Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

"Sinulla on lättäjalat."

Näin totesi kouluterveydenhoitaja ollessani ekaluokalla. Olimme kaikki tytöt luokaltani, ehkä seitsemän kappaletta, terveydenhoitajan vastaanotolla, seisoimme rivissä ja terveydenhoitaja tarkasteli paljaita jalkojamme. Sitten hän julisti tuomion, minulla oli hänen mielestään lättäjalat, ainoana. Opettajakin oli läsnä ja yritti jotenkin kyseenalaistaa terveydenhoitajan arvion, mutta hän ei perunut sitä. Vielä nytkin, vuosikymmeniä myöhemmin, kun märät jalkapohjat tekevät kuvion kylpyhuoneen mattoon, tuo tokaisu tulee mieleeni. Minulla ei todellakaan ole lättäjalkoja, päinvastoin. Miksi ko. henkilö valitsi minut, en tiedä, olin kait niin kiltinoloinen, että oli helppo leimata. Pitihän "asiantuntijan" joku lättäjalkainen löytää.

"Pidä huolta linjoistasi. Sussa ei oo kohta miehelle mitään katseltavaa".

Tämän sanoi tätini, olin jotain parikymppinen silloin.

Kävelin kauppaan tai kaverille, en muista mutta jonnekin kävelin XD. Oli kesä. Jotkut pikkupoijjaat huusivat että kauneuteni sokaisee heidät XDDDDD olin ihan hämmentynyt XDD. JA HUOM!! Vaikka tästä on vuosia aikaa, muistan selkeästi miten surkea ulkomuotopäivä minulla silloin oli XD. Vihasin peilikuvaani sinä päivänä. Oli huono hiuspäivä ja mitä lie kaikkea. No se oli sitten vain omassa päässäni XD.

Muistan myös kun työskentelin paikassa x, jossa työtä tehtiin työkavereiden kera että oltiin kaikki siinä samassa sumpussa XD. Joku työkaveri sitten sanoi yhtäkkiä jonkun pikkutytön kommentoineen, että kaunis tyttö, ja tarkoitti minua awwww XDD. Minä en kuullut yhtään mitään enkä osannut edes odottaa sellaista kommenttia kuuna päivänä XD

Itsehän olen perfektionisti ja minulla on aivoissa jotain häikkää liittyen ulkomuotooni. Tiedän sen siitä, että kuulen ja olen kuullut aina niin paljon kaikkea hyvää, mutta en aina oikein sisäistä sitä XD. Joinain päivinä näen sen mitä muutkin, usein en. Että turhaan pidätte minua itserakkaana, kun kerron mitä minulle sanotaan ulkonäöstäni XD. Toivoisin vain, että voisin nähdä aina sen mitä muut näkevät. Tai ainakin 90 % ajasta.

Olen paljon hyvääkin saanut kuulla mutta raaka fakta on se että negatiiviset sanomiset jää tiukimmin mieleen. Tämä tuli äkkiseltään mieleen:

"Et varmana tule koskaan saamaan naista" -Pikku-serkku joskus teini-iässä. Kun myöhemmin sitten sain niin kuulin päässäni heti nuot sanat ja minulta pääsi erinomaisen kirkas virne.

" tee se minkä voit kun vielä olet täällä",

suunnilleen näin eräs hlö sanoi.

Tarkoitti siis sitä että täytyy vaikuttaa elämään sen minkä voi ennen kuin tappaa itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Parhaana ystävänäni pitämäni (vuosia olimme todella säännöllisesti ja usein yhdessä, reissattiin, juhlittiin, touhuttiin milloin mitäkin vuosikausia useamman kerran viikossa). 

Eräänä aamuna kahviteltiin ja kaveri sanoi että järjestää pienet illanistujaiset viikonloppuna. Ja jatkoi samaan hengenvetoon että minua ei sitten ole kutsuttu, ne ovat vain hänen "oikeille ystäville" tarkoitettu.

Jep. Ihkua

Ihana ystävä

Vierailija kirjoitti:

Sillon kun mulla vielä oli punaiset hiukset, mulle kerran sanoi eräs miespuolinen, että olin kuulemma Kikka Laitisen näköinen. Otin sen suurena kohteliaisuutta, koska Kikka Laitinen on mahtava mimmi, rokkimimmi.

Minua on joku mies baarissa sanonut (laulaja) Irinan näköiseksi. En osaa päättää, onko tuo kohteliaisuus (mies sen kyllä varmasti sellaiseksi tarkoitti).

Olin 7-luokalla palavasti ihastunut vuotta vanhempaan poikaan, jonka tiesin vain nimeltä ja ulkonäöltä. Kun sitten ystävänpäivänä pidimme juhlasalissa perinteisen, koko koulun välisen "haliringin", ajattelin, että tilaisuuteni on koittanut. Pääsisin halaamaan ihastustani!

Kun pääsin hänen kohdalleen, hän kuitenkin vetäytyi liioitellusti taaksepäin kasvot inhoa täynnä ja sanoi kuuluvasti "hyi". Hänen vierellään seisovat kasiluokan tytöt nauroivat ja yksi heistä sanoikin minulle "hyvä yritys". Nöyryyttävä hetki, mutta ainakaan ihastumiseni ei ole koskaan hälvennyt yhtä nopeasti.

Siskollani oli tapana tuoda lastansa aina minulle hoitoon. Valehtelematta vahdin hänen lastansa 3-4 päivää viikossa, joka kerta noin 6-8 tuntia. Kerran kieltäydyin, olin vain niin väsynyt. Tähän siskoni totesi:

"Kyllä mä tiiän, ettet rakasta mun lasta! Sä varmaan aina hakkaatki sitä salaa"

En hakannut, minkä hän itsekin tiesi. Ei kai kukaan normaali vanhempi veisi lastaan hoitoon, jos epäily oli todellinen. Siskoni halusi vain aiheuttaa minulle pahan mielen.

Minulle on sanottu usein todella pahasti. Kuitenkin erityisesti mieleen on jäänyt tapaus, jossa olin lukiossa jollakin kurssilla muiden oppilaiden ja opettajan kanssa käymässä jossakin museossa tai näyttelyssä. Tuon paikan työntekijä sanoi, että minulla on liian iso reppu. Ihan normaalikokoinen koulureppu tuo kyllä oli, eikä siellä ollut muuta kuin pari koulukirjaa,pari vihkoa ja kyniä. Tuon tapauksen jälkeen rupesin sitten käyttämään koulussakin pienempää laukkua, enkä enää koskaan ole reppua käyttänyt. Pian tuon jälkeen lopetin myös "käsilaukun" käytön. Nykyään tarvitsemani tavarat mahtuvat housujen ja takin taskuihin. Jos tarvitsen enemmn tavaraa mukaan laitan ne muovipussiin tai biojäte/hedelmäpussiin. Yhtään laukkua en enää edes omista. 

Vierailija kirjoitti:

"Tuolla naisella on kyllä kauniit silmät." Parikymppisenä vanhemmalta romanimieheltä.

"Sulla on sellanen katse että sulle en kyllä alkais." Ystävältä eka kertaa livenä tavatessa.

"Viekas katse, sun kanssa en alkais ainakaan kauppoja tekemään." Keski-ikäinen kauppamies bussissa.

Baarissa eräs mies jäi niin kiinni silmiini ettei kuulemma edes huomannut runsasta poveani, mikä valitettavasti useammin vie miesten huomion.

Ilmeisesti minulla sitten on jotenkin huomiota herättävät, sinisestä vihreään väriä vaihtavat, silmät. Luonteeltani olen hillitty, en mitenkään päällekäyvä, ennemmin ujo tai varautunut, tarkkaileva. Siksi vähän huvittaakin jotkut kommentit.

Ainiin, lisätään vielä yksi: Sun silmistä näkee että oot hyvä sängyssä. Tämän sanoi joku itseäni vähän nuorempi mies ohimennen baarissa :D

Vierailija kirjoitti:

"Sinulla on lättäjalat."

Näin totesi kouluterveydenhoitaja ollessani ekaluokalla. Olimme kaikki tytöt luokaltani, ehkä seitsemän kappaletta, terveydenhoitajan vastaanotolla, seisoimme rivissä ja terveydenhoitaja tarkasteli paljaita jalkojamme. Sitten hän julisti tuomion, minulla oli hänen mielestään lättäjalat, ainoana. Opettajakin oli läsnä ja yritti jotenkin kyseenalaistaa terveydenhoitajan arvion, mutta hän ei perunut sitä. Vielä nytkin, vuosikymmeniä myöhemmin, kun märät jalkapohjat tekevät kuvion kylpyhuoneen mattoon, tuo tokaisu tulee mieleeni. Minulla ei todellakaan ole lättäjalkoja, päinvastoin. Miksi ko. henkilö valitsi minut, en tiedä, olin kait niin kiltinoloinen, että oli helppo leimata. Pitihän "asiantuntijan" joku lättäjalkainen löytää.

XD

Sairastin syömishäiriötä, opiskelin vielä lähihoitajaksi ja olin työharjoittelussa. Tunnustin ruokatauolla eräälle hoitajalle sairauteni ja hän sanoi "mun ihan terve tyttö on sua paljon laihempi" ja irvisti perään. Jäi mieleen ja sai kyllä laihduttamaan kahta kauheammin. 

Vierailija kirjoitti:

Olin synnyttämässä esikoistani ja siinä pahimpien synnytystuskien aikana kätilö sanoi minulle että kyllä hän tietää miltä sinusta tuntuu, hänkin on käynyt hammaslääkärissä...

Olen yli viisikymppinen ja esikoinenkin on jo 26-vuotias, mutta tuo on jäänyt ikuisesti mieleeni.

Minullekin jäänyt kätilön sanat päähän.

Huusin kuin syötävä, ihan normaalia minusta niissä tuskissa, en ymmärrä miten helvetilliset kivut lievittyisi suu kiinni pitämällä. 

Jokatapauksessa huutamiseni ei ollut kätilön mieleen, tokaisi että "Ole hiljaa, pelästytät muut synnyttämään tulleet!"

"Esimerkillinen ensisynnyttäjä, et huutanut, kironnut, etkä kertaakaan sanonut ettet pysty tai jaksa."

Näin sanoi kätilö 23h kestäneen synnytyksen seuraavana päivänä palatessaan töihin ja kävi osastolla tervehtimässä :)

Omasta mielestä yllä mainitut asiat tuskin olisivat tilanteessa auttaneetkaan, mutta hyvä mieli tuli kommentista silti.

Yläasteella kiusattiin nenästäni, koska se on iso ja leveä. Haukuttiin muun muassa nenäapinaksi. En ole pystynyt unohtamaan. Järkyttävä häpeä nenästäni, joka muistuttaa jo dysmorfista ruumiinkuvan häiriötä ja vaivaa edelleen kolmekymppisenä. Kiitos A & kumppanit. :)

Positiivistakin on. Työkaveri sanoi joskus, että kun olen vakava ja keskityn työhöni, silmäni näyttävät surullisilta. Mutta sitten kun hymyilen, niin hymy on kauneimpia, mitä on nähnyt.

"Läskitissi, laihduta vähän", sanoi yläasteen aikainen ihastus välitunnilla. Ja olin normaalipainoinen, korkeintaan vähän pyöreämpi kuin muut.

Lukion ilmaisutaidon kurssilla eräässä harjoituksessa piti pelkällä katseella vakuuttaa valitsija poimimaan just sinut. Muut meni rinkiin ja yksi seisoi keskellä rinkiä käyden läpi kaikki silmiin katsomalla. Hänen piti valita se paikalleen keskelle kenellä on mielestään vakuuttavin katse.

Minut valittiin monta kertaa siihen keskelle, ja opettaja harjoituksen päätteksi totesi että "Onpa sinulla lempeä katse!" Ja yksi pojista huudahti myös, että "Noi silmät ei ole tästä maailmasta!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isosiskoni ei nuoruudessamme oikein koskaan arvostanut minua. Hän oli hoikka, kaunis ja suosittu, minä taas lapsenpyöreä omituinen nörtti, joka teki lähinnä hallaa hänen julkisuuskuvalleen. Oli siis ilmeisesti paikallaan, että hän aina julkisesti moitti ja lyttäsi minua, tai vähintään osallistui kiusaamiseeni, jottei menettäisi "mainettaan" muiden silmissä... Joskus teininä aloin itsekin hoikistua ja ennen pitkää minulle muodostui myös hyvin muodokas lantio. Sitä jo täysi-ikäinen siskoni sitten jossain sukuloimassa päivitteli kovaan ääneen ja vastenmielisin ilmein että "sulla on ihan jäätävän iso perse". En usko että tarkoitti hyvällä, mutta joka tapauksessa ainakin itse koin sen niin, että mitä minusta ikinä tulisikaan, en tulisi kelpaamaan siskolleni.

Hauskana sattumuksena joitain vuosia myöhemmin olin kavereideni kanssa festareilla, ja siellä leirintäalueella hengaillessamme lueskelin kirjaa mahallani maassa maaten, kun leiriimme saapui joku rempseä kaverin kaveri. Nainen jäi monttu auki seisomaan viereeni ja huusi "ei jumalauta miten upea perse!"

Elämäni ei tietenkään pyöri pelkästään perseeni ja sen kommentoinnin ympärillä, mutta tämä opetti itselleni paljon siitä, miten muiden mielipiteisiin ei kannata suhtautua yhtenä oikeana totuutena. Toki olen itse mieluummin samaa mieltä tuon jälkimmäisen kommentin kanssa. :)

Sittemmin siskolleni on kertynyt ikää ja huomattavasti kiloja omasta mielestäni esteettisesti epäedullisiin paikkoihin. En kuitenkaan itse aio mennä hänelle tai muille huutelemaan kuinka hänellä on jäätävän iso maha. Se tai mikään muukaan ei korjaisi sisarussuhdettamme siltä osin kuin se minun mielessäni on särjetty.

Jos ei tarkoituskaan ole korjata välejänne, sittenhän on sama, mitä sanot. Itse en jättäisi sanomatta. Muistelisin menneitä.

Meillä on nykyisin ihan hyvät välit. Siskoni on vuosien saatossa vähän aikuistunut (luulen, että hän on minusta jopa ylpeä ja salaa pahoillaan toiminnastaan), ja meillä on ihan mukavaa silloin kun näemme toisiamme. Mutta kyllä historiamme aina jäytää jollain tasolla takaraivossani, ja tiedän, ettei meistä koskaan tule syvällisemmällä tasolla läheisiä. Siksi kadehdinkin tuntemiani ihmisiä, joilla on todella lämpimät ja läheiset välit sisaruksiinsa.

Sama pätee oikeastaan myös vanhempiini. Menetin luottamukseni heihin kun minua kiusattiin peruskoulussa, mutta he eivät halunneet puuttua asiaan, koska kiusaajan vanhemmat olivat vanhempieni harrastuspiireissä tärkeitä ihmisiä... Olisin halunnut keskustella kiusaamisesta jossain ala-asteen kehityskeskustelussa, jossa olivat läsnä opettajani ja äitini, mutta äitini lähinnä kuittasi, että kiusaaminen on tiedossa, mutta "emme halua tehdä siitä mitään numeroa, emmehän?" ja katsoi minuun merkitsevästi.

Olen nämä kaikki sittemmin laittanut sen piikkiin, että itse olin herkkä lapsi ja perheenjäseneni puolestaan tyhmiä lampaita, jotka eivät vain osanneet tai uskaltaneet toimia oikein. Mutta kyllä se silti vieläkin satuttaa.