Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Positiivisia: Parikymppisenä kadulla joku tuntematon mies huikkasi minulle, että tuolta tulee seuraava Miss Suomi. Töissä 10-15 vuotta myöhemmin vanhempi naiskollega sanoi, että täällähän se meidän talon kaunotar on.

Negatiivisia (jotka ehkä vähän selittää miksi nuo ulkonäköön liittyvät positiiviset on jääny mieleen): n. 15 vuotiaana laivalla olin laittautunut nätiksi ja pukeutunut mekkoon, hississä vieraat aikuiset miehet kommentoivat, että olen yöpuvussa. Ala-asteella synttäribileistä oli tapana laittaa mainosposteri seinälle, omaani luokan pojat kirjoittivat että läski, ei varmasti tulla, opettaja ei puuttunut asiaan. Ala-asteella terveydenhoitaja kuulutti keskusradiolla tulemaan luokseen punnitukselle. Ala-asteella se ainoa poika joka ei ollut kiusannut siihen mennessä haukkui läskiksi, muistan täsmälleen paikan ja tilanteen. Mummoni kommentoi usein, ettei saa ottaa lisää ruokaa, kun lihon. Äitini sanoi minua budha-patsaan näköiseksi, kun vatsamakkarat asettuivat syliin istuessani risti-istunnassa. Laihdutin lukiossa n. 40kg.

Muihin kuin ulkoisiin tekijöihin liittyvä, ehkä se pahin on tämä: kysyin tekstarilla ihan hyväksi kaveriksi luulemaani tyttöä baariin tai jonnekki. Kohta tuli vastausviesti, jota ei oltu tarkoitettu minulle, siinä tuo kaveri valitti kolmannelle osapuolelle, että taas se kyselee mukaan, ei jaksa kun se on niin itsekäs ja puhuu vain itsestään. En ollut koskaan ajatellut toimivani niin. Perään tuli pahoittelut kyllä, mutta tuo viesti on jäänyt takaraivoon kaikkein eniten: saatan yhä, 20 vuotta myöhemmin, analysoida osuuttani keskustelussa. Mietin viikoittain, että puhunko vain itsestäni, osaanko kuunnella. Itsetuntoni on järjettömän huono, enkä todellakaan usko puhuvani vain itsestäni. Silti pelko on olemassa koko ajan.

Ei niinkään nimitelty/haukuttu, mutta jätettiin porukan ulkopuolelle oikeastaan koko peruskoulun, korostui yläasteella, kun liikuntatunnilla oli tanssia. En muista enää tanssin nimeä, mutta 2 rinkiä, tytöt kiertää poikarinkiä ja vuorollaan pidetään hetki käsistä tai jotain. Tulin luokan rääväsuun kohdalle, joka kovaäänisesti kieltäytyi ottamasta mua kädestä kiinni, ylipäänsä kieltäytyi koskemasta muhun. Se oli ihan kamalaa, en tiennyt kuinka reagoida, kaikki tuijotti, eikä edes opettajat tehneet mitään! Epäsosiaalisen, ujon yh-äidin kasvatti, jonka sosiaaliset taidot olivat ihan olemattomat..

Lapsiltani kuulen tänä päivänä kehuja ja mulla on ihana pomo, joka muistaa myös kehua ja kannustaa, mutta aina välillä tämä ulkopuolisuuden tunne silti nostaa päätään, eli traumahan siitä on jäänyt.

"Älä puhu toisista tuollaisia, eipä sullakaan ole varaa sanoa mitään."

Sanoi isäni, kun n. 15-vuotiaana kommentoin kotona minua koulussa kiusanneesta pojasta, että hän on inhottava ja näyttääkin ihan porsaalta.

"Onpa sulla valtava p*rse", huusi pultsari minulle kävellessäni metroasemalla. Hänen seurassaan ollut pultsariporukka vielä repesi räkäiseen nauruun. Tuolloin 20-vuotiaana meinasin kuolla häpeästä, mutta nykyisin olen sinut takapuoleni kanssa. Iso takamus ei myöskään onneksi ole mikään nolouden aihe enää nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavaan kokemukseen liittyy sekä ikävä että ihana muisto. 

Olin 10-11-aikaan lapsenpyöreä. olin pulkkamäessä kun muutama vanhempi poika alkoi haukkua minua läskiksi. Haukkumisen päätteeksi toinen tönäisi minut kiviseen ojaan. Terävä kivi osui selkääni ja aloin itkeä. Läheisestä talosta tuli vanha pappa joka oli nähnyt tilanteen. Komensi näitä poikia häipymään ja auttoi minut ylös ojasta. Sanoi minulle "Muista että olet tärkeä ja arvokas tyttö juuri omana itsenäsi" Kun sain itkun loppumaan, kysyi vielä että pääsenhän turvallisesti kotiin. :) Tuo kommentti antoi minulle hurjasti itsetuntoa kun kotona en kauheasti positiivista itsestäni kuullut. Tästä on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja edelleen pappa vilkuttaa minulle pihaltaan jos satun ohi kulkemaan :)

Ihana pappa!

Vierailija kirjoitti:

Positiivinen muisto: Laulaja Eini kehui minua kauniiksi. Lämmitti sydäntä 😊

Minua kehui kauniiksi Lindholmin Olli keikalla.

Nosti kyllä kiusatun nuoren naisen itsetuntoa. R.i.p.

Muistelen vain positiivisia, esim.

- sulla on ihanat hiukset

- sulla on nätin värinen takki

- olet tosi kaunis (täähän on katsojan silmässä)

- hoidit tosi hyvin sen tietyn homman

- äiti on ihana

Ilkeitä huomautuksia on turha mielessään hautoa.

Vierailija kirjoitti:

Neljännellä luokalla vuotta vanhrmpibtyttö sanoi, että olen ihan nätti, vaikka olenkin pullukka. Siitä aloitinkin syömisien vahtimisen ja lukiossa minulla oli anoreksia.

Kun katson ala-asteen kuviani, olin ennemminkin hoikka kuin pullukka. Kasvonpiirteistäni olen kärsinyt sikäli, että vaikka olisin laihassa kunnossa, poskeni ovat silti pyöreät.

Huomasin joskus Helmi-Leena Nummelassa samaa. Jos näkisi pelkät kasvot, voisi luulla pyöreämmäksi.

Laitat sitten vahingon kiertämään:( (haukut hienovaraisesti kyseistä näyttelijää)

"ei maistu äidin tekemältä makaroonilaatikolta", sanoi eka poikaystäväni kun kokkailin:)

'Sä olet kyllä sellainen nössö' isä sanoi pikkupäissään kun menin itkien huoneeseeni. Ei ehkä ollut paha mutta minulle oli. Kasvava lapsi herkässä iässä.

Nykyään minulla on vaikeuksia näyttää ainakin surun tunteita, kuin se olisi häpeällistä ja nössöä.

Positiivinen väliin: Useampi ihminen sanoi minun hoitavan vauvaani tosi luontevasti, kun olin saanut esikoiseni. En silloin kiinnittänyt asiaan huomiota ja ajattelin sen olevan äideille sanottava peruskohteliaisuus.

Esikoiseni on nyt kymmenen ja kuulen asiasta edelleen silloin tällöin. Tuntuu kivalta Ja erityisellä nykyisin. Olenkin koko ajan tuntevani olevani hyvin sinut vanhemmuuteni kanssa.

Huh, näitä on kyllä monia..

Oon aina ollu normaalipainoinen, ennemmin hoikka, max paino 60 kg ja oon 170 cm, lapsena ja teininä oon ollu suhteessa paljon kevyempi. Kerran sitten kesälomalla lapsena olin syönyt lomamatkalla paljon karkkia, joka nyt hoikalla tytöllä johtaa helposti mahan pullotukseen lyhytaikaisesti ja isäni totesi että oon lihonut kaikkien kuullen.. Enpä kyllä ollu, se oli tosissaan vaan sitä vatsan turvotusta. Muutaman päivän päästä oli vatsa ihan normi.

Oon ollu tuosta aina vihainen isälleni, sillä kyllä vanhemman pitäs tajuta että jos tuolleen tokasee herkässä iässä olevalle teinille nii voi lähtee syömishäiriöt kehittyy. Mulle ei, koska oon aina loppujen lopuks ollu terve päästäni (en tarkota pahalla teitä kohtaan joilla ollu syömisongelmaa! :( ).

Sitte kanssa kerran sukulaiseni tokas mulle monen ihmisen kuullen että "opettele meikkaamaan". Juu, ei oo aikaa eikä ees kiinnostusta ruveta joka ikistä aknefinniä ruveta piilottelemaan vain sitä varten että muita ei järkytä mun naama. Ja muutenki teineillä nyt vaan on finnejä, oppisivat hyväksymään. Ei sillä, mulla akne jatku aikuisuuteen saakka, saa niitä nyttenki olla xD

"sulla on kyllä todella upeat kasvonpiirteet" sanoi joskus pankintäti :D

"Hyi saatana mikä läski!"

Näin sanoi yksi mies minulle 90-luvun alussa ravintolassa ja nauroi päälle paskaista naurua kaverinsa kanssa. Nyt nämä molemmat ovat itse lihoneet (asumme edelleen samalla paikkakunnalla ja todellakin muistan molemmat ulkonäöltä, vaikka en heitä tunnekaan) ja minä olen laihtunut 40 kiloa. Pitäisiköhän minun nyt mennä vuorostani sanomaan samat sanat heille? No, en kuitenkaan viitsi alentua heidän tasolleen...

"Sä oot ihan uskomattoman kaunis" kehu mikä jäänyt mieleen sitten myös "sulla on tosi keltaset hampaat"

Eräs vuotta vanhempi poika sanoi minulle yläasteella: "Sulla on parhaat rinnat koko koulussa." Lisäsi vielä, että ne istuvat kroppaani juuri hyvin, ja on upeaa että minulla on isot rinnat ilman että olen pyöreä, toisin kuin suurin osa koulun rintavista tytöistä.

Joo, olihan tuo kommentti varsinkin nykyään ajateltuna todella tökerö, eikä kenelläkään ei-läheisellä henkilöllä ole mielestäni oikeutta arvostella toista noin. Hän ei kuitenkaan tarkoittanut pahaa, vaan sanoi sen täysin vilpittömästi. Olin tuolloin todella epävarma vartalostani ja varsinkin rinnoistani, ja tuo oli ensimmäinen kehu, jonka teininä ulkonäöstäni sain; se kohotti ainakin vähän itsetuntoa.

Äiti sanoi kerran, että olen itsekäs paska. Elelen sen mukaisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onpas sievät ulkosynnyttimet!" sanoi naisgyne ensimmäisellä käynnilläni. Silloin vaivaannuin, mutta kivastihan se oli sanottu :D

Minä kyllä paheksun tuollaisia kommentteja. Vaikka sanotaankin tavaraa sieväksi, niin asiatonta silti.

No joo, mutta itse en jaksanut siitä loukkaantua. On minulle sanottu hammaslääkärissäkin, että minulla on kauniit hampaat, en loppujen lopuksi näe siinä hirveästi eroa.

Muistan ala-asteelta kaksi tyttöä, jotka aina ilkeilivät minulle ja yrittivät saada minut nolostumaan tai tuntemaan itseni jotenkin huonoksi. Matkivat kävelytyyliäni, tai jos innostuin jostain asiasta ja hypähtelin ja nauroin niin ilkkuivat sitä tai voimistelutunnilla he matkivat liikkeitäni. Katsoin heitä siinä kohti vain hitaasti ja sitten unohdin koko jutun, en jäänyt pahaan mieleen vellomaan. Tyypillisiä kommentteja oli ”kattokaa nyt tota” tai ”mitä toi tossa oikein luulee tekevänsä”. Silmätikuksi joutumista lähinnä. Minusta oli outoa miksi nämä kaksi valitsivat minut, muiden kanssa tulin hyvin toimeen.

Hetki meni aina ohi kun en välittänyt heistä mutta muistan yllättyneeni ikävästi kun yhtäkkiä tuli joku ilkeä heitto. Mietin miksi he keksimällä keksivät tilanteita missä minä olisin jotenkin huono, mutta ymmärsin jo silloin, että heillä oli itsellään joku asia pielessä, jostain he olivat minulle kateellisia.

Yläasteella sama jatkui silloin tällöin mutta sitten tuli käännekohta. Liikuntatunnilla oli muotia tiukat kokovartalotrikoot ja minulla myös oli sellaiset. Lukion tytöt kävelivät meidän ohi ja juuri kuin nämä kiusaaja-tirskujat yrittivät taas matkia ja kuiskutella niin yksi lukion tytöistä sanoi minulle, että ”sinulla on ihan uskomaton vartalo, sinä sopisit malliksi”. Olin ihan äimistynyt, en ollut koskaan poikatyttönä pitänyt itseäni mitenkään kauniina. Lukion tyttö näki minut millaiseksi kehittyisin, kukaan ei ollut aiemmin sanonut minua malliksi. Ja samassa tajusin kun samat tirskujat katsoivat tilannetta pälyillen ja mulkoillen - he olivat vain kateellisia kun itse olivat lyhyitä tumppeja ja meikkaamalla poikien suosiossa. Minä taas en meikannut enkä hakenut poikien suosiota mutta olin useammankin pojan pelkkä kaveri kun itsellänikin oli peltomopo jne.

"Sä olet hirveä lapsi!" sanoi äiti minulle joskus vihaisesti, kun esiteinikiukutteluni olivat pahimmillaan. Hän pyyteli tuota kauhuissaan anteeksi, kun nyt aikuistuttuani muistelimme joskus tilannetta. Tuo kommentti tuntui erityisen pahalta, sillä muuten äiti ei sellaisia minulle koskaan sanonut.

Isä sen sijaan sanoi monestikin. Parhaiten on jäänyt mieleen kerta, kun ekaluokkalaisena kouluun lähtiessäni en ollut huomannut harjata hiuksiani; isä huusi, että olen niin idiootti lapsi, etten osaa edes hiuksiani kammata ja alkoi sitten väkisin harjata hiuksiani niin, että repi ne melkein irti.