Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

"Sinä et ole ihminen" sanoi autokoulun opettaja. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti, mutta ei ainakaan hyvällä tuota sanonut.

Näytät nuorelta Madonnalta. Ihan kivasti sanottu :)

Mietin järkytyneenä, mitähän ajattelematonta olen itse jollekin sanonut?

Onhan noita jokunen. Yksi mikä nyt tuli mieleen on se, että kummisetäni ja toinenkin setä katsoivat aiheelliseksi kommentoida ylipainoani anoppinsa eli siis minun mummoni hautajaisissa. Tuosta on kohta jo 12 vuotta, enkä ole ollut kummankaan kanssa missään tekemisissä.

Yläasteikäisenä aloin seurustella ensimmäistä kertaa vuotta vanhemman pojan kanssa. Kaverini naurahti ja sanoi, että ”vanhemmat pojat haluaa vaan sitä yhtä asiaa, kohta se jättää sut”.

Kymmenen vuotta myöhemmin, olemme edelleen yhdessä tuon pojan (nyt jo miehen) kanssa ja etsimme yhteistä ensiasuntoa.

”Kivat tissit” ym. kommentit monen kuukauden ajalta nuoruudessani. Todella ahdistavia. Edelleen olen hyvin tarkka siitä, ettei kukaan näe vartalostani enempää kuin haluan - eli julkiselle uimarannalle meno bikineissä edelleen on täysi mahdottomuus, vaikka tuosta ahdisteöusta onkin jo vuosikausia.

”Oot sellainen erikoisen näköinen”, tämä positiivisena kommenttina kaveritytöltä. Ihan totta on.

Jokainen virhe jonnka olen tehnyt on syöpynyt ikuisesti päähäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Oli hauska nähdä sun vanhempiakin! Sun sisko on tullut äitiisi, sä olet enemmän isäsi näköinen!"

Älkää i k i n ä vertailko lapsen ulkonäköä vanhempansa ulkonäköön! Isäni oli ja on edelleen perhettään terrorisoiva ihmishirviö (siis ihan sitten myöhemmin vankilatuomionkin saanut), mitä tosin tämä asian laukonut henkilö ei tiennyt. 

Joka aamu se sama naama toljottaa peilistä takaisin. Ei omat kasvot, vaan isän kasvot. Aivan helvetillinen taakka. Ja enkä osaa sanoa, oliko henkilö oikeassa vai ei. Muutenkin on riittävästi kärsittävää siinä, että olen sen hirviön jälkeläinen. Se langettaa niin ison varjon, että valoa ei juuri näy.

Olen pahoillani, että isäsi on hirviö.

Tuskinpa on kuitenkaan realismia ajatella, että ihmiset eivät enää sanoisi lasten muistuttavan vanhempiaan. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että erityisesti äidin naispuoliset sukulaiset pyrkivät näkemään lapsessa isän piirteitä. Kyseessä on ilmeisesti alitajuinen tarve vakuuttaa isälle, että lapsi on oma, jotta isä sitoutuisi perheeseensä.

Meillä kaikilla on omat traumamme, jotka puskevat pintaan tietyissä tilanteissa. Ei ole kuitenkaan reilua syyttää siitä muita ihmisiä. Mitä tässä enää oikein voi kenellekään sanoa? Ihan mistä tahansa voi tulla jotain kamalaa mieleen.

Sinähän kummallinen ihminen olet ellet osaa erottaa miten puhua ystävällisesti ja kannustavasti toisille, eikä lytätä. Nyt opettelemaan kun olet vielä elossa, ja pyydä anteeksi kaikilta joita olet loukannut ja tarkoita kanssa sitten sitä.

"Tuollaista ei kyllä kukaan haluaisi kumppanikseen", viitaten minuun. Äitini täysin vakavissaan sanomana kun olin teini-ikäinen, kaikuu edelleen mielessä näin kolmekymppisenä ja vaikuttaa vieläkin ihmissuhteiden muodostamiseen. En vieläkään ymmärrä mikä saa muuten melko normaalin äidin sanomaan tuollaista tyttärestään vieläpä päin naamaa. Hän on luultavasti unohtanut jo koko jutun, olisinpa minäkin.

"Pojat ei itke". Isäni sanoi minulle kun olin kahdeksanvuotia poika ja itkin jotain asiaa.

Vieläkin yli viisikymppisenä muistan tuon.

"Milloin te muutatte takaisin tänne" Molemmat vanhemmat toisti tätä useita , kun oltiin muutettu toiseen kaupunkiin. Vaimo oli tullut opiskelemaan kotikaupunkiini, mutta opiskelukaupungissa ei ollut hänen alansa töitä. 

Olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan ja haukuttiin milloin läskiksi (normaalipainon ylärajoilla keikuin, mutta olin myös kurvikas eli en pitänyt itseäni järjettömänä läskinä), milloin helvetin rumaksi. Aloin eristäytymään pikkuhiljaa ihmisistä kun minulle puhkesi masennus, ja vietin vuosia ilman sen suurempia ihmiskontakteja, varmana siitä että olen kaikista rumin ja kuvottavin.

Kun sitten kolmekymppisenä uskaltauduin taas ihmisten pariin, oli aika iso shokki todeta että miehet pitivät minua yleisesti ottaen kauniina. Vaikka olin lihonut masennukseni takia, se ei hidastanut deittailua. Yksi miehistä sanoi että minulla on paras perse, mitä on koskaan nähnyt (tämä nauratti koska tuijotti sitä epäuskoisena ja vietti useita minuutteja sen kimpussa sitten). Ja siitä samasta "jättiperseestä" minua kiusattiin nuorempana...että mene ja tiedä. 

Kun katson nuorena otettuja kuvia, mielestäni olen ihan tavallisen näköinen, nätti teinityttö. En läski, en ruma, en ihmishirviö. Mutta sellaiseksi muut ikäiseni saivat minut oloni tuntemaan vuosikausiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Ex-poikaystävä sanoi sängyssä "sä näytät tälleen alaviistosta ihan sialta" ja nauroi päälle. Vielä tänä päivänä mietin miltä näytän mieheni silmiin sängyssä vaikka hän ei ole minua koskaan loukannut.

😂

Nämä useat hirveydet kuulostaa luettuna hauskoilta.

😞

"Sulla on tosi isot sieraimet", sanoi lukiossa muuan kaverini sekä lyhytaikainen poikaystävä, kun sattuivat näkemään minut alaviistosta. Pidin vuosikausia huolen, ettei kukaan näkisi minua siitä kulmasta.

Haaveilin nuorena kondiitorin urasta, johon siskoni totesi että "jos kondiittoriksi ryhdyt, pysyt aina yhtä läskinä". Lähdin sitten opiskelemaan ihan muuta. Muutenkin perheestäni ei löytynyt paljoa tukea opiskeluasioihin, kun olisin halunnut ottaa ranskan valinnaiseksi kieleksi minua muistutettiin kuinka sitä ei meillä kotona puhu kukaan, että "sitten kun et osaa tehdä läksyjä niin kukaan ei voi auttaa". Lukioonkaan ei kannattanut hakea kun "siellä pitää lukea niin paljon, et jaksaisi kuitenkaan". Olin siis kuitenkin aina koulussa hyvä kaikessa muussa paitsi laskemista vaativissa asioissa, joten näin jälkikäteen ajateltuna syy patistaa opiskelemaan ammattia ennemin kuin mennä lukioon johtui vanhempien taloudellisesta tilanteesta koska he kokivat lukion tulevan liian kalliiksi. Useamman ammatin opiskelleena olen kuitenkin ihan tyytyväinen nykyiseen uraani, mutta joskus mietin että jos olisin näistä sanoista huolimatta opiskellut sekä ranskaa että leipurin uraa voisin olla jossain hienossa Ranskalaisessa kondiittorissa töissä nyt :D

Lapsena olin lihava (pullukka) ja läskiteltiin jatkuvasti. Sitten kun kyllästyin siihen ja laihdutin lukioiässä, niin olinkin liian laiha. Ja täytyy myöntää että ehkä olinkin, mutta ei mulla mitään syömishäiriötä ollut, ehkä vähän BDD:tä. Pahimpana jäi mieleen kun äitini (ollut aina lihava) haukkui mua luurangoksi perhetutulle. Nykyäänkin kun olen ihan normaalipainoinen ja lihaksiakin löytyy saliharrastuksen ansiosta, olen edelleen liian laiha ja siitä saa kuulla koko ajan. BMI on jotain 23-25:n välillä, paino heittelee n. 5 kilon haitarilla ja on ollut siellä koko aikuisiän. Ne kommentit eivät satuta, mutta välillä vituttavat. 

M37

Itse olen kasvanut suvussa, jossa on normaalia kommentoida muita ilkeästi ja haukkua jatkuvasti. Vaikka olen ollut lapsesta lähtien empaattinen ja kiltti, on kuitenkin tuo kommunikoimistapa istunut tiukassa ja edelleen tulee näin 25-vuotiaana (onneksi harvoin!) lipdahduksia. Muistan monesti lapsuudessa sanoneeni ajattelematta kaverille jotain ilkeää ja sitten olleeni hirmu surullinen, kun kaverille tulikin paha mieli. Perheessämme oli myös väkivaltaa, joten toisten rajoja ei kunnioitettu oikein millään tavoilla. Tämän halusin kertoa teille, koska kaikki ilkeitä laukovat (varsinkaan lapset) eivät aina ole ilkeät mielessä, vaan perheensä kasvatuksen tuotoksia.

Olin synnyttämässä esikoistani ja siinä pahimpien synnytystuskien aikana kätilö sanoi minulle että kyllä hän tietää miltä sinusta tuntuu, hänkin on käynyt hammaslääkärissä...

Olen yli viisikymppinen ja esikoinenkin on jo 26-vuotias, mutta tuo on jäänyt ikuisesti mieleeni.

Olin juuri valmistunut sairaanhoitajaksi, siis jo kymmeniä vuosia sitten.

Kälyni sanoi jossain yhteydessä, en muista missä, mutta jotain että ”voi noita sairaanhoitajien pikkutietoja”.

Minulle sanottiin kotona niin monta kertaa, ettei minusta tule mitään ja jokaisen koulutuksellisen saavutuksen jälkeen, ettei tuo ole mitään, että se menetti merkityksensä.

"Olet niin kaunis, että tuntuu kuin et olisi todellinen."

Sillon kun mulla vielä oli punaiset hiukset, mulle kerran sanoi eräs miespuolinen, että olin kuulemma Kikka Laitisen näköinen. Otin sen suurena kohteliaisuutta, koska Kikka Laitinen on mahtava mimmi, rokkimimmi.