Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miesten kokemat shokkierot
12.01.2020 |
https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/miten-selvita-erosta-yll…
"Kun suomalaiset eroavat, aloitteen tekee 70 prosentissa tapauksista nainen. Vain 30 prosenttia miehistä on niin sanotusti jättäjiä. Tämä selviää Osmo KontulanPerhebarometri 2013 -tutkimuksesta.
”Ero voi tulla miehelle todella yllätyksenä. Parisuhteessa mies ei ole havainnut ongelmia tai parisuhteen laatu ei ole tullut puheeksi, ja sitten vaimo ilmoittaa, että nyt erotaan. Kun apua lähdetään sen jälkeen hakemaan esimerkiksi parisuhdeterapista, tilanne on edennyt jo niin pitkälle, että terapia ei enää auta. Se jos mikä tuntuu epäreilulta ja silloin käynnistyy varsinainen shokkierokriisi, kun mies huomaa, että mitään ei olekaan enää tehtävissä”, Miessakit ry:n vastaava erotyöntekijä Kari Vilkko sanoo."
Ai luoja mua ärsyttää nää eroista tehdyt lehtijutut. Ihan varmasti on eroja, jotka tulee toiselle osapuolelle täytenä yllätyksenä, en todellakaan kiistä sitä. Mutta kyllä näissä jutuissa unohdetaan joka kerta tehokkaasti se miten hyvin miehet osaa sulkea silmänsä ja korvansa ja ilmeisesti aivonsakin kun toinen kertoo, että nyt menee huonosti ja tarttis tehdä jotain.
Kerronpa omasta avioerostani, eikä varmasti ole ainutlaatuinen kokemus.
Yritin kahden vuoden ajan puhua miehelle, sanoin että asioiden ja meidän kummankin tulisi muuttua, meidän pitäisi huomioida toisemme paremmin jne. Mies ei suostunut kuuntelemaan tai keskustelemaan ja monesti lyttäsi minun mielipiteet kokonaan, koska "olin täysin väärässä". Kun viimein ilmoitin, että otan avioeron, se tuli miehelle "ihan yllätyksenä" ja hänen mielestä "kaikkihan oli hyvin" ja silloin hän ehdotti muun muassa terapiaa... Eipä kiinnostanut enää.
Eihän tässäkään olisi mitään helkkarin yllätystä ollut, jos olisi ottanut sen pään pois omasta per.seestään ajoissa.
Sitten kun näitä lehtijuttuja lukee niin miehistä tehdään ihan reppanoita, joita julman naiset kohtelee ikävästi. Jep jep.
Kommentit (456)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että olen itse pian tilanteessa, jossa aiheutan miehelle "shokkieron". Miehen käytöksessä on asioita, joita en pysty hyväksymään ja joihin olen alusta asti toivonut muutosta. Olen puhunut toiveistani ja tarpeistani avoimesti, mutta mies on kuitannut puheeni ketjussa aiemmin mainituksi hormonihöyryilyksi ja nalkutukseksi. Jokin aika sitten totesin miehelle, että nyt en enää pysty jatkamaan suhdetta, jossa joudun joustamaan kohtuuttomasti, enkä näe enää muuta mahdollisuutta kuin erota, ja mies oli aivan yllättynyt, että oikeastiko mainitsemani asiat häiritsivät minua.
En halua olla suhteessa, jossa joudun uhkailemaan erolla tullakseni kuulluksi. Kun puhun erosta, olen tosissani. Mies otti käsittääkseni eropuheen "varoituksena", ja siksi luulen miehen yllättyvän, kun todella pyydän häntä kahden kuukauden päästä pakkaamaan tavaransa. Asumme minun omistamassani asunnossa. Minulle miehen täysin sivuuttamat aiemmat keskusteluyritykset olivat varoituksia ja kun ero on mainittu, on päätös jo tehty.
Ovatko miehet ja naiset biologisesti näin erilaisia vai ovatko erot kasvatuksen tulosta? Opetetaanko miehet sulkemaan korvansa ja väheksymään naisten puhetta? Miten muuten on mahdollista, että asia, jonka tiedän ottaneeni kymmeniä kertoja puheeksi, tulee miehelle yllätyksenä?
Nyt täytyy naisena ihmetellä, että miksi ihmeessä ryhdyit suhteeseen, jossa näit miehen käytöksessä ongelmia jo heti alussa? Ymmärrän sen, jos alussa huonoa käytöstä ei ole ja se tulee näkyviin vasta myöhemmin. Mutta tuota en.
Kyse ei ole mistään sillä tavalla isoista asioista, kuin mikä vaikka alkoholiongelma tai peliriippuvuus olisi. Mies oli tottunut sinkkuaikana elämään tietyllä tavalla, sanotaan vaikka että laittamaan harrastuksensa etusijalle, ja ajattelin, että suhteen myötä hän alkaisi joustaa. Lisäksi kuvittelin pitkään voivani sopeutua. Kun kyse on verrattain pienestä ongelmasta, en kärsi samalla tavalla kuin kärsisin, jos mies ryyppäisi tai pettäisi, joten en halunnut luovuttaa liian helpolla.
Monen naisen ongelmana on, että ajatellaan kaikenlaista. Ennenkuin lyödään hynttyyt yhteen, miehen olisi pitänyt lakata laittamasta harrastustaan etusijalle. Vasta sitten, kun näin olisi ollut puolesta vuodesta vuoteen, olisi voinut harkita yhdessä asumista. Tai ainakin olisi ensin pitänyt seurustella tarpeeksi pitkään (sen romanttisen vaiheen ohi), jotta olisi itsestään nähnyt, pystyykö sopeutumaan vai ei.
Seurustelimme kaksi vuotta ennen kuin muutimme yhteen ja kyllä, suhteen alussa mies jousti ja antoi ymmärtää esimerkiksi jakavansa kanssani mielenkiinnonkohteita, jotka eivät sitten oikeasti kiinnostaneetkaan. Vähitellen hän palasi vanhoihin tapoihinsa ja totuus muka-yhteisistä mielenkiinnonkohteista paljastui. Lisäksi yhteenmuuttamisen myötä alkoi kotitöiden välttely, vaikka yksin asuessaan mies oli pitänyt asuntonsa mallikelpoisessa kunnossa. Sitä, millaista toisen kanssa on asua, ei saa selville muuten kuin asumalla toisen kanssa.
Kaksi vuottahan on just se romanttisen rakkauden vaihe, jolloin ihminen jaksaa vielä esittää olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa laantumaan. Tuo on toki totta, että yksin asuessa on pakko siivota, koska ei ole ketään muutakaan, joka siivoaisi. Teidän olisi kannattanut elää kolmas vuosi niin, että olisit käytännössä asunut miehen asunnossa, mutta kuitenkin pitänyt myös oman asuntosi. Silloin jo nähnyt, laskeeko miehen siivousinto, kun sinä olet joka päivä saman katon alla. Tai yhteenmuutettua olisit voinut laskea omaa siivousintoasi samaa tahtia kuin mieskin.
Ymmärrän kuitenkin hyvin kuvion, mistä puhut. Kun toinen vähentää kotitöiden tekoa, toiselle jää enemmän kotitöitä. Kun aikaa kuluu, toinen toteaa, että nalkutuksen kuunteleminen on kuitenkin vähemmän vaivalloista kuin kylpyhuoneen pesu tai imuroiminen. Ja kun nalkutusta kuulee tarpeeksi kauan, siihen ei enää edes reagoi. Alkaa pitää sitä vain parisuhteeseen kuuluvana taustahälynä. Olen nainen ja inhoan siivoamista. Olen aina inhonnut. Mulle sopisi oikein hyvin kuunnella 8 tuntia päivässä nalkutusta, jos mun sen vastineeksi ei ikinä enää tarvitsisi siivota. Osaan nimittäin "laittaa korvat kiinni" kuten monet miehetkin tekevät. Miehet vaan eivät suostu siihen, että alkaisivat tehdä kotitöistä luistavan naisenkin osuuden.
Jälkikäteen on kovin helppo sanoa, mitä olisi tai ei olisi kannattanut tehdä. Olimme kumpikin suhteen alkaessa jo yli kolmekymppisiä, ja ajatuksena oli vielä suhteen alkaessa perheen perustaminen. Ei oikein ollut mahdollisuutta seurustella vuosikausia sitoutumatta. Ajan kuluessa, käytännössä huomatessani, millaista yhteiselämä miehen kanssa on, muutin mieleni lasten hankkimisen suhteen. En halua perheen projektipäälliköksi enkä viettää yksinhuoltajan elämää miehen huidellessa omissa menoissaan. Halusin olla rehellinen ja kerroin päätöksestäni miehelle. Lapsitoiveistaan huolimatta hän päätti jäädä suhteeseen. Mies ehkä kuvitteli, että biologisen kelloni ääni lopulta vaimentaa suhteen toimivuutta koskevat epäilykseni, ja on silmin nähden pettynyt, kun näin ei ole käynytkään. Olen siis mieluummin ilman lapsia kuin teen niitä huonoon suhteeseen, eikä lapsettomaksi jääminen ole minulle ongelma. Onneksi miehellä, jolle asia on selvästi isompi, on vielä muutama vuosi aikaa etsiä kumppani, jonka kanssa toteuttaa haave.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et muuta käytöstäsi haluan erota(haukkui ulkonäköäni, ei ikinä huomioinut seksissä, teki vain 1/10 osan kotitöistä... yms). Näin kryptisesti kerroin asian miehelleni vuosien ajan. Sitten erosin. Oli yllättynyt.
Ymmärsinkö oikein.
Nalkutit vuosikausia, pidit kodin ja lapset hyvässä kuosissa. Pesit vaatteet, tiskasit tiskit ja annoit hitusvinkulaa tarvittaessa ja nalkutit ja nalkutit, uhkailit erolla ja nalkutit.
Jos kaikki mitä mies avioliitolta tahtoi, meni sujuvasti, mitä syytä miehellä olisi ollut muuttaa totuttuja tapojaan?
Ihminen ei pysty muuttamaan muita tahtonsa mukaiseksi, vaan ainoastaan itseään ja oman muutoksen kautta ehkä myös jossainmäärin muita.
Miksi et lopettanut piikana oloa?
Miksi annoit piparia vaikka et itse saanut siitä mitään?
AInoastaan tekemättömyyden kautta mies olisi havahtunut olemassaolevaan tilanteeseen ja muuttanut käyttäytymistään toisenlaiseksi.
Ymmärrän että miehellesi ero tuli yllätyksenä, sillä mitään konkreettista ei tapahtunut ennen eroa, pelkkää vinkumista ja nalkutusta.
Eli miehet ovat idiootteja ,jotka ei ymmärrä puhetta? Miten nämä samaiset ihmiset edes työelämässä pystyy toimimaan? Mitä työnantaja tekee, että saa nämä hoitamaan tehtävänsä? Uskotaanko siellä puhetta?
Itse asiassa miehet tulkitsevat naisten puhetta musiikin kuuntelemiseen tarkoitetulla aivojen alueella. Muiden miesten puhe tulkitaan normaalisti puhealueella. Kommunikaatio-ongelmien uskotaan johtuvan siitä, että miesten defaulttina on tulkita naisia kuten taidetta, eli ei ihmisinä.
Jos haluaa miehen ymmärtävän puhetta, niin suosittelen vääntämään asian ratakiskosta. Väärintulkinnan riski pienenee.
Toinen on mahdollisimman vähän sanoja. Ja mahdollisimman lyhyesti kokonaisuudessaan. Eli koko keskustelun ydin vaikkapa kolmessa lyhyessä lauseessa. Tyyliin olet edelleen rakas, suhteemme ei kuitenkaan toimi. Muutetaan sitä yhdessä tai erotaan.
Sitten pitää olla konkreettista muutosehdotusta tarjottavana ei mitään tunnemutuilua.
Ylipäätään parisuhde on tunnemutuilua ja se suhde jatkuu tasan niin kauan kun kumpikin tuntee saavansa siitä enemmän haluamiaan asioita kuin niitä huonoja juttuja. Miksi kukaan haluaisi olla suhteessa, jossa ei ole onnellinen ja tyytyväinen ja jossa tälle ongelmalle kumppani haistattaa pitkät.
Koska monille, varsinkin nuoremmille naisille parisuhteessa tärkeintä on sen tuoma status. Itse suhteessa elämistä tärkeämpää on se, että voi kavereille puhua miehestään, esitellä somessa yhteistä, tosin naisen yksin sisustamaa kotia, ja tietysti loisia miehen lompakolla.
Luulisi, että mikäli tämä olisi totta täälläkään ei olisi miesten itkuparku avauksia siitä ettei kelpaa kenellekkään. Jos nuoret naiset saisivat parisuhteesta statusta niin kai he sitten suhteisiin hakeutuisivat. Ehkä joku tyhjäpää lähäri tai parturikampaaja voi hakea sitä kotileikkiä, mutta fiksummat ihmiset kouluttautuu ja laittaa elämänsä haluamaansa järjestykseen ja vasta kolmenkympin jälkeen etsitään parisuhdetta jos silloinkaan. Erillissuhteet, fwb ja muu kevytsuhteilu yleistyy koko ajan.
No vihdoinkin löytyi se tutkimus, johon ilmeisesti aina viitataan, kun sanotaan että naiset tekevät useammin eroaloitteen (http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/f8cbf165a7533f4817fe0cc9d3b3…). Olen itse työssäni teettänyt kyselytutkimuksia, ja tiedän kuinka sairaan tärkeä kysymysten muotoilu on.
Tässä oltiin kysytty: "Kumpi teki aloitteen avioerosta?" (kuvio 16, sivu 194)
Vastus: "Itse"
Naiset 70 %
Miehet 35 % (ei 30 %, kuten lehdissä aina jostain syystä kirjoitetaan)
70+35 =105, joten joissakin tapauksissa ilmeisesti molemmat ovat olleet sitä mieltä, että ovat itse tehneet aloitteen eroon. 46 % miehistä ovat sitä meiltä, että kumppani teki aloitteen (ei 70 %). En tosin jaksanut lukea kaikkia 250 sivua, mutta en löytänyt sellaista kohtaa, että olisi käsiltelty mikä se, joka oli aloitteellinen eroon, näki eron syyksi? Tutkimuksessa on kyllä suuri puute, jos sellaista tilannetta, että miehellä on jo uusi kumppani ja nainen ottaa eron sen takia, ei ole käsitelty. Sen verran tavallinen tilanne se valitettavasti on, että sitä olisi ehdottomasti pitänyt tutkimuksessa käsitellä.
Lisäksi olen kyllä krittinen siihen, että mies yksin on tehnyt tämän tutkimuksen. Tässä esimerkkikohta raportista (s. 65):
"Naiset ovat miehiä useammin syyttäneet erosta puolisonsa ongelmallista käyttäytymistä, kuten hänen uskottomuuttaan, päihteiden käyttöään ja henkistä tai fyysistä pahoinpitelyään. Miehet taas ovat raportoineet naisia useammin, että he eivät ole edes tienneet, mikä oli heidän eronsa syy."
Eli naiset "syyttävät", mutta miehet "raportoivat"?!
Vierailija kirjoitti:
Naisen logiikkaa.
"Ihanaa, pääsin siitä sikamiehestä eroon, vaikka teinkin kuusi lasta sille ensin. Olen nyt kaunis, rietas ja onnellinen, mutta silti jaksan jankuttaa eksästäni vieläkin miestä haukkumalla".
Totuus on se, että teillä ottaa niin koville se, että kaikesta nalkuttamisestanne huolimatta, ette saaneet alistettua miestänne kynnysmatoiksenne.
Ei ota koville ollenkaan. Moni nainen ottaa opikseen ja ei edes ota uutta riesaa vaan elää tyytyväisenä yksin. Uusi mies otetaan vain mikäli srn olennaisesti parempi kuin entinen. Jotkut shokkierosta selvinneet miehet osaavat petrata käytöstään seuraavalla kierroksella.
Vierailija kirjoitti:
Tämän vuoksi en yritä parisuhdetta enää.
Kun nainen haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "nalkuttamista".
Kun mies haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "asiaa".
Miehen ja naisen yhteiselämä ei vaan onnistu. Kaksi liian erilaista otusta. Molemmat haluavat elää tavallaan ja tavat hankalasti yhteensovitettavissa.
Niin. Se on vain mysteeri että tuhansien vuosien ajan homma toimi, ja avioeroja ei käytännössä ollut yhtään. Tuhansien vuosien ajan miehen ja naisen yhteiselämä onnnistui erittäin hyvin. Sitten 1960-luvulla tapahtui jotain, ja nyt homma ei enää toimi, ei sitten millään. Tähän tietysti saadaan vasta-argumentti että ennen naiset olivat taloudellisesti riippuvaisia miehistään ja oli pakko pysyä liitossa jne.
Ehkä osin totta, mutta kun muistelen vieläpä omia isovanhempiani ja muita tuntemiani sen ikäluokan ihmisiä, en muista näiden vanhojen naisten vaikuttaneen siltä että he olisivat avioliitossa pakosta, vaan päinvastoin he olivat hyvin sitoutuneita ja puolustivat perinteistä käsitystä avioliitosta.
Lisäksi tutkimusten (esim. The Paradox of Declining Female Happiness (Stevenson, Wolfers, 2008) mukaan myös naisten onnellisuus näyttäisi vähentyneen viime vuosikymmenten aikana. Silloin 50-luvulla jolloin vaimot olivat de facto riippuvaisia miestensä tuloista, naiset olivat onnellisempia kuin nyt kun tasa-arvo ja kaikki muut kivat jutut, ja naiset ovat kouluttautuneita ja menestyvät työelämässäkin.
Muutama kymmenen vuotta sitten ilmeisesti jokin meni pahasti pieleen. Pitäisi löytää undo-nappula, jos sellainen on olemassa ja poistaa se osa kehityksestä mikä on huonoa.
Ajattelen myös että pitäisikö nykyistä avioliittoa kutsua jollain muulla nimellä kuin avioliitto, koska sillä ei enää ole oikein mitään tekemistä perinteisen avioliiton kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te miehet jotka vihaatte siivousta: miksi ette asu yksin?
Kaikki tekevät kompromisseja asuessaan/eläessään muiden ihmisten kanssa. Eivät siivous/asioiden paikalleen laittaminen ole vain parisuhteeseen kuuluvia asioita. Kämppisten kanssa siivotaan yhdessä/sovitaan siivousvuoroista. Työpaikalla siivotaan omat kahvikupit ja lautaset. Se on osa elämää.
Miksi et kysy sitä samaa naiselta, joka asuu siivousta vihaavan miehen kanssa? Miksi et jätä miestä asumaan yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallinen asia tämä että nainen valittaa vuosikaudet, mies ei ymmärrä ja sitten tulee ero. Tässä täytyy olla joku perustava ongelma kommuniaatiossa molemmilla osapuolilla kun tämä on niin yleinen tarina.
Voiko vika olla silloin pelkästään miehissä,? Vai onko molempien kommunikaatiotavoissa parannettavaa?
On melko vanha, yleinen ja tunnettu vitsi, että "akka se taas nalkuttaa ihan turhasta, jotain ihme kotkotuksia taas". Sen perusteella en kyllä menisi sanomaan, ettei vika aika pitkälle ole miehissä. Tämä asennehan heille opetetaan lapsesta saakka.
Näin, koska se äiti ei yleensä lakkaa välittämästä ja rakastamasta ja heitä pellolle vaikka nalkuttaisi ja valittaisikin. Monelle miehelle se nainen on kuin äiti plus antaa lisäksi piparia. Itse ei tarvitse panostaa mitään suhteeseen, sehän on itsestäänselvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yli 30 vuotta hoitanut lapset, huushollin, vanhempainillat, koulujuhlat yms.
Mies juo joka saatanan päivä, kun tulee töistä, "kun on niin rankka työ" ja polttaa kuin korsteeni. Ehtii kyllä lukea kaikki iltapäivälehdet töissä eikä varmasti tarvitse hikoilla. Minä teen oikeasti fyysisesti rankkaa työtä, mutta koska hankin vähemmän, niin minulla ei ole oikeutta lepoon. Koska hän tuo rahan perheeseen ja minä vain kulutan sitä. Hän käy kyllä kaupassa, mutta ostaa vain olutta ja pakastepitsoja. Lasten muutettua pois kotona lopetin ruoan oston kotiin, söin töissä ja viikonloppuisin kävin syömässä huoltoasemalla. Seksikin loppui jo monta vuotta sitten, kalja ja tupakka teki tehtävänsä.
Olen uhkaillut erolla monta vuotta ja sitten mies oli pari päivää ollut juomatta ja taas homma jatkui. Terapiat on kokeiltu, mutta ei niissä käyty yhtä kertaa enempää, kun olivat minun puolella kuulemma (ehdottivat, että miehen pitäisi osallistua kotitöihin).
Hankin sitten asunnon muualta ja muutin pois kotona. Jätin eropaperit. Mies ei tajua miksi.
Nyt on miehen sisarukset jatkuvasti kimpussa, kuinka voin jättää niin hyvän miehen? No kuule ihan helposti. Samoin lapset on kääntyneet minua vastaan, vaikka aiemmin kehottivat eroamaan. Alkoivat tajuamaan, että ei jumalauta, he joutuu huolehtimaan isästään, kun minä en ole passaamassa. Meiltä ei viety kaljatölkkejä muovipusseilla vaan jätesäkeillä.
Niinpä minä olen nyt sitten ihan yksin ja helvetti, että nautin siitä! Kadun ainoastaan sitä, etten tehnyt tätä jo monta vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä:
Vuosi sitten pyysin että voitaisiinko vuorotella kylpyhuoneen pesussa, se kun on suhteellisen työlästä jos vain toinen (=minä) teen sen aina yksin. Mies pesi kerran.
Joulun alla kysyin että muistatko, pesit kerran alkuvuonna etkä kertaakaan sen jälkeen. "no en ole muistanut pestä kun et ole pyytänyt sen jälkeen".
Tuo täydellinen oma-aloitteisuuden puute on raivostuttavaa, on kuin yksi kasvatettava lapsi lisää. Ja tuo nyt oli vain esimerkki, sama toistunut hyvin monessa muussakin. Ja ei, mies ei tee mitään "perinteisiä miestentöitäkään" ilman että pyydän: voisitko vuorostasi...
Kotityöt ovat nyt yksi ikuisuusaihe lisää, mutta jos haluat, että kylpyhuone tulee pestyä kerran viikossa ja että miehesi tekee sen joka toinen kerta, niin teidän tulee sopia viikot koska miehesi kylppärin pesee. Ja jos hän "unohtaa" ja peset sen hänen viikollaan, eihän varmasti muista sitä seuraavalla viikollakaan.
Ja tiedän, tuo on melkoista metatyötä, mutta jonkun sekin on tehtävä. Ja itseasiassa jos se hoidetaan riittävän hyvin, niin kotitöiden taakka kokonaisuudessaan helpottuu ja niitä on helpompi jakaa muille perheenjäsenille.
Toinen vaihtoehto on nurista itsekseen "en minäkään tee, kun ei toikaan"...
Usein siinä vain käy niin että joutuu lopulta koordinoimaan yksinään ihan kaiken.
Lasten kasvaessa tulee vielä kouluasiat ja harrastukset ja lukuisia muita irrallisia asioita.Jossain vaiheessa taakka kasvaa niin isoksi että paras helpotus on kun jaetaan talous kylmästi kahtia, eipä tarvitse ainakaan puolison omista asioista enää huolehtia.
Miten se koordinoimatta jättäminen sitä tilannetta sitten parantaa?
Miksi nämä kotitöiden jakamiskeskustelut tuntuvat menevän aina samaa kaavaa?
"Mieheni ei koskaan tee mitään!!! Miten saan hänet osallistumaan kotitöihin?"
"No, suunnittelet mitä pitää tehdä ja...."
"Suunnittelen!?!?! Sehän on yksi metatyö lisää!!! Miksi minun pitää suunnitella, kun ei mieskään!?!?!?"
"...."
Pitäkää tunkkinne.... Ja lusikat jakoon, jos ei miellytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli se sitten vaikka se tiskaus. Sori baby, mut en ymmärrä ladata sitä konetta, en huomaa sitä. Sopiiko että imuroin joka päivä tai huolehdin ruokaostokset joka päivälle ja sä hoidat tiskin?
There is only ONE reason I will ever stop leaving that glass by the sink. A lesson I learned much too late: Because I love and respect my partner, and it REALLY matters to her.
I understand that when I leave that glass there, it hurts her— literally causes her pain—because it feels to her like I just said: “Hey. I don’t respect you or value your thoughts and opinions. Not taking four seconds to put my glass in the dishwasher is more important to me than you are.”
https://mustbethistalltoride.com/2016/01/14/she-divorced-me-because-i-l….. ..
Naisen kirjoittamaa tekstiä, selvästikin. Vain nainen on niin hysteerinen, että vesilasi tiskipöydällä on elämää suurempi asia.
Pointti menee ohi ja kirkkaasti.
Vierailija kirjoitti:
”Naiset ovat miehiä useammin syyttäneet erosta puolisonsa ongelmallista käyttäytymistä, kuten hänen uskottomuuttaan, päihteiden käyttöään ja henkistä tai fyysistä pahoinpitelyään. Miehet taas ovat raportoineet naisia useammin, että he eivät ole edes tienneet, mikä oli heidän eronsa syy."
Eli naiset "syyttävät", mutta miehet "raportoivat"?!
Jep... eli kun nainen jättää hakkaavan alkkismiehensä, niin se on syyttelyä.
Mies vaan raportoi, että kaikki oli suhteessa hyvin 🤪
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisen logiikkaa.
"Ihanaa, pääsin siitä sikamiehestä eroon, vaikka teinkin kuusi lasta sille ensin. Olen nyt kaunis, rietas ja onnellinen, mutta silti jaksan jankuttaa eksästäni vieläkin miestä haukkumalla".
Totuus on se, että teillä ottaa niin koville se, että kaikesta nalkuttamisestanne huolimatta, ette saaneet alistettua miestänne kynnysmatoiksenne.
No missäs tuossa se miehen logiikka on? Ihanaa kun pääsin siitä alistavasta nalkuttaja-akasta eroon, vaikka teinkin kuusi lasta sille ensin. Nyt u lisen, kun se nainen yhtäkkiä lähtikin ilman yhtään ennakkovaroitusta.
Niin, te naisethan ette koskaan muutu, eikä teissä ole koskaan itsessänne mitään vikaa.
Viattomia uhriparkoja. Yhyy, nyyh.
Miten niin? Naisethan nimenomaan muuttuvat. Kasvavat esimerkiksi aikuisiksi, huolehtiviksi vanhemmiksi ja itseään arvostaviksi ihmisiksi, jotka uskaltavat ottaa vastuun ja tehdä ratkaisuja. Mies marisee vuosikausia, kun nainen nalkuttaa, mutta ei edes aio tehdä asialle yhtään mitään.
Ja kaikessa suuressa viisaudessasi teet miehelle useita lapsia?
Ja jaksat edelleenkin haukkua miestäsi, vaikka olet niin suuri vastuunkantaja ja maailman viisain ihminen?
Pääsit jo miehestäsi eroon, mutta silti jaksat raivon vallassa haukkua miestä ja samalla kaikkia miehiä.
Todella jännää, että noinkin paska mies on edelleenkin elämässäsi ainoa mielenkiinnon kohde.
Eikö sinun pitäisi olla superihmisenä vain onnellinen nykyiseen olotilaasi?
Mitä sinä nyt selität? Minä en ole tehnyt mitään sellaista virhettä, mitä mies ei tehnyt myös. Ja minä en ole minkään raivon vallassa, mistä ihmeestä sen nyt keksit. Minun ex-mieheni ei millään tajunnut, kun tein lopullisen päätöksen, vaikka vuosikausia asiasta puhuin. Nykyinen mieheni ottaa tosissaan kaiken, mitä sanon eikä halveksi ja ignooraa, kun yritän jotain sanoa. Miksi haukkuisin kaikkia miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että olen itse pian tilanteessa, jossa aiheutan miehelle "shokkieron". Miehen käytöksessä on asioita, joita en pysty hyväksymään ja joihin olen alusta asti toivonut muutosta. Olen puhunut toiveistani ja tarpeistani avoimesti, mutta mies on kuitannut puheeni ketjussa aiemmin mainituksi hormonihöyryilyksi ja nalkutukseksi. Jokin aika sitten totesin miehelle, että nyt en enää pysty jatkamaan suhdetta, jossa joudun joustamaan kohtuuttomasti, enkä näe enää muuta mahdollisuutta kuin erota, ja mies oli aivan yllättynyt, että oikeastiko mainitsemani asiat häiritsivät minua.
En halua olla suhteessa, jossa joudun uhkailemaan erolla tullakseni kuulluksi. Kun puhun erosta, olen tosissani. Mies otti käsittääkseni eropuheen "varoituksena", ja siksi luulen miehen yllättyvän, kun todella pyydän häntä kahden kuukauden päästä pakkaamaan tavaransa. Asumme minun omistamassani asunnossa. Minulle miehen täysin sivuuttamat aiemmat keskusteluyritykset olivat varoituksia ja kun ero on mainittu, on päätös jo tehty.
Ovatko miehet ja naiset biologisesti näin erilaisia vai ovatko erot kasvatuksen tulosta? Opetetaanko miehet sulkemaan korvansa ja väheksymään naisten puhetta? Miten muuten on mahdollista, että asia, jonka tiedän ottaneeni kymmeniä kertoja puheeksi, tulee miehelle yllätyksenä?
Nyt täytyy naisena ihmetellä, että miksi ihmeessä ryhdyit suhteeseen, jossa näit miehen käytöksessä ongelmia jo heti alussa? Ymmärrän sen, jos alussa huonoa käytöstä ei ole ja se tulee näkyviin vasta myöhemmin. Mutta tuota en.
Kyse ei ole mistään sillä tavalla isoista asioista, kuin mikä vaikka alkoholiongelma tai peliriippuvuus olisi. Mies oli tottunut sinkkuaikana elämään tietyllä tavalla, sanotaan vaikka että laittamaan harrastuksensa etusijalle, ja ajattelin, että suhteen myötä hän alkaisi joustaa. Lisäksi kuvittelin pitkään voivani sopeutua. Kun kyse on verrattain pienestä ongelmasta, en kärsi samalla tavalla kuin kärsisin, jos mies ryyppäisi tai pettäisi, joten en halunnut luovuttaa liian helpolla.
Monen naisen ongelmana on, että ajatellaan kaikenlaista. Ennenkuin lyödään hynttyyt yhteen, miehen olisi pitänyt lakata laittamasta harrastustaan etusijalle. Vasta sitten, kun näin olisi ollut puolesta vuodesta vuoteen, olisi voinut harkita yhdessä asumista. Tai ainakin olisi ensin pitänyt seurustella tarpeeksi pitkään (sen romanttisen vaiheen ohi), jotta olisi itsestään nähnyt, pystyykö sopeutumaan vai ei.
Seurustelimme kaksi vuotta ennen kuin muutimme yhteen ja kyllä, suhteen alussa mies jousti ja antoi ymmärtää esimerkiksi jakavansa kanssani mielenkiinnonkohteita, jotka eivät sitten oikeasti kiinnostaneetkaan. Vähitellen hän palasi vanhoihin tapoihinsa ja totuus muka-yhteisistä mielenkiinnonkohteista paljastui. Lisäksi yhteenmuuttamisen myötä alkoi kotitöiden välttely, vaikka yksin asuessaan mies oli pitänyt asuntonsa mallikelpoisessa kunnossa. Sitä, millaista toisen kanssa on asua, ei saa selville muuten kuin asumalla toisen kanssa.
Kaksi vuottahan on just se romanttisen rakkauden vaihe, jolloin ihminen jaksaa vielä esittää olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa laantumaan. Tuo on toki totta, että yksin asuessa on pakko siivota, koska ei ole ketään muutakaan, joka siivoaisi. Teidän olisi kannattanut elää kolmas vuosi niin, että olisit käytännössä asunut miehen asunnossa, mutta kuitenkin pitänyt myös oman asuntosi. Silloin jo nähnyt, laskeeko miehen siivousinto, kun sinä olet joka päivä saman katon alla. Tai yhteenmuutettua olisit voinut laskea omaa siivousintoasi samaa tahtia kuin mieskin.
Ymmärrän kuitenkin hyvin kuvion, mistä puhut. Kun toinen vähentää kotitöiden tekoa, toiselle jää enemmän kotitöitä. Kun aikaa kuluu, toinen toteaa, että nalkutuksen kuunteleminen on kuitenkin vähemmän vaivalloista kuin kylpyhuoneen pesu tai imuroiminen. Ja kun nalkutusta kuulee tarpeeksi kauan, siihen ei enää edes reagoi. Alkaa pitää sitä vain parisuhteeseen kuuluvana taustahälynä. Olen nainen ja inhoan siivoamista. Olen aina inhonnut. Mulle sopisi oikein hyvin kuunnella 8 tuntia päivässä nalkutusta, jos mun sen vastineeksi ei ikinä enää tarvitsisi siivota. Osaan nimittäin "laittaa korvat kiinni" kuten monet miehetkin tekevät. Miehet vaan eivät suostu siihen, että alkaisivat tehdä kotitöistä luistavan naisenkin osuuden.
Jälkikäteen on kovin helppo sanoa, mitä olisi tai ei olisi kannattanut tehdä. Olimme kumpikin suhteen alkaessa jo yli kolmekymppisiä, ja ajatuksena oli vielä suhteen alkaessa perheen perustaminen. Ei oikein ollut mahdollisuutta seurustella vuosikausia sitoutumatta. Ajan kuluessa, käytännössä huomatessani, millaista yhteiselämä miehen kanssa on, muutin mieleni lasten hankkimisen suhteen. En halua perheen projektipäälliköksi enkä viettää yksinhuoltajan elämää miehen huidellessa omissa menoissaan. Halusin olla rehellinen ja kerroin päätöksestäni miehelle. Lapsitoiveistaan huolimatta hän päätti jäädä suhteeseen. Mies ehkä kuvitteli, että biologisen kelloni ääni lopulta vaimentaa suhteen toimivuutta koskevat epäilykseni, ja on silmin nähden pettynyt, kun näin ei ole käynytkään. Olen siis mieluummin ilman lapsia kuin teen niitä huonoon suhteeseen, eikä lapsettomaksi jääminen ole minulle ongelma. Onneksi miehellä, jolle asia on selvästi isompi, on vielä muutama vuosi aikaa etsiä kumppani, jonka kanssa toteuttaa haave.
Jälkiviisaus on tietysti myöhäistä. Monet menevät yhteen jo ennenkuin itsestään parhaiden puolien esittämisvaihe on mennyt ohi. Sitten petytään, kun toinen ei ollutkaan sellainen kuin oli uskotellut olevansa. Mutta näin käy meistä useimmille sukupuolesta riippumatta. Suhteen alussa seksiä saisi olla vaikka viisi kertaa päivässä, mutta kolmen vuoden päästä huomattavasti vähempikin riittää. Sekä miesten että naisten pitäisi ymmärtää, että suhteen ensimmäiset vuodet ovat vielä honeymoonia ja kumppanin todellinen minä alkaa tulla esille vasta sitten, kun tuo vaihe on ohi. Valitettavasti ihastumme ja rakastumme siihen ihmiseen, joka toinen esitti suhteen alkuvaiheessa olevansa. Ja toki alkuvaiheessa monesti onkin vielä ihan aitoa, mutta johtuu vain suhteen ja kumppanin uutuudenviehätyksestä.
Mä ymmärrän hyvin niitä miehiä, jotka luiskahtavat tasaveroisesta puolisosta sohvalle lojuvaksi nalkutuksen kuuntelijaksi. Ymmärrän siksi, että luiskahtaisin varmasti aivan samalla tavalla, jos joku mies tarjoaisi mulle mahdollisuuden luiskahtaa. Miehet vaan eivät yleensä jää sellaisiin suhteisiin, joissa nainen sluibailee kotihommista. He eivät mahdollista naisen sluibailua.
Nalkutus on muuten oikeasti äärettömän huono ja tehoton keino. Sille tulee nimittäin lopulta immuuniksi. Siihen asti nalkuttaminen aiheuttaa vain sen, että entistä vähemmän huvittaa tehdä nalkutuksen kohteena olevaa asiaa. Ihan sama tilanne kuin jos mies vonkaa ja vonkaa vaimoltaan seksiä. Ei naisen seksihalut vonkaamisella parane, vähenee vain entisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan yhtälailla naiset tuntuvat olevan tilanteesta pihalla.
Parikin tapausta lähipiirissä, missä mies on ottanut eron. Rouvat olleet ihan ihmeissään, vaikka tilanne on ollut ihan selvä jo pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli se sitten vaikka se tiskaus. Sori baby, mut en ymmärrä ladata sitä konetta, en huomaa sitä. Sopiiko että imuroin joka päivä tai huolehdin ruokaostokset joka päivälle ja sä hoidat tiskin?
There is only ONE reason I will ever stop leaving that glass by the sink. A lesson I learned much too late: Because I love and respect my partner, and it REALLY matters to her.
I understand that when I leave that glass there, it hurts her— literally causes her pain—because it feels to her like I just said: “Hey. I don’t respect you or value your thoughts and opinions. Not taking four seconds to put my glass in the dishwasher is more important to me than you are.”
https://mustbethistalltoride.com/2016/01/14/she-divorced-me-because-i-l….. ..
Naisen kirjoittamaa tekstiä, selvästikin. Vain nainen on niin hysteerinen, että vesilasi tiskipöydällä on elämää suurempi asia.
Kerropa minulle, mikä estää miehen huolehtimasta omista jäljistään edes sen verran, että pistää lasinsa käytön jälkeen tiskikoneeseen sen tiskipöydän sijaan. Ei luulisi olevan mahdoton tehtävä miehellekkään eikä yhtään lisää vaivaa. Mutta ei . Mies ajattelee , että jonkun muun pitää nähdä vaivaa ja huolehtia hänen jälkiensä siivoamisesta erikseen.
Suomalainen sisu koskee miehiä enemmän kun näitä juttuja lukee. Ja se että niin myötä kuin vastoinkäymisissä yhdessä ollaan. Naiset, älkää luovuttako liian helpolla. Vikaa teissäkin. Ja palsta pitkälti naisten pyörittämä joten kommentistani odottelen alapeukkuryöppyä
Ex-avopuolisoni on monesti sanonut sekä minulle että yhteisille tutuillemme, että jätin hänet aivan puskista. Hänellä oli orastava alkoholiongelma. Olin useasti ottanut puheeksi sen, että jos hän ei hae apua juomiseensa, niin eroamme.
Morty kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän vuoksi en yritä parisuhdetta enää.
Kun nainen haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "nalkuttamista".
Kun mies haluaa rakentaa suhdetta ja keskustella, se on "asiaa".
Miehen ja naisen yhteiselämä ei vaan onnistu. Kaksi liian erilaista otusta. Molemmat haluavat elää tavallaan ja tavat hankalasti yhteensovitettavissa.
Niin. Se on vain mysteeri että tuhansien vuosien ajan homma toimi, ja avioeroja ei käytännössä ollut yhtään. Tuhansien vuosien ajan miehen ja naisen yhteiselämä onnnistui erittäin hyvin. Sitten 1960-luvulla tapahtui jotain, ja nyt homma ei enää toimi, ei sitten millään. Tähän tietysti saadaan vasta-argumentti että ennen naiset olivat taloudellisesti riippuvaisia miehistään ja oli pakko pysyä liitossa jne.
Ehkä osin totta, mutta kun muistelen vieläpä omia isovanhempiani ja muita tuntemiani sen ikäluokan ihmisiä, en muista näiden vanhojen naisten vaikuttaneen siltä että he olisivat avioliitossa pakosta, vaan päinvastoin he olivat hyvin sitoutuneita ja puolustivat perinteistä käsitystä avioliitosta.
Lisäksi tutkimusten (esim. The Paradox of Declining Female Happiness (Stevenson, Wolfers, 2008) mukaan myös naisten onnellisuus näyttäisi vähentyneen viime vuosikymmenten aikana. Silloin 50-luvulla jolloin vaimot olivat de facto riippuvaisia miestensä tuloista, naiset olivat onnellisempia kuin nyt kun tasa-arvo ja kaikki muut kivat jutut, ja naiset ovat kouluttautuneita ja menestyvät työelämässäkin.
Muutama kymmenen vuotta sitten ilmeisesti jokin meni pahasti pieleen. Pitäisi löytää undo-nappula, jos sellainen on olemassa ja poistaa se osa kehityksestä mikä on huonoa.
Ajattelen myös että pitäisikö nykyistä avioliittoa kutsua jollain muulla nimellä kuin avioliitto, koska sillä ei enää ole oikein mitään tekemistä perinteisen avioliiton kanssa.
Mansplainingia kerrakseen. Tiedät jopa omaa isoäitiäsikin paremmin, kuinka onnellinen hän on avioliitossaan ollut. Ennen 1960-lukua ei ollut sopivaa "pestä likapyykkiä" julkisesti ja perheiden ongelmista vaiettiin. Omat lapsenlapset, tuttavien lapsenlapsista puhumattakaan, eivät aivan varmasti ole olleet sellaisessa asemassa, että heidän edessään olisi ruodittu avio-ongelmia. Vaatii melkoista itseluottamusta, että kuvittelee pystyvänsä pelkkien omien havaintojensa pohjalta tekemään analyysin omien isovanhempien ja lisäksi vielä lähes tuntemattomien ihmisten parisuhteiden tilasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te miehet jotka vihaatte siivousta: miksi ette asu yksin?
Kaikki tekevät kompromisseja asuessaan/eläessään muiden ihmisten kanssa. Eivät siivous/asioiden paikalleen laittaminen ole vain parisuhteeseen kuuluvia asioita. Kämppisten kanssa siivotaan yhdessä/sovitaan siivousvuoroista. Työpaikalla siivotaan omat kahvikupit ja lautaset. Se on osa elämää.
Miksi et kysy sitä samaa naiselta, joka asuu siivousta vihaavan miehen kanssa? Miksi et jätä miestä asumaan yksin?
Moni jättääkin? Ja siitähän tässä keskustellaan, naisten hakemista eroista.
Alue: Aihe vapaa
Oletko tuikkari, kun sisälukutaito on noin hukassa? Tällä ikää olen asunut jo kahdenkin miehen kanssa, ja tämän jälkimmäisen kanssa ollaan opeteltu kommunikoimaan molempia tyydyttävällä tavalla. Koskaan ongelma ei ole ollut siinä, että mies viis veisaisi asioista, jotka ovat minulle tärkeitä (mistä tuossa vesilasiesimerkissä on oikeasti kyse), ja sama luonnollisesti toisinpäin. Mutta tämä onkin onnellinen liitto, se ensimmäinen ei ollut.