Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

176 cm pituisena jouduin nuorena kuulemaan jatkuvasti vinoilua isosta koostani. Kurjimmilta tuntuivat läheisten veistelyt. Koskaan en puolustanut itseäni kertomalla että vanhempieni suvuissa satutaan olemaan vahvarakenteisia. Vielä nyt 60-vuotiaanakaan ei tee mieli liikkua julkisilla paikoilla, kaupassa tms. yksin ja ainoastaan sellaisina aikoina kun tiedän, ettei juuri ketään muuta ole enää liikkeellä. Mies teki ruokaostokset koko korona-ajan, odottelin häntä autossa parkkipaikalla.

Vierailija kirjoitti:

Äiti sanoi että tapa sitten ittes jos se elämä on noin vaikeeta (tjsp.)

Oltiin molemmat tosi stressaantuneita rakkaan ihmisen kuoleman ja sen jälkiselvittelyn ja kaikenmaailman kuolinpesän järjestämisen jälkeen ihan kypsiä kaikkeen, mutta ei mun mielestä ikinä, varsinkaan perhe, sais sanoa tollasta toisilleen. En ikinä sanois ite kellekään. Usein tätä vielä kelailen.

Ei ehkä ole kivaa, mutta kyllä perheenjäsenet purkaa toisiinsa pahaa oloa, kehen muuhun sitä purkaa. Siinä tulee sanottua yhtä ja toista, kuten ketju osottaa, perhe ei kuitenkaan katoa elämästä vaikka sanottais mitä. Äiditkin on vain ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Sain tuntemattomalta ihmiseltä igssä yksityisviestillä kuvan nuoresta laulaja- björkistä ja englanniksi kirjoitetun viestin: you look just like her! <3

Otin kohteliaisuutena!

Tekstiviestit ei kuulu aiheeseen, vaan IRL kommentit.

"Kultaomenia hopeamaljassa ovat sanat sanotut aikanansa." Näin ajattelin, kun vuosikymmenten jälkeen tapasin keskikouluaikaisen opettajani. Hän muisti minut ja sanoi: "Kyllä sinusta jo silloin näki, että olet fiksu ja osaava". Kerroin hänelle tutkintoni ja ammattini. Mutta voi, kuinka tärkeää olisi ollut nujerretulle nuorelle saada kuulla nuo sanat oikeaan aikaan.

Sulla on just hyvän kokoinen, se sattuu jos nainen on tiukka.

Minä olin varsin väheksytty lähisuvussa.  .Veli, velipuoli ja isäukko ja kaksi setää kuolivat viinaan.

Minä en ole käyttänyt alkoholia.

Olen mielestäni myös varakas.

Joskus parikymppisenä ruotsin laivalla tuli tyyppi juttelee. Katsoi silmiin,levitteli rahojaan...suusta pääsi: Vad kostar du? Mä olin,et hetkinen. Sitten se itsekin tajus. Jatkoi et: Vill du dricka nånting?! Heh heh 👍😄☀️ naurattaa edelleen parikymmentä vuotta myöhemmin.

Olin nykyiselle akalle sanonut ennen peti puuhia "että mulla on sitten pieni varustus...

Sitten kun touhuttiin tämä sanoi "sää huijasit mua".

Mukava kun muakin yritettiin piristää :)

Olin siihen aikaan työtön, meillä oli kaksi pientä lasta ja asuntovelkaa, kun lähetin sukulaisille joulukortit. Yksi serkkuni, hyväpalkkaisessa virassa oleva mies, kiitteli myöhemmin "kiitos joulukortista, vaikka se oli sellainen tiimarikortti, me laitetaan aina niitä hyväntekeväisyyskortteja". En ihan hirveästi ilahtunut niistä kiitoksista.

Työpaikallani kuulin nuoren aikuisen pojan (asiakas) sanovan minun olevan söpö, mihin toinen poika lisäsi "mutta aika isokokoinen".

Yli 30 vuotiaana tuo kommentti ei hetkauttanut suuntaan eikä toiseen, mutta vahvasti uskon, että jos olisin kuullut tuon kommentin parikymppisenä, olisi se aiheuttanut ongelmia itsetunnolle ja ehkäpä aiheuttanut pakkomielteistä laihdutusta.

Mieheni tytär, ei kukaan ole huutanut/ kirkunut! En ole jäejestänyr heille jouluja yms. What! Ei olla otettu lapsia hoitoon? Lapsi jo n. 1/2 v. Hoidossa meillä. Olimme työelämässä. Niin pahasti huusi, että en tiedä pystynkö jatkamaan avio elämäämme! Koska, vain kysyin isänsä syntymäpäivästä! Olen aina ollut tympeä! En halunnut heitä meille! Olumme töissä klo 7-17 olisi pitänyt jaksaa! Mutta se kamala kirkuminen ja huuto! En ole kokenut mitään vastaavaa ikinä! Olen asiakaspalvelussa ja munusta näytetään kuitenkin putävän!

Seiskaluokalla ruotsintunnilla tehtiin jotain paritehtävää vieressä istuvan kanssa, joten olin yhden pojan parina. Jossain vaiheessa tämän pojan kaveri, joka istui takanamme, kysyi että ollaanko me jo valmiita. Siihen tämä poika vastasi, että "ei, kun toi läski ei osaa mitään."

"Älä kylmyyteesi tukehdu". On jäänyt mieleen kasarin puolesta välistä kun ei olisi voinut mennä enempää pieleen.

No onhan näitä: Opettajasisareni soitti minulle kerran töihin, että veljemme ei hyväksyisi hänelle järjestämääni sosiaalipuolen apua, tulisi vielä tappamaan vastalauseena itsensä ja "me" sisareni kanssa saisimme tuntea sitten siitä "suurta syyllisyyttä". Se että ihan etukäteen syytetään toisen kuvitellusta itsemurhasta, menee jo tässäkin suvussa ihan kärkeen.

Tai meni siihen asti, kunnes oma siihen asti rakas tätini keksi julistaa, että minä "jumalattomana ihmisenä" tulen vielä päätymään helvettiin. Se yllätti täysin, koska hänen elämäntapansa eivät todellakaan ole mitenkään ikinä noudatelleet sen uskonliikkeet tiukkoja määräyksiä, jonka tilaisuuksissa hän on käynyt kuulemma seuraa saadakseen. Tai niin hän ja hänen aikuiset lapsensa minulle ovat väittäneet. Tämän helvettiuhkailun jälkeen paljastuikin, että sama psykopaattimummeli on uhitellut samaa omille lapsilleenkin jo vuosia, mutta nämä ovat nöyrästi nielleet tämän, syystä tai toisesta.

Tädin mielestä myöskin tulen "kummallisena ihmisenä" loppuelämäni olemaan yksinäinen, mikäli en pidä yhteyttä sisareeni. Niin: Todellakin siihen henkilöön, joka pyrki syyllistämään minua jo valmiiksi veljen itsemurhasta haettuani tälle apua kaikkien muiden hulluuksien ohella.

Aika hienosti meni myös silloin, kun iäkäs isäni siirtyi kotihoidon piiriin muistisairauden puhjettua. Hänen kanssaan silloin vielä asunut syrjäytynyt veljeni laukoi isälle ja minulle, miten muuttaisi mieluummin johonkin luolaan asumaan tai hukuttautuisi kuin pienimmälläkään tavalla auttaisi isää. Ihmistä, jonka avun ja rahojen varassa tämä peräkammarinhyypiö oli elänyt liki koko elämänsä. 

Kaikki varmaan jo näistäkin yksittäisistä esimerkeistä ymmärtävät, että minä olen nyt vihdoin irtisanoutunut koko saakutin lähisuvusta. Sieltä tullaan silmille milloin missäkin asiassa ja henkiselle väkivallalle ja toisen ihmisen avun hyväksikäyttöyrityksille ei tule loppua millään. Oikeastaan ihmettelen, miten joka kerta järkytynkin näistä, koska oikeastihan nämä ihmiset puhuvat mitä sattuu, eivät ikinä kadu puheitaan ja seuraavalla kerralla vain koventavat kierroksia. Nekin näistä, jotka ensin vaikuttavat normaaleilta, paljastunut aina lopulta täysin hulluiksi tai ainakin pyrkivät painostamaan minua näiden hullumpien auttajaksi ja tueksi. Sehän ei vain enää onnistu. Ei koskaan enää.

Kirsi kirjoitti:

Mieheni tytär, ei kukaan ole huutanut/ kirkunut! En ole jäejestänyr heille jouluja yms. What! Ei olla otettu lapsia hoitoon? Lapsi jo n. 1/2 v. Hoidossa meillä. Olimme työelämässä. Niin pahasti huusi, että en tiedä pystynkö jatkamaan avio elämäämme! Koska, vain kysyin isänsä syntymäpäivästä! Olen aina ollut tympeä! En halunnut heitä meille! Olumme töissä klo 7-17 olisi pitänyt jaksaa! Mutta se kamala kirkuminen ja huuto! En ole kokenut mitään vastaavaa ikinä! Olen asiakaspalvelussa ja munusta näytetään kuitenkin putävän!

Sun sörsselistä ei meinannut ottaa tolkkua. T: kaima

Noin 12v esiteininä olin vanhempieni kanssa kylässä äitini kummitädillä. Hän kehui minua sanomalla että "siehän oot solakka ko silakka". Olin tästä hyvin mielissäni. Kun olimme lähdössä, niin äiti nollasi kehun toteamalla, että täti varmaan vertasi minua pikkuserkkuuni (joka oli silloin vielä lapsenpyöreä)..

Anoppini sanoi ihailevansa minua koska hänen mielestään saan paljon aikaiseksi ja hommat hoituvat helpon näköisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kun menin seiskaluokalle vuonna 1975 niin välitunnilla seisoin yksin 540 oppilaan keskellä, niin kuului huuto ’ pojat kahtokkee tuota’ olin heidän mielestään koulun rumin. Sika olinkin koko yläasteen ajan!

Sänkyhommiin ei mieskaverilla ollut tarpeeksi seisokkia, niin sanoi’että olet niin vastenmielinen ettei seiso’!

Aivan kaameaa luettavaa nämä sinulle lauotut hirveydet ja monet muutkin törkypuheet mitä täällä on tuotu esille. Kyllä osaa jotkut ihmiset olla niin kuraa ja onnettomia kun pitää niin rumasti muuta maailmaa ja ihmisiä katsella. Toivottavasti sinulle on sattunut paljon kivoja ja ihania asioita elämässäsi ja ajattelet itsestäsi kauniisti niinkuin pitäisikin.

Olisi kannattanut mennä ammattikouluun. 3 vuotta turhaa rahan ja ajan tuhlausta. Näin totesi tätini kun luki todistukseni yo-juhlissani. Juu sain C paperit mutta itse olin tyytyväinen. Toki tädin tyttäristä toinen kirjoitti 5 ja toinen 6 Laudaturia. Enpä ole 30 vuoteen enää yhteyttä pitänyt...

Kaveri totesi lukiossa, että et kai sä kuvittele, että Jussi susta tykkäisi.

Jussi oli hänen poikaystävänsä, joka oli baarissa vongannut mua.

Nyt kun tuota ajattelee, on ihan absurdia, että ajatus jäi mun mieleen. Mutta lause "et kai sä kuvittele, että se susta tykkäsi" jäi elämään mieleeni ja vaikuttaa itsetuntoon edelleen..

Ei tuu mitään yksittäistä juttua mieleen mieleen vaikka yritän miettiä.

On mua lapsena kiusattukin (fyysisestikin), sanottu rumaksi, hylätty ja mollattukin joskus, jne. mutta mitä niistä, ne oli hetken ongelmia ja ei niiden tampioiden kanssa tartte olla tekemisissä.

Minusta se kuulostaa siltä, että on jonkinlaisia henkisiä ongelmia jos niin pienestä kuin muutamista sanoista menee itsetunto. Eri asia jos kiusataan ja kidutetaan pitkäaikaisesti...

Vai onko tuo muka jotenkin normaalia, että jonkun yksittäisen ihmisen kommentit menee noin pään sisään ja alkaa vaikuttamaan negatiivisesti?