Mies haluaa, että menen huomenna hoitamaan lapsiani, jotka asuvat pysyvästi isällään

Vierailija kirjoitti:

Ja keskityn siihen, etten kuuntele läheisiänikään, jos he sanovat paskoja asioita minulle muka rakastavana kritiikkinä, kuten äitini. En kuuntele ilkeitä ja kakkapäisiä kiusaajia, vaikka he olisivat asemassa, jossa minun kuuluisi heistä välittää.

Ap

Enkä kuuntele kiukuttelijoita, vaikka minun kuuluisi heistä välittää. Koskee siis aikuisia. Lähinnä äitiäni. Toivottavasti tulevaisuudessa vaikka paskoja työkavereita tai muita vastaavia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äitini ei todellakaan ole mikään pyhimys, vaan ihminen, joka ei kuunnellut omaa lastaan, ja se on aiheuttanut kaikki nämä pahoinvoinnit ja ongelmat, jotka säteilevät lapsiin. Aika erikoista pitää äitiäni pyhimyksenä, ja huolestua, että minussa se, etten kuuntele lapsiani on haitallista! Miten niin, koska sellaisestahan ei aiheudu lapsille mitään pahaa?

Ap

Sinä et ollut normaali lapsi. Sinä olit hirviö jo lapsena.

Enkä ollut, minä olin sinua parempi lapsi, arvaatko miksi? Minulla oli sinun isääsi parempi isä. Minun isäni osoitti, millaista on kasvaa, kun lapsi otetaan tosissaan ja lasta osataan arvostaa samanveroisesti, kuin aikuista. Ei samanveroisena, koska aikuinen päättää, mutta samanarvoisesti. Siitä sä, paskaqpäiden kakara, et tiedä mitään. Siksi kiusaatkin täällä palstalla itseäsi parempia lapsia.

Ap

Miksi isäsi ei halunnut huoltajaksesi?

En osaa sanoa. Ei ehkä halunnut riidellä äitini kanssa siitä. Jos minut olisi isälle lykätty, niin olis hoitanut kyllä. Mutta se ei vaikuta siihen, että isäni antoi minulle merkityksen ja samanlaisen arvon, kuin itselleenkin ja muille aikuisille, mutta päätti asioista, joista aikuinen päättää.

Ap

Ei halunnut riidellä? Jätti sinut kuitenkin äidillesi, vaikka tiesi, ettei se ole hyväksi sinulle?

Vierailija kirjoitti:

Sun kannattaisi hakeutua terapiaan tai jos jo käyt, niin käydä kauan.

Olen terapiassa. Vihdoinkin sellaisessa, jossa terppakin tajuaa sentään jotain. Aikaisemmilla paskoilla ei ollut mitään käryä mistään, mutta ne eivät tienneetkään mitään narsistien uhrien terapoimisista. Eivät osanneet kuulla niitä oikeita juttuja ja asioita, joista narsistin uhri kärsii. Rahastivat vaan paskoilla opeillaan, joista tuskin on ikinä hyötyä kellekään. Itse uskon, että lähes kaikki terapian tarve johtuu narsistisesta läheisestä, joko kotoa tai parisuhteesta. Ja kelan pskoilla terpoilla ei ole siihen pätevyyttä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äitini ei todellakaan ole mikään pyhimys, vaan ihminen, joka ei kuunnellut omaa lastaan, ja se on aiheuttanut kaikki nämä pahoinvoinnit ja ongelmat, jotka säteilevät lapsiin. Aika erikoista pitää äitiäni pyhimyksenä, ja huolestua, että minussa se, etten kuuntele lapsiani on haitallista! Miten niin, koska sellaisestahan ei aiheudu lapsille mitään pahaa?

Ap

Sinä et ollut normaali lapsi. Sinä olit hirviö jo lapsena.

Enkä ollut, minä olin sinua parempi lapsi, arvaatko miksi? Minulla oli sinun isääsi parempi isä. Minun isäni osoitti, millaista on kasvaa, kun lapsi otetaan tosissaan ja lasta osataan arvostaa samanveroisesti, kuin aikuista. Ei samanveroisena, koska aikuinen päättää, mutta samanarvoisesti. Siitä sä, paskaqpäiden kakara, et tiedä mitään. Siksi kiusaatkin täällä palstalla itseäsi parempia lapsia.

Ap

Miksi isäsi ei halunnut huoltajaksesi?

En osaa sanoa. Ei ehkä halunnut riidellä äitini kanssa siitä. Jos minut olisi isälle lykätty, niin olis hoitanut kyllä. Mutta se ei vaikuta siihen, että isäni antoi minulle merkityksen ja samanlaisen arvon, kuin itselleenkin ja muille aikuisille, mutta päätti asioista, joista aikuinen päättää.

Ap

Ei halunnut riidellä? Jätti sinut kuitenkin äidillesi, vaikka tiesi, ettei se ole hyväksi sinulle?

Missä sanon, että tiesi? Ei tiennyt. Ei mies 70-luvulla osannut kuvitella, ettei äiti olisi lapselle ihan hyvä, vaikka varmaan joutui laittamaan pään pensaaseen sen uskoakseen. Mutta toisekseen, ehkei hän aikuisena ihmisenä vain tajunnut, että se, mille hän äidissäni pystyi antamaan piut paut, lapsen asema on TÄYSIN toinen.

Hänen OLISI PITÄNYT TIETÄÄ, mutta hän uskoi liian hyvää, ehkä, koska se oli helpointa kuten sanoin. Ei halunnut kenties riidellä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun kannattaisi hakeutua terapiaan tai jos jo käyt, niin käydä kauan.

Olen terapiassa. Vihdoinkin sellaisessa, jossa terppakin tajuaa sentään jotain. Aikaisemmilla paskoilla ei ollut mitään käryä mistään, mutta ne eivät tienneetkään mitään narsistien uhrien terapoimisista. Eivät osanneet kuulla niitä oikeita juttuja ja asioita, joista narsistin uhri kärsii. Rahastivat vaan paskoilla opeillaan, joista tuskin on ikinä hyötyä kellekään. Itse uskon, että lähes kaikki terapian tarve johtuu narsistisesta läheisestä, joko kotoa tai parisuhteesta. Ja kelan pskoilla terpoilla ei ole siihen pätevyyttä.

Ap

Turhaa siellä alapeukuttaa, ei kelan terpat tosiaan hoida narsistien uhreja, siis ainakaan kognitiiviset terpat, joita on paljon. Psykiatria kieltää itseasiassa narsistien uhrien hoitamisen narsistien uhreina, koska ongelmista ei saa syyttää muita! LOL, entä kun ongelmat ovat jonkun toisen syytä? Eli narsistin kanssa ne ovat.

Ap

Näistä ap:n ketjuista tulee niin nostalginen olo. Esikoinen möyri hiekkalaatikossa kauniina kesäpäivänä ja teki pikku kätösin hiekkakakkua, kun ensi kerran luin äitihullun vuodatusta viereisellä penkillä istuksien. Tänään ilmoitin tytön kouluun :)

Kyllä mun terapeutti ainakin sanoo minun äitini narsistisuuden aiheuttaneen minun ongelmani. Tietenkin mukana on muitakin kuin puhtaasta narsistisuudesta aiheutuneita ongelmia, siis äidin luontainen epätäydellisyys ihmisenä, mutta narsistista on se, ettei äiti myönnä sitä, että tehnyt sillä haitaksi olevia asioita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies sanoi että tule kun sopii, niin silloinhan on pallo sinulla kertoa milloin sopii. Itse usein tapaamista sovittaessa laitan ystävälleni viestin että tule kun sopii, ja hän sitten ilmoittelee milloin on tulossa. Ei tuosta voi loukkaantua.

Se onkin eri asia, koska haluatte nähdä. Mä taas en haluaisi tuhlata sekuntiakaan miehen avuksi. Saa pyytää aika nätisti, että viitsin.

Ap

Aika tavallista, että eronnut pari vieläkin taistelee vallasta. Nyt vain valitettavasti jää tällä kertaa sivuseikaksi tavata lapsia. ap:lle olisi tärkeää, että mies pyytää ap:n paikalle ja tunnustaisi ap:n merkityksen tärkeäksi itselleen. Harva eronnut pari toimii näin, vaikka tunnistan halun pakottaa toinen tunnustamaan itsensä vieläkin merkitykselliseksi.

Eronneiden parien olisi hyvä ymmärtää, että oma merkitys lasten äitinä tai isänä on aina olemassa, se on jo saatu. Sitten tärkeää on itse itselleen annettu merkitys. Sen jälkeen muiden antama merkitys on plussaa mutta ei välttämätöntä.

Toivoisin lasten tapaamisen olevan se tärkein asia ja kaikki muu häslääminen jäisi vähemmälle. Sekavissa tilanteissa kannattaa ajatella yksinkertaisesti ja keskittyä oleelliseen, se selkeyttää.

Tämänhän minun äitini nimenomaan onkin sössinyt täysin paskaksi. Sen takia se merkitys, jonka mies antaa, on niin oleellinen.

Ap

Aika harvoin sitä eronnut pari toisilleen tunnustaa vaikka se olisikin. Sehän on ollut koska olette olleet yhdessä. Ihminen valitsee puolisokseen merkityksellisen ihmisen. Usein se on erotilanteessa pakko tukahduttaa, että pääsee entisestä puolisostaan eroon myös henkisesti. Lasten äitinä tai isänä se merkitys on aina vahva, lapsille ja entiselle puolisolle. Usein se on jollain tavalla olemassa myös entisten puolisoiden välillä mutta sitä ei aina itsekään ymmärrä tai ääneen sano.

Keskittyisin siis realismiin mitä on saavutettavissa enkä yrittäisi pakottaa entisestä puolisosta esiin tunteita hyvässä tai pahassa.

Et nyt tajua mitään tuntematta meitä oikeasti. Ei me olla mitään ”entisiä puolisoita”, jotka erosivat, vaan käytännössä kuten kaksi parasta ystävää, jotka asuivat keskenään (ja miehen piti saada seksiäkin) ja tekivät lapsia ja josta asumme nyt erikseen. Suhteemme (henkinen) on pysynyt suurinpiirtein samanlaisena koko ajan.

Ap

Eli te nahistelette edelleen samaan tapaan kuin silloin kun asuitte yhdessä? Tai en tiedä oletteko koko ajan nahistelleet. Ehkä se ei ole uutta teille, en tiedä. Mutta omasta kokemuksesta voin sanoa ettei kaikkien ihmisten kanssa edes onnistu henkinen kasvu aikuiseksi vaan se jatkuva valtataistelu pilaa ihmisenä kasvun. Jotkut persoonat ovat toisilleen vaan niin särmikkäitä etteivät edes vuodet hio särmiä.

Unohtaisin siis kaiken tunnesäätämisen, pitäisin asialliset välit, yrittäisin keskittyä positiiviseen, en odottaisi toiselta mitään ihmeellistä, ottaisin säännöllisesti omaa rauhaa ja tilaa, niin aika tekee tehtävänsä.

Puhut tässä nyt minun äidistäni ja elämästäni hänen kanssaan. Loppu tekstistäsi onkin pelkkää paskaa, mulla ei ole mitään tuollaista noin pinnallista paskaa elämässäni, keskittyä mihin positiiviseen? Mä keskityn siihen, että jos vastaantulija ei kuuntele minua, ja huom. en sano, että alistuu tai tottelee, niin se vastaantulija on paskan arvoinen ihminen ja täysin turha minulle. Ja siihen, että haalin elämääni vain ihmisiä, joille on ok se, että mä kuuntelen itseäni. En sanonut vain, vaan itseäni. Ja äitini ei todellakaan ole sellainen ihminen. Ja hän väitti minulle, ettei sellaisia ole edes olemassa. Jos ei ole, olen yksin! Mutta uskoisin, että heidät esitellään vasta, kun oppilas on valmis 😌

Ap

Oho. En puhunut äidistäsi, hän ei kiinnosta minua. Jos määrittelet positiivisen asenteen elämään ”pinnalliseksi paskaksi” niin olet mielestäni väärässä. Tarkoitan positiivisella asenteella kykyä asennoitua elämään niin, että näkee myös hyvät asiat eikä huku huonoihin asioihin, siis paskaan. Ja sitä, että keskittyy siihen mikä on hyvää.

Toinen asia missä olet mielestäni väärässä on vähätellä toisten ihmisten arvoa ja, määritellä heidät paskaksi, jos he eivät kuuntele sinua. Heidän arvonsa voi olla muualla ja ainahan ei ole ihmisten välillä ymmärrystä, sanojen merkitys ymmärretään väärin jne. niin näin se sitten on ja näiden ihmisten ei tarvitse olla tekemisissä toistensa kanssa elleivät he niin halua.

Miehesi otti sinut huomioon ja kertoi, että saat mennä heille silloin, kun itse haluat. Hän ei halunnut riidellä kanssasi siitä, mikä aika sinua huvittaa tai ei huvita. Hän luuli, että olisit ollut tyytyväinen, että saat mennä, kun haluat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies sanoi että tule kun sopii, niin silloinhan on pallo sinulla kertoa milloin sopii. Itse usein tapaamista sovittaessa laitan ystävälleni viestin että tule kun sopii, ja hän sitten ilmoittelee milloin on tulossa. Ei tuosta voi loukkaantua.

Se onkin eri asia, koska haluatte nähdä. Mä taas en haluaisi tuhlata sekuntiakaan miehen avuksi. Saa pyytää aika nätisti, että viitsin.

Ap

Aika tavallista, että eronnut pari vieläkin taistelee vallasta. Nyt vain valitettavasti jää tällä kertaa sivuseikaksi tavata lapsia. ap:lle olisi tärkeää, että mies pyytää ap:n paikalle ja tunnustaisi ap:n merkityksen tärkeäksi itselleen. Harva eronnut pari toimii näin, vaikka tunnistan halun pakottaa toinen tunnustamaan itsensä vieläkin merkitykselliseksi.

Eronneiden parien olisi hyvä ymmärtää, että oma merkitys lasten äitinä tai isänä on aina olemassa, se on jo saatu. Sitten tärkeää on itse itselleen annettu merkitys. Sen jälkeen muiden antama merkitys on plussaa mutta ei välttämätöntä.

Toivoisin lasten tapaamisen olevan se tärkein asia ja kaikki muu häslääminen jäisi vähemmälle. Sekavissa tilanteissa kannattaa ajatella yksinkertaisesti ja keskittyä oleelliseen, se selkeyttää.

Tämänhän minun äitini nimenomaan onkin sössinyt täysin paskaksi. Sen takia se merkitys, jonka mies antaa, on niin oleellinen.

Ap

Aika harvoin sitä eronnut pari toisilleen tunnustaa vaikka se olisikin. Sehän on ollut koska olette olleet yhdessä. Ihminen valitsee puolisokseen merkityksellisen ihmisen. Usein se on erotilanteessa pakko tukahduttaa, että pääsee entisestä puolisostaan eroon myös henkisesti. Lasten äitinä tai isänä se merkitys on aina vahva, lapsille ja entiselle puolisolle. Usein se on jollain tavalla olemassa myös entisten puolisoiden välillä mutta sitä ei aina itsekään ymmärrä tai ääneen sano.

Keskittyisin siis realismiin mitä on saavutettavissa enkä yrittäisi pakottaa entisestä puolisosta esiin tunteita hyvässä tai pahassa.

Et nyt tajua mitään tuntematta meitä oikeasti. Ei me olla mitään ”entisiä puolisoita”, jotka erosivat, vaan käytännössä kuten kaksi parasta ystävää, jotka asuivat keskenään (ja miehen piti saada seksiäkin) ja tekivät lapsia ja josta asumme nyt erikseen. Suhteemme (henkinen) on pysynyt suurinpiirtein samanlaisena koko ajan.

Ap

Eli te nahistelette edelleen samaan tapaan kuin silloin kun asuitte yhdessä? Tai en tiedä oletteko koko ajan nahistelleet. Ehkä se ei ole uutta teille, en tiedä. Mutta omasta kokemuksesta voin sanoa ettei kaikkien ihmisten kanssa edes onnistu henkinen kasvu aikuiseksi vaan se jatkuva valtataistelu pilaa ihmisenä kasvun. Jotkut persoonat ovat toisilleen vaan niin särmikkäitä etteivät edes vuodet hio särmiä.

Unohtaisin siis kaiken tunnesäätämisen, pitäisin asialliset välit, yrittäisin keskittyä positiiviseen, en odottaisi toiselta mitään ihmeellistä, ottaisin säännöllisesti omaa rauhaa ja tilaa, niin aika tekee tehtävänsä.

Puhut tässä nyt minun äidistäni ja elämästäni hänen kanssaan. Loppu tekstistäsi onkin pelkkää paskaa, mulla ei ole mitään tuollaista noin pinnallista paskaa elämässäni, keskittyä mihin positiiviseen? Mä keskityn siihen, että jos vastaantulija ei kuuntele minua, ja huom. en sano, että alistuu tai tottelee, niin se vastaantulija on paskan arvoinen ihminen ja täysin turha minulle. Ja siihen, että haalin elämääni vain ihmisiä, joille on ok se, että mä kuuntelen itseäni. En sanonut vain, vaan itseäni. Ja äitini ei todellakaan ole sellainen ihminen. Ja hän väitti minulle, ettei sellaisia ole edes olemassa. Jos ei ole, olen yksin! Mutta uskoisin, että heidät esitellään vasta, kun oppilas on valmis 😌

Ap

Oho. En puhunut äidistäsi, hän ei kiinnosta minua. Jos määrittelet positiivisen asenteen elämään ”pinnalliseksi paskaksi” niin olet mielestäni väärässä. Tarkoitan positiivisella asenteella kykyä asennoitua elämään niin, että näkee myös hyvät asiat eikä huku huonoihin asioihin, siis paskaan. Ja sitä, että keskittyy siihen mikä on hyvää.

Toinen asia missä olet mielestäni väärässä on vähätellä toisten ihmisten arvoa ja, määritellä heidät paskaksi, jos he eivät kuuntele sinua. Heidän arvonsa voi olla muualla ja ainahan ei ole ihmisten välillä ymmärrystä, sanojen merkitys ymmärretään väärin jne. niin näin se sitten on ja näiden ihmisten ei tarvitse olla tekemisissä toistensa kanssa elleivät he niin halua.

Ai ei tarvitse vai? Älä jauha paskaa, typerys. Kuvailit taas äitini (sanojeni merkitys ymmärrettiin väärin ja siitä vielä keksittiin niille oma, pahantahtoinen merkitys) ja en todellakaan voinut valita, olenko hänen kanssaan tekemisissä, niin että sellainen ihminen, joka ei osaa kuunnella toisia ja keksii näille pahan ”minän”, ON PASKA, piste.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miehesi otti sinut huomioon ja kertoi, että saat mennä heille silloin, kun itse haluat. Hän ei halunnut riidellä kanssasi siitä, mikä aika sinua huvittaa tai ei huvita. Hän luuli, että olisit ollut tyytyväinen, että saat mennä, kun haluat.

Niin, eli taaskaan kuunnellut minua.

Ap

Itkeeköhän ap nyt mielikuvitusferrarissa, kun on saanut mielikuvitusperintönsä?

Surullisinta on että tälläisiä ihmisiä on vanhempina ihan oikeasti. Jäätävää, ei sitä uskois mutta näin se on. 

Must tää on tosi surullista.

Oot jäänyt todella vaille nähdyksi, kuuluksi ja rakastetuksi (omana itsenäsi) tulemisen kokemusta, eikä sulla siksi ole mistä ammentaa nyt omille lapsillesi. Sun tarpeet on loputtomat, koska niitä ei varhaisessa vaiheessa olla arvostettu tai kunnioitettu. Nyt oot valmiina hyökkäämään silloinkin kun kukaan ei tarkoituksella loukkaa.

Logiikkasi mukaan sua on kaltoinkohdeltu pahiten. Entä lastesi isä joka kasvoi skitsofreenikon kanssa? Onkohan hän kohdannut haasteita? Tai lapsesi jotka jätit masentuneen miehesi kanssa elelemään? Kenen tarpeet on ohitettu?

Hieno juttu että olet terapiassa!

Ihmettelen Suomessa vuodesta toiseen sitä, miksi henkisesti sairaat ihmiset saavat lapsia?

Jos ei pysty huolehtimaan edes itsestään, niin mitä ihmeen järkeä on saada avuton lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Must tää on tosi surullista.

Oot jäänyt todella vaille nähdyksi, kuuluksi ja rakastetuksi (omana itsenäsi) tulemisen kokemusta, eikä sulla siksi ole mistä ammentaa nyt omille lapsillesi. Sun tarpeet on loputtomat, koska niitä ei varhaisessa vaiheessa olla arvostettu tai kunnioitettu. Nyt oot valmiina hyökkäämään silloinkin kun kukaan ei tarkoituksella loukkaa.

Logiikkasi mukaan sua on kaltoinkohdeltu pahiten. Entä lastesi isä joka kasvoi skitsofreenikon kanssa? Onkohan hän kohdannut haasteita? Tai lapsesi jotka jätit masentuneen miehesi kanssa elelemään? Kenen tarpeet on ohitettu?

Hieno juttu että olet terapiassa!

Näinhän se on. Lasten isä sai siitä vain huonon mallin perheen äidistä, hän oli ison lapsikatraan nuorimmasta päästä ja isommat sisarukset ja isä toimivat perheessä ihan normaalisti. Lisäksi siellä oli useita ihmisiä sanomassa eleillä, että äiti on väärässä, jos iti sekoili jotain, lapsi ei ollut asian kanssa yksin. Mitä taas lapsiini tulee niin miten voisin enempää auttaa? He eivät kuuntele, eivätkä mitenkään ihmeemmin tottele. Olen hakenut perheterapian ja heillä käy perhetyö, lisäksi kun asuin kotona yritin saada lapsia kuuntelemaan minua, mutta niin huonolla menestyksellä, että aion sanoa heille valituksiin, että se on syy, että hermot heihin meni. Että ette olisi kyllä halunneet, että asun kansanne raivostumassa teille, kun ette koskaan kuuntele mitään mitä sanotaan. Vanhempien aika yleinenkin ongelma lasten kanssa, uskoisin.

Minua se loukkaa siksi ihan hirveästi, että minulla on se omakin ei-kuulluksi tulemisen trauma, jonka takia tunsin itseni täysin idiootiksi henkilöiden seurassa, joille sanani ei ole tärkeä. Ei ole lasten vika, mutta minkä mä sille voin?

On minuakin sheimattu siitä, etten kuuntele ja tottele.

Se tosin johtui siitä, että äitini ei kuunnellut minua, en siksi ajatellut niin paljon siitä, mitä hän sanoi, olin että sanokoot mitä huvittaa.

Ja en osannut kuunnella lapsia, koska en hankkinut lapsia kuunnellakseni heitä. Jos olisin hankkinut lapset vasta tässä vaiheessa, kun tulin tajuamaan, että minun pitäisi kuunnella lapsia, tietäisin, että se on mahdotonta, koska mulla ei ole aikaa tuhlattavaksi kuunnella jotain lapsia. Haluaisin mennä, tulla ja elää ja nauttia vapaudesta, kun kahleet, joita äitini minulle asetti saan vihdoinkin irrotettua osa kerrallaan. Se ei ole lasteni vika. Mutta ei se ole minunkaan vikani, että hankkiessani lapsia en ollut saanut apua, joka auttaisi minua saamaan olla oma itseni ja elää elämääni niin kuin minä haluan valita.

Olen sitä mieltä, että lapsia pitää kyllä kuunnella, mutta mulla ei ole aikaa siihen eikä heille eikä heihin. Siinä jää oma elämä TÄYSIN elämättä. Ennen mulla ei ollut mahiksia muuhun elämään, siksi hankin lapsia. Paraneminen siis ongelmistani ajaa minut siihen, etten tarvitse lapsiani, enkä ketään, joka on vain laahusankkuri minun iloni edessä. Se on ikävää lapsille, mutta en ainakaan tietoisesti halua heitä satuttaa tai heille pahaa.

Ap

Siis kouluaineita *oppii, sana puuttui siitä.

Ap

On minuakin paljon haukuttu ja mielestäni hyljeksitty lapsena, mutta en koe, että se olisi ollut mitään verrattuna siihen, että minulta kiellettiin tavallaan oman itseni ajattelu ja itsen kuuntelu ja sen vaatiminen, että jos haluaa olla läheiseni, suostuu kuuntelemaan ja kuulemaan minua. Se on ollut pahin menetys. Koen, että lapseni saavat sen, joten en tiedä, mitä hätää heillä voisi olla, josta itsekään en selvinnyt.

Ap

En esim. itse ainakaan ole koskaan oikein piitannut siitä mitä äitini sanoo siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hän kuunnellut minua. Mutta hän eväsi minulta kuulluksi tulemisen oikeuden ja täytti minun omien tarpeitteni kohdat hänen tarpeillaan ja pakotti minut elämään elämää sillä tavalla, kun hän vaati ja halusi. Minä taas sanon lapsille, että jos se, mitä minä sanon tai haluan ei kelpaa, niin ole sen kanssa, jolle kelpaat, eli isäsi, ei se ole niin paha. Voi meillä silti ihmissuhde olla lasten kanssa, siinä ei vain ole sitä, että yrittäisin auttaa heitä elämään ihmisiksi. Koska se voi olla, ettei siitä olisi lopujen lopuksi yhtään mitään hyötyä.

Itselleni onäidin kasvatuksesta ollut kyllä hyötyäkin, mutta on ollut paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. En ole voinut haitan takia hyödyntää sitä osaa, jossa hän oli ns. hyvä. Eli opettamaan sivistynyttä käytöstä jne,

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi otti sinut huomioon ja kertoi, että saat mennä heille silloin, kun itse haluat. Hän ei halunnut riidellä kanssasi siitä, mikä aika sinua huvittaa tai ei huvita. Hän luuli, että olisit ollut tyytyväinen, että saat mennä, kun haluat.

Niin, eli taaskaan kuunnellut minua.

Ap

Miehen kannattaisi toimia siltä perustalta, mitä hänelle sanotaan, eikä siltä, mitä itse kuvittelee toisen haluavan. Mutta ei se osaa, eikä välitä. Tosin tavallaan se ei ole miehen vika, koska en minä ole osannut suhtautua häneen niin, että minua kuultaisiin. Tai että jos hänestä minulle sopiva asia ei ole ok, niin että se ei haittaisi minua. Koska olin tottunut siihen, ettei minua kuunnella ja että minun tarpeeni sivuutetaan, niin suutuin, jos miehen mielestä jokin asia, jonka mä tarvitsin ei ollut hienoa ja kivaa, koska se tarkoitti, että minun piti luopua siitä tai minulla oli todella paha olo sen tarvitsemisen takia. Koska mies siis ei ollut samaa mieltä täysin.

Nyt kun ymmärrän, että on ihan okei, että minua kuunnellaan, niin silloin tajuan, että on ihan ok, ettei mies tykkää siitä, miten mä jonkin asian haluan ja että se ei ole minun vastuullani miettiä, kestääkö hän sen, että mulla on tarpeita.

Ap

Ap