Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi toi kassillisen verran meille jouluyllätystä,
09.12.2019 |
Tokmannilta oli ostanut krääsää: jotain koristeita, valoja ja pöytäliinaa, joulumukitkin ihan 6kpl. Kyseli innoissaan mihin aion mitäkin koristetta sijoitella ja sitten jouluna on mukava joulutunnelma, kun hekin tulevat käymään, kun tavanomaisesti ei ole kuin yksi kynttelikkö ikkunalla, elävä kynttilä pöydässä ja kuusi.
Voi huoh sanon minä. Mitä mä teen, mä EN halua tuota roskaa kotiimme. Ollaan sanottu tuhat kertaa että meillä on minimalistinen koti ja emme halua tavaraa. Mitä voin tehdä??? Mies vaan sanoo että antaa sen tuoda, mutta mun vastuulle jää niiden rojujen vienti pois. Entä kun meillä ei todellakaan ole edelleenkään jouluna kuin se minimalistinen joulu, noita en aio esille laittaa.
Kommentit (722)
Vierailija kirjoitti:
Itse muistan että lapsena kaikki koristeet ja "joulukrääsä" oli ihan olennainen osa tunnelmaa ja oli ihanaa kun sai koristella kotia mielin määrin.
Harmillista, että muistosi ovat noin materialistisia.
Meilläkin koristeita oli, mutta ei todellakaan mielin määrin. Ja hyviä muistoja on silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miniä täälläkin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelin mieheni kanssa myös niistä sydänmukeista. Mä meinasin jo myöntyä niille. Mutta mies nimenomaan oli sitä mieltä että tulee olla samaa sarjaa kaikki meidän mukit eli sitä valkoista teemaa. Hän on kuulemma saanut tarpeekseen viiden eri sarjan teekalustoista lapsuuskodissaan ja kasapäisistä erilaisista mukeista. Eli jos tarvitaan joskus lisää mukeja, ne on teemaa. ap
Ap. kattaa pöytänsä Teemalla. Niihin sopisi seuraksi mitä parhaiten sydänmukit. Keskustelevat täysin samassa sarjassa.
Varmaan viinilaseina on sitten Iittala Vernat, nuo paksulasiset, joista vesikään ei edes maistu miltään, puhumattakaan viineistä.Itse katan jouluna Villeroy&Boch astioilla. Lautaset, lasit ja aterimet kaikki samaa sarjaa. Aloitin joskus keräämisen itse ja ihana anoppini on täydentänyt sitä. Hyvää Joulun odotusta sinnekin!
Ja sinä olet mielestäsi toooosi cool, kun käytät V§B -astioita. Ja kaikki jopa samaa sarjaa, huhhuh!
Oikein sitten tosi cool.
Ihan eri juttu kuin Iittalaa käyttävät juntit. Edessäsi pitää varmaankin oikein kumartaa.
(Et siis todellakaan itse tajunnut, kuinka typerä kommenttisi oli).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ei, vaan miksi et antanut olla AJOISSA? Sinulla ihan oikeasti on nyt jokin ongelma tässä taustalla. Terapiaa suosittelen minäkin. Teet muiden elämän hankalaksi.
No minä tekisin niin, että antaisin anopin antaman kassin miehelleni sillä saatteella, että hän voi laittaa ne esille. Mies sitten tekee äitinsä roinakassille mitä parhaaksi näkee.
Jos koristeita ei ole anopin käynnillä esillä ja anoppi niistä kysyy, niin sanoisin kuten asia on: Pyysin miestäni laittamaan koristeet, ne ovat hänen heiniänsä. Jos mies taasen ripustelee koristeita, niin fine.
Problem solved.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on varastossa hylly tiettyjen sukulaisten tuomille tavaroille ja sieltä sitten haetaan vierailujen ajaksi kukkopatsaat esiin.
Näin meilläkin alkuun oli, mutta sitten anopin sekä miehen mummun meille kantamaa roinaa (99,9% lasisia koriste-esineitä) alkoi olla vain niin paljon, että ei enää mahtunut kaappeihin. Jouduttiin laittamaan pahvilaatikoihin ja viemään häkkivarastoon (asuimme kerrostalossa). Kun näitä tuli täyteen 8 pahvilaatikollista ja häkkivarasto alkoi tukkeutua, oli asia pakko ottaa esiin.
Suosittelisin kaikille, että tällaisista asioista puhutaan jo ennen kuin roinaa on noin paljon..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpihan on itsekkyyttä tässä enemmän: se että tunkee väkisillä kassillisen tavaraa järjestelläkseen itselleen viihtyisän joulun (lahjan antaja) vai se että sen tavaran antaa pois (lahjan saaja). Minusta tervettä itsekkyyttä edustaa lahjan saajan näkökulma. Eri juttu, jos he olisivat pyytäneet tuomaan jotain koristeita, valoja yms. Ja anoppi vaan tuo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tullut mieleenikään, että me anopit ollaankin noin kamalia! Itse olen ostanut poikani tyttöystävälle jouluisin aina jonkun nuorelle naiselle sopivan pikkulahjan - kirjan, kosmetiikkaa, Marimekon pussukan tai muuta sellaista, mistä tällainen vanha eukonkuvatus kuvittelee poikansa rakkaan pitävän.
No, tulipahan luettua tätäkin palstaa ja viisastuin heti. Laitan lahjarahat Pelastusarmeijan keräykseen, enkä edes toivota hyvää joulua, etten vain loukkaisi trenditietoista miniääni.Joo kyllä mäkin tästä ryöpytyksestä otin sen verran herneen nokkaan, että pitää miettiä viitsinkö ottaa lapsia välipäiviksi hoitoon ollenkaan. Mä olen oikeastaan aika väsynyt ja töissäkin on raskasta.
Aina näissä keskusteluissa on näitä "en kyllä enää hoida lapsenlapsia, kun ei tehdä kaikkia asioita just tasan tarkkaan niin kuin haluan" marttyyreja. Älä ihmeessä ota niitä lapsia hoitoon. Ne kyllä vaistoavat, ettet oikeasti halua niiden kanssa olla vaan he ovat vain vallankäyttösi välineitä. Möllötä tiukasti yksin kotona ja hauku sitä kauheaa miniää, joka ei päästä sua määräämään omaa elämäänsä. Kaikki voittaa :). (Tai sitten voisit ajatella, että ehkä paras lahja, jonka voit kaikille antaa on viettää sitä aikaa niiden lasten kanssa. Luoda heille ihania muistoja mummosta ja unohtaa se pyytämättömän tavaran vieminen.)
Mä olen oikeasti väsynyt ja työssä on raskasta. En mä enää mikään ihan nuori ole. Hyvää hyvyyttäni olen hoitoon ottanut. Olen halunnut nuorta perhettä tukea ja auttaa mutta en mäkään jaksa jos palkaksi tulee tuommosta kiittämättömyyttä.
Miettikää kuulkaa ihan tykönänne millaista yhteiskuntaa te itsekin olette rakentamassa tuolla ainaisella anoppivalituksella ja haukkumisella. Nämä ketjut ei ole yhtään kivoja lukea. Nämä salakavalasti vaikuttaa myös sinänsä toimiviin miniä-anoppisuhteisiin.
Ei mulla muuta tähän.
Tässä tulikin ne klassiset:
"Hyvää hyvyyttäni.. "
"Palkaksi tulee kiittämättömyyttä"
Olisikin muuten hienoa, jos tämän anopin henkilöllisyys selviäisi ja etenkin tuo ensinmainittu tosiasia voitaisiin kertoa lapsenlapsille: "ei se mummu teistä oikeasti edes tykkää, mutta ihan hyvää hyvyyttään hoiti kun oli pakko".
Trollihan tämä kirjoittelija tosin oikeasti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille ei tuotu joulukrääsä, kaikkea muuta kyllä. Ja paljon. Miksi ostaa lapselle kiva paita kun kirpparilta saa samaan hintaan kassillisen? Mitä sitten, jos osa vaatteista on rikki, kakkatahroissa tai liian pieniä? Lopulta kamelin selkäranka katkesi, kun viikonloppureissun aikana meidän matto oli vaihdettu. Anopilla oli avaimet, kun piti käydä ruokkimassa kissaa. Oli sit tehnyt vähän muutakin. Avaimet lähti anopilta sillä sekunnilla eikä ole niitä enää saanut takaisin. Eikä se matto jäänyt meille. Kauheaa itkua väänsi kun sanottiin, että ei tuollaista voi tehdä. Kun ”hän vaan hyvällä” halusi meille hienon maton. Se matto oli ruskea, ikivanha ja painoi n. tonnin. Ei tykännyt, kun meillä oli lapsiperheessä (!!!) vaaleanharmaa matto. Toistaiseksi pärjätty hyvin vaalean mattomme kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tuotu joulukrääsä, kaikkea muuta kyllä. Ja paljon. Miksi ostaa lapselle kiva paita kun kirpparilta saa samaan hintaan kassillisen? Mitä sitten, jos osa vaatteista on rikki, kakkatahroissa tai liian pieniä? Lopulta kamelin selkäranka katkesi, kun viikonloppureissun aikana meidän matto oli vaihdettu. Anopilla oli avaimet, kun piti käydä ruokkimassa kissaa. Oli sit tehnyt vähän muutakin. Avaimet lähti anopilta sillä sekunnilla eikä ole niitä enää saanut takaisin. Eikä se matto jäänyt meille. Kauheaa itkua väänsi kun sanottiin, että ei tuollaista voi tehdä. Kun ”hän vaan hyvällä” halusi meille hienon maton. Se matto oli ruskea, ikivanha ja painoi n. tonnin. Ei tykännyt, kun meillä oli lapsiperheessä (!!!) vaaleanharmaa matto. Toistaiseksi pärjätty hyvin vaalean mattomme kanssa.
Onkohan noi vanhemman sukupolven ihmiset kasvatettu tai jätetty kasvattamatta siinä kohtaa, että mikä on oikeasti kohteliasta, mikä ylittää rajan, mikä on toisen kunnioitusta. Tosi monessa vähän iäkkäämmäässä ilmenee ihan kummallista ajattelemattomuutta ja härskiyttä ja itsekkyyttä, eivätkä itse tajua ollenkaan käytöstään. Eivät tajua, että se "minä vaan hyvällä" menee rajojen ja toisen kunnioituksen yli. Rueta nyt vaihtelemaan toisen huushollissa mattoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tuotu joulukrääsä, kaikkea muuta kyllä. Ja paljon. Miksi ostaa lapselle kiva paita kun kirpparilta saa samaan hintaan kassillisen? Mitä sitten, jos osa vaatteista on rikki, kakkatahroissa tai liian pieniä? Lopulta kamelin selkäranka katkesi, kun viikonloppureissun aikana meidän matto oli vaihdettu. Anopilla oli avaimet, kun piti käydä ruokkimassa kissaa. Oli sit tehnyt vähän muutakin. Avaimet lähti anopilta sillä sekunnilla eikä ole niitä enää saanut takaisin. Eikä se matto jäänyt meille. Kauheaa itkua väänsi kun sanottiin, että ei tuollaista voi tehdä. Kun ”hän vaan hyvällä” halusi meille hienon maton. Se matto oli ruskea, ikivanha ja painoi n. tonnin. Ei tykännyt, kun meillä oli lapsiperheessä (!!!) vaaleanharmaa matto. Toistaiseksi pärjätty hyvin vaalean mattomme kanssa.
Onkohan noi vanhemman sukupolven ihmiset kasvatettu tai jätetty kasvattamatta siinä kohtaa, että mikä on oikeasti kohteliasta, mikä ylittää rajan, mikä on toisen kunnioitusta. Tosi monessa vähän iäkkäämmäässä ilmenee ihan kummallista ajattelemattomuutta ja härskiyttä ja itsekkyyttä, eivätkä itse tajua ollenkaan käytöstään. Eivät tajua, että se "minä vaan hyvällä" menee rajojen ja toisen kunnioituksen yli. Rueta nyt vaihtelemaan toisen huushollissa mattoa...
ON.
Ei vaan ymmärretä rajoja millään tavalla. Ja juuri tuo itkuinen "minä vain hyvää hyvyyttäni ja tän siitä sitten saa palkaksi" -horina on yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tuotu joulukrääsä, kaikkea muuta kyllä. Ja paljon. Miksi ostaa lapselle kiva paita kun kirpparilta saa samaan hintaan kassillisen? Mitä sitten, jos osa vaatteista on rikki, kakkatahroissa tai liian pieniä? Lopulta kamelin selkäranka katkesi, kun viikonloppureissun aikana meidän matto oli vaihdettu. Anopilla oli avaimet, kun piti käydä ruokkimassa kissaa. Oli sit tehnyt vähän muutakin. Avaimet lähti anopilta sillä sekunnilla eikä ole niitä enää saanut takaisin. Eikä se matto jäänyt meille. Kauheaa itkua väänsi kun sanottiin, että ei tuollaista voi tehdä. Kun ”hän vaan hyvällä” halusi meille hienon maton. Se matto oli ruskea, ikivanha ja painoi n. tonnin. Ei tykännyt, kun meillä oli lapsiperheessä (!!!) vaaleanharmaa matto. Toistaiseksi pärjätty hyvin vaalean mattomme kanssa.
Kun halvalla saa, sitähän se on. Tosiaan yksi hyvä paita olis varmasti ilahduttanut enemmän kuin kasa tuollaisia.
Toivottavasti edes joku sopiva ja hyvä vaate olisi siellä kassissa, jota voisi käyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kuuntelee esim vanhemman ikäpolven kahvipöytäkeskusteluja, joidenkin kohdalla, niin he oikeasti puhuvat toistensa päälle, ääni vaan koventuu että saa varmasti sen oman äänensä kuuluville. Ei välttämättä kuunnella mitä toinen sanoo. Sanovat, että minäpä kun ja mutta minullapa kun on vielä se ja se pahempi tai parempi... Keskusteluissa ilmenee myös vähättelyä ja mitätöintiä.
En voi käsittää!!!
Meillä on näitä kotini sisustajia enemmänkin. Se mitä en ymmärrä on esimerkiksi se että yksi tätini muutti pienempään ja jakoi pois ison osan tavaroistaan, mutta hän halusi määrätä mitä kukakin saa ja mihin se tulee.
Sen sijaan että olisi saanut vain käydä itse katsomassa, mitä tarvitsee. Siis oikeasti. En minä tarvinnut 20 kukkaruukkua. Sen yhden siivilän olisin voinut ottaa.
Eli sitä oman kodin hallintaa ei siedetä ollenkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kasvatusmallin ero varmasti näkyy sukupolvien välillä ja se näkyy mm. näissä yhteentörmäystilanteissa. Silti vanhemman sukupolven edustajat eivät missään nimessä voi ottaa sitä valtaa, että kun he ovat vanhempia, niin heitä tulee vaan kunnioittaa ja antaa heidän tehdä mitä tykkäävät.
On huomioitava toisen ihmisen tunteet ja tyyli, mieltymykset. Se, mistä vanhempi sukupolvi on itse jäänyt vaille lapsena, yrittävät kai paikata lapsen lapsilleen ja lapsilleen tavaroilla ja materialla. Nykylapset taas on aivan ähkytetty tavaraan ja kasvavissa nuorissa aiukuisissa alkaa olla paljon minimalisteja, eikä ihme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tuotu joulukrääsä, kaikkea muuta kyllä. Ja paljon. Miksi ostaa lapselle kiva paita kun kirpparilta saa samaan hintaan kassillisen? Mitä sitten, jos osa vaatteista on rikki, kakkatahroissa tai liian pieniä? Lopulta kamelin selkäranka katkesi, kun viikonloppureissun aikana meidän matto oli vaihdettu. Anopilla oli avaimet, kun piti käydä ruokkimassa kissaa. Oli sit tehnyt vähän muutakin. Avaimet lähti anopilta sillä sekunnilla eikä ole niitä enää saanut takaisin. Eikä se matto jäänyt meille. Kauheaa itkua väänsi kun sanottiin, että ei tuollaista voi tehdä. Kun ”hän vaan hyvällä” halusi meille hienon maton. Se matto oli ruskea, ikivanha ja painoi n. tonnin. Ei tykännyt, kun meillä oli lapsiperheessä (!!!) vaaleanharmaa matto. Toistaiseksi pärjätty hyvin vaalean mattomme kanssa.
Onkohan noi vanhemman sukupolven ihmiset kasvatettu tai jätetty kasvattamatta siinä kohtaa, että mikä on oikeasti kohteliasta, mikä ylittää rajan, mikä on toisen kunnioitusta. Tosi monessa vähän iäkkäämmäässä ilmenee ihan kummallista ajattelemattomuutta ja härskiyttä ja itsekkyyttä, eivätkä itse tajua ollenkaan käytöstään. Eivät tajua, että se "minä vaan hyvällä" menee rajojen ja toisen kunnioituksen yli. Rueta nyt vaihtelemaan toisen huushollissa mattoa...
Tämä matonvaihtaja-anoppi on melkoisen narsistinen tapaus, tämä tavara-roudaus oli vain yksi osa hänen ”mielenkiintoisista ominaisuuksistaan”. Toteuttaa ihan täysillä periaatetta kyllä mun kanssa tulee toimeen kun tekee just niinkuin mä sanon. Jos anopin mielestä se jossain ulkovaraston perällä 30 vuotta lojunut matto on hyvä poikansa kotiin, niin hän on oikeassa, ja näin ollen oikeutettu tekemään vaihdon. Eihän siitä kukaan voi suuttua? Joskus leikkinyt ajatuksella, että tekisin jotain vastaavaa anopin kotiin, mutta en viitsi laskeutua hänen tasolleen.
Sekunniksikaan en uskalla jättää lapsia hänen kanssaan, kun anoppi kokee velvollisuudekseen kertoa totuuksia minusta, pojastaan ja mun sukulaisista. Totuus tarkoittaa tässä tapauksessa anopin mielipidettä. Eikä yllämainituista yhdestäkään ole mitään hyvää sanottavaa.
Ja sitten on ne loput, mutta kahvitauon rajallisuuden vuoksi en niitä ehdi tähän kirjaamaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Kylätuliainen kun mennään kylään sinne yksivuotiaan perheeseen. Miksi sille yksivuotiaalle pitää viedä jotain?
En usko, että vei takaisin, siinähän menee välit...oisin hakenut ne jos Turun seudulla itselleni jos eivät sinulle olleet itselle sopivia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi eritellä, mikä on krääsää. Onko joulumukit krääsää? Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl. Keljua on, jos saa vain yhden mukin. Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.
Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan. Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa. Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin. Joten krääsää vai ei?
Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä. Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota. Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin. Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?
Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan. MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai. Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen. Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan. Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan. Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.
Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi. Liittomme jäikin lyhyeksi. Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat. Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja? Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa? Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.
Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.
Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.
Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.
Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆
Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.
Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.
Aivan. Painajainen.
Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.
Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.
En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.
Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.
Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.
Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?
Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.
Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.
Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.
Ihan normaali kylätuliainen.
YKSIvuotiaalle???
Anna mun kaikki kestää 🙄
Kylätuliainen kun mennään kylään sinne yksivuotiaan perheeseen. Miksi sille yksivuotiaalle pitää viedä jotain?
Ei tarvikaan.
Alue: Aihe vapaa
Ei se havainnointikaan aina auta. Äitini käy meillä todella usein, viettää aikaa kanssamme, kuuntelee toiveita ja yrittää oikeasti parhaansa. Silti 95 % menee asian vierestä. Muuten Tokmannilta saa muutakin kuin krääsää kuten esimerkiksi kotimaisia tuotteita. Ei se kauppa merkitse välttämättä laadun taetta ja toisinpäin .