Mies haluaa, että menen huomenna hoitamaan lapsiani, jotka asuvat pysyvästi isällään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä oot paranemisprosessissasi sellaisessa vaiheessa, että sun resurssit vanhempana toimimiseen on tosi vajavaiset. Hienoa että käyt terapiassa, toivon että prosessi etenee jossain vaiheessa siihen, että ymmärrät roolisi äitinä tärkeyden lastesi tarpeiden tyydyttäjänä ja kykenet täyttämään sen roolin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tällä hetkellä olet aika kykenemätön vanhemmointiin, enkä tiedä ootko käynyt puolisosi kanssa läpi voimiesi ja kykyjesi vajavaisuutta. Voisi olla hyvä käydä vaikka niin, että terapeuttisi olisi myös paikalla auttamassa keskustelun kulussa.

Jossain vaiheessa saat voimaa, ja kykyjä ja ymmärtänet, että lapsille ei riitä se, että selität ja avaat omia ongelmiasi, he jäävät silti vaille perustarpeiden täyttymistä ja rakastetuksi tulemisen kokemista. Ihmiselle on elintärkeää kokea itsensä tärkeäksi osaksi ”omaa yhteisöään”, eli yleensä perhettä. Jo pieni lapsi kokee mielekkääksi elämän ajatellessaan olevansa tärkeä osa kokonaisuutta. Toivon, että saat apua oman minuutesi eheyttämiseen terapiasta ja asiat saavat paremman suunnan.

En tiedä miten sellainen kokemus heille annettaisiin? He eivät toimi kuten pyydetään, ei sellaisessa ihminen ole mitään rakastettavaa. Toki en halua heille mitään pahaa.

Ap

Oletteko harkinneet antaa vaille rakkautta jäävät lapset huostaan? Se olisi lasten etu, tämän kaiken perusteella.

Toinen syy antaa heidät huostaperheeseen siivoustaitojen ja elämänrytmitaitojen ja huolellisuden hankkimisen lisäksi olisi se, jos he kärsisivät nyt esim. isänsä kanssa tai isästään. Siis emotionaalisesti, toivoen, ettei eille oltaisi ilkeitä. Enpä oikein näe, että miksi heistä siltä tuntuisi.

Ap

Uutta miestä äitihullu ei pysty enää koskaan saamaan. Kukaan ei ole enää niiiin hullu, että tuon mukaan lähtisi, tai voi joku yhtä hullu toki lähteäkin.

Vierailija kirjoitti:

...minä joudun hänen takiaan tekemään sellaista, josta saatan hermostua ja olla ilkeä lapsille...

Ap

Vau. Tämä tasoista vastuunpakoilua en olekaan ennen todistanut.

Onko tämä ihminen ihan tosissaan?

Vierailija kirjoitti:

Uutta miestä äitihullu ei pysty enää koskaan saamaan. Kukaan ei ole enää niiiin hullu, että tuon mukaan lähtisi, tai voi joku yhtä hullu toki lähteäkin.

Väärin. Noin hullua ei ole toista.

Ahaa, eli ap taas haluaa, että häntä anellaan tulemaan ja tarvitaan ja sitten hän voi tuntea sadistista mielihyvää, kun ei mene.

Käyttäjä15228 kirjoitti:

Ahaa, eli ap taas haluaa, että häntä anellaan tulemaan ja tarvitaan ja sitten hän voi tuntea sadistista mielihyvää, kun ei mene.

Ei vaan ett jos menen haluan tuntea, että se on tärkeää. Sen osoittamista mies välttelee kuin ruttoa.

Ap

Ärsyttää mennä sinne kun mies ei selkeästi arvosta yhtään. Vaikka jos en menisi, hänen menonsa olisi ollut tosi itsekäs lapsia kohtaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uutta miestä äitihullu ei pysty enää koskaan saamaan. Kukaan ei ole enää niiiin hullu, että tuon mukaan lähtisi, tai voi joku yhtä hullu toki lähteäkin.

Väärin. Noin hullua ei ole toista.

Älkää vastailko tuolle ihmissyövälle enää.

Tämä ei lopu koskaan. Monien vuosien hulluin palstahullu.

Käyttäjä15228 kirjoitti:

Ahaa, eli ap taas haluaa, että häntä anellaan tulemaan ja tarvitaan ja sitten hän voi tuntea sadistista mielihyvää, kun ei mene.

Jep. Miehen olisi pitänyt sanoa kellonaika ja sitten äitihullu olisi voinut vetää siitä raget, että kuinka pska mies voi olettaa, että hänellä olisi aikaa ja jaksamista mennä juuri siihen kellonaikaan, eikä olisi näin ollen mennyt. Mutta nyt äitihullulla on koko päivä aikaa miettiä meneekö vai ei, kun kellonaika jätettiin avoimeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...minä joudun hänen takiaan tekemään sellaista, josta saatan hermostua ja olla ilkeä lapsille...

Ap

Vau. Tämä tasoista vastuunpakoilua en olekaan ennen todistanut.

Onko tämä ihminen ihan tosissaan?

Olet ilmeisesti uusi palstalainen.

Äitihullun tuntee täällä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä oot paranemisprosessissasi sellaisessa vaiheessa, että sun resurssit vanhempana toimimiseen on tosi vajavaiset. Hienoa että käyt terapiassa, toivon että prosessi etenee jossain vaiheessa siihen, että ymmärrät roolisi äitinä tärkeyden lastesi tarpeiden tyydyttäjänä ja kykenet täyttämään sen roolin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tällä hetkellä olet aika kykenemätön vanhemmointiin, enkä tiedä ootko käynyt puolisosi kanssa läpi voimiesi ja kykyjesi vajavaisuutta. Voisi olla hyvä käydä vaikka niin, että terapeuttisi olisi myös paikalla auttamassa keskustelun kulussa.

Jossain vaiheessa saat voimaa, ja kykyjä ja ymmärtänet, että lapsille ei riitä se, että selität ja avaat omia ongelmiasi, he jäävät silti vaille perustarpeiden täyttymistä ja rakastetuksi tulemisen kokemista. Ihmiselle on elintärkeää kokea itsensä tärkeäksi osaksi ”omaa yhteisöään”, eli yleensä perhettä. Jo pieni lapsi kokee mielekkääksi elämän ajatellessaan olevansa tärkeä osa kokonaisuutta. Toivon, että saat apua oman minuutesi eheyttämiseen terapiasta ja asiat saavat paremman suunnan.

En tiedä miten sellainen kokemus heille annettaisiin? He eivät toimi kuten pyydetään, ei sellaisessa ihminen ole mitään rakastettavaa. Toki en halua heille mitään pahaa.

Ap

Oletteko harkinneet antaa vaille rakkautta jäävät lapset huostaan? Se olisi lasten etu, tämän kaiken perusteella.

Millaista rakkautta he huostaperheessä saisivat?

Ap

Rakkautta vaille jääneet lapset, jotka oireilevat ja vaikuttavat ”hankalilta”, herättävät monissa perusturvan omaavissa ihmisissä rakkautta ja hoivaamisen halua. Tätä voi olla vaikea ymmärtää jos traumatausta värittää kaiken sun silmissäsi.

En minä kysynyt olisivatko he huostaperheessä hankalia, vaan että minkälaista rakkautta he sieltä saisivat? Miten ihmeessä joidenkin vieraiden ihmisten koti voisi tuntua rakkaammalta ja rakkautta antavammalta paikalta, kuin oman isän koti? Ihan mielenkiinnosta kyselen. En nimittäin usko, että mikään huostavanhempi saisi näitä lapsia rakastamaan itseään enempää, kuin he rakastavat meitä. Niin miksi niiden huostaihmistenkään rakkaus ja välittäminen olisi lapsilleni niin ihmeen arvokasta? Heille saisivat perseillä ja vain hävetä kiittämättömyyttään jälkikäteen. Tosin, ehkä se olisi se rakkauden kokemus, mikä heiltä puuttuu. Tosin saa isällekin perseillä. Että tuskinpa. Tai siis isä ei edes yritä vaatia mitään, että voisi perseillä.

Ap

Huostavanhemman tarkoitus ei olisi saada rakkautta lapsilta, tai saada lapsia rakastamaan itseään, vaan antaa lapsille rakastettu, turvallinen ja hyvä koti. Luoda hyvät lähtökohdat lapsille, jotta he voivat ponnistaa aikuisuuteen terveinä ja vapaina äidin traumataakasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi otti sinut huomioon ja kertoi, että saat mennä heille silloin, kun itse haluat. Hän ei halunnut riidellä kanssasi siitä, mikä aika sinua huvittaa tai ei huvita. Hän luuli, että olisit ollut tyytyväinen, että saat mennä, kun haluat.

Niin, eli taaskaan kuunnellut minua.

Ap

Miehen kannattaisi toimia siltä perustalta, mitä hänelle sanotaan, eikä siltä, mitä itse kuvittelee toisen haluavan. Mutta ei se osaa, eikä välitä. Tosin tavallaan se ei ole miehen vika, koska en minä ole osannut suhtautua häneen niin, että minua kuultaisiin. Tai että jos hänestä minulle sopiva asia ei ole ok, niin että se ei haittaisi minua. Koska olin tottunut siihen, ettei minua kuunnella ja että minun tarpeeni sivuutetaan, niin suutuin, jos miehen mielestä jokin asia, jonka mä tarvitsin ei ollut hienoa ja kivaa, koska se tarkoitti, että minun piti luopua siitä tai minulla oli todella paha olo sen tarvitsemisen takia. Koska mies siis ei ollut samaa mieltä täysin.

Nyt kun ymmärrän, että on ihan okei, että minua kuunnellaan, niin silloin tajuan, että on ihan ok, ettei mies tykkää siitä, miten mä jonkin asian haluan ja että se ei ole minun vastuullani miettiä, kestääkö hän sen, että mulla on tarpeita.

Ap

Ap

Joskus läheisetkin tarvitsevat aidosti ystävällistä muistutusta että ”tää on mulle vaikeaa, koska mulla on peruskokemus ettei mua kuulla”, ja sen voi sanoa ilman syytöstä tai vihaa, muistuttaa vaan että tarvitsen teidän apua koska mulla on trauma.

He ovat loukanneet minua aivan tarpeeksi jo sillä, etteivät ole ymmärtäneet, missä traumoissani on kyse VAIKKA tajuankin sen, etteivt he ole voineet ymmärtää. Se on silti loukannut minua niin paljon, että en varmana ala leperrellä ja lässyyttää heille. Syydän vihaani ja katkeruuttani heihin että miksi vtussa ette tajunneet ilman että itse tiedän, mistä traumasta on kyse? Koska se on tunteeni. En voi sille tunteelle mitään. Olen todella, todella loukkaantunut siitä, etteivät he ole mitään tajunneet, mun tarpeista eivätkä minusta. Tulee tunne, etteivät edes välittäneet.

Ap

Lapset ovat siihen syyttömiä, mutta mies ei osannut yhtään reagoida mun traumoihini, joita ei ollut vielä tunnistettu suhteessani lapsiin. Ei auttanut. YMMÄRRÄN KYLLÄ, ettei hän ole voinut kyetä, mutta olen silti todella loukkaantunut. Se on tuntunut koko ajan siltä, kuin he eivät välittäisi minusta yhtään.

Ap

Uskon että traumaterapia voi jeesata sua. Tunteen tasolla koet asiat tosi irrallaan todellisuudesta. Mies -tai kukaan muukaan- ei voi tietää asioita automaattisesti, vaikka välittäisi susta paljon. Asiat tulevat tietoon kun niistä kerrotaan ja niitä käsitellään. Silloinkin joskus toinen ymmärtää ihan väärin. Vaikka välittäisi. Toivottavasti saat terapiassa kykyä uskoa siihen, että ihmiset voivat tahtoa sulle myös hyvää.

Tiedän, että ihmiset varmaan tahtovat minulle hyvää, mutta se onkin vaikeampaa uskoa, että he haluavat kuunnella minua tai haluavat sitä hyvää, jos minä elän elämääni omilla ehdoillani, enkä heidän. Lähinnä puhun ystvistä, kumppanin kanssa on pakko elää toisenkin ehdoilla, joskaan en tarkoita ihan sitäkään. En usko, että kumppani haluaa minulle hyvää, niin paljon kuulee ihmisten itsekkäistä ratkaisuista parisuhteissa. Tosin en aiokaan olla elämässäni riippuvainen kenenkään toisen rakkaudesta, vaan omasta rakkaudesta itseeni, mutta siltikin se ei tule esille ilman toisia ihmisiä, kummallista kyllä. Siis rakkaus itseeni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä oot paranemisprosessissasi sellaisessa vaiheessa, että sun resurssit vanhempana toimimiseen on tosi vajavaiset. Hienoa että käyt terapiassa, toivon että prosessi etenee jossain vaiheessa siihen, että ymmärrät roolisi äitinä tärkeyden lastesi tarpeiden tyydyttäjänä ja kykenet täyttämään sen roolin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tällä hetkellä olet aika kykenemätön vanhemmointiin, enkä tiedä ootko käynyt puolisosi kanssa läpi voimiesi ja kykyjesi vajavaisuutta. Voisi olla hyvä käydä vaikka niin, että terapeuttisi olisi myös paikalla auttamassa keskustelun kulussa.

Jossain vaiheessa saat voimaa, ja kykyjä ja ymmärtänet, että lapsille ei riitä se, että selität ja avaat omia ongelmiasi, he jäävät silti vaille perustarpeiden täyttymistä ja rakastetuksi tulemisen kokemista. Ihmiselle on elintärkeää kokea itsensä tärkeäksi osaksi ”omaa yhteisöään”, eli yleensä perhettä. Jo pieni lapsi kokee mielekkääksi elämän ajatellessaan olevansa tärkeä osa kokonaisuutta. Toivon, että saat apua oman minuutesi eheyttämiseen terapiasta ja asiat saavat paremman suunnan.

En tiedä miten sellainen kokemus heille annettaisiin? He eivät toimi kuten pyydetään, ei sellaisessa ihminen ole mitään rakastettavaa. Toki en halua heille mitään pahaa.

Ap

Oletteko harkinneet antaa vaille rakkautta jäävät lapset huostaan? Se olisi lasten etu, tämän kaiken perusteella.

Millaista rakkautta he huostaperheessä saisivat?

Ap

Rakkautta vaille jääneet lapset, jotka oireilevat ja vaikuttavat ”hankalilta”, herättävät monissa perusturvan omaavissa ihmisissä rakkautta ja hoivaamisen halua. Tätä voi olla vaikea ymmärtää jos traumatausta värittää kaiken sun silmissäsi.

En minä kysynyt olisivatko he huostaperheessä hankalia, vaan että minkälaista rakkautta he sieltä saisivat? Miten ihmeessä joidenkin vieraiden ihmisten koti voisi tuntua rakkaammalta ja rakkautta antavammalta paikalta, kuin oman isän koti? Ihan mielenkiinnosta kyselen. En nimittäin usko, että mikään huostavanhempi saisi näitä lapsia rakastamaan itseään enempää, kuin he rakastavat meitä. Niin miksi niiden huostaihmistenkään rakkaus ja välittäminen olisi lapsilleni niin ihmeen arvokasta? Heille saisivat perseillä ja vain hävetä kiittämättömyyttään jälkikäteen. Tosin, ehkä se olisi se rakkauden kokemus, mikä heiltä puuttuu. Tosin saa isällekin perseillä. Että tuskinpa. Tai siis isä ei edes yritä vaatia mitään, että voisi perseillä.

Ap

Huostavanhemman tarkoitus ei olisi saada rakkautta lapsilta, tai saada lapsia rakastamaan itseään, vaan antaa lapsille rakastettu, turvallinen ja hyvä koti. Luoda hyvät lähtökohdat lapsille, jotta he voivat ponnistaa aikuisuuteen terveinä ja vapaina äidin traumataakasta.

No siinä he voivat epäonnistua ihsan siinä missä tavallisetkin vanhemmat. Vanhempien bonus on kuitenkin oll lapsen oma aikuinen. Huostavanhemmat ovataina vain vieraita aikuisi ihmisiä kun siis laseni ovat nyt 10 ja 12-vuotiaita. Jotain voi vaatia jo heiltä itseltäänkin, että tekevät kuten sanotaan niin se turva on siinä.

Ap

Jos ap ja ex?miehensä tai sitten pelkästään ap itse on moniongelmainen eli erilaisten mielenongelmien lisäksi ap on kehitysvammainen niin eiväthän he edes ole olleet kykeneväisiä huolehtimaan ehkäisystä eikä lapsista. Tarina on aika surullinen.

Vierailija kirjoitti:

Mies tietää, että menen sinne vastentahtoisesti, mahtaako hänellä olla siitä huono omatunto, vai mikä on, kun ei kehtaa edellyttää, että sovimme sen tarkemmin?

Ap

Taas rassaa se, että tyttärellä saattaa olla joku kaveri siellä? Lapsethan eivät saa tavata ystäviään silloin, kun sinä olet paikalla. Sulle tulee paha mieli. Yhyyy.

Aika kamala ihminen olet.

Tää nainen tulee kerta kerralta hullummaksi. Nyt hän siis on vihainen miehelle ja lapsillekin, kun nämä eivät tunnistaneet ja hoitaneet hänen lapsuuden traumaansa? Ei hyvä luoja. Ei kai hän saa tavata lapsiaan ilman valvontaa?

Vierailija kirjoitti:

Jos ap ja ex?miehensä tai sitten pelkästään ap itse on moniongelmainen eli erilaisten mielenongelmien lisäksi ap on kehitysvammainen niin eiväthän he edes ole olleet kykeneväisiä huolehtimaan ehkäisystä eikä lapsista. Tarina on aika surullinen.

Olen neljä laudaturia kirjoittanut, koulussa pitkän saksan (enkä junttien perusenglantia) lukenut, yliopistosta valmistunut äiti, joten jos meistä jompikumi ei ole johonkin kykenevä, niin se olet sinä, kultaseni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Näistä ap:n ketjuista tulee niin nostalginen olo. Esikoinen möyri hiekkalaatikossa kauniina kesäpäivänä ja teki pikku kätösin hiekkakakkua, kun ensi kerran luin äitihullun vuodatusta viereisellä penkillä istuksien. Tänään ilmoitin tytön kouluun :)

:D toden totta! Tyyliin "missä olit kun ap kilahti siitä ja siitä asiasta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te joskus aikaisemmilla kerroilla sopineet kellonajoista? Oletteko päässeet helposti yhteisymmärrykseen siitä, millkä on kellonaika sopii molemmille? Oletko todella mennyt siihen kellonaikaan, minkä sovitte?

Ei olla sovittu niistä koskaan mitenkään sopimalla. Siis niin, että näkisin, että on miehelle tärkeää, ja haluaa sopia sen. Se on aina ollut ihan sama. Ja se saa minua vtuttamaan menemisen enemmän, kuin jos tuntisin edes olevani hyödyksi.

Ap

Miksi ihmeen sinun kulkemisesta pitäisi olla miehelle tärkeää. Nyt pää sieltä omasta persiistä kiireenvilkkaa. Tuo on aivan täysin samantekevää pikkuseikka, jolla ei ole mitään merkitys missään muualla kuin sinun omien korvien välissä.

Oletko oikeasti viisikymppinen? Tuollaiset sanomisten vatvomiset on minulle tuttuja lähinnä teini-iästä, kahdenkymmenen vuoden takaa. Jos toinen sanoo että tulet kun huvittaa niin mitäs jos vaan sitten menet käymään omien aikataulujen mukaan kuten kehotetaan ja pidät nämä lapselliset vänkäämiset navassasi.

Vierailija kirjoitti:

Jos ap ja ex?miehensä tai sitten pelkästään ap itse on moniongelmainen eli erilaisten mielenongelmien lisäksi ap on kehitysvammainen niin eiväthän he edes ole olleet kykeneväisiä huolehtimaan ehkäisystä eikä lapsista. Tarina on aika surullinen.

Jotku traumat aiheuttaa ihan muutoksia aivoissa ja ihminen voi vaikuttaa kehitysvammaiselta vaikka kärsisi vain käsittelemättömistä traumoista. Ilmeisesti ovat lastensuojelun piirissä ja viranomaiset ovat jokseenkin kärryillä tilanteesta. Tosin on vaikea uskoa että kaikki nämä täällä esitellyt ajatukset tulevat viranomaisten tietoon.