Miesten kokemat shokkierot

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en edes haluaisi muuttaa miestä. Hän on ihana persoona ja rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Mutta hän ei kai tunne minua kohtaan juuri mitään tai pitää itsestäänselvyytenä. Olen yrittänyt: kysynyt mitä voitaisiin tehdä yhdessä, järjestänyt lapset hoitoon ja yhteisiä reissuja meille. Olen tehnyt illallisen kahdelle, kynttiläsaunan jne. Mutta mies joko esittää ettei huomaa tai sitten on kipeä "päätä särkee, huono olo jne". Olen kuin pakollinen velvollisuus joka on pakko hoitaa pois alta, että pääsee tekemään tärkeämpiä asioita. Yksi kerta hän sitten suoraan sanoi ettei rakasta minua enää. Tämä jäädytti minussa kaiken. Tunteet ikäänkuin kuoli. En enää nuku samassa sängyssä. Hoidan vain omani ja lasten arjen. Käytän entisen tarmoni ystäviin ja minulla on ollut oikeasti hauskaa heidän kanssaan. Ollaan matkusteltu, käyty iltakaljalla pubissa, teatterissa, kylpylässä jne. Olen ollut pian kaksikymmentä vuotta naimisissa ja elämäni aikana vain yhden miehen kanssa. Nyt minusta tuntuu, että jos vastaan tulisi joku joka huomaisi ja huomioisi minut, niin pystyisin pettämään. En olisi tätä ikinä itsestäni uskonut. Ja olen varma, että tämä olisi miehelleni hirveä shokki. Varmaan tulisi puun takaa ja järkyttäisi kaikkia.

Ja ollaan yritetty, käyty pariterapiassa, rakennettu suhdetta uusiksi, puitu menneitä asioita, etsitty suhteen hyviä puolia ja yritetty vahvistaa niitä jne. Mutta se on tuntunut kivireen vetämiseltä yksin. Mies on mukana, mutta oikeasti ei ole läsnä.

Haluaisin vanhan suhteeni takaisin, mutta en saa sitä yksin. Suhdetta pitää hoitaa ja edes yrittää. Muuten liekki sammuu ja mieheltäni se näköjään on sammunut jo minua kohtaan.

Jos minun vanhuus ja eläkepäivät on sitä, että ei edes yhteistä keskustelunaihetta löydy, niin se tuntuu niin väärältä. Ei läheisyyttä, ei toisen huomioimista. Vain arkea rinnakkain.

Haluaisin vielä elää ja kokea ja olla rakastettu. Minulla olisi niin paljon annettavaa. Mutta tämä suhde niin tärkeä, tuttu, turvallinen ja rakas kuin se onkin on käynyt minulle liian raskaaksi.

Eikös tämä ole juuri tyypillinen tapaus mutta teillä sukupuolet vain toisinpäin. Eli puoliso kertoi vuosia sitten ettei rakasta enää. Sinä et nähnyt ongelmia ja vieläkin haluaisit että kaikki olisi kuin ennenkin koska mitään tosi iso ei ollut. Noin ajattelee hyvin suuri osa miehistä jotka joutuvat toteamaan että rakkaus kuoli. Eli jotta he eivät olisi olleet jätettyjä vaan jättäjiä heidän olisi täytynyt lakata rakastaa rakastaan. Tämä on paradoksi. Miehet hyvin harvoin haluavat muuttaa naistaan kuten kirjoitat ihan aluessa itsekin kokevasi. Ketjun kaikki miehet ymmärtävä sut täydellisesti. Tsemppiä!

Et tunnu kyllä pahemmin ymmärtävän. Kirjoittaja sanoi että ei halua muuttaa miehessä mitään, mutta silti sanoi että haluaisi muuttaa sen että mies ei hakeudu hänen seuraansa. Eli haluaisi muuttaa miestä.

Etkä sinä pysty puhumaan kuin yhden miehen puolesta.

Meillekin on tulossa ”shokkiero”. Parisuhdetta ei ole ollut vuosiin: ei läheisyyttä, välittämistä, keskustelua. Seksiä harrastimme viimeisen 5 v aikana 4 kertaa. Kerran vuoteen velvollisuudesta. Kun vilkasta seksistä oli yli vuosi, sain tarpeekseni. Pikku pusun huulet supussa sain 1-2 kertaa vuodessa.

Mitään ei tehty yhdessä. Alkuvuosina minä yritin järkätä treffejä, mutta kyllästyin järjestämään yksin. Siihen treffit loppuikin. Viimeksi sellaiset oli 2 vuotta sitten.

Terapiaa ehdotin. Mies jätti tulematta maksettuun tapaamiseen.

Kotona ollessa mies haukkui päivittäin huonoksi äidiksi.

Kun äitini sairastui, masennuin tai menetin työni - mies ei edes halannut.

Ja kun äiti parani, minä paranin ja sain uuden työn ei hän jaksanut iloita kanssani.

Koskaan en kuullut olevani viehättävä, vaikka laitoin itseni kauniiksi joka päivä töihin lähtiessä.

Kerroin jo 2 vuotta sitten, että haluan eron. En uskaltanut lähteä. Kaikki nämä vuodet puhuin jatkuvasti erosta. Mies ei ottanut tosissaan.

Lopulta en enää jaksanut. Viimeisen kerran ilmoitin erosta ja pyysin, että järjestämme siihen liityvät käytännön asiat. Pyysin useaan kertaan. Ei mitään.

Sitten luovutin. Lankesin toiseen mieheen: seksiin, läheisyyteen, ihailuun, siihen, että olen jonkun mielestä kiinnostava. Lopulta jätin yhtenä yönä palaamatta kotiin.

Nyt mies tajuaa, että ero on tapahtuu. Allekirjoitin juuri vuokrasopimuksen asunnosta. Mies kiristää lapsilla ja solvaa, että petin. Miten muka olen pettänyt, jos ilmoitin erosta ja pyysin asunnon osittamista useaan kertaan? Vasta sitten annoin mennä. Ja voi jumala, miten seksi on ihanaa noin 10 vuoden seksittömän liiton jälkeen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en edes haluaisi muuttaa miestä. Hän on ihana persoona ja rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Mutta hän ei kai tunne minua kohtaan juuri mitään tai pitää itsestäänselvyytenä. Olen yrittänyt: kysynyt mitä voitaisiin tehdä yhdessä, järjestänyt lapset hoitoon ja yhteisiä reissuja meille. Olen tehnyt illallisen kahdelle, kynttiläsaunan jne. Mutta mies joko esittää ettei huomaa tai sitten on kipeä "päätä särkee, huono olo jne". Olen kuin pakollinen velvollisuus joka on pakko hoitaa pois alta, että pääsee tekemään tärkeämpiä asioita. Yksi kerta hän sitten suoraan sanoi ettei rakasta minua enää. Tämä jäädytti minussa kaiken. Tunteet ikäänkuin kuoli. En enää nuku samassa sängyssä. Hoidan vain omani ja lasten arjen. Käytän entisen tarmoni ystäviin ja minulla on ollut oikeasti hauskaa heidän kanssaan. Ollaan matkusteltu, käyty iltakaljalla pubissa, teatterissa, kylpylässä jne. Olen ollut pian kaksikymmentä vuotta naimisissa ja elämäni aikana vain yhden miehen kanssa. Nyt minusta tuntuu, että jos vastaan tulisi joku joka huomaisi ja huomioisi minut, niin pystyisin pettämään. En olisi tätä ikinä itsestäni uskonut. Ja olen varma, että tämä olisi miehelleni hirveä shokki. Varmaan tulisi puun takaa ja järkyttäisi kaikkia.

Ja ollaan yritetty, käyty pariterapiassa, rakennettu suhdetta uusiksi, puitu menneitä asioita, etsitty suhteen hyviä puolia ja yritetty vahvistaa niitä jne. Mutta se on tuntunut kivireen vetämiseltä yksin. Mies on mukana, mutta oikeasti ei ole läsnä.

Haluaisin vanhan suhteeni takaisin, mutta en saa sitä yksin. Suhdetta pitää hoitaa ja edes yrittää. Muuten liekki sammuu ja mieheltäni se näköjään on sammunut jo minua kohtaan.

Jos minun vanhuus ja eläkepäivät on sitä, että ei edes yhteistä keskustelunaihetta löydy, niin se tuntuu niin väärältä. Ei läheisyyttä, ei toisen huomioimista. Vain arkea rinnakkain.

Haluaisin vielä elää ja kokea ja olla rakastettu. Minulla olisi niin paljon annettavaa. Mutta tämä suhde niin tärkeä, tuttu, turvallinen ja rakas kuin se onkin on käynyt minulle liian raskaaksi.

Eikös tämä ole juuri tyypillinen tapaus mutta teillä sukupuolet vain toisinpäin. Eli puoliso kertoi vuosia sitten ettei rakasta enää. Sinä et nähnyt ongelmia ja vieläkin haluaisit että kaikki olisi kuin ennenkin koska mitään tosi iso ei ollut. Noin ajattelee hyvin suuri osa miehistä jotka joutuvat toteamaan että rakkaus kuoli. Eli jotta he eivät olisi olleet jätettyjä vaan jättäjiä heidän olisi täytynyt lakata rakastaa rakastaan. Tämä on paradoksi. Miehet hyvin harvoin haluavat muuttaa naistaan kuten kirjoitat ihan aluessa itsekin kokevasi. Ketjun kaikki miehet ymmärtävä sut täydellisesti. Tsemppiä!

Et tunnu kyllä pahemmin ymmärtävän. Kirjoittaja sanoi että ei halua muuttaa miehessä mitään, mutta silti sanoi että haluaisi muuttaa sen että mies ei hakeudu hänen seuraansa. Eli haluaisi muuttaa miestä.

Etkä sinä pysty puhumaan kuin yhden miehen puolesta.

Eihän se ole miehen muuttamista, jos käyttäytymisen muodot muuttuvat. 

tuleehan se shokkina, mies pettää, arvostelee joka asiaa mitä teen ja miten, ei puhu, koko ajan on "kalastusreissuilla"...

Kannattaa mennä suomen kielen tunnille tai puheterapeutille ellei ymmärrä Suomea.

Pitää tulla puoli tiehen vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en edes haluaisi muuttaa miestä. Hän on ihana persoona ja rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Mutta hän ei kai tunne minua kohtaan juuri mitään tai pitää itsestäänselvyytenä. Olen yrittänyt: kysynyt mitä voitaisiin tehdä yhdessä, järjestänyt lapset hoitoon ja yhteisiä reissuja meille. Olen tehnyt illallisen kahdelle, kynttiläsaunan jne. Mutta mies joko esittää ettei huomaa tai sitten on kipeä "päätä särkee, huono olo jne". Olen kuin pakollinen velvollisuus joka on pakko hoitaa pois alta, että pääsee tekemään tärkeämpiä asioita. Yksi kerta hän sitten suoraan sanoi ettei rakasta minua enää. Tämä jäädytti minussa kaiken. Tunteet ikäänkuin kuoli. En enää nuku samassa sängyssä. Hoidan vain omani ja lasten arjen. Käytän entisen tarmoni ystäviin ja minulla on ollut oikeasti hauskaa heidän kanssaan. Ollaan matkusteltu, käyty iltakaljalla pubissa, teatterissa, kylpylässä jne. Olen ollut pian kaksikymmentä vuotta naimisissa ja elämäni aikana vain yhden miehen kanssa. Nyt minusta tuntuu, että jos vastaan tulisi joku joka huomaisi ja huomioisi minut, niin pystyisin pettämään. En olisi tätä ikinä itsestäni uskonut. Ja olen varma, että tämä olisi miehelleni hirveä shokki. Varmaan tulisi puun takaa ja järkyttäisi kaikkia.

Ja ollaan yritetty, käyty pariterapiassa, rakennettu suhdetta uusiksi, puitu menneitä asioita, etsitty suhteen hyviä puolia ja yritetty vahvistaa niitä jne. Mutta se on tuntunut kivireen vetämiseltä yksin. Mies on mukana, mutta oikeasti ei ole läsnä.

Haluaisin vanhan suhteeni takaisin, mutta en saa sitä yksin. Suhdetta pitää hoitaa ja edes yrittää. Muuten liekki sammuu ja mieheltäni se näköjään on sammunut jo minua kohtaan.

Jos minun vanhuus ja eläkepäivät on sitä, että ei edes yhteistä keskustelunaihetta löydy, niin se tuntuu niin väärältä. Ei läheisyyttä, ei toisen huomioimista. Vain arkea rinnakkain.

Haluaisin vielä elää ja kokea ja olla rakastettu. Minulla olisi niin paljon annettavaa. Mutta tämä suhde niin tärkeä, tuttu, turvallinen ja rakas kuin se onkin on käynyt minulle liian raskaaksi.

Eikös tämä ole juuri tyypillinen tapaus mutta teillä sukupuolet vain toisinpäin. Eli puoliso kertoi vuosia sitten ettei rakasta enää. Sinä et nähnyt ongelmia ja vieläkin haluaisit että kaikki olisi kuin ennenkin koska mitään tosi iso ei ollut. Noin ajattelee hyvin suuri osa miehistä jotka joutuvat toteamaan että rakkaus kuoli. Eli jotta he eivät olisi olleet jätettyjä vaan jättäjiä heidän olisi täytynyt lakata rakastaa rakastaan. Tämä on paradoksi. Miehet hyvin harvoin haluavat muuttaa naistaan kuten kirjoitat ihan aluessa itsekin kokevasi. Ketjun kaikki miehet ymmärtävä sut täydellisesti. Tsemppiä!

Et tunnu kyllä pahemmin ymmärtävän. Kirjoittaja sanoi että ei halua muuttaa miehessä mitään, mutta silti sanoi että haluaisi muuttaa sen että mies ei hakeudu hänen seuraansa. Eli haluaisi muuttaa miestä.

Etkä sinä pysty puhumaan kuin yhden miehen puolesta.

Jos ymmärsin kirjoituksen väärin niin miksi sitten toistat ajatuksiani. Juuri tuostahan on kyse jätetyn kannalta. Hänestä kaikki oli hyvin eikä sinänsä haluaisi muuttaa mitään. Vain sen, että jättäjä tulisi takaisin eli hakeutuisi sittenkin taas hänen seuraansa.

En tietenkään pysty puhumaan kuin yhden ajattelijan puolesta. Se oli liioittelua myönnän. Kirjoitus oli vain niin mainio.

Miksi naiset suostuvat sellaiseen alistamiseen? Esim anoppini. Tehnyt välillä kahta työtäkin itse, ja silti palvelee miestään ja lapsiaan, ja lapsenlapsiaan eikä ikinä

valita mistään. Appiukko voi hyvin seisoa vieressä kun anoppi laittaa ruokaa ja arvostella että tekee kaiken ihan väärin ja vielä sanoa valmiista ruoastakin että onpa outoa ja nyrpistää naamaansa. Silti olettaa että anoppi mukisematta laittaa ruoan hänelle, tiuskii ”eikö täällä kukaan tänään laita ruokaa??”, ja anoppihan laittaa. Huippu oli kun joulupöydässä appi istui vaan paikallaan ja huusi kovaan ääneen kun hänen mielestään tuolien paikkoja piti vaihtaa, ja anoppi juoksee jostain ja siirtää tuoleja appiukon ohjeiden mukaan. Eikä apella aikomustakaan nousta ylös ja auttaa.

En vaan voi käsittää!! Ja tällaisen mallin mieheni on sitten saanut 🙄

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset suostuvat sellaiseen alistamiseen? Esim anoppini. Tehnyt välillä kahta työtäkin itse, ja silti palvelee miestään ja lapsiaan, ja lapsenlapsiaan eikä ikinä

valita mistään. Appiukko voi hyvin seisoa vieressä kun anoppi laittaa ruokaa ja arvostella että tekee kaiken ihan väärin ja vielä sanoa valmiista ruoastakin että onpa outoa ja nyrpistää naamaansa. Silti olettaa että anoppi mukisematta laittaa ruoan hänelle, tiuskii ”eikö täällä kukaan tänään laita ruokaa??”, ja anoppihan laittaa. Huippu oli kun joulupöydässä appi istui vaan paikallaan ja huusi kovaan ääneen kun hänen mielestään tuolien paikkoja piti vaihtaa, ja anoppi juoksee jostain ja siirtää tuoleja appiukon ohjeiden mukaan. Eikä apella aikomustakaan nousta ylös ja auttaa.

En vaan voi käsittää!! Ja tällaisen mallin mieheni on sitten saanut 🙄

Hyi helvetti. Anteeksi, mutta toivottavasti ehdit kitkeä tuon miehestä heti kättelyssä.

Mikään ei ole niin paskamaista mieheltä et tiuskii ja äyskii kuukausia ja on tahalleen ilkeä, yrittää siten saada eroamaan kun ei voi sanoa suoraan jos tahtoo erota

Sit tulee yllättäen "shokkina"

Vierailija kirjoitti:

Minunkin lapsuuden perheessä 80-90-luvulla äiti teki kaiken. Isä kävi töissä ja maksoi. Äitikin kävi, mutta hoiti silti kodin ja lastenkin asiat. Olen perheen ainut tyttö, jolla on kaksi veljeä.  Samalla kun veljet saivat pelata koneilla, minun piti auttaa äitiä kotiaskareissa. Veljille riitti kieltäytymiseksi "ei jaksa". Jos sanoin samaa, siitä raivostuttiin.

Veljet saivat auton lainaan ajettuaan ajokortin. Minä en. Veljet saivat vapaasti yökyläillä kaveriensa luona, minun yökyläilyni kyseenalaistettiin. Minun pukeutumiseeni puututtiin. Käskettiin, että pitää pukeutua niin kuin kunnon tyttö lukiossa, neulepaitoihin, hameisiin ja letit päähän.

Myös alkoholin juominen oli veljille ok, minua paheksuttiin vielä parikymppisenä. Veljien kaverit olivat kivoja, minun epäilyttäviä. Veljien suunnitelmat, tykkäämät tv-ohjelmat ja musiikki kivoja. Minun huonoja.

Vanhemmat eivät halunneet, että teen vapaaehtoistyötä eläinten parissa, koska "se pilaa elämäsi".

Veljelle tilattiin lehteä, mikrobittiä, koska se oli hyödyllinen. Minun lehteni, eläinten maailma, ei ilmeisesti ollut. (Tällä hetkellä veli it-puolella töissä, minä vasta haen eläinlääkikseen.)

Veljille maksettiin uudet tietokoneet, minä sain ne vanhat, jos ne vielä jotenkin toimivat.

Edelleen nämä kaksoisstandardit tulevat esiin, kun kokoonnumme syömään. Minun elämäni ja kuulumiseni ovat epäkiinnostavia, veljieni elämä kiinnostavampaa. Jos minulta kysytään, mitä kuuluu ja yritän vastata, veljeni puhuu päälle.

Ei varmaan ihme, että sairastan masennusta ja olen alisuoriutunut elämässäni. En ole lapsena saanut myöskään ilmaista tunteitani, vihaisuudesta naurettiin päälle ja ilo vähäteltiin. Papereissani lukeekin nykyään, etten tunnista omia tunteitani.

Molemmat vanhemmistani korkeakoulutettuja ja toinen opettaa lapsia päivätyönään.

Millaisia nämä veljeni ovat parisuhteissaan? Ainakaan toisella ei ole sellaista. Toisella ne ovat kaatuneet, mutta sen jälkeen harrasti itsetutkiskelua ja joutunut miettimään uudestaan toimimistaan toisia ihmisiä kohtaan. Muuten meinaa jäädä yksin.

Entäs omat parisuhteeni? Ei ole vielä sellaista ollut. En ole tavannut vielä miestä, joka olisi halunnut seurustella kanssani.

N34

Kirjoituksesi todella kosketti. Rukoilen, että pääset eläinlääkikseen.

Tee töitä, opiskele ja raivaa itsellesi oma elämä. Älä tuhlaa aikaasi miehiin vaan keskity itseesi.

Sitten joskus voit tavata elämäsi miehen, mutta hoida aina omat asiat kuntoon ensin. Omat rahat, oma koti, oma ura, oma aika. Vasta sitten suhde.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin lapsuuden perheessä 80-90-luvulla äiti teki kaiken. Isä kävi töissä ja maksoi. Äitikin kävi, mutta hoiti silti kodin ja lastenkin asiat. Olen perheen ainut tyttö, jolla on kaksi veljeä.  Samalla kun veljet saivat pelata koneilla, minun piti auttaa äitiä kotiaskareissa. Veljille riitti kieltäytymiseksi "ei jaksa". Jos sanoin samaa, siitä raivostuttiin.

Veljet saivat auton lainaan ajettuaan ajokortin. Minä en. Veljet saivat vapaasti yökyläillä kaveriensa luona, minun yökyläilyni kyseenalaistettiin. Minun pukeutumiseeni puututtiin. Käskettiin, että pitää pukeutua niin kuin kunnon tyttö lukiossa, neulepaitoihin, hameisiin ja letit päähän.

Myös alkoholin juominen oli veljille ok, minua paheksuttiin vielä parikymppisenä. Veljien kaverit olivat kivoja, minun epäilyttäviä. Veljien suunnitelmat, tykkäämät tv-ohjelmat ja musiikki kivoja. Minun huonoja.

Vanhemmat eivät halunneet, että teen vapaaehtoistyötä eläinten parissa, koska "se pilaa elämäsi".

Veljelle tilattiin lehteä, mikrobittiä, koska se oli hyödyllinen. Minun lehteni, eläinten maailma, ei ilmeisesti ollut. (Tällä hetkellä veli it-puolella töissä, minä vasta haen eläinlääkikseen.)

Veljille maksettiin uudet tietokoneet, minä sain ne vanhat, jos ne vielä jotenkin toimivat.

Edelleen nämä kaksoisstandardit tulevat esiin, kun kokoonnumme syömään. Minun elämäni ja kuulumiseni ovat epäkiinnostavia, veljieni elämä kiinnostavampaa. Jos minulta kysytään, mitä kuuluu ja yritän vastata, veljeni puhuu päälle.

Ei varmaan ihme, että sairastan masennusta ja olen alisuoriutunut elämässäni. En ole lapsena saanut myöskään ilmaista tunteitani, vihaisuudesta naurettiin päälle ja ilo vähäteltiin. Papereissani lukeekin nykyään, etten tunnista omia tunteitani.

Molemmat vanhemmistani korkeakoulutettuja ja toinen opettaa lapsia päivätyönään.

Millaisia nämä veljeni ovat parisuhteissaan? Ainakaan toisella ei ole sellaista. Toisella ne ovat kaatuneet, mutta sen jälkeen harrasti itsetutkiskelua ja joutunut miettimään uudestaan toimimistaan toisia ihmisiä kohtaan. Muuten meinaa jäädä yksin.

Entäs omat parisuhteeni? Ei ole vielä sellaista ollut. En ole tavannut vielä miestä, joka olisi halunnut seurustella kanssani.

N34

Kirjoituksesi todella kosketti. Rukoilen, että pääset eläinlääkikseen.

Tee töitä, opiskele ja raivaa itsellesi oma elämä. Älä tuhlaa aikaasi miehiin vaan keskity itseesi.

Sitten joskus voit tavata elämäsi miehen, mutta hoida aina omat asiat kuntoon ensin. Omat rahat, oma koti, oma ura, oma aika. Vasta sitten suhde.

Juuri noin. Naisen pitää aina pitää puolensa ja opiskella, olla töissä jne ja yhdenkään miehen vähättelyjä ja lyttäämisiå ei pidä kuunnella ja uskoa eikä kenenkään muunkaan. Yksikään mies ei ole sen arvoinen ettå kannattaisi jättää omat opiskelu, työ tms asiat toteuttamatta. Sinun elämäsi on sinun. Tee ja toimi niin vanhana et ole katkera siitä miten elämä on mennyt

Jos nainen valittaa esimerkiksi parin vuoden ajan että toisen pitää muuttua ja että haluaa eron kyse voi olla muustakin kuin siitä että miehessä olisi ylipäätään mitään vikaa. Nainen voi olla esimerkiksi puheissaan erittäin tyytyväinen seksiin vaikka käyttää sitä parisuhteessa vain vallankäytön välineenä ja voi olla että ei edes muuten kykene nauttimaan siitä siten kuin normaalinaiset. Toisaalta tällainen nainen voi surutta käydä vieraissa pelkästään siksi, että hänen tarve muilta tulevalle ihailulle on täysin pohjaton. Tällainen ihminen ei kykene edes katumaan ja tuntemaan oikeaa syyllisyyttä vieraissakäynnistään. Mies voi olla varma siitä, että tällainen ihminen syyttää vieraissakäynnistään miestä ja vaatii vielä, että miehen tulisi olla onnellinen hänen puolestaan koska hän on löytänyt aidon rakkauden (kurlaa siis myös jonkun muun mehuilla). 

Tällainen nainen syyttää aina miestä kaikesta, syyllistää ja haukkuu mielisairaaksi ja mies huomaa pyydelleensä taas anteeksi jotain, mitä nainen itse on tehnyt tai sanonut. Mitä pahemmin tai ilkeämmin nainen käyttäytyy, esimerkiksi käyttää väkivaltaa, sitä pahempi on naisen puolelta tuleva hyökkäys ja puolustusreaktio. Eri mielipiteestä alkaneet keskustelut rönsyilevät naisen puolelta miehen sukulaisista kymmeniä vuosia vanhoihin asioihin, joilla ei ole mitään liityntää asiaan ja viimein voi huomata, että koko keskustelu on eksynyt väärille raiteille koska naisen kanssa ei voi olla eri mieltä. 

Jos tällainen nainen hakee "shokkieroa" niin onneksi olkoon, olet saanut hyvän alun ja mahdollisuuden etsiä itsellesi terveellä mielenlaadulla varustettu nainen, joita on valtaosa siitä sukupuolesta. Nainen on luultavasti koko suhteen ajan heitellyt verkkoja veteen muualle ja saatat säästyä vaikka joltain ikävältä sukupuolitaudilta.

AH kirjoitti:

Jos nainen valittaa esimerkiksi parin vuoden ajan että toisen pitää muuttua ja että haluaa eron kyse voi olla muustakin kuin siitä että miehessä olisi ylipäätään mitään vikaa. Nainen voi olla esimerkiksi puheissaan erittäin tyytyväinen seksiin vaikka käyttää sitä parisuhteessa vain vallankäytön välineenä ja voi olla että ei edes muuten kykene nauttimaan siitä siten kuin normaalinaiset. Toisaalta tällainen nainen voi surutta käydä vieraissa pelkästään siksi, että hänen tarve muilta tulevalle ihailulle on täysin pohjaton. Tällainen ihminen ei kykene edes katumaan ja tuntemaan oikeaa syyllisyyttä vieraissakäynnistään. Mies voi olla varma siitä, että tällainen ihminen syyttää vieraissakäynnistään miestä ja vaatii vielä, että miehen tulisi olla onnellinen hänen puolestaan koska hän on löytänyt aidon rakkauden (kurlaa siis myös jonkun muun mehuilla). 

Tällainen nainen syyttää aina miestä kaikesta, syyllistää ja haukkuu mielisairaaksi ja mies huomaa pyydelleensä taas anteeksi jotain, mitä nainen itse on tehnyt tai sanonut. Mitä pahemmin tai ilkeämmin nainen käyttäytyy, esimerkiksi käyttää väkivaltaa, sitä pahempi on naisen puolelta tuleva hyökkäys ja puolustusreaktio. Eri mielipiteestä alkaneet keskustelut rönsyilevät naisen puolelta miehen sukulaisista kymmeniä vuosia vanhoihin asioihin, joilla ei ole mitään liityntää asiaan ja viimein voi huomata, että koko keskustelu on eksynyt väärille raiteille koska naisen kanssa ei voi olla eri mieltä. 

Jos tällainen nainen hakee "shokkieroa" niin onneksi olkoon, olet saanut hyvän alun ja mahdollisuuden etsiä itsellesi terveellä mielenlaadulla varustettu nainen, joita on valtaosa siitä sukupuolesta. Nainen on luultavasti koko suhteen ajan heitellyt verkkoja veteen muualle ja saatat säästyä vaikka joltain ikävältä sukupuolitaudilta.

Naisista en tiedä, mutta miehissä ainakaan nuo luonnehäiriöiset eivät koskaan eroa itse vaan pitävät saaliinsa otteessaan niin kauan kuin pystyvät. Ja heille tulee se shokkiero. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et muuta käytöstäsi haluan erota(haukkui ulkonäköäni, ei ikinä huomioinut seksissä, teki vain 1/10 osan kotitöistä... yms). Näin kryptisesti kerroin asian miehelleni vuosien ajan. Sitten erosin. Oli yllättynyt. 

Ymmärsinkö oikein.

Nalkutit vuosikausia, pidit kodin ja lapset hyvässä kuosissa. Pesit vaatteet, tiskasit tiskit ja annoit hitusvinkulaa tarvittaessa ja nalkutit ja nalkutit, uhkailit erolla ja nalkutit.

Jos kaikki mitä mies avioliitolta tahtoi, meni sujuvasti, mitä syytä miehellä olisi ollut muuttaa totuttuja tapojaan?

Ihminen ei pysty muuttamaan muita tahtonsa mukaiseksi, vaan ainoastaan itseään ja oman muutoksen kautta ehkä myös jossainmäärin muita.

Miksi et lopettanut piikana oloa?

Miksi annoit piparia vaikka et itse saanut siitä mitään?

AInoastaan tekemättömyyden kautta mies olisi havahtunut olemassaolevaan tilanteeseen ja muuttanut käyttäytymistään toisenlaiseksi.

Ymmärrän että miehellesi ero tuli yllätyksenä, sillä mitään konkreettista ei tapahtunut ennen eroa, pelkkää vinkumista ja nalkutusta.

Eli miehet ovat idiootteja ,jotka ei ymmärrä puhetta? Miten nämä samaiset ihmiset edes työelämässä pystyy toimimaan? Mitä työnantaja tekee, että saa nämä hoitamaan tehtävänsä? Uskotaanko siellä puhetta?

Itse asiassa miehet tulkitsevat naisten puhetta musiikin kuuntelemiseen tarkoitetulla aivojen alueella. Muiden miesten puhe tulkitaan normaalisti puhealueella. Kommunikaatio-ongelmien uskotaan johtuvan siitä, että miesten defaulttina on tulkita naisia kuten taidetta, eli ei ihmisinä.

Jos haluaa miehen ymmärtävän puhetta, niin suosittelen vääntämään asian ratakiskosta. Väärintulkinnan riski pienenee.

Toinen on mahdollisimman vähän sanoja. Ja mahdollisimman lyhyesti kokonaisuudessaan. Eli koko keskustelun ydin vaikkapa kolmessa lyhyessä lauseessa. Tyyliin olet edelleen rakas, suhteemme ei kuitenkaan toimi. Muutetaan sitä yhdessä tai erotaan.

Sitten pitää olla konkreettista muutosehdotusta tarjottavana ei mitään tunnemutuilua.

Ylipäätään parisuhde on tunnemutuilua ja se suhde jatkuu tasan niin kauan kun kumpikin tuntee saavansa siitä enemmän haluamiaan asioita kuin niitä huonoja juttuja. Miksi kukaan haluaisi olla suhteessa, jossa ei ole onnellinen ja tyytyväinen ja jossa tälle ongelmalle kumppani haistattaa pitkät.

Koska monille, varsinkin nuoremmille naisille parisuhteessa tärkeintä on sen tuoma status. Itse suhteessa elämistä tärkeämpää on se, että voi kavereille puhua miehestään, esitellä somessa yhteistä, tosin naisen yksin sisustamaa kotia, ja tietysti loisia miehen lompakolla.

Faktaa on se, että naiset tienaavat koko ajan enemmän ja ovat paremman työllistyviä. Tämä tulee aiheuttamaan juuri sitä vauvakatoa ja katkeria eroja, kun avioliitto on naisen kannalta monesti suuri huijaus.

Nämä kyllä jaksaa hymyilyttää. Yksi sun toinen suomalainen miesartisti on tilittänyt lehdissä kuinka ”ero vei sairaalakuntoon” tai ”tuntui etten saanut henkeä”.

Unohtavat kertoa omat sivusuhteensa ja sekoilunsa. Yksikin ”tunteiden tulkki” ASUI toisen naisen kanssa vaimon eroilmoituksen aikohin, mutta silti se oli hirveä shokki ja yllätys. Yhyy byhyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on yksinkertaisesti omituista, että halutaan (?) olla parisuhteessa, mutta ei tehdä mitään mikä tekee puolison iloiseksi. Olen nainen ja todellakin yksin asuessa teekuppi jäi juuri siihen missä satuin teetä juomaan. Noin kolmen päivän välein sitten keräsin kipot ja kupit ympäri kämppää ja pesin (jos huvitti). Miestä taas tämä ärsyttää suunnattomasti, joten tietenkin voin hänen vuokseen tsempata ja viedä ne astiat suoraan tiskiin. Miksi ihmeessä en voisi tehdä tätä hänen pyynnöstään? Ylpeyskö ihmisiä estää? Vai laiskuus ja välinpitämättömyys?

Tässä kiteytyy monen suhteen ongelman ydin, toisen huomiotta jättäminen ja itsekkyys. Olkoot itsekkäät ihmiset yksin.

Viimeinen lause on täysin Asian Ytimessä.