Lapset pitäisi tehdä nuorena - töitä ehtii tehdä vanhana

Ja ah, äitiys ei kerrytä eläkettä.

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Parempi palkka.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Mitä kävi parisuhteelle?

Minä opiskelin insinööriksi, lapsi 24-vuotiaana, sitten toinen korkeakoulututkinto supernopeasti ja töihin vaan.

Kyllähän se naisten pitäisi synnyttää lapset nuorina koska naisten kyky tulla raskaaksi heikkenee noin 30 ikävuoden jälkeen. Myös nuorempina äidit jaksaa paremmin hoitaa lapsia.

Tässä pätee hyvin sanonta "jokainen taplaa tyylillään".

Vierailija kirjoitti:

Tässä pätee hyvin sanonta "jokainen taplaa tyylillään".

..., mutta miksi toisten tyyliä tuetaan rahallisesti enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Minä sain pari lastani kolmekymppisenä. Oli sekin oikein hyvä valinta. Oli takana korkeakouluopiskelut, työkokemusta, matkustelut, harrastukset, huoleton onnellinen opiskelijanuoruus ym. Aikuisena ja aikuisen järjellä valittu puoliso. Ja nyt toistakymmentä vuotta myöhemminkin kaikki kivasti, sama hyvä puoliso ja lapset jo melko isoja. Nyt pidetään hauskaa vielä perheenä, matkustellaan, harrastetaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Nostan kyllä hattua sinulle, koska suurin osa ei kai näin tee. Mutta, asiat eivät ole myöskään ihan näin mustavalkoisia. Itse sain esikoiseni vasta 39-vuotiaana ja kyllä, olisin halunnut saada lapsen nuorempana, mutta sopivaa miestä ei löytynyt. Elämä vaan meni näin. Nyt voin kuitenkin sanoa, että olin kokenut jo kaiken ennen äitiyslomaa ja olin täydellä äitiyspäivärahalla kotona sekä oman tyttäreni että poikapuoleni kanssa, kun hän aloitti koulun. Uusi sivu vain kääntyi elämässä. Tietysti olisin jaksanut paremmin 10v. nuorempana ja siksi toivon, että perhettä tuettaisiin enemmän ensimmäisen lapsen kohdalla, koska sehän yleensä se kallein on - ei toinen tai kolmas.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Samma här!

Hyvät valinnat kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Minä sain pari lastani kolmekymppisenä. Oli sekin oikein hyvä valinta. Oli takana korkeakouluopiskelut, työkokemusta, matkustelut, harrastukset, huoleton onnellinen opiskelijanuoruus ym. Aikuisena ja aikuisen järjellä valittu puoliso. Ja nyt toistakymmentä vuotta myöhemminkin kaikki kivasti, sama hyvä puoliso ja lapset jo melko isoja. Nyt pidetään hauskaa vielä perheenä, matkustellaan, harrastetaan jne.

Näin 'valitsee' suurin osa. Koska yhteiskunnan tuet siihen ohjaavat. Mutta onko oikein rangaista toisin valitsevia heikommalla toimeentulolla?

Hyvät valinnat kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Minä sain pari lastani kolmekymppisenä. Oli sekin oikein hyvä valinta. Oli takana korkeakouluopiskelut, työkokemusta, matkustelut, harrastukset, huoleton onnellinen opiskelijanuoruus ym. Aikuisena ja aikuisen järjellä valittu puoliso. Ja nyt toistakymmentä vuotta myöhemminkin kaikki kivasti, sama hyvä puoliso ja lapset jo melko isoja. Nyt pidetään hauskaa vielä perheenä, matkustellaan, harrastetaan jne.

Eipä nuo vanhana solmitut liitotkaan näytä aina niin järkeviltä.

T. Nuorena järjettömänä valittu puoliso, ja 50 vuoden liitto. Lapset alkavat olla vanhuksia😘

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Mitä kävi parisuhteelle?

Naimisissa ollaan edelleen. Lasten hankinta jo tuossa iässä oli molempien tietoinen päätös, ei mikään vahinko joka olisi sitonut toisiimme "ennen aikojaan". Toki on niinkin että nykyään moni ei halua sitoutua lopullisesti keneenkään vielä tuossa iässä, eikä silloin kannata lapsia vielä tehdä. Me aloimme miehen kanssa seurustella 16-vuotiaana ja molemmilla oli alusta asti tunne, että tämä on loppuelämän juttu nyt. (Siinä on toinen asia mitä sukulaiset kyseenalaisti urakalla, että voiko teinisuhde kestää, sen lisäksi että kyseenalaistivat sen että opiskelen ammatin vaikka saan lapsia)

Hyvät valinnat kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Minä sain pari lastani kolmekymppisenä. Oli sekin oikein hyvä valinta. Oli takana korkeakouluopiskelut, työkokemusta, matkustelut, harrastukset, huoleton onnellinen opiskelijanuoruus ym. Aikuisena ja aikuisen järjellä valittu puoliso. Ja nyt toistakymmentä vuotta myöhemminkin kaikki kivasti, sama hyvä puoliso ja lapset jo melko isoja. Nyt pidetään hauskaa vielä perheenä, matkustellaan, harrastetaan jne.

Joo monelle luonteelle varmaan tuollainen vapaa opiskelijaelämä ja nuoruus on tärkeitä. Itse olin ja olen (niin kuin on mieskin) hyvin introvertti it-nörtti, kirjatoukka ja koti-ihminen. Ei ole koskaan kiinnostanut riennot joissa on muita ihmisiä, eikä esim. matkat. Olen siis nuoresta asti ollut monen mielestä tylsä ihminen, mutta elämä sellaisena on kyllä ollut mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Olen 34v ja musta on ihanaa kun mulla on pieniä lapsia. Työt odottaa siellä jossain, hyvässä asemassa olen ei rahasta pulaa. Ei mulla ole mitään hätää, päinvastoin. Ei sillä että kadehtia tarvitsisi mutta ei mulla ole mitään kiirettä saada isoja lapsia pois elämästäni, olen nuoruuteni elänyt ja tästä eteenpäin on ihan sama vaikka lapset asuisi luonani maailman tappiin.

Näissä keskusteluissa ei oteta taas yhtään mitään muuta huomioon kun ikä. Itselläni ei ainakaan olisi opiskelu onnistunut omalla alallani pieni lapsi kainalossa, mihin hänet luentojen ja tenttiin lukemisen ajaksi laittaa, kun mieskin opiskeli ja kävi töissä. Monen nuoren, jolla lapsia, opiskelijan salaisuus on neljäkin Isovanhempaa. Kaikilla taas ei ole yhtään. Sitten nämä lapsensa isovanhemmilla hoidattaneet elvistelevät, miten opiskelut ja urat sujuu. Hyvä heille, mutta kaikille se ei ole mahdollista esim välimatkojen vuoksi, isovanhempi kuollut jne. Kaikki eivät löydä puolisoa nuorena, toimeentulo on heikko ym. Lisääntyminen harvoin on vaan päätöksestä kiinni. Siksi se kukin taplaa tyylillään ja vielä tilanteensa mukaan sopii näihin lisääntymisasioihin hyvin. Turha kiistellä mikä paras ikä. Biologisesti nuoruus, sosiaalisesti ehkä joku muu ikä, lapsen kannalta ehkä hieman vanhempana jne. Mutta se milloin juuri minä lisäännyn ei ole muiden kannalta ehkä se paras.

En ymmärrä kysymystä? Jos olet ehtinyt vuoden olla töissä vaikka 19 vuotiaana saat samaa päivärahaa kuin yhtäpaljon tienaava 37 vuotias?

Nimenomaan olisi paljon järkevämpää tehdä lapset vanhempana, vasta sitten kun on valmistunut koulusta ja kerännyt riittävästi rahaa säästöön lapsen elätystä varten. Et voi sokeasti olettaa, että yhteiskunta ilomielin elättää sinut ja lapsesi (tai edes että mies elättää teidät yksin). Kaiken lisäksi vanhempanakin voi aivan täysin hyvin tulla äidiksi ja synnyttää täysin terveitä lapsia. 

Pian 40-vuotias isosiskoni päätti tehdä lapset parikymppisenä, ja se ei todellakaan kannattanut sillä hänellä on ollut suuria vaikeuksia päästä työelämään kiinni hyvin arvosanoin valmistumisesta huolimatta. Nyt kun itse olen 34 ja ollut melkein 10 vuotta alani töissä, minulla on myös riittävästi rahaa säästettynä lapsen elätystä varten ja olemme miehen kanssa alkaneet yrittää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse valinnut tuon otsikon mukaisen järjestyksen tehdä asiat elämässäni ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Lapset 19- ja 21-vuotiaana, sitten yliopistoon ja nopeasti valmistuminen, ja työelämään. Opiskelun kanssa sopi todella hyvin yhteen pienten lasten äitiys, ja sitten kun valmistui ja meni töihin lapset ei ihan niin pieniä ollutkaan enää. Nyt olen 34 v eikä käy kateeksi ikäisiäni kollegoita joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Omat alkaa olla jo itsenäisiä ja isoja, ja voin keskittyä uraan rauhassa.

Mutta kyllä siitä kanssaihmisiltä aikanaan kovaa kritiikkiä sai, että alkoi lapsentekoon ennen kouluja, ja ennen kuin on niitä varaa itse elättää. Kaikki "povasivat", että kyllä ne koulut jää ja paskaduuneja tulen tekemään loppuikäni. Vaan eipä jääneet koulut.

Mitä kävi parisuhteelle?

Naimisissa ollaan edelleen. Lasten hankinta jo tuossa iässä oli molempien tietoinen päätös, ei mikään vahinko joka olisi sitonut toisiimme "ennen aikojaan". Toki on niinkin että nykyään moni ei halua sitoutua lopullisesti keneenkään vielä tuossa iässä, eikä silloin kannata lapsia vielä tehdä. Me aloimme miehen kanssa seurustella 16-vuotiaana ja molemmilla oli alusta asti tunne, että tämä on loppuelämän juttu nyt. (Siinä on toinen asia mitä sukulaiset kyseenalaisti urakalla, että voiko teinisuhde kestää, sen lisäksi että kyseenalaistivat sen että opiskelen ammatin vaikka saan lapsia)

Eihän se järjestys oli ongelma, jos päässä kaikki on kohdillaan molemmilla ;). Järkevät valinnat teillä, kritisoijat eivät vaan itse tuohon pystyisi...

Viimeistään 25 v lapset, kun itse 45 vuotias, ovat jo omillaan. Siinä jää hyvää aikaa nauttia elämän parhaasta ajasta: keski-aikuisuudesta.

Itse sain vasta 30 v esikoisen, vähän myöhästyin siis, mutta ihan ok näinkin :).