Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

Olin n. 8-vuotias kun sukulainen sanoi että veljeni on ainoa joka voi jatkaa sukunimeämme. Olin tyrmistynyt.

Nyt minulla on 3 lasta, kaikilla minun sukunimeni.

Olit tyrmistynyt 8-vuotiaana?

Mark kirjoitti:

Niitä on monia mutta jälkeenpäin on selvinnyt että kateellisten ihmisten epävarmuudessa ja alemmuuskompleksissa heittämiä juttuja.

Osa ihmisistä on lisäksi sellaisia kuin lapset että jos heillä on huono olo piikittelevät kaikkia ympärillä olevia.

Joillakin on kova tarve päteä ja kokevat minut uhkana.

Jos menee työhön jossa toinen on ollut 40 vuotta ja hoitaa sen heti hyvin alkaa lyttäys kampanja jossa yritetään tehdä uudesta työntekijästä osaamatonta alaista samanarvoiselle työntekijälle. Ikinä ei tule onnistumaan. Jos sanoo että pärjää koska on kokemusta ja tietää että pärjää se koetaan ylimielisyydeksi ja nöyryyden puutteeksi. Usein ihmisillä on omassa itseluottamuksessa tai korvien välissä muuten joku ongelma. Monessa paikassa on törmännyt siihen että vanhempi työntekijä haluaa että työ tehdään laiskasti ja paskasti koska jos se tehdään hyvin hän näytää huonolta. Näyttäisikö siksi että on huono?

Ei, vaan siksi että työn tekeminen on kestävyyslaji. Jaksat pari kuukautta hösöttää ja hyydyt. Kannattaa uskoa kokeneempia.

”On sulla kyllä melkoset rypäleet otsassa.” Sanoi isäni teini-ikäselle finneistä kärsivälle minulle.

Moniakin negatiivisia kommentteja on tullut, ja osa niistä jäi kyllä kaivelemaan, kuten se, että mulle huusi isoin pomo firmassa, että levitän ympärilleni negatiivista energiaa. Sairastin silloin masennusta. Tunsin itseni tosi pieneksi ja nykyään kysynkin työkavereilta, pitääkö paikkansa. Ei ole toistaiseksi pitänyt.

Laitospalveluesimies määräaikainen työntekijä x tekee myös enemmän kuin vakituiset, niin teet myös sinäkin.

Tämä, kun olin rekryn kautta kesätyöntekijänä laitoshuoltajana sairaalassa.

Tulen aika onnettomasta lapsuudenkodista, jossa ei paljoa lämpöä ja läheisyyttä ollut. Yhden kerran kuitenkin, ollessani ala-asteikäinen, isäni sanoi minulle "Leena, älä koskaan muutu." Tuo on jäänyt mieleen parhaimpana asiana, mitä minulle on sanottu. Äidiltä tulikin toisenlaista palautetta, kuinka katuu syntymääni ym.... Koitan olla niitä miettimättä ja keskittyä hyvään.

Nuoruuden ex-poikaystävä sanoi, että sun kanssa on kiva jutella kun sulla menee aina huonommin. Ja toinen nuoruuden ex, että onneksi sulla on älyä kun ei ole ulkonäköä. :D Molempien kommentit siis erojen jälkeen. Ei sen enempää masentanut mutta mieleen jäi.

Kuulin, ei tarkoitettu minun korvilleni, kuinka isäpuoleni sanoi äidilleni, että ei ole ikinä nähnyt kellään niin paksuja polvia kuin minulla. Jäi mieleen tämä vaikka en paljoa muista lapsuudestani yli 50 vuotta sitten.

Piip (nimeni) ei välitä tytöistä. Opettaja lukiossa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Muistan veilä kuka huvittuneena sen jälkeen toisti sen höhötellen. En nyt jaksa kuitenkaan kertoa mikä tuo tilanne oli koska tunnistuskuumotus

Olen sinulle kateellinen ku osaat organisoida asioita niin hyvin. Eräs naislääkäri totesi kerran näin minulle.

Sinut on kasvatettu hyvin. Eräs peloissaan oleva mummeli sanoi minulle, kun saatoin hänet kaupasta kotiinsa.

Entinen miesystävä kertoi naispuolisesta työkaveristaan ja miten nätti hän oli...no minä kysyin sitten vähän vitsillä että onko hän kauniimpi kuin minä johon mies tokaisi typerä virne naamalla "noooo....enhän mäkään varmasti ole sun mielestä komeempi kuin Brad Pitt". Toki olin tuolloin nuori ja epävarma itsestäni mutta tuo syöpyi mieleeni.

Minua on aina luultu ikäistäni nuoremmaksi riippumatta vaatetuksesta, puheista, meikistä tai meikittömyydestä, reippaudesta tai pidättyväisyydestä, asiallisuudesta tai rentoudesta. Mieleeni on jäänyt useita töksäytyksiä, kuten

- Kolmekymppinen! Luulin sua lukiolaiseksi

- Onko tänään joku tuo lapsesi töihin -päivä? (tuntemattomalta työntekijältä, kun olin viisikymppisen kollegani kanssa taukohuoneessa)

- ja loputon lista muita vastaavia

On yllättävän vaikeaa vältellä itseään ruokkivaa tunnetta siitä, ettei minua tulla koskaan ottamaan vakavasti.

Minua on arvosteltu paljon:

Olet ruma.

Olet tyhmä.

Olet laiska.

Olet luonnevikainen.

Olet kömpelö.

Olet outo.

Yks sukulaistäti soitti mulle ja ja sanoi että mun syy kun henkilö X sai syövän.

Äitini sanoi että jos ois mun pomo töissä, en palkkaisi sua!

Joskus ala-asteella kirjoitin sadun, josta opettaja sanoi minun sen jostain kopioineen ja se näytettiin vanhemmillenikin, jotka sanoivat etten sitä ole voinut kirjoittaa.

Kiitos kysymästä kirjoitin äidinkielen arvosanalla laudatur kaikesta huolimatta. Koulun rehtori tuli ovissa vastaan kun poistuin heti kun mahdollista ja totesi, että taisi mennä huonosti kun heti lähdit. Vastasin että ällää ootellessa.

Lukion äidinkielen opettajani useasti sanoi ettei aineitani voi arvostella, koska lukio tähtää menestyjiin.

No nämä ovat syöpyneet ikuisesti päähäni. Silti olen erään lehden päätoimittaja.

Kun minulla todettiin työikäisenä ADHD, silloinen esimieheni kysyi minulta, että miten luulen pystyväni tekemään enää työtäni (täysin ennakkoluulojen päätelmä).

En ole edennyt tuon jälkeen urallani, joten olen tullut siihen päätökseen, että työntanajani odottaa minun itse ymmärtävän jäädä pois töistä.

Ei sillä, mulla on ennen diagnoosia saatua osaamista ja ammattitaitoa sekä vapaa-ajalla tänä aikana hankittua lisäosaamista, joten vien ne mennessäni. Sisuunnuin asiasta niin otin selvää tulevaisuuden työelämän tarpeista... Mulla on todettu ihan hyvä ÄO ja löytynyt hoitotasapaino, joten en ole toivoton tapaus. Päinvastoin, mulla on palo näyttää osaamiseni, koska tuo jäi minulle sanottu jäi mieleeni.

Vasta aikuisiällä diagnosoitu autismin kirjolla olevuuteni. Eksä kysyi, että etkö voisi ottaa itseäsi niskasta kiinni ja olla ihan tavallinen. Arvaatte varmaankin miksi onkin eksä.

Kannattaa lukea meidän lehtiämme, koska me kerromme totuuden ja puhumme aika usein puolueettomasti.

Ihan totta, lopettakaa se nauraminen!!!

Lakkiaisissa opettajan kommentti "en ois ikinä uskonut", vaikka varmaan olikin tarkoitettu tsemppinä tms, niin myöhemmin kun alkoi loppua usko itseensä, niin se toimi kyllä hyvin vahvana selkänojana niille alemmuudentunteille ja muulle sellaiselle kuralle.

”siskon nimi” on teistä kaikist suloisin, sanoi äitini