Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Äitini kertoi minut synnyttyäni tarkastaneen lääkärin kehuneen minua suorasääriseksi neidiksi ja olen siis tyttö.

On niin ruma että onkin kaunis. (sanoi appiukkoni)

Miesope kehui yläasteella koko luokan kuullen minua todella kauniiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miespuolinen ystäväni sanoi, että voi tulla saunaan kanssani kun ei sinussa ole mitään näkemistä.

Olen pitkä ja hoikka, pienillä rinnoilla varustettu.

Tästä on 12 vuotta ja vieläkin muistan tuon kuin eilisen. Ja siitä lähtien olen hävennyt pieniä rintojani.

 

Sä olet just sellainen mitä melkein kaikki naiset haluisivat olla. Pitkä ja hoikka. Ja pienet ranskalaiset rinnat on nyt niin muotia.

Älä kuuntele tyhmien miesten juttuja. Rinta pistyyn oikeesti ja selkä suoraksi.

 

Kyllä osaakin olla törkeitä kommentteja. Ottaisin milloin vain pienet rinnat. Isoista ei ole minulle mitään iloa. Saavat näyttämään lihavalta jos en pukeudu tyköistyvaan tai tyrkyltä jos pukeudun.

Lisäksi kaikki selkävaivat. Isoissa tissessä on myös enemmän soluja, joten enemmän mahdollisuuksia rintasyöpäänkin.

Minun mielestäni pienet ovat vielä erityisen kauniit. 

Vierailija kirjoitti:

Isäni tuli 50-vuotisjuhlilleni, joilla läsnä oli sukua ja ystäviä. Äijä veti nopean kännin, ja piti puheen. Puheessa hän kertoi ihmetelleensä aina (jo edesmenneen) isoisäni kanssa, mikä minut oikein pilasi. Teki niin pahaa, että piti lähteä omista juhlista pitkälle kävelylle. Kommentti on pyörinyt mielessä siitä lähtien jo 20 vuoden ajan. Hommasin aikanaan kuitenkin yliopistotutkinnon, tein pitkän katkottoman työuran, olen edelleen naimisissa ensimmäisen vaimoni kanssa, ja lapsistakin tuli ihan täysipäisiä:)

Oikeampi kysymys taitaisi olla, että mikä ihme pilasi isäsi.

Et saa tätä ikinä anteeksi. Kyse oli melko pienestä arkisesta asiasta. 

Eräs naisystävä  kertoi, että "varustukseni' on tosi lihaisa. Vieläkin hymyilyttää, onneksi hän ei ollut  vegaani... ;)

Sinä oletkin irtolainen, sanoi äitini vahingoniloisesti moneen kertaan, kun virkatodistustani ei löytynyt oman paikkakunnan virastosta. Olin silloin 10-vuotias ja tajusin nimityksen olevan jotain kauheaa. Vanhemmat olivat muuttaneet vuosia sitten, mutta olivat jättäneet ilmoittamatta minut, toisin kuin muut perheessä. Vuosia myöhemmin äitini kertoi, että tummatukkainen isäni oli kuulemma kummastellut, olenko edes hänen tyttärensä, kun tukkani oli vaaleahko. Olihan suvussakin toki vaaleitakin. Jostain syystä nämä kommentit tulevat vieläkin mieleen vielä vuosienkin päästä. 

Olin 18v ja mun äiti sanoi että sun ei kannata juoda alkoholia. Mutta kun mä olin täysi-ikäinen ja sain juoda! Eikä tuolloin ollut edes arki vaan oltiin lomamatkalla etelässä. Ärsyttää noin ylihuolehtiva äiti! Mun vanhemmat ryyppäs aika paljon ja mä sain heiltä mallin juopotteluun. Opiskelijabileissä join kuin sieni, kapinoidakseni sitä kun vanhempani suhtautuivat niin kriittisesti täysi-ikäisen juomiseen! Nyt oon lähes 30v ja juon edelleen säännöllisesti alkoholia.

"En rakasta sua enään"

Ollaan oltu mieheni kanssa 18v yhdessä. Aamulla/päivällä oli kaikki hyvin. Illalla 9 aikaan oksenti ulos tuon lauseen. Edelleen olen järkyttynyt ja vaikea hyväksyä eroa. 

Äitini sanoi usein perheen kuullen minusta kun olin 13-18- vuotias: Maria-parka! Melkein oli kyyneleet silmissä, hän ilmeisesti niin sääli minua. Olin ylipainoinen ja ruma. 

Nyt olen itse äiti ja ajattelen mitä se tekisi tyttäreni itsetunnolle jos säälisin häntä sen sijaan että kannustaisin.

Mulle ja sisaruksilleni on äiti voivotellut lukuisia kertoja teini-iästä alkaen miten katuu lasten tekoa. Ja siis tosi usein jauhaa tätä. Jos hänelle antaa tästä kritiikkiä niin alkaa märinä siitä ettei tää puhe ole mitään henkilökohtaista teitä kohtaan. On kyllä oikeasti idiootti ihminen kun jankuttaa tällaista omille lapsilleen ja kuvittelee ettei kukaan ota sitä ns henkilökohtaisesti. Muutenkin kyllä käyttää meitä lapsia lähinnä ilmaisina terapeutteina joille saa sanoa ihan mitä tahansa ja meidän tehtävä on sitten ilman muuta kuunnella ja kestää.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ja sisaruksilleni on äiti voivotellut lukuisia kertoja teini-iästä alkaen miten katuu lasten tekoa. Ja siis tosi usein jauhaa tätä. Jos hänelle antaa tästä kritiikkiä niin alkaa märinä siitä ettei tää puhe ole mitään henkilökohtaista teitä kohtaan. On kyllä oikeasti idiootti ihminen kun jankuttaa tällaista omille lapsilleen ja kuvittelee ettei kukaan ota sitä ns henkilökohtaisesti. Muutenkin kyllä käyttää meitä lapsia lähinnä ilmaisina terapeutteina joille saa sanoa ihan mitä tahansa ja meidän tehtävä on sitten ilman muuta kuunnella ja kestää.

Samanlainen meilläkin. Esikoisena sain kuunnella vuosikaudet valituksia, ettei äiti olisi edes halunnut lapsia, mutta hetihän niitä alkoi tulemaan. Ja juuri minun synnytyksen vaikeutta jaksoi paasata toisin kuin muiden sisarusten, jotka olivatkin mieluisampia.  Minun olisi kai pitänyt pyydellä anteeksi olemassaoloani ja kaikkea tuottamaani vaivaa kaiken aikaa. 

Lapsuudessani eräs päiväkodin täti sanoi että "poikien kuuluu pissata seisaaltaan". Otin sen tosi kirjaimellisesti. Siksi en moniin vuosiin sen jälkeen suostunut pissaamaan istualtaan edes kakkaamisen yhteydessä. Aloin kakkaamaan housuun, kun en uskaltanut kuin vasta aivan viime tingassa istua pytylle kun kakka tuli, ettei pisut lirahda samalla kun istuu. Vanhemmillani meni hermot tuhrimiseeni. Hyvä kun pääsin siitä tuhrimisesta eroon ennen kuin koulu alkoi, mutta mä opettelin olemaan pissaamatta kakkaamisen yhteydessä, koska luulin ettei poikien kuulu pissata istuen.

Vierailija kirjoitti:

Olin 18v ja mun äiti sanoi että sun ei kannata juoda alkoholia. Mutta kun mä olin täysi-ikäinen ja sain juoda! Eikä tuolloin ollut edes arki vaan oltiin lomamatkalla etelässä. Ärsyttää noin ylihuolehtiva äiti! Mun vanhemmat ryyppäs aika paljon ja mä sain heiltä mallin juopotteluun. Opiskelijabileissä join kuin sieni, kapinoidakseni sitä kun vanhempani suhtautuivat niin kriittisesti täysi-ikäisen juomiseen! Nyt oon lähes 30v ja juon edelleen säännöllisesti alkoholia.

Et sitten ymmärtänyt äitis pointtia. Hän alkoholistina ohjas, että älä juo, kun on alkoholistigeeniä kummaltakin puolen. Päätit sitten uhmapäissäs sairastuttaa ittes kanssa.

Mun äidillä nyt oli millon mitäkin mun varalle.  Olin neljätoista. "etkai sä vaan mikään lesbo ole?!" Kun annoin 12 vuotta nuoremmalle pikku siskolleni yösuukon päälaelle. Myöhemmin kuulin, kun se itki isälle mun lesbouttani. Perusteli sillä, että tykkään suudella tyttöjä ja enkä ole poikaystäviä tuonut näytille (enkä koskaan tuonutkaan tapahtuneen johdosta, miehen kanssa muutettiin yhteen, kun ekan kerran tapasivat). Muistan isänkin sanat, että rauhotus nyt. Antaa tytön olla mikä on.

Tai sitten en saanut pienempänä pitää hameita, kun mulla oli niin rumat nilkat. En käsitä vieläkään mitä meinas, joten käytän aikuisena sitten hameita jatkuvasti.

Noita piisaa, eikä mieleen tule nyt kuin kourallinen. Kaipa tää vaihteleva heikko tsetunto on niitä peruja.

Se mikä sattui ja satuttaa yhä. Esikoisemme syntyi. Ekan vuoden aikana jo äiti sanoi, ettei tämä lapsi ole normaalia, tässä on jotain vikaa. Aina kun poika oli jostain erimieltä, niin miksi tämä lapsi on niin nurinkurinen. Tämä lapsi on ollut meidän iloisin ja ns. helpoin lapsi. Hyvä huumorintaju ja todella empaatiinen nuorimies. Komea ja vanttera poika.

Kukaan ei ole oikein tajunnut, että mitä äiti ajaa takaa tuolla. Tarpeeksi kauan kuuntelin ja laitoin välit poikki. Vain isommissa juhlissa nähtiin. Lapsille en ole koskaan kertonut oikeaa syytä, vain, en tule toimeen äidin kanssa. Nähtiin siskon tyttären ylppäreissä pari vuotta sitten. Tällä kertaa sanoi pojalle (silloin 17v), ettei ole koskaan tykännyt pojasta, kun siinä on jotain vikaa. Aha tuumas poika ja repes nauruun. Se otti asian huumorilla, mutta toki myöhemmin kysy, että mitä mummo meinas. Ei ole koskaan mulle selvinnyt, joten sisään ulos. En tiedä pystyykö hän siihen, enhän mäkään ole pystynyt. Turha hänen on kuitenkaan kantaa läpi elämäänsä vanhan akan horinoita sydämessään.

Äiti ei ole töksäyttelevä suurisuu, "suoraanpuhuja". Päinvastoin. Jostain syystä mä ja poika ollaan jouduttu sen hampaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Äitini kertoi minut synnyttyäni tarkastaneen lääkärin kehuneen minua suorasääriseksi neidiksi ja olen siis tyttö.

Mä en ymmärrä tätä. Mikä juttu?

Avioeron ollessa jo kohta varma, sanoi puolisoni jonkin älyttömän riidan lopuksi: 'Toivon että sairastut tai loukkaannut vakavasti, et kuole vaan kärsit kunnolla, niin että opit' Kysyin mitä pitäisi oppia eikä hän siihen osannut mitään sanoa.

Tuosta kirouksesta on jo 35 vuotta ja sanat on tiukasti mielessäni jos joku tauti tai tapaturma sattuu. Ja olen hänen toivomuksensa mukaan kärsinyt, vatsakipuja (sappimyrkytys, lisämunuainen ), divertikuloosi, ileus,  diabetes, verenpaine, nilkan katkeaminen, polviproteesit, kaatuminen ja kooma, useita verenmyrkytyksiä....

Joka sairauksessa tuntuu että taas se kirous iski.

Pitkän sairaudesta johtuneen syrjäytymisen ja näköalattomuuden jälkeen huomasin saaneeni sittenkin vähän mielenkiintoa jatkaa. Rohkaistuin ensimmäisenä kertomaan sukulaiselle, että mulla on alkanut heräillä unelma tulevaisuudesta: kolmannesta tutkinnosta ja sen myötä vihdoin yhteiskunnan osaksi palaamisesta. Alanvaihto vastaisi yhtä intohimoni kohdetta ja fysiikkanikin riittäisi nyt niihin töihin. Ja että tuntuu tosi hyvältä. Toivoin ilahtumista ja kannustamista hänen seurattuaan niin pitkään alamäkeäni, mutta vastaus olikin: "No onhan sekin jotain..."



Havahduin muutenkin lannistaviin heittoihinsa kunnolla vasta tuon jälkeen. Ja jätin kutsumatta valmistujaisiin... Tyhmää miten takaraivooni tarttui se vähättelevä asenne ja heikkoina hetkinä tunnen vieläkin hakeutuneeni lähinnä suojatyöhön, vaikka ala on aika vaativa. (Serkku itse on kouluttamaton, ei ole koskaan ollut töissä ja vanhemmat vuokrasivat hänelle oman asunnon, että saivat peräkammarinpojan muuttamaan. Toin hänelle ehkä lohtua ollessani päämäärätön.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 18v ja mun äiti sanoi että sun ei kannata juoda alkoholia. Mutta kun mä olin täysi-ikäinen ja sain juoda! Eikä tuolloin ollut edes arki vaan oltiin lomamatkalla etelässä. Ärsyttää noin ylihuolehtiva äiti! Mun vanhemmat ryyppäs aika paljon ja mä sain heiltä mallin juopotteluun. Opiskelijabileissä join kuin sieni, kapinoidakseni sitä kun vanhempani suhtautuivat niin kriittisesti täysi-ikäisen juomiseen! Nyt oon lähes 30v ja juon edelleen säännöllisesti alkoholia.

Et sitten ymmärtänyt äitis pointtia. Hän alkoholistina ohjas, että älä juo, kun on alkoholistigeeniä kummaltakin puolen. Päätit sitten uhmapäissäs sairastuttaa ittes kanssa.

Entä sitten? Mä oisin erityisesti ansainnut oikeuden juoda 18-vuotiaana, koska en alaikäisenä juonut (toisin kuin suurin osa nuorista) koska kotona oli niin kova kuri. Eikä mun vanhemmat nyt missään rappiolla olleet. Ja mä viihdyn alkoholistien porukoissa, koska niissä ei tarvitse osata nauraa itselleen eikä olla sosiaalisesti taitava.