Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa isovanhempien tuen puuttuminen
16.01.2020 |
Meillä on puolivuotias vauva, jonka isovanhemmat ovat tavanneet häntä muutamia kertoja. Eivät ole kertaakaan tarjonneet myöskään minkäänlaista apua vauvanhoitoon, vaan käyvät vain kylässä. Enemmän kuitenkin harmittaa se, ettei vauva ole muodostanut heihin suhdetta, vaan ihmettelee joka kerta, että keitäs nämä tyypit ovat. Mummo ei ole edes pitänyt vauvaa juuri koskaan sylissä. Isovanhemmat eivät myöskään soittele tai muuten tiedustele perheemme kuulumisia.
Tottakai harmittaa myös se, että olisi mukavaa, jos lapsella olisi tutut isovanhemmat, jotka voisivat toisinaan jopa hoitaa lasta välillä, jotta vanhemmat saisivat vähän kahdenkeskistä aikaa. Meillä kun ei ole ollut sitä vielä kertaakaan vauvan syntymän jälkeen.
Onko mitään neuvoja, miten voisin tukea isovanhempien ja lapsemme välisen suhteen kehittymistä? Kohtalotovereita? Mistä myös tällainen isovanhempien kylmä suhtautuminen voi johtua?
Kommentit (87)
61/87
|
16.01.2020 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä isovanhempi niittää mitä kylvää. Ja nyt ei ole kyse hoitamisesta vaan välittämisestä, eli siihen kuuluu kiinnostus, yhteydenpito, lämmin suhtautuminen. Kun on piittaamaton jääkylmä isovanhempi niin vaikea kuvitella että lapset ja lapsenlapset on sitten ”kiitollisina” auttamassa vanhana. Kun tunneyhteys katkeaa, se ei niin vaan palaudu.
Mä sain ap:n kirjoituksista sen käsityksen, että pojan ja vanhempien tunneyhteys oli katkennut jo ennen vauvan syntymää. En siis oikein usko, että isovanhemmat edes olettaisivat poikansa tulevan auttamaan heitä. Mulla on hyvät välit aikuisiin lapsiini, mutta en oleta sen paremmin tyttäreni kuin poikanikaan olevan mulle vanhuudenturvana. Eiväthän he välttämättä edes asu silloin Suomessa. Tai mistä sen vielä tietää, vaikka minä päättäisin viettää eläkepäiväni Espanjassa. Rehellisesti sanoen en ymmärrä ihmisiä, jotka nykypäivänä laskevat oman vanhuutensa lastensa ja lastenlastensa varaan.
Olisipa kaikki tuollaisia kuin sinä, eli ei vaadi lapsiltaan apua, ei syyllistä eikä pakota.
Mun hirviövanhemmat kaltoinkohteli lapsiaan kaikin tavoin ja lapsuus oli aivan hirveä. Nää samat vanhemmat kuitenkin vaatii (siis kyllä, käyttävät termiä ”vaadimme”) että lapset hoitavat heitä vanhana kun eivät halua laitokseen.
Kyllä tulee olemaan tuskaisaa kaivaa auttamishalu esiin. Kun sitä ei ole. Koko aikuisikä mennyt lapsuuden traumatausta selviämiseen ja sama kaltoinkohtelu odottaa siellä vanhempien loppumetreillä uudestaan.
Joo anteeksi, lipesi ketjun aiheesta :)Mikä sua pakottaa heitä hoitamaan?
Lapsena aivopesty syyllisyydentunto. Aina kun piti huolehtia ensisijaisesti siitä ettei vanhemmilla ole paha mieli. Nyt edelleen pakko yrittää miellyttää niitä paskoja. Normaalin lapsuuden saaneet tuskin ymmärtää tätä, miten vahva syyllisyyden tunne on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Nimenomaan kyse on välittämisestä. Jotenkin tunnekylmää mielestäni olla huomioimatta vauvaa mitenkään. Mummo ainoastaan ottaa kuvia (lupaa kysymättä) vauvasta. Varmaan esittelee niitä ystävilleen, jotta vaikuttaisi läheiseltä isovanhemmalta. Ap."
Särähti vähän tuo "lupaa kysymättä". Sano hyvä ihminen ettet halua vauvaa kuvattavan! Osoittaa myös miten "tarkka" olet lapsesta. Sehän näkyy sitten eleissä ja ilmeessä eli en minäkään uskaltaisi ottaa lasta syliin jos äidin kehonkieli viestii vähän muuta. Mutta itse asiaan: PUHUKAA hyvät ihmiset. Älä analysoi asiaa asioita päässäsi ja ota hyvä ihminen se iä eli miehesi puhumaan!
Vierailija kirjoitti:
He ovat omat lapsensa tehneet, eikä heitä ilmeisesti kiinnosta enää lapsenhoitotehtävät. Toki he saavat itse valita itsekkäämmän tien, mutta sitten käy juuri miten nyt koet tilanteen: vauvan ja isovanhempien suhde jää kylmäksi, tuttavapohjaiseksi.
Meillä on samanlainen tilanne omien vanhempieni kanssa. He ovat nähneet vauvaamme ehkä maksimissaan 15 kertaa pian vuoden aikana. Sen sijaan mieheni vanhemmat ovat olleet läsnä arjessamme synnäriltä lähtien. On sanomattakin selvää miten upea suhde heillä on lapsemme kanssa. Olen onnellinen appivanhemmistani, sillä heidän ansiostaan lapsellamme on aikuisten oikeasti mummo ja vaari.
Eikö sinulla ole puolisosi kautta appivanhempia, vai oletko yksinhuoltaja? Eivätkö exäsi vanhemmat ole kiinnostuneita?
Pakko nyt sanoa, että 15 kertaa vuodessa on aika hyvin. Sehän on useammin kuin kerran kuussa. Keskivertopalstamamma tuskin jaksaisi anoppiaan/ äitiään useammin nähdäkään!
Mun vanhemmat kävi meillä pikkulapsivaiheessa ehkä noin 2-3 kertaa vuodessa ja appivanhemmat 1-2 kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat omat lapsensa tehneet, eikä heitä ilmeisesti kiinnosta enää lapsenhoitotehtävät. Toki he saavat itse valita itsekkäämmän tien, mutta sitten käy juuri miten nyt koet tilanteen: vauvan ja isovanhempien suhde jää kylmäksi, tuttavapohjaiseksi.
Meillä on samanlainen tilanne omien vanhempieni kanssa. He ovat nähneet vauvaamme ehkä maksimissaan 15 kertaa pian vuoden aikana. Sen sijaan mieheni vanhemmat ovat olleet läsnä arjessamme synnäriltä lähtien. On sanomattakin selvää miten upea suhde heillä on lapsemme kanssa. Olen onnellinen appivanhemmistani, sillä heidän ansiostaan lapsellamme on aikuisten oikeasti mummo ja vaari.
Eikö sinulla ole puolisosi kautta appivanhempia, vai oletko yksinhuoltaja? Eivätkö exäsi vanhemmat ole kiinnostuneita?
Pakko nyt sanoa, että 15 kertaa vuodessa on aika hyvin. Sehän on useammin kuin kerran kuussa. Keskivertopalstamamma tuskin jaksaisi anoppiaan/ äitiään useammin nähdäkään!
Mun vanhemmat kävi meillä pikkulapsivaiheessa ehkä noin 2-3 kertaa vuodessa ja appivanhemmat 1-2 kertaa.
Sama, mun vanhemmat kävi kerta kahdessa vuodessa ja anoppi/appi kerta vuodessa. Ei ollut riitaa tms, halusivat vaan elää itsekseen ilman lapsia, heillä on siihen oikeus .
Vierailija kirjoitti:
He ovat omat lapsensa tehneet, eikä heitä ilmeisesti kiinnosta enää lapsenhoitotehtävät. Toki he saavat itse valita itsekkäämmän tien, mutta sitten käy juuri miten nyt koet tilanteen: vauvan ja isovanhempien suhde jää kylmäksi, tuttavapohjaiseksi.
Meillä on samanlainen tilanne omien vanhempieni kanssa. He ovat nähneet vauvaamme ehkä maksimissaan 15 kertaa pian vuoden aikana. Sen sijaan mieheni vanhemmat ovat olleet läsnä arjessamme synnäriltä lähtien. On sanomattakin selvää miten upea suhde heillä on lapsemme kanssa. Olen onnellinen appivanhemmistani, sillä heidän ansiostaan lapsellamme on aikuisten oikeasti mummo ja vaari.
Eikö sinulla ole puolisosi kautta appivanhempia, vai oletko yksinhuoltaja? Eivätkö exäsi vanhemmat ole kiinnostuneita?
Mulla on ihan kiva anoppi, mutta jo puolessa vuodessa olisi muuttunut ex-anopiksi, jos olisi ravannut meillä noin usein. Tai sitten miehestäni olisi tullut leski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Nimenomaan kyse on välittämisestä. Jotenkin tunnekylmää mielestäni olla huomioimatta vauvaa mitenkään. Mummo ainoastaan ottaa kuvia (lupaa kysymättä) vauvasta. Varmaan esittelee niitä ystävilleen, jotta vaikuttaisi läheiseltä isovanhemmalta. Ap."
Särähti vähän tuo "lupaa kysymättä". Sano hyvä ihminen ettet halua vauvaa kuvattavan! Osoittaa myös miten "tarkka" olet lapsesta. Sehän näkyy sitten eleissä ja ilmeessä eli en minäkään uskaltaisi ottaa lasta syliin jos äidin kehonkieli viestii vähän muuta. Mutta itse asiaan: PUHUKAA hyvät ihmiset. Älä analysoi asiaa asioita päässäsi ja ota hyvä ihminen se iä eli miehesi puhumaan!
Tämä on varmaan trolli. Halutaan että isovanhemmat hoitaisivat vauvaa ja kävisivät useammin. Mutta kuvan ottamiseen pitää kysyä lupa :D ei kai sellaisten ihmisten odoteta lupaa kysyvän, joiden halutaan olevan niin läheisiä että hoitaakin saavat. Eri asia jos lapsi on jo isompi, ja ei välttämättä halua olla kuvattavan tai jos isovanhemmat ovat osoittaneet ymmärryksen puutetta sen suhteen kenelle kuvia saa lähettää/saako niitä julkaista. Ja lautanenkin unohdettiin korjata pöydästä kun ollaan vieraana :D
1/5 erilainen anoppitrolli, mutta tarina ei etene riittävän sujuvasti.Sun olisi pitänyt AP miettiä paremmin näitä pikkujuttuja, jotka ärsyttävät suhteessa siihen että haluaisit oikeasti isovanhempien olevan tukena.
Olen 57v. En halua huolestuttaa aikuisia lapsiani. En ole kertonut, että minulla on nivelrikko. Saan uupumuksen vuoksi paniikkikohtauksia. Sydämessä lisälyöntejä. Eläkkeelle en pääse. Syön lääkkeitä melko paljon.
Käyn salilla ja lenkillä ja aikuiset lapset varmaan nyös kuvittelee, että olen tulevaisuudessa hyväkuntoinen mummo, joka jaksaa matkustaa hoitamaan kaikkien lapsia.
Mutta nuorilla on omat murheet, en halua lisätä niitä. Ja varsinkaan heidän puolisoilleen en halua kertoa uupumuksestani ja paniikkioireista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi eivät mitä ilmeisimmin halua tuppautua eikä sekaantua teidän elämäänne. Näinhän monet lapsiperheet toivovatkin, että isovanhemmat pysyvät sopivan etäällä. Lapsen ja isovanhempien suhde ei edellytä heidän kahdenkeskistä yhdessäoloaan vaan suhde syntyy ihan hyvin myös silloin, kun lapsen vanhemmat ovat myös paikalla.
Sun kannattaa olla itse aktiivinen ja soitella vanhemmillesi. Kertoa lapsen kuulumisia. Pitää siis isovanhemmat ajantasalla lapsesi kehityksestä. Näin he ymmärtävät, että sinusta on kiva kertoa lapsesi kuulumisia ja saattavat rohkaistua itsekin kyselemään. Jos kyseessä on vielä ensimmäinen lapsenlapsi, moni isovanhempi ei tiedä, millaista yhteydenpitoa lapsen vanhemmat heiltä odottavat. Pyydä heitä myös kylään ja soita joskus kysyäksesi, voisitteko tulla lapsen kanssa käymään.
Todella huonot ohjeet. Ei toimi tipan vertaa sellaiseten isovanhempien kanssa jotka piittaamattomia.
Niin no, eihän piittaamattomien isovanhempien kanssa toimi mikään ohje, koska heillä on oikeus valita, miten aikansa käyttävät ja olla luomatta suhdetta laosenlapseensa. Tuolla ohjeella voi kuitenkin kokeilla, josko kyse olisi jostain muusta kuin piittaamattomuudesta. Jos se ei toimu, asiasta voi vetää omat johtopäätöksensä ja lakata yrittämästä.
AP:lla on siinä mielessä kuitenkin hyvä tilanne, että hänen omat vanhempansa ovat kiinnostuneita viettämään aikaa lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivän isovanhemmat on ennötyksellisen itsekkäitä ja elävät vain itselleen ja itseään ajatellen. Sitten löytyy toki vielä poikkeuksia eli ihania isovanhempia. Ihmiset LUULEE että isovanhemmat auttaa ja hoitaa ja välittää, koska perhelehdet julkaisevat artikkeleita vain niidtä ihanista poikkeuksista, lehdissä on aina juttua miten isovanhemmat hoitaa ja auttaa ja tukee ja myötäelää. Niin, ne 5% isovanhemmista.
Tän väärän julkisuusmielikuvan takia moni pettyy katkerasti huomatessaan, että omat vsnhemmat ovatkin täysin piittaamattomia ja välinpitämättömiä.Meillä myös isovanhemmat näitä välinpitämättömiä. Aion olla ihan yhtä välinpitämätön kun ovat palvelutalossa aikanaan.
Olet jo ihan yhtä itsekäs. Missä iässä ajattelit itse ruveta kaikkitievästä vanhemmasta piittaamattomaksi isovanhemmaksi?
Mä aion olla todella osallistuva isovanhempi omille lapsilleni koska tiedän mitä paskaa on oll lapsiperhe ilman mitään apua ja tulea.
Mutta kusipäävanhempani todellakin jätän vanhuksina yksin.
Oletko varma, että apua halutaan. Minä olin 32 kun sain esikoisen. Olin tyytyväinen, kun kukaan isovanhemmista ei sotkeentunut elämäämme, vaan elivät omaa elämää. Halusimme hoitaa lapset itse ja emme halunneet kenenkään osallistuvan perheeseemme. Välit pysyivät hyvinä isovanhempien kuolemaan asti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 57v. En halua huolestuttaa aikuisia lapsiani. En ole kertonut, että minulla on nivelrikko. Saan uupumuksen vuoksi paniikkikohtauksia. Sydämessä lisälyöntejä. Eläkkeelle en pääse. Syön lääkkeitä melko paljon.
Käyn salilla ja lenkillä ja aikuiset lapset varmaan nyös kuvittelee, että olen tulevaisuudessa hyväkuntoinen mummo, joka jaksaa matkustaa hoitamaan kaikkien lapsia.
Mutta nuorilla on omat murheet, en halua lisätä niitä. Ja varsinkaan heidän puolisoilleen en halua kertoa uupumuksestani ja paniikkioireista
Mä luulen, että suurin osa meistä toimii juuri noin. Palstalta olen kuitenkin oppinut, että vaikka miniät ovatkin huonoissa väleissä anoppiensa kanssa, silti he tietävät erinomaisen hyvin anoppiensa terveydentilan. Pistääkin miettimään, onko meillä Suomessa todellakin terveydenhuollossa potilaiden tietoturva näin surkealla tasolla, jos kuka tahansa voi kysellä kenen tahansa sairaskertomustietoja.
Minusta on ihan ihmeellistä olettaa, että välit muuttuisivat aivan erilaisiksi vauvan synnyttyä, kuin ovat olleet sitä ennen. Ap kertoo että ovat nähneet tähän asti pari kertaa vuodessa, ja nyt yhtäkkiä pitäisi olla lämpimät ja läheiset välit ja hoitoapua. Eihän se nyt herranjestas niin mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 57v. En halua huolestuttaa aikuisia lapsiani. En ole kertonut, että minulla on nivelrikko. Saan uupumuksen vuoksi paniikkikohtauksia. Sydämessä lisälyöntejä. Eläkkeelle en pääse. Syön lääkkeitä melko paljon.
Käyn salilla ja lenkillä ja aikuiset lapset varmaan nyös kuvittelee, että olen tulevaisuudessa hyväkuntoinen mummo, joka jaksaa matkustaa hoitamaan kaikkien lapsia.
Mutta nuorilla on omat murheet, en halua lisätä niitä. Ja varsinkaan heidän puolisoilleen en halua kertoa uupumuksestani ja paniikkioireistaMä luulen, että suurin osa meistä toimii juuri noin. Palstalta olen kuitenkin oppinut, että vaikka miniät ovatkin huonoissa väleissä anoppiensa kanssa, silti he tietävät erinomaisen hyvin anoppiensa terveydentilan. Pistääkin miettimään, onko meillä Suomessa todellakin terveydenhuollossa potilaiden tietoturva näin surkealla tasolla, jos kuka tahansa voi kysellä kenen tahansa sairaskertomustietoja.
Ohis, sairastietoja pääsee sote-puolella katsomaan erittäin helposti vaikka yleinen luulo on että ei pääse tai siitä jää merkintä. Tätä voi kiertää monella tavalla ja tietoja katsellaan vähän väliä keinolla jos toisella.
Ennen sukupolvet olivat tiiviimmin mukana toistensa elämässä. Asuttiin lähekkäin, nähtiin usein, puututtiin toisten asioihin, hoidettiin lapsia, oltiin kaikin tavoin osa toisten elämää hyvässä ja pahassa. Tuota ei monellakaan enää ole, ja on aivan utopistista ajatella että vain ne rusinat pullasta voisi saada ilman koko pakettia. Nykyään useimmat elää itsenäistä ja itsekästä omaa elämää. On vapaus ja rauha, mutta ei ole sitä luonnollista tukiverkkoa minkä tiivis sukuyhteisö tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen sukupolvet olivat tiiviimmin mukana toistensa elämässä. Asuttiin lähekkäin, nähtiin usein, puututtiin toisten asioihin, hoidettiin lapsia, oltiin kaikin tavoin osa toisten elämää hyvässä ja pahassa. Tuota ei monellakaan enää ole, ja on aivan utopistista ajatella että vain ne rusinat pullasta voisi saada ilman koko pakettia. Nykyään useimmat elää itsenäistä ja itsekästä omaa elämää. On vapaus ja rauha, mutta ei ole sitä luonnollista tukiverkkoa minkä tiivis sukuyhteisö tuo.
Niinpä. Jos haluaa isovanhempien läheisyyttä ja läsnäoloa, joutunee usein sietämään sitten myös niitä ohjeita ja neuvojakin. Kun tapaa silloin tällöin, jaksaa isovanhemmatkin pitää suunsa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Olen vasta raskaana (rv 35) mutta epäilen jo nyt vahvasti, että jäädään myös paitsi isovanhempien tuesta. Lapsi on kuitenkin tehty ja luulen ja toivon että pärjätään kyllä miehen kanssa kahdestaankin. Miehen äiti olisi ihana mummo ja varmasti avulias, mutta asuu valitettavasti kaukana meistä. Omat vanhemmat ja miehen isä perheineen asuvat lähellä, mutta vierestä seuranneena olen huomannut että omista vanhemmista ei ole ollut juurikaan siskon lapsien kanssa apua vaikka asuvat myös samassa kaupungissa. Koen äitini vähän itsekkäänä, sillä hänen oma äitinsä käytännössä kasvatti meidät ja hoiti kuin omiaan, nyt hän puhuu kuinka jokaisen tulisi hoitaa itse omansa ja nauttii ulkomaanmatkailusta isäni kanssa. Miehen isä ei ole osoittanut mitään kiinnostusta tulevaa lapsenlasta kohtaan enkä häntä kyllä ensimmäisenä hoitoavuksi pyytäisikään (narsistinen luonne). Onneksi on sisaruksia ja muuta lähipiiriä joista uskon olevan tulevaisuudessa puolin ja toisin apua, mutta toki harmittaa se, että suhteet isovanhempien ja lapsen välillä tulevat jäämään laimeiksi toisin kuin itsellä on edelleen todella lämpimät suhteet elossa olevaan meitä hoitaneeseen mummuun vaikka asuu eri puolella maata.
Jos vanhempasi eivät olleet kiinnostuneet hoitamaan edes teitä omia lapsiaan, kun olitte pieniä, niin tilanne tuskin muuttuu toisenlaiseksi lastenlasten kohdalla.
Onneksi lapsi voi kuitenkin muodostaa lämpimät suhteet myös muihin, teille läheisiin aikuisiin.
Onneksi molempien vanhemmat asuvat kaukana. Toiset hoitavat karjatilaa kaukana Savossa ja toiset ovat kansainvälisissä tehtävissä Etelä-Amerikassa. Näin on hyvä, Savossa käydään pari kertaa vuodessa ja toisia isovanhempia tavataan kesällä mökillä. Ja tosi hyvät välit meillä on molempiin sukuihin, mutta ei ole kyllä kertaakaan tullut mieleen, että olisipa mukavaa, jos isovanhemmat ravaisivat täällä useammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nimenomaan kyse on välittämisestä. Jotenkin tunnekylmää mielestäni olla huomioimatta vauvaa mitenkään. Mummo ainoastaan ottaa kuvia (lupaa kysymättä) vauvasta. Varmaan esittelee niitä ystävilleen, jotta vaikuttaisi läheiseltä isovanhemmalta. Ap."
Särähti vähän tuo "lupaa kysymättä". Sano hyvä ihminen ettet halua vauvaa kuvattavan! Osoittaa myös miten "tarkka" olet lapsesta. Sehän näkyy sitten eleissä ja ilmeessä eli en minäkään uskaltaisi ottaa lasta syliin jos äidin kehonkieli viestii vähän muuta. Mutta itse asiaan: PUHUKAA hyvät ihmiset. Älä analysoi asiaa asioita päässäsi ja ota hyvä ihminen se iä eli miehesi puhumaan!
Tämä on varmaan trolli. Halutaan että isovanhemmat hoitaisivat vauvaa ja kävisivät useammin. Mutta kuvan ottamiseen pitää kysyä lupa :D ei kai sellaisten ihmisten odoteta lupaa kysyvän, joiden halutaan olevan niin läheisiä että hoitaakin saavat. Eri asia jos lapsi on jo isompi, ja ei välttämättä halua olla kuvattavan tai jos isovanhemmat ovat osoittaneet ymmärryksen puutetta sen suhteen kenelle kuvia saa lähettää/saako niitä julkaista. Ja lautanenkin unohdettiin korjata pöydästä kun ollaan vieraana :D
1/5 erilainen anoppitrolli, mutta tarina ei etene riittävän sujuvasti.Sun olisi pitänyt AP miettiä paremmin näitä pikkujuttuja, jotka ärsyttävät suhteessa siihen että haluaisit oikeasti isovanhempien olevan tukena.
En trollaa. Aivan sama vaikka kävisivätkin näin harvoin kylässä, mutta mielestäni olisi ihanaa, jos isovanhemmat osoittaisivat lasta kohtaan edes jonkinlaista mielenkiintoa esim. hymyn muodossa. Kerran mummo meinasi näyttää vauvalle jotakin lattialla ollutta lelua, mutta vauva ei tästä kiinnostunut, jolloin mummo tuhahti harmistuneena ja lähes viskasi lelun pois. Harmittaa siis tämä suhtautuminen vauvaan, ihan kuin häntä ei olisi isovanhemmilleen olemassa. Ap.
Meillä lapsenlapsi asuu ulkomailla, kerran käyty siellä ja kerran lapsi täällä. Vajaa kaksi vuotta. Silti välit kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsenlapsi asuu ulkomailla, kerran käyty siellä ja kerran lapsi täällä. Vajaa kaksi vuotta. Silti välit kunnossa.
No miten olette suhtautuneet lapsenlapseenne häntä nähdessänne? Ap.