Miesten kokemat shokkierot

Vierailija kirjoitti:

Ex-avopuolisoni on monesti sanonut sekä minulle että yhteisille tutuillemme, että jätin hänet aivan puskista. Hänellä oli orastava alkoholiongelma. Olin useasti ottanut puheeksi sen, että jos hän ei hae apua juomiseensa, niin eroamme.

Aivan. Eli kyseessä on myös se, että hävetään omia ongelmia, ja ero uhkaa tuoda ne päivänvaloon. Siksi selitetään muille, että ero oli yllätys. Vaikka ehkä ei ollutkaan...

Vierailija kirjoitti:

Morty kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi en yritä parisuhdetta enää.

Kun nainen haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "nalkuttamista".

Kun mies haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "asiaa".

Miehen ja naisen yhteiselämä ei vaan onnistu. Kaksi liian erilaista otusta. Molemmat haluavat elää tavallaan ja tavat hankalasti yhteensovitettavissa.

Niin. Se on vain mysteeri että tuhansien vuosien ajan homma toimi, ja avioeroja ei käytännössä ollut yhtään. Tuhansien vuosien ajan miehen ja naisen yhteiselämä onnnistui erittäin hyvin. Sitten 1960-luvulla tapahtui jotain, ja nyt homma ei enää toimi, ei sitten millään.  Tähän tietysti saadaan vasta-argumentti että ennen naiset olivat taloudellisesti riippuvaisia miehistään ja oli pakko pysyä liitossa jne.

Ehkä osin totta, mutta kun muistelen vieläpä omia isovanhempiani ja muita tuntemiani sen ikäluokan ihmisiä, en muista näiden vanhojen naisten vaikuttaneen siltä että he olisivat avioliitossa pakosta, vaan päinvastoin he olivat hyvin sitoutuneita ja puolustivat perinteistä käsitystä avioliitosta.

Lisäksi tutkimusten (esim. The Paradox of Declining Female Happiness (Stevenson, Wolfers, 2008) mukaan myös naisten onnellisuus näyttäisi vähentyneen viime vuosikymmenten aikana. Silloin 50-luvulla jolloin vaimot olivat de facto riippuvaisia miestensä tuloista, naiset olivat onnellisempia kuin nyt kun tasa-arvo ja kaikki muut kivat jutut, ja naiset ovat kouluttautuneita ja menestyvät työelämässäkin.

Muutama kymmenen vuotta sitten ilmeisesti jokin meni pahasti pieleen. Pitäisi löytää undo-nappula, jos sellainen on olemassa ja poistaa se osa kehityksestä mikä on huonoa.

Ajattelen myös että pitäisikö nykyistä avioliittoa kutsua jollain muulla nimellä kuin avioliitto, koska sillä ei enää ole oikein mitään tekemistä perinteisen avioliiton kanssa.

Mansplainingia kerrakseen. Tiedät jopa omaa isoäitiäsikin paremmin, kuinka onnellinen hän on avioliitossaan ollut. Ennen 1960-lukua ei ollut sopivaa "pestä likapyykkiä" julkisesti ja perheiden ongelmista vaiettiin. Omat lapsenlapset, tuttavien lapsenlapsista puhumattakaan, eivät aivan varmasti ole olleet sellaisessa asemassa, että heidän edessään olisi ruodittu avio-ongelmia. Vaatii melkoista itseluottamusta, että kuvittelee pystyvänsä pelkkien omien havaintojensa pohjalta tekemään analyysin omien isovanhempien ja lisäksi vielä lähes tuntemattomien ihmisten parisuhteiden tilasta.

Mistä tuli mieleen...tästä on jo vuosia ja vuosia aikaa, kun istuin bussissa, ja takanani kaksi vanhaa leskirouvaa (n 80 v?) keskusteli elämästään. (Kyllä, kuuntelin korvat höröllä.)  Aika raadollista silloisen nuoren naisen näkökulmasta; molemmat pohtivat menneitä ja olivat yhtä mieltä siitä, että olisivat aikanaan lähteneet liitoistaan jos olisi ollut paikka mihin mennä. Se katkeruuden määrä on jäänyt mieleen, ja vaikka omakaan elämä ei ole ollut yhtä auringonpaistetta, mun keski-ikäisellä seitsarisukupolvella on sentään ollut jo todellisia vaihtoehtoja. Kaikilla ei ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen sisu koskee miehiä enemmän kun näitä juttuja lukee. Ja se että niin myötä kuin vastoinkäymisissä yhdessä ollaan. Naiset, älkää luovuttako liian helpolla. Vikaa teissäkin. Ja palsta pitkälti naisten pyörittämä joten kommentistani odottelen alapeukkuryöppyä

Jos on haksahtanut riesan itselleen ottamaan niin miksei siitä saisi hankkiutua eroin?

Vierailija kirjoitti:

Ex-avopuolisoni on monesti sanonut sekä minulle että yhteisille tutuillemme, että jätin hänet aivan puskista. Hänellä oli orastava alkoholiongelma. Olin useasti ottanut puheeksi sen, että jos hän ei hae apua juomiseensa, niin eroamme.

Meillä sama juttu. Pitkään yritin puhua miehen asenneongelmasta ja myöhemmästä alkoholiongelmasta. Viimeinen puoli vuotta oli mukana toteamus, että erotaan, jos ei homma muutu. 

Miehen mielestä se tuli puskista, että jätin hänet. Edelleen hänellä on mitä erilaisimpia teorioita eron syyksi. Yksi on se, että petin häntä ja toinen on se, että hänellä oli liian alhainen koulutus vaatimuksiini nähden. 

Vierailija kirjoitti:

Morty kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi en yritä parisuhdetta enää.

Kun nainen haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "nalkuttamista".

Kun mies haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "asiaa".

Miehen ja naisen yhteiselämä ei vaan onnistu. Kaksi liian erilaista otusta. Molemmat haluavat elää tavallaan ja tavat hankalasti yhteensovitettavissa.

Niin. Se on vain mysteeri että tuhansien vuosien ajan homma toimi, ja avioeroja ei käytännössä ollut yhtään. Tuhansien vuosien ajan miehen ja naisen yhteiselämä onnnistui erittäin hyvin. Sitten 1960-luvulla tapahtui jotain, ja nyt homma ei enää toimi, ei sitten millään.  Tähän tietysti saadaan vasta-argumentti että ennen naiset olivat taloudellisesti riippuvaisia miehistään ja oli pakko pysyä liitossa jne.

Ehkä osin totta, mutta kun muistelen vieläpä omia isovanhempiani ja muita tuntemiani sen ikäluokan ihmisiä, en muista näiden vanhojen naisten vaikuttaneen siltä että he olisivat avioliitossa pakosta, vaan päinvastoin he olivat hyvin sitoutuneita ja puolustivat perinteistä käsitystä avioliitosta.

Lisäksi tutkimusten (esim. The Paradox of Declining Female Happiness (Stevenson, Wolfers, 2008) mukaan myös naisten onnellisuus näyttäisi vähentyneen viime vuosikymmenten aikana. Silloin 50-luvulla jolloin vaimot olivat de facto riippuvaisia miestensä tuloista, naiset olivat onnellisempia kuin nyt kun tasa-arvo ja kaikki muut kivat jutut, ja naiset ovat kouluttautuneita ja menestyvät työelämässäkin.

Muutama kymmenen vuotta sitten ilmeisesti jokin meni pahasti pieleen. Pitäisi löytää undo-nappula, jos sellainen on olemassa ja poistaa se osa kehityksestä mikä on huonoa.

Ajattelen myös että pitäisikö nykyistä avioliittoa kutsua jollain muulla nimellä kuin avioliitto, koska sillä ei enää ole oikein mitään tekemistä perinteisen avioliiton kanssa.

Mansplainingia kerrakseen. Tiedät jopa omaa isoäitiäsikin paremmin, kuinka onnellinen hän on avioliitossaan ollut. Ennen 1960-lukua ei ollut sopivaa "pestä likapyykkiä" julkisesti ja perheiden ongelmista vaiettiin. Omat lapsenlapset, tuttavien lapsenlapsista puhumattakaan, eivät aivan varmasti ole olleet sellaisessa asemassa, että heidän edessään olisi ruodittu avio-ongelmia. Vaatii melkoista itseluottamusta, että kuvittelee pystyvänsä pelkkien omien havaintojensa pohjalta tekemään analyysin omien isovanhempien ja lisäksi vielä lähes tuntemattomien ihmisten parisuhteiden tilasta.

Jos ei ole nähtävissä mitään merkkiä joka viittaisi onnettomaan elämään ja kaikki nähtävissä olevan merkit viittaavat onnelliseen avioelämään, en näe miksi minun pitäisi olettaa mitään muuta kuin että se oli onnellinen.

Enkä väitä tietäväni häntä paremmin. En vain näe mitään järkeä alkaa väittämään että ei hän nyt OIKEASTI ollut onnellinen vaikka sanoi niin ja kaikki merkit näyttivät siltä. Samaten heidän lapsensa ovat aina olleet itsekin siinä käsityksessä. Mutta kai se on vain mansplainingia.

Ja nämä havainnot ovat 80-luvulta, ikäluokista jotka olivat siihen mennessä olleet n. 50 vuotta naimisissa. Viimeinen ikäluokka millä homma vielä toimi eikä eroja ollut. Seuraavalla sukupolvella sitten erotilastot alkoivatkin näyttää poikittaiselta lätkämailalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että olen itse pian tilanteessa, jossa aiheutan miehelle "shokkieron". Miehen käytöksessä on asioita, joita en pysty hyväksymään ja joihin olen alusta asti toivonut muutosta. Olen puhunut toiveistani ja tarpeistani avoimesti, mutta mies on kuitannut puheeni ketjussa aiemmin mainituksi hormonihöyryilyksi ja nalkutukseksi. Jokin aika sitten totesin miehelle, että nyt en enää pysty jatkamaan suhdetta, jossa joudun joustamaan kohtuuttomasti, enkä näe enää muuta mahdollisuutta kuin erota, ja mies oli aivan yllättynyt, että oikeastiko mainitsemani asiat häiritsivät minua.

En halua olla suhteessa, jossa joudun uhkailemaan erolla tullakseni kuulluksi. Kun puhun erosta, olen tosissani. Mies otti käsittääkseni eropuheen "varoituksena", ja siksi luulen miehen yllättyvän, kun todella pyydän häntä kahden kuukauden päästä pakkaamaan tavaransa. Asumme minun omistamassani asunnossa. Minulle miehen täysin sivuuttamat aiemmat keskusteluyritykset olivat varoituksia ja kun ero on mainittu, on päätös jo tehty.

Ovatko miehet ja naiset biologisesti näin erilaisia vai ovatko erot kasvatuksen tulosta? Opetetaanko miehet sulkemaan korvansa ja väheksymään naisten puhetta? Miten muuten on mahdollista, että asia, jonka tiedän ottaneeni kymmeniä kertoja puheeksi, tulee miehelle yllätyksenä?

Nyt täytyy naisena ihmetellä, että miksi ihmeessä ryhdyit suhteeseen, jossa näit miehen käytöksessä ongelmia jo heti alussa? Ymmärrän sen, jos alussa huonoa käytöstä ei ole ja se tulee näkyviin vasta myöhemmin. Mutta tuota en.

Kyse ei ole mistään sillä tavalla isoista asioista, kuin mikä vaikka alkoholiongelma tai peliriippuvuus olisi. Mies oli tottunut sinkkuaikana elämään tietyllä tavalla, sanotaan vaikka että laittamaan harrastuksensa etusijalle, ja ajattelin, että suhteen myötä hän alkaisi joustaa. Lisäksi kuvittelin pitkään voivani sopeutua. Kun kyse on verrattain pienestä ongelmasta, en kärsi samalla tavalla kuin kärsisin, jos mies ryyppäisi tai pettäisi, joten en halunnut luovuttaa liian helpolla.

Monen naisen ongelmana on, että ajatellaan kaikenlaista. Ennenkuin lyödään hynttyyt yhteen, miehen olisi pitänyt lakata laittamasta harrastustaan etusijalle. Vasta sitten, kun näin olisi ollut puolesta vuodesta vuoteen, olisi voinut harkita yhdessä asumista. Tai ainakin olisi ensin pitänyt seurustella tarpeeksi pitkään (sen romanttisen vaiheen ohi), jotta olisi itsestään nähnyt, pystyykö sopeutumaan vai ei. 

Seurustelimme kaksi vuotta ennen kuin muutimme yhteen ja kyllä, suhteen alussa mies jousti ja antoi ymmärtää esimerkiksi jakavansa kanssani mielenkiinnonkohteita, jotka eivät sitten oikeasti kiinnostaneetkaan. Vähitellen hän palasi vanhoihin tapoihinsa ja totuus muka-yhteisistä mielenkiinnonkohteista paljastui. Lisäksi yhteenmuuttamisen myötä alkoi kotitöiden välttely, vaikka yksin asuessaan mies oli pitänyt asuntonsa mallikelpoisessa kunnossa. Sitä, millaista toisen kanssa on asua, ei saa selville muuten kuin asumalla toisen kanssa.

Kuinka pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti vierailit (osallistumatta kotitöihin) miehen asunnolla? Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Seurusteluvaiheessahan on ihan tavallista, että kun ihastuksen kohde on tulossa visiitille, pistetään hihat heilumaan ja kämppä on siisti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, nämä "puun takaa" tulevat erot on tuttuja mullekin. Tai siis mun eksälle.

Miesten aivot todella ON erilaiset.

Nainen koettaa kommunikoida ihan suoraan vuosikausia, ja kun lopulta ei jaksa enää ja haluaa erota, se tulee PUUN TAKAA.

Kaikki menee vuosia sinne "akkain löpinää" - laariin. Täysin ohi korvien.

En ala enää parisuhteeseen ollenkaan.

Nainen ei koskaan kommunikoi mitään suoraan, ainoastaan luulee tekevänsä niin. Tämä on tosi.

Koska sinä tunnet kaikki maailman naiset henkilökohtaisesti.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Naiset ovat miehiä useammin syyttäneet erosta puolisonsa ongelmallista käyttäytymistä, kuten hänen uskottomuuttaan, päihteiden käyttöään ja henkistä tai fyysistä pahoinpitelyään. Miehet taas ovat raportoineet naisia useammin, että he eivät ole edes tienneet, mikä oli heidän eronsa syy."

Eli naiset "syyttävät", mutta miehet "raportoivat"?!

Jep... eli kun nainen jättää hakkaavan alkkismiehensä, niin se on syyttelyä.

Mies vaan raportoi, että kaikki oli suhteessa hyvin 🤪

Niin, ja tuo sitaatti ylhäällä on suoraan Väestöliiton (Osmo Kontula) raportista :¨(

Morty kirjoitti:

Ja nämä havainnot ovat 80-luvulta, ikäluokista jotka olivat siihen mennessä olleet n. 50 vuotta naimisissa. Viimeinen ikäluokka millä homma vielä toimi eikä eroja ollut. Seuraavalla sukupolvella sitten erotilastot alkoivatkin näyttää poikittaiselta lätkämailalta.

Johtuu siitä, että lakimuutos tuli voimaan -86 eli siitä lähtien on voinut erota ilman oikeudenkäyntiä ja syylliseksi julistamista.

Sitä ennen ero piti hakea käräjiltä ja ne oikeudenkäynnit olivat tosi nöyryyttäviä, niitä puitiin lehdissä jne. Eli jomman kumman piti olla syyllinen eroon ja siitä oikeuden päätös.

Unohdin mainita sen, että naiset saivat oikeuden hallita omaa omaisuuttaan vasta joskus 1900-luvun alussa eli avioliittoon mennessä kaikki naisen omaisuus (esim. perinnöt) siirtyivät miehen omaisuudeksi. Jos nainen lähti liitosta, hän ei saanut mukaansa mitään koska mies omisti kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen asia tämä että nainen valittaa vuosikaudet, mies ei ymmärrä ja sitten tulee ero. Tässä täytyy olla joku perustava ongelma kommuniaatiossa molemmilla osapuolilla kun tämä on niin yleinen tarina.

Voiko vika olla silloin pelkästään miehissä,? Vai onko molempien kommunikaatiotavoissa parannettavaa?

On melko vanha, yleinen ja tunnettu vitsi, että "akka se taas nalkuttaa ihan turhasta, jotain ihme kotkotuksia taas". Sen perusteella en kyllä menisi sanomaan, ettei vika aika pitkälle ole miehissä. Tämä asennehan heille opetetaan lapsesta saakka. 

Näin, koska se äiti ei yleensä lakkaa välittämästä ja rakastamasta ja heitä pellolle vaikka nalkuttaisi ja valittaisikin. Monelle miehelle se nainen on kuin äiti plus antaa lisäksi piparia. Itse ei tarvitse panostaa mitään suhteeseen, sehän on itsestäänselvyys.

Itsepä te ne miehenne valitsette. Roikutte vuosia paskoissa suhteissa. Mutta vika on aina ja vain miehissä.

Kannattaisiko katsoa sinne peiliin joskus?

Morty kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Morty kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi en yritä parisuhdetta enää.

Kun nainen haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "nalkuttamista".

Kun mies haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "asiaa".

Miehen ja naisen yhteiselämä ei vaan onnistu. Kaksi liian erilaista otusta. Molemmat haluavat elää tavallaan ja tavat hankalasti yhteensovitettavissa.

Niin. Se on vain mysteeri että tuhansien vuosien ajan homma toimi, ja avioeroja ei käytännössä ollut yhtään. Tuhansien vuosien ajan miehen ja naisen yhteiselämä onnnistui erittäin hyvin. Sitten 1960-luvulla tapahtui jotain, ja nyt homma ei enää toimi, ei sitten millään.  Tähän tietysti saadaan vasta-argumentti että ennen naiset olivat taloudellisesti riippuvaisia miehistään ja oli pakko pysyä liitossa jne.

Ehkä osin totta, mutta kun muistelen vieläpä omia isovanhempiani ja muita tuntemiani sen ikäluokan ihmisiä, en muista näiden vanhojen naisten vaikuttaneen siltä että he olisivat avioliitossa pakosta, vaan päinvastoin he olivat hyvin sitoutuneita ja puolustivat perinteistä käsitystä avioliitosta.

Lisäksi tutkimusten (esim. The Paradox of Declining Female Happiness (Stevenson, Wolfers, 2008) mukaan myös naisten onnellisuus näyttäisi vähentyneen viime vuosikymmenten aikana. Silloin 50-luvulla jolloin vaimot olivat de facto riippuvaisia miestensä tuloista, naiset olivat onnellisempia kuin nyt kun tasa-arvo ja kaikki muut kivat jutut, ja naiset ovat kouluttautuneita ja menestyvät työelämässäkin.

Muutama kymmenen vuotta sitten ilmeisesti jokin meni pahasti pieleen. Pitäisi löytää undo-nappula, jos sellainen on olemassa ja poistaa se osa kehityksestä mikä on huonoa.

Ajattelen myös että pitäisikö nykyistä avioliittoa kutsua jollain muulla nimellä kuin avioliitto, koska sillä ei enää ole oikein mitään tekemistä perinteisen avioliiton kanssa.

Mansplainingia kerrakseen. Tiedät jopa omaa isoäitiäsikin paremmin, kuinka onnellinen hän on avioliitossaan ollut. Ennen 1960-lukua ei ollut sopivaa "pestä likapyykkiä" julkisesti ja perheiden ongelmista vaiettiin. Omat lapsenlapset, tuttavien lapsenlapsista puhumattakaan, eivät aivan varmasti ole olleet sellaisessa asemassa, että heidän edessään olisi ruodittu avio-ongelmia. Vaatii melkoista itseluottamusta, että kuvittelee pystyvänsä pelkkien omien havaintojensa pohjalta tekemään analyysin omien isovanhempien ja lisäksi vielä lähes tuntemattomien ihmisten parisuhteiden tilasta.

Jos ei ole nähtävissä mitään merkkiä joka viittaisi onnettomaan elämään ja kaikki nähtävissä olevan merkit viittaavat onnelliseen avioelämään, en näe miksi minun pitäisi olettaa mitään muuta kuin että se oli onnellinen.

Enkä väitä tietäväni häntä paremmin. En vain näe mitään järkeä alkaa väittämään että ei hän nyt OIKEASTI ollut onnellinen vaikka sanoi niin ja kaikki merkit näyttivät siltä. Samaten heidän lapsensa ovat aina olleet itsekin siinä käsityksessä. Mutta kai se on vain mansplainingia.

Ja nämä havainnot ovat 80-luvulta, ikäluokista jotka olivat siihen mennessä olleet n. 50 vuotta naimisissa. Viimeinen ikäluokka millä homma vielä toimi eikä eroja ollut. Seuraavalla sukupolvella sitten erotilastot alkoivatkin näyttää poikittaiselta lätkämailalta.

Jossain tuossavaiheessa erolainsäädäntö muuttui ja eroja alkoi saada ilman toisen suostumusta ja ilman aviorikoksen todistamista. Eli aiemmin eroa ei kertakaikkiaan saanut. Niillä mennään, mikä yhteiskunta ympärillä sallii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli se sitten vaikka se tiskaus. Sori baby, mut en ymmärrä ladata sitä konetta, en huomaa sitä. Sopiiko että imuroin joka päivä tai huolehdin ruokaostokset joka päivälle ja sä hoidat tiskin?

There is only ONE reason I will ever stop leaving that glass by the sink. A lesson I learned much too late: Because I love and respect my partner, and it REALLY matters to her.

 I understand that when I leave that glass there, it hurts her— literally causes her pain—because it feels to her like I just said: “Hey. I don’t respect you or value your thoughts and opinions. Not taking four seconds to put my glass in the dishwasher is more important to me than you are.”

https://mustbethistalltoride.com/2016/01/14/she-divorced-me-because-i-l….. ..

Naisen kirjoittamaa tekstiä, selvästikin. Vain nainen on niin hysteerinen, että vesilasi tiskipöydällä on elämää suurempi asia. 

Kerropa minulle, mikä estää miehen huolehtimasta omista jäljistään edes sen verran, että pistää lasinsa käytön jälkeen tiskikoneeseen sen tiskipöydän sijaan. Ei luulisi olevan mahdoton tehtävä miehellekkään eikä yhtään lisää vaivaa. Mutta ei . Mies ajattelee , että jonkun muun pitää nähdä vaivaa ja huolehtia hänen jälkiensä siivoamisesta erikseen.

Jos vesilasi on jollekin syy eroon, niin ihan vapaasti. Mies tuossa tapauksessa on se, joka selviää tilanteessa voittajana. Nainen jatkaa neuroosielämäänsä.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Morty kirjoitti:

Ja nämä havainnot ovat 80-luvulta, ikäluokista jotka olivat siihen mennessä olleet n. 50 vuotta naimisissa. Viimeinen ikäluokka millä homma vielä toimi eikä eroja ollut. Seuraavalla sukupolvella sitten erotilastot alkoivatkin näyttää poikittaiselta lätkämailalta.

Johtuu siitä, että lakimuutos tuli voimaan -86 eli siitä lähtien on voinut erota ilman oikeudenkäyntiä ja syylliseksi julistamista.

Sitä ennen ero piti hakea käräjiltä ja ne oikeudenkäynnit olivat tosi nöyryyttäviä, niitä puitiin lehdissä jne. Eli jomman kumman piti olla syyllinen eroon ja siitä oikeuden päätös.

Se ei selitä sitä että trendi on yhteinen lähes kaikissa länsimaissa, ja monissa muissa maissa ns. no-fault divorce oli laillinen jo vuosikymmeniä ennen.

Voi argggg! Juuri näin. Meillä ens tuli puskista aina että "Mikä nyt on vikana"- no ihan ne samat asiat joista pitäisi keskustella. Sitten alkoi syyttely siitä että nalkutan, enkä ole se ihana ja ihmeellinen nainen jonka kanssa hän alkoi olla (Idiootti- suhde alkaa niillä ihannekuvitelmilla).  "Nalkutus" joka mun mielestäni oli varsin vähäistä- kun olen aika suurpiirteinen- olisi ollut vältettävissä sillä että olisi itse ottanut vastuuta: siivonnut tiskit, korjannut keittiössä jälkensä edes silloin kun joku muu oli sen just siivonnut, pessyt edes joskus pyykkiä (muutakin kun omat työvaatteensa), hakenut postin jnejnejne. Joo, eikä nalkutuksen piiriin edes yrittänyt kuulua se, että on vaikka viikkosiivous tai joku isompi homma. Meillä vielä uusperhe, joten toi miehen aktiivisuus sekä toista harmittamaan alkavista asioista rakentava keskustelu on todella tärkeää. Kamalaa on hänellä ollut, ja kaikki mun vikaa. Yksikään ratkaisuun pyrkivä, ongelmat kohtaavaa keskustelu ei onnistunut. Häntä vaan "kuristettiin" ja "kontrolloitiin". 

Minulle (nainen) eroilmoitus tuli puskista. Meillä oli kylläkin mennyt huonosti. Olin ehdottanut eroa, mutta mies halusi jatkaa. Kuukausi sen jälkeen miehellä olikin uusi nainen ja ilmoitti että erotaan. Eli viimenen kommentti häneltä keskustelussa oli se, että hän haluaa jatkaa, ja sitten kuukauden jälkeen hänellä olikin uusi nainen (jolle oli varmaan selittänyt, että "olemme eroamassa"). Niin, mutta miksi minä käytin aikaani ja voimani siihen, että yritin saa suhteen toimimaan, kun mies ilmeisesti käytti aikansa siihen, että etsii uuden kumppanin. Miksei suostunut eroehdotukseeni...? Itsekästä peliä ja pettämistä. Ei ihme, että naiset nykyään ottavat ja lähtevät, jos ei suju.

Morty kirjoitti:

Se ei selitä sitä että trendi on yhteinen lähes kaikissa länsimaissa, ja monissa muissa maissa ns. no-fault divorce oli laillinen jo vuosikymmeniä ennen.

Veikkaan että tämä on yhteydessä naisten työssäkäyntiin ja ehkäisyvälineiden yleistymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Naisen logiikkaa.

"Ihanaa, pääsin siitä sikamiehestä eroon, vaikka teinkin kuusi lasta sille ensin. Olen nyt kaunis, rietas ja onnellinen, mutta silti jaksan jankuttaa eksästäni vieläkin miestä haukkumalla".

Totuus on se, että teillä ottaa niin koville se, että kaikesta nalkuttamisestanne huolimatta, ette saaneet alistettua miestänne kynnysmatoiksenne. 

Niin vaikeaa kuin se joillekin onkin tajuta, suurin osa parisuhteista perustuu toisenlaiselle (kypsemmälle, terveemmälle) dynamiikalle kuin alistumiselle tai alistamiselle. Silti näissäkin suhteissa tulee ristiriitoja, erimielisyyksiä ja siinäpä ne suhdetaidot puolin ja toisin punnitaan. Aika harvassa ovat tosielämässä ne tapaukset jossa sikamiehelle tehdään kuusi lasta, nykyään varsinkin kun naiset tajuavat ettei ole mikään pakko jäädä olosuhteisiin, jotka eivät kehity eikä toivoa ole näköpiirissä. Tämä nalkutus tuntuu myös olevan sellainen kestoaihe: jos nainen haluaisi puhua siitä, missä parisuhteessa mennään, niin se on nalkutusta.

Se mikä monia nykynaisia rasittaa, on miehen ilmeinen vastuunpakoilu. Itse en viitsisi keskittyä joihinkin arkisiin pikkuseikkoihin, mutta esim se, että mies ei ymmärrä isän velvollisuuksiaan on uuvuttavaa. Kenen ne pitäisi hänelle opettaa, jos ne eivät häntä itseään hetkauta? Ja naisestahan saadaan syntipukki mihin tahansa elämän kurjuuteen, jos niin vain halutaan. Aina löytyy "kavereita" komppaamaan miesrukkaa. Vastuulliset ihmiset eivät syyttele ketään vaan ovat valmiita ja kykeneviä yhteistyöhön. Yhteistyökyvyttömyys taas tuottaa näitä umpikujaasetelmmia.

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen sisu koskee miehiä enemmän kun näitä juttuja lukee. Ja se että niin myötä kuin vastoinkäymisissä yhdessä ollaan. Naiset, älkää luovuttako liian helpolla. Vikaa teissäkin. Ja palsta pitkälti naisten pyörittämä joten kommentistani odottelen alapeukkuryöppyä

Viitsitkin väittää, että miesten sluibailu, itsekkyys ja välinpitämättömyys ovat joitain "sisun" ilmentymiä. *ilotonta naurua, haahaahaa*

Suomalaisten miesten sisu jäi jonnekin agraariyhteisön horsmaa kasvavalle tunkiolle jo vuosikymmeniä sitten. Kyllä se on edelleen yhä nykyäänkin se suomalainen nainen, joka pitää paketin kasassa, venyy, sietää ja raataa kahdella rintamalla töissä ja kotona. Mies kaivelee pe3rs3ttään, juo kaljaa ja valittaa. Ja sitten nainen on muka kohtuuton ja sisuton potkaistessaan l o i s e n pihalle jatkaakseen sitä samaa arjen pyöritystä ilman yhtä sotkevaa ja naista halveksivaa mieslasta?

Kakkahattutäti kirjoitti:

Morty kirjoitti:

Se ei selitä sitä että trendi on yhteinen lähes kaikissa länsimaissa, ja monissa muissa maissa ns. no-fault divorce oli laillinen jo vuosikymmeniä ennen.

Veikkaan että tämä on yhteydessä naisten työssäkäyntiin ja ehkäisyvälineiden yleistymiseen.

Varmasti näinkin, mutta uskon että se johtuu eniten yleisestä asennemuutoksesta avioliittoa kohtaan. Ennen sitouduttiin "kunnes kuolema meidät erottaa" ja eroamista ei pidetty hyvänä asiana. Nyt ilmapiiri on muuttunut täysin. Uskon että tämä on se suurin erottava tekijä sukupolvien välillä.

Samaten kuin nuo lakimuutokset, eivät nekään ole tulleet tyhjästä, vaan ne ovat asenneilmapiirin muuttumisen seurausta.

Nythän Yhdysvalloissa avioerot ovat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan laskussa, ja se selittyy käytännössä kokonaan milleniaanisukupolvella. Millenniaalithan ovat erittäin polarisoituneita. Osa on erittäin liberaaleja ja osa erittäin konservatiiveja. Ja nyt näyttää siltä että nuo konservatiiviset nuoret menevät nuorena naimisiin ja eroprosentti on erittäin pieni. Toki on aikaista sanoa mitään varmaa näin aikaisin, mutta trendi näyttäisi olevan muuttumassa.