Joulu tympäisee vuosi vuodelta enemmän.

Minä en ymmärrä tätä jokavuotista kitinää asiasta, joka on täysin vapaaehtoinen. Jokainen saa tehdä joulustaan juuri sellaisen kuin haluaa, vaikka laittaa verhot kiinni ja katsella Netflixiä. Miksi pitää ottaa painetta ulkopuolelta? Lampaan elämässä on kaikki vaikeaa.

Höösääminenkin on ihan itsestä kiinni, monesti muut eivät odota läheskään niin paljon kuin mitä itse kuvittelee. Meilläkin on saatu äiti iän myötä pikkuhiljaa rauhoittumaan, ihan kaikkia lajeja pikkuleipiä ei tarvitse enää vääntää ja suolaisenkin puolella on asteittain siirrytty enemmän valmiisiin. Jotain haluaa edelleen itse tehdä.

Meillä kokoonnutaan laajemman perheen kera sen verran kuin tuntuu hyvältä kenestäkin, syödään ja vietetään aikaa yhdessä. On mahdollista myös ilmoittaa jos ei halua tulla, vaikka toki kaipaillaan. Lapsille ostetaan lahjoja, ei mitään älyttömiä määriä vaan kukin harkintansa mukaan. Koetaan, että se heidän ilonsa lahjoista on palkitsevaa itsellekin. Pääsee vähän elämään omaakin lapsuuden jännitystä uudestaan heidän kauttaan. Rauhallista ajanviettoa läheisten kera siellä pahimman pimeyden keskellä, ei sen tarvitse sen kummempaa olla.

Sen ymmärrän, jos ei ole kerta kaikkiaan ketään, tai sitten on jotenkin epämiellyttävä perhedynamiikka ja ahdistaa sen sosiaalisen aspektin vuoksi kaikki pyhät. Se on hankalampi tilanne.

Se on kyllä hemmetin turha. Onneksi en ole järjestämisvuorossa tänä vuonna. 

Minua aina huvittaa tämä ihmisten kauhistelu, että minä en halua muovikrääsäjoulua, kun kaikki muut hysteerisina hakee materiaa ja tuhoaa maailman ja mässää ja ostaa ruokaa, mutta minä en.

Mitä sitten. Muut elää muiden elämää, minä elän omaa elämää. En mieti, miten muut viettää joulua ja ostaako kuinka paljon ruokaa ja lahjapakkauksia. Vietämme omaa joulua laillamme ja muut viettää laillansa. 

Joskus kahdenkympin jälkeen alkoi tuntua, että mukavampaa olisi paeta jollekin rauhalliselle piilopirtille hankien keskelle hössötystä ja osta!-hysteriaa pakoon. Piilopirtti ei ole toteutunut, mutta kotonakin voi onneksi olla viettämättä kaupallista joulua.

Me menemme aatonaattona lastenlasten luo ja lähdemme aattona kaksin papan kanssa kotiin. Lahjaksi kaikille annamme tilille rahaa. Kausivalot on kotona ja muutama porkkanalaatikko ostettu ja suklaata. Muuten ihan tavallinen viikonloppu. Ei ressaa. Mummo62v.

En mä valita. Halusin tuoda esiin sen tosiseikan, että iän myötä moni asia menettää hohtonsa. Ennen oli tärkeää tehdä kaikki laatikot sun muut itse. Sitten aloin ostaa valmiita ruokia, ensin cateringfirmasta, sitten kaupasta. Esim. viime jouluna ostin Kokkikartanon laatikot, eikä niitä tarvinnut edes tuunata mitenkään, olivat tosi hyviä, myös perunalaatikko, jota olen vuosikymmenet väsännyt kiroillen... Joulutortut ostin paistovalmiina, miten ihanan siistiä ja helppoa. No, ymmärrän, että valtavan suurelle porukalle tulisi kalliiksi, mutta meitä on vain 3-5 syöjää joulunpyhinä.

Jaa. Mä en malta odottaa joulua <3

26 oli siis Ap.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi on lapset, niin joulun tunnelma ja ihmetys on säilynyt eikä hukkunut kaupallisen krääsäjoulun tyrkytyksen alle.

Yritäpä sanoa niille lapsille, että tänä jouluna ei sitten osteta yhtään lahjaa, vaan nautitaan vain joulun tunnelmasta ja katso mitä tapahtuu.

Ymmärrän ap:a, koska tuolta minustakin tuntui useamman vuoden, kunnes downshiftasin (!) joulun sellaiseksi, että teen, mitä jaksan ja haluan.

-

Ostan vain katoavia lahjoja kuten leffalippuja, kirjakaupan tm. lahjakortteja, kynttilöitä, suihku- ja saunatuotteita, kasvo- ym. voiteita, teetä, kahvia, viiniä, mausteita, suklaatakin...

Paketoin kauniisti, kirjoitan kortit ja se on siitä.

Joulu.

-

Ainoa, jolle ostan konkreettista, on tyttäreni, ja nekin lahjat ovat käyttöä varten, ei turhuutta eikä tilpehööriä, vaan lähinnä harrastukseensa liittyvää.

Asia, jota hän todella arvostaa, ovat ratsastustunnit ensi kesään asti, ja se on ihana antaa ♥, jos mikä.

Joulusta tulee surullista ja kaihoisaa, kun omat iäkkäät läheiset ovat kuolleet ja lapset muuttaneet omilleen.

Jouluun sisältyy niin valtavasti tunteita. Ne kumpuavat kaikilla lapsuudesta asti.

No, saakohan nyt vastata ne, jotka tykkää joulusta? Olen pahoillani, jos ei saisi ja kuitenkin vastaan. Minä nimittäin tykkään joulusta, se on ihan paras aika vuodesta. Parasta on, kun koko perhe ollaan koolla. Toistaiseksi vielä kaikki lapset tulee kotiin, mutta sehän voi muuttua tulevaisuudessa, kun perustavat perheen. Tykkää jouluruuista ja niitä on ihana laitella, paljon kukkia ja kynttilöitä. Askartelen ovikranssit, havupallot, kukka-asetelmat, otan esiin lasten askarteluja menneiltä vuosilta, valan kynttilät. Joululauluja soitan jo päivittäin. Otan esille kaikki ihanat tontut, ihanimpia ovat lasten tekemien lisäksi itse huovuttamani ja iki-ihana Tyynelän tonttu. Vietämme ihanaa, kiireetöntä maalaisjoulua. 

Aaton ohjelma on aina sama: kuusen koristelu, joulupuuro, joulurauhan julistus. Kynttilät haudoille, joulusauna savusaunassa, jouluateria ja sitten joulupukin vierailu. Joulupäivänä lökötellään ja syödään jouluaterian jämiä, pelataan lautapelejä, katsotaan joku elokuva. Tapanina rekiajelulle ja toista mummoa tervehtimään, toinen on meillä aina aattona. 

Olen aina rakastanut joulua ja nyt kun lapset ovat isoja, meno on jo niin rentoa ja nuoriso auttaa ruuanlaitossa, että ihan lomasta käy. Toivottavasti saamme lastenlapsia tulevaisuudessa, koska kyllä ne lapset jotenkin vielä kohottavat joulutunnelmaa, siis minun mielestäni. Hyvää tulevaa joulua kaikille, olipa se sitten perhejoulu maalla tai kaupungissa, rauhallinen joulu omassa seurassa tai vaikka lomareissu aurinkoon!

Suoritin joulua lähes 30 vuotta.

Piti olla kaikille itsetehtyjä sukkia, tyynynliinoja, patakintaita, essuja, sinappia, marmeladia, valokuvakirjoja.

Olin ihan hysteerinen lokakuun alusta saakka, jos ei ollut tarpellinen määrä sukkaa valmiina, koska en ole edes mikään hyvä sukankutoja.

Onneksi muutama vuosi sitten tajusin, että joulu on joulu eikä siinä ole mitään suorittamista.

Kannattaisiko, ap, yrittää jakaa valmistelut aikuisten lasten kanssa? Ehkä sinua tympäisee se, että joudut kantamaan päävastuun. Minulle joulu on yhä vuoden kohokohta, mutta huomaan pärjääväni vähemmällä: vähemmillä ruoilla, koristeilla, siivoamisilla ja lahjoilla. Jonkin verran yhä "laitan joulua", mutta en omasta mielestäni hössötä. En kokeile uutuusreseptejä, vaan teen perinteiset ruoat mutta ostan osan valmiina. Hautakynttilät yritän viedä jouluksi mutta siitäkään en ota paineita, vaan viimeistään loppiaiseen mennessä kuitenkin käyn haudoilla. Lahjapapereitakaan en enää osta, vaan käytän vuoden mittaan hamstraamiani sopivia papereita. Ihan valkoisesta paperista tai ulkomaisesta sanomalehdestäkin saa nätin kääreen lahjalle. Mutta pääasia, että saa viettää sopivasti aikaa läheisten kanssa mutta että on sitä omaakin aikaa. Alennusmyynteihin en suuntaa, vaan mieluummin ulkoilen tai luen kirjoja ja lehtiä joululauluja kuunnellen. Olen siitä onnellisessa asemassa, että voin aina viettää ajan aatosta loppiaiseen lomaa, vaikka en ole opettaja. - Kuten ylläkin on todettu, joulua voi viettää monella eri tavalla. 

Piti sitten tuo oma pahoinvointi kertoa täällä - arvaa kiinnostaa avohoidokin jouluongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Emme ole niitä lapsia tehneet, joten olemme voineet jo viimeiset 15-vuotta viettää joululomat ulkomailla.

Miten joulu ja matkailu liittyy lapsien tekoon?

Kyllä mekin vietämme. Aikuiset lapset kumppaneineen mukana. Ehkä tämä on sitä pakoa perinteisestä joulusta.

Minulla on ikää vasta 38, mutta kun omaa perhettä ei ole, joulu on sikäli tärkeän tuntuinen että saa kerrankin viettää illan hyvän ruoan parissa ilman että on kokannut ihan kaikkea itse! Aaton ruoat tehdään porukalla, tavallaan nyyttikestiperiaatteella: yksi tekee erinomaiset laatikot, toinen on kinkkuekspertti, kolmas tekee kalat ja neljäs salaatit.

Kotia en ole kyllä jaksanut koristella.

Lapsuudenkodin vanha Airam-kuusikynttelikkö on jäänyt mieleen todellisena tunnelmanluojana. Sen lämpimänkeltainen väri oli aivan mahtava ja kuusen juurella voi vaikka lukea sen valossa. Pitäisiköhän ostaa kynttelikkö, vaikka kirjahyllyn ympärille viritettäväksi? Ostin jonkun led-kynttelikön mutta se loi huoneeseen vain parin millimetrin kokoisia kalseansinisiä pisteitä...

Kyllä mä vähän joulua tykkään laittaa. Sellaisia asioita, jotka on mulle tärkeitä.

Kukin tyylillään.

Mä olen 40, lapsi 18. Joulu on ollut lähes koko hänen ikänsä vain juhlapyhä muiden joukossa, eli ei aiheuta kummempia toimenpiteitä. Jotain ajankohdan herkkuja voidaan ostaa, jos huvittaa, ja lapselle jotain tarpeellista, tänä vuonna uudet peitot omaan kotiin. Vielä 15 v sitten meitä luultiin jehoviksi, ei kukaan tajunnut vapaaehtoista jouluttomuutta (vajo! :D). Oli vapauttavaa aikanaan tajuta, ettei ole mikään pakko.

En ole itse oikein koskaan ymmärtänyt joulun ympärillä pöhisevää kulutushysteriaa. Lahjoja on ihan pakko ostaa, vaikkei keksi mitään, mitä toinen tarvisi. Ruokalahjat tai kaupan lahjakortit ovat muka liian tylsiä, niin ostetaan sitten väkisellä joku Iittalan tuikkukuppi, joka jää pölyyntymään vitriinin nurkkaan. Toisaalta sitten taas ne perinteiset perheriidat joissain perheissa/suvuissa, kun yksi porukka tai perheen äiti stressaa joulusta ihan hirveästi ja pitää olla joululakanat, -matot, -koristetyynyt, -siivoukset, -ikkunanpesut, -koristelyhdyt ja ties mitä tehtynä ennen joulua ja kaikki tehdään hampaat irvessä. Sitten kun stressi laukeaa jouluaattona, mökötetään koko perheelle kun "Kukaan ei auttanut" ja "kelpaa kyllä tulla valmiiseen pöytään". Tai sitten toinen osapuoli vetää jo aattona pään täyteen viinaa. Ruokaa pitää olla niin paljon, että sitten stressataan, miten tammikuu pärjätään rahallisesti ja mihin kaikki viisi kiloa ruokahävikkiä laitetaankaan. 

Itse rakastan joulua, mutta vietän sen joka vuosi omilla ehdoillani (tai siis miehen ja minun tietenkin). Joululahjoja ostamme, mutta emme niistä ota mitään stressiä, kun niiden hankkiminen aloitetaan jo syksyllä ja pelkästään tarpeellisia asioita tulee hankittua. Jouluaatto menee toisen lapsuudenkodissa, joulupäivä ja tapaninpäivä toisessa. Autamme siivouksissa ja muissa valmisteluissa, mutta mitään stressiä ei minulle ainakaan tule, vaikka joulu vietettäisiinkin ihan kahdestaan kotosalla, ilman suurempia ihmetyksiä.