Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kotihoidontuki, mies vaatii vuokraa
10.01.2020 |
Miten muilla jotka olette kotona vauvan kanssa ja saatte kotihoidon tuen.. Mies vaatii nyt minua maksamaan vuokraa vaikka käy itse töissä. Hän kyllä sitoutui ja tiesi yhteen muuttaessa että talous jää joiltakin osin hänen vastuulle enemmän. Nyt kuitenkin riitaa rahasta tulee useinkin. Mitä tehdä?
Kommentit (283)
Vierailija kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-kumoaa-yleisen-harhaluulon…
Tuossa ehtii yli vuoden olla kotihoidontuella, kuka maksaa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Mä en nyt sitten ainakaan puhunut mistään avioerolla uhkailusta ja kiukuttelusta, vaan siitä, että jos on parisuhteessaan niin jyrätty, ettei ole mitään sananvaltaa siihen, kuinka perheenä toimitaan, ei parisuhteeseen ehkä kannata jäädä. Palstalla valittaminen ei auta yhtään.
Tosiasia on, että perhe on yksikkö jossa täytyy kuunnella muita, tehdä kompromisseja ja toimia myös toisten hyväksi vailla välitöntä palkkiota itselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Mä en nyt sitten ainakaan puhunut mistään avioerolla uhkailusta ja kiukuttelusta, vaan siitä, että jos on parisuhteessaan niin jyrätty, ettei ole mitään sananvaltaa siihen, kuinka perheenä toimitaan, ei parisuhteeseen ehkä kannata jäädä. Palstalla valittaminen ei auta yhtään.
Tosiasia on, että perhe on yksikkö jossa täytyy kuunnella muita, tehdä kompromisseja ja toimia myös toisten hyväksi vailla välitöntä palkkiota itselle.
No siitä olen kyllä harvinaisen samaa mieltä. Ja toki täydellisessä maailmassa keskusteltaisiin ennen sitä lasten hankintaa niistä arvoista ja odotuksista, niin ei tarvitsisi pikkulapsiaikana erota kun huomataan että ollaankin näistä ihan eri mieltä. Jos pitkä kotihoito on niin tärkeää, että puolison pitäisi se järjestää "hinnalla millä hyvänsä" , niin siitä voi puhua ajoissa. Ja toki myös toisin päin - jos ei halua jättää harrastuksia tai vaihtaa autoa polkupyörään vain siksi että puoliso saisi olla kolme vuotta kotona, niin ihan varmasti sekin kannattaa kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis herätkää nyt miehet, yhy yhy. Jos se nainen on niin vastenmielinen, päänsä pitävä paska loinen, ei sen kanssa ole pakko olla. Pistäkää ämmä pihalle ja eläkää niin kuin haluatte. "Mutku nainen päätti, en mä voi muuta kuin valittaa ja vaatia loista osallistumaan kuluihin tasan puoliksi." Ihme parisuhteita ihmisillä nykyään.
Minä olen useammassa viestissä kritisoinut sitä että toinen puoliso jyrää toisen ja vaatii tätä jyrättyä vielä maksamaan päätöksestä jota hän ei ole tehnyt, mutta minä olen kylläkin nainen eikä minulla ole mitään tarvetta erota - meillä kun pystytään asioista sopimaan yhdessä.
Saa kritisoida, mutta eikö tuo toinenkin puoli ole sitä samanlaista "jyräämistä" jos toinen joutuu vastentahtoisesti laittamaan omasta mielestään liian pienen lapsen hoitoon, tai jäämään kokonaan rahattomaksi? Eikö tuokin ole jonkinlaista kiristystä, jos kerran minkäänlainen kompromissi ei ole vaihtoehto? Jos tässä nyt kuitenkin mietitään nimenomaan sen perheen kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Henkisesti epävakaiden ei pidä ryhtyä äideiksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni ei koskaan tajunnut, että lapset vaikuttavat myös hänen elintasoonsa. Hän kuvitteli lapsilisän riittävän ruhtinaallisesti ja varsinkin, kun sain kotihoidon tuen, joka oli satoja euroja (muistaakseni peräti 300). Kyllähän tuolla summalla elää ruhtinaallisesti. Mies maksoi asuntolainaa ja minä lasten kuluja. Jatkuvasti sain kuulla miten en koskaan maksa mitään ja epäilyjä miten laitan kaikki rahani sukanvarteen. Mies ilmeisesti kuvitteli, että kaikki vaatteet on helposti hankittavissa kirppiksiltä parilla eurolla. Ero tuli, kun sain jatkuvasti kokea syyllisyyttä kaikesta ostamastani, ruuasta lähtien. Kuulema tuhlasin liikaa rahaa ruokaan, kun 4-henkisen (huom allergiat) kauppalasku viikossa oli 60-100 euroa. Miehellä kului kauppareissuilla muutama kymppi, johon ei kuulunut kasviksia tai hedelmiä. Miehen tekemä ruoka oli pelkkää makaroonia ja jauhelihaa.
Nyt eron jälkeen mies ei suostu maksamaan sovittuja elatusmaksuja, koska hänen mielestään minimielaritkin ovat liioittelua. Omaisuuden ositus on edessä, mutta varmasti pääsemme käräjille riitelemään asiasta, koska enhän ole mitään perheen eteen tehnytkään. Muutaman ystävän kanssa olemme keskustelleet aiheesta ja tuntuu siltä, että nykyajan miehet haluavat rusinat pullasta. Pitäisi saada lapsia ja perhe, mutta se ei saisi millään tavalla vaikuttaa miehen ajankäyttöön ja elintasoon.
Oilisiko kenties kannattanut opiskella, säästää ja olla vähän viisaampi?
Miehen lompakolla roikkuminen ei yleensä ole kovinkaan pitkänäköistä.
Sama on aloittajallakin edessä, mutta tätähän palstamammat ei ikinä tajua.
Meinaatko ettei miehellä ole velvollisuutta maksaa osaansa lapsen menoista? Mikä sen miehen rooli hommassa on?
Kerro toki, millä logiikalla nainen siipeilee miehen rahoilla ilmaiseksi vuosikausia?
Missä on se naisen taloudellinen vastuu?
En kannata kenenkään siipeilyä, mutta...
Täällä koko ajan vain länkytetään naisen taloudellisesta siipeilystä - miten on ihan oikeastikin te kaikki töissä käyvät isät vastavuoroisesti hoidatte sen 50% kodin pyörityksestä vai oletteko sittenkin siinä saamapuolella? (Siis ruoka-aineiden kotiin hankkiminen konkreettisesti, ruoan laitto, keittiön siivous, kodin päivittäinen siivous, ikkunoiden pesu, mattojen pesu, kylppärin kaakeleiden pesu, pyykkihuolto, peittojen tuuletus, lakanoiden vaihto, lasten vaatteiden etsiminen kirppareilta/kaupasta, vaatteiden paikkaus, tahrahuolto, neuvolassa käynnit, vaipanvaihdot, vesirokkoisen kanssa valvominen, oksennusten siivoaminen, hammastarkastukset, roskien toimitus kierrätyspisteisiin, joulumuistamiset, kaverisynttärit ja niiden lahjat jne jne jne. Usein jopa se jää tuon äidin vastuulle, että jos/kun tarvitaan hoitopaikka/edes satunnainen hoitaja niin sen järjestäminen - miksi miehelle (usein) on kuitenkin OK ja "oikeudenmukaista" olla tuon arjen pyörityksen siipeilijä???
Mitkä tähän lasketaan? Myös remontit? Heitänpä ihan hatusta kaikki mitä olen remontoinut, johon vaimo ei mitenkään ole osallistunut:
- Terassin teko 2 viikkoa (sisältäen pohjatyöt)
- Pergolan uusiminen 1 viikko
- Vanhan aidan purkaminen ja uuden tekeminen 1 viikko
- Kämpän lattian laminointi 2 viikkoa (150 neliötä)
- Keittiön uusiminen 1 viikko
- Varaston rakentaminen 2 viikkoa (sisältäen pohjatyöt)
- kämpän maalaaminen kaksi kertaa 2-3 viikkoa
- Vessan remontointi 1 viikko
- Pihan uudelleen laatoitus 1 viikkoTuossa nyt päälimmäisenä mieleen tulevat asiat, jotka itse olen tehnyt. Varmasti olen paljon muutakin tehnyt. Ja nuo siis arvioitu 7-8 tunnin työpäivien mukaan. Nopeasti laskettuna työssä säästöä tullut 50 000 - 60 000 euroa. Materiaaleissakin aika monta kymppitonnia, kun itse hakenut eikö maksanut urakoitisjalle 30% katetta materiaaleista. Puhumattakaan näissä hommissa saadusta välilevynpullistumasta, josta on tullut pysyvä haitta. Saako nuo sitten vähentää siitä vaimolle maksettavasta korvauksesta lapsien hoitamisesta ja kotitöistä? Pitääkin alkaa miettimään mikä on välilevynpullistuman hinta haittakorvauksena.
Se on totta, että naiset tekevät usein päivittäisiä kotitöitä enemmän. Miehet taas enemmän kertaluonteisia isoja urakoita. Aina vedotaan siihen, että eivät ole jatkuvia. Kyllä oman kokemuksen mukaan omakotitalossa aina jotain ”pientä” on.
No, Good for you! Ja vähän selkään taputtelua.
Niin se kuuluisikin olla perheessä että kumpikin aikuinen kykynsä mukaan.
Mutta tosin, jos talo on vain sinun ja vieläpä avioehdon turvin rajattu sinun omaisuudeksi ja vaadit vaimolta 'vuokraa', on tuo kaikki vain sinun itsesi ja sijoitustesi hyväksi puuhastelua eikä Sitä siis voida laskea "yhteiseen pottiin" samalla lailla kuin vauvan ja kodin hoitoa.
Meillä on kaikki omistus 50/50 eikä mitään avioehtoja. Yritin nyt tuossa vain uhriutua samalla tavalla kuin naiset yleensä näissä kotityö-keskusteluissa tekee. Yleisesti sanotaan, että naiset tekee juuri jotain imurointia ja muuta ”pientä” kodin ylläpitoa enemmän ja miehet yleensä hoitaa enemmän kertaluonteisia isoja urakoita. Tuo on totta ja itseä kovin usein ärsyttää se, että se niihin isompiin projekteihin käytetty aika on melko suuri ja sen rahallinen arvokin on melko mittava monissa tapauksissa. Kannatan kyllä tasa-arvoa kaikessa työssä, mutta en pystyisi olemaan parisuhteessa, jossa lyödään vuoden viimeinen päivä excel eteen ja sanotaan, että tein 120 tuntia enemmän kotitöitä, maksa 20€/tunti siitä. Varsinkin jos vaikkapa terassin tekoon käytetty aika ei noissa laskuissa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Miten ihmeessä joku ei nykyään osaa ottaa sitä huomioon, että lasta ei ehkä pystykään laittamaan hoitoon heti vanhempainvapaan jälkeen? Tai ei ymmärrä, miten pieni lapsi on siinä iässä? Kyseessähän on vauva, hyvänen aika. Talouden suunnittelu on kyllä retuperällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Henkisesti epävakaiden ei pidä ryhtyä äideiksi
Eikä isiksi. Tuollainen mies ei osaa ajatella lapsen parasta vaan oma napa tulee aina ekaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni ei koskaan tajunnut, että lapset vaikuttavat myös hänen elintasoonsa. Hän kuvitteli lapsilisän riittävän ruhtinaallisesti ja varsinkin, kun sain kotihoidon tuen, joka oli satoja euroja (muistaakseni peräti 300). Kyllähän tuolla summalla elää ruhtinaallisesti. Mies maksoi asuntolainaa ja minä lasten kuluja. Jatkuvasti sain kuulla miten en koskaan maksa mitään ja epäilyjä miten laitan kaikki rahani sukanvarteen. Mies ilmeisesti kuvitteli, että kaikki vaatteet on helposti hankittavissa kirppiksiltä parilla eurolla. Ero tuli, kun sain jatkuvasti kokea syyllisyyttä kaikesta ostamastani, ruuasta lähtien. Kuulema tuhlasin liikaa rahaa ruokaan, kun 4-henkisen (huom allergiat) kauppalasku viikossa oli 60-100 euroa. Miehellä kului kauppareissuilla muutama kymppi, johon ei kuulunut kasviksia tai hedelmiä. Miehen tekemä ruoka oli pelkkää makaroonia ja jauhelihaa.
Nyt eron jälkeen mies ei suostu maksamaan sovittuja elatusmaksuja, koska hänen mielestään minimielaritkin ovat liioittelua. Omaisuuden ositus on edessä, mutta varmasti pääsemme käräjille riitelemään asiasta, koska enhän ole mitään perheen eteen tehnytkään. Muutaman ystävän kanssa olemme keskustelleet aiheesta ja tuntuu siltä, että nykyajan miehet haluavat rusinat pullasta. Pitäisi saada lapsia ja perhe, mutta se ei saisi millään tavalla vaikuttaa miehen ajankäyttöön ja elintasoon.
Oilisiko kenties kannattanut opiskella, säästää ja olla vähän viisaampi?
Miehen lompakolla roikkuminen ei yleensä ole kovinkaan pitkänäköistä.
Sama on aloittajallakin edessä, mutta tätähän palstamammat ei ikinä tajua.
Meinaatko ettei miehellä ole velvollisuutta maksaa osaansa lapsen menoista? Mikä sen miehen rooli hommassa on?
Kerro toki, millä logiikalla nainen siipeilee miehen rahoilla ilmaiseksi vuosikausia?
Missä on se naisen taloudellinen vastuu?
En kannata kenenkään siipeilyä, mutta...
Täällä koko ajan vain länkytetään naisen taloudellisesta siipeilystä - miten on ihan oikeastikin te kaikki töissä käyvät isät vastavuoroisesti hoidatte sen 50% kodin pyörityksestä vai oletteko sittenkin siinä saamapuolella? (Siis ruoka-aineiden kotiin hankkiminen konkreettisesti, ruoan laitto, keittiön siivous, kodin päivittäinen siivous, ikkunoiden pesu, mattojen pesu, kylppärin kaakeleiden pesu, pyykkihuolto, peittojen tuuletus, lakanoiden vaihto, lasten vaatteiden etsiminen kirppareilta/kaupasta, vaatteiden paikkaus, tahrahuolto, neuvolassa käynnit, vaipanvaihdot, vesirokkoisen kanssa valvominen, oksennusten siivoaminen, hammastarkastukset, roskien toimitus kierrätyspisteisiin, joulumuistamiset, kaverisynttärit ja niiden lahjat jne jne jne. Usein jopa se jää tuon äidin vastuulle, että jos/kun tarvitaan hoitopaikka/edes satunnainen hoitaja niin sen järjestäminen - miksi miehelle (usein) on kuitenkin OK ja "oikeudenmukaista" olla tuon arjen pyörityksen siipeilijä???
Mitkä tähän lasketaan? Myös remontit? Heitänpä ihan hatusta kaikki mitä olen remontoinut, johon vaimo ei mitenkään ole osallistunut:
- Terassin teko 2 viikkoa (sisältäen pohjatyöt)
- Pergolan uusiminen 1 viikko
- Vanhan aidan purkaminen ja uuden tekeminen 1 viikko
- Kämpän lattian laminointi 2 viikkoa (150 neliötä)
- Keittiön uusiminen 1 viikko
- Varaston rakentaminen 2 viikkoa (sisältäen pohjatyöt)
- kämpän maalaaminen kaksi kertaa 2-3 viikkoa
- Vessan remontointi 1 viikko
- Pihan uudelleen laatoitus 1 viikkoTuossa nyt päälimmäisenä mieleen tulevat asiat, jotka itse olen tehnyt. Varmasti olen paljon muutakin tehnyt. Ja nuo siis arvioitu 7-8 tunnin työpäivien mukaan. Nopeasti laskettuna työssä säästöä tullut 50 000 - 60 000 euroa. Materiaaleissakin aika monta kymppitonnia, kun itse hakenut eikö maksanut urakoitisjalle 30% katetta materiaaleista. Puhumattakaan näissä hommissa saadusta välilevynpullistumasta, josta on tullut pysyvä haitta. Saako nuo sitten vähentää siitä vaimolle maksettavasta korvauksesta lapsien hoitamisesta ja kotitöistä? Pitääkin alkaa miettimään mikä on välilevynpullistuman hinta haittakorvauksena.
Se on totta, että naiset tekevät usein päivittäisiä kotitöitä enemmän. Miehet taas enemmän kertaluonteisia isoja urakoita. Aina vedotaan siihen, että eivät ole jatkuvia. Kyllä oman kokemuksen mukaan omakotitalossa aina jotain ”pientä” on.
No, Good for you! Ja vähän selkään taputtelua.
Niin se kuuluisikin olla perheessä että kumpikin aikuinen kykynsä mukaan.
Mutta tosin, jos talo on vain sinun ja vieläpä avioehdon turvin rajattu sinun omaisuudeksi ja vaadit vaimolta 'vuokraa', on tuo kaikki vain sinun itsesi ja sijoitustesi hyväksi puuhastelua eikä Sitä siis voida laskea "yhteiseen pottiin" samalla lailla kuin vauvan ja kodin hoitoa.
Meillä on kaikki omistus 50/50 eikä mitään avioehtoja. Yritin nyt tuossa vain uhriutua samalla tavalla kuin naiset yleensä näissä kotityö-keskusteluissa tekee. Yleisesti sanotaan, että naiset tekee juuri jotain imurointia ja muuta ”pientä” kodin ylläpitoa enemmän ja miehet yleensä hoitaa enemmän kertaluonteisia isoja urakoita. Tuo on totta ja itseä kovin usein ärsyttää se, että se niihin isompiin projekteihin käytetty aika on melko suuri ja sen rahallinen arvokin on melko mittava monissa tapauksissa. Kannatan kyllä tasa-arvoa kaikessa työssä, mutta en pystyisi olemaan parisuhteessa, jossa lyödään vuoden viimeinen päivä excel eteen ja sanotaan, että tein 120 tuntia enemmän kotitöitä, maksa 20€/tunti siitä. Varsinkin jos vaikkapa terassin tekoon käytetty aika ei noissa laskuissa ole.
Vaimoko se pakotti muuttamaan vanhaan omakotitaloon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Henkisesti epävakaiden ei pidä ryhtyä äideiksi
Henkisesti epävakaiden ei pidä ryhtyä isiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Tästä täysin samaa mieltä. Esimerkiksi meidän taloudelle olisi täysi katastrofi, jos toinen jäisi hoitovapaalle. Se vaatisi elämään niin rajua kurjistamista, että minusta olisi täysin kohtuutonta toisen tehdä koko perheen puolesta näin isoa päätöstä. Jos päätetään yksin niin täytyy olla valmis rahoittamaan myös pääasiallisesti itse. Perhe on yhteinen yritys vain niin kauan kuin molemmilla on siinä sananvaltaa.
Siinä tapauksessa lapsia ei pitäisi tehdä lainkaan tai sitten lapset annetaan adoptioon. Jos perheen rahavarat eivät kestä vauva-ajan kotihoitoa, miten se kestäisi myöhemmin, vaikka molemmat vanhemmat töissä, kun lapsi tulee kouluikään.
Entä jos jompaa kumpaa vanhempaa kohtaa työttömyys tai pitkäaikainen sairaus?
Esim. sairasajan päivärahaa maksetaan vain vuoden, jonka jälkeen jää tyhjän päälle, jos ei pääse eläkkeelle ja elatusvelvollisuus siirtyy avo-tai aviopuolisolle.
En tiedä paljonko vauva-ajan hoidolla tarkoitetaan, mutta kyllä meidän talous kestää sen 3-4 kk miehen olemista kodinhoidontuella. Jos sillä pitäisi olla 2-3 vuotta niin se ei olisi mahdollista nykyisellään.
Työttömyyttä vastaan ei olla suojauduttu, koska ansiopäiväraha. pidempiä tai vakavampia asioita varten meillä on vakuutukset lainoissa ja henkilöille. Ja viimeisenä keinona jos työttömyys tai työkyvyttömyys pitkittyy todella pahasti niin kämpän myynnistä saadaan aina vähintään 200 000€, luultavimmin 260 000-280 000, jos aika on oikea myynnille. Toki lainat pitää tuosta kuitata pois, mutta kyllä siitä jonkinlainen pesämuna jää akuutteihin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
Ei kukaan sanonut että ahdistaa mennä töihin vaan LAITTAA alle vuoden ikäinen hoitoon kun se ei ole lapsen paras. Lue ennenkuin kommentoit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni ei koskaan tajunnut, että lapset vaikuttavat myös hänen elintasoonsa. Hän kuvitteli lapsilisän riittävän ruhtinaallisesti ja varsinkin, kun sain kotihoidon tuen, joka oli satoja euroja (muistaakseni peräti 300). Kyllähän tuolla summalla elää ruhtinaallisesti. Mies maksoi asuntolainaa ja minä lasten kuluja. Jatkuvasti sain kuulla miten en koskaan maksa mitään ja epäilyjä miten laitan kaikki rahani sukanvarteen. Mies ilmeisesti kuvitteli, että kaikki vaatteet on helposti hankittavissa kirppiksiltä parilla eurolla. Ero tuli, kun sain jatkuvasti kokea syyllisyyttä kaikesta ostamastani, ruuasta lähtien. Kuulema tuhlasin liikaa rahaa ruokaan, kun 4-henkisen (huom allergiat) kauppalasku viikossa oli 60-100 euroa. Miehellä kului kauppareissuilla muutama kymppi, johon ei kuulunut kasviksia tai hedelmiä. Miehen tekemä ruoka oli pelkkää makaroonia ja jauhelihaa.
Nyt eron jälkeen mies ei suostu maksamaan sovittuja elatusmaksuja, koska hänen mielestään minimielaritkin ovat liioittelua. Omaisuuden ositus on edessä, mutta varmasti pääsemme käräjille riitelemään asiasta, koska enhän ole mitään perheen eteen tehnytkään. Muutaman ystävän kanssa olemme keskustelleet aiheesta ja tuntuu siltä, että nykyajan miehet haluavat rusinat pullasta. Pitäisi saada lapsia ja perhe, mutta se ei saisi millään tavalla vaikuttaa miehen ajankäyttöön ja elintasoon.
Oilisiko kenties kannattanut opiskella, säästää ja olla vähän viisaampi?
Miehen lompakolla roikkuminen ei yleensä ole kovinkaan pitkänäköistä.
Sama on aloittajallakin edessä, mutta tätähän palstamammat ei ikinä tajua.
Meinaatko ettei miehellä ole velvollisuutta maksaa osaansa lapsen menoista? Mikä sen miehen rooli hommassa on?
Kerro toki, millä logiikalla nainen siipeilee miehen rahoilla ilmaiseksi vuosikausia?
Missä on se naisen taloudellinen vastuu?
En kannata kenenkään siipeilyä, mutta...
Täällä koko ajan vain länkytetään naisen taloudellisesta siipeilystä - miten on ihan oikeastikin te kaikki töissä käyvät isät vastavuoroisesti hoidatte sen 50% kodin pyörityksestä vai oletteko sittenkin siinä saamapuolella? (Siis ruoka-aineiden kotiin hankkiminen konkreettisesti, ruoan laitto, keittiön siivous, kodin päivittäinen siivous, ikkunoiden pesu, mattojen pesu, kylppärin kaakeleiden pesu, pyykkihuolto, peittojen tuuletus, lakanoiden vaihto, lasten vaatteiden etsiminen kirppareilta/kaupasta, vaatteiden paikkaus, tahrahuolto, neuvolassa käynnit, vaipanvaihdot, vesirokkoisen kanssa valvominen, oksennusten siivoaminen, hammastarkastukset, roskien toimitus kierrätyspisteisiin, joulumuistamiset, kaverisynttärit ja niiden lahjat jne jne jne. Usein jopa se jää tuon äidin vastuulle, että jos/kun tarvitaan hoitopaikka/edes satunnainen hoitaja niin sen järjestäminen - miksi miehelle (usein) on kuitenkin OK ja "oikeudenmukaista" olla tuon arjen pyörityksen siipeilijä???
Mitkä tähän lasketaan? Myös remontit? Heitänpä ihan hatusta kaikki mitä olen remontoinut, johon vaimo ei mitenkään ole osallistunut:
- Terassin teko 2 viikkoa (sisältäen pohjatyöt)
- Pergolan uusiminen 1 viikko
- Vanhan aidan purkaminen ja uuden tekeminen 1 viikko
- Kämpän lattian laminointi 2 viikkoa (150 neliötä)
- Keittiön uusiminen 1 viikko
- Varaston rakentaminen 2 viikkoa (sisältäen pohjatyöt)
- kämpän maalaaminen kaksi kertaa 2-3 viikkoa
- Vessan remontointi 1 viikko
- Pihan uudelleen laatoitus 1 viikkoTuossa nyt päälimmäisenä mieleen tulevat asiat, jotka itse olen tehnyt. Varmasti olen paljon muutakin tehnyt. Ja nuo siis arvioitu 7-8 tunnin työpäivien mukaan. Nopeasti laskettuna työssä säästöä tullut 50 000 - 60 000 euroa. Materiaaleissakin aika monta kymppitonnia, kun itse hakenut eikö maksanut urakoitisjalle 30% katetta materiaaleista. Puhumattakaan näissä hommissa saadusta välilevynpullistumasta, josta on tullut pysyvä haitta. Saako nuo sitten vähentää siitä vaimolle maksettavasta korvauksesta lapsien hoitamisesta ja kotitöistä? Pitääkin alkaa miettimään mikä on välilevynpullistuman hinta haittakorvauksena.
Se on totta, että naiset tekevät usein päivittäisiä kotitöitä enemmän. Miehet taas enemmän kertaluonteisia isoja urakoita. Aina vedotaan siihen, että eivät ole jatkuvia. Kyllä oman kokemuksen mukaan omakotitalossa aina jotain ”pientä” on.
No, Good for you! Ja vähän selkään taputtelua.
Niin se kuuluisikin olla perheessä että kumpikin aikuinen kykynsä mukaan.
Mutta tosin, jos talo on vain sinun ja vieläpä avioehdon turvin rajattu sinun omaisuudeksi ja vaadit vaimolta 'vuokraa', on tuo kaikki vain sinun itsesi ja sijoitustesi hyväksi puuhastelua eikä Sitä siis voida laskea "yhteiseen pottiin" samalla lailla kuin vauvan ja kodin hoitoa.
Meillä on kaikki omistus 50/50 eikä mitään avioehtoja. Yritin nyt tuossa vain uhriutua samalla tavalla kuin naiset yleensä näissä kotityö-keskusteluissa tekee. Yleisesti sanotaan, että naiset tekee juuri jotain imurointia ja muuta ”pientä” kodin ylläpitoa enemmän ja miehet yleensä hoitaa enemmän kertaluonteisia isoja urakoita. Tuo on totta ja itseä kovin usein ärsyttää se, että se niihin isompiin projekteihin käytetty aika on melko suuri ja sen rahallinen arvokin on melko mittava monissa tapauksissa. Kannatan kyllä tasa-arvoa kaikessa työssä, mutta en pystyisi olemaan parisuhteessa, jossa lyödään vuoden viimeinen päivä excel eteen ja sanotaan, että tein 120 tuntia enemmän kotitöitä, maksa 20€/tunti siitä. Varsinkin jos vaikkapa terassin tekoon käytetty aika ei noissa laskuissa ole.
Vaimoko se pakotti muuttamaan vanhaan omakotitaloon?
Vaimo itseasiassa suurimman päätöksen kämpän suhteen teki. En sitten tiedä mikä on vanha, mutta noin 15 vuotta vanhassa asunnossa riittää jo rempattavaa ja puuhasteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Tutkimisten mukaan varhain päiväkodin aloittaneet lapset kouluttautuvat pidemmälle kuin kotihoidossa olleet lapset.
Onneksi ne tutkimukset eivät ole vain yksi totuus.
Meillä on kolme nyt jo aikuista lasta ja olen hoitanut heidät kotona, ollut kotona myös koko heidän kouluikänsä. Heitä tasapainoisempia ihmisiä saa hakemalla hakea. Ja kaikki ovat kouluttautuneet yliopistossa. Tulotasokin heillä yltää paljon, paljon korkeammalle kuin keskivertosuomalaisella. Joten minä en suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että lapset ovat saaneet elää rauhallisen lapsuuden kotihoidossa.
Tämän kaiken tietysti mahdollisti mies, joka on sitä isolla alkukirjaimella. Hän piti kunnia-asianaan sitä, että elättää perheensä ja lapsia ei tarvitse viedä hoitoon. Tietysti hän on maksanut minulle myös eläkkeen johtuen omasta ansionmenetyksestäni. Eikä minun ikinä tarvinnut pyytää rahaa, hänen mielestään meidän perheemme oli yhteinen yritys ja siten kaikki perheeseen tulevat rahat yhteisiä.
Minusta kuulostaa varsin surulliselta, että perheen sisällä maksetaan vuokraa toiselle. Kai teillä on jääkaapissakin omat hyllyt, joilla toiselle on sisäfilettä ja toiselle lauantaimakkaraa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksat osuutesi asumiskuluista. Ja mies maksaa sinulle osuutensa lastenhoidosta. Katsot, mikä on perhepäivähoitajan tulotaso kuukaudessa nettona ja laskutat sen osion mieheltäsi.
Eikö se lapsi sitten ole apn? Eihän miehelle hoitajan kulut kokonaan kuulu, vaan puolet. Eli puolet sellaisen perhepäivähoitajan tuloista jolla on yksi lapsi hoidossa.
"Perhepäivähoitajan peruspalkka on 1223,00 ( neljä lasta )" löysin Googlella, en äkkiä löytänyt tietoa paljonko olisi yhdellä. Veikkaan että enintään luokkaa 800e. Aplla ei lie alan koulutusta, joten vähennetään noin 15% kuten useilla aloilla. Jää 680e. Kotihoidon tukena hoitomenoja korvataan luokkaa 300e., eli jää 380e. Tästä tietysti puolet on apn vastuulla. Miehen maksuosuudeksi aplle jää siis 190 euroa.
Miehen siis tulee kompensoida aplle 190e, ja sen jälkeen ap maksaa puolet kaikesta. Lapsilisä tietysti tulee vanhemmille puoliksi.
Oletko varma että haluat ehdottaa tällaista järjestelyä?
Mistä vuodelta keppi ja nakki olet tiedon löytänyt? Arvaa olisiko perhepäivähoitajia yhtäkään kappaletta tässä maassa, jos palkka olisi noin pieni. Terveisin pph
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ei kyse ole siitä. Vaan siitä, että koko perheen taloutta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Jos päätetään yksin niin myös maksetaan yksin.
Alue: Aihe vapaa
Ettei vaan tutkimuksessa ollut kyseessä kouluikään asti kotona hoidetut lapset? Ei ne kolmevuotiaat mitään isoja lapsia ole.