Aikuisen tyttären raivokohtaukset, pitääkö vain kestää?
On jo yli 30 mutta ei osaa mitään vihanhallintamenetelmiä.
Jos joku ei mielytä, räjähtää heti. Huutaa, paiskoo tavaroita, käy käsiksi mieheensä. Minut (äidin) haukkuu alimpaan helvettiin, jos en tee hänen mukaansa.
Pomottaa, on kateellinen ja kiero.
Jaksaminen on nyt lopussa. Ensi kertaa emme vietä joulua yhdessä.
Miehensä on lähdössä, hakee varmaan yksinhuoltajuutta.
Voiko tässä olla joku psyyken sairaus tai ongelma taustalla, johon esim lääkitys tai terapia auttaisi.?
Toisaalta ei ota vastaan mitään neuvoja tai ehdotuksia.
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin persoonallisuushäiriö todennäköisesti. Entinen naisystäväni oli samantyyppinen, saattoi räjähtää milloin vaan ja sitten heitteli tavaroita ja karjui isoon ääneen. Joskus kävi päällekin, haukkui minua, kiristi itsemurhalla. Hänellä oli monenlaista diagnosoitua mielenterveysongelmaa, mm. psykoottista masennusta, skitsoaffektiivinen häiriö ja hän "hoiti" itseään reseptilääkkeiden lisäksi kaikilla päihteillä mitä sai hommattua (mm. Subutex, amfetamiini, bentsodiatsepiinit, Lyrica olivat suosittuja). Oli ihan hirveää elämää hänen kanssaan, lopulta kun erosimme, olin valtavan helpottunut. Ei enää ikinä mieleltään epävakaata seuraa, kiitos.
Ja tämä on äidin syy kasvattajana, jos näin on, että on persoonallisuushäiriö.
Puolisolla on kolme sisarusta, joista vain yksi on persoonallisuushäiriöinen raivoaja. Useita eroja, sinkku ja lapseton. Nyt riehuu kuolinpesän osakkaana. Hänen takiaan jakoa suorittaa lakimies.
Epävakaa tai narsisti tai molemmat.
Kuulostaa epävakaalta persoonallisuudelta, siis siltä häiriöltä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa epävakaalta persoonallisuudelta, siis siltä häiriöltä.
Kuulostaa aivan tavalliselta naiselta täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ongelmaa itsellä, enkä oikein ymmärrä että miten sitä räjähtävää turhautumista muka pystyy jotenkin hallita. On neuvottu kaikenlaisia kymmeneen laskemisia ja syvään hengittelyjä, mutta arvatkaas muistaako niitä edes siinä tilanteessa, kun kiehuu yli. Minun mielestä ne jotka ei saa raivareita eivät pohjimmiltaan ota asioita turhan vakavasti ja omassa maailmankuvassani asiat saavat kaiketi turhan suuret mittasuhteen ja senmukaisen yliammutun reaktion.
Laske siis kymmeneen, kun kerran tiedät olevasi rasittava raivoaja.
Asiaa voisi verrata vaikkapa oksennustautiin, vaikka tiedät että pian tulee oksennus niin pystytkö laskemaan kymmeneen?
Ei tietenkään voi verrata oksennustautiin. Mene terapiaan.
Kyllä voi, koska se purkaus tulee niin nopeasti ettei siinä ehdi mitään kikkakolmosia alkaa miettimään. Ethän sinä samasta kärsi ja kehoitat vain ihmisiä menemään terapiaan, koska niin isketään ärsyttäviä raivoajia vyön alle.
Terapiassa voi harjoitella tunteiden säätelyä, jos sellaista ei ole lapsuudessa ja nuoruudessa syystä tai toisesta voinut oppia. Voi opetella tunnistamaan varomerkkejä jo turhautumisen alkaessa kasvaa, jolloin ehtii vielä muuttaa toimintaansa ennen lopullista purkausta. Voi opetella asettamaan rajoja ja sietämään epävarmuutta, erimielisyyksiä ja pettymyksiä. Ei terapian ehdottaminen ole "isku vyön alle", vaan aidosti tarpeellinen hoito epävakaan tunne-elämän pulmiin.
tajuatko vihdoin mitä sinun hormoni höyryissäsi päästämisiä älypierujasi miehesi on joutunut kestämään AJATTELEPPA.
Lisätty sokeri, kahvi ja hormoonit epätasapainossa aiheuttaa lyhyttä pinnaa. Mutta ei pitäisi kehenkään koskea vaikka ärsyyntyy.