Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Yritin keskustella äitini kanssa eräästä asiasta, jossa hän oli tehnyt virheen. Äiti katkaisi keskustelun kirkumalla, että olen sadisti.

Myöhemmin samana päivänä äiti otti em asian oma-alotteisesti esille. Hän ehdotti, että olin keksinyt pahoinpitelyjutun satuttaakseni häntä. Pitäydyin väitteessäni ja volyymit alkoivat nousta, koska äiti koki minun kiusaavan ja manipuloivan häntä. Paikalle ennättänyt isäni jäi vielä keskustelemaan hänen kanssaan, kun itse lähdin ovet paukkuen huoneeseeni.

Jonkin ajan kuluttua isäni tuli huoneeseeni ja kertoi lannistuteena, että äiti oli päättänyt ISÄN olevan se lapsenhakkaaja. Kultaisen, kiltin isäni. Tuijotimme toisiamme silmiin hetken ajan, ja sitten isä lähti pois huoneestani takaisin äidin luokse. He juttelivat vielä jotain, mutten kuullut mitä.

Ymmärsin, miksi meillä päin ei ollut tapana puhua vaikeista asioista :D

Kaverini kehu on jäänyt mieleen. Teen töitä alalla johon ei tarvitse kouluja. Olen hakenut monta vuotta yliopistoon. Valitin kaverilleni etten halua jäädä 'yksinkertaiselle' alalla. Kaveri vastas, että "ehdottomasti sun pitää mennä tekemään jotain suurempaa noilla avoilla"

Neljännellä luokalla vuotta vanhrmpibtyttö sanoi, että olen ihan nätti, vaikka olenkin pullukka. Siitä aloitinkin syömisien vahtimisen ja lukiossa minulla oli anoreksia.

Kun katson ala-asteen kuviani, olin ennemminkin hoikka kuin pullukka. Kasvonpiirteistäni olen kärsinyt sikäli, että vaikka olisin laihassa kunnossa, poskeni ovat silti pyöreät.

Huomasin joskus Helmi-Leena Nummelassa samaa. Jos näkisi pelkät kasvot, voisi luulla pyöreämmäksi.

Isäni sanoi "Ja lapsia ette sitten tee!" , kun v. 1992 muutin poikakaverini kanssa omaan kotiin.

Olemme totelleet isäni käskyä.

Olen saanut paljon negatiivisia kommentteja ja osa niistä on satuttanut ja sattuu edelleen paljonkin.

Mutta jos vain yhden mieleen jääneen kommentin saa valita niin se tuli tuntemattomalta mieheltä keskellä kirkasta päivää. Hän sanoin ”olet kaunein ikinä näkemäni nainen” ja käveli pois. Uskomattoman paljon voi yksi lause merkitä, niin hyvässä kuin pahassakin.

Vierailija kirjoitti:

"Sulla on iso perse"

Sanoi yläasteella vuotta vanhempi poika. Tämän jälkeen en ole koskaan käyttänyt lyhyitä paitoja, vaan aina roikkuu paita perseen päällä.

Minulla on täsmälleen sama tarina!! :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sulla on iso perse"

Sanoi yläasteella vuotta vanhempi poika. Tämän jälkeen en ole koskaan käyttänyt lyhyitä paitoja, vaan aina roikkuu paita perseen päällä.

Yläasteikäisen pojan kritiikki on kiistaton ja timantinkova.

Eikun..

Yritätkö sanoa ettei tuollainen voi vaikuttaa teinityttöön kun joku kyylää persettä ja kommentoi sitä?

Vierailija kirjoitti:

"Minä en sitten äpärääs elätä kun pamahdat paksuksi!"

Isä huusi, kun meikkasin 15vuotiaana eteisessä kun olin lähdössä ulos. (Olin neitsyt, enkä panemaan menossakaan).

Minulle, harmaalle ujolle kotihiirelle, isä karjui samaa, kun olin 16v. 

Harmi vaan, ettei iskä tiennyt, että olin jo tuolloin vela.

N37

"Mä oon aina tykänny naisista jotka kävelee noin pomppien" Näin sanoi mulle yksi mies treffeillä. Ehkä se oli kohteliaisuus, mutta sen jälkeen olen aina miettinyt, että kuinkahan rumasti ja miten niin pomppien oikein kävelen.

Vierailija kirjoitti:

Halusin lapsena luistimet isovanhemmiltani. Sattumalta olin paikalla, kun he puhuivat asiasta, mutta eivät tienneet että kuulin. Isoisäni tokaisi inhottavasti, että mitä se niillä luistimilla tekee, kun on niin lihava että ei pysty luistelemaan. Se sattui pahasti, mutta en ilmaissut koskaan, että kuulin keskustelun, vaan kilttinä nielin sen sisääni. Hullua kyllä sain ne luistimet, kiitos varmaan mummon, mutta en niitä koskaan käyttänyt. Sen sijaan tuosta hetkestä lähtien kiinnostuin painoni sairaalloisesta tarkkailusta, joka johti syömishäiriöön.

Aikaa tästä on 35 vuotta, mutta muisto tapauksesta saa edelleen minut surulliseksi ja vaikuttaa paljon muistooni isoisästä ja muokkasi minäkuvaani. Muuten niin mukava vaari halveksi minua ja lamasi sanoillaan paitsi lapsen liikunnan ilon, myös manasi todellisen pirun, eli syömishäiriön, joka on vainonnut minua koko elämäni.

Minulle terkkari tokaisi 9-vuotiaana, että pitäisi tarkkailla painoa. Luulin olleeni ihan normaali (olinkin, murrosikä vaan alkoi jo 8-vuotiaana ja menkat jo 9-vuotiaana). Olen melkein 40v enkä edelleenkään viihdy kehossani. Syöminen on haasteellista. En sinsänsä paastoa tai ole laihiksella, mutta jos voisin elää syömättä, olisin onnellinen. Syöminen ei ole koskaan ollut ilo ja en tunnista peilikuvaani. Ymmärrän, että se olen minä, mutta minulla ei ole mitään kontaktia peilistä katsovaan tyyppiin. 

Yläasteella ulkonäöstään todella epävarma "ystäväni" kysyi minulta vakavissaan, että aionhan minä tehdä aikuisena jotain nenälleni.

En tiedä kantautuiko hänen korviinsa, että minua huudeltiin Nenäksi koulussa ja sen ulkopuolella silloin.

Ihan kaunis minusta lopulta tuli ilman nenäleikkausta.

"Vaikuttaa siltä että teet tämän kaiken vain hakeaksesi huomiota". Koulukuraattori, kun minä kasiluokkalaisena viimeinkin uskalsin mennä kertomaan että viiltelen, haluan kuolla ja on kaikinpuolin paha olla. Nyt ikää 22v ja samat ongelmat vaivaa - pelottaa että apua hakiessa suhtautuminen olisi edelleen sama kuin tuolloin aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

"Sulla on iso perse"

Sanoi yläasteella vuotta vanhempi poika. Tämän jälkeen en ole koskaan käyttänyt lyhyitä paitoja, vaan aina roikkuu paita perseen päällä.

Isontaa entisestään.

"Sä oot niin outo" - näin on moni sanonut minulle elämäni aikana ivallisella äänensävyllä. Se teki minut jo varhain epävarmaksi, ja lapsena ja teininä tunsin itseni aina ulkopuoliseksi tämän takia.

Totta onkin, että olen aina ollut melko hiljainen, tykännyt eri asioista kuin muut ympärilläni ja huumorintajuni on erikoinen. Nykyisin parikymppisenä asia ei kuitenkaan enää juurikaan vaivaa minua; minulla on ihania kavereita ja avopuoliso, jotka hyväksyvät "outouteni" ja ovat kenties yhtä outoja itsekin :)

Sua ei voi ikinä kukaan rakastaa. - vanhempani

Oikeassa taisivat olla. Parisuhde-elämä on ollut mulle hankalaa aina. Olen jo 35, jote varmaan voi luovuttaa

"Ethän sä tiedä edes elämän tosiasioita"

Terveisin oma äitini. Olin siinä 13-14 vuoden iässä.

Per aspera ad astra

Sulla on muuten todella kauniit silmät.

Sanojana eläkeikää lähestyvä silmälääkäri käydessäni tarkastuttamassa näköäni. Se on jäänyt mieleen :D

"Tuon lapsen sisällä on piru." Mummo sanoi.

Minua kiusattiin peruskouluaikana erilaisten mielipiteideni vuoksi. En mm. suostunut lähtemään muiden mukana kiusaamisiin, vaan paheksuin sitä avoimesti ja jouduin tämän takia kohteeksi itse. Minua jätettiin ulkopuolelle ja sain osakseni jos jonkinlaisia haukkuja.

"Kukaan ei ikinä halua olla tollasen kaveri, eikä poikaystävä."

"Oot niin idiootti, ettet ikinä tuu pääsemään sinne lukioon."

"Sä et ainakaan tuu meidän ryhmään."

"Lähde nyt v*ttu menee, sä oot niin rasittava!"

Muun muassa tällaiset kommentit ovat jääneet mieleen, vaikka ainakin kaksi ensimmäistä ovat myöhemmin osoittautuneet vääriksi. Ulkopuolisuuden tunne on kuitenkin jäänyt selkäytimeen ja yli 10 vuoden jälkeenkin tuntuu, ettei kukaan oikeasti pidä minusta.