Harmittaa isovanhempien tuen puuttuminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauva on puolivuotias ja isovanhemmat ovat tavanneet hänet muutamia kertoja. Jos tämä on sinusta vähän, niin minusta sinulla on aika epärealistiset odotukset.

Mutta eivät ole vielä hoitaneet vauvaa ja parisuhde kärsii. Olisivat voineet ottaa jo muutaman kerran yökylään, kuten omat vanhemmatkin on jo tehneet. Mutta ihan sama. Saavat yksin maata vanhainkodissa, kun eivät luoneet suhdetta. Puolivuotias katsoo nyt jo isovanhempia niin, että hups, keitä nämä on

Teillä ei pitäisi olla vauvaa lainkaan, jos parisuhde on niin heikoissa kantimissa, että se kärsii ilman vauvaikäisen (muutaman kerran!) yökyläilyjä. Hoitakaa suhdetta arjessa, sitä se elämä enimmäkseen on.

Tää oli joku toinen kuin minä ap. Meillä parisuhde on tosi hyvässä kunnossa onneksi. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isovanhempi niittää mitä kylvää. Ja nyt ei ole kyse hoitamisesta vaan välittämisestä, eli siihen kuuluu kiinnostus, yhteydenpito, lämmin suhtautuminen. Kun on piittaamaton jääkylmä isovanhempi niin vaikea kuvitella että lapset ja lapsenlapset on sitten ”kiitollisina” auttamassa vanhana. Kun tunneyhteys katkeaa, se ei niin vaan palaudu.

Nimenomaan kyse on välittämisestä. Jotenkin tunnekylmää mielestäni olla huomioimatta vauvaa mitenkään. Mummo ainoastaan ottaa kuvia (lupaa kysymättä) vauvasta. Varmaan esittelee niitä ystävilleen, jotta vaikuttaisi läheiseltä isovanhemmalta. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He ovat omat lapsensa tehneet, eikä heitä ilmeisesti kiinnosta enää lapsenhoitotehtävät. Toki he saavat itse valita itsekkäämmän tien, mutta sitten käy juuri miten nyt koet tilanteen: vauvan ja isovanhempien suhde jää kylmäksi, tuttavapohjaiseksi.

Meillä on samanlainen tilanne omien vanhempieni kanssa. He ovat nähneet vauvaamme ehkä maksimissaan 15 kertaa pian vuoden aikana. Sen sijaan mieheni vanhemmat ovat olleet läsnä arjessamme synnäriltä lähtien. On sanomattakin selvää miten upea suhde heillä on lapsemme kanssa. Olen onnellinen appivanhemmistani, sillä heidän ansiostaan lapsellamme on aikuisten oikeasti mummo ja vaari.

Eikö sinulla ole puolisosi kautta appivanhempia, vai oletko yksinhuoltaja? Eivätkö exäsi vanhemmat ole kiinnostuneita?

Kyseessä on appivanhempani. Omat vanhempani ovat mukana lapsen elämässä ihan mukavasti, vaikkeivät hekään hoida lasta, kuin omassa kotonaan meidän läsnäollessa. Kuitenkin heidän ja vauvamme välille on muodostunut turvallinen yhteys. Ap.

Epäilempä ap , että sinussa on joku sellainen ominaisuus ,mikä pitää anopin ja apin etäämmällä. Yleensä tyttären vanhemmat uskaltavat tulla lähemmäksi ja tehdä sitä ja tätä, eikä haittaa vaikka tytär hieman sähähtäisikin. Appivanhemmat varoo tuota ja pysyvät sen takia etäisempänä.

Soitteletko sinä leppoisasti anopillesi, kerrotko omia kuulumisia jne . Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Se lämpöinen kohtaaminen pitää olla molemminpuolista ja , jos ei sitä ole , niin ei ole.

"Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä" tai jotain sinnepäin oli juuri tällä palstalla ja siitä oli mielettömän pitkä ketju kun asiat voisivat olla niinkin päin ja ketjun pituudesta voi päätellä, että todella paljon on. 

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat ovat 60 vuotiaita terveitä ihmisiä, joilla energiaa riittää kulttuuritapahtumissa käymiseen ja ystävien tapaamiseen. Kuitenkaan meitä eivät juuri halua tavata tai meidän kuulumisia tiedustella. Eivät aikaisemminkaan ole olleet juuri yhteydessä mieheeni, mutta luulin tilanteen muuttuvan vauvan myötä. Kun  ovat muutaman kerran käyneet, eivät ole lähinnä edes yrittäneet ottaa kontaktia vauvaan. Eivät pidä sylissä jne. Juuri tämä etäisyys minua etenkin harmittaa, ei niinkään hoitoavun puute. Se olisi vain ollut miellyttävä plussa. Ap.

Olet poikkeuksellisen läheisissä väleissä appivanhempiesi kanssa, jos kerran keskusteletkin heidän kanssaan heidän terveydentilastaan ja sairauksistaan. Ihmettelenkin, miksi et voi sitten itse kertoa lapsesi kuulumisia heille ja pyytää käymään useammin? 

Vai onko sittenkin niin, että oletat heidän olevan täysin terveitä, koska he eivät ole muutakaan sanoneet? Vai oletatko, että jokainen työssäkäyvä 60-vuotias on täysin terve, jos jaksaa tavata ystäviään jä käydä kulttuuritapahtumissa? Tiesitkö, että monesti ystävien tapaaminen ja kulttuuritapahtumissa käyminen voi olla se henkireikä, jolla kuuskymppinen jaksaa olla täysillä mukana työelämässä? Ja että on paljon kuuskymppisiä, joiden omatkaan lapset eivät ole perillä vanhempiensa todellisesta terveydentilasta? En mä ainakaan halua huolestuttaa omia lapsiani mun sairauksillani, lapsillani on elämässään omiakin huolia ja murheita. Enkä tunne ikätovereistani muitakaan, jotka kertoisivat lapsilleen ennenkuin sairaus on siinä pisteessä, että on vähän pakko kertoa. Me jutellaan terveyteen liittyvistä asioista mieluummin ystäviemme kanssa kuin omien lastemme  kanssa. Yhden ystäväni lapset pitivät äitiään terveenä ja hyväkuntoisena, koska ystäväni kävi säännöllisesti kuntosalilla ja uimassa. Olivat yllättyneitä, kun äitinsä sitten meni sairaalaan tekonivelleikkaukseen. Kuntoilu pitkälle edenneen nivlerikon kanssa  ennen leikkausta oli ollut lääkärin määräys, jotta toipuminen ja kuntoutuminen uuden nivelen kanssa sujuisi paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He ovat omat lapsensa tehneet, eikä heitä ilmeisesti kiinnosta enää lapsenhoitotehtävät. Toki he saavat itse valita itsekkäämmän tien, mutta sitten käy juuri miten nyt koet tilanteen: vauvan ja isovanhempien suhde jää kylmäksi, tuttavapohjaiseksi.

Meillä on samanlainen tilanne omien vanhempieni kanssa. He ovat nähneet vauvaamme ehkä maksimissaan 15 kertaa pian vuoden aikana. Sen sijaan mieheni vanhemmat ovat olleet läsnä arjessamme synnäriltä lähtien. On sanomattakin selvää miten upea suhde heillä on lapsemme kanssa. Olen onnellinen appivanhemmistani, sillä heidän ansiostaan lapsellamme on aikuisten oikeasti mummo ja vaari.

Eikö sinulla ole puolisosi kautta appivanhempia, vai oletko yksinhuoltaja? Eivätkö exäsi vanhemmat ole kiinnostuneita?

Kyseessä on appivanhempani. Omat vanhempani ovat mukana lapsen elämässä ihan mukavasti, vaikkeivät hekään hoida lasta, kuin omassa kotonaan meidän läsnäollessa. Kuitenkin heidän ja vauvamme välille on muodostunut turvallinen yhteys. Ap.

Epäilempä ap , että sinussa on joku sellainen ominaisuus ,mikä pitää anopin ja apin etäämmällä. Yleensä tyttären vanhemmat uskaltavat tulla lähemmäksi ja tehdä sitä ja tätä, eikä haittaa vaikka tytär hieman sähähtäisikin. Appivanhemmat varoo tuota ja pysyvät sen takia etäisempänä.

Soitteletko sinä leppoisasti anopillesi, kerrotko omia kuulumisia jne . Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Se lämpöinen kohtaaminen pitää olla molemminpuolista ja , jos ei sitä ole , niin ei ole.

Ei ole miniän vastuulla soittelu, vaan POJAN!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He ovat omat lapsensa tehneet, eikä heitä ilmeisesti kiinnosta enää lapsenhoitotehtävät. Toki he saavat itse valita itsekkäämmän tien, mutta sitten käy juuri miten nyt koet tilanteen: vauvan ja isovanhempien suhde jää kylmäksi, tuttavapohjaiseksi.

Meillä on samanlainen tilanne omien vanhempieni kanssa. He ovat nähneet vauvaamme ehkä maksimissaan 15 kertaa pian vuoden aikana. Sen sijaan mieheni vanhemmat ovat olleet läsnä arjessamme synnäriltä lähtien. On sanomattakin selvää miten upea suhde heillä on lapsemme kanssa. Olen onnellinen appivanhemmistani, sillä heidän ansiostaan lapsellamme on aikuisten oikeasti mummo ja vaari.

Eikö sinulla ole puolisosi kautta appivanhempia, vai oletko yksinhuoltaja? Eivätkö exäsi vanhemmat ole kiinnostuneita?

Kyseessä on appivanhempani. Omat vanhempani ovat mukana lapsen elämässä ihan mukavasti, vaikkeivät hekään hoida lasta, kuin omassa kotonaan meidän läsnäollessa. Kuitenkin heidän ja vauvamme välille on muodostunut turvallinen yhteys. Ap.

Epäilempä ap , että sinussa on joku sellainen ominaisuus ,mikä pitää anopin ja apin etäämmällä. Yleensä tyttären vanhemmat uskaltavat tulla lähemmäksi ja tehdä sitä ja tätä, eikä haittaa vaikka tytär hieman sähähtäisikin. Appivanhemmat varoo tuota ja pysyvät sen takia etäisempänä.

Soitteletko sinä leppoisasti anopillesi, kerrotko omia kuulumisia jne . Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Se lämpöinen kohtaaminen pitää olla molemminpuolista ja , jos ei sitä ole , niin ei ole.

Ei ole miniän vastuulla soittelu, vaan POJAN!

Eikö teidän mielestänne vanhempien tarvitse ottaa yhteyttä ollenkaan omaan lapseen? Mieheni soittaa vanhemmilleen ehkä pari kertaa vuodessa, mutta vanhempansa ei ikinä ota yhteyttä itse. Tässä tilanteessa olisi myös tosi outoa, jos minä yhtäkkia soittaisin anopille. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isovanhempi niittää mitä kylvää. Ja nyt ei ole kyse hoitamisesta vaan välittämisestä, eli siihen kuuluu kiinnostus, yhteydenpito, lämmin suhtautuminen. Kun on piittaamaton jääkylmä isovanhempi niin vaikea kuvitella että lapset ja lapsenlapset on sitten ”kiitollisina” auttamassa vanhana. Kun tunneyhteys katkeaa, se ei niin vaan palaudu.

Mä sain ap:n kirjoituksista sen käsityksen, että pojan ja vanhempien tunneyhteys oli katkennut jo ennen vauvan syntymää. En siis oikein usko, että isovanhemmat edes olettaisivat poikansa tulevan auttamaan heitä. Mulla on hyvät välit aikuisiin lapsiini, mutta en oleta sen paremmin tyttäreni kuin poikanikaan olevan mulle vanhuudenturvana. Eiväthän he välttämättä edes asu silloin Suomessa. Tai mistä sen vielä tietää, vaikka minä päättäisin viettää eläkepäiväni Espanjassa. Rehellisesti sanoen en ymmärrä ihmisiä, jotka nykypäivänä laskevat oman vanhuutensa lastensa ja lastenlastensa varaan. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut jo 13 v ajan tilanne että kummatkaan isovanhemmat ei osallistu elämäämme. Eivät kertaakaan ole auttaneet mitenkään, eivät hoida edes hätätilanteessa lapsia, ilmoittivat suoraan että kukin hoitaa omansa. (Paitsi että heidän kohdalla tää ei pätenyt, heitä aikanaan autettiin monta kertaa viikossa ja yökylässä oli lapset vähän väliä... se on vaan ”unohtunut” heiltä!)

Ekat 6-7 v yritin kaikin tavoin korjata asiaa, soittelin, kutsuin kylään, lähetin kuvia, lähetin lasten askarteluja. Mikään ei auttanut. Toisella puolella (anoppila) keskitytään vain tyttären perheeseen ja pojalleen sanoivat suoraan että he aikovat olla isovanhempia vain yhdelle lapselle (tyttären). Mun vanhenmat taas sano suoraan että ei kiinnosta eikä auteta.

Viimein luovutin. Olisinpa vaan tehnyt sen jo aiemmin! Nimittän sitä aina vaan toivoo ja pettyy, taas toivoo ja pettyy, ja silti mikään ei muutu. Kun yrittää koko ajan niin pettyy koko ajan.

Viimein lopetin, ei tupata sitten kun ei tykätä. Mitä siitä seurasi: anoppilan sakki ei olla nähty kolmeen vuotaan, eivät ole soittaneet kertaakaan ja tässä välissä meille on syntynyt lapsi jota eivät ole koskaan nähneet eikä ristiäisin tulleet. Omat vanhempani: ovat soitelleet ehkä kerta vuoteen muta eivät ole pariin vuoteen halunneet tavata, myöskään kuopuksen ristiäisiin eivät tulleet. Tässä hyvin pljastuu se heidän mielenkiinnon aste: sitä ei ole! Siis yhtään.

Suosittelen että ota heti alkuun se asenne että saavat nähdä lastasi mutta heidän pitää olla aloitteellisia itse. Minä turhaan vuosia ponnistelin paskojen isovanhempien suhteen, ja ihan hukkaan meni vaiva. Lapset ei edes muista isovanhempiaan enää.

Meillä sama tilanne, luovutin ja vapauduin. Muuta ratkaisua ei ole jos ei halua jatkuvasti pettyä ja kantaa pahaa mieltä. Asian kääntöpuoli on sitten se että isovanhempia odottaa yksinäinen vanhuus. Kaksi surullista asiaa siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He ovat omat lapsensa tehneet, eikä heitä ilmeisesti kiinnosta enää lapsenhoitotehtävät. Toki he saavat itse valita itsekkäämmän tien, mutta sitten käy juuri miten nyt koet tilanteen: vauvan ja isovanhempien suhde jää kylmäksi, tuttavapohjaiseksi.

Meillä on samanlainen tilanne omien vanhempieni kanssa. He ovat nähneet vauvaamme ehkä maksimissaan 15 kertaa pian vuoden aikana. Sen sijaan mieheni vanhemmat ovat olleet läsnä arjessamme synnäriltä lähtien. On sanomattakin selvää miten upea suhde heillä on lapsemme kanssa. Olen onnellinen appivanhemmistani, sillä heidän ansiostaan lapsellamme on aikuisten oikeasti mummo ja vaari.

Eikö sinulla ole puolisosi kautta appivanhempia, vai oletko yksinhuoltaja? Eivätkö exäsi vanhemmat ole kiinnostuneita?

Kyseessä on appivanhempani. Omat vanhempani ovat mukana lapsen elämässä ihan mukavasti, vaikkeivät hekään hoida lasta, kuin omassa kotonaan meidän läsnäollessa. Kuitenkin heidän ja vauvamme välille on muodostunut turvallinen yhteys. Ap.

Epäilempä ap , että sinussa on joku sellainen ominaisuus ,mikä pitää anopin ja apin etäämmällä. Yleensä tyttären vanhemmat uskaltavat tulla lähemmäksi ja tehdä sitä ja tätä, eikä haittaa vaikka tytär hieman sähähtäisikin. Appivanhemmat varoo tuota ja pysyvät sen takia etäisempänä.

Soitteletko sinä leppoisasti anopillesi, kerrotko omia kuulumisia jne . Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Se lämpöinen kohtaaminen pitää olla molemminpuolista ja , jos ei sitä ole , niin ei ole.

Ei ole miniän vastuulla soittelu, vaan POJAN!

Eikö teidän mielestänne vanhempien tarvitse ottaa yhteyttä ollenkaan omaan lapseen? Mieheni soittaa vanhemmilleen ehkä pari kertaa vuodessa, mutta vanhempansa ei ikinä ota yhteyttä itse. Tässä tilanteessa olisi myös tosi outoa, jos minä yhtäkkia soittaisin anopille. Ap.

Miksi miehesi ei sitten sano vanhemmilleen, että haluaisi heidän soittelevan hänelle? Mä luulen, että tuo heidän toimintamallinsa on ollut sekä heille että miehellesi ihan ok jo vuosien ajan. Hyvin toiminut systeemi.  Sinä kuitenkin oletat, että koska sulla on toisenlainen malli omien vanhempiesi kanssa, kaikilla muillakin pitäisi olla samanlainen. Ja jos kerran miehesi soittaa vanhemmilleen vain pari kertaa vuodessa ja miehen vanhemmat ovat jo muutaman kerran puolen vuoden aikana käyneet kylässä, niin mikä ihme on ongelmana? Sekö, että miehesi suhde vanhempiinsa nyt vaan on erilainen kuin sun omiin vanhempiisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isovanhempi niittää mitä kylvää. Ja nyt ei ole kyse hoitamisesta vaan välittämisestä, eli siihen kuuluu kiinnostus, yhteydenpito, lämmin suhtautuminen. Kun on piittaamaton jääkylmä isovanhempi niin vaikea kuvitella että lapset ja lapsenlapset on sitten ”kiitollisina” auttamassa vanhana. Kun tunneyhteys katkeaa, se ei niin vaan palaudu.

Mä sain ap:n kirjoituksista sen käsityksen, että pojan ja vanhempien tunneyhteys oli katkennut jo ennen vauvan syntymää. En siis oikein usko, että isovanhemmat edes olettaisivat poikansa tulevan auttamaan heitä. Mulla on hyvät välit aikuisiin lapsiini, mutta en oleta sen paremmin tyttäreni kuin poikanikaan olevan mulle vanhuudenturvana. Eiväthän he välttämättä edes asu silloin Suomessa. Tai mistä sen vielä tietää, vaikka minä päättäisin viettää eläkepäiväni Espanjassa. Rehellisesti sanoen en ymmärrä ihmisiä, jotka nykypäivänä laskevat oman vanhuutensa lastensa ja lastenlastensa varaan. 

Joo. Ovat jotenkin tunnekymiä ihmisiä ylipäänsä. Mietityttää myös, että kuinka ovat miestäni kohdelleet lapsena :/ Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauva on puolivuotias ja isovanhemmat ovat tavanneet hänet muutamia kertoja. Jos tämä on sinusta vähän, niin minusta sinulla on aika epärealistiset odotukset.

 

Meillä ei ole ollut yhtä ainoa kertaa prisuhdeaikaa (siis lapsivapaata yötä) 15 vuoteen. Nuorin on taapero. Ilman muuta haluaisin prisuhdeaikaa mutta isovanjemmat ei auta (edes rahalla) ja yön yli hoitoa ei saa tästä kunnasta millään, vain päiväaikaan voi saada mll/4h hoitajan pariksi tunniksi.

Jos/kun tukiverkkoja ei ole niin silloin pitää varautua tähän että ollaan ainakin 15 v ilman sitä parisuhdeaikaa. Ja jos on useampi lapsia isoilla ikäeroilla niin ehkä kauemminkin.

Mikä ihmeen perusoletus on, että isovanhemmilla on ikäänkuin velvollisuus tarjota lastenjoitoapua ja vieläpä rahallista tukea? Tehän sen ipanan päätitte maailmaan putkauttaa, eivät isovanhempanne, vai kuinka? On isovanhemmillakin oma arvokas elämänsä ja on todella itsekästä ajatella, että lapsen voi dumpata heille säännöllisesti, jotta saa "omaa aikaa". Olisiko kannattanut miettiä tätä ennen lapsentekoa?

En ole koskaan ymmärtänyt seuraavia ihmeellisiä ajattelumalleja, että a) jos on tiukka taloustilanne, niin tadaaa tehdään LAPSI b) lapsen tullessa oletetaan isovanhempien tarjoavan lastenhoitoapua, jotta saadaan "yhteistä aikaa". Pitäisikö heidän tarjota teille ulkomaanmatkakin ja pyyteettä katsoa lapsen perään silloin kun te niin tahdotte? Tehän sen lapsen päätitte tehdä ja homma on niin, että teidän tulee pystyä siitä huolehtimaan 100% tai tarvittaessa palkkaamaan lastenhoitoapua c) monet riitelevät pariskunnat päättävät tekaista lapsen, koska se muka parantaa paskaa parisuhdetta. Ihmeellistä logiikan puutetta.

Toki on hienoa, jos isovanhemmat itse tarjoutuvat silloin tällöin auttamaan ja saavat luotua lapseen yhteyden, mutta tätä ei voi isovanhemmilta vaatia. Heillä on täysi oikeus elää omaa elämäänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Eikä se aina ole mitään "rakkauden puutetta" tai "itsekkyyttä". He ovat jo aikoinaan lapsensa hoitaneet ja nyt heillä on aikaa vaikka mökkeillä ja matkustella ihan rauhassa ilman paineita lastenhoitopakosta.

M50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isovanhempi niittää mitä kylvää. Ja nyt ei ole kyse hoitamisesta vaan välittämisestä, eli siihen kuuluu kiinnostus, yhteydenpito, lämmin suhtautuminen. Kun on piittaamaton jääkylmä isovanhempi niin vaikea kuvitella että lapset ja lapsenlapset on sitten ”kiitollisina” auttamassa vanhana. Kun tunneyhteys katkeaa, se ei niin vaan palaudu.

Mä sain ap:n kirjoituksista sen käsityksen, että pojan ja vanhempien tunneyhteys oli katkennut jo ennen vauvan syntymää. En siis oikein usko, että isovanhemmat edes olettaisivat poikansa tulevan auttamaan heitä. Mulla on hyvät välit aikuisiin lapsiini, mutta en oleta sen paremmin tyttäreni kuin poikanikaan olevan mulle vanhuudenturvana. Eiväthän he välttämättä edes asu silloin Suomessa. Tai mistä sen vielä tietää, vaikka minä päättäisin viettää eläkepäiväni Espanjassa. Rehellisesti sanoen en ymmärrä ihmisiä, jotka nykypäivänä laskevat oman vanhuutensa lastensa ja lastenlastensa varaan. 

Joo. Ovat jotenkin tunnekymiä ihmisiä ylipäänsä. Mietityttää myös, että kuinka ovat miestäni kohdelleet lapsena :/ Ap.

Sittenhän he ovat oikeastaan jo ylittäneet itsensä, kun ovat kyläilleet näinkin lyhyessä ajassa jo muutaman kerran. 

Jos lasten vanhemmalla on etäiset suhteet omiin vanhempiinsa, harvoin isovanhemmuuskaan tuo muutosta. Etäisistä, tunnekylmistä vanhemmista harvoin kuoriutuu esiin välittäviä ja lapsenlapsille läheisiä isovanhempia. Joskus niin onneksi käy.

Eli ei mennyt sun luulojesi mukaan ja sekös nyt harmittaa.

Kuinka paljon olette olleet tekemisissä, nähneet toisianne ja autelleet puolin ja toisin ennen vauvaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isovanhempi niittää mitä kylvää. Ja nyt ei ole kyse hoitamisesta vaan välittämisestä, eli siihen kuuluu kiinnostus, yhteydenpito, lämmin suhtautuminen. Kun on piittaamaton jääkylmä isovanhempi niin vaikea kuvitella että lapset ja lapsenlapset on sitten ”kiitollisina” auttamassa vanhana. Kun tunneyhteys katkeaa, se ei niin vaan palaudu.

Mä sain ap:n kirjoituksista sen käsityksen, että pojan ja vanhempien tunneyhteys oli katkennut jo ennen vauvan syntymää. En siis oikein usko, että isovanhemmat edes olettaisivat poikansa tulevan auttamaan heitä. Mulla on hyvät välit aikuisiin lapsiini, mutta en oleta sen paremmin tyttäreni kuin poikanikaan olevan mulle vanhuudenturvana. Eiväthän he välttämättä edes asu silloin Suomessa. Tai mistä sen vielä tietää, vaikka minä päättäisin viettää eläkepäiväni Espanjassa. Rehellisesti sanoen en ymmärrä ihmisiä, jotka nykypäivänä laskevat oman vanhuutensa lastensa ja lastenlastensa varaan. 

Olisipa kaikki tuollaisia kuin sinä, eli ei vaadi lapsiltaan apua, ei syyllistä eikä pakota.

Mun hirviövanhemmat kaltoinkohteli lapsiaan kaikin tavoin ja lapsuus oli aivan hirveä. Nää samat vanhemmat kuitenkin vaatii (siis kyllä, käyttävät termiä ”vaadimme”) että lapset hoitavat heitä vanhana kun eivät halua laitokseen.

Kyllä tulee olemaan tuskaisaa kaivaa auttamishalu esiin. Kun sitä ei ole. Koko aikuisikä mennyt lapsuuden traumatausta selviämiseen ja sama kaltoinkohtelu odottaa siellä vanhempien loppumetreillä uudestaan.

Joo anteeksi, lipesi ketjun aiheesta :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isovanhempi niittää mitä kylvää. Ja nyt ei ole kyse hoitamisesta vaan välittämisestä, eli siihen kuuluu kiinnostus, yhteydenpito, lämmin suhtautuminen. Kun on piittaamaton jääkylmä isovanhempi niin vaikea kuvitella että lapset ja lapsenlapset on sitten ”kiitollisina” auttamassa vanhana. Kun tunneyhteys katkeaa, se ei niin vaan palaudu.

Mä sain ap:n kirjoituksista sen käsityksen, että pojan ja vanhempien tunneyhteys oli katkennut jo ennen vauvan syntymää. En siis oikein usko, että isovanhemmat edes olettaisivat poikansa tulevan auttamaan heitä. Mulla on hyvät välit aikuisiin lapsiini, mutta en oleta sen paremmin tyttäreni kuin poikanikaan olevan mulle vanhuudenturvana. Eiväthän he välttämättä edes asu silloin Suomessa. Tai mistä sen vielä tietää, vaikka minä päättäisin viettää eläkepäiväni Espanjassa. Rehellisesti sanoen en ymmärrä ihmisiä, jotka nykypäivänä laskevat oman vanhuutensa lastensa ja lastenlastensa varaan. 

Joo. Ovat jotenkin tunnekymiä ihmisiä ylipäänsä. Mietityttää myös, että kuinka ovat miestäni kohdelleet lapsena :/ Ap.

Oletko nyt aivan varma, että miehesi haluaisi olla vanhempiensa kanssa enemmän tekemisissä? Onko hän sanonut haluavansa?  Entäpä, jos miehellesi sopii paremmin kuin hyvin nykysysteemi? Mitä miehesi on sanonut, kun olet sanonut, että toivoisit appivanhempiesi käyvän useammin?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon olette olleet tekemisissä, nähneet toisianne ja autelleet puolin ja toisin ennen vauvaa?

Ollaan nähty pari kertaa vuodessa. Heidän luonaan me autamme -teemme ruokaa ja siivoamme kaikkien jäljet. Meillä puolestaan tulivat valmiiseen pöytään ensimmäisellä kerrallakin vauvan syntymän jälkeen, eivätkä vieneet edes omia astioitaan tiskipöydälle. Päivittelivät vain väsymystämme (silloin kuukauden vanha koliikkivauva). Ja tosiaan ILMOITTIVAT, että syövät sitten meillä, eivät matkalla. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isovanhempi niittää mitä kylvää. Ja nyt ei ole kyse hoitamisesta vaan välittämisestä, eli siihen kuuluu kiinnostus, yhteydenpito, lämmin suhtautuminen. Kun on piittaamaton jääkylmä isovanhempi niin vaikea kuvitella että lapset ja lapsenlapset on sitten ”kiitollisina” auttamassa vanhana. Kun tunneyhteys katkeaa, se ei niin vaan palaudu.

Mä sain ap:n kirjoituksista sen käsityksen, että pojan ja vanhempien tunneyhteys oli katkennut jo ennen vauvan syntymää. En siis oikein usko, että isovanhemmat edes olettaisivat poikansa tulevan auttamaan heitä. Mulla on hyvät välit aikuisiin lapsiini, mutta en oleta sen paremmin tyttäreni kuin poikanikaan olevan mulle vanhuudenturvana. Eiväthän he välttämättä edes asu silloin Suomessa. Tai mistä sen vielä tietää, vaikka minä päättäisin viettää eläkepäiväni Espanjassa. Rehellisesti sanoen en ymmärrä ihmisiä, jotka nykypäivänä laskevat oman vanhuutensa lastensa ja lastenlastensa varaan. 

Olisipa kaikki tuollaisia kuin sinä, eli ei vaadi lapsiltaan apua, ei syyllistä eikä pakota.

Mun hirviövanhemmat kaltoinkohteli lapsiaan kaikin tavoin ja lapsuus oli aivan hirveä. Nää samat vanhemmat kuitenkin vaatii (siis kyllä, käyttävät termiä ”vaadimme”) että lapset hoitavat heitä vanhana kun eivät halua laitokseen.

Kyllä tulee olemaan tuskaisaa kaivaa auttamishalu esiin. Kun sitä ei ole. Koko aikuisikä mennyt lapsuuden traumatausta selviämiseen ja sama kaltoinkohtelu odottaa siellä vanhempien loppumetreillä uudestaan.

Joo anteeksi, lipesi ketjun aiheesta :)

Mikä sua pakottaa heitä hoitamaan?