Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi toi kassillisen verran meille jouluyllätystä,
09.12.2019 |
Tokmannilta oli ostanut krääsää: jotain koristeita, valoja ja pöytäliinaa, joulumukitkin ihan 6kpl. Kyseli innoissaan mihin aion mitäkin koristetta sijoitella ja sitten jouluna on mukava joulutunnelma, kun hekin tulevat käymään, kun tavanomaisesti ei ole kuin yksi kynttelikkö ikkunalla, elävä kynttilä pöydässä ja kuusi.
Voi huoh sanon minä. Mitä mä teen, mä EN halua tuota roskaa kotiimme. Ollaan sanottu tuhat kertaa että meillä on minimalistinen koti ja emme halua tavaraa. Mitä voin tehdä??? Mies vaan sanoo että antaa sen tuoda, mutta mun vastuulle jää niiden rojujen vienti pois. Entä kun meillä ei todellakaan ole edelleenkään jouluna kuin se minimalistinen joulu, noita en aio esille laittaa.
Kommentit (722)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Kylätuliainen kun mennään kylään sinne yksivuotiaan perheeseen. Miksi sille yksivuotiaalle pitää viedä jotain?
Paitsi, että tämän toppapuvun tapauksessa (=johon tarjottiin tilalle ratkaisua, että olisi pitänyt viedä kahvipaketti) oli sen yksivuotiaan syntymäpäivä. Ja se toppapuku oli syntymäpäivälahja.
Mutta aina voi ottaa opiksi. Lapsille sopii syntymäpäivä- ja joululahjoiksi kahvipaketti.
Korneinta tässä on se, että toisaalta palstalla huudetaan lastenlasten tasa-arvoisen kohtelun perään. Kun niitä tytärten lapsia niin suositaan lahjoissa. Mutta pojan lapselle käy hyvin kahvipaketti. Järkeähän tässä ei enää ole, mutta olkoot niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuusi vuotta raivannut sitä älytöntä krääsää nurkistamme. Taas löytyi rumat tarpeettomat kaktusruukut astiakaapista.
Mökillä oli iso laatikko pieniä pehmoeläimiä.
En jaksa!
Vierailija kirjoitti:
No meillä on ainakin tehty testamentit ja niissä miniät rajattu ulos kaikesta. Ihan yhteisymmärryksessä, tietävät kyllä ja hyväksyneet.
Hei
mielensäpahoitt-aja täällä.
Se jonka äiti piti nälässä ja löi.
Olen ollut mieheni kanssa 30 vuotta.
Kovalla työllä hankittu koulutukset ja yhteinen omaisuus.
Olen todellakin kouluttanut itseni ja myös kasvattanut.
Ollut kiltti miehen ihanille vanhemmile.
yllärinä miehen isän äkillisesti kuoltua , testamentissa maininta että mieheni aviopuolisolla ei osuutta perintöön.
No kun on kuollut niin ei pysty kysymään?
lapsia ei tehty...oisko se syy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Kylätuliainen kun mennään kylään sinne yksivuotiaan perheeseen. Miksi sille yksivuotiaalle pitää viedä jotain?
Paitsi, että tämän toppapuvun tapauksessa (=johon tarjottiin tilalle ratkaisua, että olisi pitänyt viedä kahvipaketti) oli sen yksivuotiaan syntymäpäivä. Ja se toppapuku oli syntymäpäivälahja.
Mutta aina voi ottaa opiksi. Lapsille sopii syntymäpäivä- ja joululahjoiksi kahvipaketti.
Korneinta tässä on se, että toisaalta palstalla huudetaan lastenlasten tasa-arvoisen kohtelun perään. Kun niitä tytärten lapsia niin suositaan lahjoissa. Mutta pojan lapselle käy hyvin kahvipaketti. Järkeähän tässä ei enää ole, mutta olkoot niin.
Eihän sulla ole kuin ne yhdet lapsenlapset.
Ja kuka sntaa toisen lapselle toppapuvun???(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Kylätuliainen kun mennään kylään sinne yksivuotiaan perheeseen. Miksi sille yksivuotiaalle pitää viedä jotain?
Paitsi, että tämän toppapuvun tapauksessa (=johon tarjottiin tilalle ratkaisua, että olisi pitänyt viedä kahvipaketti) oli sen yksivuotiaan syntymäpäivä. Ja se toppapuku oli syntymäpäivälahja.
Mutta aina voi ottaa opiksi. Lapsille sopii syntymäpäivä- ja joululahjoiksi kahvipaketti.
Korneinta tässä on se, että toisaalta palstalla huudetaan lastenlasten tasa-arvoisen kohtelun perään. Kun niitä tytärten lapsia niin suositaan lahjoissa. Mutta pojan lapselle käy hyvin kahvipaketti. Järkeähän tässä ei enää ole, mutta olkoot niin.
Luepa uudelleen, ei ollut syntymäpäivistä puhuttu. Joko keksit tuon päästäsi, tai sitten olet kyseinen marttyyri itse ja nyt marttyroit kun et osannut kertoa jo aluksi tarinaa oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kasvatusmallin ero varmasti näkyy sukupolvien välillä ja se näkyy mm. näissä yhteentörmäystilanteissa. Silti vanhemman sukupolven edustajat eivät missään nimessä voi ottaa sitä valtaa, että kun he ovat vanhempia, niin heitä tulee vaan kunnioittaa ja antaa heidän tehdä mitä tykkäävät.
On huomioitava toisen ihmisen tunteet ja tyyli, mieltymykset. Se, mistä vanhempi sukupolvi on itse jäänyt vaille lapsena, yrittävät kai paikata lapsen lapsilleen ja lapsilleen tavaroilla ja materialla. Nykylapset taas on aivan ähkytetty tavaraan ja kasvavissa nuorissa aiukuisissa alkaa olla paljon minimalisteja, eikä ihme.
Nuorissa aikuisissa tässäkin näkyy polarisaatio - toiset ostaa ostamisen riemusta tilin tyhjäksi, toiset on minimalisteja.
Täällä on kuvattu niin hirviö-anoppeja kuin myös hirviö-miniöitäkin. Kyllä normaali alkuinen kestää muutaman (!!) vähän epäonnistuneen lahjan vastaanottamisen ja jatkosijoittamisen, ja kykenee niistä ihan kauniisti kiittämään ja kommunikoimaan MUTTA samalla lailla kyllä jokainen normaali aikuinen kykenee kuuntelemaan toista ja jatkossa kunnioittamaan sen toisen elämäntapaa. Olkoonkin sitten vaikka niin "merkillinen ja omituinen" ettei halua mitään joululahjoja tms.Ja silti, isovanhemmilla säilyy aina oikeus ostaa JOTAIM lapsenlapsilleen - se on sellainen "minäkin rakastan sinua"-viesti, mitä se lapsi ei tässä maailmassa voi saada liian montaa. Toki siinäkin on kiva, jos se isovanhempi tuntisi sitä lasta sen verran, että tietäisi minkälaisia kirjoja hän lukee tai että oikeasti hän nyt eniten toivoisi uutta jääkiekkomailaa (joka käydään ostamassa yhdessä niin ä se oikeasti on käyttökelpoinen)
T. Anoppi, isoäiti ja miniä
"isovanhemmilla säilyy aina oikeus ostaa JOTAIM lapsenlapsilleen - se on sellainen "minäkin rakastan sinua"-viesti" Miksi ihmeessä tämä rakkaudensoitus pitää näkyä juuri ostettuna lahjana, tavarana? Eikö se rakkaudenosoitus voisi olla jokin yhteinen hetki esim lasten teatterissa, kirjastossa, uimahallissa, leikkipuistossa, elokuvissa, lukuhetkenä, huvipuistossa, retkeilyn merkeissä, jonain muuna yhteisenä tekemisenä.... Miksi aina pitää olla työntämässä tavarana sitä "rakkaudenosoitusta". Mä en ymmärrä!!!
Kaiken lisäksi monella lapsella on muutakin sukua kuin pelkästään ne isovanhemmat, on kaveripiiriä ym ym, ja jokaiselta tulee jotakin lahjaa, tavaraa esim synttäreinä ja jouluna! Kun kaikki ajattelevat noin kuten sinä kommentoija, niin ei mikään ihme että lapsi hukkuu jo tavaraan. Tässä näkee juuri tuon vanhemman sukupolven ITSEKKYYDEN että isovanhemmilla säilyy aina oikeus plaa plaa!!! Mistä tällainen ajatusmalli oikein on peräisin? Mä vaan en tajua!
Miksi "muutakin sukua... kaveripiiri ymym" on enemmän oikeutettu ostamaan lapselle jotain kuin sen omat isovanhemmat? (Näin annoit ymmärtää).
Meillä on itsestään selvää, että vietämme aikaa lastenlasten kanssa. Autamme vanhempia hakemalla pkodista ja viemällä jäähallille, luemme ja leivomme yhdessä - ja kyllä, minä haluan osoittaa lapselle rakkauttani ostamalla hänelle myös joululahjan - ja kyllä, jos sen koko/muoto/väri tms häiritsee vanhempia niin lapsi voi säilyttää sen meidän luona - onneksi meillä on molemmat lapset ja heidän puolisot suht täyspäisiä eivätkä tee jostain Stigasta tai LPS-paketista mitään dealbreakeriä meidän suvun suhteissa.
Tämä toimii täyspäisten isovanhempien kanssa. Hullun tavaratyrkkymummun kanssa ei. Meillä esim lapsi sai 2-vuotislahjaksi 200 palaisen palapelin, kun on niin näppärä. Ja 5-vuotiaalle pojalle osti huonolaatuisen polkupyörän. Pinkin. Lapsi loukkaantui niin, ettei ole tähän päivään ajanut metriäkään tuolla pyörällä. (Tämäkin oli jotenkin mun syytä, kun lapsi ei ollut kiitollinen lahjasta). Yleensä lahja taitaa olla valittu kriteereillä mahdollisimman iso ja äänekäs. Laatu tai lahjan sopivuus lapselle on täysin toissijaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap onko oma äitisi housuun kuseva juoppo.
Teillä ei ole mattoja koska kusen haju tarttuisi niihin.
Jouluna juotte valkkariglögiä..koska juoppo äitisi kaataa glögit sohvalle?
Olet minimalisti, koska sait lapsena t.urpaan ja joulua ei vietetty?
Ei todellakaan ole kuvailemasi kaltainen, vaan fiksu ihminen, joka on aina kuunnellut toiveitamme. ap
No mun äitini on housuun kuseva juoppo,joka hakk asi ja piti nälässä.
Mitäs siihen sanot ap?
Surullista. ap
mutta ei niin surullista kuin krääsää tuova anoppi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä on ainakin tehty testamentit ja niissä miniät rajattu ulos kaikesta. Ihan yhteisymmärryksessä, tietävät kyllä ja hyväksyneet.
Hei
mielensäpahoitt-aja täällä.
Se jonka äiti piti nälässä ja löi.Olen ollut mieheni kanssa 30 vuotta.
Kovalla työllä hankittu koulutukset ja yhteinen omaisuus.
Olen todellakin kouluttanut itseni ja myös kasvattanut.
Ollut kiltti miehen ihanille vanhemmile.yllärinä miehen isän äkillisesti kuoltua , testamentissa maininta että mieheni aviopuolisolla ei osuutta perintöön.
No kun on kuollut niin ei pysty kysymään?
lapsia ei tehty...oisko se syy?
Mitä väliä?
Meillä on tehty myös tuollainen testamentti. Oletan että lasten puolisot aikanaan perivät omat vanhempansa.
Meillä syynä käytännössä se, että perintöön tulee kuulumaan myös iso kauan suvussa ollut saari rakennuksineen, ja jos sitten lapselle tulisi ero, emme halua, että tuota sen taksi täytyy perillisten myydä, että saadaan yksi mahdollisesti hankalaksi heittäytyvä 'naitu sukulainen' maksettua pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Kylätuliainen kun mennään kylään sinne yksivuotiaan perheeseen. Miksi sille yksivuotiaalle pitää viedä jotain?
Paitsi, että tämän toppapuvun tapauksessa (=johon tarjottiin tilalle ratkaisua, että olisi pitänyt viedä kahvipaketti) oli sen yksivuotiaan syntymäpäivä. Ja se toppapuku oli syntymäpäivälahja.
Mutta aina voi ottaa opiksi. Lapsille sopii syntymäpäivä- ja joululahjoiksi kahvipaketti.
Korneinta tässä on se, että toisaalta palstalla huudetaan lastenlasten tasa-arvoisen kohtelun perään. Kun niitä tytärten lapsia niin suositaan lahjoissa. Mutta pojan lapselle käy hyvin kahvipaketti. Järkeähän tässä ei enää ole, mutta olkoot niin.
Eihän sulla ole kuin ne yhdet lapsenlapset.
Ja kuka sntaa toisen lapselle toppapuvun???(
Kun olin hoitovapaalle, äitini tiedusteli josko lapset tarvitsee talvikamppeita. Kerroin, että kyllä on. Mentiin yhdessä kauppaan, sain valita lapsille mieleiseni haalarit ja äiti maksoi. Olin kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kasvatusmallin ero varmasti näkyy sukupolvien välillä ja se näkyy mm. näissä yhteentörmäystilanteissa. Silti vanhemman sukupolven edustajat eivät missään nimessä voi ottaa sitä valtaa, että kun he ovat vanhempia, niin heitä tulee vaan kunnioittaa ja antaa heidän tehdä mitä tykkäävät.
On huomioitava toisen ihmisen tunteet ja tyyli, mieltymykset. Se, mistä vanhempi sukupolvi on itse jäänyt vaille lapsena, yrittävät kai paikata lapsen lapsilleen ja lapsilleen tavaroilla ja materialla. Nykylapset taas on aivan ähkytetty tavaraan ja kasvavissa nuorissa aiukuisissa alkaa olla paljon minimalisteja, eikä ihme.
Nuorissa aikuisissa tässäkin näkyy polarisaatio - toiset ostaa ostamisen riemusta tilin tyhjäksi, toiset on minimalisteja.
Täällä on kuvattu niin hirviö-anoppeja kuin myös hirviö-miniöitäkin. Kyllä normaali alkuinen kestää muutaman (!!) vähän epäonnistuneen lahjan vastaanottamisen ja jatkosijoittamisen, ja kykenee niistä ihan kauniisti kiittämään ja kommunikoimaan MUTTA samalla lailla kyllä jokainen normaali aikuinen kykenee kuuntelemaan toista ja jatkossa kunnioittamaan sen toisen elämäntapaa. Olkoonkin sitten vaikka niin "merkillinen ja omituinen" ettei halua mitään joululahjoja tms.Ja silti, isovanhemmilla säilyy aina oikeus ostaa JOTAIM lapsenlapsilleen - se on sellainen "minäkin rakastan sinua"-viesti, mitä se lapsi ei tässä maailmassa voi saada liian montaa. Toki siinäkin on kiva, jos se isovanhempi tuntisi sitä lasta sen verran, että tietäisi minkälaisia kirjoja hän lukee tai että oikeasti hän nyt eniten toivoisi uutta jääkiekkomailaa (joka käydään ostamassa yhdessä niin ä se oikeasti on käyttökelpoinen)
T. Anoppi, isoäiti ja miniä
Isovanhemmilla ei ole mitään lähtökohtaisia oikeuksia lastenlapsiin.
Ei, mutta toisin päin on: lapsilla ON oikeus isovanhempiinsa.
Monet Ihmiset eivät tällä hetkellä täysin tajua, miten paljon lapset menettävät, jos he menettävät juurensa, sukunsa historian. (ja ei, en tarkoita, että niitten isovanhempien luo pitäisi mennä joka viikonlopuksi), mutta on surullista jos lapsen isovanhemmat jäävät hänelle täysin vieraaksi :(
Isäni esti kaiken yhteydenpidon äitini sukuun.
eli elelin isän itse.m.urhaan asti ilman mummolaa.
No ei tullunna joulukrääsää
se mie-lensäpahoittaja
ai niin minula oli normaali lapsuus 9 vuotiaaksi asti..h..elvetti alkoi silloin:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kasvatusmallin ero varmasti näkyy sukupolvien välillä ja se näkyy mm. näissä yhteentörmäystilanteissa. Silti vanhemman sukupolven edustajat eivät missään nimessä voi ottaa sitä valtaa, että kun he ovat vanhempia, niin heitä tulee vaan kunnioittaa ja antaa heidän tehdä mitä tykkäävät.
On huomioitava toisen ihmisen tunteet ja tyyli, mieltymykset. Se, mistä vanhempi sukupolvi on itse jäänyt vaille lapsena, yrittävät kai paikata lapsen lapsilleen ja lapsilleen tavaroilla ja materialla. Nykylapset taas on aivan ähkytetty tavaraan ja kasvavissa nuorissa aiukuisissa alkaa olla paljon minimalisteja, eikä ihme.
Nuorissa aikuisissa tässäkin näkyy polarisaatio - toiset ostaa ostamisen riemusta tilin tyhjäksi, toiset on minimalisteja.
Täällä on kuvattu niin hirviö-anoppeja kuin myös hirviö-miniöitäkin. Kyllä normaali alkuinen kestää muutaman (!!) vähän epäonnistuneen lahjan vastaanottamisen ja jatkosijoittamisen, ja kykenee niistä ihan kauniisti kiittämään ja kommunikoimaan MUTTA samalla lailla kyllä jokainen normaali aikuinen kykenee kuuntelemaan toista ja jatkossa kunnioittamaan sen toisen elämäntapaa. Olkoonkin sitten vaikka niin "merkillinen ja omituinen" ettei halua mitään joululahjoja tms.Ja silti, isovanhemmilla säilyy aina oikeus ostaa JOTAIM lapsenlapsilleen - se on sellainen "minäkin rakastan sinua"-viesti, mitä se lapsi ei tässä maailmassa voi saada liian montaa. Toki siinäkin on kiva, jos se isovanhempi tuntisi sitä lasta sen verran, että tietäisi minkälaisia kirjoja hän lukee tai että oikeasti hän nyt eniten toivoisi uutta jääkiekkomailaa (joka käydään ostamassa yhdessä niin ä se oikeasti on käyttökelpoinen)
T. Anoppi, isoäiti ja miniä
Isovanhemmilla ei ole mitään lähtökohtaisia oikeuksia lastenlapsiin.
Ei, mutta toisin päin on: lapsilla ON oikeus isovanhempiinsa.
Monet Ihmiset eivät tällä hetkellä täysin tajua, miten paljon lapset menettävät, jos he menettävät juurensa, sukunsa historian. (ja ei, en tarkoita, että niitten isovanhempien luo pitäisi mennä joka viikonlopuksi), mutta on surullista jos lapsen isovanhemmat jäävät hänelle täysin vieraaksi :(Isäni esti kaiken yhteydenpidon äitini sukuun.
eli elelin isän itse.m.urhaan asti ilman mummolaa.
No ei tullunna joulukrääsääse mie-lensäpahoittaja
ai niin minula oli normaali lapsuus 9 vuotiaaksi asti..h..elvetti alkoi silloin:)
Ei, mutta toisin päin on: lapsilla ON oikeus isovanhempiinsa.
Monet Ihmiset eivät tällä hetkellä täysin tajua, miten paljon lapset menettävät, jos he menettävät juurensa, sukunsa historian. (ja ei, en tarkoita, että niitten isovanhempien luo pitäisi mennä joka viikonlopuksi), mutta on surullista jos lapsen isovanhemmat jäävät hänelle täysin vieraaksi :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
munmummonimuniminimalistin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kasvatusmallin ero varmasti näkyy sukupolvien välillä ja se näkyy mm. näissä yhteentörmäystilanteissa. Silti vanhemman sukupolven edustajat eivät missään nimessä voi ottaa sitä valtaa, että kun he ovat vanhempia, niin heitä tulee vaan kunnioittaa ja antaa heidän tehdä mitä tykkäävät.
On huomioitava toisen ihmisen tunteet ja tyyli, mieltymykset. Se, mistä vanhempi sukupolvi on itse jäänyt vaille lapsena, yrittävät kai paikata lapsen lapsilleen ja lapsilleen tavaroilla ja materialla. Nykylapset taas on aivan ähkytetty tavaraan ja kasvavissa nuorissa aiukuisissa alkaa olla paljon minimalisteja, eikä ihme.
Nuorissa aikuisissa tässäkin näkyy polarisaatio - toiset ostaa ostamisen riemusta tilin tyhjäksi, toiset on minimalisteja.
Täällä on kuvattu niin hirviö-anoppeja kuin myös hirviö-miniöitäkin. Kyllä normaali alkuinen kestää muutaman (!!) vähän epäonnistuneen lahjan vastaanottamisen ja jatkosijoittamisen, ja kykenee niistä ihan kauniisti kiittämään ja kommunikoimaan MUTTA samalla lailla kyllä jokainen normaali aikuinen kykenee kuuntelemaan toista ja jatkossa kunnioittamaan sen toisen elämäntapaa. Olkoonkin sitten vaikka niin "merkillinen ja omituinen" ettei halua mitään joululahjoja tms.Ja silti, isovanhemmilla säilyy aina oikeus ostaa JOTAIM lapsenlapsilleen - se on sellainen "minäkin rakastan sinua"-viesti, mitä se lapsi ei tässä maailmassa voi saada liian montaa. Toki siinäkin on kiva, jos se isovanhempi tuntisi sitä lasta sen verran, että tietäisi minkälaisia kirjoja hän lukee tai että oikeasti hän nyt eniten toivoisi uutta jääkiekkomailaa (joka käydään ostamassa yhdessä niin ä se oikeasti on käyttökelpoinen)
T. Anoppi, isoäiti ja miniä
Isovanhemmilla ei ole mitään lähtökohtaisia oikeuksia lastenlapsiin.
Ei, mutta toisin päin on: lapsilla ON oikeus isovanhempiinsa.
Monet Ihmiset eivät tällä hetkellä täysin tajua, miten paljon lapset menettävät, jos he menettävät juurensa, sukunsa historian. (ja ei, en tarkoita, että niitten isovanhempien luo pitäisi mennä joka viikonlopuksi), mutta on surullista jos lapsen isovanhemmat jäävät hänelle täysin vieraaksi :(Isäni esti kaiken yhteydenpidon äitini sukuun.
eli elelin isän itse.m.urhaan asti ilman mummolaa.
No ei tullunna joulukrääsääse mie-lensäpahoittaja
ai niin minula oli normaali lapsuus 9 vuotiaaksi asti..h..elvetti alkoi silloin:)
Ei, mutta toisin päin on: lapsilla ON oikeus isovanhempiinsa.
Monet Ihmiset eivät tällä hetkellä täysin tajua, miten paljon lapset menettävät, jos he menettävät juurensa, sukunsa historian. (ja ei, en tarkoita, että niitten isovanhempien luo pitäisi mennä joka viikonlopuksi), mutta on surullista jos lapsen isovanhemmat jäävät hänelle täysin vieraaksi :(
Ei ne isovanhemmat ole koko suku eikä edes suvun portinvartijoita - vaikka haluaisivatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei onnostuisi meillä! Takaisin lähtisi anopin matkaan hetkessä jokainen tavara minkä tuo.
Annatko muutenkin aina kaikki lahjat takaisin antajalle jos et pidä niistä? Miksi pahoittaa tahallaan toisen mieli, kun ajatellut vain hyvää?
Tuohan on henkistä väkivaltaa ja alistamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Kylätuliainen kun mennään kylään sinne yksivuotiaan perheeseen. Miksi sille yksivuotiaalle pitää viedä jotain?
Paitsi, että tämän toppapuvun tapauksessa (=johon tarjottiin tilalle ratkaisua, että olisi pitänyt viedä kahvipaketti) oli sen yksivuotiaan syntymäpäivä. Ja se toppapuku oli syntymäpäivälahja.
Mutta aina voi ottaa opiksi. Lapsille sopii syntymäpäivä- ja joululahjoiksi kahvipaketti.
Korneinta tässä on se, että toisaalta palstalla huudetaan lastenlasten tasa-arvoisen kohtelun perään. Kun niitä tytärten lapsia niin suositaan lahjoissa. Mutta pojan lapselle käy hyvin kahvipaketti. Järkeähän tässä ei enää ole, mutta olkoot niin.
Luepa uudelleen, ei ollut syntymäpäivistä puhuttu. Joko keksit tuon päästäsi, tai sitten olet kyseinen marttyyri itse ja nyt marttyroit kun et osannut kertoa jo aluksi tarinaa oikein.
Ei siinä alkuperäisessä viestissä puhuttu myöskään mistää kyläilyviemisistä, vaan LAHJOISTA. Itse oletan lahjojen olevan joko syntymäpäivä- tai joululahjoja, eikä mitän tuliaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Kylätuliainen kun mennään kylään sinne yksivuotiaan perheeseen. Miksi sille yksivuotiaalle pitää viedä jotain?
Paitsi, että tämän toppapuvun tapauksessa (=johon tarjottiin tilalle ratkaisua, että olisi pitänyt viedä kahvipaketti) oli sen yksivuotiaan syntymäpäivä. Ja se toppapuku oli syntymäpäivälahja.
Mutta aina voi ottaa opiksi. Lapsille sopii syntymäpäivä- ja joululahjoiksi kahvipaketti.
Korneinta tässä on se, että toisaalta palstalla huudetaan lastenlasten tasa-arvoisen kohtelun perään. Kun niitä tytärten lapsia niin suositaan lahjoissa. Mutta pojan lapselle käy hyvin kahvipaketti. Järkeähän tässä ei enää ole, mutta olkoot niin.
Eihän sulla ole kuin ne yhdet lapsenlapset.
Ja kuka sntaa toisen lapselle toppapuvun???(
Kun olin hoitovapaalle, äitini tiedusteli josko lapset tarvitsee talvikamppeita. Kerroin, että kyllä on. Mentiin yhdessä kauppaan, sain valita lapsille mieleiseni haalarit ja äiti maksoi. Olin kiitollinen.
Eri asia. Ja olet kyllä keskenkasvuinen vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä on ainakin tehty testamentit ja niissä miniät rajattu ulos kaikesta. Ihan yhteisymmärryksessä, tietävät kyllä ja hyväksyneet.
Hei
mielensäpahoitt-aja täällä.
Se jonka äiti piti nälässä ja löi.Olen ollut mieheni kanssa 30 vuotta.
Kovalla työllä hankittu koulutukset ja yhteinen omaisuus.
Olen todellakin kouluttanut itseni ja myös kasvattanut.
Ollut kiltti miehen ihanille vanhemmile.yllärinä miehen isän äkillisesti kuoltua , testamentissa maininta että mieheni aviopuolisolla ei osuutta perintöön.
No kun on kuollut niin ei pysty kysymään?
lapsia ei tehty...oisko se syy?
Mitä väliä?
Meillä on tehty myös tuollainen testamentti. Oletan että lasten puolisot aikanaan perivät omat vanhempansa.
Meillä syynä käytännössä se, että perintöön tulee kuulumaan myös iso kauan suvussa ollut saari rakennuksineen, ja jos sitten lapselle tulisi ero, emme halua, että tuota sen taksi täytyy perillisten myydä, että saadaan yksi mahdollisesti hankalaksi heittäytyvä 'naitu sukulainen' maksettua pois.
Sitä väliä että yllättäen sekopääitsa.ri isälläni oli metsää...tuli yllätyksenä
myin metsän sijoitin ja hankin meille yrityksen ja asuntolainan...
tein töitä 24/7 monta vuotta.
paska kodista tulleena....
tuli vaan paha mieli...tuin miestä 100% ja hän vaurastui ansiostani
haista sinä pitkä ja ruskea ja osta krääsää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Kylätuliainen kun mennään kylään sinne yksivuotiaan perheeseen. Miksi sille yksivuotiaalle pitää viedä jotain?
Paitsi, että tämän toppapuvun tapauksessa (=johon tarjottiin tilalle ratkaisua, että olisi pitänyt viedä kahvipaketti) oli sen yksivuotiaan syntymäpäivä. Ja se toppapuku oli syntymäpäivälahja.
Mutta aina voi ottaa opiksi. Lapsille sopii syntymäpäivä- ja joululahjoiksi kahvipaketti.
Korneinta tässä on se, että toisaalta palstalla huudetaan lastenlasten tasa-arvoisen kohtelun perään. Kun niitä tytärten lapsia niin suositaan lahjoissa. Mutta pojan lapselle käy hyvin kahvipaketti. Järkeähän tässä ei enää ole, mutta olkoot niin.
Eihän sulla ole kuin ne yhdet lapsenlapset.
Ja kuka sntaa toisen lapselle toppapuvun???(
Tällaisen kummajaisen miniä ilmoittautuu. Minun lapsilleni on anoppi ostanut talvikamppeet monta kertaa. Mitä kummalllista siinä nyt on? Ei minulla olisi silloin ollut varaa niin hyviin kuin anoppi osti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kasvatusmallin ero varmasti näkyy sukupolvien välillä ja se näkyy mm. näissä yhteentörmäystilanteissa. Silti vanhemman sukupolven edustajat eivät missään nimessä voi ottaa sitä valtaa, että kun he ovat vanhempia, niin heitä tulee vaan kunnioittaa ja antaa heidän tehdä mitä tykkäävät.
On huomioitava toisen ihmisen tunteet ja tyyli, mieltymykset. Se, mistä vanhempi sukupolvi on itse jäänyt vaille lapsena, yrittävät kai paikata lapsen lapsilleen ja lapsilleen tavaroilla ja materialla. Nykylapset taas on aivan ähkytetty tavaraan ja kasvavissa nuorissa aiukuisissa alkaa olla paljon minimalisteja, eikä ihme.
Nuorissa aikuisissa tässäkin näkyy polarisaatio - toiset ostaa ostamisen riemusta tilin tyhjäksi, toiset on minimalisteja.
Täällä on kuvattu niin hirviö-anoppeja kuin myös hirviö-miniöitäkin. Kyllä normaali alkuinen kestää muutaman (!!) vähän epäonnistuneen lahjan vastaanottamisen ja jatkosijoittamisen, ja kykenee niistä ihan kauniisti kiittämään ja kommunikoimaan MUTTA samalla lailla kyllä jokainen normaali aikuinen kykenee kuuntelemaan toista ja jatkossa kunnioittamaan sen toisen elämäntapaa. Olkoonkin sitten vaikka niin "merkillinen ja omituinen" ettei halua mitään joululahjoja tms.Ja silti, isovanhemmilla säilyy aina oikeus ostaa JOTAIM lapsenlapsilleen - se on sellainen "minäkin rakastan sinua"-viesti, mitä se lapsi ei tässä maailmassa voi saada liian montaa. Toki siinäkin on kiva, jos se isovanhempi tuntisi sitä lasta sen verran, että tietäisi minkälaisia kirjoja hän lukee tai että oikeasti hän nyt eniten toivoisi uutta jääkiekkomailaa (joka käydään ostamassa yhdessä niin ä se oikeasti on käyttökelpoinen)
T. Anoppi, isoäiti ja miniä
Isovanhemmilla ei ole mitään lähtökohtaisia oikeuksia lastenlapsiin.
Ei, mutta toisin päin on: lapsilla ON oikeus isovanhempiinsa.
Monet Ihmiset eivät tällä hetkellä täysin tajua, miten paljon lapset menettävät, jos he menettävät juurensa, sukunsa historian. (ja ei, en tarkoita, että niitten isovanhempien luo pitäisi mennä joka viikonlopuksi), mutta on surullista jos lapsen isovanhemmat jäävät hänelle täysin vieraaksi :(Isäni esti kaiken yhteydenpidon äitini sukuun.
eli elelin isän itse.m.urhaan asti ilman mummolaa.
No ei tullunna joulukrääsääse mie-lensäpahoittaja
ai niin minula oli normaali lapsuus 9 vuotiaaksi asti..h..elvetti alkoi silloin:)
Monet Ihmiset eivät tällä hetkellä täysin tajua, miten paljon lapset menettävät, jos he menettävät juurensa, sukunsa historian.
Meillä anoppi on ostanut kaikki ulkovaatteet lapselle. Samoin kengät.
Alue: Aihe vapaa
Meillä myös krääsää rakastava anoppi. Itse olen sitä mieltä, että on idioottimaista tuhota maapalloa turhalla tavaralla. Lisäksi tavara on kauhea riesa ja sen kanssa selviämiseen menee lapsiperheessä tolkuttomasti aikaa.
Kertoisin ap:n tilanteessa anopille syyn, miksi et halua tavaraa. Toteaisin, että tässä on selvä sukupolviero eikä kyse ole mistään henkilökohtaisesta.