Aikuisen tyttären raivokohtaukset, pitääkö vain kestää?

Anoppi on sellainen että saattaa raivota jostakin aivan yhtäkkiä. Jälkikäteen näistä ei puhuta. Epävakaa. Outoa ettei pysty hillitsemään itseään. Jos lääkitys on ihan kohdallaan saattaa kerran vuodessa olla suht tasapainossa. Raivoaa, kahden sekunnin jälkeen mököttää ja sitten kun mitään olisi tapahtunut. Todella kuluttavaa eikä koskaan tiedä mistä päin tuulee ja mistä vetää herneet nenään. On jo lähemmäksi 60. Välttelen niin paljon kuin voin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Ohhoh tulipa sieltä nyt aggressiivinen reaktio sinulta.

Tottakai hän pitää sinua hyvänä äitinä eikä sitä varmaan kukaan epäile.

Kirjoitin siitä, mitä pojan mennessä omaan terapiaan sieltä alitajunnasta voi alkaa nousta esiin, sitä vartenhan terapiian mennään ja tiedostamattomien kipukohtien löytämiseen itsestä terapiaan pyritään. Usein väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja vielä narsistisen isän kanssa kasvaneilla lapsilla nousee terapiassa esiin ajatuksia, että miksei se terveempi vanhempi suojellut lasta silloin siltä toiselta vanhemmalta.

Ilman sarvia ja hampaita tämä, ei tarvitse suuttua.

Voi voi. Oletpa kovin naiivi!! Miten tiedät etten suojellut..::)) Kanssani poika sai mahdollisuuden opiskella pitklle ja käyttää lahjakkuttaan., sekä varttua aikuiseksi  rauhallisessa ympäristössä.

Mutta, todellakaan en ole sinulle tilivelvollinen mistään. Halusin vain osoittaa myötätuntoni ketjun aloittajalle  kertomalla omasta tilanteestani. 

Ja oikeasti, sinä et ole minkäänsortin asiantuntija  muita neuvomaan ,saati psykologi, joten neuvosi jäävät kyllä omaan arvoonsa. Yrität vain syyllistää, kenties koet itse syyllisyyttä kasvattajana epäonnistumisestasi ym. Tai olet katkera lapsuudenaikaisista tapahumista lapsuudenkodissasi. Jotain on sinulla itselläsi selvittämättömiä asioita taustallasi. 

Et suojellut jos toistuvasti palasit väkivaltaisen narsistimiehen luokse. Et laittanut lapsesi turvallista lapsuutta etusijalle. Näin se vain on ja deal with it

Saat pitää mielipiteesi.::)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Ohhoh tulipa sieltä nyt aggressiivinen reaktio sinulta.

Tottakai hän pitää sinua hyvänä äitinä eikä sitä varmaan kukaan epäile.

Kirjoitin siitä, mitä pojan mennessä omaan terapiaan sieltä alitajunnasta voi alkaa nousta esiin, sitä vartenhan terapiian mennään ja tiedostamattomien kipukohtien löytämiseen itsestä terapiaan pyritään. Usein väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja vielä narsistisen isän kanssa kasvaneilla lapsilla nousee terapiassa esiin ajatuksia, että miksei se terveempi vanhempi suojellut lasta silloin siltä toiselta vanhemmalta.

Ilman sarvia ja hampaita tämä, ei tarvitse suuttua.

Voi voi. Oletpa kovin naiivi!! Miten tiedät etten suojellut..::)) Kanssani poika sai mahdollisuuden opiskella pitklle ja käyttää lahjakkuttaan., sekä varttua aikuiseksi  rauhallisessa ympäristössä.

Mutta, todellakaan en ole sinulle tilivelvollinen mistään. Halusin vain osoittaa myötätuntoni ketjun aloittajalle  kertomalla omasta tilanteestani. 

Ja oikeasti, sinä et ole minkäänsortin asiantuntija  muita neuvomaan ,saati psykologi, joten neuvosi jäävät kyllä omaan arvoonsa. Yrität vain syyllistää, kenties koet itse syyllisyyttä kasvattajana epäonnistumisestasi ym. Tai olet katkera lapsuudenaikaisista tapahumista lapsuudenkodissasi. Jotain on sinulla itselläsi selvittämättömiä asioita taustallasi. 

Huh huh! 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Ohhoh tulipa sieltä nyt aggressiivinen reaktio sinulta.

Tottakai hän pitää sinua hyvänä äitinä eikä sitä varmaan kukaan epäile.

Kirjoitin siitä, mitä pojan mennessä omaan terapiaan sieltä alitajunnasta voi alkaa nousta esiin, sitä vartenhan terapiian mennään ja tiedostamattomien kipukohtien löytämiseen itsestä terapiaan pyritään. Usein väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja vielä narsistisen isän kanssa kasvaneilla lapsilla nousee terapiassa esiin ajatuksia, että miksei se terveempi vanhempi suojellut lasta silloin siltä toiselta vanhemmalta.

Ilman sarvia ja hampaita tämä, ei tarvitse suuttua.

Voi voi. Oletpa kovin naiivi!! Miten tiedät etten suojellut..::)) Kanssani poika sai mahdollisuuden opiskella pitklle ja käyttää lahjakkuttaan., sekä varttua aikuiseksi  rauhallisessa ympäristössä.

Mutta, todellakaan en ole sinulle tilivelvollinen mistään. Halusin vain osoittaa myötätuntoni ketjun aloittajalle  kertomalla omasta tilanteestani. 

Ja oikeasti, sinä et ole minkäänsortin asiantuntija  muita neuvomaan ,saati psykologi, joten neuvosi jäävät kyllä omaan arvoonsa. Yrität vain syyllistää, kenties koet itse syyllisyyttä kasvattajana epäonnistumisestasi ym. Tai olet katkera lapsuudenaikaisista tapahumista lapsuudenkodissasi. Jotain on sinulla itselläsi selvittämättömiä asioita taustallasi. 

Et suojellut jos toistuvasti palasit väkivaltaisen narsistimiehen luokse. Et laittanut lapsesi turvallista lapsuutta etusijalle. Näin se vain on ja deal with it

Saat pitää mielipiteesi.::)

Ei se ole mielipide vaan fakta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Ohhoh tulipa sieltä nyt aggressiivinen reaktio sinulta.

Tottakai hän pitää sinua hyvänä äitinä eikä sitä varmaan kukaan epäile.

Kirjoitin siitä, mitä pojan mennessä omaan terapiaan sieltä alitajunnasta voi alkaa nousta esiin, sitä vartenhan terapiian mennään ja tiedostamattomien kipukohtien löytämiseen itsestä terapiaan pyritään. Usein väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja vielä narsistisen isän kanssa kasvaneilla lapsilla nousee terapiassa esiin ajatuksia, että miksei se terveempi vanhempi suojellut lasta silloin siltä toiselta vanhemmalta.

Ilman sarvia ja hampaita tämä, ei tarvitse suuttua.

Voi voi. Oletpa kovin naiivi!! Miten tiedät etten suojellut..::)) Kanssani poika sai mahdollisuuden opiskella pitklle ja käyttää lahjakkuttaan., sekä varttua aikuiseksi  rauhallisessa ympäristössä.

Mutta, todellakaan en ole sinulle tilivelvollinen mistään. Halusin vain osoittaa myötätuntoni ketjun aloittajalle  kertomalla omasta tilanteestani. 

Ja oikeasti, sinä et ole minkäänsortin asiantuntija  muita neuvomaan ,saati psykologi, joten neuvosi jäävät kyllä omaan arvoonsa. Yrität vain syyllistää, kenties koet itse syyllisyyttä kasvattajana epäonnistumisestasi ym. Tai olet katkera lapsuudenaikaisista tapahumista lapsuudenkodissasi. Jotain on sinulla itselläsi selvittämättömiä asioita taustallasi. 

Et suojellut jos toistuvasti palasit väkivaltaisen narsistimiehen luokse. Et laittanut lapsesi turvallista lapsuutta etusijalle. Näin se vain on ja deal with it

Saat pitää mielipiteesi.::)

Ei se ole mielipide vaan fakta.

Oikein hyvä. Pääsetkö asian yli; vai tarvitsetko kenties terapiaa.:::))) 

Pojallani alkoi todella rajut raivarit 2v täytettyään. Sattumalta huomattiin että nuo raivarit tuli aina tasan 2 tuntia pähkinöiden syönnin jälkeen. Myöhemmin näitä tuli esim kanelia, inkivääriä, kanamunaa, tiettyä lisäainetta syötyään jne. Mitään muuta oireita näistä allergioista ei ollut kun raastavat äkilliset raivarit. Raivari kesti normaalisti noin tunnin mutta jos antoi antihistamiinin niin raivari loppui nopeammin. Myös verestä otetuissa allergiatesteissä nämä allergiat näkyivät.

Noin 9 v iässä poika oppi sanomaan että allergiahuonoolo jos oli syönyt sopimatonta eikä pelkästään raivonnut. Mutta kyllä silloinkin usein tuli huutoa jos ei kerennyt ottaa ajoissa antihistamiinia,

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolmekymppinen poika joka joskus käyttäytyy aloittajan tyttären lailla.  Korkeasti koulutettu, akateeminen ja hyväpalkkaisessa virassa toimiva. Kerran on lyönytkin minua ja useita kertoja on ollut lähellä lyömistä.

Poika joutui kymmenvuotiaaksi asti näkemään isänsä minuun kohdistuvaa väkivaltaa, alistamista, nimittelemistä ja kaikenlaista ivaa ja vähättelyä isänsä taholta kohdistuen minuun. Jouduimme pojan kanssa pakenemaan usein kodistamme raivohullua miestäni. Myös isänsä suvussa on paljon vastaavanlaista käytöstä, joten ajattelen että osa on tullut perimmässä, ja osa on opittua käytöstä. 

Katuu kyllä jälkeenpäin ja pyytelee anteeksi. Joskus suorastaan pelkään poikaani, ja ain ahänen seurassaan joutuu varomaan sanojaan ettei räjähtäisi.   Mihinkään terapioihin poika ei suostunut eron jälkeen lähtemään vaikka sitä hänelle tarjottiin, että olisi voinut käsitellä lapsuutensa tarumoja. 

Hän on oppinut mallin väkivaltaan mieheltäsi, ja saattaa myös tiedostamattaan kantaa kaunaa sinua kohtaan, kun annoit sellaisen menon jatkua kodissanne. Yrittäkää yhdessä puhua asioita auki, hän varmasti ymmärtää sitten myös sinun motiivejasi jatkaa väkivaltaisessa suhteessa. Kyllä hän varmasti pystyy antamaan sinulle antaaksi jos pyydät.

Ihmettelen kyllä näitä "palstapsykologien" vastauksia. Äkkiäpä siletä tuli diagnoosi ja neuvot !!

Poika on ymmärtänyt tilanteemme täysin, hän on aina sanonut että olin ja olen edelleen hyvä äiti. Ei ole sinä mielessä mitään anteeksipyydettävää häneltä. Olen henkilö jolle hän aina ensiksi kertoo hyvät uutisensa, ja haluaa muutoinkin ilahduttaa. Meillä on kyllä hyvät ja lämpimät välit. Isäänsä hän ei ole enää aikuistuttuaan halunnut tavat. Isänsä varakkaan ai

hmisenä kuitenkin taloudellisesti avusti häntä paljon mm. opintojen aikana

Narsistisesta henkilöstä eroaminen henkensä säilyttäen ei ole se helpoin juttu. Mainittakoon että pojalla on myös eräs neurologinen juttu, joka saattaa myös haitata itsehillintää.

Ohhoh tulipa sieltä nyt aggressiivinen reaktio sinulta.

Tottakai hän pitää sinua hyvänä äitinä eikä sitä varmaan kukaan epäile.

Kirjoitin siitä, mitä pojan mennessä omaan terapiaan sieltä alitajunnasta voi alkaa nousta esiin, sitä vartenhan terapiian mennään ja tiedostamattomien kipukohtien löytämiseen itsestä terapiaan pyritään. Usein väkivaltaisessa lapsuudenkodissa ja vielä narsistisen isän kanssa kasvaneilla lapsilla nousee terapiassa esiin ajatuksia, että miksei se terveempi vanhempi suojellut lasta silloin siltä toiselta vanhemmalta.

Ilman sarvia ja hampaita tämä, ei tarvitse suuttua.

Voi voi. Oletpa kovin naiivi!! Miten tiedät etten suojellut..::)) Kanssani poika sai mahdollisuuden opiskella pitklle ja käyttää lahjakkuttaan., sekä varttua aikuiseksi  rauhallisessa ympäristössä.

Mutta, todellakaan en ole sinulle tilivelvollinen mistään. Halusin vain osoittaa myötätuntoni ketjun aloittajalle  kertomalla omasta tilanteestani. 

Ja oikeasti, sinä et ole minkäänsortin asiantuntija  muita neuvomaan ,saati psykologi, joten neuvosi jäävät kyllä omaan arvoonsa. Yrität vain syyllistää, kenties koet itse syyllisyyttä kasvattajana epäonnistumisestasi ym. Tai olet katkera lapsuudenaikaisista tapahumista lapsuudenkodissasi. Jotain on sinulla itselläsi selvittämättömiä asioita taustallasi. 

Et suojellut jos toistuvasti palasit väkivaltaisen narsistimiehen luokse. Et laittanut lapsesi turvallista lapsuutta etusijalle. Näin se vain on ja deal with it

Saat pitää mielipiteesi.::)

Ei se ole mielipide vaan fakta.

Oikein hyvä. Pääsetkö asian yli; vai tarvitsetko kenties terapiaa.:::))) 

On varmaan ikävä huomata sinun iässäsi, että menneisyydessä tehtyjä virheitä ei enää saa pois pyyhittyä. Toiset huomaavat tämän ja tekevät asian eteen jotain, koskaanhan ei ole myöhäistä. Toiset vetävät vahvat defenssit päälle eivätkä pysty löytämään itsestään mitään vikaa, saati saamaan mitään positiivista muutosta aikaan ihmissuhteissaan. Jokainen päättää itse, kumman tien valitsee.

Hyvää joulua sinulle ja perheellesi, toivottavasti saat viettää joulusi läheistesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Resilienssi.

Mutta perustele miksi vanhempia ei saisi syyttää? Eikö vanhempi pysty ottamaan vastuuta siitä miten on hoitanut osansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Resilienssi.

Mutta perustele miksi vanhempia ei saisi syyttää? Eikö vanhempi pysty ottamaan vastuuta siitä miten on hoitanut osansa?

Mitä se auttaa? Joko menet elämässä eteenpäin tai jauhat samoja asioita koko elämäsi ja pilaat sekä tuhlaat elämäsi siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Resilienssi.

Mutta perustele miksi vanhempia ei saisi syyttää? Eikö vanhempi pysty ottamaan vastuuta siitä miten on hoitanut osansa?

Ja se auttaisi miten ? Voi syyttää jotain toista sen sijaan, että itse tekisi jotain ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Resilienssi.

Mutta perustele miksi vanhempia ei saisi syyttää? Eikö vanhempi pysty ottamaan vastuuta siitä miten on hoitanut osansa?

Mitä se auttaa? Joko menet elämässä eteenpäin tai jauhat samoja asioita koko elämäsi ja pilaat sekä tuhlaat elämäsi siihen.

Puhutko nyt vanhemman näkökulmasta? Oletko oikeasti sitä mieltä että lapsen kanssa asioiden selvittäminen on "samojen asioiden jauhamista" ja "oman elämän pilaamista" ?

Vierailija kirjoitti:

Samaa ongelmaa itsellä, enkä oikein ymmärrä että miten sitä räjähtävää turhautumista muka pystyy jotenkin hallita. On neuvottu kaikenlaisia kymmeneen laskemisia ja syvään hengittelyjä, mutta arvatkaas muistaako niitä edes siinä tilanteessa, kun kiehuu yli. Minun mielestä ne jotka ei saa raivareita eivät pohjimmiltaan ota asioita turhan vakavasti ja omassa maailmankuvassani asiat saavat kaiketi turhan suuret mittasuhteen ja senmukaisen yliammutun reaktion.

Siinäpähän riehut keskenäsi, idiootti. Katson vierestä ja nauran paskaista naurua.

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Tämä on niin totta. Toinen selviytyy esim keskitysleiristä ja elää hyvän ja tasapainoisen elämän. Toinen kasvaa hyvässä ja tasapainoisessa perheessä ja sairastuu henkisesti tai sortuu huumeisiin ja alkoholiin.

Elämää ei voi ennustaa.

Palstapsykologien jutut voi kyllä jättää omaan arvoonsa. Jäävät jankkaamaan ja syyllistämään, mitä lineevät häiriintyneitä avohoitolaisia.  Muutamasta viestistä päätellään sairaassa mielessään ties mitä ja jollaan tietävinään miten toisten asiat ovat  ja jäädään jankkaamaan osaamatta siirtyä eteenpäin. Kuten on nähty tässäkin ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Resilienssi.

Mutta perustele miksi vanhempia ei saisi syyttää? Eikö vanhempi pysty ottamaan vastuuta siitä miten on hoitanut osansa?

Ei, koska ei enää kiinnosta. Aikuinen ihminen hoitaa itse asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Resilienssi.

Mutta perustele miksi vanhempia ei saisi syyttää? Eikö vanhempi pysty ottamaan vastuuta siitä miten on hoitanut osansa?

Ei, koska ei enää kiinnosta. Aikuinen ihminen hoitaa itse asiansa.

Aika kylmää, jos tuo on viestisi omalle lapsellesi... Tottakai hoitaa omat asiansa, mutta ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta, hyvässä ja pahassa. Vanhemman ja lapsen suhdetta ei lapsi yksin voi korjata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Resilienssi.

Mutta perustele miksi vanhempia ei saisi syyttää? Eikö vanhempi pysty ottamaan vastuuta siitä miten on hoitanut osansa?

Ei, koska ei enää kiinnosta. Aikuinen ihminen hoitaa itse asiansa.

Aika kylmää, jos tuo on viestisi omalle lapsellesi... Tottakai hoitaa omat asiansa, mutta ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta, hyvässä ja pahassa. Vanhemman ja lapsen suhdetta ei lapsi yksin voi korjata.

Emme voi korjata vanhepiesi puolesta välejäsi heihin  Turhaa täällä haukut ihmisiä . Yrität tehdä vanhemmista, jotka täällä kertovat väkivaltaisista lapsistaan ,sijaiskärsijöitä, ongelmiisi  peilaat heitä omiin vanhempiisi joita olet pahoinpidellyt, 

Selvitä asiat vanhempiesi kanssa , Asiais eivät täällä korjaannu !! Emme ole syyllisiä pahoinvointiisi E tole ollut asianosaisina ap.n etkä muidenkaan perhetilanteissa!! Joten et ole asiantuntija sanomaan mitään, mutta sanonpahan vain että RAUKKA se joka lyö vanhempiaan!!! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Resilienssi.

Mutta perustele miksi vanhempia ei saisi syyttää? Eikö vanhempi pysty ottamaan vastuuta siitä miten on hoitanut osansa?

Ei, koska ei enää kiinnosta. Aikuinen ihminen hoitaa itse asiansa.

Aika kylmää, jos tuo on viestisi omalle lapsellesi... Tottakai hoitaa omat asiansa, mutta ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta, hyvässä ja pahassa. Vanhemman ja lapsen suhdetta ei lapsi yksin voi korjata.

Jos parhaansa on tehnyt, se riittää. Kenenkään mielenterveysongelmista tuskin tarvitsee taakkaa kantaa. Eivät ole nekään minun puoleltani tulleet.

Enpä olisi missään tekemisissä tuollaisen jälkeläisen kanssa ,kuin ap:lla on. Miten joku voi olla niin tyhmä ,että tekee sille vielä jouluruokia. Ei kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi v..... täällä taas keittiöpsykologit vauhdissa. Miksi monet ihmiset selviytyvät todella hyvin hyvinkin traumaattisista olosuhteista perheissä ja jollekkin toiselle ei ole kuin kerran elämässä esim. huudettu niin kauheat traumat. Kukaan ei ole pystynyt sitä selvittämään joten älkää syyttäkö vaan vanhempia.

Resilienssi.

Mutta perustele miksi vanhempia ei saisi syyttää? Eikö vanhempi pysty ottamaan vastuuta siitä miten on hoitanut osansa?

Ei, koska ei enää kiinnosta. Aikuinen ihminen hoitaa itse asiansa.

Aika kylmää, jos tuo on viestisi omalle lapsellesi... Tottakai hoitaa omat asiansa, mutta ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta, hyvässä ja pahassa. Vanhemman ja lapsen suhdetta ei lapsi yksin voi korjata.

Emme voi korjata vanhepiesi puolesta välejäsi heihin  Turhaa täällä haukut ihmisiä . Yrität tehdä vanhemmista, jotka täällä kertovat väkivaltaisista lapsistaan ,sijaiskärsijöitä, ongelmiisi  peilaat heitä omiin vanhempiisi joita olet pahoinpidellyt, 

Selvitä asiat vanhempiesi kanssa , Asiais eivät täällä korjaannu !! Emme ole syyllisiä pahoinvointiisi E tole ollut asianosaisina ap.n etkä muidenkaan perhetilanteissa!! Joten et ole asiantuntija sanomaan mitään, mutta sanonpahan vain että RAUKKA se joka lyö vanhempiaan!!! 

Hei kultapieni vanhempani ovat kuolleet 15-20 vuotta sitten. Itse tässä vanhempana pohdin....se taisi mennä sulta ihan ohi. Pystytkö itse yhtään miettimään millainen vanhempi olet lapsillesi? Itse pohdin joka päivä.

Kuulostat kyllä tosi sairaalta juttuinesi :(