Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?

Tämähän on vähän kuin anoppi ja miniä.

Anoppi on aina väärässä ja miniä oikeassa.

Ex on aina hullu ja nykyinen oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen monesti miettinyt, miksi naiset lähtevät uusperhekuvioihin mukaan vaikka olisi kivalta tuntuva mies. Jos mies on jo edellisen kanssa lähtenyt lasten ollessa pieniä (mikä usein tuntuu olevan tilanne), miksi tilanne olisi oleellisesti eri uuden naisen kanssa? Lapsiarki nyt tuppaa olemaan rankkaa ja saa ihmisestä kuin ihmisestä monesti huonoimmat puolet esiin väsymyksessä. Siihen sitten uutta lasta kehiin yhdessä ja koko homma alkaa alusta... aika riskaabelia kun tietää että kerran jo homma on kosahtanut. Vaikka mies selittää mitä niin kuitenkin sen eksänkin kanssa on hyvässä uskossa niitä lapsia tehty. 

No niin, minä pääsen vauhtiin kertomaan, mikä niissä menee pieleen. Olen samaa mieltä siitä, että yhteisiä lapsia ei kannata tehdä, ellei varaudu täysin itse niitä lapsia hoitamaan. Ja mitä miehen lapsiin tulee, niin on ehdottoman tärkeää, että jättää nämä miehen vastuulle.

Minä väitän, että uusperheet hajoavat siihen, kun nainen alkaa hoitmaan, kasvattamaan ja viihdyttämään lapsipuoliansa. Mies kun on usein sellainen, että jos joku sen vastuun ottaa, niin hän sen antaa. Sitten äitipuoli saa kuulla ”sä et oo mun äiti” ja lopulta uupuu hommaan.

Meitä näin toimivia av:lla syyllisestään, mutta se on monelle meistä ainoa tapa saada parisuhde - ja uusperhe - toimimaan hyvin.

Loppuhuomautuksena todettakoon, että jos mies on vastavuoroinen ja kantaa vastuunsa, niin äitipuoli voi hyvin olla aktiivisempi miesten lasten suhteen. Mutta lähtökohtaisesti miehelle pitää tehdä selväksi, että tämän pitää itse selvitä lastensa kanssa.

Meillä erona se, etten ole lähtenyt hoitamaan ja paapomaan miehen lasta ja mies kyllä hoitaa myös yhteistä lasta.. mutta miellyttää liikaa ja säikähtää teinin oikkuja ja syyttää niistä minua!

Ap

Uusperhekuvio on todellakin haastava, kokemusta on.

Ensimmäinen meni niin päin p*rsettä, etten villeimmissä kuvitelmissanikaan olisi voinut uskoa kun touhuun ryhdyin.

Tämä nykyinen on taas sitten täysin toinen ääripää, arvostan ja olen jokaisesta päivästä kiitollinen. :)

Varmaan tuo ensimmäinen yritelmä kasvatti ja koulutti myös minua, auttanee siinä ettei nykyisessä suhteessa ole takkuja tullut vielä, tätäkin kuitenkin jo vuosia takana.

(koputtaa puuta)

Vierailija kirjoitti:

Uusperheissä harvemmin lapset ovat se ongelmien juuri, vaan muut aikuiset ( eli uusperheen ulkopuolella olevat henkilöt).

Meidän perheessä miehen lasten äiti yrittää jatkuvasti omalla toiminnallaan aiheuttaa sen että lapset eivät viihtyisi minun ja mieheni perheessä. Lapset vertailevat jatkuvasti meidän ja äitinsä luomia sääntöjä. Tai siis pikemminkin äitinsä kotona vallitsevaa säännöttömyyttä. Aina vain kuuluu " mutta kun äidin luona ". Huoh.

Tämä. "Äitikin sanoi että näin saa tehdä" , "äidin luona on aina jälkkäriä" , "kyllä äiti sanoi. ." Jne jne

Ei auta vaikka selittäis et isän luona eri säännöt.. ja muutenkin erilaista kuin äidin luona.. isä on töissä.. äiti työtön --> äidin luona ollessaan äiti kerkiää enempiki tekeen vaikka mitä jne.. isän luona on pienempi sisarus joka pitää kans ottaa huomioon jne..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on myös sujunut hyvin. Yhdessä asuttu neljä vuotta. Meillä asuu minun teinit ja miehen ala-asteikäiset lapset käyvät joka toinen vkl. Sujuu hyvin, ja Syiksi väitän:

- Koska myös minulla omia lapsia, ja miehen lapset ovat vain antaneet minulle enemmän aikaa omien lasteni, sekä ikääntyneiden vanhempieni kanssa.

- lapsemme ovat eri-ikäisiä. Jouluakaan emme ole koskaan kaikki yhdessä viettäneet, eli ei tule mitään vertailukohtia

- miehen lapset ovat kurissa kasvatettuja ja mies ei anna lasten hypyyttää itseään

- mies ei ole sysännyt vastuuta lapsistaan minulle. Jos hän ei voi heitä hoitaa, hän peruu viikonlopun

- emme ole yrittäneet vääntää kokoonpanoa perheeksi. Miehen lapset, eikä anoppi, eivät varmaan edes tunnistaisi täysi-ikäistäni, jos kadulla tulisi vastaan.

Alussa oli pientä ongelmaa, kun lasten äiti yritti määräillä, mitä lasten kanssa pitää tehdä. Sittemmin lopettanut, mutta lapset vaativat samoja asioita, eli varmaan äidiltä opittuja. Mutta ei se minua haittaa, mies hoitaa sen puolen.

Onnea teille. Minun silmiini näyttää siltä että juuri tuo miehen aikuisuus ja kyky hoitaa asioita perheelleen parhaaksi ja laittaa rajoja on iso juttu. Se luo sullekin olon, että olet turvassa, kukaan ulkopuolinen ei pääse perhettäsi pompottamaan ja mieheen voi luottaa. Meillä kun on ollut ihan päinvastaista, miehen puolelta pompottaa niin lapset, exät kuin hänen äitinsäkin, miehen mielestä mitään ongelmia ei ole kuin mun päässä. Niin minä olen yrittänyt kaiken mitä keksin, mutta voin huonosti enkä luota mieheen, kun tuntuu ettei sitä ehjää, vahvaa perhettä ja parisuhdetta ole, vaan mies on kiinni äidissään ja exässään ja lastensakaan kanssa ei aikuinen vaan tahdoton tossukka. Ja ero on tulossa, näistä syistä. Minä olen lukenut kaiken mitä uusperheestä on kirjoitettu, selvittänyt omia asioitani, ehdottanut sitävja tätä. Mies ei, ei tarvi koska vika kuulemma kaikkeen minussa. Niin en tuollaista kakaraa enää jaksa.

Joo näin meilläkin. Mies ei näe missään muussa näe vikaa kun vain minussa ja joskus exässään. Mikään keskustelu ei auta ja jos yrittää hyvällä puhua, niin yleensä se paisuu riidaksi siitä kuinka en pidä hänen lapsestaan ja minulla on vain jotain häntä vastaan, kun yritän kertoa miten tärkeää on, että vanhempi on johdonmukainen ja pitää säännöistä kiinni eikä anna kaikkea aina periksi, koska se on iso karhun palvelus nuorelle aikuisuutta ajatellen. Ottaa kyllä niin päähän. Olen miettinyt voisinko jotenkin ulkoistaa itseni tästä kuviosta, etten korviani lotkauttaisi millekään vaan antaisin höyrypäiden höyrytä keskenään. Hankalaa se on, koska kaikki kuitenkin vaikuttaa minuun ja meidän yhteiseen arkeen.. kertokaas vinkkejä miten muut selviätte näistä tilanteista ja pidätte pään kasassa😊

Ap

No, mitä olen tullut siihen tulokseen, ettei elämäänsä kanata pilata huonossa uusperheessä. Se on niin moninkertaisesti hankalampi kuin ydinperhe. Että jos ei pystytä riittävän hyviä yhteisiä olosuhteita rakentamaan, sitten vaan ero. Ei kannata ruveta itseään ulkoistamaan omasta elämästään ja perheestään- samalla voisi vetää itsensä vessasta alas. Jos suhteesta ei saa riittävän toimivaa niin että suht hyvillä mielin jaksaa ne toimimattomatkin asiat, se on oman arvokkaan elämänsä hukkaan heittämistä. Siitä että lakkaa itse elämästä ja tyytyy johonkin typerään touhuun on lapsillekin vain haittaa.

Kyllä kadun, odotan vaan päivää koska pääsen miehestä eroon. Miehellä kolme täysi-ikäistä lasta ja itselläni kaksi teiniä. Ollaan oltu yhdessä kohta kolme vuotta ja mies muutti vuosi sitten minun luokseni asumaan, lapseni ovat täällä joka toinen viikko.

Ja ei tästä hommasta tule yhtään mitään! Mies on muuttunut ihan järkyttäväksi nalkuttajaksi, ihan sama mitä lapseni tekevät tai jättävät tekemättä niin mies keksii vaan pelkkää valittamista, tiuskii ja v*ttuilee. Ei halua, että olen hänen lastensa kanssa tekemisissä, elättää exäänsä kustantamalla tämän asumisen jne. Minä ja lapseni olemme pelkkiä kynnysmattoja herralle. Potkaisen pihalle kun tulee sopiva hetki...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatella, miten ne jämäkät, hyvät miehet on hullun akan kans menneet naimisiin ja pyöräyttäneet pari kolme lasta. Sitten eronneet, kun lapset on taaperoita.

Huvittaa oikeasti nämä tarinat. Työkaveri sepustaa samaa aina silmä kirkkaana. Hulluexä ja miesraukka.

Satun vain tuntemaan sen exän, ja hänen tarina on aivan toisenlainen

Tätä olen pitkään ihmetellyt! Että miten ne maailman ihanimmat miehet onkin niin usein päätyneet hullujen naisten kanssa yhteen ja vielä perustamaan perheen, ennen kuin ovat löytäneet sen oikein tämän nykyisen bonusmamman muodossa. Ja sitten nämä hullut exät ja heidän hullut lapsensa (joilla kuitenkin on puolet sen maailman ihanimman miehen geenejä) piinaavat tätä viatonta bonusmammaa hulluudellaan...

Niinpä. Varmaan hulluutta kuitenkin on niissä molemmissa osapuolissa. Alussa vain on niin kovin ruusunpunaiset lasit silmillä... 

Itse olen tullut siihen tulokseen etten muuta miehen kanssa yhteen ollenkaan ennen kuin lapset ovat muuttaneet kotoaan. Miehellä exänsä kanssa useampi lapsi. Ihan mukavia lapsia, mutta selkeästi jotakin skismaa jossakin yhtäkkiä. Saattaa olla äiti, joka on minua haukkunut lasten raportoinnin pohjalta ja lapset käyttäytyvät sen mukaan. Minä voin olla mukava aikuinen heille, mutta en halua ottaa kasvattajan roolia tällaisessa, kun isällä on niin eri näkemys kasvatuksesta kuin minulla. 

Hyvin mennyt näinkin. Nähdään miehen kanssa enemmän silloin, kun hänellä on lapsivapaa ja välillä silloin kun lapset ovat paikalla ja käyn kylässä.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on myös sujunut hyvin. Yhdessä asuttu neljä vuotta. Meillä asuu minun teinit ja miehen ala-asteikäiset lapset käyvät joka toinen vkl. Sujuu hyvin, ja Syiksi väitän:

- Koska myös minulla omia lapsia, ja miehen lapset ovat vain antaneet minulle enemmän aikaa omien lasteni, sekä ikääntyneiden vanhempieni kanssa.

- lapsemme ovat eri-ikäisiä. Jouluakaan emme ole koskaan kaikki yhdessä viettäneet, eli ei tule mitään vertailukohtia

- miehen lapset ovat kurissa kasvatettuja ja mies ei anna lasten hypyyttää itseään

- mies ei ole sysännyt vastuuta lapsistaan minulle. Jos hän ei voi heitä hoitaa, hän peruu viikonlopun

- emme ole yrittäneet vääntää kokoonpanoa perheeksi. Miehen lapset, eikä anoppi, eivät varmaan edes tunnistaisi täysi-ikäistäni, jos kadulla tulisi vastaan.

Alussa oli pientä ongelmaa, kun lasten äiti yritti määräillä, mitä lasten kanssa pitää tehdä. Sittemmin lopettanut, mutta lapset vaativat samoja asioita, eli varmaan äidiltä opittuja. Mutta ei se minua haittaa, mies hoitaa sen puolen.

Onnea teille. Minun silmiini näyttää siltä että juuri tuo miehen aikuisuus ja kyky hoitaa asioita perheelleen parhaaksi ja laittaa rajoja on iso juttu. Se luo sullekin olon, että olet turvassa, kukaan ulkopuolinen ei pääse perhettäsi pompottamaan ja mieheen voi luottaa. Meillä kun on ollut ihan päinvastaista, miehen puolelta pompottaa niin lapset, exät kuin hänen äitinsäkin, miehen mielestä mitään ongelmia ei ole kuin mun päässä. Niin minä olen yrittänyt kaiken mitä keksin, mutta voin huonosti enkä luota mieheen, kun tuntuu ettei sitä ehjää, vahvaa perhettä ja parisuhdetta ole, vaan mies on kiinni äidissään ja exässään ja lastensakaan kanssa ei aikuinen vaan tahdoton tossukka. Ja ero on tulossa, näistä syistä. Minä olen lukenut kaiken mitä uusperheestä on kirjoitettu, selvittänyt omia asioitani, ehdottanut sitävja tätä. Mies ei, ei tarvi koska vika kuulemma kaikkeen minussa. Niin en tuollaista kakaraa enää jaksa.

Joo näin meilläkin. Mies ei näe missään muussa näe vikaa kun vain minussa ja joskus exässään. Mikään keskustelu ei auta ja jos yrittää hyvällä puhua, niin yleensä se paisuu riidaksi siitä kuinka en pidä hänen lapsestaan ja minulla on vain jotain häntä vastaan, kun yritän kertoa miten tärkeää on, että vanhempi on johdonmukainen ja pitää säännöistä kiinni eikä anna kaikkea aina periksi, koska se on iso karhun palvelus nuorelle aikuisuutta ajatellen. Ottaa kyllä niin päähän. Olen miettinyt voisinko jotenkin ulkoistaa itseni tästä kuviosta, etten korviani lotkauttaisi millekään vaan antaisin höyrypäiden höyrytä keskenään. Hankalaa se on, koska kaikki kuitenkin vaikuttaa minuun ja meidän yhteiseen arkeen.. kertokaas vinkkejä miten muut selviätte näistä tilanteista ja pidätte pään kasassa😊

Ap

No, mitä olen tullut siihen tulokseen, ettei elämäänsä kanata pilata huonossa uusperheessä. Se on niin moninkertaisesti hankalampi kuin ydinperhe. Että jos ei pystytä riittävän hyviä yhteisiä olosuhteita rakentamaan, sitten vaan ero. Ei kannata ruveta itseään ulkoistamaan omasta elämästään ja perheestään- samalla voisi vetää itsensä vessasta alas. Jos suhteesta ei saa riittävän toimivaa niin että suht hyvillä mielin jaksaa ne toimimattomatkin asiat, se on oman arvokkaan elämänsä hukkaan heittämistä. Siitä että lakkaa itse elämästä ja tyytyy johonkin typerään touhuun on lapsillekin vain haittaa.

Viisaita sanoja.

Uusioperheen yksi suurimpia haasteita on juuri tuo ajoittainen, joskin luonnollinen ulkopuolisuuden tunne.

Viimeistään siinä kohtaa kun huomaa olevansa täysin statisti, on aika nostaa kytkintä.

Tämä tietysti voi olla helpommin sanottu kuin tehty.

Ihmisellä on hämmästyttävä kyky sopeutua ja tyytyä kurjiinkin olosuhteisiin, vähätellä kurjia kokemuksia ja samalla nostaa jalustalle niitä harvoja onnen hetkiä.

Tässä on varmaan taustalla sama mekanismi, kuin suhteissa missä tulee turpaan ihan fyysisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä vähäuskoisia ;)

Mitä on sellainen rakkaus, joka loppuu noin pienestä? Omasta miehestäni en eroaisi, vaikka olisi tusina lapsia ja maailman v-mäisin entinen vaimo. Maailman v-mäisin entinen vaimo hänellä kyllä olikin, mutta se hitsasi meidät vain lujemmin yhteen. Yhteinen ongelma.

Kiva. Joskus, kuten esim meillä sen häiriintyneet exät touhut eivät hitsaa yhteen vaan erottavat, koska mies pelkää konflikteja hänen kanssaan, lasten tapaamisten hankaloitumista jne. Meidän tapauksessa kun ex on kaiken aikaa väheksynyt minua, eikä miehellä ole munaa puolustaa nykyistä perhettään vaan yrittää hyvitellä exäänsä, meidän suhde on päättymässä. Monia muitakin ongelmia toki on. Miehen kyvyttömyys laittaa rajoja, joka ylipäätään on tärkeää, puhumattakaan jos on tuollaisia p****päitä kuviossa, kyvyttömyys olla aikuinen, se että miehellä on lapsia vaikkei kykyä olla aikuinen, kommunikaatiovaikeuksia jne Suhteella olis ollu mahikset, jos lapsia ei olisi, heit olis vaan yks ja exällä enemmän muumeja laaksossa. Lapsissa ei vikaa, miehellä ei vaan ole kykyä siihen vastuuseen ja aikuisuuteen jota vanhemmuus ja myös parisuhde uusperheessä vaatii. Minä aloitan tämän vuoden siivoten elämästäni kaiken toimimattoman. Ja tämä "uusperhe" on ensimmäisenä listalla. Annoin miehelle mahdollisuuden myös siihen et ihan kaikki toimimaton touhu käydään läpi ja tehdäön ihan uudet tavat toimia. Hän ei kyennyt valitsemaan mitään vaan sama vanha riitaisa touhu käynnistyi samantien. Joten tilanne selvä. Ikinä en enää sekaannu mieheen joka ei ole isosti kasvanut aikuiseksi ja jolla on enemmän kuin kaks lasta. Ja niidenkin pitää olla jo lähes aikuisia. Kamala kokemus tämä.

Mites sun suunnitelma etenee? Onko teillä yhteisiä lapsia?

Ap

Siinä riittää sulattelemista kun uusperheen teinit keksivät harrastaa seksiä keskenään, niin kuin meillä pääsi käymään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kadun, odotan vaan päivää koska pääsen miehestä eroon. Miehellä kolme täysi-ikäistä lasta ja itselläni kaksi teiniä. Ollaan oltu yhdessä kohta kolme vuotta ja mies muutti vuosi sitten minun luokseni asumaan, lapseni ovat täällä joka toinen viikko.

Ja ei tästä hommasta tule yhtään mitään! Mies on muuttunut ihan järkyttäväksi nalkuttajaksi, ihan sama mitä lapseni tekevät tai jättävät tekemättä niin mies keksii vaan pelkkää valittamista, tiuskii ja v*ttuilee. Ei halua, että olen hänen lastensa kanssa tekemisissä, elättää exäänsä kustantamalla tämän asumisen jne. Minä ja lapseni olemme pelkkiä kynnysmattoja herralle. Potkaisen pihalle kun tulee sopiva hetki...

MItä odotat? MIes pihalle vaikka huomenna, herranen aika. Miksi katsoisit tuollaista yhtään ainutta päivää enää???Saati et odotat et mies tekee jotakin? Eihän tuossa ole mitään perustaa minkäänlaiselle perheelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä vähäuskoisia ;)

Mitä on sellainen rakkaus, joka loppuu noin pienestä? Omasta miehestäni en eroaisi, vaikka olisi tusina lapsia ja maailman v-mäisin entinen vaimo. Maailman v-mäisin entinen vaimo hänellä kyllä olikin, mutta se hitsasi meidät vain lujemmin yhteen. Yhteinen ongelma.

Kiva. Joskus, kuten esim meillä sen häiriintyneet exät touhut eivät hitsaa yhteen vaan erottavat, koska mies pelkää konflikteja hänen kanssaan, lasten tapaamisten hankaloitumista jne. Meidän tapauksessa kun ex on kaiken aikaa väheksynyt minua, eikä miehellä ole munaa puolustaa nykyistä perhettään vaan yrittää hyvitellä exäänsä, meidän suhde on päättymässä. Monia muitakin ongelmia toki on. Miehen kyvyttömyys laittaa rajoja, joka ylipäätään on tärkeää, puhumattakaan jos on tuollaisia p****päitä kuviossa, kyvyttömyys olla aikuinen, se että miehellä on lapsia vaikkei kykyä olla aikuinen, kommunikaatiovaikeuksia jne Suhteella olis ollu mahikset, jos lapsia ei olisi, heit olis vaan yks ja exällä enemmän muumeja laaksossa. Lapsissa ei vikaa, miehellä ei vaan ole kykyä siihen vastuuseen ja aikuisuuteen jota vanhemmuus ja myös parisuhde uusperheessä vaatii. Minä aloitan tämän vuoden siivoten elämästäni kaiken toimimattoman. Ja tämä "uusperhe" on ensimmäisenä listalla. Annoin miehelle mahdollisuuden myös siihen et ihan kaikki toimimaton touhu käydään läpi ja tehdäön ihan uudet tavat toimia. Hän ei kyennyt valitsemaan mitään vaan sama vanha riitaisa touhu käynnistyi samantien. Joten tilanne selvä. Ikinä en enää sekaannu mieheen joka ei ole isosti kasvanut aikuiseksi ja jolla on enemmän kuin kaks lasta. Ja niidenkin pitää olla jo lähes aikuisia. Kamala kokemus tämä.

Mites sun suunnitelma etenee? Onko teillä yhteisiä lapsia?

Ap

Ei onneksi ole yhteisiä. Mut ollaan oltu yhdessä 7 vuotta, et yhteistä historiaa kyllä. Suunnitelma etenee siten, että olen kertonut miehelle minkä asioiden pitää muuttua jotta voin tässä jatkaa. Toki olen kertonut ennenkin. Mutta nyt on se viimeinen hetki. Joka kerta kun hän asiallisen keskustelun sijaan alkaa syytellä tai riidellä, poistun paikalta. Heti.  Muu ei sitä riidan alkua lopeta. Katson tässä muutaman viikon, kuoriutuuko sieltä joku keskusteluyhteys ja halu tehdä asioille riittävästi jotakin. Jos ei, alan helmikuussa etsiä uutta asuntoa. Ja se on sitten siinä.  Mies ei kyllä taida tajuta asioiden todellista laitaa ennen kuin on myöhäistä. Jos tajuaisi, luulisi et yrittää muutakin kuin riidellä.

Vierailija kirjoitti:

Ap syyttää teiniä siitä, että se on hemmoteltu ja haluaa päästä helpolla.

Mitä tekee ap. Haluaa päästä helpolla ja erota,kun ei ole enää kivaa.

Kummatkin samanlaisia

En ole syyttänyt teiniä, olen jo aiemmin todennut, että käsitän miksi hänestä on tullut sellainen kuin on tullut. Ennemminkin syy on vanhemmissa, kun toimivat kuten toimivat hänen suhteen. Ja helpolla tässä suhteessa  en ole päässyt koskaan. Olen vaan turhankin sinnikäs ja jaksanut ja taipunut. En ole missään vaiheessa sanonut, että haluan erota. Toivon, että tilanne muuttuisi paremmaksi, mutta kuinka kauan jaksaa ihminen toivoa?? Puhua olen yrittänyt enkä kyllä haluaisi erota lapsemme takia. 

Ap

Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä vähäuskoisia ;)

Mitä on sellainen rakkaus, joka loppuu noin pienestä? Omasta miehestäni en eroaisi, vaikka olisi tusina lapsia ja maailman v-mäisin entinen vaimo. Maailman v-mäisin entinen vaimo hänellä kyllä olikin, mutta se hitsasi meidät vain lujemmin yhteen. Yhteinen ongelma.

Kiva. Joskus, kuten esim meillä sen häiriintyneet exät touhut eivät hitsaa yhteen vaan erottavat, koska mies pelkää konflikteja hänen kanssaan, lasten tapaamisten hankaloitumista jne. Meidän tapauksessa kun ex on kaiken aikaa väheksynyt minua, eikä miehellä ole munaa puolustaa nykyistä perhettään vaan yrittää hyvitellä exäänsä, meidän suhde on päättymässä. Monia muitakin ongelmia toki on. Miehen kyvyttömyys laittaa rajoja, joka ylipäätään on tärkeää, puhumattakaan jos on tuollaisia p****päitä kuviossa, kyvyttömyys olla aikuinen, se että miehellä on lapsia vaikkei kykyä olla aikuinen, kommunikaatiovaikeuksia jne Suhteella olis ollu mahikset, jos lapsia ei olisi, heit olis vaan yks ja exällä enemmän muumeja laaksossa. Lapsissa ei vikaa, miehellä ei vaan ole kykyä siihen vastuuseen ja aikuisuuteen jota vanhemmuus ja myös parisuhde uusperheessä vaatii. Minä aloitan tämän vuoden siivoten elämästäni kaiken toimimattoman. Ja tämä "uusperhe" on ensimmäisenä listalla. Annoin miehelle mahdollisuuden myös siihen et ihan kaikki toimimaton touhu käydään läpi ja tehdäön ihan uudet tavat toimia. Hän ei kyennyt valitsemaan mitään vaan sama vanha riitaisa touhu käynnistyi samantien. Joten tilanne selvä. Ikinä en enää sekaannu mieheen joka ei ole isosti kasvanut aikuiseksi ja jolla on enemmän kuin kaks lasta. Ja niidenkin pitää olla jo lähes aikuisia. Kamala kokemus tämä.

Mites sun suunnitelma etenee? Onko teillä yhteisiä lapsia?

Ap

Ei onneksi ole yhteisiä. Mut ollaan oltu yhdessä 7 vuotta, et yhteistä historiaa kyllä. Suunnitelma etenee siten, että olen kertonut miehelle minkä asioiden pitää muuttua jotta voin tässä jatkaa. Toki olen kertonut ennenkin. Mutta nyt on se viimeinen hetki. Joka kerta kun hän asiallisen keskustelun sijaan alkaa syytellä tai riidellä, poistun paikalta. Heti.  Muu ei sitä riidan alkua lopeta. Katson tässä muutaman viikon, kuoriutuuko sieltä joku keskusteluyhteys ja halu tehdä asioille riittävästi jotakin. Jos ei, alan helmikuussa etsiä uutta asuntoa. Ja se on sitten siinä.  Mies ei kyllä taida tajuta asioiden todellista laitaa ennen kuin on myöhäistä. Jos tajuaisi, luulisi et yrittää muutakin kuin riidellä.

Hienoa, että olet tehnyt ratkaisun. Onhan erot aina vaikeita, vaikka ei lapsia olisikaan. Tuntuu vaan, että nyt tämä olisi vielä vaikeampaa omalla kohdallani. En usko, että minunkaan mieheni tajuaa kuinka loppu olen, ennen kuin on liian myöhäistä. Käyhän kertomassa välillä miten tilanteesi etenee!

Ap 

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.

Ap 

Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä. 

Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).

Hakeutukaa pariterapiaan ennen kuin on liian myöhäistä?

Ehkä miehesikin olisi helpompi pohtia tilannetta ns lintuperspektiivistä jos joku ulkopuolinen nostaa eri puolia asiasta pöydälle, myös sitä että teinit pyörittävät ja kaipaavat aikuisilta yhteistä lujaa rintamaa ja sen miten uuvut jos ei teidän aikuisten välillä ole yhteistä ymmärrystä tilanteesta?

Eikä omiin lapsiin myöskään mitenkään ”katkea välit” siksi että pidetään kiinni säännöistä ja systeemeistä, ihan hassu ajatuskin. Kiukkuja tulee ja menee, suhde silti on ja pysyy.

Vierailija kirjoitti:

Hakeutukaa pariterapiaan ennen kuin on liian myöhäistä?

Ehkä miehesikin olisi helpompi pohtia tilannetta ns lintuperspektiivistä jos joku ulkopuolinen nostaa eri puolia asiasta pöydälle, myös sitä että teinit pyörittävät ja kaipaavat aikuisilta yhteistä lujaa rintamaa ja sen miten uuvut jos ei teidän aikuisten välillä ole yhteistä ymmärrystä tilanteesta?

Eikä omiin lapsiin myöskään mitenkään ”katkea välit” siksi että pidetään kiinni säännöistä ja systeemeistä, ihan hassu ajatuskin. Kiukkuja tulee ja menee, suhde silti on ja pysyy.

Tässähän on vain ap:n versio, miehellä olisi varmaan ihan muu kuvaus tapahtumista.

Ap voisi korjata omaa asennettaan. Kuvaavaa on, ettei hän mitenkään puhu miehen lapsesta oman lapsensa sisaruksena ja muutenkin käsittelee lasta tekstissään kuin ikävää riesaa. Mies todennäköisesti on tämän huomannut ja siitä ne riidat tulee.