Anoppi toi kassillisen verran meille jouluyllätystä,

Vierailija kirjoitti:

Laitanko sulle osoitteen niin voit antaa ne mulle? Ei ole varaa ostaa mitään ja samat, vanhat ja kuluneet.

Joulukoristeet eivät kulu. Miksi ei voi suoraan sanoa, että on kyllästynyt ja haluaa uutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi eritellä, mikä on krääsää.  Onko joulumukit krääsää?  Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl.  Keljua on, jos saa vain yhden mukin.  Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.

Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan.  Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa.  Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin.  Joten krääsää vai ei?

Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen.  Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä.  Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota.  Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin.  Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?  

Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan.  MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai.  Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen.  Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan.  Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan.  Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.

Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi.  Liittomme jäikin lyhyeksi.  Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat.  Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja?  Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa?  Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.  

Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.

Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.

Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.

Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.

Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆

Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.

Miksi sä sitten jatkoit tuota ostamista jos näet että toinen ei niitä halua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi eritellä, mikä on krääsää.  Onko joulumukit krääsää?  Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl.  Keljua on, jos saa vain yhden mukin.  Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.

Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan.  Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa.  Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin.  Joten krääsää vai ei?

Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen.  Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä.  Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota.  Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin.  Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?  

Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan.  MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai.  Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen.  Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan.  Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan.  Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.

Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi.  Liittomme jäikin lyhyeksi.  Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat.  Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja?  Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa?  Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.  

Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.

Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.

Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.

Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.

Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆

Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.

Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä sanotaan, että lapsiperheillä on rahat tiukassa.

Mikään ei kelpaa "kun meillä on tämä tyyli, josta pidetään kiinni". Saako arvata, että rouva on "tyylin" takana?

Tuota... Tipahtaako perheen tilille rahaa, kun muorin krääsäkassi otetaan vastaan, vai lähteekö sitä jos kassista kieltäydytään?

Voi se kuule näinkin olla. Oppisit sinäkin miniä pelaamaan korttisi oikein. Se voi hyvinkin se raha hieman helpommin tippua.

Minä ainakin olen itse ollut lähes koko aikuisikäni töissä enkä ole anopilta rahaa odottanut. Miksi, miksi, miksi anopin pitäisi minulle rahaa antaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No meillä on ainakin tehty testamentit ja niissä miniät rajattu ulos kaikesta. Ihan yhteisymmärryksessä, tietävät kyllä ja hyväksyneet.

Normaali käytäntö siinä missä avioehtokin. Mutta miten se liittyy kassilliseen Tokmanni-krääsää, vai onko sekin rajattu testamentissa?

Viimeisenä tahtonani julistan, että miniä ei ole oikeutettu Tokmannikassin sisältöön ja ihaniin joulukrääsiin!

Kannattaa varmuuden vuoksi tehdä myös avioehto, ettei miniä vie Tokmannikassia eron tullessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei onnostuisi meillä! Takaisin lähtisi anopin matkaan hetkessä jokainen tavara minkä tuo.

Annatko muutenkin aina kaikki lahjat takaisin antajalle jos et pidä niistä? Miksi pahoittaa tahallaan toisen mieli, kun ajatellut vain hyvää?

Onneksi on olemassa hyviä tyyppejä miniöinä.

Tuollaiset miniät ovat surullinen juttu . Etsivät kaikesta syyn hermostua. Jopa mummeleiden joulukrääsästä josta mumskut ovat innoissaan kun on syy kierrellä Tokmannilla ja mainostaa kuinka tässä pojan /tytön perheelle . . .

Helkkarin sydämetöntä porukkaa noi naiset nykyään, ei ihme että ukot pysyy sinkkuina.

Ei se miniä ole vastuussa anopin tunteista.

Millä logiikalla? Jos sanot toiselle rumasti ja hän pahoittaa mielensä, niin millä perusteella tämä on toisen vika? Kyllä nykyihmiset ovat omituisia.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi eritellä, mikä on krääsää.  Onko joulumukit krääsää?  Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl.  Keljua on, jos saa vain yhden mukin.  Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.

Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan.  Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa.  Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin.  Joten krääsää vai ei?

Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen.  Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä.  Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota.  Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin.  Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?  

Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan.  MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai.  Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen.  Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan.  Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan.  Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.

Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi.  Liittomme jäikin lyhyeksi.  Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat.  Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja?  Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa?  Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.  

Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.

Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.

Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.

Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.

Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆

Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.

Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.

Aivan. Painajainen.

Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.

Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.

En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset siinä vaiheessa sanonut suoraan mielipidettäsi, että ette tarvitse niitä, kiitos vaan? Jos aina otat kaikkea krääsää avosylin vastaan "oi että, kiitos paljon, ihanaa!", niin silloin sitä myös saat, koska anoppisi luulee, että tulet niistä onnelliseksi.

Mä en tiedä miten mä anopille sanoisin ettei hän pahoittaisi mieltään. En mä sanonut mitenkään sillain että "oi että kiitos paljon..." vaan kiitos, mutta meillä on jo joulukoristeet ja nämä ovat meille kyllä ylimääräisiä. Siihen anoppi sanoi että pitäähän sitä teilläkin olla tällaisia. ap

Tätä asiaa ei ole mahdollista tehdä selväksi muuta kuin anopin mielen pahoittamalla. Jos ihminen on niin itsekeskeinen että tuo toisen tyyliin sopimatonta krääsää, asia ei herkin keinoin jakeluun mene.

Minun kälyni on ratkaissut anopin krääsäntuontiongelmat sanomalla viileästi: "Tuo kukkaruukku ei jää tänne." Anoppi siis sai kantaa jokaisen tuomansa krääsän mennessään mukanaan. Taisi oppia kolmella kerralla. Kyläilee kyllä edelleen ja kerjää lapsia hoidettavakseen.

Kyllä on mahdollista, jos ihminen omaa empatiaaa ja käytöstavat. t. ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset joulumukit ne on?

Perusmukit, ihan nätit. Sydämiä, mutta kun me ei tarvita, meillä on jo kahdeksan valkoista teema mukia. ap

Mikä siinä on että nuo krääsänrakastajat tykkää aina sydämistä? Minä en voi sietää sydämiä (enkä tähtiä) missään tavarassa, mutta niitä pitää toisten kiusaksi raahata. Luulisi aikuisen ihmisen ymmärtävän että jos tahtoisin sohvalleni jonkun mauttoman tähtityynyn, osaisin ostaa sellaisen itsekin.

Ja jokainen varmaan ymmärtää että myöskään mieheni ei pidä sydämistä ja tähdistä, koska sellaista miestä ei ole vielä syntynytkään joka niistä pitäisi.

Silti äitinsä yritti niitä meille raahata.

Meillä mies tykkää molemmista. Tietenkin rajansa kaikella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset siinä vaiheessa sanonut suoraan mielipidettäsi, että ette tarvitse niitä, kiitos vaan? Jos aina otat kaikkea krääsää avosylin vastaan "oi että, kiitos paljon, ihanaa!", niin silloin sitä myös saat, koska anoppisi luulee, että tulet niistä onnelliseksi.

Mä en tiedä miten mä anopille sanoisin ettei hän pahoittaisi mieltään. En mä sanonut mitenkään sillain että "oi että kiitos paljon..." vaan kiitos, mutta meillä on jo joulukoristeet ja nämä ovat meille kyllä ylimääräisiä. Siihen anoppi sanoi että pitäähän sitä teilläkin olla tällaisia. ap

Tätä asiaa ei ole mahdollista tehdä selväksi muuta kuin anopin mielen pahoittamalla. Jos ihminen on niin itsekeskeinen että tuo toisen tyyliin sopimatonta krääsää, asia ei herkin keinoin jakeluun mene.

Minun kälyni on ratkaissut anopin krääsäntuontiongelmat sanomalla viileästi: "Tuo kukkaruukku ei jää tänne." Anoppi siis sai kantaa jokaisen tuomansa krääsän mennessään mukanaan. Taisi oppia kolmella kerralla. Kyläilee kyllä edelleen ja kerjää lapsia hoidettavakseen.

Kyllä on mahdollista, jos ihminen omaa empatiaaa ja käytöstavat. t. ohis

Koko ongelmaa ei edes syntyisi jos mummolla olisi kuuloaisti ja käytöstavat.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittaisin siksi aikaa esille, kun ovat käymässä, sen jälkeen antaisin seuraavalle.

Mieluummin noin.

Toisen mieltä ei tule pahoittaa kun voi olla fiksu ja toimia esim noin.

Miksi anoppi saa pahoittaa ap:n mielen tuomalla hänen kotiinsa tavaroita, joita ap ei tarvitse eikä halua?

Normaali ihminen ei pahoita tuollaisesta mieltään...

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi eritellä, mikä on krääsää.  Onko joulumukit krääsää?  Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl.  Keljua on, jos saa vain yhden mukin.  Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.

Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan.  Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa.  Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin.  Joten krääsää vai ei?

Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen.  Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä.  Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota.  Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin.  Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?  

Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan.  MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai.  Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen.  Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan.  Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan.  Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.

Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi.  Liittomme jäikin lyhyeksi.  Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat.  Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja?  Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa?  Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.  

Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.

Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.

Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.

Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.

Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆

Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.

Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.

Aivan. Painajainen.

Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.

Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.

En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.

Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.

Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.

Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittaisin siksi aikaa esille, kun ovat käymässä, sen jälkeen antaisin seuraavalle.

Mieluummin noin.

Toisen mieltä ei tule pahoittaa kun voi olla fiksu ja toimia esim noin.

Miksi anoppi saa pahoittaa ap:n mielen tuomalla hänen kotiinsa tavaroita, joita ap ei tarvitse eikä halua?

Normaali ihminen ei pahoita tuollaisesta mieltään...

eri

Sinähän et sanele mistä kukin saa pahoittaa mieltään...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.

Oman anoppitaipaleeni oli surkea.... - - cut---

... miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.

Pitäisikö sun käsitellä ensin tuo kelpaamattomuuden tunne pois, ja sitten vahvempana ihmisenä miettiä miksi haluat ostaa lahjoja ja mitä niistä oikeasti odotat vastineeksi?

Koska ei tunnu terveeltä että otat lahjan kelpaamattomuuden noin raskaasti.

Ja tämä ihan kaikella ystävällisyydellä sanottuna, olisi varmaan itsellesi mukavaa jos sun ei tarvitsisi ostaa hyväksyntää tuolleen.

Kaikkea menneiden sukupolvien tapoja ja malleja ei kannata kopioida eteenpäin. Tätä ainakin itse yritän, huolimatta siitä että en ole itse lapsena kelvannut.

Kantsii miettiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä sanotaan, että lapsiperheillä on rahat tiukassa.

Mikään ei kelpaa "kun meillä on tämä tyyli, josta pidetään kiinni". Saako arvata, että rouva on "tyylin" takana?

Tuota... Tipahtaako perheen tilille rahaa, kun muorin krääsäkassi otetaan vastaan, vai lähteekö sitä jos kassista kieltäydytään?

Voi se kuule näinkin olla. Oppisit sinäkin miniä pelaamaan korttisi oikein. Se voi hyvinkin se raha hieman helpommin tippua.

Jopas jotakin. "Et saa rahaa jos et tee niin kuin minä sanon!!!" Olethan huomannut, ettei poikasi ole enää teini?

Dejavu haudan takaa. Äidiltä ei tippunut tukea eikä rahaa jos ei tehnyt niinkuin äiti haluaa (tm).

Mutta ei se kyllä mun kämppää sisustanut ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi eritellä, mikä on krääsää.  Onko joulumukit krääsää?  Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl.  Keljua on, jos saa vain yhden mukin.  Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.

Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan.  Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa.  Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin.  Joten krääsää vai ei?

Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen.  Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä.  Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota.  Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin.  Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?  

Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan.  MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai.  Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen.  Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan.  Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan.  Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.

Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi.  Liittomme jäikin lyhyeksi.  Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat.  Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja?  Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa?  Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.  

Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.

Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.

Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.

Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.

Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆

Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.

Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.

Aivan. Painajainen.

Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.

Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.

En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.

Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.

Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.

Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?

Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.

Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.

Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi eritellä, mikä on krääsää.  Onko joulumukit krääsää?  Minä taitaisin tykätä, jos saisin sellaisia ja vielä sen 6 kpl.  Keljua on, jos saa vain yhden mukin.  Jos haluaa tarjota kavereille vaikka jouluglögit, niin yhdellä mukilla sitä ei voi tehdä.

Jouluisille kaitaliinoille minä löytäisin aina paikan.  Joka joulu ei tarvitse laittaa niitä samoja, olisihan valinnan varaa.  Ja mitä olen katsellut, niin ne Tokmannin joululiinat on ihan viehättäviä, ihan samoja olen nähnyt kyllä myynnissä jossain ns. paremmassa sisustuskaupassakin.  Joten krääsää vai ei?

Mutta niin, jos sitä on niin kovasti pidettävä kiinni jostain "meidän tyylistä," niin sittenhän noita voi aina laittaa vaikka pikkujoululahjoiksi tai viedä johonkin punaisen ristin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen.  Aina löytyy ihmisiä, joille kelpaa kyllä.  Minusta on jokseenkin kamala ajatus tuo, että vihaisena työntäisin toisen hyvää hyvyyttään tuomat tavarat hänelle itselleen ja kylmästi sanoisin, että en ota.  Kerran täällä tai jossain toisella palstalla yksi ihminen kirjoitti, että jos hänelle joku toisi lahjaksi jonkun tietyn viinipullon (en muista enää mitä merkkiä), niin se tuoja näkisi heti välittömästi, kuinka hän kaataisi sen suoraan viemäriin.  Tekeekö joku oikeasti näin, vai onko kyseessä vain vahvasti liioiteltu kielikuva?  

Muistan yhden kaukaisen joulun, kun olimme ex-mieheni kanssa vasta hiljakkoin avioituneet ja olimme viettämässä joulua hänen kotonaan.  MIeheni haukkui ja arvosteli joka ikisen lahjan, jonka minulta tai minun perheeltäni sai.  Esim. äitini neulomat tosi kauniin kirjoneulevillasukat hän heitti lattialle ja sanoi, että mitä helvettiä minä tuollaisilla teen.  Muista sen kaamean häpeän tunteen, joka levisi sisuksiini ja joka paikkaan.  Koko jouluni oli pilalla ja minua itketti koko ajan.  Anoppi naureskeli siinä vieressä, oli ilmeisesti tyytyväinen.

Miehen narsismi tuli siinä viimein oikein kunnolla todistetuksi.  Liittomme jäikin lyhyeksi.  Olen sitä mieltä, että jonkinlaista narsismia edustavat nämä täälläkin toisten tuomisia arvostelevat kirjoittajat.  Onko mukavaakin saada olla syvästi loukkaantunut, kun joku ei tuo täydellisiä täsmälahjoja?  Kuinka kukaan voi toisen pään sisälle mennä ja tietää tasan, mitä toinen haluaa?  Jonkinlaista käyttäytymistä voisi odottaa silti, vaikka lahjapussin sisältö ei olisikaan mielenmukainen.  

Kyllä se satuttaa kun lahja ei kelpaa. Ymmärrän hyvin sinua. Se hävettää ja se kelpaamattomuuden tunne on kova.

Oman anoppitaipaleeni oli surkea. Miehelläni on useita miniöitä ja heidän kanssaan olen tullut aina hyvin toimeen. Käsitöitä on pyydetty tekemään, niitä on kiitelty ja oikeasti käytetty. Ostolahjat on ostettu toiveiden mukaan. Tosin toiveet on olleet ylimalkaisia, esim käsipyyhkeitä. Olemme ostaneet sitten kalliimmasta päästä ja neutraaleja värejä. Käytössä ovat olleet ja kiitokset on saatu. Miehen lapsen lapsile olen tuonut työmatkoilta vaatteita. Hyvin on käyneet, oikeaa kokoa ja hillityn värisiä. Kaikki on olleet käytössä ja ihan pyydetty katsomaan löytyisikö jotain tiettyä vaatetta esim Gapilta tai muusta kaupasta jouta ei ttäälä Suomessa ole.

Sitten tuli minulle se oma miniä. Ajattelin mennä samalla opilla. Toiveita pyydetään ja huomioidaan asunnossa käytössä oleva tyyli ja värit. Ja edelleen vähän kalliimpaa kuin joku Tokmanni tai Prisma.

Eipä käynyt. Kaikki väärin. Liian hienoja, kalliita, outoja tai kertakaikkiaan muuten ihan kevlvottomia. Kastoin että vihreää hän käyttää. Keräsin kuluvaa tavaraa (kosmetiikkaa, suklaata yms) hemmottelujuttuja ns väriteemalahjan. Se oli kuulema ihan kiva jos tykkää. Hän ei tykännyt. Lapsen lapselle ostin toppapuvun. Kysyin ensin, että ostanko. Laitoin kuvan ja kokovaihtoehdot. Käykö tämä? Joo, osta vaan. Hintaa puvulla oli enemmän kuin viitsin edes kertoa. Käyttökertojahan sille tuli sitten se nolla.

Päättelin tästä, että ei minulla ole onnistumisen mahdollisuuksia. Jos veisin pinon kultaharkkoja,joku vika niissäkin olisi. Liian raskaita, hankalan mallisia, ja huonosti kiiltää 😆

Tämä miniä on nyt jo onneksi historiaa. Mutta olipa kokemus sekin.

Kuulostat kyllä ihan painajaiselta. Tuollaista kyttäämistä, käytetäänkö antamiasi tavaroita ja montako kertaa. Miksi sitä tavaraa piti tyrkyttää kun selvästi ei kelvannut? Olisit vienyt kahvipaketin ja sillä hyvä.

Aivan. Painajainen.

Ei siihen mitään kyttäämisiä tarvita, kun näkee vaatteen lapsen päällä tai neulomistani villasukista kysytään, että voiko niitä parsia, kun kantapää on kulunut puhki.

Kahvipaketti yksivuotiaalle? Loistoidea.

En todella ole tyrkyttänyt. Pari ensimmäistä kertaa ajattelin, että okei erehdyin. Korjaan tilannetta. Kun korjaus ei auttanut, lopetin. En osta enkä tee. Pojalle kyllä, nyt kun ovat eronneet ja lapsenlapselle sellaista, joka jää isän luokse käyttöön. Ja miehen lapset lapsineen saavat toiveidensa mukaiset lahjat edelleen.

Kyllä. Juuri tuo on sitä haukkana kyttäämistä. Ihan kamalaa. Jos olisi tuollaisia ihmisiä monta lähipiirissä, siitä tulisi kokopäivätyö kun pitää huolehtia että juuri tuon ihmisen antama lahja on käytössä kun nähdään. Jos siis haluaisi tehdä miellyttämisestä kokopäivätyön.

Yksivuotias ei ymmärrä lahjoista eikä antajista, kahvipaketti olisi käynyt ihan hyvin. Kyllä vanhemmat sen juovat.

Ja on kyllä typerää "korjata tilannetta" törkeän kalliilla lahjalla, jonka hinnasta pitää vieläkin uhriutua. Miksi et vain ANTANUT OLLA?

Olen nimenomaan antanut olla. Ei lahjoja.

Se kallis toppapuku ei mene kronologisesti tähän korjausliikkeeseen, vaan oli ennen sitä.

Sen verran täytyy myöntää, että itse en koskaan äitinä olisi osannut arvostaa sitä, että yksivuotiaalleni olisi tuotu lahjaksi kahvipaketti. Olisin pitänyt ihan v*ttuiluna. Mutta nytpä on hyvä tietää, että kahvipaketti sopii lahjaksi pikkulapselle isovanhemmalta. Toisille lapsenlapsille leluja ja vaatteita, mutta yhdelle kahvia.

Ihan normaali kylätuliainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysykää mitä voi tuoda jouluyllätyksenä, viemisinä, mistä asianomainen tykkää.

Joku tykkää erikoiskahveista, toinen ei voi sietää niitä. Joku tykkää kukista, joku ei. Joku tykkää niistä Tokmannin pikkuhilpetööreistä, joku ei. Jne. Jos ihminen sanoo, ei tavaraa, se silloin tarkoittaa sitä. Eli sitten voi kysyä entä jotain herkkua? Ja mitä. Konvehteja, hedelmiä, tms?

Kuka niitä hedelmiä pitää herkkuina? Ihan oikeastiko kuskaatte joillekin hedelmiä viemisinä? Siis hedelmiä?

Kaikilla varmaan tänäpäivänä on varaa ostaa itse omat banaaninsa ja kiiwinsä.

Voi herra varjele.

Niih, tässä sulle banaani hyvää jouluu...

No herkkukorissa tietenkin!

Niin, mä olin ajatellut enemmän tyyliin viikunoita, pitaija-hedelmiä ja muita eksoottisempia 'makusteltavia' mutta Huoh, enpä nyt sitten enää tiedäkään.

Emmä uskalla syödä tuommosia kun olen niin allerginen. Tuo ennemmin perushedelmiä. Joku muu syö ne sitten jos mä en. Mutta ei karkkeja, säilykkeitä, hilloja, kynttilöitä, pähkinöitä, suklaata ikä kahvia eikä teetä eikä glogejä eikä tietenkään alkoholia

Eikä myöskään sitä, tätä, tuota eikä sitä, tätä, tuota, tätä, eikä tätä jne jne. Kaikki muu kyllä kelpaa!

Olen hyvin avomielinen.

En lukenut koko ketjua, mutta anoppi on sellainen että rakastaa ostamista. Eritoten pikkukrääsän. Ja kun omat nurkat on täynnä niin meille sitten. Olen tehnyt niin, että olen pari kertaa pitänyt esillä ja sitten kiertoon. Ostelu on vähän vähetnynyt kun keksin tietäessäni hänen olevan tulossa kaivaa esiin kaikki omistamani pikkuesineet ja sirottelin ne tyhjille pinnoille. Yleensä pidän niitä kaapissa ja otan esii vain pari kerrallaan. Näki ettei mahdu meillekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittaisin siksi aikaa esille, kun ovat käymässä, sen jälkeen antaisin seuraavalle.

Mieluummin noin.

Toisen mieltä ei tule pahoittaa kun voi olla fiksu ja toimia esim noin.

Miksi anoppi saa pahoittaa ap:n mielen tuomalla hänen kotiinsa tavaroita, joita ap ei tarvitse eikä halua?

Normaali ihminen ei pahoita tuollaisesta mieltään...

eri

Jos minä tuon teille käytettyinä ostamani pyykkikoneen ja jääkaappipakastimen, niin sinä ilahdut? Roudaan ne vielä teille ihan eteiseen asti. Vai onko tavaroilla joku koko, jota isommista saa pahoittaa mieltään? Entä jos tuon teille muutaman kissanpennun, joita naapuriin tupsahti ihan yllättäen?