Onko pakko olla isä?

Eli ap:lle lapsi on lelu, jonka voi hylätä, kun ei enää kiinnosta. No hylkää sitten, lopeta iskän leikkiminen ja selitä kaikille sukulaisille ja ystäville kuinka mielestäsi teit oikein. Vakuuta tulevat mammat siitä, että olet vastuullinen ja normaali ihminen, sekä varsinkin luotettava mies.

Mitä muuten ap:n vanhemmat sanovat isovanhemmuudestaan? Tietävätkö he edes asiasta?

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä vitsi!

Sinä olet täysi LAPSI.[/quot

Tämä on eräs naisten suurimmista aseista miestä vastaan - miehisyyden dekonstruktoiminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä vitsi!

Sinä olet täysi LAPSI.[/quot

Tämä on eräs naisten suurimmista aseista miestä vastaan - miehisyyden dekonstruktoiminen.

Aikuinen ihminen kantaa vastuun teoistaan. Tässä tapauksessa lapsesta.

Huhuh mikä idiootti sä olet. Ja voit olla varma että yhteiskunta ei myöskään arvosta miestä joka hylkää lapsensa. Pidä huoli ettei alapäästäsi tule lisää lapsiraukkoja. Yläpää on näemmä tyhjä.

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko olla isä. Tyttäresi tulee kuitenkin vihaamaan sinua, jos hylkäät hänet. Hänellä on jo jotain muistoja sinusta.

Toisaalta lapsen äiti voisi löytää uuden miehen ja he voisivat muodostaa oikean perheen ja näin tyttäresi saisi oikean isän.

Jos nyt lähdet lapsesi elämästä, se on lopullista. Sinua saattaa alkaa kaduttamaan myöhemmin päätöksesi.

Suosittelen, että pysyt mukana lapsesi elämässä. Voi olla, että uusi nainen menee ja tulee: lapsesi kuitenkin pysyy.

Ei kyllä välttämättä tule vihaamaan mitenkään. Oma isäni häipyi uuden naisen matkaan kun olin nelivuotias, enkä minä koskaan häntä mitään vihannut. Täysin vieras ihminen, joka ei kuulunut elämääni mitenkään ja jolle en suonut ajatustakaan. Ei häntä ole koskaan ollut minulle olemassa, enkä minä ilmaa vihaa.

Kun olin 20, isäni yritti soitella ja saada aikaan joitain välejä, mutta sanoin ihan suoraan, ettei minulla ollut mitään intressejä tutustua tuntemattomaan keski-ikäiseen mieheen. Se oli ainoa kerta kun keskustelimme. En ole sen koomminkaan asiaa miettinyt ja nyt olen 40.

Aloittaja tekee omat valintansa tilanteessa. Et sinä meidän toisista poikkeavia mielipiteitä mihinkään tarvitse. Mutta maksa nyt kuitenkin elarit.

Juuri näin. Mutta jos kirjoittajan äiti olisi tasaisin väliajoin jupissut lapselle omaa katkeruuttaan ja opettanut, että isäsi ei halunnut sinua ja isäsi olisi pitänyt tehdä sitä ja isäsi olisi pitänyt tehdä tätä, niin sinun olisi ollut vaikeampaa kasvaa ihan hyväntuuliseksi ilman häntä.

t.kristallikissa

Tiedätkö, ne lapsetkin osaavat ajatella omalla aivoillaan ja viimeistään kouluiässä ymmärtävät millaisen luuserin hän on saanut isäkseen/äidikseen.

Eivätkä kovin korkealle luusereita arvosta, se äiti/isä on täysin merkityksetön heidän elämässään.

Sitä satoa ihminen niittää, mitä on kylvänyt.

Olen tuo toisena kommentoinut ja uudelleen kommentoisin, etten pitänyt isääni luuserina tai matala-arvoisena tai minään. En miettinyt häntä lapsuudessani koskaan. Kavereita mietin ja hoitohevosia, poikia, koulunumeroita.

Oliko sinulla isäpuoli? Jokainen lapsi kyselee vanhemaltaan poissaolevasta isästään. Moni lapsi odottaa ja rakentaa tarinan ja jossain vaiheessa kuitenkin luopuu. Silloin myös kylmenee, eikä isällä ole enää väliä. Mutta siinä menee moni muu samalla.

Hyi saatana. Millainen mies pohtii lapsensa hylkäämistä

Vierailija kirjoitti:

Sinä teit jo päätöksesi kun päätit lapsen pitää, ei se enää ole mahdollista luopua isyydestä. Kai ymmärrät, että lapsen äidillä on ihan yhtäläinen oikeus häipyä ja lapsi jäisi silloin 100% sinulle? Jos uusi naisesi ei hyväksy tytärtäsi, niin silloin otat hänestä eron. 2-vuotias voi olla ärsyttävää seuraa, mutta vielä tulee aika jolloin niität sitä satoa mitä nyt kylvät. Ei lapsi ole syyllinen siihen, ettet pidä hänen ädistään. On todella typerää kostaa lapselle äidin oikuttelut.

Eihän mies tuossa päättänyt lasta mitenkään pitää, vaan nainen tuli raskaaksi kaikesta mahdollisesta ehkäisystä huolimatta(mitä en usko, vaan uskon että mies huijattiin lapselle isäksi) ja HÄN päätti pitää lapsen. Vielä oikein sanoi erikseen usein että ei ole pakko olla isä, kun minähän tämän nyt väkisin haluan. Ilmeisesti hykerteli pari vuotta kun ajatteli suunnitelmansa olleen täydellinen, mutta kun toinen ei oikeasti ole perhettä halunnut, niin eihän siitä tule kuin itkua myöhemmin. Nyt pitäisi naisen katsoa peiliin ja ottaa se vastuu minkä lapsen väkisin hommatessa ja pitäessä otti niskoilleen. 

En kuitenkaan usko että tuo lapsesta luopuminen ap kävisi noin rationaalisesti, saati että uusi nainen olisi mielissään kun yhtäkkiä hylkäisit lapsesi, joten uskonpa että tämä aloitus on provo. Ihmisen täytyisi olla ps.yk opaatti jäsennellelläkseen asiaa noin "järkevästi", että nyt en enää haluakaan olla jo 2-vuotiaan lapseni elämässä mitenkään, mutta jos hän ps y-ko olisi, niin hän ei todellakaan kirjoittelisi asiaa tänne, vaan hänelle se olisi ihan normaali tapa toimia. 

Että2/5

Keksitty tarinahan tämä oli, mutta kyllä tällaista oikeastikin tapahtuu paljon. Useimmiten ongelmat johtuvat varmasti lapsensa hylkäävän vanhemman omasta kurjasta lapsuudesta. Ei osata parempaakaan, kun itsellä ei ymmärrys ja osaaminen riitä. Kierre jatkuu siis vain. Sterilointi olisi hyvä.

Minä olisin halunnut abortin ja naiselle sen kerroin, mutta liian myöhään. Nainen alussa itsekin pohti aborttia ja sanoi ettei tiedä mitä tehdä ja anoin tukevani joka tapauksessa. Hän on todella kiltti (ärsyttäväksi sti välillä) ja rakastava enkä ole koskaan tuntenut olevani kenellekään niin tärkeä. Ajattelin että hänestä ulee hyvä äiti joten en sanonut mitään abortista ja sen sijaan kerroin hänelle mitä kaikke voimme yhdessä perheenä tehdä. Asia todella konkretisoitui minulle sen jälkeen kun sain tietää sukupuolen. Kerroin naiselle että haluaisin sittenkin hänen tekevän abortin. Suuttui ja oli sitä kuulemma harkinnut mitta ei pystynyt. Sen jälkeen emme olleet tekemisissä. Palasin heidän elämäänsä kun lapsi syntyi. Silloin nainen sanoi ettei tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä mutta lasta saan tavata. Mutta halusin yrittää olla perhe, mitta ei tästä ole tullut mitään. Tytön äiti kyllä on antanut minun olla lapsen kanssa vapaasti ja tehdä asiat omalla tavallani ja välillä olen ollut todella onnellinen heidän kanssaan ja silloin olen naisellekin puhunut halustani olla heidän kanssaan lopun elämää ja sillä hetkellä todella tarkoitin sitä. Elimme kuin perhe ja mekin olimme naisen kanssa ihan läheisiä, seksiä oli ja lomamatkoja ulkomaille perheenä. Mutta olen nyt vaan tajunnut ettei minusta ole tähän hänen kanssaan.

Kun kerroin hänelle niin hän suuttui ja sanoi etten saa tulla enää heidän kotiinsa ja saisin odottaa eteisessä aina kun hain tytön mutta tyttö oli asiasta aina raivoissaan ja itki ettei halua tulla joten äiti sanoi että voin tulla sisälle ja otamme siinä vaihdon yhteydessä vähän aikaa rauhassa että tytölle helpompi. Mutta ei se ole kivaa olla siinä kun alussa äiti aina alkoi lopulta huutamaan ja itkemään. Lopetti sen kyllä lopulta kun olimme sitä mieltä että huuto lapsen edessä ei hyvä ja oli aina toisessa huoneessa siihen asti kun lähdimme tytön kanssa. Mutta ei se ole herkkua siellä olla. Lapsen äiti tuli kotiini auttamaan siivoamaan ja laittamaan sen kuntoon sitä varten että tytöllä olisi siellä helpompi olla, hankki sängyn ja lakanoita tytölle (minulla ei kovin hyvä rahatilanne), jos se helpottaisi tytön lähtöä aina.

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko olla isä. Tyttäresi tulee kuitenkin vihaamaan sinua, jos hylkäät hänet. Hänellä on jo jotain muistoja sinusta.

Toisaalta lapsen äiti voisi löytää uuden miehen ja he voisivat muodostaa oikean perheen ja näin tyttäresi saisi oikean isän.

Jos nyt lähdet lapsesi elämästä, se on lopullista. Sinua saattaa alkaa kaduttamaan myöhemmin päätöksesi.

Suosittelen, että pysyt mukana lapsesi elämässä. Voi olla, että uusi nainen menee ja tulee: lapsesi kuitenkin pysyy.

Ei kyllä välttämättä tule vihaamaan mitenkään. Oma isäni häipyi uuden naisen matkaan kun olin nelivuotias, enkä minä koskaan häntä mitään vihannut. Täysin vieras ihminen, joka ei kuulunut elämääni mitenkään ja jolle en suonut ajatustakaan. Ei häntä ole koskaan ollut minulle olemassa, enkä minä ilmaa vihaa.

Kun olin 20, isäni yritti soitella ja saada aikaan joitain välejä, mutta sanoin ihan suoraan, ettei minulla ollut mitään intressejä tutustua tuntemattomaan keski-ikäiseen mieheen. Se oli ainoa kerta kun keskustelimme. En ole sen koomminkaan asiaa miettinyt ja nyt olen 40.

Aloittaja tekee omat valintansa tilanteessa. Et sinä meidän toisista poikkeavia mielipiteitä mihinkään tarvitse. Mutta maksa nyt kuitenkin elarit.

Juuri näin. Mutta jos kirjoittajan äiti olisi tasaisin väliajoin jupissut lapselle omaa katkeruuttaan ja opettanut, että isäsi ei halunnut sinua ja isäsi olisi pitänyt tehdä sitä ja isäsi olisi pitänyt tehdä tätä, niin sinun olisi ollut vaikeampaa kasvaa ihan hyväntuuliseksi ilman häntä.

t.kristallikissa

Tiedätkö, ne lapsetkin osaavat ajatella omalla aivoillaan ja viimeistään kouluiässä ymmärtävät millaisen luuserin hän on saanut isäkseen/äidikseen.

Eivätkä kovin korkealle luusereita arvosta, se äiti/isä on täysin merkityksetön heidän elämässään.

Sitä satoa ihminen niittää, mitä on kylvänyt.

Olen tuo toisena kommentoinut ja uudelleen kommentoisin, etten pitänyt isääni luuserina tai matala-arvoisena tai minään. En miettinyt häntä lapsuudessani koskaan. Kavereita mietin ja hoitohevosia, poikia, koulunumeroita.

Oliko sinulla isäpuoli? Jokainen lapsi kyselee vanhemaltaan poissaolevasta isästään. Moni lapsi odottaa ja rakentaa tarinan ja jossain vaiheessa kuitenkin luopuu. Silloin myös kylmenee, eikä isällä ole enää väliä. Mutta siinä menee moni muu samalla.

Ei ollut isäpuolta. En mä isästäni ole kysellyt koskaan sen kummemmin, mutta toki tiesin tapahtumat eli kai ne oli mulle sitten muuten selitetty. Ei vissiin kukaan tajunnu sitten sitä kertoa, että olis pitänyt kaivata? ;)

Mutta niin. Ei sitä vaan koskaan ollut ollut niin en osannut kaivatakaan. Hyvin riittivät perheeksi äiti ja isovanhemmat ja muu lähipiiri. Ja ihan muita juttuja tosiaan mietin kuin kotiasioita – mua aina vähän ihmetyttääkin näissä keskusteluissa se että oletetaan lapsen koko maailman pyörivän vanhempien elämän ympärillä. Höpsis. Kuten sanoin, mua ainakin kyllä kiinnosti paljon enemmän hepat ja kaverit kuin aikuisten kuviot.

Mikä ihmispaska ap onkaan, anteeksi nyt tuo ilmaisu.

Aloittaja kirjoitti:

Minä olisin halunnut abortin ja naiselle sen kerroin, mutta liian myöhään. Nainen alussa itsekin pohti aborttia ja sanoi ettei tiedä mitä tehdä ja anoin tukevani joka tapauksessa. Hän on todella kiltti (ärsyttäväksi sti välillä) ja rakastava enkä ole koskaan tuntenut olevani kenellekään niin tärkeä. Ajattelin että hänestä ulee hyvä äiti joten en sanonut mitään abortista ja sen sijaan kerroin hänelle mitä kaikke voimme yhdessä perheenä tehdä. Asia todella konkretisoitui minulle sen jälkeen kun sain tietää sukupuolen. Kerroin naiselle että haluaisin sittenkin hänen tekevän abortin. Suuttui ja oli sitä kuulemma harkinnut mitta ei pystynyt. Sen jälkeen emme olleet tekemisissä. Palasin heidän elämäänsä kun lapsi syntyi. Silloin nainen sanoi ettei tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä mutta lasta saan tavata. Mutta halusin yrittää olla perhe, mitta ei tästä ole tullut mitään. Tytön äiti kyllä on antanut minun olla lapsen kanssa vapaasti ja tehdä asiat omalla tavallani ja välillä olen ollut todella onnellinen heidän kanssaan ja silloin olen naisellekin puhunut halustani olla heidän kanssaan lopun elämää ja sillä hetkellä todella tarkoitin sitä. Elimme kuin perhe ja mekin olimme naisen kanssa ihan läheisiä, seksiä oli ja lomamatkoja ulkomaille perheenä. Mutta olen nyt vaan tajunnut ettei minusta ole tähän hänen kanssaan.

Kun kerroin hänelle niin hän suuttui ja sanoi etten saa tulla enää heidän kotiinsa ja saisin odottaa eteisessä aina kun hain tytön mutta tyttö oli asiasta aina raivoissaan ja itki ettei halua tulla joten äiti sanoi että voin tulla sisälle ja otamme siinä vaihdon yhteydessä vähän aikaa rauhassa että tytölle helpompi. Mutta ei se ole kivaa olla siinä kun alussa äiti aina alkoi lopulta huutamaan ja itkemään. Lopetti sen kyllä lopulta kun olimme sitä mieltä että huuto lapsen edessä ei hyvä ja oli aina toisessa huoneessa siihen asti kun lähdimme tytön kanssa. Mutta ei se ole herkkua siellä olla. Lapsen äiti tuli kotiini auttamaan siivoamaan ja laittamaan sen kuntoon sitä varten että tytöllä olisi siellä helpompi olla, hankki sängyn ja lakanoita tytölle (minulla ei kovin hyvä rahatilanne), jos se helpottaisi tytön lähtöä aina.

Ja höpsistä taas. PArin euron lakanoita piti ostaa muka vaikka ulkomaanmatKOJA tehtiin perheenä vielä sekunti sitten :D

Nyt tipahti 2/5-> 0/5!

No siis sä OLET isä. Ja teet äärimmäisen väärin jos hylkäät lapsesi nyt.

On olemassa lukemattomia erolapsia, joiden vanhemmat ovat molemmat normaalisti mukana lastensa elämässä. Ei ole mitään syytä miksi et voi tehdä samoin. Vain se että suhteesi lapsen äitiin on jotenkin hankala, ei ole mikään syy.

Myöhemmin äiti ehdotti että hakisin lapsen tarhasta luokseni viikonlopuksi vuoroillani ja veisin tarhaan maanantai aamusta niin meidän ei tarvitisi nähdä, mutta se ei sovi minulle vaihtelevien työaikojen takia.

Joulukuun alussa ilmoitin lapsen äidille että nyt ei ole enää lapsen paras että tulee luokseni hetkeen. Hän ehdotti että tapaisin lasta esim oman äitini luona. Tytön äiti veisi lapsen sinne ja lähtisi kävelylle ja minä kävisin siellä tapaamassa, mutta hän sanoi että sen pitää olla säännöllistä. Hän sanoi että hänestä ei ole hyvä idea että näen lasta silloin tällöin ilman mitään suunnitelmaa ja ei tee tytölle hyvää nähdä kerran ja seuraavasti kerrasta ei tietoa, mutta en nyt kykene sanomaan mitään varmaksi. En voi luvata säännöllisyyttä.

Ja en tee tätä koska olen paska ihminen, minä oikeasti yritin mutta en vaan tiedä onko minusta oikeasti tähän nyt. Oma isäni oli vanhempieni eron jälkeen mukana mutta kun tapasi uuden naisen niin tapaamisten välit kasvoi ja lopulta ei vaan enää tavannut meitä. En ollut vuosiin tekemisissä isäni kanssa kunnes otti yhteyttä ja kertoi tekevänsä kuolemaa. Lapsen äiti sanoi että teen täysin samaa kuin isäni ja e on totta. Hänkin sanoi että lapselle olisi parempi ettei isä olisi tässä ollenkaan jos ei osaa laittaa lasta etusijalle kuin huono isä joka tulee ja menee ja lapsi tuntee itsensä hylätyksi uudelleen ja uudelleen. Lapsen ollessa yksi lähdin henkilökohtaisen kriisin takia, join, enkä nähnyt lasta viikkoihin, mutta palasin lopulta. Nyt en vaan usko että minusta on tähän, elämä liian sekaisin, en jaksaisi lapsen äidin sääntöjä ja haluaisin kokeilla voiko minusta ja uudesta naisesta tulla jotain. Eikö se muka ole tytöllekin reilumpaa? Oma isäni ei välittänyt meistä tarpeeksi ja en vain ole varma pystynkö minäkään siihen. Tyttö on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut, mutta hänen tavoitteensa laittaminen etusijalle ei vaan tule minulle luonnostaan. Ajattelen mieluummin itseäni. Joten eikö ole vain reilua lyödä hanskat tiskiin nyt kuin myöhemmin tuottaa pettymys?

Aloittaja kirjoitti:

Minä olisin halunnut abortin ja naiselle sen kerroin, mutta liian myöhään. Nainen alussa itsekin pohti aborttia ja sanoi ettei tiedä mitä tehdä ja anoin tukevani joka tapauksessa. Hän on todella kiltti (ärsyttäväksi sti välillä) ja rakastava enkä ole koskaan tuntenut olevani kenellekään niin tärkeä. Ajattelin että hänestä ulee hyvä äiti joten en sanonut mitään abortista ja sen sijaan kerroin hänelle mitä kaikke voimme yhdessä perheenä tehdä. Asia todella konkretisoitui minulle sen jälkeen kun sain tietää sukupuolen. Kerroin naiselle että haluaisin sittenkin hänen tekevän abortin. Suuttui ja oli sitä kuulemma harkinnut mitta ei pystynyt. Sen jälkeen emme olleet tekemisissä. Palasin heidän elämäänsä kun lapsi syntyi. Silloin nainen sanoi ettei tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä mutta lasta saan tavata. Mutta halusin yrittää olla perhe, mitta ei tästä ole tullut mitään. Tytön äiti kyllä on antanut minun olla lapsen kanssa vapaasti ja tehdä asiat omalla tavallani ja välillä olen ollut todella onnellinen heidän kanssaan ja silloin olen naisellekin puhunut halustani olla heidän kanssaan lopun elämää ja sillä hetkellä todella tarkoitin sitä. Elimme kuin perhe ja mekin olimme naisen kanssa ihan läheisiä, seksiä oli ja lomamatkoja ulkomaille perheenä. Mutta olen nyt vaan tajunnut ettei minusta ole tähän hänen kanssaan.

Kun kerroin hänelle niin hän suuttui ja sanoi etten saa tulla enää heidän kotiinsa ja saisin odottaa eteisessä aina kun hain tytön mutta tyttö oli asiasta aina raivoissaan ja itki ettei halua tulla joten äiti sanoi että voin tulla sisälle ja otamme siinä vaihdon yhteydessä vähän aikaa rauhassa että tytölle helpompi. Mutta ei se ole kivaa olla siinä kun alussa äiti aina alkoi lopulta huutamaan ja itkemään. Lopetti sen kyllä lopulta kun olimme sitä mieltä että huuto lapsen edessä ei hyvä ja oli aina toisessa huoneessa siihen asti kun lähdimme tytön kanssa. Mutta ei se ole herkkua siellä olla. Lapsen äiti tuli kotiini auttamaan siivoamaan ja laittamaan sen kuntoon sitä varten että tytöllä olisi siellä helpompi olla, hankki sängyn ja lakanoita tytölle (minulla ei kovin hyvä rahatilanne), jos se helpottaisi tytön lähtöä aina.

Busted, aborttia ei voi tehdä enää siinä vaiheessa kun sukupuoli selviää. Olet törkeä ääliö, ap.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Minä olisin halunnut abortin ja naiselle sen kerroin, mutta liian myöhään. Nainen alussa itsekin pohti aborttia ja sanoi ettei tiedä mitä tehdä ja anoin tukevani joka tapauksessa. Hän on todella kiltti (ärsyttäväksi sti välillä) ja rakastava enkä ole koskaan tuntenut olevani kenellekään niin tärkeä. Ajattelin että hänestä ulee hyvä äiti joten en sanonut mitään abortista ja sen sijaan kerroin hänelle mitä kaikke voimme yhdessä perheenä tehdä. Asia todella konkretisoitui minulle sen jälkeen kun sain tietää sukupuolen. Kerroin naiselle että haluaisin sittenkin hänen tekevän abortin. Suuttui ja oli sitä kuulemma harkinnut mitta ei pystynyt. Sen jälkeen emme olleet tekemisissä. Palasin heidän elämäänsä kun lapsi syntyi. Silloin nainen sanoi ettei tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä mutta lasta saan tavata. Mutta halusin yrittää olla perhe, mitta ei tästä ole tullut mitään. Tytön äiti kyllä on antanut minun olla lapsen kanssa vapaasti ja tehdä asiat omalla tavallani ja välillä olen ollut todella onnellinen heidän kanssaan ja silloin olen naisellekin puhunut halustani olla heidän kanssaan lopun elämää ja sillä hetkellä todella tarkoitin sitä. Elimme kuin perhe ja mekin olimme naisen kanssa ihan läheisiä, seksiä oli ja lomamatkoja ulkomaille perheenä. Mutta olen nyt vaan tajunnut ettei minusta ole tähän hänen kanssaan.

Kun kerroin hänelle niin hän suuttui ja sanoi etten saa tulla enää heidän kotiinsa ja saisin odottaa eteisessä aina kun hain tytön mutta tyttö oli asiasta aina raivoissaan ja itki ettei halua tulla joten äiti sanoi että voin tulla sisälle ja otamme siinä vaihdon yhteydessä vähän aikaa rauhassa että tytölle helpompi. Mutta ei se ole kivaa olla siinä kun alussa äiti aina alkoi lopulta huutamaan ja itkemään. Lopetti sen kyllä lopulta kun olimme sitä mieltä että huuto lapsen edessä ei hyvä ja oli aina toisessa huoneessa siihen asti kun lähdimme tytön kanssa. Mutta ei se ole herkkua siellä olla. Lapsen äiti tuli kotiini auttamaan siivoamaan ja laittamaan sen kuntoon sitä varten että tytöllä olisi siellä helpompi olla, hankki sängyn ja lakanoita tytölle (minulla ei kovin hyvä rahatilanne), jos se helpottaisi tytön lähtöä aina.

Ja höpsistä taas. PArin euron lakanoita piti ostaa muka vaikka ulkomaanmatKOJA tehtiin perheenä vielä sekunti sitten :D

Nyt tipahti 2/5-> 0/5!

Norwegianin kamppanjamatkoja, eivät niin kalliita, ja sellainen matka tosiian yksi, muuten virossa laivalla. Silloin rahatilanteeni oli parempi, nyt mennyt ulosottoon muutamia omia mokia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko olla isä. Tyttäresi tulee kuitenkin vihaamaan sinua, jos hylkäät hänet. Hänellä on jo jotain muistoja sinusta.

Toisaalta lapsen äiti voisi löytää uuden miehen ja he voisivat muodostaa oikean perheen ja näin tyttäresi saisi oikean isän.

Jos nyt lähdet lapsesi elämästä, se on lopullista. Sinua saattaa alkaa kaduttamaan myöhemmin päätöksesi.

Suosittelen, että pysyt mukana lapsesi elämässä. Voi olla, että uusi nainen menee ja tulee: lapsesi kuitenkin pysyy.

Ei lapsi välttämättä isäänsä vihaa. Todennäköisempää on, ettei tunne tätä kohtaan mitään erityistä, elleivät saa aikanaan lämmiteltyä välejään uudelleen. Sen vihan lietsoisi äiti, toivottavasti hän ei ole niin kakara.

t.kristallikissa

Totta tuo. Isättömyydestä jää kuitenkin aukko lapsen mieleen. Mielestäni parempi huono isäsuhde, kuin ei isäsuhdetta ollenkaan.

Huono isäsuhdehan se silloinkin on, jos ap ei tapaile lastaan. Minusta taas vahingollinen ja huono suhde lapseen, jos vanhempikaan ei kykene hahmottamaan asian merkitystä lapselle on lapselle paljon tuhoisampi, kuin se, ettei isä tapaa lastaan. Se on vain kerrottava lapselle siten, ettei anneta ymmärtää, että paha isi ei vain nyt halua nähdä sinua.

t.kristallikissa

Juuri tätä tarkoitan! Lapsen äiti on sanonut, että jos en isä kykene olemaan, niin hän ymmärtää ja minun pitäisi se sanoa hänelle suoraan. Sanoi, ettei ikinä puhuisi minusta lapselle pahaa ja tiedän, että heillä kotona minusta esim muutama valokuva esillä tytön huoneessa. Hän on myös sanonut, että jos haluan yrittä olla isä myöhemmin, niin voimme yrittää silloin. Tuntuu vain että yhteiskunta tekee mknusta heti p*skan isän ja perheeni sanoo että suhdetta ei muka myöhemmin voi enää rakentaa.

Sinä päätit isyydestäsi sillä hetkellä kun ruiskaisit siittiösi naisen sisään. Ei se mikään perusoikeus ole, vaan sillä on seurauksia.

Edes sterilaation varmuus ei ole 100 %. Miten tonttuja miehet yhä ovat v. 2020?

Positiivista on, että edes mietit osuuttasi asiassa. Useimmat miehet eivät edes siihen kykene, kun MINÄ JA MINUN NAPA on aina ensin.

Sillon kun pissivälineitä rupeaa yhteen tökkimään niin siinä on aina vastuu. Itse en luultavasti ikinä lapsia halua, mutta jos "vahinko" käy, niin aion kyllä vastuuni kantaa. Kyllä sinä isona miehenä varmaan asian ymmärrät, että jos lapsesi nyt hylkäät, niin asiaa ei luultavasti enää myöhemmin voi korjata. Turha itkeä sitten kun paskat on jo housussa ja tytär ei haluakaan pitää välejä sinuun. Tyttäresi on syytön siihen jos et hänen äidistään pidä.

Aloittaja kirjoitti:

Myöhemmin äiti ehdotti että hakisin lapsen tarhasta luokseni viikonlopuksi vuoroillani ja veisin tarhaan maanantai aamusta niin meidän ei tarvitisi nähdä, mutta se ei sovi minulle vaihtelevien työaikojen takia.

Joulukuun alussa ilmoitin lapsen äidille että nyt ei ole enää lapsen paras että tulee luokseni hetkeen. Hän ehdotti että tapaisin lasta esim oman äitini luona. Tytön äiti veisi lapsen sinne ja lähtisi kävelylle ja minä kävisin siellä tapaamassa, mutta hän sanoi että sen pitää olla säännöllistä. Hän sanoi että hänestä ei ole hyvä idea että näen lasta silloin tällöin ilman mitään suunnitelmaa ja ei tee tytölle hyvää nähdä kerran ja seuraavasti kerrasta ei tietoa, mutta en nyt kykene sanomaan mitään varmaksi. En voi luvata säännöllisyyttä.

Ja en tee tätä koska olen paska ihminen, minä oikeasti yritin mutta en vaan tiedä onko minusta oikeasti tähän nyt. Oma isäni oli vanhempieni eron jälkeen mukana mutta kun tapasi uuden naisen niin tapaamisten välit kasvoi ja lopulta ei vaan enää tavannut meitä. En ollut vuosiin tekemisissä isäni kanssa kunnes otti yhteyttä ja kertoi tekevänsä kuolemaa. Lapsen äiti sanoi että teen täysin samaa kuin isäni ja e on totta. Hänkin sanoi että lapselle olisi parempi ettei isä olisi tässä ollenkaan jos ei osaa laittaa lasta etusijalle kuin huono isä joka tulee ja menee ja lapsi tuntee itsensä hylätyksi uudelleen ja uudelleen. Lapsen ollessa yksi lähdin henkilökohtaisen kriisin takia, join, enkä nähnyt lasta viikkoihin, mutta palasin lopulta. Nyt en vaan usko että minusta on tähän, elämä liian sekaisin, en jaksaisi lapsen äidin sääntöjä ja haluaisin kokeilla voiko minusta ja uudesta naisesta tulla jotain. Eikö se muka ole tytöllekin reilumpaa? Oma isäni ei välittänyt meistä tarpeeksi ja en vain ole varma pystynkö minäkään siihen. Tyttö on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut, mutta hänen tavoitteensa laittaminen etusijalle ei vaan tule minulle luonnostaan. Ajattelen mieluummin itseäni. Joten eikö ole vain reilua lyödä hanskat tiskiin nyt kuin myöhemmin tuottaa pettymys?

Tässä sen taas näkee, ettei isänsä hylkäämistä ja surkeiden ukkojen pojista ole mihinkään.

Heikompaa ainesta, ja se periytyy.

Kannattaa naiset varoa miehiä joilla on tuollainen tausta/isä, ovat 99% täysiä luusereita.

En tajua millainen nainen tuollaisen äijän kanssa enää alkaa, no tietysti heikompaa ainesta sekin..