Lue keskustelun säännöt.
Onko pakko olla isä?
06.01.2020 |
Kävi klassinen eli nainen jota tapailin (kevyesti) tuli raskaaksi ehkäisystä ja jälkiehkäisystä huolimatta. Pidin naisesta mutta en ollut rakastunut. Pohdinnan jälkeen päädyimme pitämään lapsen. Nainen sanoi heti ja useasti myöhemmin, että minun ei tarvitse yrittää leikkiä perhettä hänen kanssaan, saan tavata lasta niin paljon kuin haluan. Hän myönsi rakastavansa minua ja sanoi ettei halua pakkosuhdetta. Noo tunteita minulla kuitenkin oli jännärin yrittää. Tytärtäni rakastan mutta ajan kanssa ei ole tunteet naiseen syttyneet mutta saatoin lupailla naisella tulevaisuutta joka aina tietyillä hetkillä tuntui hyvältä ja haluttavalta. Sillä hetkellä ehkä sitä jopa halusin. Taisin tiputtaa pommin pahasti kun ilmoitin ettei tästä tulekaan mitään. Lapsi nyt vähän päälle kaksi ja olemme aina viettäneet paljon aikaa yhdessä minä välillä asunutkin heidän kanssaan mutta koskaan emme virallisesti.
Tapasin naisen ja hakuan tulevaisuuden hänen kanssaan. Otin tytärtä luokseni alussa "eron" jälkeen, mutta en enää vain tiedä. Joka toinen viikonloppu on jotenkin liikaa ja liian vähän samaa aikaa. Viikkp-viikko en halua.
Äiti oli alussa vaikea ja ymmärrän häntä, mutta nyt on yrittänyt ehdottaa kaikkea mahdollista että.olisin mukana tytön elämässä, mutta en vain tiedä haluanko.
Tyttö on rakas mutta äiti i ja en vain jaksaisi naista roikottaa elämässä mukana. Ja vaikka lapsi on tärkeä niin tunnen että oma elämäni on tärkeämpi.
Onko pakko olla isä? Olidiko lapselle parempi ilman minua? Ktsyn tosissani
Kommentit (155)
Vanhemmuss ja parisuhde on kaksi eri asiaa. Voit olla isä lapsellesi ilman, että sinun tarvii ketään roikottaa mukana. Cmoon, aikuinen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä teit jo päätöksesi kun päätit lapsen pitää, ei se enää ole mahdollista luopua isyydestä. Kai ymmärrät, että lapsen äidillä on ihan yhtäläinen oikeus häipyä ja lapsi jäisi silloin 100% sinulle? Jos uusi naisesi ei hyväksy tytärtäsi, niin silloin otat hänestä eron. 2-vuotias voi olla ärsyttävää seuraa, mutta vielä tulee aika jolloin niität sitä satoa mitä nyt kylvät. Ei lapsi ole syyllinen siihen, ettet pidä hänen ädistään. On todella typerää kostaa lapselle äidin oikuttelut.
Eihän miehet päätä sitä, pitävätkö lapsen.
t.kristallikissaLue aloitus uudelleen. Ap kertoo ihan selvästi että päättivät YHDESSÄ pitää lapsen! Silloin myös isällä on vastuu, halusi tai ei!
”Nainen sanoi heti ja useasti myöhemmin, että minun ei tarvitse yrittää leikkiä perhettä hänen kanssaan, saan tavata lasta niin paljon kuin haluan. Hän myönsi rakastavansa minua ja sanoi ettei halua pakkosuhdetta”
Missään ei sovittu, että nainen pitää lapsen vain jos mies tapailee lasta. Joten se, halusiko mies tässä lasta ei ole kovin oleellista. Samalla lailla se mieli voi muuttua vaikka mies olisi ollut aviossa ja toivonut lapsia! Minusta nainen on tuossa vaiheessa ollut liian lepsu ja hyväuskoinen, kun ei ole sopinut isän pysymisestä lapsen elämässä tarkemmin, jos ap:n teksti pitää paikkaansa, mutta sille me emme mahda mitään. Minusta tuo alun teksti tarkoittaa, että nainen sallii miehen lapsen elämään, mutta ei vaadi.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko olla isä. Tyttäresi tulee kuitenkin vihaamaan sinua, jos hylkäät hänet. Hänellä on jo jotain muistoja sinusta.
Toisaalta lapsen äiti voisi löytää uuden miehen ja he voisivat muodostaa oikean perheen ja näin tyttäresi saisi oikean isän.
Jos nyt lähdet lapsesi elämästä, se on lopullista. Sinua saattaa alkaa kaduttamaan myöhemmin päätöksesi.
Suosittelen, että pysyt mukana lapsesi elämässä. Voi olla, että uusi nainen menee ja tulee: lapsesi kuitenkin pysyy.Ei lapsi välttämättä isäänsä vihaa. Todennäköisempää on, ettei tunne tätä kohtaan mitään erityistä, elleivät saa aikanaan lämmiteltyä välejään uudelleen. Sen vihan lietsoisi äiti, toivottavasti hän ei ole niin kakara.
t.kristallikissaÄläpäs nyt viitsi. Tottakai lapsi jossian kohtaa tajuaa, että oma isä on hänet hylännyt, eikä siinä auta mitkään selittelyt mihinkään suuntaan. Lapsi itse sitten käsittelee asian tavalla tai toisella. Jotkut päätyy vihaamaan, jotkut jättämään hylkääjävanhemman täysin omaan arvoonsa.
Eivät kaikki lapset tarvitse isää, varsinkaan huonoa, haloo. Mutta äidin ei parane olla vaillinainen sitten pahemmin, jotta paikkaa häipyneen isän. Petailetko siis paikkaasi olla hieman surkeampi äiti? Miksi lapsi kärsisi siitä, ettei ole joku tietty aikuinen läsnä? Ei kärsi, jos äiti ei opeta olemaan siitäkin vihainen. Äiti siirtää oman katkeruutensa lapseen, jos lapsi ei ole onnellinen hyvän äidin kanssa. Niinkin voi toki käydä, mutta se on lapsen äidin vastuulla.
t.kristallikissa
Isä on lapselle tärkeä ihminen. Tyttäresi tulee miettimään miksi hänet hylkäsit, mikä hänessä oli vikana ja etsimään puuttuvaa miehen mallia yhä uudelleen irtosuhteista... kelpaanhan.
Käytännössä, kyllä. Voit olla hyvä, huono, läsnäoleva, poissaoleva tai minkä tahansa muunlainen isä, mutta ei sitä isyyttä peruttua saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko olla isä. Tyttäresi tulee kuitenkin vihaamaan sinua, jos hylkäät hänet. Hänellä on jo jotain muistoja sinusta.
Toisaalta lapsen äiti voisi löytää uuden miehen ja he voisivat muodostaa oikean perheen ja näin tyttäresi saisi oikean isän.
Jos nyt lähdet lapsesi elämästä, se on lopullista. Sinua saattaa alkaa kaduttamaan myöhemmin päätöksesi.
Suosittelen, että pysyt mukana lapsesi elämässä. Voi olla, että uusi nainen menee ja tulee: lapsesi kuitenkin pysyy.Ei kyllä välttämättä tule vihaamaan mitenkään. Oma isäni häipyi uuden naisen matkaan kun olin nelivuotias, enkä minä koskaan häntä mitään vihannut. Täysin vieras ihminen, joka ei kuulunut elämääni mitenkään ja jolle en suonut ajatustakaan. Ei häntä ole koskaan ollut minulle olemassa, enkä minä ilmaa vihaa.
Kun olin 20, isäni yritti soitella ja saada aikaan joitain välejä, mutta sanoin ihan suoraan, ettei minulla ollut mitään intressejä tutustua tuntemattomaan keski-ikäiseen mieheen. Se oli ainoa kerta kun keskustelimme. En ole sen koomminkaan asiaa miettinyt ja nyt olen 40.
Aloittaja tekee omat valintansa tilanteessa. Et sinä meidän toisista poikkeavia mielipiteitä mihinkään tarvitse. Mutta maksa nyt kuitenkin elarit.
Juuri näin. Mutta jos kirjoittajan äiti olisi tasaisin väliajoin jupissut lapselle omaa katkeruuttaan ja opettanut, että isäsi ei halunnut sinua ja isäsi olisi pitänyt tehdä sitä ja isäsi olisi pitänyt tehdä tätä, niin sinun olisi ollut vaikeampaa kasvaa ihan hyväntuuliseksi ilman häntä.
t.kristallikissa
Outo sepustus ja ongelma ei ole lapsi, vaan sinun kykysi kantaa vastuu elämästäsi ja tekemisistäsi ja luoda ihmissuhteita.
Ja miten kuvittelet luoda rakkaussuhteen uuteen naiseen, kun et edes pysty luomaan suhdetta omaan lapseesi ja kantamaan vastuuta hänestä.
Luulen sinun pian olevan saman ongelman äärellä tämän naisen kanssa, se ei olekkaan sinusta kivaa, vaikka nyt niin kuvittelet ja kaikissa myöhemmissä ihmissuhteissa. Millaisen viestin annat uusille kumppanille ja kuka edes suostuu suhteeseen, jos olet hylännyt jopa oman lapsensa.
Ongelma on sun pään sisällä. Rakkaus on tahdon asia, se sanotaan jo vihkivalassa, tahdotko rakastaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein tavoita näiden vastuunvälttelijöiden maailmankuvaa. Perhe ja oma lapsi ovat isoja asioita kun rakentaa omaa elämäänsä ja itsestä paljon riippuu miten hyvän saa aikaiseksi. Eihän näillä ajelehtijoilla ole sen kummempaa suunnitelmaa kuin säilyä vapaana ja irtonaisena niin olis helpompaa.
Puolisoni lapsuutta leimaa valitettavasti isän hylkääminen ja kyllä sitä asiaa on kipuiltu ja paljon. Huono itsetunto ja hylätyksi tulemisen pelko ovat kurjia matkaeväitä. On ukolla vanhemmiten alkanut omatunto kolkuttaa ja koittaa ottaa yhteyttä mutta tunnemme vain vihaa häntä kohtaan, emme halua olla missään tekemisissä.
Millainen nainen edes suostuu seurustelemaan miehen kanssa, joka on hylännyt oman lapsensa. Se kertoo ihmisestä paljon ja kykyä luoda pysyviä ihmissuhteita ja vakaata.
Ainakin kaikki tuntemani lapsensa hylänneet ovat olleet poikkeuksetta mieleltään epävakaita ja sairaita ja rakkaussuhde heidän kanssaan on mahdoton eli ei jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten aloituksessa tuntuu menevän roolit sekaisin? Isyys ei katoa vaikka parisuhdetta ei lapsen äidin kanssa olisikaan. Ei ydinperhe ole mikään ainoa oikea viahtoehto mikä takaa imisen onnellisuuden.
Lapsiaika on sitten oma lukunsa. Itselläni hajoaisi pää, jos olisin vain joka toinen viikonloppu lasteni elämässä. Ihmiset ja tilanteet ovat toki erilaisia. Mikä toimii yhdelle unelmana on toisen painajainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko olla isä. Tyttäresi tulee kuitenkin vihaamaan sinua, jos hylkäät hänet. Hänellä on jo jotain muistoja sinusta.
Toisaalta lapsen äiti voisi löytää uuden miehen ja he voisivat muodostaa oikean perheen ja näin tyttäresi saisi oikean isän.
Jos nyt lähdet lapsesi elämästä, se on lopullista. Sinua saattaa alkaa kaduttamaan myöhemmin päätöksesi.
Suosittelen, että pysyt mukana lapsesi elämässä. Voi olla, että uusi nainen menee ja tulee: lapsesi kuitenkin pysyy.Ei kyllä välttämättä tule vihaamaan mitenkään. Oma isäni häipyi uuden naisen matkaan kun olin nelivuotias, enkä minä koskaan häntä mitään vihannut. Täysin vieras ihminen, joka ei kuulunut elämääni mitenkään ja jolle en suonut ajatustakaan. Ei häntä ole koskaan ollut minulle olemassa, enkä minä ilmaa vihaa.
Kun olin 20, isäni yritti soitella ja saada aikaan joitain välejä, mutta sanoin ihan suoraan, ettei minulla ollut mitään intressejä tutustua tuntemattomaan keski-ikäiseen mieheen. Se oli ainoa kerta kun keskustelimme. En ole sen koomminkaan asiaa miettinyt ja nyt olen 40.
Aloittaja tekee omat valintansa tilanteessa. Et sinä meidän toisista poikkeavia mielipiteitä mihinkään tarvitse. Mutta maksa nyt kuitenkin elarit.
Juuri näin. Mutta jos kirjoittajan äiti olisi tasaisin väliajoin jupissut lapselle omaa katkeruuttaan ja opettanut, että isäsi ei halunnut sinua ja isäsi olisi pitänyt tehdä sitä ja isäsi olisi pitänyt tehdä tätä, niin sinun olisi ollut vaikeampaa kasvaa ihan hyväntuuliseksi ilman häntä.
t.kristallikissa
Tiedätkö, ne lapsetkin osaavat ajatella omalla aivoillaan ja viimeistään kouluiässä ymmärtävät millaisen luuserin hän on saanut isäkseen/äidikseen.
Eivätkä kovin korkealle luusereita arvosta, se äiti/isä on täysin merkityksetön heidän elämässään.
Sitä satoa ihminen niittää, mitä on kylvänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinusta riippuu kuinka tasapainoinen lapsesta kasvaa. Näin se vain on. Sinun tekosi vaikuttavat häneen koko loppuiäksi. Joka laitat itsesi hänen eteensä, niin yritä minimoida vauriot. Kai jostain saa oikeaa tutkimustietoa miten kannattaa lapsen elämästä poistua. Seuraava sukupolvikin voi joutua kantamaan sinun tekosi seuraukset. En usko, että tapaamismäärällä on merkitys. Onko se joka toinen viikonloppu tai harvempi. Mutta se on tärkeää, että olet oikeasti läsnä. Ja noin se usein menee. Isä on muka mukana ja jaksaa just sen parivuotias ja sitten liukenee. Palaa jossain yksinäisestä vaiheessa, mutta liukenee helposti ja aika varmasti uudestaan.
Äidillä (aika useissa tapauksissa) on samoja tunteita, mutta hän jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltä tuntuisi, jos äitikin liukenisi tilanteesta?
Elämä ei ole aina helppoa ja kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Nämä tapahtumat tuovat hyvin esiin millainen ihminen oikeasti on, juokseeko karkuun vai jääkö kantamaan vastuun. Jos nyt hylkäät lapsesi koska kaikki ei ole kivaa, sitä ei saa tekemättömäksi. Tulet aina olemaan isä joka hylkäsi lapsensa. Se tulee vaikuttamaan paitsi lapsesi, myös omaan elämääsi myöhemmin. En usko että lapsen hylkääjä on kovinta valuuttaa parisuhdemarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko olla isä. Tyttäresi tulee kuitenkin vihaamaan sinua, jos hylkäät hänet. Hänellä on jo jotain muistoja sinusta.
Toisaalta lapsen äiti voisi löytää uuden miehen ja he voisivat muodostaa oikean perheen ja näin tyttäresi saisi oikean isän.
Jos nyt lähdet lapsesi elämästä, se on lopullista. Sinua saattaa alkaa kaduttamaan myöhemmin päätöksesi.
Suosittelen, että pysyt mukana lapsesi elämässä. Voi olla, että uusi nainen menee ja tulee: lapsesi kuitenkin pysyy.Ei kyllä välttämättä tule vihaamaan mitenkään. Oma isäni häipyi uuden naisen matkaan kun olin nelivuotias, enkä minä koskaan häntä mitään vihannut. Täysin vieras ihminen, joka ei kuulunut elämääni mitenkään ja jolle en suonut ajatustakaan. Ei häntä ole koskaan ollut minulle olemassa, enkä minä ilmaa vihaa.
Kun olin 20, isäni yritti soitella ja saada aikaan joitain välejä, mutta sanoin ihan suoraan, ettei minulla ollut mitään intressejä tutustua tuntemattomaan keski-ikäiseen mieheen. Se oli ainoa kerta kun keskustelimme. En ole sen koomminkaan asiaa miettinyt ja nyt olen 40.
Aloittaja tekee omat valintansa tilanteessa. Et sinä meidän toisista poikkeavia mielipiteitä mihinkään tarvitse. Mutta maksa nyt kuitenkin elarit.
Juuri näin. Mutta jos kirjoittajan äiti olisi tasaisin väliajoin jupissut lapselle omaa katkeruuttaan ja opettanut, että isäsi ei halunnut sinua ja isäsi olisi pitänyt tehdä sitä ja isäsi olisi pitänyt tehdä tätä, niin sinun olisi ollut vaikeampaa kasvaa ihan hyväntuuliseksi ilman häntä.
t.kristallikissaTiedätkö, ne lapsetkin osaavat ajatella omalla aivoillaan ja viimeistään kouluiässä ymmärtävät millaisen luuserin hän on saanut isäkseen/äidikseen.
Eivätkä kovin korkealle luusereita arvosta, se äiti/isä on täysin merkityksetön heidän elämässään.Sitä satoa ihminen niittää, mitä on kylvänyt.
Olen tuo toisena kommentoinut ja uudelleen kommentoisin, etten pitänyt isääni luuserina tai matala-arvoisena tai minään. En miettinyt häntä lapsuudessani koskaan. Kavereita mietin ja hoitohevosia, poikia, koulunumeroita.
Vierailija kirjoitti:
Äidillä (aika useissa tapauksissa) on samoja tunteita, mutta hän jää.
Nainen pystyy laittamaan lapsen edun omansa edelle. Mieskin kai joskus.
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole aina helppoa ja kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Nämä tapahtumat tuovat hyvin esiin millainen ihminen oikeasti on, juokseeko karkuun vai jääkö kantamaan vastuun. Jos nyt hylkäät lapsesi koska kaikki ei ole kivaa, sitä ei saa tekemättömäksi. Tulet aina olemaan isä joka hylkäsi lapsensa. Se tulee vaikuttamaan paitsi lapsesi, myös omaan elämääsi myöhemmin. En usko että lapsen hylkääjä on kovinta valuuttaa parisuhdemarkkinoilla.
Tämä on piirre, jota tämän palstan keskusteluissa eivät ole sietäneet lapselliset eivätkä lapsettomat naiset. Vastuunpakoilu nyt ei vaan saa useimpia arvostamaan mahdollista kumppania.
Hyi helvetti, toivottavasti tää oli provo.. Olet todella tunnekylmä ihminen.
Yritä edes kasvaa aikuiseksi.
Miltä sinusta olisi tuntunut jos oma isä olisi hylännyt lapsena? Tai jos hylkäsi, miltä se tuntui?
Parisuhteet voi päättyä, vanhemmuus ei.
Huono isäsuhdehan se silloinkin on, jos ap ei tapaile lastaan. Minusta taas vahingollinen ja huono suhde lapseen, jos vanhempikaan ei kykene hahmottamaan asian merkitystä lapselle on lapselle paljon tuhoisampi, kuin se, ettei isä tapaa lastaan. Se on vain kerrottava lapselle siten, ettei anneta ymmärtää, että paha isi ei vain nyt halua nähdä sinua.
t.kristallikissa