Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Maaliskuussa naimisiin, mies vaatii sopimuksen allekirjoittamista
29.12.2019 |
Niin siis ollaan menossa naimisiin ja nyt mies otti esille yhden asian. Miehellä on harvinainen, suojattu sukunimi jonka olen ottamassa itselleni. Mies vaatii nyt, että kirjoitan alle sellaisen sopimuksen että kos me joskus erotaan, niin minun on otettava tyttönimeni takaisin.
Aikamoinen shokki oli kuulla tuollainen vaatimus näin viime tipassa. Miehellä on kivan kuuloinen nimi ja itsellä suomalaiseen tyypilliseen tapaan tyyppiä ”toropainen”. En kuitenkaan haluaisi allekirjoittaa mitään, minusta tuo tuntuu kiristykseltä. Onko tuollainen sopimus laillinen? Kannattaako vetää asianajaja tähän asiaan mukaan?
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopimus kuulostaa järkevältä. Kaikkein järkevintä olisi tietysti alunperinkin pitää oma sukunimi. Mikä ihme hinku naisilla on luopua omasta sukunimestään, joka on ollut itsellä esim. 30 vuotta? Ymmärrän sen ainoastaan silloin, jos oma nimi on Sikiö tms.
Samaa ihmettelen. Yksi tuttu tosin meni naimisiin ja otti nimekseen Sikiön, joka oli miehensä nimi. No, makuja on monia.
No huh 😂😂😂 Kuinka hirveä oman nimen on pitänyt olla, että haluaa Sikiöksi? 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lopu avioliitonkaan kautta saatu sukulaisuus eroon. Vaimo n.o 1 jne.
Vaimo ei ole miehensä sukulainen.
Kuuluu samaan perheeseen ja laajemmin sukuun.
Sukulaisuus on enemmän kuin vain verisukulaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopimus kuulostaa järkevältä. Kaikkein järkevintä olisi tietysti alunperinkin pitää oma sukunimi. Mikä ihme hinku naisilla on luopua omasta sukunimestään, joka on ollut itsellä esim. 30 vuotta? Ymmärrän sen ainoastaan silloin, jos oma nimi on Sikiö tms.
Samaa ihmettelen. Yksi tuttu tosin meni naimisiin ja otti nimekseen Sikiön, joka oli miehensä nimi. No, makuja on monia.
No huh 😂😂😂 Kuinka hirveä oman nimen on pitänyt olla, että haluaa Sikiöksi? 😂
Ohis: Minusta Sikiössä ei ole mitään vikaa. Sehän tarkoittaa käytännössä vauvaa. Ennemmin minä Sikiö olisin kuin vaikkapa Finni, Kivessilta, Haaraparta tms.
Heh, täällä ei ymmärretä, että suku on laajempi käsite kuin verisuku. Sukuun tullaan, liitytään, naidaan tai otetaan ottolapseksi.
Ne tiedot jäävät virallisiin papereihin.
"Vaimo liittyy miehen sukuun" Millä kivikaudella te oikein elätte :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Vaimo liittyy miehen sukuun" Millä kivikaudella te oikein elätte :D
Ja mies vaimonsa sukuun. Siitä saa anopin, apen, ehkä vävyjä ja kälyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopimus kuulostaa järkevältä. Kaikkein järkevintä olisi tietysti alunperinkin pitää oma sukunimi. Mikä ihme hinku naisilla on luopua omasta sukunimestään, joka on ollut itsellä esim. 30 vuotta? Ymmärrän sen ainoastaan silloin, jos oma nimi on Sikiö tms.
Samaa ihmettelen. Yksi tuttu tosin meni naimisiin ja otti nimekseen Sikiön, joka oli miehensä nimi. No, makuja on monia.
No huh 😂😂😂 Kuinka hirveä oman nimen on pitänyt olla, että haluaa Sikiöksi? 😂
Ohis: Minusta Sikiössä ei ole mitään vikaa. Sehän tarkoittaa käytännössä vauvaa. Ennemmin minä Sikiö olisin kuin vaikkapa Finni, Kivessilta, Haaraparta tms.
Tuo Haaraparta olisi toisaalta aika heavy, ja ehdottomasti mieleenpainuva. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komppaan 1.stä, mutta olisiko tuollainen edes sitova sopimus Suomessa?
Asianajajasta puhuminen tässä yhteydessä ei edistä liittonne asiaa.
Ei ole. Edes omasta aloitteesta ja vapaasta tahdosta ei voi tehdä sopimuksia, jotka "ylittäisivät" Suomen lain. Laki määrää sukunimestä ja sen mukaan eronnut voi käyttää edelleen eksänsä sukunimeä. Myöskään miehen vaatimalla kirjallisella sopimuksella ei ole yhtään mitään arvoa oikeudessa.
Eihän tuo ole lainvastainen järjestely, nimen säilyttäminen on tahdonvaltaista, siihen pitää vain sitoa sopimussakko tai jokin muu velvoite, jotta olisi tehokas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ero tulee, niin kuuluuhan exä sukuun yhä, varsinkin jos on yhteisiä lapsia.
Eli siinä mielessä miehen vaatimus on mielestäni väärä tulevalle vaimolle ja mahd lasten äidille. Elämässä ei ole takeita, mutta niitä mies nyt yrittää saada. Jospa eivät avioutuisikaan?
Jos nyt tämä on totta. Jokin aloituksessa häiritsee.
Jos ei yhteisiä lapsia ole, niin exä kuuluu sukuun yhtä paljon kuin kaikki muutkin keiden kanssa on seurustellut. Eli eipä yhtään, sitä se avioero on.
Avioliiton kautta liitytään virallisesti puolison sukuun eliniäksi ja se näkyy kaikissa virallisissa asiakirjoissa, vaikka ei olisi lapsia.
Minun mummin ensimmäinen avioliitto kesti vajaa 2vk, lapsettomana, kun mies kaatui sodassa ja se näkyi ja huomioitiin vielä yli 70v päästä mummin perunkirjoitustilaisuudessa.
En minä ole mitään sukua mieheni sisaruksille tai vanhemmille. Eikä ole kukaan mukaan aviovaimo. Miehellä on oma sukunsa ja naisella omansa. Kun minun vanhempani kuolevat, ei mieheni peri heiltä yhtään mitään. Minä ja sisarukseni perimme.
Suku nyt sattuu olemaan paljon laajempi käsite, kuin perintökaari.
Sukuun tullaan, naidaan, adoptoidaan jne.
Esim. siskoni ei ole verisukulainen, vaikka hän on virallisesti sukumme jäsen ja hän on tullut sukuun adoption kautta.
Meillä on tehty sukuselvitys 1500-luvulta alkaen ja kyllä siellä jäseninä ovat jotka ovat eläneet vain muutaman päivän tai tunnit, samoin puolisot, joiden avioliitto on kestänyt muutaman viikon, kun oli Suomessa sisällissota ja viimeinen sota ja puoliso kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komppaan 1.stä, mutta olisiko tuollainen edes sitova sopimus Suomessa?
Asianajajasta puhuminen tässä yhteydessä ei edistä liittonne asiaa.
Ei ole. Edes omasta aloitteesta ja vapaasta tahdosta ei voi tehdä sopimuksia, jotka "ylittäisivät" Suomen lain. Laki määrää sukunimestä ja sen mukaan eronnut voi käyttää edelleen eksänsä sukunimeä. Myöskään miehen vaatimalla kirjallisella sopimuksella ei ole yhtään mitään arvoa oikeudessa.
Eihän tuo ole lainvastainen järjestely, nimen säilyttäminen on tahdonvaltaista, siihen pitää vain sitoa sopimussakko tai jokin muu velvoite, jotta olisi tehokas.
Oli mikä tahansa sopimus, se pitää noudattaa Suomen lainsäädäntöä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, miksi joku haluaisi säilyttää saman nimen erottuaankin. Jos esimerkiksi on ollut 20 vuotta naimisissa ja sinä aikana luonuturaa, jossa nimi ja sen tunnettuus on tärkeää: vaikka kirjailijana, taiteilijana, tieteentekijänä tai vastaavana. Näissä jatkomenestys on aina kiinni aikaisemmista saavutuksista ja siitä, muistetaanko ne. Silloin luopuminen nimestä tarkoittaa myös luopumista luomastaan ammattittunnettuudesta ja siis osasta uraansa. Nimenluonti pitäisi tavallaan aloittaa alusta viisikymppisenä.
Tämän tietysti välttää sillä, kun ei alunperinkään ota puolison nimeä.
Ai niinkö Kata Kärkkäisellä, kukaan ei enää muista Katan uraa, mutta joku Souri muistetaan? Jos on kuuluisa yhdellä nimellä, niin kyllä se kuuluisuus seuraa toisellekin nimelle. Niinkö Tanja Vienosella, vai Saarelalla, vai Karpelalla? Kaikki tietää Suvi Miinalan ja Lola Wallinkosken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän sinun sitä lupausta tarvi pitää, jos eroatte. Minkä mies sille mahtaa, jos päätätkin pitää hänen nimensä vaikka tiet eroavat?
AP täällä. Nyt on valjastettu miehen aukikin tähän taisteluun jo. Sain tekstarin miehen äidiltä että minun tulisi nyt ajatella hänen poikansa parasta ja allekirjoittaa tämä ”sopimus”. En ole vastannut vielä mitään .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä oma nimesi ja vaadi kirjallista sopimusta, että mahdolliset tulevat lapsenne tulevat saamaan sinun sukunimesi.
Vierailija kirjoitti:
No miksi sinä edes eron tulessa haluaisit pitää henkilön nimen, jonka kanssa et halua olla naimisissa? Nimi paperiin vaan. Jos ette eroa niin eihän sillä ole mitään väliä.
Itse en ainakaan halua eri sukunimeä kuin omat lapseni. Eli sopimukseen tulisi myös pykälä että lasten sukunimi vaihtuu myös minun tyttönimekseni jos erotaan.
Vierailija kirjoitti:
AP täällä. Nyt on valjastettu miehen aukikin tähän taisteluun jo. Sain tekstarin miehen äidiltä että minun tulisi nyt ajatella hänen poikansa parasta ja allekirjoittaa tämä ”sopimus”. En ole vastannut vielä mitään .
Pidä oma sukunimesi ihan suosiolla, pääset vähemmällä, kun koko suku tuntuu hankalalta. En muista, oliko teillä lapsia, mutta lapsi saa syntyessään äitinsä sukunimen. Sinun ei tarvitse suostua siihen, että lapsille laitetaan isän sukunimi.
Mä allekirjoittaisin, jos olisi miehelle tärkeä juttu.
Itsehän otin tässä hiljattain mieheni sukunimen edes menemättä naimisiin niin ollaan hänen ja yhteisen lapsemmen kanssa samannimisiä. (Voisihan sitä naimisiinkin mennä, mutten raskausaikana halunnut, kun tuntui mölöltä ajatukselta olla omissa häissä vesilinjalla.. mahdollisista polttareista puhumattakaan!)
tuommoinen sopimus on laiton. Laita nimi alle ja sen jälkeen revi se, koska sillä ei tee mitään. Ihan turha sopimus jos ei laki tuommosta oikeutta aviopuolisolle salli märäillä. Ihan sama mitä teet, se on hyödytön paperi.Soita nyt kuitesi ensin lakimiehelle.
Älä ota miehesi nimeä lainkaan, niin ongelma on ratkaistu.
Toisaalta voit huoletta pistää nimen paperiin, sillä sopimus on mitätön, eikä tuollaista asiaa voi sopia.
Alue: Aihe vapaa
En minä ole mitään sukua mieheni sisaruksille tai vanhemmille. Eikä ole kukaan mukaan aviovaimo. Miehellä on oma sukunsa ja naisella omansa. Kun minun vanhempani kuolevat, ei mieheni peri heiltä yhtään mitään. Minä ja sisarukseni perimme.