Aikuisen tyttären raivokohtaukset, pitääkö vain kestää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokin persoonallisuushäiriö todennäköisesti. Entinen naisystäväni oli samantyyppinen, saattoi räjähtää milloin vaan ja sitten heitteli tavaroita ja karjui isoon ääneen. Joskus kävi päällekin, haukkui minua, kiristi itsemurhalla. Hänellä oli monenlaista diagnosoitua mielenterveysongelmaa, mm. psykoottista masennusta, skitsoaffektiivinen häiriö ja hän "hoiti" itseään reseptilääkkeiden lisäksi kaikilla päihteillä mitä sai hommattua (mm. Subutex, amfetamiini, bentsodiatsepiinit, Lyrica  olivat suosittuja). Oli ihan hirveää elämää hänen kanssaan, lopulta kun erosimme, olin valtavan helpottunut. Ei enää ikinä mieleltään epävakaata seuraa, kiitos.

Persoonallisuushäiriöt syntyvät lapsuudessa ja nuoruudessa, kun persoona on kehitysvaiheessa ja joutuu sopeutumaan epäterveisiin olosuhteisiin. Enkä tarkoita pelkästään alkoholismia ja väkivaltaa tms. vaan myös tukahduttavia perhesuhteita, rakkaudettomuutta ja puhumattomuutta.

Onpa vanhanaikaista syyttää kaikesta vanhempia. Edelleenkään ei pystytä varmuudella sanomaan, mistä erilaiset psyykkiset häiriöt johtuvat. Osa syistä on kuitenkin geneettisiä ja jotkut lapset ovat heti pienestä haastavampia, vaikeampia hoitaa. Mukana voi olla neuropsykiatrisia syitä, joita ei ole vielä pystytty selvittämään.  Tutkimuksia on myös tehty aineenvaihdunnan vaikutuksista aivojen kehittymiseen ja psyykkisiin oireisiin.

Vaikka ap:n tyttären tunne-elämän ja käytöksen ongelmat olisivat jotenkin osittain ap:n aiheuttamia, ne ovat nyt tyttären vastuulla koska hän on aikuinen ja vastuussa itsestään. Toisekseen paras apu tyttärellekin on, ettei ap enää mahdollista hänen aggressioitaan. Eli aina kun raivoaa -> ap poistuu tilanteesta, lopettaa puhelun jne. Ilmoittaa tyttärelle, että hänen käytöksensä takia pitää vähän taukoa hänestä, älä ota yhteyttä, minä (ap) otan yhteyttä kun tuntuu taas sopivalta. Jokaisen pahan raivarin jälkeen pidennä taukoa. Vähäisempään kiukutteluun puutu heti "ole hyvä äläkä puhu minulle noin" "minulle ei puhuta noin" "käyttäydyt ilkeästi, lopeta heti tai tämä kyläily oli tässä".

Jos aikuinen ei kykene hallitsemaan itseään, ja käyttää emotionaalista väkivaltaa, on tämän aikuisen itsensä vastuulla hakea apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokin persoonallisuushäiriö todennäköisesti. Entinen naisystäväni oli samantyyppinen, saattoi räjähtää milloin vaan ja sitten heitteli tavaroita ja karjui isoon ääneen. Joskus kävi päällekin, haukkui minua, kiristi itsemurhalla. Hänellä oli monenlaista diagnosoitua mielenterveysongelmaa, mm. psykoottista masennusta, skitsoaffektiivinen häiriö ja hän "hoiti" itseään reseptilääkkeiden lisäksi kaikilla päihteillä mitä sai hommattua (mm. Subutex, amfetamiini, bentsodiatsepiinit, Lyrica  olivat suosittuja). Oli ihan hirveää elämää hänen kanssaan, lopulta kun erosimme, olin valtavan helpottunut. Ei enää ikinä mieleltään epävakaata seuraa, kiitos.

Persoonallisuushäiriöt syntyvät lapsuudessa ja nuoruudessa, kun persoona on kehitysvaiheessa ja joutuu sopeutumaan epäterveisiin olosuhteisiin. Enkä tarkoita pelkästään alkoholismia ja väkivaltaa tms. vaan myös tukahduttavia perhesuhteita, rakkaudettomuutta ja puhumattomuutta.

Onpa vanhanaikaista syyttää kaikesta vanhempia. Edelleenkään ei pystytä varmuudella sanomaan, mistä erilaiset psyykkiset häiriöt johtuvat. Osa syistä on kuitenkin geneettisiä ja jotkut lapset ovat heti pienestä haastavampia, vaikeampia hoitaa. Mukana voi olla neuropsykiatrisia syitä, joita ei ole vielä pystytty selvittämään.  Tutkimuksia on myös tehty aineenvaihdunnan vaikutuksista aivojen kehittymiseen ja psyykkisiin oireisiin.

Ei suinkaan vanhanaikaista, vaan ihan tämän päivän näkemystä persoonallisuushäiriöiden syntyyn. Toki nepsylapsen vanhemmuudessa vuorovaikutus lapseen voi olla haastavaa, mutta tällöin on haettava apua, ettei suurempia vaurioita lapseen synny kasvun myötä. Jos ei apua halua hakea, niin silloin on vanhemmassa syy ja se on lastensuojelullisen puuttumisen paikka.

Hyvin usein lapsessa ei ole kuitenkaan mitään vikaa, mutta kiintymyssuhde- ja vuorovaikutushäiriöt vanhemman kanssa aiheuttavat ongelmia, jotka sitten näkyvät viimeistään aikuisuudessa. Usein tämä on vielä opittujen haitallisten vuorovaikutusmallien ja häiriöiden sukupolvien ketju, ellei joku sukupolvi sitä tiedosta ja katkaise ketjua.

Perheneuvolapsykologi

Ap mitä jos joskus osoittaisit empatiaa, kysyisit miksi tyttärelläsi on paha mieli, tarjoaisit lämpöä ja kuuntelevaa korvaa, lohdutustakin. Miettisit myös omaa osuuttasi siihen, miksi välinne ovat sellaiset kuin ovat. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, et sinäkään. Älä siis ajattele kaiken syyn olevan lapsessasi.

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Teidän voisi kannattaa kokeilla yhdessä perheterapiaa, pelkkä pojan oma terapia tuskin ratkaiseen teidän suhteenne kannalta mitään.

Pikkumyysyndrooma. Ei ole mitenkään harvinaista, paranee kuuteenkymmeneen ikävuoteen mennessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Teidän voisi kannattaa kokeilla yhdessä perheterapiaa, pelkkä pojan oma terapia tuskin ratkaiseen teidän suhteenne kannalta mitään.

Ihanko totta..:)Että lähtisin kolmikymppisen poja n kanssa vielä oikein terapiaan?! Hän asuu omillaan satojen kilometrien päässä, ja alussa jo kerroin ettei  aikoinaan halunnut lähteä minnekään terapioihin!!  Eipä tulisi enää kyllä mieleenikään!  Aikuinen mies kantaa vastuun omasta käytöksestään, en minä. Hänen itsensä kannalta terapia saattaisi olla kyllä hyväksi. Ajatellen esim. vaativaa työtään sekä omia perhesuhteitaan

Vierailija kirjoitti:

Ap mitä jos joskus osoittaisit empatiaa, kysyisit miksi tyttärelläsi on paha mieli, tarjoaisit lämpöä ja kuuntelevaa korvaa, lohdutustakin. Miettisit myös omaa osuuttasi siihen, miksi välinne ovat sellaiset kuin ovat. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, et sinäkään. Älä siis ajattele kaiken syyn olevan lapsessasi.

Voin kertoa että tämä toimii ja sulattaa paksuimmankin jään, ainakin vähän auttaa saamaan sitä menetettyä tunneyhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Ohhoh tulipa sieltä nyt aggressiivinen reaktio sinulta.

Tottakai hän pitää sinua hyvänä äitinä eikä sitä varmaan kukaan epäile.

Kirjoitin siitä, mitä pojan mennessä omaan terapiaan sieltä alitajunnasta voi alkaa nousta esiin, sitä vartenhan terapiian mennään ja tiedostamattomien kipukohtien löytämiseen itsestä terapiaan pyritään. Usein väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja vielä narsistisen isän kanssa kasvaneilla lapsilla nousee terapiassa esiin ajatuksia, että miksei se terveempi vanhempi suojellut lasta silloin siltä toiselta vanhemmalta.

Ilman sarvia ja hampaita tämä, ei tarvitse suuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Eli teillä on ollut väkivaltaa jota poika on joutunut todistamaan ja narsistinen vanhempi, ja sinä syytät pojan ongelmista vain hänen omia, synnynäisiä neurologisia piirteitään?! Toivottavasti tuo oli vitsi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mitä jos joskus osoittaisit empatiaa, kysyisit miksi tyttärelläsi on paha mieli, tarjoaisit lämpöä ja kuuntelevaa korvaa, lohdutustakin. Miettisit myös omaa osuuttasi siihen, miksi välinne ovat sellaiset kuin ovat. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, et sinäkään. Älä siis ajattele kaiken syyn olevan lapsessasi.

Voin kertoa että tämä toimii ja sulattaa paksuimmankin jään, ainakin vähän auttaa saamaan sitä menetettyä tunneyhteyttä.

Voi-voi näitä neuvojia.... Miten tiedät ettei ap olekin jo jo tarjonnut lohdutusta sekä kysellyt mistä raivonpuuskat oikein johtuvat. Aivan varmasti on. Kunpa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia kuin neuvot ! Eipä olisi ongelmia kenenkään suhteissa !!!

 Melko yksinkertaisia  ovat neuvosi, miksi oikein työnnät niitä joka paikkaan ?! 

Ehkä on huomannut, että on tehnyt vääriä valintoja eikä uskalla ponkaista ulos niistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mitä jos joskus osoittaisit empatiaa, kysyisit miksi tyttärelläsi on paha mieli, tarjoaisit lämpöä ja kuuntelevaa korvaa, lohdutustakin. Miettisit myös omaa osuuttasi siihen, miksi välinne ovat sellaiset kuin ovat. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, et sinäkään. Älä siis ajattele kaiken syyn olevan lapsessasi.

Voin kertoa että tämä toimii ja sulattaa paksuimmankin jään, ainakin vähän auttaa saamaan sitä menetettyä tunneyhteyttä.

Voi-voi näitä neuvojia.... Miten tiedät ettei ap olekin jo jo tarjonnut lohdutusta sekä kysellyt mistä raivonpuuskat oikein johtuvat. Aivan varmasti on. Kunpa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia kuin neuvot ! Eipä olisi ongelmia kenenkään suhteissa !!!

 Melko yksinkertaisia  ovat neuvosi, miksi oikein työnnät niitä joka paikkaan ?! 

Miksi olet noin kiihtynyt? Itse olen toiminut näin ja suhteeni lapsiini on hyvä. Ei kannattaisi olla noin ylimielinen jos suhteessa omaan lapseen on haastetta. Joskus voisi itsekin nöyrtyä ja joustaa vanhempana, tulla vastaan. Sinä et ainakaan siltä vaikuta että niin tekisit, kun täällä palstallakin tuolla tavalla hyökkäät tuntemattoman kimppuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Ohhoh tulipa sieltä nyt aggressiivinen reaktio sinulta.

Tottakai hän pitää sinua hyvänä äitinä eikä sitä varmaan kukaan epäile.

Kirjoitin siitä, mitä pojan mennessä omaan terapiaan sieltä alitajunnasta voi alkaa nousta esiin, sitä vartenhan terapiian mennään ja tiedostamattomien kipukohtien löytämiseen itsestä terapiaan pyritään. Usein väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja vielä narsistisen isän kanssa kasvaneilla lapsilla nousee terapiassa esiin ajatuksia, että miksei se terveempi vanhempi suojellut lasta silloin siltä toiselta vanhemmalta.

Ilman sarvia ja hampaita tämä, ei tarvitse suuttua.

Voi voi. Oletpa kovin naiivi!! Miten tiedät etten suojellut..::)) Kanssani poika sai mahdollisuuden opiskella pitklle ja käyttää lahjakkuttaan., sekä varttua aikuiseksi  rauhallisessa ympäristössä.

Mutta, todellakaan en ole sinulle tilivelvollinen mistään. Halusin vain osoittaa myötätuntoni ketjun aloittajalle  kertomalla omasta tilanteestani. 

Ja oikeasti, sinä et ole minkäänsortin asiantuntija  muita neuvomaan ,saati psykologi, joten neuvosi jäävät kyllä omaan arvoonsa. Yrität vain syyllistää, kenties koet itse syyllisyyttä kasvattajana epäonnistumisestasi ym. Tai olet katkera lapsuudenaikaisista tapahumista lapsuudenkodissasi. Jotain on sinulla itselläsi selvittämättömiä asioita taustallasi. 

Minun 11-vuotias kummityttö käyttäytyy samalla lailla. Osaan jotenkin kuvitella hänet jatkavan tätä pidempäänkin.

Lapsi osaltaan aiheutti perheensä hajoamisen, koska perhe-elämä oli kamalaa, eikä tuota kukaan jaksanut päivästä ja vuodesta toiseen. Lapsi raivoaa kaikesta, välillä tunteja päivässä. Koulussa ja muille kuin vanhemmilleen käyttäytyy hyvin. On lahjakas urheilija ja kavereita on paljon. En ymmärrä, mikä häntä risoo. Pikkuveljensä käyttäytyy paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Ohhoh tulipa sieltä nyt aggressiivinen reaktio sinulta.

Tottakai hän pitää sinua hyvänä äitinä eikä sitä varmaan kukaan epäile.

Kirjoitin siitä, mitä pojan mennessä omaan terapiaan sieltä alitajunnasta voi alkaa nousta esiin, sitä vartenhan terapiian mennään ja tiedostamattomien kipukohtien löytämiseen itsestä terapiaan pyritään. Usein väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja vielä narsistisen isän kanssa kasvaneilla lapsilla nousee terapiassa esiin ajatuksia, että miksei se terveempi vanhempi suojellut lasta silloin siltä toiselta vanhemmalta.

Ilman sarvia ja hampaita tämä, ei tarvitse suuttua.

Voi voi. Oletpa kovin naiivi!! Miten tiedät etten suojellut..::)) Kanssani poika sai mahdollisuuden opiskella pitklle ja käyttää lahjakkuttaan., sekä varttua aikuiseksi  rauhallisessa ympäristössä.

Mutta, todellakaan en ole sinulle tilivelvollinen mistään. Halusin vain osoittaa myötätuntoni ketjun aloittajalle  kertomalla omasta tilanteestani. 

Ja oikeasti, sinä et ole minkäänsortin asiantuntija  muita neuvomaan ,saati psykologi, joten neuvosi jäävät kyllä omaan arvoonsa. Yrität vain syyllistää, kenties koet itse syyllisyyttä kasvattajana epäonnistumisestasi ym. Tai olet katkera lapsuudenaikaisista tapahumista lapsuudenkodissasi. Jotain on sinulla itselläsi selvittämättömiä asioita taustallasi. 

Jostain syystä kirjoitukseni osui sinua johonkin ja jostain syystä siitä syyllistyit, kun kirjoitat noin hyökkäävästi ja aggressiivisesti. Ihmettelen. Toivottavasti saat lapsesi kanssa asiat kuntoon, mutta suosittelen sinulle myös syvällistä itsetutkiskelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Ohhoh tulipa sieltä nyt aggressiivinen reaktio sinulta.

Tottakai hän pitää sinua hyvänä äitinä eikä sitä varmaan kukaan epäile.

Kirjoitin siitä, mitä pojan mennessä omaan terapiaan sieltä alitajunnasta voi alkaa nousta esiin, sitä vartenhan terapiian mennään ja tiedostamattomien kipukohtien löytämiseen itsestä terapiaan pyritään. Usein väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja vielä narsistisen isän kanssa kasvaneilla lapsilla nousee terapiassa esiin ajatuksia, että miksei se terveempi vanhempi suojellut lasta silloin siltä toiselta vanhemmalta.

Ilman sarvia ja hampaita tämä, ei tarvitse suuttua.

Voi voi. Oletpa kovin naiivi!! Miten tiedät etten suojellut..::)) Kanssani poika sai mahdollisuuden opiskella pitklle ja käyttää lahjakkuttaan., sekä varttua aikuiseksi  rauhallisessa ympäristössä.

Mutta, todellakaan en ole sinulle tilivelvollinen mistään. Halusin vain osoittaa myötätuntoni ketjun aloittajalle  kertomalla omasta tilanteestani. 

Ja oikeasti, sinä et ole minkäänsortin asiantuntija  muita neuvomaan ,saati psykologi, joten neuvosi jäävät kyllä omaan arvoonsa. Yrität vain syyllistää, kenties koet itse syyllisyyttä kasvattajana epäonnistumisestasi ym. Tai olet katkera lapsuudenaikaisista tapahumista lapsuudenkodissasi. Jotain on sinulla itselläsi selvittämättömiä asioita taustallasi. 

Et suojellut jos toistuvasti palasit väkivaltaisen narsistimiehen luokse. Et laittanut lapsesi turvallista lapsuutta etusijalle. Näin se vain on ja deal with it.