Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?
Kommentit (2721)
"Koskaan ennen en ole yhtä rumaa vauvaa nähnyt. Se on varmasti vammainen. Toivottavasti se ei elä pitkään". Noin sanoi mummoni nähdessään esikoiseni joka syntyi keskosena 20 vuotta sitten. Mummo on jo kuollut mutta minä muistan tämän kuin eilisen. Esikoinen voi onneksi ihan hyvin eikä ole vammainen eli mummoni ennustus ja toive eivät onneksi toteutuneet.
Mies antaa aina ymmärtää, että olen maailman tyhmin ja huonoin..
"Sinä se olet viime aikoina lihonut aika tavalla" sanoi eräs sukulainen syntymäpäivänäni. Täytin ehkä 11 tai 12. Itse hän oli sairaalloisen ylipainoinen kun taas minä olin kouluterveydenhoitajan mukaan normaalipainoinen. Erityisesti jäi mieleen kun tämä henkilö sanoi minulle noin annettuaan minulle juuri lahjaksi ison pussin karkkia ja suklaakonvehtirasian.
Valomerkin jälkeen kaveriporukkaamme kuuluva kundi yritti pussailla ja pyysi luokseen jatkoille. Kieltäydyin ja kerroin sisarelleni että et ikinä arvaa mitä X ehdotti?!? Hänen vastaus minulle oli: No, X on ollut ilman naista niin kauan että sille kelpaa kuka vaan. Tämä tapahtui yli 30 v sitten, vieläkin kirpaisee kuinka oma sisar voi sanoa noin.
Jos minä en olisi minä, löisin itseäni....
entinen työnantajani esitteli työntekijöitä, kaikki muut esiteltiin nimellä minut esiteltiin , että ja viimeisenä kaikien pienempänä on xx. Olin tosi hämmentynyt kaikki kääntyy katsomaan. Että tuli siinä jo ulkonäköni esiteltyä samalla, ei riittänyt pelkkä nimi.
Kyllä olen lyhyt , mutta ei sitä esittelyssä erikseen tarvitse mainita. Mielestäni sitten tasapuolisuuden nimessä pitää esitellä myös liian lihavat ja laihat, mitä näitä nyt ihmisrakenteessa.
Aviomieheni sanoi minulle, että olen hänelle vain vakipi*lu.
Kuinka kukaan voi sanoa noin vaimolleen ja lastensa äidille?
Pystyisikö teistä kukaan antamaan tuota miehelleen anteeksi ja jatkamaan liittoa niin, että tuo kommentti ei kaikuisi mielessänne?
"Teerinpilkkuihaa on kaikis kaunihis," sanoi naapurin täti kun toiset lapset pilkkasi ympärilläni: "Teerinpaskaa nenänpäällä, teerinpaskaa nenänpäällä."
Ison veljeni päivittäinen kommentti oli: " Nenä kuin vilttitossu" koko lapsuuden.
Aikuisena valitin työtoverilleni, että kun minulla on tällainen nenä. Hän ihmetteli, että sinullahan on ihan normaali nenä.
Voihan teerit ja vilttitossut!
Olin ensimmäistä päivää harjoittelijana eräällä toimistolla, kun muuan miespuolinen työntekijä (jonka kanssa emme olleet vielä edes esittäytyneet) tuli töihin ja julisti paikalla oleville, että tämä uusi järjestelmäkamera saapui vihdoinkin. Hän otti sillä testiksi minusta kuvan, kun istuin työpisteelläni. Kun tarkisteli kuvaa, totesi minulle vakavana: "Eipä tullut hyvää kuvaa, mutta vika ei kyllä ole kamerassa, vaan kuvattavassa". Vieressäni istunut naispuolinen työntekijä katseli minua ja tirskui.
Eipä tullut myöskään hyvää ensivaikutelmaa kummastakaan. Lähinnä jäi mietityttämään, että millainen ihminen töksäyttää tuollaisia tuntemattomalle, vieläpä nuorelle harjoittelijalle?
Luin mieheni 3-vuotiaalle veljenpojalle iltasatuja, kun hän yhtäkkiä katsoi minua ja totesi: "sulla on enkelin hymy ja makea ääni" ❤️
Olen ylipainoinen ja useamman kuin kerran olen saanut kuulla, että minun pitäisi olla syömättä enää mitään etten liho enää. Ihmetyttää vähän, että miten jokù luulee että ihminen voi elää ilman että hän syö.
Äitini sanoi minulle ettei sukulaisiaan voi valita.
Viimeisin kumppani sanoi "Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta, haluan muuttaa kanssasi yhteen joko opiskelujen aikana tai niiden jälkeen, ja me tehdään vähintään 2 lasta!" Olin täysillä mukana ja onneni kukkuloilla, etenkin kun olin järjestänyt hänelle yllätystä yli 3kk merkkipäivää varten.
Seuraavan kerran kun juteltiin sanoi vain "Se on loppu nyt, et edes yrittänyt. Tajusin ettei suhteesta ollut mihinkään!".
Häneltä silloin ja jälki käteen kysynyt että mitä oli tapahtunut, mutta ainoa vastaus mitä sain oli "olen unohtanut", ennen kuin poisti yhteystiedoista, ja esti kaikin puolin.
Jäänyt vain ihmetyttämään että, jättikö hän koska pelkäsi vahvoja tunteitaan liikaa. Tapahtuiko noina 2 päivänä jotain kun ei puhuttu, koska olin järjestämässä hänelle yllätystä jota olin valmistellut jo yli 3 kuukautta ja hän oli vanhempiensa kanssa matkalla. Hänen oli täytynyt aavistella että olin suunnitellut jotain, koska olen äärimmäisen huono valehtelemaan. Ehkä hän luuli että olin "aikeissa jättää hänet ja hän jätti ensin."
Tai hän sanoillaan vain tarkoitti ettei minussa ollut mitään hyvää/olin maailman huonoin poikaystävä.
Hänen jälkeen viimeisen 15v aikana lähinnä huonoja ja äärimmäisen huonoja kokemuksia uhkailevista naisista, onneksi vielä elossa. Kaikki nämä kokemukset summattuna päätin jo 6v sitten viimeisimmän tappo uhkauksen jälkeen elää yksin ja luovutin parisuhteen etsimisen kokonaan, liian vaarallista. Nuo viimeisimmän kumppanin sanat ovat syöneet pahiten koska hän ollut viimeinen joka väitti kunnioittavansa/rakasti, mutta yhtäkkiä ei sittenkään jostain syystä tuntemattomasta.
Vierailija kirjoitti:
Mies antaa aina ymmärtää, että olen maailman tyhmin ja huonoin..
Mitäs et ymmärrä antaa!
"Mitähän v---- tuokin läskikasa luulee saavuttavansa täällä olollaan? Se yrittää vaan näyttää ja sit menee hesen kautta kotiin"
Tämän sanoja oli paikkakunnalle västikään muuttanut itsekin todella ylipainoinen mies. Ja kyllä olin lihava joka oli pudottanut painoa jo 40 kiloa juuri sillä uimisella (+ ruokavalio) Voin sanoa että k e t u t t i ja rankasti! En saanut suutani auki siinä tilanteessa koska halusin vain keskittyä uimiseen, voin sanoa että tuo jäi päähän ja kuukauteen en käynyt uimassa. Tosin ne sanat antoivat pontta ja voimaa kun päätin että näytän. Nykyään olen normimitoissa ja tuo mies on itse lihonut. Mutta edelleen jos törmään häneen niin muistan nuo sanat ja muistan sen että vaikka se silloin satutti niin kyllä se jotenkin voimaannutti myös.
..mulle sanoi yks kundi kaveri nuorena : mä en olis ikinä uskonut saavani noin näppylä aamiaista tyttöystävää.
Vierailija kirjoitti:
Aviomieheni sanoi minulle, että olen hänelle vain vakipi*lu.
Kuinka kukaan voi sanoa noin vaimolleen ja lastensa äidille?
Pystyisikö teistä kukaan antamaan tuota miehelleen anteeksi ja jatkamaan liittoa niin, että tuo kommentti ei kaikuisi mielessänne?
En kyllä jatkaisi. Vähän se tunne että hän odottaa ns 'parempaa'. Itse sanoisin että "Juu mulla sama. Oot mulle vain vakim*lkku"
Mulla mies totesi kerran että "Kun kerran saisi vielä nuorta ja tiukkaa p*llua" vielä lasten kuullen! Niin totesin siihen (vaikka ärsytti) että "Herra on hyvä ja hakee nuorta sitten. Teen itse saman"
Kerroin opettajalle koulukiusaamisesta ja pyysin apua. Hän totesi, että "Et sinä voi koko elämääsi odottaa, että muut auttavat sinua vaikeuksissasi. Yksin sinun on se asia ratkaistava". Se todella satutti kun en saanutkaan aikuiselta apua ja kiusaaminen jatkui. Ikäänkuin yksi ujo ja pienikokoinen lapsi olisi pystynyt puolustautumaan montaa itseään vanhempaa lasta vastaan. Muutenkin minä huomasin, että opettajat tiesivät asiasta mutta eivät tehneet mitään. Kiitos heidän ja erityisesti tuon yhden opettajan minun on yhä vaikea luottaa ihmisiin ja pyytää apua vaikeuksissani.