Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

Äitini suusta kuultua:

-Älä syö banaania välipalaksi, se lihottaa. (Olin juuri tullut koulusta ja ruokailuun vielä aikaa).

-Valehdellaan, että laihdutat vaan muutaman kilon ja jatkat kuitenkin sitten vielä, niin saadaan sun jäsenyys nopeammin ilmaiseksi. (Olin ala-asteella, normi painoinen, menossa äidin seuraksi painonvartijoihin).

-Ihan terveellä pohjalla X:n laihdutus on. (Kun syömishäiriössä olin nopeasti tiputtanut painoa ja isoäiti oli huolissaan).

-Ei ihme, ettet pärjää koulussa, kun olet pinnallinen idiootti. (Katsoin illalla asua kouluun valmiiksi teininä ahdistuneena, ka 9,5).

-Kumpa olisin silloin kuollut sydänkohtaukseen, te kaikki vihaatte mua niin paljon. (Aina, kun joku lapsista yritti puolustaa omia rajojaan).

-Ei sunkaan olisi pitänyt omakotitaloa ostaa, kun et jaksa siivota. (En ollut imuroinut pahimman remontin aikana yläkertaa tarpeeksi usein, remonttia tehtiin illat töiden jälkeen ja tämän jälkeen vielä muualle suihkuun, kun kodin märkätilat eivät olleet käytössä, mutta jostain aikaa olisi pitänyt imurointiin ja äidin viihdyttämiseen löytää).

Paljon muutakin ilkeää ja itsetuntoa lyttäävää sanonut vuosien varrella.

Ah, ja tietysti unohtui, että minullahan on sian silmät ja en osaa meikata.

Hain kuraattorilta apua koulukiusaamiseen, kerroin pahimmasta kiuaaajasta ja miten olin tätä ennen pitänyt ystävänä. Kuraattori piirsi jonkin kaavion paperille ja totesi siten "Niin, mieti miten pahalta tästä toisesta tuntuu. Voisit pyytää häneltä anteeksi ja pyydät hänet ensi kerralla mukaan tänne niin jutellaan yhdessä." Ensi kertaa ei tullut.

Lukiossa viiltelin ja suunnittelin itsemurhaa, lopulta poikaystävä sai hakemaan apu koulupsykologilta. Tuohon aikaan hain meikeistä ja huolitellusta pukeutumisesta suojaa, oli ikään kuin panssari. Puhuin siinä ajatuksista ja pahasta olosta, lopuksi psykologi totesi "Ei sinulla kauhean huonosti asiat voi olla, kun olet jaksanut meikata ja laittautua siistiksi." En häntäkään uudelleen nähnyt ja pahaolo vain paheni käynnin jälkeen, koin huijarisyndroomaa pahasta olosta yms. Myöhemmin pääsin aivan ihanalle terapeutille.

Häissä äitini haukkui minut lyttyyn, miten olen häät pilannut ja kaikki on paskaa. Kun siellä lattialla itkin ja pyyteli anteeksi, siirtyi seuraavaksi haukkumaan kaasona olleen pikkusiskoni. Ihana äiti. 🖤

Jos nuo nilkat onnistuu katkaisemaan, ei voi ainakaan luojaansa syyttää!

Nuorena naisena uudessa parisuhteessa mies muuttui rauhallisen alun jälkeen mustasukkaiseksi ja kontrolloivaksi. Yhtenä iltana pahoinpiteli mut. Oma äitini sanoi siihen vain, että sä osaatkin olla tosi ärsyttävä. Myöhemmin psykiatri sanoi äitini olevan psykopaatti. Se on toki sanonut mulle paljon muutakin, mutta ton jälkeen oon aina välillä miettinyt oliko pahoinpitelyt kuitenkin jollain tavalla mun syy. Olenko niin vääränlainen.

Kyseisen miesystävän jätin ja hän vainosikin sitten yli 3 vuotta, piti yli vuorokauden vankinakin ja pahoinpiteli ym., jos kiinni sai, kunnes teki lopulta itsemurhan. Jälkikäteen toki järjellä tajusin, että ei varmasti ollut mun syytä sen ongelmat.

„Kai te muut nyt ymmärtätte, että K:n lapset ovat rakkaimmat lapsenlapset minulle“ sanoi äitini meille K;n vanhimmille sisaruksille kehuessaan aina vain kuopuksensa perhettä ja taloa ja lapsia ja lomia ja juhlia ja...ja...

Totuus on että äitini sai meidät muut hyvin nuorena ja kuopuksen vasta yli nelikymppisenä. Oli vasta silloin kypsä äidiksi ja antoi oikeaa rakkautta - ja sai vastarakkautta. Ymmärsimme mutta kyllä silti sattui.

Ihana kuopus otti huumorilla ja sai „maksaa“ rakkaudesta myöhemmin kun äitimme sitten juuri hänelle kiukutteli ihan kaikesta!

"Oho en oo huomannut et sul on noin isot tissit" - kaveri, jonka seurassa olin kerran kuumalla säällä ilman binderiä (alusvaatetta jonka tehtävä on litistää rinnat)

"en mä ainakaan panis naista, joka näyttää teinipojalta" - tuntematon humalainen mies kadulla ilman, että otin häneen mitään kontaktia (olen heteromies)

Äitini kommentti, kun kerroin pitkäaikaisen naisystäväni yllättäen kuolleen: "meinaaksä mennä hautajaisiin?"

"Kyllä se sulle välttää" -äitini mistä tahansa surkeasta

"Esität vaan ja kerjäät huomiota" -äitini jos esim jalkani oli kipeä tai kerroin koulukiusaamisesta

"Kyllä oon typerä" -äitini kun kerron aloittaneeni uuden harrastukseni tai päässeeni yliopistoon

"Kyllä olet itsekäs, olisit tyytyväinen että joku sut kelpuuttaa" -äitini kun surkuttelin seksitöntä avoliittoani (myöhemmin sitten solvasi minua urakeskeiseksi kun ei tuosta suhteesta tullut lapsia)

"Olit vahinko" -äiti kun olin lapsi. Olin suuri pettymys toisena tyttönä kun äitini olisi halunnut pojan, Antin (minun nimekseni tuli sisko kun ei viitsinyt keksiä oikeaa nimeä pettymykseltään)

"Muahhahhahahha" -äitini halveksuva hohotus lähes kaikkeen

"Toivottavasti sinut raiskataan, niin opit pukeutumaan" totesi keski-ikäinen lestadiolainen sukulaisnainen, kun olin 16vnä lähdössä ulos kavereiden kanssa. Päällä oli revityt farkut ja villapaita, joka paljasti olkapäät. Ja kaiken lisäksi naisen vieressä ollut äitini ei sanonut tälle mitään.

"Kato tohon peiliin ja kerro näetkö siellä mitään hyvää"

-ala-asteen opettaja, joka kiusasi minua siitä, että minua kiusattiin

Äitipuoleni totesi, että sulle käy samalla tavalla kuin äidilles, oot heti mahapystyssä. Ja sen takiahan isäsi joutui äitis kanssa naimisiin... Olin juuri aloittanut seurustelun 2 vuotta vanhemman poikaystävän kanssa ja lopputulema on, että samainen poikaystävä on pian ollut 30 vuotta aviomieheni, lapsia meillä on 5, mutta esikoinenkin syntyi vajaat 2 vuotta häiden jälkeen ja edelleen olen onnellisesti naimisissa. Äitipuolen mukaan mummokin (isäni äiti) oli kuulemma todennut, että on minun vika, kun isä joutui naimisiin äitini kanssa. Jotain nihkeää isän vanhempien suhtautumisessa minuun oli aina, ymmärsin sen jo pienenä, mutta en välittänyt siitä. Koulussa minua kiusattiin ja myöhemmin myös työelämässä. Olen kuitenkin pitänyt kiinni siitä, että olen itsenäinen ja pärjään omillani - vain itseeni voin luottaa.

Ei niin pahaa etteikö jotain hyvää:

Mieheni kehuu minua usein kauniiksi, aamuisin hän saattaa katsella minua, kun nukun. Nuorena minua verrattiin Dianaan - ehkä se johtui hiustyylistä. Hiljattain lapsuusajan ystäväni antoi minulle lahjan ja kiittis ystävyydestä ja siitä, että olen ollut hänelle ihminen ja ystävä vaikeinakin aikoina ja antanut hänelle ihmisarvon. Se sai minut melkein kyyneliin. Nuorin tyttärenikin kuuli tämän puheen ja muisteli sitä vielä seuraavanakin päivänä - ehkä hänkin oppi jotain ystävyydestä silloin. Itse ajattelen, että kauneus on katoavaista - enemmän annan painoarvoa sille, että millainen ihminen oikeasti on. 

Äitini sanomana " Sinussa täytyy olla jotain vikaa jos sinua kiusataan koulussa"! Silloin tajusin viimein että olen täysin omillani ja on aika rakastaa ja suojella itseäni, kukaan muukaan ei sitä tee!!!!

"Älä ala mulle, mullon pyssy, älä ala mulle, mullon pyssy, älä ala mulle, mullon pyssy, älä ala mulle, mulloin pyssy..." -joku tuntematon Seinäjoen Lidl:n kassajonossa.

Meitä lapsia oli perheessä neljä, minä nuorin. Äitini sanoi, että jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, teitä lapsia olisi vain kaksi. Kiva fiilis tietää olevansa ei toivottu😥

"Kaikki te olitte kauniita, mutta sä olit kyllä kaikkein ihanin."

Lukion kanslisti, vanhojentanssien päätteeksi. Kaunein kehu, jonka olin siihen mennessä itsestäni kuullut. Minua oli kiusattu, mm. ulkonäöstäni, koko koulu-urani. Vieläkin liikutun tästä muistosta.

t. nykyinen aineenopettaja

Vierailija kirjoitti:

"Älä ala mulle, mullon pyssy, älä ala mulle, mullon pyssy, älä ala mulle, mullon pyssy, älä ala mulle, mulloin pyssy..." -joku tuntematon Seinäjoen Lidl:n kassajonossa.

Olen käsittänyt että vain naiset sanoo pyssy. Mies sanoo aina ase tai joku muu, muttei ikinä pyssy.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Äitini sanomana " Sinussa täytyy olla jotain vikaa jos sinua kiusataan koulussa"! Silloin tajusin viimein että olen täysin omillani ja on aika rakastaa ja suojella itseäni, kukaan muukaan ei sitä tee!!!!

Isäni sanomana:"sinua pitäisi kiusata vielä enemmän!"

Baarissa viikonloppuna yksi kaverin kaveri sanoi mulle ihan puskista, että kyllä sinä Pirjo (nimi muutettu) olet varmaan onnellinen, että sinulla ei ole lapsia. Tai ainakin saat olla onnellinen. Jäin ihan haavi auki ja yritin varmaan hymyillä. Todellisuudessa pidättelin itkua. Olisin aina halunnut perheen, mutta ei toteutunut minun kohdalla. En vaan ymmärrä mikä motivaatio tolla ihmisellä oli mulle noin sanoa, keskustelun aihe ei liipannut mitenkään läheltä ko. asiaa. Ehkä halusi vaan ääneen ihmetelle mun ikisinkkuuttani tai jotain. Yöllä kotiin kävellessä kyyneleet sitten tuli. 

Mistähän aloittaisi...

Mummoni sanoi ollessani 3- tai 4-vuotias, hiuksiani silitellessä, että on se kovaa kun ei sinun äitisi sinua halunnut eikä rakasta. Tästä sain kuulla moneen kertaan, kun kaksi vuotta vanhempi sisareni riidellessämme löi tällä vasten kasvoja.

Äitini hoki koko teini-iän ja varhaisaikuisuuden, että ei sua kukaan koskaan huoli ja ei susta ikinä mitään tule.

Ihan hyvän työpaikan olen saanut, mutta itsetunto on niin alhaalla ollut aina, että toinen "toive" toteutui.

Koulukaveri sanoi, että sä olisit tosi kaunis jos pudottaisit pari kiloa. Sehän auttoikin mun huonoon itsetuntoon.

Monesti olen kuullut tämän eri muodoissa:

"Sinusta tulisi niin ihana äiti."

Lapsettomuus taitaa olla loppuelämäni piina...

Vasta 43 vuotiaana voin yrittää raskautumista....