskunta toki sitä vielä tarvitsee, koska se ei ole tarpeeksi automatisoitu.

Kuinkahan nämä millennialit olisivat selvinneet -30 luvulla tukkimetsässä ja veikkaan että olivat hyvinkin selvinneet, josta voimme päätellä, että tällaiset haistapaskatasoiset "itsetutkiskelut" ovat edellisten sukupolvien kovan työnteon seurausta.

Homp peleilla ja tomp peleilla on aikaa ja yhteiskunnan antama mahdollisuus ajatella vain omaa hyvinvoitiaan.

Jos kusisukka olisi mennyt 12 vuotiaana isänsä kanssa 20 asteen pakkasessa kaatamaan pokasahalla puita ja vääntämään niitä lihasvoimalla hevosen rekeen, saadakseen leipää ja läskisoosia, ei olisi ollut aikaa illalla tuntea tyhjyyttä, huolta maailman tilasta, eikä myöskään ajatusta paskatyön tekemisen merkityksettömyydestä.

Mennyttä olisi vegaanius, huoli maailman tilasta ja Greetahin raivo merkitsisi vähemmän kuin jäätyneet työrukkaset ja saatanallinen kylmyys joka nousee märistä lapikkaista merkiten kuolemaa ellei jaksa painaa hommia koko pitkää päivää.

Näille ihmisille tekisi hyvää kokea elämässään jonkinlaisia vastoinkäymisiä, pumpulissa kasvaneille porvarispennuille, jolle helikopterivanhempien siloittaman lapsuuden jälkeen on aikaa lorvia tekemässä mitäänsanomatonta angstista runouttaan ja nostaa samanaikaisesti sosiaalisia tukia ja pohdiskella kaikenlaista elämälle vierasta shaissea.

Menkää töihin ulisemasta ja ellei sitä työtä löydy, menkää ja tehkää jotain muuta merkityksellistä lähimmäistenne hyväksi.

Älkää nyt ainakaan pakottako heitä kuuntelemaan teinirunoutta, sillä pikkutyttöjen päiväkirjat ovat niitä täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntymävuoden perusteella juuri ja juuri millenniaali, mutta en kyllä pysty jakamaan tätä ajatusmasilmaa. Siis millaisena millenniaalit esitetään. En ole koskaan käynyt terapiassa, juonut matchaa tai syönyt chia-siemeniä, ei ole ongelmia sukupuoli-identiteetin kanssa, en surffaa Balilla ja reppureissaa Perussa ja samalla itke ilmastonmuutosta ja rahan vähyyttä. En biohakkeroi eli kyttää peräsuolilämpöäni, virtsan koostumusta ja syketasoa, en ole koskaan omistanut yhtään Applen tuotetta, en harrasta fitnessiä enkä triathlonia, ei ole peuransarvia tatuoituna rintakehään, en edes syö avokadoja kuin muutaman kerran vuodessa, en kuuntele EDM airpodeista.

Lapsuus/nuoruus ankealla pikkupaikkakunnalla oli perceestä, mutta toisaalta pidän hyvänä asiana ettei minusta tullut cityhipsteriä. (Vaikka olen lapseton korkeakoulutettu, autoton, viime vuodet asunut Kalliossa ja Punavuoressa, ostan luomua aina kun mahdollista.)

Tässä oli täydellinen kuvaus millenialeista. Jatkan vaan sen verran että työelämässä ne kehittää jatkuvasti draamaa, valittaa motivaation puutteesta, haluaa kolmikantakeskusteluja työterveyden kanssa kun on niin rankkaa, haluaa jatkuvasti lisää ylimääräistä lomaa, valittaa ihan kaikesta työsuojeluvaltuutetulle, kaikki säännöt on työpaikalla vaan ahdistelua ja kiusaamista.

Esimiehet ihan helisemässä ja itse en enää noita uniikkeja lumihiutaleita enää halua palkata. Palkkaan vaan ne joilla on vanhemman ikäluokan (40+) työmoraali. Siinä työmoraalissa tehdään työt sovitusti vaikka sairaalavuoteeöla tai pää kainalossa.

T. HR pomo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tärkein on tuo, että ei ole vastuuta, koska edelliset sukupolvet on tehneet maailmasta niin kamalan. Edellisellä kerralla tuollainen sukupolvi päätyi kahdesti sotaan.

Ei tällainen sukupolvi ole ollut koskaan ennen mahdollinen. Aina on pitänyt töitä tehdä, nykyään ei "tarvitse", vaikka oikeasti yhteiskunta toki sitä vielä tarvitsee, koska se ei ole tarpeeksi automatisoitu.

Kuinkahan nämä millennialit olisivat selvinneet -30 luvulla tukkimetsässä ja veikkaan että olivat hyvinkin selvinneet, josta voimme päätellä, että tällaiset haistapaskatasoiset "itsetutkiskelut" ovat edellisten sukupolvien kovan työnteon seurausta.

Homp peleilla ja tomp peleilla on aikaa ja yhteiskunnan antama mahdollisuus ajatella vain omaa hyvinvoitiaan.

Jos kusisukka olisi mennyt 12 vuotiaana isänsä kanssa 20 asteen pakkasessa kaatamaan pokasahalla puita ja vääntämään niitä lihasvoimalla hevosen rekeen, saadakseen leipää ja läskisoosia, ei olisi ollut aikaa illalla tuntea tyhjyyttä, huolta maailman tilasta, eikä myöskään ajatusta paskatyön tekemisen merkityksettömyydestä.

Mennyttä olisi vegaanius, huoli maailman tilasta ja Greetahin raivo merkitsisi vähemmän kuin jäätyneet työrukkaset ja saatanallinen kylmyys joka nousee märistä lapikkaista merkiten kuolemaa ellei jaksa painaa hommia koko pitkää päivää.

Näille ihmisille tekisi hyvää kokea elämässään jonkinlaisia vastoinkäymisiä, pumpulissa kasvaneille porvarispennuille, jolle helikopterivanhempien siloittaman lapsuuden jälkeen on aikaa lorvia tekemässä mitäänsanomatonta angstista runouttaan ja nostaa samanaikaisesti sosiaalisia tukia ja pohdiskella kaikenlaista elämälle vierasta shaissea.

Menkää töihin ulisemasta ja ellei sitä työtä löydy, menkää ja tehkää jotain muuta merkityksellistä lähimmäistenne hyväksi.

Älkää nyt ainakaan pakottako heitä kuuntelemaan teinirunoutta, sillä pikkutyttöjen päiväkirjat ovat niitä täynnä.

Aamen! Niin totta.

Ahaa, nykyajan nuorilla kirjoittavilla miehillä on Instagram-tilit valokuvamallimaisin kuvin!

Eikö ole hieno asia, että ihmiset käyvät nykyään terapiassa sen sijaan, että joisivat, hakkaisivat tai riehuisivat? Mistä tiedätte, millaisten ongelmien kanssa tuttunne painiskelevat ja mitä hänellä voi olla taustalla? Ei kaikki kerro elämän syvistä ongelmista jokaiselle tutulle, varsinkin jos asenne on jo ennestään tuomitseva. Ennen vanhaan ongelmat haudattiin syvälle piiloon, nykyään niistä puhutaan avoimemmin, ja hyvä niin. Se on tervettä ja palvelee pidemmän päälle yhteiskuntaakin.

Nykyään automatisaation ja työelämän muutosten takia monet työpaikat ovat hävinneet, vakkaritöitä on vähemmän ja kilpailu on kovempaa. Sodan jälkeen töitä riitti jokaiselle, joka vain kysyi niitä. Nykyään täytyy lähettää usean sivun pituisia hakemuksia haastattelu- ja videokierroksineen. Ja se ei takaa vielä mitään. Perinteiset työt ja ammatit ovat vähentyneet, sillä koneet korvaavat yhä enemmän ihmisiä tai ostetaan halvemmalla ulkomailta. Kyllä minuakin ahdistaa välillä, kun tuntuu, ettei opiskelu takaa mitään ja täytyisi osata valita ns. oikein tuhansien mahdollisuuksien seasta omat taidot huomioiden.

Työ- ja opiskeluelämä osaa olla aika hektistä ja kiireistä. Fyysiset työt (eli monesti juuri ne perinteiset) ovat vähentyneet, henkinen kuormitus lisääntynyt. Kilpailu on kovaa. Lisäksi nykyään tunnistetaan paremmin omat rajat. Uskalletaan myös ajatella itseään eikä mennä niin kuin on aina tehty tai kuuluu mennä. Moni eläkeläinen on harmitellut sitä, että kun sen elämän piti alkaa eläkkeellä ja sitten sairastuukin vakavasti. Jos joku uskaltaa kyseenalaistaa sitä, että pitääkö sen työn olla kaiken keskipiste ja onko elämän pakko olla vaan sitä samaa puurtamista eläkeikään asti, niin eiköhän leimata yhteiskunnan petturiksi tai ties miksi. Jos siis niitä töitä saa... Ja ei, en tarkoita, että on jees heittäytyä tyylin Kelan elätiksi vuosiksi, vaan ehkä me mietimme enemmän, miten voisi rakentaa mielekkään arjen, missä on hyvä olla. Se maksaa myös itsensä takaisin, kun ei tarvitse käyttää terveyspalveluita niin paljoa.

Ja mitä sitten, jos ei halua tehdä lapsia? Taloudellinen epävarmuus, ympäristöongelmat ja/tai halu keskittyä muihin asioihin ovat monesti syitä siihen, ettei perusteta perhettä. Lapsi on iso elämänmuutos ja valtava vastuu, joten jos sellaista ei halua, niin se on sen henkilön oma, henkilökohtainen päätös. Miksi ihmeessä pitäisi tehdä lapsia, koska "no, ne ehkä voi tuoda iloa", et jos niin ei käykään, niin mitäs sitten tehdään? Sinulla on velvollisuus huolehtia lapsesta 18 vuotta. Pahimmillaan siitä lapsesta tulee se, joka käy terapiassa loppuikänsä, kun ei saanut tarpeeksi rakkautta vanhemmiltaan.

Maailmanloppu on ehkä turhan raflaava sana, mutta kun seuraa tutkimuksia sukupuuttouhista, monimuotoisuuden heikkenemisestä ja ilmastosta, niin kyllä siinä äkkiä aika voimaton olo tulee. Vanhemmat ei joudu kohtaamaan niitä ympäristöongelmia siinä mittakaavassa, mitä me ja lapsemme joudumme. Niitä on sen takia helppo vähätellä. Kyllä minäkin kyseenalaistan joidenkin töiden tarpeellisuuden, että ovatko ne oikeasti tälle pallolle hyväksi vai ei. Mutta toki kolikon toinen puoli on se, että ne myös tuottavat rahaa yhteiskunnalle.

Ehkä vanhempia pelottaa, kun jotkut uskaltavat tehdä toisin ja murtaa normeja. Mielestäni se ei ole lainkaan huono asia. Aika jännä ajatus muutenkin, että yksilö on yhteiskuntaa varten. Kyllä lähtökohtaisesti hyvinvointiyhteiskunta (hyvinvointiyhteiskunta, missä on korkeat masennus- ja itsemurhaluvut...) on yksilöä varten. Ehkä jossain diktatuureissa yksilö on valtiota varten, mutta Suomen kaltaisessa maassa on hienoa, että huolehditaan ns. heikommistakin ja yksilö voi itse päättää elämästään.

Miten tietämättömiä ja mistään ymmärtämättömiä (ja opiskelemattomia) nykymilleniaalit on kun luulevat että tulee MAAILMANLOPPU? Ei tule, voi hyvät hyssykät, ei likimainkaan.

Jos vähän ymmärtäisitte - edes peruskoulun oppimäärän verran - biologiaa, maantiedettä, sosiaalipykologiaa, niin ymmärtäisitte että mitään maailmanloppua ei tule. Paitsi sitten muutaman sadan miljoonan vuoden päästä kun auringosta tulee punainen jättiläinen joka nielaisee maan.

Ihmiskunta ei lopu eikä kuole eikä maapallo tuhoudu. Ilmastonmuutos tarkoittaa sitä että OLOSUHTEET HUONONEE. Sellaiseen ihmislaji on sopeutunut ennenkin jääkausien, mustan surman, ilmastonmuutosten jne vaikeiden olosuhteiden myötä.

Tyhmät lumihiutaleet.

Ja en nyt tässä väitä ettei ilmastonmuutosta olisi, on se ja pahasti onkin. Mutta ei siitä maailmanloppua seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole hieno asia, että ihmiset käyvät nykyään terapiassa sen sijaan, että joisivat, hakkaisivat tai riehuisivat? Mistä tiedätte, millaisten ongelmien kanssa tuttunne painiskelevat ja mitä hänellä voi olla taustalla? Ei kaikki kerro elämän syvistä ongelmista jokaiselle tutulle, varsinkin jos asenne on jo ennestään tuomitseva. Ennen vanhaan ongelmat haudattiin syvälle piiloon, nykyään niistä puhutaan avoimemmin, ja hyvä niin. Se on tervettä ja palvelee pidemmän päälle yhteiskuntaakin.

Nykyään automatisaation ja työelämän muutosten takia monet työpaikat ovat hävinneet, vakkaritöitä on vähemmän ja kilpailu on kovempaa. Sodan jälkeen töitä riitti jokaiselle, joka vain kysyi niitä. Nykyään täytyy lähettää usean sivun pituisia hakemuksia haastattelu- ja videokierroksineen. Ja se ei takaa vielä mitään. Perinteiset työt ja ammatit ovat vähentyneet, sillä koneet korvaavat yhä enemmän ihmisiä tai ostetaan halvemmalla ulkomailta. Kyllä minuakin ahdistaa välillä, kun tuntuu, ettei opiskelu takaa mitään ja täytyisi osata valita ns. oikein tuhansien mahdollisuuksien seasta omat taidot huomioiden.

Työ- ja opiskeluelämä osaa olla aika hektistä ja kiireistä. Fyysiset työt (eli monesti juuri ne perinteiset) ovat vähentyneet, henkinen kuormitus lisääntynyt. Kilpailu on kovaa. Lisäksi nykyään tunnistetaan paremmin omat rajat. Uskalletaan myös ajatella itseään eikä mennä niin kuin on aina tehty tai kuuluu mennä. Moni eläkeläinen on harmitellut sitä, että kun sen elämän piti alkaa eläkkeellä ja sitten sairastuukin vakavasti. Jos joku uskaltaa kyseenalaistaa sitä, että pitääkö sen työn olla kaiken keskipiste ja onko elämän pakko olla vaan sitä samaa puurtamista eläkeikään asti, niin eiköhän leimata yhteiskunnan petturiksi tai ties miksi. Jos siis niitä töitä saa... Ja ei, en tarkoita, että on jees heittäytyä tyylin Kelan elätiksi vuosiksi, vaan ehkä me mietimme enemmän, miten voisi rakentaa mielekkään arjen, missä on hyvä olla. Se maksaa myös itsensä takaisin, kun ei tarvitse käyttää terveyspalveluita niin paljoa.

Ja mitä sitten, jos ei halua tehdä lapsia? Taloudellinen epävarmuus, ympäristöongelmat ja/tai halu keskittyä muihin asioihin ovat monesti syitä siihen, ettei perusteta perhettä. Lapsi on iso elämänmuutos ja valtava vastuu, joten jos sellaista ei halua, niin se on sen henkilön oma, henkilökohtainen päätös. Miksi ihmeessä pitäisi tehdä lapsia, koska "no, ne ehkä voi tuoda iloa", et jos niin ei käykään, niin mitäs sitten tehdään? Sinulla on velvollisuus huolehtia lapsesta 18 vuotta. Pahimmillaan siitä lapsesta tulee se, joka käy terapiassa loppuikänsä, kun ei saanut tarpeeksi rakkautta vanhemmiltaan.

Maailmanloppu on ehkä turhan raflaava sana, mutta kun seuraa tutkimuksia sukupuuttouhista, monimuotoisuuden heikkenemisestä ja ilmastosta, niin kyllä siinä äkkiä aika voimaton olo tulee. Vanhemmat ei joudu kohtaamaan niitä ympäristöongelmia siinä mittakaavassa, mitä me ja lapsemme joudumme. Niitä on sen takia helppo vähätellä. Kyllä minäkin kyseenalaistan joidenkin töiden tarpeellisuuden, että ovatko ne oikeasti tälle pallolle hyväksi vai ei. Mutta toki kolikon toinen puoli on se, että ne myös tuottavat rahaa yhteiskunnalle.

Ehkä vanhempia pelottaa, kun jotkut uskaltavat tehdä toisin ja murtaa normeja. Mielestäni se ei ole lainkaan huono asia. Aika jännä ajatus muutenkin, että yksilö on yhteiskuntaa varten. Kyllä lähtökohtaisesti hyvinvointiyhteiskunta (hyvinvointiyhteiskunta, missä on korkeat masennus- ja itsemurhaluvut...) on yksilöä varten. Ehkä jossain diktatuureissa yksilö on valtiota varten, mutta Suomen kaltaisessa maassa on hienoa, että huolehditaan ns. heikommistakin ja yksilö voi itse päättää elämästään.

Tyypillinen milleniaali

: ”hyvinvointiyhteiskunta on yksilöä varten”.

No kun ei ole.

Hyvinvointiyhteiskunta on kollektiivia varten.

Se on ikäänkuin massavakuutus jota jokainen maksaa ja kustantaa ja joka sitten hädän hetkellä auttaa - ja silloinkin kollektiivi hyötysuhteella että KAIKILLA olisi hyvä olla eikä tule eriarvoisuutta tai rikollisuutta.

Meinasit ihan että taikaseinästä saa yksilö rahaa eikä tarvitse itse ponnistella hyvintvointiyhteiskunnan eteen mitään?

Nyt on pakko tunnustaa: olen tulossa vanhaksi. Tätiytymässä. Ehkä muuttumassa jopa arvokonservatiiviksi.

Vierailija kirjoitti:

Nämä artikkelin kaltaiset ihmiset toivottavasti sisimmässään tietävät että voivat käyttää elämänsä pohdiskeluun ja arvosteluun siksi koska me muut pidetään perusasiat pyörimässä. Jos me kaikki luovutettaisiin ja alettais lausumaan runoja niin olisi Suomi ja Susihukkien elämä oikeasti kuralla. Pieni arvostus muita kanssaihmisiä kohtaan olisi paikallaan vaikka miten olisi itse jo luovuttanut elämän ja tulevaisuuden suhteen.

Luitko edes artikkelia? Susinukkehan tekee töitä. Hän ei missään syyttänyt ketään ja pohti fiksusti sukupolvien välisiä eroja.

En nyt ymmärrä mistä kitinä. Kyseinen henkilöhän kuitenkin käy töissä, maksaa veroja, ei ole rikollinen eikä syrjäytynyt. Vetää Turussa mm maksullista kirjoituskurssia, perusti oman kustantamon, on julkaissut useampia runoteoksia, on muutenkin aktiivinen henkilö Turkulaisissa kulttuuripiireissä. Kannattaa muuten tutustua hänen teoksiinsa, ovat oikeasti aika hyviä. Ja susinukke on taiteilijanimi. Oikea nimi on Daniil eikä ole sitä tietääkseni edes virallisesti vaihtanut. Noinkin nuoreksi ihmiseksi on kuitenkin ehtinyt tehdä vaikka ja mitä.

Hänen lisääntymisensä taas ei meille kuulu millään tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole hieno asia, että ihmiset käyvät nykyään terapiassa sen sijaan, että joisivat, hakkaisivat tai riehuisivat? Mistä tiedätte, millaisten ongelmien kanssa tuttunne painiskelevat ja mitä hänellä voi olla taustalla? Ei kaikki kerro elämän syvistä ongelmista jokaiselle tutulle, varsinkin jos asenne on jo ennestään tuomitseva. Ennen vanhaan ongelmat haudattiin syvälle piiloon, nykyään niistä puhutaan avoimemmin, ja hyvä niin. Se on tervettä ja palvelee pidemmän päälle yhteiskuntaakin.

Nykyään automatisaation ja työelämän muutosten takia monet työpaikat ovat hävinneet, vakkaritöitä on vähemmän ja kilpailu on kovempaa. Sodan jälkeen töitä riitti jokaiselle, joka vain kysyi niitä. Nykyään täytyy lähettää usean sivun pituisia hakemuksia haastattelu- ja videokierroksineen. Ja se ei takaa vielä mitään. Perinteiset työt ja ammatit ovat vähentyneet, sillä koneet korvaavat yhä enemmän ihmisiä tai ostetaan halvemmalla ulkomailta. Kyllä minuakin ahdistaa välillä, kun tuntuu, ettei opiskelu takaa mitään ja täytyisi osata valita ns. oikein tuhansien mahdollisuuksien seasta omat taidot huomioiden.

Työ- ja opiskeluelämä osaa olla aika hektistä ja kiireistä. Fyysiset työt (eli monesti juuri ne perinteiset) ovat vähentyneet, henkinen kuormitus lisääntynyt. Kilpailu on kovaa. Lisäksi nykyään tunnistetaan paremmin omat rajat. Uskalletaan myös ajatella itseään eikä mennä niin kuin on aina tehty tai kuuluu mennä. Moni eläkeläinen on harmitellut sitä, että kun sen elämän piti alkaa eläkkeellä ja sitten sairastuukin vakavasti. Jos joku uskaltaa kyseenalaistaa sitä, että pitääkö sen työn olla kaiken keskipiste ja onko elämän pakko olla vaan sitä samaa puurtamista eläkeikään asti, niin eiköhän leimata yhteiskunnan petturiksi tai ties miksi. Jos siis niitä töitä saa... Ja ei, en tarkoita, että on jees heittäytyä tyylin Kelan elätiksi vuosiksi, vaan ehkä me mietimme enemmän, miten voisi rakentaa mielekkään arjen, missä on hyvä olla. Se maksaa myös itsensä takaisin, kun ei tarvitse käyttää terveyspalveluita niin paljoa.

Ja mitä sitten, jos ei halua tehdä lapsia? Taloudellinen epävarmuus, ympäristöongelmat ja/tai halu keskittyä muihin asioihin ovat monesti syitä siihen, ettei perusteta perhettä. Lapsi on iso elämänmuutos ja valtava vastuu, joten jos sellaista ei halua, niin se on sen henkilön oma, henkilökohtainen päätös. Miksi ihmeessä pitäisi tehdä lapsia, koska "no, ne ehkä voi tuoda iloa", et jos niin ei käykään, niin mitäs sitten tehdään? Sinulla on velvollisuus huolehtia lapsesta 18 vuotta. Pahimmillaan siitä lapsesta tulee se, joka käy terapiassa loppuikänsä, kun ei saanut tarpeeksi rakkautta vanhemmiltaan.

Maailmanloppu on ehkä turhan raflaava sana, mutta kun seuraa tutkimuksia sukupuuttouhista, monimuotoisuuden heikkenemisestä ja ilmastosta, niin kyllä siinä äkkiä aika voimaton olo tulee. Vanhemmat ei joudu kohtaamaan niitä ympäristöongelmia siinä mittakaavassa, mitä me ja lapsemme joudumme. Niitä on sen takia helppo vähätellä. Kyllä minäkin kyseenalaistan joidenkin töiden tarpeellisuuden, että ovatko ne oikeasti tälle pallolle hyväksi vai ei. Mutta toki kolikon toinen puoli on se, että ne myös tuottavat rahaa yhteiskunnalle.

Ehkä vanhempia pelottaa, kun jotkut uskaltavat tehdä toisin ja murtaa normeja. Mielestäni se ei ole lainkaan huono asia. Aika jännä ajatus muutenkin, että yksilö on yhteiskuntaa varten. Kyllä lähtökohtaisesti hyvinvointiyhteiskunta (hyvinvointiyhteiskunta, missä on korkeat masennus- ja itsemurhaluvut...) on yksilöä varten. Ehkä jossain diktatuureissa yksilö on valtiota varten, mutta Suomen kaltaisessa maassa on hienoa, että huolehditaan ns. heikommistakin ja yksilö voi itse päättää elämästään.

Tyypillinen milleniaali

: ”hyvinvointiyhteiskunta on yksilöä varten”.

No kun ei ole.

Hyvinvointiyhteiskunta on kollektiivia varten.

Se on ikäänkuin massavakuutus jota jokainen maksaa ja kustantaa ja joka sitten hädän hetkellä auttaa - ja silloinkin kollektiivi hyötysuhteella että KAIKILLA olisi hyvä olla eikä tule eriarvoisuutta tai rikollisuutta.

Meinasit ihan että taikaseinästä saa yksilö rahaa eikä tarvitse itse ponnistella hyvintvointiyhteiskunnan eteen mitään?

Väitinkö jossain niin? Puhuinko jostain taikaseinästä? Sanoin, että LÄHTÖKOHTAISESTI hyvinvointiyhteiskunta on yksilöä varten. Totta kai myös yksilöltäkin voidaan odottaa panosta yhteiskunnalle. Susinukkekin tekee töitä. Nykyään vaan niitä töitä on vaikeampi saada. Lisäksi mua jotenkin etoo tämä, että yksilön arvo nähdä pelkästään siinä, miten hän tuottaa rahaa yhteiskunnalle. Varsinkin jos ei kyene siihen. Eikö vaikka vapaaehtoistöillä ja lähimmäisen auttamisella ole mitään väliä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää silti kirjoittaa tähän se ettei kenenkään tarvi uhrata elämäänsä minkään yhteiskunnan takia ja oikeastaan jos vanhempien elämää katsoo niin he ovat vaan eläneet sääntöjen mukaan ja olleet samanlaisia kuin toisetkin.

Jotkut kuvittelevat, että ihmiset eivät ennen olisi etsineet itseään, tunteneet maailmantuskaa tai olleet pätkätöissä. Jos on 90-luvun laman keskelle valmistunut humanisti, mikään tuossa ei ole uutta paitsi se, että yhteiskunta antaa nykyään enemmän tilaa uskoa omaan "ainutkertaisuuteen". On hassua kuulua yhtäkkiä sukupolveen, jolle nuoremmat kuvittelevat kaiken olleen helppoa. Nykyään vietän kyllä aika keskiluokkaista elämää - tein kompromisseja ja nautin siitä, että olen 5-kymppisenä "onnistunut" saamaan säännöllisen kk-palkan.

Totta joka sana. Tähän ei ole muuta lisättävää kuin se, että nykyään vaikuttaa myös hölmöys, naiivius, tietämättömyys ja sivistyksen puute olevan täysin hyväksyttyä - eikä ainakaan esteenä sille, etteikö haluaisi mielipiteitään mahdollisimman paljon esille. 90-luvulla aikuiseksi kasvaessa tuollaisia ominaisuuksia pidettiin vähintään noloina.

Ainahan tällaisia turhia elämäänsä vollottavia ”taiteilijoita” on ollut. Ei ole mielestäni minkään tietyn sukupolven ilmiö siis tämä.

Mun nuoruudessa oli jo tällaisia täysin vastuuttomia ja narsistisia, hyvin lapsekkaita ihmisiä ja yleensä hakeutuivat juurikin taidealoille. Voi sitä valituksen ja uhriutumisen määrää. Yleensä näitä katseltiin vähän säälivästi ja monella oli edessä elämäntapatyöttömän ura.

Taustalla voi myös olla as-piirteitä, mikä kannattaa huomioida.

Mä olen tavannut hyvin reippaita ja järkeviä milleniaaleja, jopa fiksumpia kuin omassa nuoruudessani ihmiset olivat. Esim. alkoholia käytetään vähemmän ja eletään muutenkin rauhallisemmin.

Mun mielestä tässä haukutaan nyt milleniaaleja ihan turhaan, jos luullaan, että susireppana on tyypillinen sukupolvensa edustaja. Ei ole.