Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kotihoidontuki, mies vaatii vuokraa
10.01.2020 |
Miten muilla jotka olette kotona vauvan kanssa ja saatte kotihoidon tuen.. Mies vaatii nyt minua maksamaan vuokraa vaikka käy itse töissä. Hän kyllä sitoutui ja tiesi yhteen muuttaessa että talous jää joiltakin osin hänen vastuulle enemmän. Nyt kuitenkin riitaa rahasta tulee useinkin. Mitä tehdä?
Kommentit (283)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Mun miehelle kävi juuri noin, ei ollut varaa edes kuntosalikorttiin, kun nuorimmainen oli kotihoidossa 4.5v asti.
Ja ihan lääkärin suosituksesta hoidettiin kotona, kun lapsi syntyi pahasti allergisena esim. maidolla ja viljalle ja ruokavalio oli todella tiukka, eikä yksikään päiväkoti voinut taata lapsen turvallisuutta.
Ja miten teidän perheelle kävisi, jos lapsesi sairastuisi syöpään tai johonkin muuhun sairauteen, joka vaatisi toisen vanhemman jäämään pois töistä ja kotiin hoitamaan lasta.
Ja yhteiskunta ei näitä tue rahallisesti millään tavalla, sillä omaishoitajaksi on tarkat kriteerit, eikä niitä saa aina edes vaikeasti vammautuneen lapsen vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
Otahan nyt huomioon, että nainen (tai myöhemmin se hoitava osapuoli) on jo laittanut likoon itsekin huomattavia taloudellisia menetyksiä ja laittaa kotihoidontuellakin, ei se työssäkäyvä ainoa osapuoli ole. Siihen nähden joku harrastuksesta puhuminen on kuulostaa kyllä aika itsekkäältä, vaikka tärkeä se saattaa ollakin.
Tietysti laittaa likoon - sehän tästä vielä puuttuisikin, että se joka yksin päättää ei itse laita edes pennin hyrrää kiinni. Mutta ei, minusta se että laittaa itsekin rahaa kiinni ei silti tee siitä asiallista perheen ja parisuhteen hoitoa, että toinen sanelee yksin molempia koskevia suuria taloudellisia päätöksiä.
Joo ei ole. Mutta jos sinä taas kiellät tuon ilman mitään kompromissin mahdollisuutta niin sitten sinä itsehän olet siinä asemassa, joka sanelee ne päätökset. Joten sekö on parempi?
Niin, tarkalleen ottaenhan se työssäkäyvä ei sanele sen kotiinjäävän puolesta mitään. Hän vain saattaa vaatia rahoittamaan sen pitkän kotihoidon pääosin itse, ellei asiasta päästä yhteisymmärrykseen. Tämä ei minusta ole suinkaan sama asia kuin pakottaminen. Kotihoitoa tärkeänä pitävä voi itsekin varautua tähän etukäteen säästämällä rahaa. Tämä ei toki minusta ole mikään ideaalimalli, vaan pitkää kotihoitoa toivovien soisi etsivän kumppanin joka on samoilla linjoilla. Mutta jos ei millään halua puolison kanssa keskustella, tai haluaa jopa ehdoin tahdoin valita puolison joka on tästä eri mieltä, niin itsenäisempiä päätöksiä pääsee tekemään kun säästää vähän itsekin sukanvarteen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon, että alle vuoden ikäisen päivähoito on rankkaa molemmille vanhemmille. Viemiset ja hakemiset sekä jatkuvat lapsen sairastelut. Siinä ei kumpikaan pääse helpolla.
Ja ne palkattomat poissaolot työstä, kun lasta käytetään lääkärissä, neuvolassa, päiväkoti-vanhempainvartit ja sairaanlapsenhoito. Alle 3v sairastaa kaikki flunssat ja muut taudit, kun vastustuskyky heikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni ei koskaan tajunnut, että lapset vaikuttavat myös hänen elintasoonsa. Hän kuvitteli lapsilisän riittävän ruhtinaallisesti ja varsinkin, kun sain kotihoidon tuen, joka oli satoja euroja (muistaakseni peräti 300). Kyllähän tuolla summalla elää ruhtinaallisesti. Mies maksoi asuntolainaa ja minä lasten kuluja. Jatkuvasti sain kuulla miten en koskaan maksa mitään ja epäilyjä miten laitan kaikki rahani sukanvarteen. Mies ilmeisesti kuvitteli, että kaikki vaatteet on helposti hankittavissa kirppiksiltä parilla eurolla. Ero tuli, kun sain jatkuvasti kokea syyllisyyttä kaikesta ostamastani, ruuasta lähtien. Kuulema tuhlasin liikaa rahaa ruokaan, kun 4-henkisen (huom allergiat) kauppalasku viikossa oli 60-100 euroa. Miehellä kului kauppareissuilla muutama kymppi, johon ei kuulunut kasviksia tai hedelmiä. Miehen tekemä ruoka oli pelkkää makaroonia ja jauhelihaa.
Nyt eron jälkeen mies ei suostu maksamaan sovittuja elatusmaksuja, koska hänen mielestään minimielaritkin ovat liioittelua. Omaisuuden ositus on edessä, mutta varmasti pääsemme käräjille riitelemään asiasta, koska enhän ole mitään perheen eteen tehnytkään. Muutaman ystävän kanssa olemme keskustelleet aiheesta ja tuntuu siltä, että nykyajan miehet haluavat rusinat pullasta. Pitäisi saada lapsia ja perhe, mutta se ei saisi millään tavalla vaikuttaa miehen ajankäyttöön ja elintasoon.
Oilisiko kenties kannattanut opiskella, säästää ja olla vähän viisaampi?
Miehen lompakolla roikkuminen ei yleensä ole kovinkaan pitkänäköistä.
Sama on aloittajallakin edessä, mutta tätähän palstamammat ei ikinä tajua.
Meinaatko ettei miehellä ole velvollisuutta maksaa osaansa lapsen menoista? Mikä sen miehen rooli hommassa on?
Kerro toki, millä logiikalla nainen siipeilee miehen rahoilla ilmaiseksi vuosikausia?
Missä on se naisen taloudellinen vastuu?
En kannata kenenkään siipeilyä, mutta...
Täällä koko ajan vain länkytetään naisen taloudellisesta siipeilystä - miten on ihan oikeastikin te kaikki töissä käyvät isät vastavuoroisesti hoidatte sen 50% kodin pyörityksestä vai oletteko sittenkin siinä saamapuolella? (Siis ruoka-aineiden kotiin hankkiminen konkreettisesti, ruoan laitto, keittiön siivous, kodin päivittäinen siivous, ikkunoiden pesu, mattojen pesu, kylppärin kaakeleiden pesu, pyykkihuolto, peittojen tuuletus, lakanoiden vaihto, lasten vaatteiden etsiminen kirppareilta/kaupasta, vaatteiden paikkaus, tahrahuolto, neuvolassa käynnit, vaipanvaihdot, vesirokkoisen kanssa valvominen, oksennusten siivoaminen, hammastarkastukset, roskien toimitus kierrätyspisteisiin, joulumuistamiset, kaverisynttärit ja niiden lahjat jne jne jne. Usein jopa se jää tuon äidin vastuulle, että jos/kun tarvitaan hoitopaikka/edes satunnainen hoitaja niin sen järjestäminen - miksi miehelle (usein) on kuitenkin OK ja "oikeudenmukaista" olla tuon arjen pyörityksen siipeilijä???
Mitkä tähän lasketaan? Myös remontit? Heitänpä ihan hatusta kaikki mitä olen remontoinut, johon vaimo ei mitenkään ole osallistunut:
- Terassin teko 2 viikkoa (sisältäen pohjatyöt)
- Pergolan uusiminen 1 viikko
- Vanhan aidan purkaminen ja uuden tekeminen 1 viikko
- Kämpän lattian laminointi 2 viikkoa (150 neliötä)
- Keittiön uusiminen 1 viikko
- Varaston rakentaminen 2 viikkoa (sisältäen pohjatyöt)
- kämpän maalaaminen kaksi kertaa 2-3 viikkoa
- Vessan remontointi 1 viikko
- Pihan uudelleen laatoitus 1 viikkoTuossa nyt päälimmäisenä mieleen tulevat asiat, jotka itse olen tehnyt. Varmasti olen paljon muutakin tehnyt. Ja nuo siis arvioitu 7-8 tunnin työpäivien mukaan. Nopeasti laskettuna työssä säästöä tullut 50 000 - 60 000 euroa. Materiaaleissakin aika monta kymppitonnia, kun itse hakenut eikö maksanut urakoitisjalle 30% katetta materiaaleista. Puhumattakaan näissä hommissa saadusta välilevynpullistumasta, josta on tullut pysyvä haitta. Saako nuo sitten vähentää siitä vaimolle maksettavasta korvauksesta lapsien hoitamisesta ja kotitöistä? Pitääkin alkaa miettimään mikä on välilevynpullistuman hinta haittakorvauksena.
Se on totta, että naiset tekevät usein päivittäisiä kotitöitä enemmän. Miehet taas enemmän kertaluonteisia isoja urakoita. Aina vedotaan siihen, että eivät ole jatkuvia. Kyllä oman kokemuksen mukaan omakotitalossa aina jotain ”pientä” on.
No, Good for you! Ja vähän selkään taputtelua.
Niin se kuuluisikin olla perheessä että kumpikin aikuinen kykynsä mukaan.
Mutta tosin, jos talo on vain sinun ja vieläpä avioehdon turvin rajattu sinun omaisuudeksi ja vaadit vaimolta 'vuokraa', on tuo kaikki vain sinun itsesi ja sijoitustesi hyväksi puuhastelua eikä Sitä siis voida laskea "yhteiseen pottiin" samalla lailla kuin vauvan ja kodin hoitoa.
Meillä on kaikki omistus 50/50 eikä mitään avioehtoja. Yritin nyt tuossa vain uhriutua samalla tavalla kuin naiset yleensä näissä kotityö-keskusteluissa tekee. Yleisesti sanotaan, että naiset tekee juuri jotain imurointia ja muuta ”pientä” kodin ylläpitoa enemmän ja miehet yleensä hoitaa enemmän kertaluonteisia isoja urakoita. Tuo on totta ja itseä kovin usein ärsyttää se, että se niihin isompiin projekteihin käytetty aika on melko suuri ja sen rahallinen arvokin on melko mittava monissa tapauksissa. Kannatan kyllä tasa-arvoa kaikessa työssä, mutta en pystyisi olemaan parisuhteessa, jossa lyödään vuoden viimeinen päivä excel eteen ja sanotaan, että tein 120 tuntia enemmän kotitöitä, maksa 20€/tunti siitä. Varsinkin jos vaikkapa terassin tekoon käytetty aika ei noissa laskuissa ole.
Hyvä, näin meilläkin toimitaan tiiminä, mutta jopa niin pitkälle, että kun mies rakentaa sitä terassia niin minä olen hanslankarina ja aika monta noista 'miesten hommista' on sellaisia mitä ainakin minä naisena kykenen tekemään tasavertaisesti - tyyliin vuorotellaan aidan maalauksessa ja toinen sitten tekee vaikkapa ruokaa lapsille.
Mutta siis, jos perhe ei ole tiimi niin huonot on näppikset tulevaisuuden suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ei kyse ole siitä. Vaan siitä, että koko perheen taloutta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Jos päätetään yksin niin myös maksetaan yksin.
Ja mikä on syy, että lasta suunnitellessa toinen ei saa sanottua, että kakara roudataan hoitoon heti kun vanhempainvapaa loppuu tai toinen saa ottaa vaikka pankkilainaa hoitovapaan ajaksi?
Varmaan se sama, miksi se vaimo ei saa samassa vaiheessa sanottua, että minä olen sitten kolme vuotta kotona ja sinä maksat kaiken. Kuvitellaan toisen olevan samaa mieltä tai - mikä pahempaa - pelätään ettei toinen suostu ja koko muksu jää tekemättä.
Niin. Nytkään ei kuitenkaan ole puhuttu mistään vuosien ajoista, tai edes kolmesta vuodesta, vaan siitä että alle vuoden ikäinen on vielä tosi pieni.
Mitä se alle 1 v tähän edes liittyy? Eihän sen ikäisen tarvitse olla edes kotihoidontuella. Me ei olla oltu päivääkään, ja lapset on viety vuosikkaina hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon, että alle vuoden ikäisen päivähoito on rankkaa molemmille vanhemmille. Viemiset ja hakemiset sekä jatkuvat lapsen sairastelut. Siinä ei kumpikaan pääse helpolla.
Jep.. itseasiassa jos nainen kerran taipuu siihen että lapsi menee hoitoon 9kk iässä, niin mies voisikin ottaa päävastuun lapsen viemisestä/ tuomisesta / vasu keskusteluista / sairas poissa oloista jne. Miksi nainen ne hoitaisi kun mies halusi lapsen hoitoon? Se on ihan hirveä ruljanssi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ei kyse ole siitä. Vaan siitä, että koko perheen taloutta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Jos päätetään yksin niin myös maksetaan yksin.
Ja mikä on syy, että lasta suunnitellessa toinen ei saa sanottua, että kakara roudataan hoitoon heti kun vanhempainvapaa loppuu tai toinen saa ottaa vaikka pankkilainaa hoitovapaan ajaksi?
Varmaan se sama, miksi se vaimo ei saa samassa vaiheessa sanottua, että minä olen sitten kolme vuotta kotona ja sinä maksat kaiken. Kuvitellaan toisen olevan samaa mieltä tai - mikä pahempaa - pelätään ettei toinen suostu ja koko muksu jää tekemättä.
Niin. Nytkään ei kuitenkaan ole puhuttu mistään vuosien ajoista, tai edes kolmesta vuodesta, vaan siitä että alle vuoden ikäinen on vielä tosi pieni.
Mitä se alle 1 v tähän edes liittyy? Eihän sen ikäisen tarvitse olla edes kotihoidontuella. Me ei olla oltu päivääkään, ja lapset on viety vuosikkaina hoitoon.
Meillä vanhempainvapaa päättyi lapsen ollessa 9 kk. Isyyslomaa voi pitää siihen päälle 6 viikkoa, mutta sitten viimeistään loppuu ansiosidonnainen. Lapsi on noin 10 kk silloin. Kaikilla ei ole varastossa kuukausikaupalla lomiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Mun miehelle kävi juuri noin, ei ollut varaa edes kuntosalikorttiin, kun nuorimmainen oli kotihoidossa 4.5v asti.
Ja ihan lääkärin suosituksesta hoidettiin kotona, kun lapsi syntyi pahasti allergisena esim. maidolla ja viljalle ja ruokavalio oli todella tiukka, eikä yksikään päiväkoti voinut taata lapsen turvallisuutta.
Ja miten teidän perheelle kävisi, jos lapsesi sairastuisi syöpään tai johonkin muuhun sairauteen, joka vaatisi toisen vanhemman jäämään pois töistä ja kotiin hoitamaan lasta.
Ja yhteiskunta ei näitä tue rahallisesti millään tavalla, sillä omaishoitajaksi on tarkat kriteerit, eikä niitä saa aina edes vaikeasti vammautuneen lapsen vanhempi.
Huoh. Tietysti menisi tiukille, jos lapsi sairastuisi vakavasti, toinen vanhempi jäisi työttömäksi, toinen aikuinen kuolisi tai sairastuisi syöpään tai tai tai. Se ei edelleenkään ole minusta mikään peruste toisen puolison tehdä yksin vapaaehtoisia, molempia puolisoita koskevia suuria taloudellisia ratkaisuja. Minähän en ole sanonut, ettei saa jäädä kotiin. Minä olen sanonut vaan, että jos halutaan että molemmat maksaa, niin sitten molemmilla on myös päätösvaltaa ratkaisuissa. Yksin ei voi vai todeta että minä teen näin ja sinä maksat. Minä voin kyllä myydä talot ja autot ja perua salikortit jos on pakko, mutta toinen ei voi ihan vain itse mennä päättämään minun puolestani että minä teen niin, vaan näistä keskustellaan yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ei kyse ole siitä. Vaan siitä, että koko perheen taloutta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Jos päätetään yksin niin myös maksetaan yksin.
Ja mikä on syy, että lasta suunnitellessa toinen ei saa sanottua, että kakara roudataan hoitoon heti kun vanhempainvapaa loppuu tai toinen saa ottaa vaikka pankkilainaa hoitovapaan ajaksi?
Varmaan se sama, miksi se vaimo ei saa samassa vaiheessa sanottua, että minä olen sitten kolme vuotta kotona ja sinä maksat kaiken. Kuvitellaan toisen olevan samaa mieltä tai - mikä pahempaa - pelätään ettei toinen suostu ja koko muksu jää tekemättä.
Niin. Nytkään ei kuitenkaan ole puhuttu mistään vuosien ajoista, tai edes kolmesta vuodesta, vaan siitä että alle vuoden ikäinen on vielä tosi pieni.
Mitä se alle 1 v tähän edes liittyy? Eihän sen ikäisen tarvitse olla edes kotihoidontuella. Me ei olla oltu päivääkään, ja lapset on viety vuosikkaina hoitoon.
Meillä vanhempainvapaa päättyi lapsen ollessa 9 kk. Isyyslomaa voi pitää siihen päälle 6 viikkoa, mutta sitten viimeistään loppuu ansiosidonnainen. Lapsi on noin 10 kk silloin. Kaikilla ei ole varastossa kuukausikaupalla lomiakaan.
Vanhempainvapaa loppuu lapsen ollessa 9,5 kk ja isyysloma on kyllä itseasiassa 9 vk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtakaa rooleja. Mene töihin ja miehesi lasta kotiin hoitamaan
Vierailija kirjoitti:
Me maksamme kalliin vuokran puoliksi. Tiukilla olen joka kuukausi, mutta ei se muuten olisi oikeudenmukaista miestäkään kohtaan.
No olisihan. Hohhoijaa, kuinka tollo pitää olla että tajuaa, että se vauva on yhteinen vaikka nainen sen joutuukin kantamaan ja synnyttämään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me maksamme kalliin vuokran puoliksi. Tiukilla olen joka kuukausi, mutta ei se muuten olisi oikeudenmukaista miestäkään kohtaan.
No olisihan. Hohhoijaa, kuinka tollo pitää olla että tajuaa, että se vauva on yhteinen vaikka nainen sen joutuukin kantamaan ja synnyttämään :D
Jep, nainen kärsii 9kk, synnyttää tuskalla vauvan ja kärsii ehkä pahoistakin vaurioista, väkisinkin menettää äitiyslomalla rahaa plus uran kehitys jää tauolle, imettää lasta yöt ja päivät tinkien kaikesta omasta ajastaan... mutta on se hel.vetti epäreilua jos mies joutuu vähän enemmän jotain maksamaan! Eihän se nyt käy!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näille "miehen pitää maksaa lastenhoidosta"-sekopäille voi kuin nauraa.
Ihan itse olette päättäneet lapsen synnyttää.
Ihan yhtä lailla mieskin on todennäköisesti päättänyt lapseen sitoutua. Päätti ainakin tekopuuhiin ryhtyä. Maksaisi vain hiljaa katon lapsensa pään päälle, kun kerran paremmin tienaa. Ihan uskomatonta itsekeskeisyyttä vängätä näin yksinkertaisesta asiasta.
Miksi naisilla ei ole mitään säästöjä, ikinä? Vaikka jokainen palstan nainen tienaa aina miestään enemmän.
Aina. Ja silti ollaan lokkimassa miehen lompakolla, AINA.
Kun mies on naisen kohdulla, on vain kohtuullista, että nainen on LAPSEN kanssa sen isä miehen lompakolla.
En ikinä suostuisi yksin kustantamaan säästöilläni lasta, joka on yhteisestä sopimuksesta hankittu.
Kummasti ne rahat ei olekaan YHTEISIÄ, kun ne on naisen? Huutista loisten logiikalle.
Naisena jaan kyllä palkkani, jos mies jää kotiin hyysäämään vauvaa ja siten käymättä töissä sen vuoksi. Ihan samalla lailla siis. Trollihan selvästi olet, mutta kommentoinpa kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvä elämä sentään, ihmiset osaa kyllä tehdä asioista vaikeita.
Teillä on yhteinen lapsi, mikä on suurin sitoumus elämässä. Avioliitosta voi erota ja yhteisen asunnon voi myydä, sen sijaan lapsi yhdistää teitä lopun ikäänne.
Siksi en voi ymmärää miksi tuossa elämänvaiheessa menot pitää jakaa puoliksi vaikka puolisoiden tulot on aivan epätasapainossa.
Sinä et saa palkkaa, koska hoidat sinun ja MIEHEN yhteistä lasta kotona, vähintä mitä mies voi tehdä, on se että maksaa mukisematta suurimman osan kaikista menoista.
Meillä oli erilliset rahat, ja maksoimme kaiken puoliksi (suunnilleen samat tulot kummallakin), mutta lapsen synnyttyä teimme niin, että kaikki talouteen tulevat rahat (palkka, äitiys/vanhempainraha/kotihoidontuki, lapsilisä, bonukset, veronpalautukset jne) laitettiin yhteiselle tilille, johon kummallakin pankkikortti. Siltä tililtä maksetaan aivan kaikki menot, olipa sitten yhteisiä tai henkilökohtaisia.
Tämä malli on voimassa niin kauan kuin jompi kumpi meistä ei tee täyttä työpäivää sen takia että hoitaa lasta. Sen jälkeen katsotaan miten tehdään, erotetaanko rahat vai pidetäänkö yhteisinä.
On toiminut loistavasti, ei tarvitse kituuttaa, riidellä tai elää kahta eri elintasoa. Suosittelen kaikille pienen lapsen vanhemmille.
Jos mies ei suostu tulemaan vastaan, niin on kyllä kohtuuton törppö.
Meillä mies maksoi molempien lasten kohdalla vuokran ja kaikki muut asumiskustannukset koko sen ajan kun lapset täytti 3 ja minä lähdin takas töihin ja lapset päivähoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ei kyse ole siitä. Vaan siitä, että koko perheen taloutta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Jos päätetään yksin niin myös maksetaan yksin.
Ja mikä on syy, että lasta suunnitellessa toinen ei saa sanottua, että kakara roudataan hoitoon heti kun vanhempainvapaa loppuu tai toinen saa ottaa vaikka pankkilainaa hoitovapaan ajaksi?
Varmaan se sama, miksi se vaimo ei saa samassa vaiheessa sanottua, että minä olen sitten kolme vuotta kotona ja sinä maksat kaiken. Kuvitellaan toisen olevan samaa mieltä tai - mikä pahempaa - pelätään ettei toinen suostu ja koko muksu jää tekemättä.
Niin. Nytkään ei kuitenkaan ole puhuttu mistään vuosien ajoista, tai edes kolmesta vuodesta, vaan siitä että alle vuoden ikäinen on vielä tosi pieni.
Mitä se alle 1 v tähän edes liittyy? Eihän sen ikäisen tarvitse olla edes kotihoidontuella. Me ei olla oltu päivääkään, ja lapset on viety vuosikkaina hoitoon.
Meillä vanhempainvapaa päättyi lapsen ollessa 9 kk. Isyyslomaa voi pitää siihen päälle 6 viikkoa, mutta sitten viimeistään loppuu ansiosidonnainen. Lapsi on noin 10 kk silloin. Kaikilla ei ole varastossa kuukausikaupalla lomiakaan.
Vanhempainvapaa loppuu lapsen ollessa 9,5 kk ja isyysloma on kyllä itseasiassa 9 vk.
Minulla loppui vanhempainvapaa kyllä jo ennen kuin lapsi oli 9 kk. Jos lapsi syntyy laskettuna aikana tai sen jälkeen kuten minun tapauksessa, vanhempainvapaa kestää siihen kun lapsi on 9 kk. Isyyslomaa useimmat isät pitää sen pari viikkoa yhtä aikaa kun äidillä on äitiysloma. Useimmat perheet haluavat pitää isyyslomaa heti lapsen syntyessä joten sitä ei jää 9 viikkoa myöhempään käyttöön.
Mää yön yli oikein mietin tätä, kuinka rumasti (oletettavasti) miehet tällä palstalla puhuu (oletettavasti) puolisoistaan, lastensa äideistä. Lokkeja, työnvieroksujia, kotona makailijoita jne. Vähän kyllä järkyttää. Miksi olette parisuhteesen lähteneet ja miksi olette parisuhteessa tuon henkilön kanssa edelleen, jos halveksitte häntä noin paljon?
Ja ennen kuin kukaan nyt sen kummemmin kertoo mielipidettään minusta, niin kyllä, olen elänyt miehen rahoilla ison osan ajastamme perheenä. Silti haluan myös käydä töissä, pidän työnteosta ja tälläkin hetkellä teen osa-aikaista työtä, vaikka se onkin lastenhoidollisesti hankalaa (emme asu Suomessa, lapset pienehköjä) ja vaatii erikoisjärjestelyjä ja joustoa myös mieheltäni.
Ja taas tämä vuokraprovo. Viimeksi olit opiskelija, jonka ois pitänyt maksaa vuokraa miehelleen.
Suomalainen mies on kyllä oma rotunsa, jonka vertaisuutta ei löydy mistään maailman kolkasta. Rahan ahneita, tunnekylmiä ja empatiakykyttömiä. Jopa oma etu laitetaan lapsen edelle ja viis välitetään oman jälkikasvun hyvinvoinnista.
Tilastojen valossa suomalaiset miehet loistavat itsemurhatilastoissa, ovat alkoholisteja, väkivaltaisia ja tappavat toisiaan ja suomalaiselle naiselle vaarallisin paikka on oma koti ja tulla hakatuksi avo- tai aviopuolison toimesta.
Jotenkin huvittavaa lukea edes tätä keskustelua, kun 10kk lapsi ollaan laittamassa päiväkotiin, jossa suuret ryhmät, vaihtuvat hoitajat ja meluisa ympäristö ja tuon ikäiset eivät osaa edes kävellä, puhua, syödä tai pukea ja käyttävät vielä vaippoja ja oletetaan hänen heräävän aamu varhain ja viettävän päiväkodissa tuntemattomien seurassa 10 h/pv.
Muualla maailmassa olisi jo viranomaiset kimpussa ja pidettäisiin huonona vanhempana, muualla maailmassa tai vaikka naapurimaassa Ruotsissa jopa kouluikäisten lasten äidit tekevät korkeintaan 4-6h työpäivää tai palkataan hoitaja kotiin, joka on tuttu ja turvallinen.
En yhtään ihmetelle, miksi niin moni lapsi kärsii mielenterv.ongelmista, on oppimisvaikeuksia ja joka toisella lapsella ADHD tai miksi usea nuori katoaa tai tappaa itsensä, jo 12v johtuen kurjasta ja tunnekylmästä lapsuudesta, kun vanhemmilla ei ole aikaa ja olla läsnä, kun työ ja raha menevät kaiken yläpuolelle.
Alue: Aihe vapaa
Niin. Nytkään ei kuitenkaan ole puhuttu mistään vuosien ajoista, tai edes kolmesta vuodesta, vaan siitä että alle vuoden ikäinen on vielä tosi pieni.