Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Positiivista olen kuullut harvemmin, negatiivista paljon enemmän.

Pahin oli kun eräs esihenkilö huusi suoraa huutoa asiasta, jolle en voinut mitään, ja jonka jälkeen pahoittelin useasti asiaa. Ja mietin edelleenkin joka päivä tätä samaa, josko hän onkin oikeassa.

Aikaa on kulunut, mutta silti asia vaivaa....

GIMMA  .... soittele ?

Äitini tokaisi mulle, kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa, että:

"Sinä et tule koskaa olemaan hänen (mieheni) tasollaan"

Muistan tuon töksäytyksen aina ja ikuisesti.

No, hyvin on yhteiselo sujunut jo 28 vuotta, vaikka ollaankin eritasoisia...

Jouduin rikoksen uhriksi ja siitä keskusteltiin täällä vauva.fissä. Joku kirjoitti kauniisti rikoksen uhrille eli minulle. Se sai minut kyyneliin. 

"Et sä tosta mitään mitalia saa!!"

Kun halusin/jouduin olemaan pitkään kotiäitinä lapseni vaikean kroonisen sairauden vuoksi. 

Olin kesätöissä, siivoojana. Opiskelin yliopistossa.

Kesken siivouskeikan random asiakas osoitti minua lapselleen ja piti puheen kuinka lapsen tulee opiskella ahkerasti että pääsee elämässään hyvään asemaan eikä käy kuten minulle on käynyt.

Oma armas äitini totesi minulle kun olin 19 että "et tule koskaan menemään suomalaisen miehen kanssa naimisiin koska olet niin outo". Kiitti mutsi. (Ja ei, en ole viitsinyt tuhlata kenenkään aikaa outoudellani, ikisinkku siis).

Isäni antoi ymmärtää, koska olen niin ruma ja kun haluan kauneusleikkaukseen, hän osallistuu kustannuksiin. Virossa olisi kuulemma halvempaa.

Lähisukulaisen kommentti häävastaanotollamme: Tehän olette kuin äiti ja poika... mieheni on 3 vuotta minua nuorempi ja itse olen ollut aina ikäistäni nuoremman oloinen ja näköinen. Arvata ehkä saattaa, etten ole ollut missään tekemisissä tämän lähisukulaisen kanssa tuon kommentin jälkeen.

Lukion ekalla uimahallissa reilusti ylipainoisen luokkakaverin kanssa: "susta ei ikinä yksikään mies tule olemaan kiinnostunut, kun sulla ei ole edes rintoja". No, ei ole ton kommentin jälkeen ollut mun ystäväpiirissä enää.

"Mieti riittääkö se sulle."

Tämän sanoi minulle vanha ja viisas psykologian, uskonnon ja ET:n opettajani lukiossa abivuonna, kun kerroin ammattiajatukseni. 

Oikeassa oli, ei olisi riittänyt. Pidin välivuoden ja hakeuduin sen jälkeen yliopistoon. Nyt työllistän itseni ja muita opiskelemallani alalla. Olin ehkä tuossa kohtaa jonkinlaisessa montussa opiskeluitsetuntoni kanssa, vaikka lukio meni hyvin. Viisas opettaja näki tilanteeni.

Ex-naisystävä, kun ensimmäistä kertaa hänelle suuseksiä annoin, hän huippuhetkien jälkeen sanoi raukeasti: "Ihan kuin sä olisit tehnyt tuota koko pienen ikäsi". Oltiin noin kolmekymppisiä, suhde jäi valitettavan lyhyeksi. Terveisiä vaan jos tätä luet ja itsesi tunnistat.

Vierailija kirjoitti:

"Sinusta ei ikinä tule yhtään mitään" opettaja yläasteella. 

Tuliko?

Raahessa 1990-luvun puolivälissä yläasteen liikunnanmaikka totesi minusta ja ystävästäni:

"Kyllä näitä on nähty. Nämä jätkät istuu parikymppisinä Härkätorin puistossa puliremmissä."

Ollaan jo nelikymppisiä, mutta ei kumpikaan puliremmissä, vaan korkeakoulutettuja, perheellisiä ja hyvissä töissä molemmat. Emme yläasteikäisinäkään ottaneet opettajan kuittailuista itseemme, vaan lähinnä naureskelimme hänen henkiselle pienuudelleen. Kommentti jäi silti hyvin mieleen. Lukioon siirryttäessä ja opettajan vaihtuessa numero nousi kuutosesta ysiin. Armeijassa löysin liikunnan ilon ja hoksasin jopa pitäväni liikunnasta, vaikka koululiikunta ei napeksinut yhtään.

-Kapanteri.- kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen oli rankkaa, loukattiin jatkuvasti joka päivä nälvittiin, mitätöitiin ja satutettiin. Vaikka myöhemmässä opiskelumaailmassa ei enää ollut kiusaamista (tuo sakki jäi muualle), niin satuttamista oli jo ollut tarpeeksi. 

Menin aikuisiällä lopulta plastiikkakirurgille. En pitänyt itsekään eräästä ulkonäköpiirteestä, josta eritoten kiusattiin aikoinaan.

Aikuisiällä on kehuttu kauniiksi, ihan jäätävän kauniiksi. Toisaalta muutama tuntematon mies on katsonut pariin kertaan oiukeudekseen sanoa totuuksia=loukkauksia ulkonäöstä, vaikka itse en loukkaa muita.

Nyt vasta uskon olevani kaunis kirurgian jälkeen. 

Kiusaajalla on Suomessa vahvat oikeudet ja usein pääsy vallan, rahavallan  tai virkavallan huipulle ja menestyjäksi.

Sen kummemmat oikeudet ole minnekään kuin kenelläkään muullakaan.

"Hitsi ku mun kaikkien kavereitten miehet on insinöörejä ja sellasia ja sä oot vaan tollanen mainosmies"

Vaimo (ja nykyään entinen sellainen) totesi näin joskus vuonna 2002 tai -03 taloudellisessa ahdingossamme. Hän on pahinta luokkaa oleva persoona, joka mittaa ihmisarvon rahassa. Kun sain sellaista palkkaa, että pärjäsimme hyvin, hän oli aina lähdössä, minun rahoillani, huonekalukauppaan tms., jotta saisi sisustettua kotimme sellaiseksi, että kehtaa insinöörejä ja heidän vaimojaan kutsua kylään. Ja lopulta se meni siihen, että kun insinööreillä ja heidän vaimoillaan oli omakotitalot, niin minunkin vaimoni piti saada sellainen. Kun sitten hän sai tahtonsa läpi (erouhkailulla yms.), niin lopulta taloutemme sakkasi, johon minä "paha arvoton ihminen" kehtasin sanoa, että "minähän varoitin". Tässä tilanteessa en siten enää ollutkaan arvokas ihminen, vaan pelkästään "mainosmies".

Olin lukioiässä yksinäinen ja itsetuntoni oli huono. Pidin itseäni rumana ja outona. Kävin tuntien jälkeen kotikylän "sekatavarakaupassa", jossa myydään ihan kaikkea. Maksoin ostokseni kassalla ja noin nelikymppinen naismyyjä totesi yhtäkkiä, että "sulla on tukka tosi kivasti, tuo tyyli sopii just sulle!" Kiitin hämmästyneenä. Tuosta on jo aikaa, mutta se vilpitön ystävällisyys lämmittää edelleen.

"Mikset sää voi olla niinku muutki tytöt?" Äitini suusta kun olin jotain 9-10v ja ja koululta oli soitettu, että olin ollut tappelussa.

Olin aika poikatyttö, leikin ja tappelin koulussa poikien kans, eikä perinteiset "tyttöjen jutut" kiinnostanut. Ei kiinnosta kyllä vieläkään, vaikka ikää jo yli 30v. Mutta tuon kommentin jälkeen jotenki aina tuntunu että on vääränlainen.

”Sä käyt välillä niin mun hermoille että mun tekis mieli tappaa itteni” , sanoi mieheni hääpäivän aattona.

Lapsena isäni sanoi että ” Sinä olit vähä niinku vahinko”.

Vierailija kirjoitti:

Olin 20-vuotiaana bilelomalla Kyproksella. Rakastuin siellä komeaan ruotsalaiseen mieheen ja hän sanoi minulle "olet asteikolla yhdestä kymmeneen yhdeksän. Ja se on tosi hyvä, koska olet suomalainen". 

Ihana loma, ihana mies, ihana kehu, ämmittää vieläkin mieltä, vaikka reissusta on melkein 20 vuotta. 

Miksi positiivisista ulkonäköön liittyvistä kommenteista tulee alapeukkuja? Minä ainakin olen iloinen niistä.

Toivon parasta teille alapeukuttajillekin, älkää olko niin helkkarin negatiivisia.