Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?

Tarkoitetaanko uusperheellä tässä tilannetta jossa on sun, mun ja yhteisiä lapsia? Meillä ei ole yhteisiä eikä tule, mutta miehellä on kaksi, ja minulla yksi, jo aikuinen.

En ehkä jaksaisi sitä että lapset asuisivat 100% luonamme, vaikka olenkin tavallaan siihen mahdollisuuteen suostunut muuttaessamme yhteen, koska eihän sitä voi koskaan tietää vaikka lasten äiti kuolisi ja lapset muuttaisivat koko aikaisesti meille. Toisaalta yhtä suurella todennäköisyydellä jaksaisin ihan hyvin että ne tänne muuttaisivat kokonaan, koska silloin eksä ei olisi koko ajan ilkeilemässä ja vittttu,.ilemassa. Koen että oma aikani äitinä on ohi, ja sen myötä myös koulupalaverit, oksennustautisen hoitamiset, ja teinikiukuttelut. Mieheni hoitaakin nämä omalta kohdaltaan mallikkaasti. Lapset ovat ihania, mutta tietysti myöäs ärsyttäviä, ihan niin kuin jokainen meistä. Eniten ottaa pattiin teinin "kasvaminen" kun se haluaa arvostella kaikkea mitä meidän luonamme on huonomin kuin äidin luona(lähinnä merkkituotteet, ja älytön määrä höpökrääsää, kuten popkornikoneita ja hattaralaitteita), ja kun itse tietää että isänsä on ne sinne maksanut, ja sitten valittaa että miksei meillä ole. Tekisi mieli sanoa että meillä on ne heti kun äitisi ostaa ne tänne niin kuin isäsi on ostanut ne sinne äidin luo :D 

Meidän suhteemme pelastus on se että elämme omilla ehdoillamme, ja lapset sopeutetaan siihen, ei siis niin päin että lapset tai eksä päättäisi tahdin jota me noudattaisimme. Parin kuukauden välein tehdään lista miten lapset ovat meillä, ja sitten sitä noudatetaan orjallisesti. Tapaamissopimus on käyty tekemässä oikeuden sovittelussa asti, kun eksä ei millään ymmärtänyt ettei hän voi sitä päättää miten lapset isällään ovat. Ennen joustettiin eksän menojen mukaan välillä jatkuvastikin, mutta tästä seurasi aina vain lisävaatimuksia, ja kiukuttelua, joten lopetettiin joustaminen. 

Ja kyllä, suhde loppuisi jos mies alkaisi pomppimaan ja hyppäämään lasten tai eksän pillin mukaan, ja tämä on hänelle myös kerrottu. Ensin me, sitten muut, tai ensin muut, ja minä lähden katselemaan sellaista seuraa kuin itse haluan saada.

Ikävää jos kuulostaa kylmältä, mutta tämä on ainoa tapa millä lapsilla on hyvä olla ja meillä on hyvä olla, ja kaikilla on hyvä olla yhdessä. Lapset on tietysti lapsina etusijalla, koska he vaativat vielä ohjausta ja peräänkatsojaa, mutta muuten meillä on aikuinen parisuhde, joka on molemmille ykkönen.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko uusperheellä tässä tilannetta jossa on sun, mun ja yhteisiä lapsia? Meillä ei ole yhteisiä eikä tule, mutta miehellä on kaksi, ja minulla yksi, jo aikuinen.

En ehkä jaksaisi sitä että lapset asuisivat 100% luonamme, vaikka olenkin tavallaan siihen mahdollisuuteen suostunut muuttaessamme yhteen, koska eihän sitä voi koskaan tietää vaikka lasten äiti kuolisi ja lapset muuttaisivat koko aikaisesti meille. Toisaalta yhtä suurella todennäköisyydellä jaksaisin ihan hyvin että ne tänne muuttaisivat kokonaan, koska silloin eksä ei olisi koko ajan ilkeilemässä ja vittttu,.ilemassa. Koen että oma aikani äitinä on ohi, ja sen myötä myös koulupalaverit, oksennustautisen hoitamiset, ja teinikiukuttelut. Mieheni hoitaakin nämä omalta kohdaltaan mallikkaasti. Lapset ovat ihania, mutta tietysti myöäs ärsyttäviä, ihan niin kuin jokainen meistä. Eniten ottaa pattiin teinin "kasvaminen" kun se haluaa arvostella kaikkea mitä meidän luonamme on huonomin kuin äidin luona(lähinnä merkkituotteet, ja älytön määrä höpökrääsää, kuten popkornikoneita ja hattaralaitteita), ja kun itse tietää että isänsä on ne sinne maksanut, ja sitten valittaa että miksei meillä ole. Tekisi mieli sanoa että meillä on ne heti kun äitisi ostaa ne tänne niin kuin isäsi on ostanut ne sinne äidin luo :D 

Meidän suhteemme pelastus on se että elämme omilla ehdoillamme, ja lapset sopeutetaan siihen, ei siis niin päin että lapset tai eksä päättäisi tahdin jota me noudattaisimme. Parin kuukauden välein tehdään lista miten lapset ovat meillä, ja sitten sitä noudatetaan orjallisesti. Tapaamissopimus on käyty tekemässä oikeuden sovittelussa asti, kun eksä ei millään ymmärtänyt ettei hän voi sitä päättää miten lapset isällään ovat. Ennen joustettiin eksän menojen mukaan välillä jatkuvastikin, mutta tästä seurasi aina vain lisävaatimuksia, ja kiukuttelua, joten lopetettiin joustaminen. 

Ja kyllä, suhde loppuisi jos mies alkaisi pomppimaan ja hyppäämään lasten tai eksän pillin mukaan, ja tämä on hänelle myös kerrottu. Ensin me, sitten muut, tai ensin muut, ja minä lähden katselemaan sellaista seuraa kuin itse haluan saada.

Ikävää jos kuulostaa kylmältä, mutta tämä on ainoa tapa millä lapsilla on hyvä olla ja meillä on hyvä olla, ja kaikilla on hyvä olla yhdessä. Lapset on tietysti lapsina etusijalla, koska he vaativat vielä ohjausta ja peräänkatsojaa, mutta muuten meillä on aikuinen parisuhde, joka on molemmille ykkönen.

Aamen. Olen samaa kirjoittanut muissa uusperhekeskusteluissa, ja saanut haukut ja alapeukut niskaani. Mutta juuri näin tämä saadaan toimimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut ja olen katunut. Alussa oli kivaa, kummallakin oli lapsi siis. Lapset tulivat hyvin toimeen ja jotenkin luontevasti lähti arki käyntiin. Kumpikin olimme lähivanhempia.

Muutaman vuoden kuluttua miehen lapsen äiti alkoi sekoilla. Milloin lasta houkuteltiin muuttamaan äidilleen, milloin jätettiin tapaamisia väliin. Äiti muutti useita kertoja vuodessa ja lapsi oireili. Mies oli jossain määrin kuutamolla kuinka varhaisteini-ikäistä ahdistunutta lasta tulisi "käsitellä". Välillä isä pomppi jokaisen lapsen oikun mukaan, välillä veti ylitiukkoja rajoja. Itselle jäi rooli olla luotettava ja johdonmukainen. Lapsi oppi nopeasti vedättämään vanhempiaan ja se rajoja pitävä äitipuoli ei ollut ollenkaan mieleen. Tuli riitoja parisuhteessa jne.

Jotenkin tuo vaihe rämmittiin läpi. Nyt nuori asuu jo omillaan (on 20v). Ei kaduta enää, että suhteessa pysyin, nyt meillä on kiva aikuisten välinen suhde ja omakin lapseni kirjoittaa nyt ylioppilaaksi ja varmaan alkaa miettiä omaa kotia lukion loputtua ja kun tietää minne lähtee opiskelemaan tai mitä tekee.

Jälkeenpäin en lähtisi suhteeseen miehen kanssa jolla on lapsi. Ei se lapsi mitään, mutta jos siellä on yhtään hankala ex tai muuta sukua, ei siinä parisuhteessa ja perheessä voi koskaan elää omaa elämää.

Mukava kuulla näitä onnistumisiakin!

Ap

Niinno. Näin jälkikäteen tämä on onnistuminen. Mutta kyllä muistan kun itkin ja olin ahdistunut ja aivan kujalla mitä pitäisi tehdä. Lasten takia en halunnut lähteä, lapset olivat kuitenkin todella kiintyneet toisiinsa, ja muutenkin tuntui vieraalta ajatukselta repiä kotia rikki jo kerran eron kokeneiden lasten elämässä.

Parisuhteessa on jäljet noista vuosista. Se rajaton luotto mieheen, hänen tapaansa toimia jne ovat poissa. Niin monet kerrat hän asetti meidän perheemme edun syrjään lapsen ja etenkin hänen äitinsä oikkujen mukaisesti. Mutta paljon on hyvääkin, ja nyt on taas tilaa opetella olemaan pariskuntana.

Se jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko uusperheellä tässä tilannetta jossa on sun, mun ja yhteisiä lapsia? Meillä ei ole yhteisiä eikä tule, mutta miehellä on kaksi, ja minulla yksi, jo aikuinen.

En ehkä jaksaisi sitä että lapset asuisivat 100% luonamme, vaikka olenkin tavallaan siihen mahdollisuuteen suostunut muuttaessamme yhteen, koska eihän sitä voi koskaan tietää vaikka lasten äiti kuolisi ja lapset muuttaisivat koko aikaisesti meille. Toisaalta yhtä suurella todennäköisyydellä jaksaisin ihan hyvin että ne tänne muuttaisivat kokonaan, koska silloin eksä ei olisi koko ajan ilkeilemässä ja vittttu,.ilemassa. Koen että oma aikani äitinä on ohi, ja sen myötä myös koulupalaverit, oksennustautisen hoitamiset, ja teinikiukuttelut. Mieheni hoitaakin nämä omalta kohdaltaan mallikkaasti. Lapset ovat ihania, mutta tietysti myöäs ärsyttäviä, ihan niin kuin jokainen meistä. Eniten ottaa pattiin teinin "kasvaminen" kun se haluaa arvostella kaikkea mitä meidän luonamme on huonomin kuin äidin luona(lähinnä merkkituotteet, ja älytön määrä höpökrääsää, kuten popkornikoneita ja hattaralaitteita), ja kun itse tietää että isänsä on ne sinne maksanut, ja sitten valittaa että miksei meillä ole. Tekisi mieli sanoa että meillä on ne heti kun äitisi ostaa ne tänne niin kuin isäsi on ostanut ne sinne äidin luo :D 

Meidän suhteemme pelastus on se että elämme omilla ehdoillamme, ja lapset sopeutetaan siihen, ei siis niin päin että lapset tai eksä päättäisi tahdin jota me noudattaisimme. Parin kuukauden välein tehdään lista miten lapset ovat meillä, ja sitten sitä noudatetaan orjallisesti. Tapaamissopimus on käyty tekemässä oikeuden sovittelussa asti, kun eksä ei millään ymmärtänyt ettei hän voi sitä päättää miten lapset isällään ovat. Ennen joustettiin eksän menojen mukaan välillä jatkuvastikin, mutta tästä seurasi aina vain lisävaatimuksia, ja kiukuttelua, joten lopetettiin joustaminen. 

Ja kyllä, suhde loppuisi jos mies alkaisi pomppimaan ja hyppäämään lasten tai eksän pillin mukaan, ja tämä on hänelle myös kerrottu. Ensin me, sitten muut, tai ensin muut, ja minä lähden katselemaan sellaista seuraa kuin itse haluan saada.

Ikävää jos kuulostaa kylmältä, mutta tämä on ainoa tapa millä lapsilla on hyvä olla ja meillä on hyvä olla, ja kaikilla on hyvä olla yhdessä. Lapset on tietysti lapsina etusijalla, koska he vaativat vielä ohjausta ja peräänkatsojaa, mutta muuten meillä on aikuinen parisuhde, joka on molemmille ykkönen.

Aamen. Olen samaa kirjoittanut muissa uusperhekeskusteluissa, ja saanut haukut ja alapeukut niskaani. Mutta juuri näin tämä saadaan toimimaan.

Olen huomannut samaa, sekä netissä että ihan irl myös. Minua ei vauvapalstan tai kenenkään alapeukut haittaa yhtään, koska tiedän miten homma toimii, ja miten tyytyväisiä elämään ollaan se tällä tavalla hoidettuna. Niillä tuntuu olevan eniten ongelmia jotka ovat jollain tavalla rajattomia, ja antavat kaikenlaisen tulla miehen ja naisen väliseen parisuhteeseen. Kun suhteessa on kaksi tyytyväistä ihmistä jotka puhaltavat yhteen hiileen, niin on helppo puhaltaa samaa hiiltä myös isommalla porukalla. Ja kun tietää ja tunttee, ja näytetään, että on toiselle aina se ykkönen, niin ei ole mustasukkaisuutta, tai muuta draamaa joka liittyy epäluottamukseen omaa suhdetta kohtaan. 

Kun menimme mieheni kanssa vuosia sitten yhteen, niin seurustelimme ensin muille kertomatta puolisen vuotta(muutamille ystäville kerrottiin tietysti). Sitten vasta lapsille sanottiin, ja he tietenkin heti kertoivat äidilleen, jonka jälkeen alkoi kiukuttelu, joka jatkuu edelleen, jos sen annettaisiin jatkua.

Tästä on vähän vaikea puhua naamatusten kenenkään kanssa, kun myytti siitä että lapset voivat parhaiten kun isä hyppää entisen vaimon ja lasten ja nykyisen vaimon vaatimusten ja pompottelun ristitulessa elää vahvana. Ihan samalla tavalla kuin ydinperheen vanhempien välinen suhde on lasten koti, on lasten koti myös vanhemman ja hänen uuden puolisonsa toimiva suhde. Sieltä suojasta on hyvä ponnistaa kaikkien perheeseen kuuluvien :)

T: lainaamasi

up

Muuten ok tilanne, mutta usein tuntuu ettei mun mielipiteillä ole niinkään väliä.. kuunnellaan kyllä, mutta se siitä.. oletetaan että hoidan x asioita mutta muutoin ei välttämättä välitetä ja ymmärretä että haluan välillä pienen hetken olla omassa rauhassa, että jaksaa taas olla seurana.

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan kysynyt asiasta niiltä aikuistuneilta ja jo oman perheen saaneilta uusperhe-elämän kokeneilta lapsilta miltä se elämä tuntui?  Itse olen toki jo mummo -iässä, mutta vanhempani erosivat ollessani 16-vuotias ja isä muutti yhteen tulevan vaimonsa kanssa. Tällä vaimolla oli kaksi poikaa noin saman ikäisiä ja pojat tietenkin asuivat tässä uus-perheessä, koska isänsä oli jo kuollut. No, minä en sitten enää saanut nähdä isääni juurikaan .. ihan satunnaisesti, jos kävin työpaikallaan tai pari kertaa vuodessa kutsuttuna syömään. Ennen isäni kuolemaa vaimoltaan tuli käsky, etten saa käydä edes sairaalassa ilman vaimon lupaa.. en tiedä, mitä pelkäsi.. perintöä?.. Ja isäni kuoleman jälkeen tietenkin otti päähän, että vaimo sanoi oman poikansa pitäneen isääni omana isänään... vaikka siis muisti ja tunsi omansa vallan mainiosti... kyllä, hienoista katkeruutta on edelleen ilmassa.. tuntuu, että minulta vietiin isä, jonka kanssa olimme erittäin läheisiä ennen vanhempieni eroa. Äitini - hänkin jo edesmennyt - oli tyypillinen tapaus.. katkeroitui erosta ja mollasi sitten tietenkin niin isääni kuin minuakin. Ja  ei, enpä ole isäni kuoleman jälkeen ollut minkäänlaisessa tekemisissä tämän vaimon kanssa tai poikiensa.. vaimo yritti vielä perinnönkin viedä - onneksi ei siinä onnistunut yrityksistään huolimatta..

Tämä kiinnostaisi minuakin? Mitä mieltä olet nyt aikuisena? Perustaisitteko itse uusperhettä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperheessä kasvaneena sanon sen neuvon että pitäkää omat asuntonne niin kauan kunnes lapset lähtevät kotoa pois.

Minua ahdisti kun kodissani oli vieras joka viikonloppu eikä se vieras edes kysynyt sopiiko tulla vaan olin ihan mitätön ja arvoton. En ollut ihan lapsi vaan nuori tai lapsen ja nuoren välillä ja vitutti kun alkoi viikonloppu niin joka viikonloppu änkesi meille asumaan mies pe- su iltaan asti. Jälkeen päin ajattelin että kuinka se kehtasi sillä minä en ikinä noin toimisi aikuisena. Käydä naimassa, vaatteensa pesemässä, paskalla, syömässä kuin hotellissa ja vehkeitäni pesemässä jossain yh perheessä. Se tuli kuin viiden tähden hotelliin viikonlopuiksi viihtymään täydellä ylläpidolla vanhempiensa hotellista ja loisi viikot vanhemmillaan. Mihinkä se ei maksanut vuokraa vaan säästi oman asunnon hinnan näin kalliiseen kaupunki asuntoon. 

Sitten kun se epänormaali suhde lopulta päättyi ja minua syytettiin sen loppumisesta vaikka äijä narahti vieraista naisista ja sekin oli minun vikani, lapsen vika kun en iloinnut sen äijän meillä lojumisesta. Ihme temppuja se äijä vielä teki ja kaikki oli minun syytäni kun se sitten lähti lopullisesti. Äitini piti itseään niin ainutlaatuisena ettei se syy voinut olla siinä että se äijä kyllästyi sen naimiseen. Syy piti löytyä jostain muusta vaikka sitten lapsesta. Sillä äijällä ei ollut koskaan aikomustakaan muuttaa yhteen naisen kanssa jolla oli lapsia edellisestä suhteesta vaan käyttää hyväkseen niin kauan kunnes löytää lapsettoman naisen jonka kanssa perustaa perhe. 20v nuorempi nainen sen nappasi perheen perustamiseen joka oli aivan järkyttävän näköinen ja kelpasi vanha mies kun kenellekkään oman ikäiselleen se nainen ei kelvannut. olin onnellinen että siitä päästiin eroon mutta äitini kapinoi eikä tahtonut hyväksyä sitä. Syytti minua että pilasin heidän hienon suhteen.   En nuorena tajunnut kuinka raskaan taakan se heitti nuorelle ihmiselle joka ei sellaista ymmärrä. Eikö aikuisella ihmisellä ole mitään vastuuta omasta elämästään. 

Onkohan se mies koskaan kertonut vanhoilla päivillään tehtailemilleen lapsilleen mitä se harrasti edellisessään elämässään, tuskimpa. Minä ihmettelisin miksi isäni oli niin vanha kuin 40 kymppinen kun vasta perusti perheensä ja mitä oli siihen saakka tehnyt. Eivät he varmaankaan uskoisi että hän eli uusperheessä kymmenen vuotta siipiveikkona. 

Olen saanut paskimmat vanhemmat mitä elämässä voi saada kun nyt näkee kuinka lapsia suojellaan niin minua ei suojeltu koskaan miltään. Olen koonnut elämäni pelkästä haukkumisesta. Toinen vanhempani ilmestyi sitten vasta sairaana niin että olisin saanut hoitaa sen paskan kun ei maksanut elareitakaan vaan maksatutti veronmaksajilla niin arvatkaa voinko kunnioittaa sellaista ihmistä. Joka ei ollut suojelemassa minua koskaan. 

Parhaat vinkit uusperheille on että välttäkää niitä älkääkö koskaan sellaisia perustako sillä se on vain aikuisten tarpeita varten eikä niissä oteta muita ihmisiä huomioon. Lapset eivät rakastu niihin vieraisiin ihmisiin vaan ne ovat vieraita ikuisesti. Uusio puolisot eivät koskaan tykkää toisten tekemistä kakaroista ja lapset vaistoaa sen vaikka joku koittasi teeskennellä. Vieras on aina vieras vaikka kuinka joku koittaa väittää jotain muuta hetken huumassaan. Hyvin harvoilla synkkaa kemiat ja näitä voi löytyä jokunen mutta se on hyvin harvinaista. 

En koskaan pystynyt mitään perhettä perustamaan kun perhemalli kotoa oli ihan sairas ja epänormaali. Sisarukset kaikki ovat eronneita eikä kukaan niistäkään ole normaalia perhettä pystynynyt koskaan perustamaan. 

Olen pahoillani puolestasi. Toisaalta lohdutti lukea, että jollakin toisella on ollut vastaavia kokemuksia kuin itsellä. Alkkisäitini otti luoksensa asumaan itseään nuoremman alkkismiehen - saman, jonka kanssa ensin petti isäämme vuosikausia. Sen uuden ukon kanssa sitten dokasivat ja naivat kaikki viikonloput, myös silloin kun olin siellä. Toki ennemmin näin kavereita, teini-ikäinen kun olin, mistä äiti kyllä joskus sitten syyllisti minua, että en ollut hänen luonaan hänen vuokseen vaan siksi, että näin ystäviäni. Jos me lapset olimme epäkohteliaita äidin miesystävää kohtaan, meille osoitettiin ovea.

Olihan se todella outoa, että pienehkössä huushollissa piti tila jakaa meille vieraan aikuisen kanssa. Ikkunallisten väliovien takaa näki, kun ne äiti ja ukkonsa naivat aamulla krapuloissaan.

Koskaan näistä asioista ei ole puhuttu, kuten ei myöskään äitin alkoholismista. Eikä varsinkaan siitä, mitä äiti oli tehnyt isällemme, jonka luoksen hän sitten aina ajoittain vinkui kun ei kuitenkaan saanut suhteestta alkkikseen kaikkea sitä, mitä kaipasi. Hän kyseli humalapäissään meiltä lapsilta (teineiltä), voisikohan isä ottaa hänet takaisin.

Sanomattakin lienee selvää, että välit äitiini ovat hyiset. En ole omia lapsiani altistanut juuri lainkaan vieraille miehille; olemme olleet yli 10 vuotta keskenämme, miehiä on täällä käynyt korkeintaan ystävinä päiväsaikaan. Muutaman vuoden päästä lapset muuttavat kotoa pois. Ovat tasapainoisia, hyväntuulisia ja fiksuja teinejä.

En ole muuten ikinä kirjoiottanut tai puhunut näistä lapsuuteni asioista kenellekään. Tämä oli ensimmäinen kerta... sen verran kivulias asia :(

Onko lastesi isä kuitenkin ollut lasten elämässä aktiivisesti mukana sen 10v aikana? Onko hänellä uusi kumppani?

Itse olen pienen pojan yh ja olen myös päättänyt, etten hänen elämäänsä aio ketään pakottaa vain omien halujeni takia. Suhteeseen voin alkaa, mutta eri asunnot ehdottomasti siihen asti, kunnes poika muuttaa pois. Tämä on myös hänen kotinsa, joten hänellä pitää olla oikeus sanoa oma mielipiteensä asiaan. Jos hän itse sanoisi, että haluaa esim. seurustelukumppanini muuttavan meille ja olevan osa meidän yhteistä perhettämme, niin sitten voisin harkita asiaa. Ja miehen tietenkin pitäisi haluta olla osa meidän perhettämme.

Olen todella pahoillani omasta lapsuudestasi, ihanaa, että haluat antaa lapsillesi parempaa

Nosto

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi. Toisaalta lohdutti lukea, että jollakin toisella on ollut vastaavia kokemuksia kuin itsellä. Alkkisäitini otti luoksensa asumaan itseään nuoremman alkkismiehen - saman, jonka kanssa ensin petti isäämme vuosikausia. Sen uuden ukon kanssa sitten dokasivat ja naivat kaikki viikonloput, myös silloin kun olin siellä. Toki ennemmin näin kavereita, teini-ikäinen kun olin, mistä äiti kyllä joskus sitten syyllisti minua, että en ollut hänen luonaan hänen vuokseen vaan siksi, että näin ystäviäni. Jos me lapset olimme epäkohteliaita äidin miesystävää kohtaan, meille osoitettiin ovea.

Olihan se todella outoa, että pienehkössä huushollissa piti tila jakaa meille vieraan aikuisen kanssa. Ikkunallisten väliovien takaa näki, kun ne äiti ja ukkonsa naivat aamulla krapuloissaan.

Koskaan näistä asioista ei ole puhuttu, kuten ei myöskään äitin alkoholismista. Eikä varsinkaan siitä, mitä äiti oli tehnyt isällemme, jonka luoksen hän sitten aina ajoittain vinkui kun ei kuitenkaan saanut suhteestta alkkikseen kaikkea sitä, mitä kaipasi. Hän kyseli humalapäissään meiltä lapsilta (teineiltä), voisikohan isä ottaa hänet takaisin.

Sanomattakin lienee selvää, että välit äitiini ovat hyiset. En ole omia lapsiani altistanut juuri lainkaan vieraille miehille; olemme olleet yli 10 vuotta keskenämme, miehiä on täällä käynyt korkeintaan ystävinä päiväsaikaan. Muutaman vuoden päästä lapset muuttavat kotoa pois. Ovat tasapainoisia, hyväntuulisia ja fiksuja teinejä.

En ole muuten ikinä kirjoiottanut tai puhunut näistä lapsuuteni asioista kenellekään. Tämä oli ensimmäinen kerta... sen verran kivulias asia :(

Onko lastesi isä kuitenkin ollut lasten elämässä aktiivisesti mukana sen 10v aikana? Onko hänellä uusi kumppani?

Itse olen pienen pojan yh ja olen myös päättänyt, etten hänen elämäänsä aio ketään pakottaa vain omien halujeni takia. Suhteeseen voin alkaa, mutta eri asunnot ehdottomasti siihen asti, kunnes poika muuttaa pois. Tämä on myös hänen kotinsa, joten hänellä pitää olla oikeus sanoa oma mielipiteensä asiaan. Jos hän itse sanoisi, että haluaa esim. seurustelukumppanini muuttavan meille ja olevan osa meidän yhteistä perhettämme, niin sitten voisin harkita asiaa. Ja miehen tietenkin pitäisi haluta olla osa meidän perhettämme.

Olen todella pahoillani omasta lapsuudestasi, ihanaa, että haluat antaa lapsillesi parempaa <3

Linjoilla ollaan. Lasten isä hoiti tapaamisen sovitun mukaan, mutta muutaman vuoden päästä muutti kauas ja hiljalleen sen jälkeen tapaamisten määrä hiipui, ja vuosia sitten loppui kokonaan. Ei pidä  enää muutenkaan lapsiin yhteyttä. Hän ei ole ollut missään mielessä kovin hääppöinen isä, sillä otti meidän yhteiset lapset heti osaksi uusia suhteita eli esitteli pienet muksumme tyttöystävilleen. Varsinkin ihan ensimmäinen kerta oli selvä kostoisku minulle, mikä sekin tietysti tuntui pahalle, mutta vielä pahemmalle tuntui huomata lasten hämmennys, kun vielä kuukautta aikaisemmin olimme perhe ja sitten isä onkin uuden tuntemattoman naisen kainalossa...

Eron jälkeen jaksoin tavata miehiä ja elättelin toiveita uudesta suhteesta, mutta hiljalleen toivo alkaa olla mennyttä. Reunaehtojahan tässä on ollut niin paljon, että minkäänlaisen suhteen kehittäminen olisi ollut vaikeaa. No, toivottavasti omat lapset ovat näin saaneet turvallisen ja vakaan lapsuuden, jota osaavat toivottavasti arvostaa vaikka eivät olekaan nähneet täällä parisuhteen mallia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi. Toisaalta lohdutti lukea, että jollakin toisella on ollut vastaavia kokemuksia kuin itsellä. Alkkisäitini otti luoksensa asumaan itseään nuoremman alkkismiehen - saman, jonka kanssa ensin petti isäämme vuosikausia. Sen uuden ukon kanssa sitten dokasivat ja naivat kaikki viikonloput, myös silloin kun olin siellä. Toki ennemmin näin kavereita, teini-ikäinen kun olin, mistä äiti kyllä joskus sitten syyllisti minua, että en ollut hänen luonaan hänen vuokseen vaan siksi, että näin ystäviäni. Jos me lapset olimme epäkohteliaita äidin miesystävää kohtaan, meille osoitettiin ovea.

Olihan se todella outoa, että pienehkössä huushollissa piti tila jakaa meille vieraan aikuisen kanssa. Ikkunallisten väliovien takaa näki, kun ne äiti ja ukkonsa naivat aamulla krapuloissaan.

Koskaan näistä asioista ei ole puhuttu, kuten ei myöskään äitin alkoholismista. Eikä varsinkaan siitä, mitä äiti oli tehnyt isällemme, jonka luoksen hän sitten aina ajoittain vinkui kun ei kuitenkaan saanut suhteestta alkkikseen kaikkea sitä, mitä kaipasi. Hän kyseli humalapäissään meiltä lapsilta (teineiltä), voisikohan isä ottaa hänet takaisin.

Sanomattakin lienee selvää, että välit äitiini ovat hyiset. En ole omia lapsiani altistanut juuri lainkaan vieraille miehille; olemme olleet yli 10 vuotta keskenämme, miehiä on täällä käynyt korkeintaan ystävinä päiväsaikaan. Muutaman vuoden päästä lapset muuttavat kotoa pois. Ovat tasapainoisia, hyväntuulisia ja fiksuja teinejä.

En ole muuten ikinä kirjoiottanut tai puhunut näistä lapsuuteni asioista kenellekään. Tämä oli ensimmäinen kerta... sen verran kivulias asia :(

Onko lastesi isä kuitenkin ollut lasten elämässä aktiivisesti mukana sen 10v aikana? Onko hänellä uusi kumppani?

Itse olen pienen pojan yh ja olen myös päättänyt, etten hänen elämäänsä aio ketään pakottaa vain omien halujeni takia. Suhteeseen voin alkaa, mutta eri asunnot ehdottomasti siihen asti, kunnes poika muuttaa pois. Tämä on myös hänen kotinsa, joten hänellä pitää olla oikeus sanoa oma mielipiteensä asiaan. Jos hän itse sanoisi, että haluaa esim. seurustelukumppanini muuttavan meille ja olevan osa meidän yhteistä perhettämme, niin sitten voisin harkita asiaa. Ja miehen tietenkin pitäisi haluta olla osa meidän perhettämme.

Olen todella pahoillani omasta lapsuudestasi, ihanaa, että haluat antaa lapsillesi parempaa <3

Linjoilla ollaan. Lasten isä hoiti tapaamisen sovitun mukaan, mutta muutaman vuoden päästä muutti kauas ja hiljalleen sen jälkeen tapaamisten määrä hiipui, ja vuosia sitten loppui kokonaan. Ei pidä  enää muutenkaan lapsiin yhteyttä. Hän ei ole ollut missään mielessä kovin hääppöinen isä, sillä otti meidän yhteiset lapset heti osaksi uusia suhteita eli esitteli pienet muksumme tyttöystävilleen. Varsinkin ihan ensimmäinen kerta oli selvä kostoisku minulle, mikä sekin tietysti tuntui pahalle, mutta vielä pahemmalle tuntui huomata lasten hämmennys, kun vielä kuukautta aikaisemmin olimme perhe ja sitten isä onkin uuden tuntemattoman naisen kainalossa...

Eron jälkeen jaksoin tavata miehiä ja elättelin toiveita uudesta suhteesta, mutta hiljalleen toivo alkaa olla mennyttä. Reunaehtojahan tässä on ollut niin paljon, että minkäänlaisen suhteen kehittäminen olisi ollut vaikeaa. No, toivottavasti omat lapset ovat näin saaneet turvallisen ja vakaan lapsuuden, jota osaavat toivottavasti arvostaa vaikka eivät olekaan nähneet täällä parisuhteen mallia.

Meillä ero vielä tuore, viime syksyltä, ja mies aikansa näki lasta säännöllisesti, kunnes ei enää nähnyt. Kuulin että hänellä kuvioissa jo uusi tyttöystävä vain muutama kuukausi jälkeeni ja toivon vain ettei mies olisi tätä jo lapselle esitellyt vaikka perheelleen on koska yhdessä aikoinaam olimme että jos ei tulee niin lapselle annetaan aikaa tottua. Se siitä sitten ehkä.

Meillä isä tällä hetkellä pohtii voiko edes olla isä vai ei kun menojalkaa pakottaa ja pää kuulemma niin sekaisin että ei kai lapselle kykene isä olemaan. Minä olisin iloinen jos mies sen rehellisesti sitten sanoisi suoraan eikä vaan hiipuisi pois tai tahallaan ärsyttäisi ja yrittää saada minut tekemään sennpäätöksen puolestaan eli toivoo että ajan hänet pois niin voi syyttää minua.

Mietin kärsiikö lapsi jos miehen malli puuttuu, mutta meillä niin hyvät tuliverkot ja oma isäninja veljeni ja äiti mies ja muutamat miespuoliset ystäväni pn aktiivisesti osa lapsen elämää joten vakaamman miehenmallin saa heiltä. Parisuhteenmallia ei minulta saa mutta mieluummin opetan mikä on tärkeää ja huomioonottavaa kuin menisin itsekkäästi minä ensin asenteella. Jos lapsille olisi vanhempama ok tätä minä ja mahdollinen uusi kumppani muuttaisimme saman katon alle niin silloin ehkä. Ilman heidän kanssaa keskustelua en asiaa tekisi. Lisää lapsia en halua enkä tee, joten yhteiaen rakkausvauvan tarvekaan I taustalla ohjaile päätöksiäni. Lapset saman miehen kanssa on minun tapani ja nyt meni näin, mutta uusien miesten kanssa en missään tapauksessa lapsia alkaisi tekemään. Se olisi kyllä vastoin omia arvojani.

Kiitps kun vastasit, ihana huomata että lapsrt pärjää vaikka isä ei olisikaan paikalla, kun aina maalataan kuvaa isättömistä hulttiolapsista, jotka rikkinäisyydessään eivät pärjää missään.

T. Edellinen kysyjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi. Toisaalta lohdutti lukea, että jollakin toisella on ollut vastaavia kokemuksia kuin itsellä. Alkkisäitini otti luoksensa asumaan itseään nuoremman alkkismiehen - saman, jonka kanssa ensin petti isäämme vuosikausia. Sen uuden ukon kanssa sitten dokasivat ja naivat kaikki viikonloput, myös silloin kun olin siellä. Toki ennemmin näin kavereita, teini-ikäinen kun olin, mistä äiti kyllä joskus sitten syyllisti minua, että en ollut hänen luonaan hänen vuokseen vaan siksi, että näin ystäviäni. Jos me lapset olimme epäkohteliaita äidin miesystävää kohtaan, meille osoitettiin ovea.

Olihan se todella outoa, että pienehkössä huushollissa piti tila jakaa meille vieraan aikuisen kanssa. Ikkunallisten väliovien takaa näki, kun ne äiti ja ukkonsa naivat aamulla krapuloissaan.

Koskaan näistä asioista ei ole puhuttu, kuten ei myöskään äitin alkoholismista. Eikä varsinkaan siitä, mitä äiti oli tehnyt isällemme, jonka luoksen hän sitten aina ajoittain vinkui kun ei kuitenkaan saanut suhteestta alkkikseen kaikkea sitä, mitä kaipasi. Hän kyseli humalapäissään meiltä lapsilta (teineiltä), voisikohan isä ottaa hänet takaisin.

Sanomattakin lienee selvää, että välit äitiini ovat hyiset. En ole omia lapsiani altistanut juuri lainkaan vieraille miehille; olemme olleet yli 10 vuotta keskenämme, miehiä on täällä käynyt korkeintaan ystävinä päiväsaikaan. Muutaman vuoden päästä lapset muuttavat kotoa pois. Ovat tasapainoisia, hyväntuulisia ja fiksuja teinejä.

En ole muuten ikinä kirjoiottanut tai puhunut näistä lapsuuteni asioista kenellekään. Tämä oli ensimmäinen kerta... sen verran kivulias asia :(

Onko lastesi isä kuitenkin ollut lasten elämässä aktiivisesti mukana sen 10v aikana? Onko hänellä uusi kumppani?

Itse olen pienen pojan yh ja olen myös päättänyt, etten hänen elämäänsä aio ketään pakottaa vain omien halujeni takia. Suhteeseen voin alkaa, mutta eri asunnot ehdottomasti siihen asti, kunnes poika muuttaa pois. Tämä on myös hänen kotinsa, joten hänellä pitää olla oikeus sanoa oma mielipiteensä asiaan. Jos hän itse sanoisi, että haluaa esim. seurustelukumppanini muuttavan meille ja olevan osa meidän yhteistä perhettämme, niin sitten voisin harkita asiaa. Ja miehen tietenkin pitäisi haluta olla osa meidän perhettämme.

Olen todella pahoillani omasta lapsuudestasi, ihanaa, että haluat antaa lapsillesi parempaa <3

Linjoilla ollaan. Lasten isä hoiti tapaamisen sovitun mukaan, mutta muutaman vuoden päästä muutti kauas ja hiljalleen sen jälkeen tapaamisten määrä hiipui, ja vuosia sitten loppui kokonaan. Ei pidä  enää muutenkaan lapsiin yhteyttä. Hän ei ole ollut missään mielessä kovin hääppöinen isä, sillä otti meidän yhteiset lapset heti osaksi uusia suhteita eli esitteli pienet muksumme tyttöystävilleen. Varsinkin ihan ensimmäinen kerta oli selvä kostoisku minulle, mikä sekin tietysti tuntui pahalle, mutta vielä pahemmalle tuntui huomata lasten hämmennys, kun vielä kuukautta aikaisemmin olimme perhe ja sitten isä onkin uuden tuntemattoman naisen kainalossa...

Eron jälkeen jaksoin tavata miehiä ja elättelin toiveita uudesta suhteesta, mutta hiljalleen toivo alkaa olla mennyttä. Reunaehtojahan tässä on ollut niin paljon, että minkäänlaisen suhteen kehittäminen olisi ollut vaikeaa. No, toivottavasti omat lapset ovat näin saaneet turvallisen ja vakaan lapsuuden, jota osaavat toivottavasti arvostaa vaikka eivät olekaan nähneet täällä parisuhteen mallia.

Jos saan vielä kysyä. Tiedätkö onko lasten isällä uusi suhde tai iihen syntyneitä lapsia? Onko lapsillasi iis sisaruksia isänsä kautta joita eivät ole tavanneet? Jos on niin ovatko koskaan puhuneet heistä ja miltä tuntuu isän uusi perhe?

T. Sama

Meillä mies asuu minun ja lasteni kanssa ja menee oikein hyvin. Ikävä kyllä miehen exä on alusta asti näyttänyt negatiivisuutensa minua kohtaan heidän yhteiselle lapselleen ja utelee lapselta minun ja lapsen välisistä keskusteluista. Antaa sitten palautetta miehen kautta, jos olen ollut liian läheinen lapselle tai puhunut "vääristä" asioista. En vain ole puhunut hänen väittämään asioita, vaan hänen tarkoitus on selvästi vain ärsyttää. Hän muutti lapsen kanssa eron jälkeen niin kauas, että lapsi käy vain viikonloppuisin. Näistä syistä välimme lapsen tai teinin kanssa ovat jääneet etäiseksi, vaikka hyvin toimeen tulemmekin.

Olen nyt noin kolmannella kuulla raskaana ja päätimme, ettemme kerro teinille asiasta ennen kuin raskauden alkaa huomata selkeästi. En vain jaksa showta, joka siitä syntyy. Mies on ihana mies ja isä ja tuntuu kamalalta, että joku haluaa hänelle kostaa noin. Ero on yleensä, ja oli heidänkin kohdallaan, ihan yhteinen epäonnistuminen, johon en ole syyllinen minä eikä ainakaan lapsi :(

Nosto

On kyl voimaton olo ja omalla tavallaan ahdistunut..

Itse kotona vauvan kans.. miehen vanhin lapsi vaihteeks päätti lintsata koulusta.. herätys ei kuulemma herättänyt mut olisi ollut hyvin aikaa pukea jne että olisi päässyt miehen kyydillä kouluun.. mut ei mitään elettä et olisi lähtenyt, en tiedä ehtikö sit loppupelis kukaan ajoissa kouluun/töihin kun mies koitti saada tätä kouluun.. ja pääsisi kyllä kävellenkin/pyörällä, jos vaan viitsi lähtee (alle 3km matka). Ja 1 auto vaan tällä hetkellä niin en itse pääse viemään jos olisiki ollut halukas lähteen..

Eipä varsinaisesti aiheeseen liittynyt mutta kait jonnekin halus purkaa tätä oloa..

Vierailija kirjoitti:

On kyl voimaton olo ja omalla tavallaan ahdistunut..

Itse kotona vauvan kans.. miehen vanhin lapsi vaihteeks päätti lintsata koulusta.. herätys ei kuulemma herättänyt mut olisi ollut hyvin aikaa pukea jne että olisi päässyt miehen kyydillä kouluun.. mut ei mitään elettä et olisi lähtenyt, en tiedä ehtikö sit loppupelis kukaan ajoissa kouluun/töihin kun mies koitti saada tätä kouluun.. ja pääsisi kyllä kävellenkin/pyörällä, jos vaan viitsi lähtee (alle 3km matka). Ja 1 auto vaan tällä hetkellä niin en itse pääse viemään jos olisiki ollut halukas lähteen..

Eipä varsinaisesti aiheeseen liittynyt mutta kait jonnekin halus purkaa tätä oloa..

Sama täällä. Ärsyttää. Ja ihan oma lapsi on.

Uusperhe on yksi maailman inhottavimmista ideoista.

Isäni kuoli nuorena ja vielä näin aikuisenakin vähän kadehtin kavereita, jotka voivat missä tahansa pulassa soittaa isälleen. Ja joiden äitiä se ei koskaan haittaa, ei tarvitse miehen valita, antaako itsestään sillä hetkellä lapsilleen vain vaimolleen.

Mitä ihmettä siellä uusperheäitien ja uusvaimojen päissä liikkuu, kun ette anna miehenne olla kunnon isä omille lapsilleen??

Vierailija kirjoitti:

Isäni kuoli nuorena ja vielä näin aikuisenakin vähän kadehtin kavereita, jotka voivat missä tahansa pulassa soittaa isälleen. Ja joiden äitiä se ei koskaan haittaa, ei tarvitse miehen valita, antaako itsestään sillä hetkellä lapsilleen vain vaimolleen.

Mitä ihmettä siellä uusperheäitien ja uusvaimojen päissä liikkuu, kun ette anna miehenne olla kunnon isä omille lapsilleen??

Miten en anna miehen olla kunnon isä?

Minä olen näitä, jotka väistyvät syrjään, kun miehen lapsi tulee. Ja saan siitä haukkuja av:lla.