Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kotihoidontuki, mies vaatii vuokraa
10.01.2020 |
Miten muilla jotka olette kotona vauvan kanssa ja saatte kotihoidon tuen.. Mies vaatii nyt minua maksamaan vuokraa vaikka käy itse töissä. Hän kyllä sitoutui ja tiesi yhteen muuttaessa että talous jää joiltakin osin hänen vastuulle enemmän. Nyt kuitenkin riitaa rahasta tulee useinkin. Mitä tehdä?
Kommentit (283)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ei kyse ole siitä. Vaan siitä, että koko perheen taloutta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Jos päätetään yksin niin myös maksetaan yksin.
Ja mikä on syy, että lasta suunnitellessa toinen ei saa sanottua, että kakara roudataan hoitoon heti kun vanhempainvapaa loppuu tai toinen saa ottaa vaikka pankkilainaa hoitovapaan ajaksi?
Hyvä kysymys. Useimmiten näissä lienee kyse siitä, ettei kumpikaan ole saanut sanaista arkkuaan ajoissa auki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Ja se kuntosalikortti on tärkeämpi kuin lapsen etu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Ettekö te yhdessä saa vuodessa edes kolmea tonnia säästöön? Eihän se ole kuin vähän yli satanen per nuppi kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Ettekö te yhdessä saa vuodessa edes kolmea tonnia säästöön? Eihän se ole kuin vähän yli satanen per nuppi kuukaudessa.
Meinaatko, että kotihoidontuelle jäädään yleensä yhdeksi kuukaudeksi? Eikös se olisi silloin ihan helppoa säästää itsekin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Ja se kuntosalikortti on tärkeämpi kuin lapsen etu?
Ei, vaan se että koko perheen taloudesta sovitaan yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Ettekö te yhdessä saa vuodessa edes kolmea tonnia säästöön? Eihän se ole kuin vähän yli satanen per nuppi kuukaudessa.
Meinaatko, että kotihoidontuelle jäädään yleensä yhdeksi kuukaudeksi? Eikös se olisi silloin ihan helppoa säästää itsekin?
Teillä on jotain vikaa taloudenpidossa, jos kuukauden pakolliset kulut on yli kolme tonnia. Sen lisäksi vauva kehittyy paljon alle vuoden ikäisenä, joten sillä yhdellä kuukaudellakin on merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Ettekö te yhdessä saa vuodessa edes kolmea tonnia säästöön? Eihän se ole kuin vähän yli satanen per nuppi kuukaudessa.
Meinaatko, että kotihoidontuelle jäädään yleensä yhdeksi kuukaudeksi? Eikös se olisi silloin ihan helppoa säästää itsekin?
Teillä on jotain vikaa taloudenpidossa, jos kuukauden pakolliset kulut on yli kolme tonnia. Sen lisäksi vauva kehittyy paljon alle vuoden ikäisenä, joten sillä yhdellä kuukaudellakin on merkitystä.
Jos taloudenpidossa on vikaa, niin eikös sitä paremmalla syyllä pitäisi neuvotella taloudelliset päätökset yhdessä? 🤔 Vai mikä ihmeen argumentti se nyt oli tähän, kun puhutaan siitä onko reilua päättää tällaisia asioita ihan yksin ja yllättyä jos toinen onkin eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
Otahan nyt huomioon, että nainen (tai myöhemmin se hoitava osapuoli) on jo laittanut likoon itsekin huomattavia taloudellisia menetyksiä ja laittaa kotihoidontuellakin, ei se työssäkäyvä ainoa osapuoli ole. Siihen nähden joku harrastuksesta puhuminen on kuulostaa kyllä aika itsekkäältä, vaikka tärkeä se saattaa ollakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Ja mikään pakkohan sille kotihoidontuelle ei ole jäädä. Se on valinta
Niin eihän siitä lapsesta tarvi ollenkaan huolehtia, sekin on Ihan valinta tietysti.
Lapsen voi laittaa hoitoon ku äitiysraha loppuu. Kotiin jääminen ei ole pakollista. Jos jää kotiin, ei ole oikeutta valittaa, kuinka on vähän on rahaa ja kotihoidontuki ei riitä.
Ihan mielenkiinnosta lapsettomana kysyn, kuka nämä 8kk ikäiset opettavat lapsen potalle, syömään, leikkimään, piirtämään, pukemaan jne. kun päiväkodissa on suuret ryhmät, meluisa ympäristö, kun jopa hoitajat käyttävät kuulosuojaimia ja yhdellä hoitajalla jopa 10 lasta, eikä syliä ja yksilöllistä hoitoa ole.
Ja jos vanhemmat ovat työssä 8h + työmatkat, niin taaperoilla on pitempi päivä kuin aikuisilla eli 9-10h ja sitä kotona olevaa aikaa jää vain muutama tunti ja usein lapsi on vielä väsynyt ja jos lapsi nukkuu 12h yöunet. Mistä nykyään lapsi saa mallin ja esimerkin elämiseensä ja taitoihinsa, kun kenelläkään ei ole aikaa neuvoa ja ohjata.
Johtuuko tämän päivän lasten huono käytös, mielenterv.ongelmat, meluaminen ja kiukuttelu vain siitä, että lapset ovat ylikuormitettu pärjäämään ja selviintymään yksin, kun vanhemmat sysäävät kasvstusvastuun yhteiskunnalle, joilla ei ole riittäviä resursseja.
Ja sekin on surullista, kun jopa 8v. voi hautoa itsemurhaa ja niin moni nuori ja lapsi tekee sen.
Tässäkin raha menee kaiken edelle ja lasta pidetetään heittopussina perheen ja päiväkodin välillä.
Jos raha on elämässä tärkeä, niin eikö lapselle olisi parempi olla vaikka lastenkodissa kouluikään saakka ja vierailla vain vanhempiensa luona ja näin vanhemmat voisivat tehdä uraa ja rahaa.
Todella surullista, kun kukaan ei ajattele lapsen etua ja oikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Ettekö te yhdessä saa vuodessa edes kolmea tonnia säästöön? Eihän se ole kuin vähän yli satanen per nuppi kuukaudessa.
Meinaatko, että kotihoidontuelle jäädään yleensä yhdeksi kuukaudeksi? Eikös se olisi silloin ihan helppoa säästää itsekin?
Teillä on jotain vikaa taloudenpidossa, jos kuukauden pakolliset kulut on yli kolme tonnia. Sen lisäksi vauva kehittyy paljon alle vuoden ikäisenä, joten sillä yhdellä kuukaudellakin on merkitystä.
Jos taloudenpidossa on vikaa, niin eikös sitä paremmalla syyllä pitäisi neuvotella taloudelliset päätökset yhdessä? 🤔 Vai mikä ihmeen argumentti se nyt oli tähän, kun puhutaan siitä onko reilua päättää tällaisia asioita ihan yksin ja yllättyä jos toinen onkin eri mieltä.
Niin, mutta jo siinä vaiheessa, kun lapsi on vasta puheissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
Otahan nyt huomioon, että nainen (tai myöhemmin se hoitava osapuoli) on jo laittanut likoon itsekin huomattavia taloudellisia menetyksiä ja laittaa kotihoidontuellakin, ei se työssäkäyvä ainoa osapuoli ole. Siihen nähden joku harrastuksesta puhuminen on kuulostaa kyllä aika itsekkäältä, vaikka tärkeä se saattaa ollakin.
Tietysti laittaa likoon - sehän tästä vielä puuttuisikin, että se joka yksin päättää ei itse laita edes pennin hyrrää kiinni. Mutta ei, minusta se että laittaa itsekin rahaa kiinni ei silti tee siitä asiallista perheen ja parisuhteen hoitoa, että toinen sanelee yksin molempia koskevia suuria taloudellisia päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ja kuka puhui kalliista harrastuksesta? Jos minun puolisoni jäisi kotihoidontuelle, se tekisi budjettiin yli kolmen tonnin loven eikä minulla olisi varaa edes kuntosalikorttiin.
Ettekö te yhdessä saa vuodessa edes kolmea tonnia säästöön? Eihän se ole kuin vähän yli satanen per nuppi kuukaudessa.
Meinaatko, että kotihoidontuelle jäädään yleensä yhdeksi kuukaudeksi? Eikös se olisi silloin ihan helppoa säästää itsekin?
Teillä on jotain vikaa taloudenpidossa, jos kuukauden pakolliset kulut on yli kolme tonnia. Sen lisäksi vauva kehittyy paljon alle vuoden ikäisenä, joten sillä yhdellä kuukaudellakin on merkitystä.
Jos taloudenpidossa on vikaa, niin eikös sitä paremmalla syyllä pitäisi neuvotella taloudelliset päätökset yhdessä? 🤔 Vai mikä ihmeen argumentti se nyt oli tähän, kun puhutaan siitä onko reilua päättää tällaisia asioita ihan yksin ja yllättyä jos toinen onkin eri mieltä.
Niin, mutta jo siinä vaiheessa, kun lapsi on vasta puheissa.
No tietysti siinä vaiheessa. Jostain syystä se etukäteen puhuminen ei vaan näytä joiltakin pareilta luonnistuvan. Turha minulta kysyä miksi, ei meillä näistä riidellä. Jokainen joka riitelee voi ihan ensimmäisenä kysyä sitä peililtä. Ap mukaanlukien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa ottaa huomioon, että alle vuoden ikäisen päivähoito on rankkaa molemmille vanhemmille. Viemiset ja hakemiset sekä jatkuvat lapsen sairastelut. Siinä ei kumpikaan pääse helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
Otahan nyt huomioon, että nainen (tai myöhemmin se hoitava osapuoli) on jo laittanut likoon itsekin huomattavia taloudellisia menetyksiä ja laittaa kotihoidontuellakin, ei se työssäkäyvä ainoa osapuoli ole. Siihen nähden joku harrastuksesta puhuminen on kuulostaa kyllä aika itsekkäältä, vaikka tärkeä se saattaa ollakin.
Tietysti laittaa likoon - sehän tästä vielä puuttuisikin, että se joka yksin päättää ei itse laita edes pennin hyrrää kiinni. Mutta ei, minusta se että laittaa itsekin rahaa kiinni ei silti tee siitä asiallista perheen ja parisuhteen hoitoa, että toinen sanelee yksin molempia koskevia suuria taloudellisia päätöksiä.
Joo ei ole. Mutta jos sinä taas kiellät tuon ilman mitään kompromissin mahdollisuutta niin sitten sinä itsehän olet siinä asemassa, joka sanelee ne päätökset. Joten sekö on parempi?
Kyllä naiset on tyhmiä. Mene töihin. Ai, ei ole ammattia, no, hanki sellainen!
Käytä sekin aika opiskeluun, minkä vietät täällä vauva-palstalla. Eihän lapselle ole edes seuraa äidistään, joka vaan roikkuu somessa. Voi luoja, mistä näitä sikiää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainenhan menettää todella paljon ansiomenetyksinä ja tulevasta eläkkeestä ollessaan lapsen kanssa kotona. Eikö yhteisessä perheessä ole menot ja tulot yhteisiä? Miten muuten jaatte oikeudenmukaisesti esim lapseen liittyvät kulut?
Kukaan ei pakota naista jäämään vuosiksi kotiin. Läheskään kaikilla ei edes ole/olisi työpaikkaa jonka ansioita menettäisivät.
T: kaiken maksanut. Ei enää koskaan.
Mistä näitä hoitovapaita lapsia saisi?
Vai meinaatko, että vastasyntynyt lapsi hylätään kirkon portaille ja oletaan jokun sen hoitavan tai viedään yhteiskunnan piikkiin 9-10 tunniksi päivässä päiväkotiin ja vanhemmat voivat ihailla lasta pari kolme tuntia illassa, jonka jälkeen lapsi laitetaan nukkumaan 12 tunniksi. Ei ihme, jos lapsi on helppo lapsi.
Se nyt vaan on valitettava fakta, että ei vanhemmilla nykyään ole varaa olla poissa töistä kovinkaan pitkää, joten lapsi on pakko laittaa perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla. Meillä vaimo oli kotona sen 10-11kk (mikä nyt onkaan maksimi/normaali poissaolo). Itse olin 4kk. Enempään ei oikein olisi ollut varaa, koska palkkani menetys on melko kova kolaus. Vaimon nettopalkko on noin 1500€ ja minulla on 3600 euroa. Jos vaimolla olisi parempi liksa olisin mielelläni ollut pidempäänkin kotona. Se oli itselle mukavaa ja suhteellisen helppoa aikaa. Stressiä nyt ei ainakaan samoissa määrin ollut kuin töissä.
Varmasti totta, että rahat on tiukilla, mutta onhan tuollainen vuoden ikäinen nyt vielä tosi pieni. Joten minusta on turhaa syyllistämistä jostakin loisimisesta, jos tuon ikäistä ei haluaisi vielä ainakaan päiväkotiin laittaa. Ja tuohan se syy yleensä on miksi miehet harvemmin jäävät kotiin lapsen kanssa, koska heidän tulonsa ovat suuremmat. Outoa naistten syyllistämistä siitäkin siis.
Itse en asiasta ketään koskaan ole syyllistänyt. Todennut vain faktan. Meillä nyt muutenkin on yhteiset rahat, joten ei tämä keskustelu meihin sinäänsä vaikuta.
Hypoteettisesti tilanne:
Äiti on sitä mieltä, että miehen pitää jäädä kotiin, koska 10kk on liian pieni hoitoon. Äidin mielestä lapsen kanssa pitää olla kotona vähintään 2 vuotiaaksi asti. Mies taas ei halua jäädä kotiin ja on sitä mieltä, että lapsen voi laittaa hoitoon jo 10kk iässä. Äiti pitää päänsä ja jää kahdeksi vuodeksi kotiin. Pitääkö miehen tässä tilanteessa ”kompensoida” jotain naiselle vaikka päätös on ollut täysin naisen? Omasta mielestäni ei, koska tuo ei ole ollut mitenkään yhteinen päätös. Tai ei tuo edes niin hypoteettinen tilanne ole. Pari tuollaista tapausta löytyy tuttavapiiristä.Riippuu toki miten molemmat osapuolet perustelevat lapsen parhaan. Löytääkö mies montakin tutkimusta miten lapselle on parhaaksi mennä päiväkotiin 10kk iässä vai esittääkö äiti tutkimuksia pitkän kotihoidon puolesta? Jos äiti esittää tutkimuksen kuinka lapselle on hyväksi olla kotona pitkään ja isä sanoo ”IHan pa.skaa en edes lue, kyllä minä tiedän paremmin” niin.. No.. niin...
Ei kai kukaan väitäkään, että päivähoito on lapsen paras. Mutta se voi joissakin tilanteissa olla koko perheen paras kun katsotaan kokonaisuutta. Joskus perheissä on järkevä tehdä myös sellaisia päätöksiä, jotka eivät suoraan ole sen lapsen kannalta parhaita mahdollisia, mutta jotka ovat koko perheen kannalta parhaita ja lapsen kannalta riittävän hyviä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun toinen puoliso kokee taloudellisen rasitteen kohtuuttomaksi ja ahdistuu. Silloin voi olla lapsellekin parempi, että äiti luopuu kolmen vuoden kotihoidon unelmasta ja alkaa jakamaan sitä taloudellista vastuuta. Se avioerolla uhkailu ja kiukuttelu nyt ei ainakaan ole lapsen parasta nähnytkään.
Eli perhe voi hyvin kun isä vaan on onnellinen muista viis?? Entäpä jos äiti ahdistuu kun joutuu laittamaan lapsen hoitoon liian aikaisin ja kokee sen kohtuuttomaksi?
Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että lähtökohtaisesti aikuisen ihmisen on osallistuttava itsensä ja perheensä elatukseen ellei ole muuta sovittu. Ei ole subjektiivista oikeutta heittäytyä pelkällä omalla ilmoituksella toisen elätettäväksi. Se, että ahdistaa mennä töihin ja osallistua perheen talouden kannatteluun ei minusta ole aivan samanarvoinen tilanne sen kanssa, että ahdistaa kannatella toisenkin puolesta kun tuntuu ettei enää jaksa. Kerrassaan mitään pahaa kotihoidossa ei minusta missään nimessä ole. Mutta siinä on, että se päätetään yksin ja silti odotetaan, että toinen tekee huomattavia taloudellisia kompromisseja sen vuoksi. Esimerkiksi luopuu tärkeästä harrastuksesta tai alkaa tekemään enemmän ylitöitä kuin jaksaa.
No jo on s**tanan vätys ja itsekäs, jos ei omaa kallista harrastusta voi laittaa tauolle vähäksi aikaa oman vauvaikäisen lapsen hyväksi. Miksi ihmeessä tuollaiset edes lisääntyy? Pysykää sinkkuna.
Ei kyse ole siitä. Vaan siitä, että koko perheen taloutta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Jos päätetään yksin niin myös maksetaan yksin.
Ja mikä on syy, että lasta suunnitellessa toinen ei saa sanottua, että kakara roudataan hoitoon heti kun vanhempainvapaa loppuu tai toinen saa ottaa vaikka pankkilainaa hoitovapaan ajaksi?
Varmaan se sama, miksi se vaimo ei saa samassa vaiheessa sanottua, että minä olen sitten kolme vuotta kotona ja sinä maksat kaiken. Kuvitellaan toisen olevan samaa mieltä tai - mikä pahempaa - pelätään ettei toinen suostu ja koko muksu jää tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon, että alle vuoden ikäisen päivähoito on rankkaa molemmille vanhemmille. Viemiset ja hakemiset sekä jatkuvat lapsen sairastelut. Siinä ei kumpikaan pääse helpolla.
Eikä vauvat välttämättä nuku öitä heräilemättä tuossa vaiheessa. Alkaahan se rassata miestäkin, kun pitää muutaman kerran herätä rauhoittelemaan vauvaa joka yö.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon, että alle vuoden ikäisen päivähoito on rankkaa molemmille vanhemmille. Viemiset ja hakemiset sekä jatkuvat lapsen sairastelut. Siinä ei kumpikaan pääse helpolla.
Vanhempainvapaat riittää kyllä hyvin lähelle 1-vuotiasta, en ymmärrä miksi täällä jankutetaan koko ajan alle 1-vuotiaista.
Alue: Aihe vapaa
Ja mikä on syy, että lasta suunnitellessa toinen ei saa sanottua, että kakara roudataan hoitoon heti kun vanhempainvapaa loppuu tai toinen saa ottaa vaikka pankkilainaa hoitovapaan ajaksi?