Lue keskustelun säännöt.
Perheen metatyöt mitä niitä on?
17.11.2019 |
Esimerkkejä ”metatöistä” mitä
voi olla lapsiperheessä?
Kommentit (1039)
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt Tuikkukippomies raivoaa pahaa mieltään kun paljastui. Älkää vastatko reppanalle!
Tässä nähdään, kuinka yksi kirjoittaja yrittää rajoittaa muiden oikeutta osallistua keskusteluun. Nimittelemällä, panettelemalla ja suoraan vetoamalla muita hyljeksimään. Varsinainen koulukiusaajan prototyyppi koettaa dominoida ketjua likasankotaktiikoineen.
Niin ja edelleenkään mulla ei oo mitään tekemistä minkään tuikkukippojen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä pikkuista nyt sapettaa. Onko psykoosit tulilla, Tuikkukippomies?
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä pikkuista nyt sapettaa. Onko psykoosit tulilla, Tuikkukippomies?
Mielenterveystoimiston näkökulmasta kaikki oireesi viestivät selvästi psykoottisesta oireilusta, kuten jo kerroinkin. Harhat ja eritoten vainoharhat ovat klassinen psykoosin näkyvä oire.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Uusi ops vaatii vanhempia osallistumaan ja se osallistaa. Läksyjä ja projekteja, teematapahtumia jne riittää.
Sama on jo päiväkodissa. Osallistetaan niin helvetisti. Ennen sinun aikanasi päivähoito palveli perheitä, nyt vanhemmat, varsinkin äiti, palvelee päivähoitoa.
Älä nyt viitsi. Olen ollut päiväkodin hallituksessa, siellä pihatalkoussa ja kierrätysilloissa ym. Lapsen harrastusten myyjäisissä, keräyksissä ja puffeteissa. Sama koulun keräyksissä ym.
Lapseni ovat edelleen koulussa.
Sen saa ihan itse valita kuinka calmiiksi heille sen koulun pureskelee ja mikä taso tässä täydellisyydessä riittää. Itse laskin tason kauan sitten eikä se huolimaton poika tai hänen pärjäämisensä siitä kärsinyt. Päinvastoin.
Jokainen ihan itse päättää miten elää elämänsä. Jos haluaa, että vain MINÄ osaan ja pärjään tässä vaikeassa kamppailussa, se on täysin oma valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua luettuani en enää ihmettele ihmisten lisääntyvä mielenterveysongelmia. Uskomattoman yksinkertaisista asioista sitä halutessaan saakin itselleen stressin aikaan. Ketjusta poimittuna esimerkkinä vaikkapa D-vitamiinin saanti, hoituu meillä yhdellä tabletilla per pää per päivä ilman sen kummempaa suunnittelua ja metatyötä.
Kuka hoitaa?
En ehtinyt eilen vastaamaan kun palsta meni kiinni. Jokainen hoitaa itse. Lapset ottavat tabletin mielellään, kun ovat hyvänmakuisia, en muista milloin minä tai mieheni olisi viimeksi joutunut uhraamaan ajatustakaan asialle. Uusi purkki hankitaan kun jompikumpi aikuisista huomaa tablettia ottaessa niiden olevan vähissä. Naurattaa edes kirjoittaa tätä, edelleen olen sitä mieltä että D-VITAMIININ SAANTI ei vaadi perheessämme keneltäkään erityistä ajatustyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Uusi ops vaatii vanhempia osallistumaan ja se osallistaa. Läksyjä ja projekteja, teematapahtumia jne riittää.
Sama on jo päiväkodissa. Osallistetaan niin helvetisti. Ennen sinun aikanasi päivähoito palveli perheitä, nyt vanhemmat, varsinkin äiti, palvelee päivähoitoa.
Älä nyt viitsi. Olen ollut päiväkodin hallituksessa, siellä pihatalkoussa ja kierrätysilloissa ym. Lapsen harrastusten myyjäisissä, keräyksissä ja puffeteissa. Sama koulun keräyksissä ym.
Lapseni ovat edelleen koulussa.
Sen saa ihan itse valita kuinka calmiiksi heille sen koulun pureskelee ja mikä taso tässä täydellisyydessä riittää. Itse laskin tason kauan sitten eikä se huolimaton poika tai hänen pärjäämisensä siitä kärsinyt. Päinvastoin.
Jokainen ihan itse päättää miten elää elämänsä. Jos haluaa, että vain MINÄ osaan ja pärjään tässä vaikeassa kamppailussa, se on täysin oma valinta.
Nuo luettelemasi on kaikki vapaaehtoisia. En puhunut tuosta.
Uusi ops vaatii vanhempia osallistumaan. Se on eri asia.
Vanhemmuuteen kuuluu myös vastuu ja nykyiset koulujärjestelyt ovat sellaisia että ne vaativat kyllä sitä valvomista.
Miksi poikasi on huolimaton? Onko kasvatus jäänyt hoitamatta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulussa työllistää myös sellainen kummallinen ilmiö, että vanhemmista on tullut jonkinlaisia koulutarkastajia.
Siis se että viranomainen itse tekisi moraalisesti kestäviä päätöksiä tai että jokin valvontaviranomainen valvoisi ei kyllä päde yhtään.
Ainakin Helsingissä vanhempien pitää valvoa niin koulurakennusten tosiasiallinen kunto kuin kouluverkkotarkastelujen laillisuus kuin esimerkiksi opettajien pätevyys.
Meillä taas viimeksi kävi ilmi että yläkoulun fy-ma-ke -opettaja on räikeän epäpätevä ja esim kokeet oli sellaisia että siellä oli yliopistotason tehtäviä ja sellaisia tehtäviä joita ei ollut lainkaan koealueessa!
Kielten opetusta saattaa antaa ruotsinkielinen ylioppilas joka on kielikylpyluokan epäpätevä ope jolle on annettu sotten myös suomenkielisten luokkien enkun tunteja.
Eikä hän osaa suomea eikä sitä englantia. Kaikki kokeet pitää tarkistaa ja käytämnössä itse opettaa kotona plus esim vahtia ettei opeta ääntämään väärin.
Myös oppikirjoissa on virheissä! Alakoulun äikän kirja niitä täynnä. Esim yhdyssanasäännöissä jatkuvia virheitä joita opettaja ei ole huomannut.
Tässä malliesimerkki äidistä, jonka pitäisi löysätä pipoa. Tällainen tarkastajan rooli on varmasti raskasta vaikka täysin itseaiheutettuja. Ja aiheuttaa kotiinkin huonoa ilmapiiriä ja vahingoittaa syvästi lasten kehitystä ja suhtautumista elämään. Tällaisen äidin lapsista tulee perfektionisteja uupujia, tietävät, että äidille kelpaa vain täydellinen eli minä en koskaan tule kelpaamaan kenellekkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Uusi ops vaatii vanhempia osallistumaan ja se osallistaa. Läksyjä ja projekteja, teematapahtumia jne riittää.
Sama on jo päiväkodissa. Osallistetaan niin helvetisti. Ennen sinun aikanasi päivähoito palveli perheitä, nyt vanhemmat, varsinkin äiti, palvelee päivähoitoa.
Älä nyt viitsi. Olen ollut päiväkodin hallituksessa, siellä pihatalkoussa ja kierrätysilloissa ym. Lapsen harrastusten myyjäisissä, keräyksissä ja puffeteissa. Sama koulun keräyksissä ym.
Lapseni ovat edelleen koulussa.
Sen saa ihan itse valita kuinka calmiiksi heille sen koulun pureskelee ja mikä taso tässä täydellisyydessä riittää. Itse laskin tason kauan sitten eikä se huolimaton poika tai hänen pärjäämisensä siitä kärsinyt. Päinvastoin.
Jokainen ihan itse päättää miten elää elämänsä. Jos haluaa, että vain MINÄ osaan ja pärjään tässä vaikeassa kamppailussa, se on täysin oma valinta.
Nuo luettelemasi on kaikki vapaaehtoisia. En puhunut tuosta.
Uusi ops vaatii vanhempia osallistumaan. Se on eri asia.
Vanhemmuuteen kuuluu myös vastuu ja nykyiset koulujärjestelyt ovat sellaisia että ne vaativat kyllä sitä valvomista.
Miksi poikasi on huolimaton? Onko kasvatus jäänyt hoitamatta?
Älä nyt jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Tässä voi olla joitain totuuden siemeniä, mutta kuten moni jo sanoikin, on lasten koulu muuttunut huomattavasti enemmän vanhempia osallistavaksi, ja koulun puutteelliset resurssit aiheuttavat sen, ettei lapsella (edes normaalilla lapsella) ole valmiuksia opetella kaikkea itse, kun ei ole edes pahimmassa tapauksessa kirjoja. Lapsi opiskelee esimerkiksi uskontoa ja historiaa jostain ihme sanalistoista netissä. Luuletteko, että lapsi ymmärtää ne ilman, että vanhempi selittää mitä siinä tarkoitetaan? No ei, voin kertoa.
Lapset ovat lisäksi erilaisia, ja tuen tarpeessa oleva lapsi ei todellakaan saa kaikkea tarvitsemaansa tukea koulusta, suurin osa tuesta tulee vanhemmilta. Tai toisilta tulee, toisilta ei, tulevaisuudessa tulemme näkemään tämän seuraukset eriarvoisuuden kasvamisena. Itse en vaadi esikoiseltani (jolla oppimisvaikeudet ja ADHD) täydellisyyttä, vaan merkittävällä vanhempien panostuksella koulunkäyntiin hän saavuttaa 7-8 arvosanoja alakoulussa. Ilman meitä se olisi todennäköisesti 5-6. Lasta itseään arvosanat eivät kiinnosta, mutta en pidä oikeana sälyttää vastuuta asiasta alakouluikäiselle, myöhemmin asia voi harmittaa voimakkaastikin, jos peruskoulu suoritetaan aivan penkin alle. Toinen lapsemme saa 9-10 arvosanoja ilman yrittämistä, tässäkään asiassa minä en ole se, joka näitä täydellisyyksiä olisi vaatimassa.
Harrastusasioissa voi riippua myös vähän harrastuksesta, en tiedä mitä mieheni sanoisi, jos lähettäisin hänet etsimään glitteriä tyttöjen esiintymismeikkiin. Kyllä hän sen varmaan tekisi, mutta voi olla että joku toinen harrastus on isälle luontevampi osallistua. Näytökset tulee katsomaan toki, ja osallistuu kuljetuksiin.
Tuo on aivan totta, mitä joku sanoi tuosta että lapset sitten äidille kiukuttelevat. Näin se vaan menee. 😉
Itse yli 50 v naisena ja äitinä allekirjoitan tuon toisen samanikäisen naisen ajatukset. Seurasin vieressä useampia perheitä miten niissä nuo perheen työt (ja niiden ajatteleminen jota silloin ei metatyöksi osattu nimetä) jakautuivat. Alussa useat miehet olivat hyvin kiinnostuneita vauvasta. Osassa perheistä mies siirrettiin syrjään äidin ja vauvan symbioosista, äidit omivat lapsia, kehittivät ne ainoat oikeat tavat hoitaa lasta, ja pidemmän päälle myös siivota kotia ym. Noissa perheissä lasten ja isien välit tuntuvat hieman etäisemmiltä, naisista on tullut niitä kiukun vastaanottajia jne. Erotessa, mitä kuitenkin paljon on tapahtunut vuosien varrella nuo alussa etäiset isät ovat jääneet varsin etäisiksi lapsilleen, ainakaan miesten puheiden mukaan vastoin omaa tahtoaan, ja osalla nuo välit ovat palanneet läheisiksi lasten aikuistuttua. Omassa perheessäni, ja muutamassa muussa tuntemassani miehet osallistuivat vauvan hoitoon heti alusta, meilläkin miehellä niitä omia juttuja joihin en koskaan puuttunut. Mies kehitti omat tapansa olla lasten kanssa, puki vaatteet väillä väärin päinkin mutta en puuttunut, ei tuosta mitään vahinkoa kenellekään tullut. Mies oppi ihan oma-aloitteisesti huolehtimaan myös lasten asioista ja kodista kun oli lasten kanssa kotona minun ollessa töissä. Minä hyväksyin hänen erilaisen tavan hoitaa lapsia, siivota jne. Sama noissa muutamassa muussa tutussa perheessä, joissa yhteistä oli naisten halu käyttää aivojaan muuhunkin kuin kotiin ja lapsiin, se kunnianhimo purettiin muuhun kuin täydellisen siistiin kotiin ja sävy sävyyn puettuihin lapsiin.
Omat lapset ovat jo opiskelemassa yliopistoissa ja kokemukseni koulusta vanhentunutta, mutta en silti ihan ymmärrä tuota hirveää valitusta koulun käynnin raskaudesta vanhemmille. Saarikosket tulivat vastikään takaisin USAsta ja ainakin noita blogeja seuranneena suomalainen koulu tuntuu vieläkin työllistävän suhteellisen vähän vanhempia ja lasten elämä paljon vapaammalta kuin amerikkalaisessa järjestelmässä. Tunnen ikäiseni alakoulun opettajan ja olen puhunut aiheesta hänen kanssaan eikä hänkään ole vanhempien velvotteiden hirveästi kasvaneen. Ehkä vanhemmat ottavat asiat vakavammin?
Yleensäkin ketjussa osa naisista näyttää ottavan kaikki metahaasteet aika vakavasti, ne tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat, paljon ja vähän työllistävät jutut menevät viesteissä suloisesti sekaisin. Jos asiat ovat ihmisen päässä yhtä sekaisin tulee arjesta varmasti hyvin haastavaa, koko ajan olo, että jotain tekemättä ja pelko, että jotain jää tekemättä. Joku tuolla typerästi heitteli ettei johtajana olevat miehet itse hoida kuin vähän asioita, Johtaja ei hoida kaikki asioita, mutta johtajan yksi tärkeä ominaisuus on erottaa olennainen vähemmän olennaisesta ja keskittyä niihin tärkeisiin asioihin. Tuo saattaisi auttaa joitakin palstalla arkensa kanssa tuskailevia. Kaikki ei ole arjen ja perheen kannalta yhtä tärkeää, ne monot voi napata nopeasti lähiprismasta ilman vakavaa hintojen vertailua kun taas erityislapsen tarvitseman tuen pohtiminen kannattaa tehdä kunnolla. Mannerheimin lastensuojeluliitto kampanjoi 90-luvulla tarpeeksi hyvän vanhemmuuden puolesta, ehkä tässä metailussakin voisi muistaa tuon, miettii noita perheen asioita tarpeeksi, että arki sujuu mutta ei liikaa ettei ala stressaamaan ja se kiva perheen yhteinen aika menee kireäksi ja hauskuus katoaa elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Uusi ops vaatii vanhempia osallistumaan ja se osallistaa. Läksyjä ja projekteja, teematapahtumia jne riittää.
Sama on jo päiväkodissa. Osallistetaan niin helvetisti. Ennen sinun aikanasi päivähoito palveli perheitä, nyt vanhemmat, varsinkin äiti, palvelee päivähoitoa.
Älä nyt viitsi. Olen ollut päiväkodin hallituksessa, siellä pihatalkoussa ja kierrätysilloissa ym. Lapsen harrastusten myyjäisissä, keräyksissä ja puffeteissa. Sama koulun keräyksissä ym.
Lapseni ovat edelleen koulussa.
Sen saa ihan itse valita kuinka calmiiksi heille sen koulun pureskelee ja mikä taso tässä täydellisyydessä riittää. Itse laskin tason kauan sitten eikä se huolimaton poika tai hänen pärjäämisensä siitä kärsinyt. Päinvastoin.
Jokainen ihan itse päättää miten elää elämänsä. Jos haluaa, että vain MINÄ osaan ja pärjään tässä vaikeassa kamppailussa, se on täysin oma valinta.
Nimenomaan noin. Ennenkaikkea kyse on asennoitumisesta. Täydellisyydentavoittelu ja liiallinen pyrkimys hallita kaikkea johtaa pahaan kierteeseen. Ei sallita lipsumista itselle eikä muille täydellisyydestä, muihin ei luoteta, ei uskalleta vastuuttaa perheenjäseniä; ei puolisoa osavanhemmuuteen eikä lapsia omia asioitaan koskien. Se passivoi muita ja sitä kautta yhä enemmän vastuuta ja päätöksenteon hiljaista tietoa kasautuu yhdelle henkilölle. Ei ehkä edes enää puhuta asioista muuten kuin ilmoittamalla valmiit lopputulokset käskymuotoisina; mikä tavara kenenkin mukaan on otettava milloinkin ja mitä syödään ja kuka menee mihinkin. Tällainen komentava ja päsmäröivä johtamistapa toimii jossain armeijassa, jossa todlela on selvä vastuuhierarkia, mutta ei niinkään perheessä - jos sitä ei tosissaan halua. Joka tapauksessa se johtaa samaan; muista tulee aivottomia alaisia ja yhden on huolehdittava kaikkien asioista. Tietenkin se rasittaa.
Tosiasiassa tuollainen tilanne ahdistaa kaikkia. Se puoliso ei koskaan saa vaikuttaa asioihin eikä ymmärrä niitä "monimutkaisia kokonaisuuksia" joiden pohjalta yksipuoliset päätökset on tehty. Lapset eivät opi todellista vastuuta vaan lähinnä olemaan nöyriä käskyläisiä tai silmänpalvojia. Yksi ympäriinsä muita pomotteleva äkäinen ja uupunut mastermind on kaikille rasittava ja pelottavakin, eikä hän ole se lämmin ja rakastava äiti, isä tai puoliso, jollaisena muut hänet haluaisivat. Puoliso haluaisi kenties osallistua ja hänellä olisi omia mielipiteitä, mutta niihin suhtaudutaan halveksuen ja torjuen.
Koska äiti on äiti ja kantaa täydellisen äidin velvoitetta, hänen on hallittava kaikki ja kaiken on oltava täydellisen tismalleen oikein. Kurahousujen unohtamisestahan tulee jo lasu ainakin, jos ei suorastaan huostaanotto ja äitiyhteisössä elinikäinen p*skan äidin stigma. Niinpä ei voi lapselle tai isälle vastuuttaa sitä. Sukupuolet saa kääntää, mutta tämä lienee yleisempi näin päin. Jokainen pikku yksityiskohta on koko ajan oltava hallinnassa. Ei välttävästi, ei riittävästi, vaan täydellisesti. Sukset ja monot eivät voi olla mitä vaan, vaan on oltava parhaat ja lisäksi edullisimmasta paikasta hankitut. Pyyhekumien kymmentuhatpäisestä tarjonnastakin pitää valita pojan harrastusimagoon ja tytön paitojen sävyyn sopivat, lempiteemoillaan varustetut, ei liian tuoksuvat, kaveripiirissä hyväksynnän tuottavat hyvälaatuiset (vertailutestien kahlaus amerikkalaisilta pyyhekumiharrastajien netisivuilta). Ei mikään valkoinen lähimarketin kantikas Staedler-jööti kelpaa, hyi! Ja siinäpä työsarkaa sitä on, kun alkaa ebaysta selata pyyhekumitarjontaa ja tilailla Visa vinkuen täydellisiä kumeja maailmalta. Joka lukukauden alussa sama kumitanhu!
Vaan kyllä ilman kurahousuja ja superpyyhekumia lapsesta silti voi kasvaa tasapainoinen aikuinen ja vieläpä vaikka kympin todistuksella. Olisi parempi, jos kaikkien mielenterveyskin säilyisi. Armollisuutta ja jakamista se vaatii, ei muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Tässä voi olla joitain totuuden siemeniä, mutta kuten moni jo sanoikin, on lasten koulu muuttunut huomattavasti enemmän vanhempia osallistavaksi, ja koulun puutteelliset resurssit aiheuttavat sen, ettei lapsella (edes normaalilla lapsella) ole valmiuksia opetella kaikkea itse, kun ei ole edes pahimmassa tapauksessa kirjoja. Lapsi opiskelee esimerkiksi uskontoa ja historiaa jostain ihme sanalistoista netissä. Luuletteko, että lapsi ymmärtää ne ilman, että vanhempi selittää mitä siinä tarkoitetaan? No ei, voin kertoa.
Lapset ovat lisäksi erilaisia, ja tuen tarpeessa oleva lapsi ei todellakaan saa kaikkea tarvitsemaansa tukea koulusta, suurin osa tuesta tulee vanhemmilta. Tai toisilta tulee, toisilta ei, tulevaisuudessa tulemme näkemään tämän seuraukset eriarvoisuuden kasvamisena. Itse en vaadi esikoiseltani (jolla oppimisvaikeudet ja ADHD) täydellisyyttä, vaan merkittävällä vanhempien panostuksella koulunkäyntiin hän saavuttaa 7-8 arvosanoja alakoulussa. Ilman meitä se olisi todennäköisesti 5-6. Lasta itseään arvosanat eivät kiinnosta, mutta en pidä oikeana sälyttää vastuuta asiasta alakouluikäiselle, myöhemmin asia voi harmittaa voimakkaastikin, jos peruskoulu suoritetaan aivan penkin alle. Toinen lapsemme saa 9-10 arvosanoja ilman yrittämistä, tässäkään asiassa minä en ole se, joka näitä täydellisyyksiä olisi vaatimassa.
Harrastusasioissa voi riippua myös vähän harrastuksesta, en tiedä mitä mieheni sanoisi, jos lähettäisin hänet etsimään glitteriä tyttöjen esiintymismeikkiin. Kyllä hän sen varmaan tekisi, mutta voi olla että joku toinen harrastus on isälle luontevampi osallistua. Näytökset tulee katsomaan toki, ja osallistuu kuljetuksiin.
Tuo on aivan totta, mitä joku sanoi tuosta että lapset sitten äidille kiukuttelevat. Näin se vaan menee. 😉
Itse yli 50 v naisena ja äitinä allekirjoitan tuon toisen samanikäisen naisen ajatukset. Seurasin vieressä useampia perheitä miten niissä nuo perheen työt (ja niiden ajatteleminen jota silloin ei metatyöksi osattu nimetä) jakautuivat. Alussa useat miehet olivat hyvin kiinnostuneita vauvasta. Osassa perheistä mies siirrettiin syrjään äidin ja vauvan symbioosista, äidit omivat lapsia, kehittivät ne ainoat oikeat tavat hoitaa lasta, ja pidemmän päälle myös siivota kotia ym. Noissa perheissä lasten ja isien välit tuntuvat hieman etäisemmiltä, naisista on tullut niitä kiukun vastaanottajia jne. Erotessa, mitä kuitenkin paljon on tapahtunut vuosien varrella nuo alussa etäiset isät ovat jääneet varsin etäisiksi lapsilleen, ainakaan miesten puheiden mukaan vastoin omaa tahtoaan, ja osalla nuo välit ovat palanneet läheisiksi lasten aikuistuttua. Omassa perheessäni, ja muutamassa muussa tuntemassani miehet osallistuivat vauvan hoitoon heti alusta, meilläkin miehellä niitä omia juttuja joihin en koskaan puuttunut. Mies kehitti omat tapansa olla lasten kanssa, puki vaatteet väillä väärin päinkin mutta en puuttunut, ei tuosta mitään vahinkoa kenellekään tullut. Mies oppi ihan oma-aloitteisesti huolehtimaan myös lasten asioista ja kodista kun oli lasten kanssa kotona minun ollessa töissä. Minä hyväksyin hänen erilaisen tavan hoitaa lapsia, siivota jne. Sama noissa muutamassa muussa tutussa perheessä, joissa yhteistä oli naisten halu käyttää aivojaan muuhunkin kuin kotiin ja lapsiin, se kunnianhimo purettiin muuhun kuin täydellisen siistiin kotiin ja sävy sävyyn puettuihin lapsiin.
Omat lapset ovat jo opiskelemassa yliopistoissa ja kokemukseni koulusta vanhentunutta, mutta en silti ihan ymmärrä tuota hirveää valitusta koulun käynnin raskaudesta vanhemmille. Saarikosket tulivat vastikään takaisin USAsta ja ainakin noita blogeja seuranneena suomalainen koulu tuntuu vieläkin työllistävän suhteellisen vähän vanhempia ja lasten elämä paljon vapaammalta kuin amerikkalaisessa järjestelmässä. Tunnen ikäiseni alakoulun opettajan ja olen puhunut aiheesta hänen kanssaan eikä hänkään ole vanhempien velvotteiden hirveästi kasvaneen. Ehkä vanhemmat ottavat asiat vakavammin?
Yleensäkin ketjussa osa naisista näyttää ottavan kaikki metahaasteet aika vakavasti, ne tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat, paljon ja vähän työllistävät jutut menevät viesteissä suloisesti sekaisin. Jos asiat ovat ihmisen päässä yhtä sekaisin tulee arjesta varmasti hyvin haastavaa, koko ajan olo, että jotain tekemättä ja pelko, että jotain jää tekemättä. Joku tuolla typerästi heitteli ettei johtajana olevat miehet itse hoida kuin vähän asioita, Johtaja ei hoida kaikki asioita, mutta johtajan yksi tärkeä ominaisuus on erottaa olennainen vähemmän olennaisesta ja keskittyä niihin tärkeisiin asioihin. Tuo saattaisi auttaa joitakin palstalla arkensa kanssa tuskailevia. Kaikki ei ole arjen ja perheen kannalta yhtä tärkeää, ne monot voi napata nopeasti lähiprismasta ilman vakavaa hintojen vertailua kun taas erityislapsen tarvitseman tuen pohtiminen kannattaa tehdä kunnolla. Mannerheimin lastensuojeluliitto kampanjoi 90-luvulla tarpeeksi hyvän vanhemmuuden puolesta, ehkä tässä metailussakin voisi muistaa tuon, miettii noita perheen asioita tarpeeksi, että arki sujuu mutta ei liikaa ettei ala stressaamaan ja se kiva perheen yhteinen aika menee kireäksi ja hauskuus katoaa elämästä.
Eli sulla ei ole mitään tietoa mistään. On paljon ylemmyyttä ja toisen käden tietoa.
Mun lapset on on käyneet amerikkalaista koulua, minulla on opettajan tutkinto, olen yli 50 ja TIEDÄN oikean tilanteen. Koulun vaatimukset kotia kohtaan ovat lisääntyneet valtavasti viimeisten 5-10 vuoden aikana.
Sinä olet vain vanha, et ole ope, et tiedä oikeasti mitään. Mutta itsekehun hinku ja muiden halveksunnan tarve on suunnaton
Järkyttäviä paasauslakanoita tulee nyt näiltä ”rennoilta” äideiltä. Miten joku jaksaakin pauhata toisten asioista tuollaisia tajunnanvirtavuodatuksia? Ei kauheen rennolta vaikuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Tässä voi olla joitain totuuden siemeniä, mutta kuten moni jo sanoikin, on lasten koulu muuttunut huomattavasti enemmän vanhempia osallistavaksi, ja koulun puutteelliset resurssit aiheuttavat sen, ettei lapsella (edes normaalilla lapsella) ole valmiuksia opetella kaikkea itse, kun ei ole edes pahimmassa tapauksessa kirjoja. Lapsi opiskelee esimerkiksi uskontoa ja historiaa jostain ihme sanalistoista netissä. Luuletteko, että lapsi ymmärtää ne ilman, että vanhempi selittää mitä siinä tarkoitetaan? No ei, voin kertoa.
Lapset ovat lisäksi erilaisia, ja tuen tarpeessa oleva lapsi ei todellakaan saa kaikkea tarvitsemaansa tukea koulusta, suurin osa tuesta tulee vanhemmilta. Tai toisilta tulee, toisilta ei, tulevaisuudessa tulemme näkemään tämän seuraukset eriarvoisuuden kasvamisena. Itse en vaadi esikoiseltani (jolla oppimisvaikeudet ja ADHD) täydellisyyttä, vaan merkittävällä vanhempien panostuksella koulunkäyntiin hän saavuttaa 7-8 arvosanoja alakoulussa. Ilman meitä se olisi todennäköisesti 5-6. Lasta itseään arvosanat eivät kiinnosta, mutta en pidä oikeana sälyttää vastuuta asiasta alakouluikäiselle, myöhemmin asia voi harmittaa voimakkaastikin, jos peruskoulu suoritetaan aivan penkin alle. Toinen lapsemme saa 9-10 arvosanoja ilman yrittämistä, tässäkään asiassa minä en ole se, joka näitä täydellisyyksiä olisi vaatimassa.
Harrastusasioissa voi riippua myös vähän harrastuksesta, en tiedä mitä mieheni sanoisi, jos lähettäisin hänet etsimään glitteriä tyttöjen esiintymismeikkiin. Kyllä hän sen varmaan tekisi, mutta voi olla että joku toinen harrastus on isälle luontevampi osallistua. Näytökset tulee katsomaan toki, ja osallistuu kuljetuksiin.
Tuo on aivan totta, mitä joku sanoi tuosta että lapset sitten äidille kiukuttelevat. Näin se vaan menee. 😉
Itse yli 50 v naisena ja äitinä allekirjoitan tuon toisen samanikäisen naisen ajatukset. Seurasin vieressä useampia perheitä miten niissä nuo perheen työt (ja niiden ajatteleminen jota silloin ei metatyöksi osattu nimetä) jakautuivat. Alussa useat miehet olivat hyvin kiinnostuneita vauvasta. Osassa perheistä mies siirrettiin syrjään äidin ja vauvan symbioosista, äidit omivat lapsia, kehittivät ne ainoat oikeat tavat hoitaa lasta, ja pidemmän päälle myös siivota kotia ym. Noissa perheissä lasten ja isien välit tuntuvat hieman etäisemmiltä, naisista on tullut niitä kiukun vastaanottajia jne. Erotessa, mitä kuitenkin paljon on tapahtunut vuosien varrella nuo alussa etäiset isät ovat jääneet varsin etäisiksi lapsilleen, ainakaan miesten puheiden mukaan vastoin omaa tahtoaan, ja osalla nuo välit ovat palanneet läheisiksi lasten aikuistuttua. Omassa perheessäni, ja muutamassa muussa tuntemassani miehet osallistuivat vauvan hoitoon heti alusta, meilläkin miehellä niitä omia juttuja joihin en koskaan puuttunut. Mies kehitti omat tapansa olla lasten kanssa, puki vaatteet väillä väärin päinkin mutta en puuttunut, ei tuosta mitään vahinkoa kenellekään tullut. Mies oppi ihan oma-aloitteisesti huolehtimaan myös lasten asioista ja kodista kun oli lasten kanssa kotona minun ollessa töissä. Minä hyväksyin hänen erilaisen tavan hoitaa lapsia, siivota jne. Sama noissa muutamassa muussa tutussa perheessä, joissa yhteistä oli naisten halu käyttää aivojaan muuhunkin kuin kotiin ja lapsiin, se kunnianhimo purettiin muuhun kuin täydellisen siistiin kotiin ja sävy sävyyn puettuihin lapsiin.
Omat lapset ovat jo opiskelemassa yliopistoissa ja kokemukseni koulusta vanhentunutta, mutta en silti ihan ymmärrä tuota hirveää valitusta koulun käynnin raskaudesta vanhemmille. Saarikosket tulivat vastikään takaisin USAsta ja ainakin noita blogeja seuranneena suomalainen koulu tuntuu vieläkin työllistävän suhteellisen vähän vanhempia ja lasten elämä paljon vapaammalta kuin amerikkalaisessa järjestelmässä. Tunnen ikäiseni alakoulun opettajan ja olen puhunut aiheesta hänen kanssaan eikä hänkään ole vanhempien velvotteiden hirveästi kasvaneen. Ehkä vanhemmat ottavat asiat vakavammin?
Yleensäkin ketjussa osa naisista näyttää ottavan kaikki metahaasteet aika vakavasti, ne tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat, paljon ja vähän työllistävät jutut menevät viesteissä suloisesti sekaisin. Jos asiat ovat ihmisen päässä yhtä sekaisin tulee arjesta varmasti hyvin haastavaa, koko ajan olo, että jotain tekemättä ja pelko, että jotain jää tekemättä. Joku tuolla typerästi heitteli ettei johtajana olevat miehet itse hoida kuin vähän asioita, Johtaja ei hoida kaikki asioita, mutta johtajan yksi tärkeä ominaisuus on erottaa olennainen vähemmän olennaisesta ja keskittyä niihin tärkeisiin asioihin. Tuo saattaisi auttaa joitakin palstalla arkensa kanssa tuskailevia. Kaikki ei ole arjen ja perheen kannalta yhtä tärkeää, ne monot voi napata nopeasti lähiprismasta ilman vakavaa hintojen vertailua kun taas erityislapsen tarvitseman tuen pohtiminen kannattaa tehdä kunnolla. Mannerheimin lastensuojeluliitto kampanjoi 90-luvulla tarpeeksi hyvän vanhemmuuden puolesta, ehkä tässä metailussakin voisi muistaa tuon, miettii noita perheen asioita tarpeeksi, että arki sujuu mutta ei liikaa ettei ala stressaamaan ja se kiva perheen yhteinen aika menee kireäksi ja hauskuus katoaa elämästä.
Tämä on juuri näin! Toivoisin, että äidit vakavasti miettisivät tätä oman ja koko perheen hyvinvoinnin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Tässä voi olla joitain totuuden siemeniä, mutta kuten moni jo sanoikin, on lasten koulu muuttunut huomattavasti enemmän vanhempia osallistavaksi, ja koulun puutteelliset resurssit aiheuttavat sen, ettei lapsella (edes normaalilla lapsella) ole valmiuksia opetella kaikkea itse, kun ei ole edes pahimmassa tapauksessa kirjoja. Lapsi opiskelee esimerkiksi uskontoa ja historiaa jostain ihme sanalistoista netissä. Luuletteko, että lapsi ymmärtää ne ilman, että vanhempi selittää mitä siinä tarkoitetaan? No ei, voin kertoa.
Lapset ovat lisäksi erilaisia, ja tuen tarpeessa oleva lapsi ei todellakaan saa kaikkea tarvitsemaansa tukea koulusta, suurin osa tuesta tulee vanhemmilta. Tai toisilta tulee, toisilta ei, tulevaisuudessa tulemme näkemään tämän seuraukset eriarvoisuuden kasvamisena. Itse en vaadi esikoiseltani (jolla oppimisvaikeudet ja ADHD) täydellisyyttä, vaan merkittävällä vanhempien panostuksella koulunkäyntiin hän saavuttaa 7-8 arvosanoja alakoulussa. Ilman meitä se olisi todennäköisesti 5-6. Lasta itseään arvosanat eivät kiinnosta, mutta en pidä oikeana sälyttää vastuuta asiasta alakouluikäiselle, myöhemmin asia voi harmittaa voimakkaastikin, jos peruskoulu suoritetaan aivan penkin alle. Toinen lapsemme saa 9-10 arvosanoja ilman yrittämistä, tässäkään asiassa minä en ole se, joka näitä täydellisyyksiä olisi vaatimassa.
Harrastusasioissa voi riippua myös vähän harrastuksesta, en tiedä mitä mieheni sanoisi, jos lähettäisin hänet etsimään glitteriä tyttöjen esiintymismeikkiin. Kyllä hän sen varmaan tekisi, mutta voi olla että joku toinen harrastus on isälle luontevampi osallistua. Näytökset tulee katsomaan toki, ja osallistuu kuljetuksiin.
Tuo on aivan totta, mitä joku sanoi tuosta että lapset sitten äidille kiukuttelevat. Näin se vaan menee. 😉
Itse yli 50 v naisena ja äitinä allekirjoitan tuon toisen samanikäisen naisen ajatukset. Seurasin vieressä useampia perheitä miten niissä nuo perheen työt (ja niiden ajatteleminen jota silloin ei metatyöksi osattu nimetä) jakautuivat. Alussa useat miehet olivat hyvin kiinnostuneita vauvasta. Osassa perheistä mies siirrettiin syrjään äidin ja vauvan symbioosista, äidit omivat lapsia, kehittivät ne ainoat oikeat tavat hoitaa lasta, ja pidemmän päälle myös siivota kotia ym. Noissa perheissä lasten ja isien välit tuntuvat hieman etäisemmiltä, naisista on tullut niitä kiukun vastaanottajia jne. Erotessa, mitä kuitenkin paljon on tapahtunut vuosien varrella nuo alussa etäiset isät ovat jääneet varsin etäisiksi lapsilleen, ainakaan miesten puheiden mukaan vastoin omaa tahtoaan, ja osalla nuo välit ovat palanneet läheisiksi lasten aikuistuttua. Omassa perheessäni, ja muutamassa muussa tuntemassani miehet osallistuivat vauvan hoitoon heti alusta, meilläkin miehellä niitä omia juttuja joihin en koskaan puuttunut. Mies kehitti omat tapansa olla lasten kanssa, puki vaatteet väillä väärin päinkin mutta en puuttunut, ei tuosta mitään vahinkoa kenellekään tullut. Mies oppi ihan oma-aloitteisesti huolehtimaan myös lasten asioista ja kodista kun oli lasten kanssa kotona minun ollessa töissä. Minä hyväksyin hänen erilaisen tavan hoitaa lapsia, siivota jne. Sama noissa muutamassa muussa tutussa perheessä, joissa yhteistä oli naisten halu käyttää aivojaan muuhunkin kuin kotiin ja lapsiin, se kunnianhimo purettiin muuhun kuin täydellisen siistiin kotiin ja sävy sävyyn puettuihin lapsiin.
Omat lapset ovat jo opiskelemassa yliopistoissa ja kokemukseni koulusta vanhentunutta, mutta en silti ihan ymmärrä tuota hirveää valitusta koulun käynnin raskaudesta vanhemmille. Saarikosket tulivat vastikään takaisin USAsta ja ainakin noita blogeja seuranneena suomalainen koulu tuntuu vieläkin työllistävän suhteellisen vähän vanhempia ja lasten elämä paljon vapaammalta kuin amerikkalaisessa järjestelmässä. Tunnen ikäiseni alakoulun opettajan ja olen puhunut aiheesta hänen kanssaan eikä hänkään ole vanhempien velvotteiden hirveästi kasvaneen. Ehkä vanhemmat ottavat asiat vakavammin?
Yleensäkin ketjussa osa naisista näyttää ottavan kaikki metahaasteet aika vakavasti, ne tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat, paljon ja vähän työllistävät jutut menevät viesteissä suloisesti sekaisin. Jos asiat ovat ihmisen päässä yhtä sekaisin tulee arjesta varmasti hyvin haastavaa, koko ajan olo, että jotain tekemättä ja pelko, että jotain jää tekemättä. Joku tuolla typerästi heitteli ettei johtajana olevat miehet itse hoida kuin vähän asioita, Johtaja ei hoida kaikki asioita, mutta johtajan yksi tärkeä ominaisuus on erottaa olennainen vähemmän olennaisesta ja keskittyä niihin tärkeisiin asioihin. Tuo saattaisi auttaa joitakin palstalla arkensa kanssa tuskailevia. Kaikki ei ole arjen ja perheen kannalta yhtä tärkeää, ne monot voi napata nopeasti lähiprismasta ilman vakavaa hintojen vertailua kun taas erityislapsen tarvitseman tuen pohtiminen kannattaa tehdä kunnolla. Mannerheimin lastensuojeluliitto kampanjoi 90-luvulla tarpeeksi hyvän vanhemmuuden puolesta, ehkä tässä metailussakin voisi muistaa tuon, miettii noita perheen asioita tarpeeksi, että arki sujuu mutta ei liikaa ettei ala stressaamaan ja se kiva perheen yhteinen aika menee kireäksi ja hauskuus katoaa elämästä.
Eli sulla ei ole mitään tietoa mistään. On paljon ylemmyyttä ja toisen käden tietoa.
Mun lapset on on käyneet amerikkalaista koulua, minulla on opettajan tutkinto, olen yli 50 ja TIEDÄN oikean tilanteen. Koulun vaatimukset kotia kohtaan ovat lisääntyneet valtavasti viimeisten 5-10 vuoden aikana.
Sinä olet vain vanha, et ole ope, et tiedä oikeasti mitään. Mutta itsekehun hinku ja muiden halveksunnan tarve on suunnaton
Sinähän tässä nyt suhtaudut halveksuen toiseen, ei tuo edellinen kirjoittaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Tässä voi olla joitain totuuden siemeniä, mutta kuten moni jo sanoikin, on lasten koulu muuttunut huomattavasti enemmän vanhempia osallistavaksi, ja koulun puutteelliset resurssit aiheuttavat sen, ettei lapsella (edes normaalilla lapsella) ole valmiuksia opetella kaikkea itse, kun ei ole edes pahimmassa tapauksessa kirjoja. Lapsi opiskelee esimerkiksi uskontoa ja historiaa jostain ihme sanalistoista netissä. Luuletteko, että lapsi ymmärtää ne ilman, että vanhempi selittää mitä siinä tarkoitetaan? No ei, voin kertoa.
Lapset ovat lisäksi erilaisia, ja tuen tarpeessa oleva lapsi ei todellakaan saa kaikkea tarvitsemaansa tukea koulusta, suurin osa tuesta tulee vanhemmilta. Tai toisilta tulee, toisilta ei, tulevaisuudessa tulemme näkemään tämän seuraukset eriarvoisuuden kasvamisena. Itse en vaadi esikoiseltani (jolla oppimisvaikeudet ja ADHD) täydellisyyttä, vaan merkittävällä vanhempien panostuksella koulunkäyntiin hän saavuttaa 7-8 arvosanoja alakoulussa. Ilman meitä se olisi todennäköisesti 5-6. Lasta itseään arvosanat eivät kiinnosta, mutta en pidä oikeana sälyttää vastuuta asiasta alakouluikäiselle, myöhemmin asia voi harmittaa voimakkaastikin, jos peruskoulu suoritetaan aivan penkin alle. Toinen lapsemme saa 9-10 arvosanoja ilman yrittämistä, tässäkään asiassa minä en ole se, joka näitä täydellisyyksiä olisi vaatimassa.
Harrastusasioissa voi riippua myös vähän harrastuksesta, en tiedä mitä mieheni sanoisi, jos lähettäisin hänet etsimään glitteriä tyttöjen esiintymismeikkiin. Kyllä hän sen varmaan tekisi, mutta voi olla että joku toinen harrastus on isälle luontevampi osallistua. Näytökset tulee katsomaan toki, ja osallistuu kuljetuksiin.
Tuo on aivan totta, mitä joku sanoi tuosta että lapset sitten äidille kiukuttelevat. Näin se vaan menee. 😉
Itse yli 50 v naisena ja äitinä allekirjoitan tuon toisen samanikäisen naisen ajatukset. Seurasin vieressä useampia perheitä miten niissä nuo perheen työt (ja niiden ajatteleminen jota silloin ei metatyöksi osattu nimetä) jakautuivat. Alussa useat miehet olivat hyvin kiinnostuneita vauvasta. Osassa perheistä mies siirrettiin syrjään äidin ja vauvan symbioosista, äidit omivat lapsia, kehittivät ne ainoat oikeat tavat hoitaa lasta, ja pidemmän päälle myös siivota kotia ym. Noissa perheissä lasten ja isien välit tuntuvat hieman etäisemmiltä, naisista on tullut niitä kiukun vastaanottajia jne. Erotessa, mitä kuitenkin paljon on tapahtunut vuosien varrella nuo alussa etäiset isät ovat jääneet varsin etäisiksi lapsilleen, ainakaan miesten puheiden mukaan vastoin omaa tahtoaan, ja osalla nuo välit ovat palanneet läheisiksi lasten aikuistuttua. Omassa perheessäni, ja muutamassa muussa tuntemassani miehet osallistuivat vauvan hoitoon heti alusta, meilläkin miehellä niitä omia juttuja joihin en koskaan puuttunut. Mies kehitti omat tapansa olla lasten kanssa, puki vaatteet väillä väärin päinkin mutta en puuttunut, ei tuosta mitään vahinkoa kenellekään tullut. Mies oppi ihan oma-aloitteisesti huolehtimaan myös lasten asioista ja kodista kun oli lasten kanssa kotona minun ollessa töissä. Minä hyväksyin hänen erilaisen tavan hoitaa lapsia, siivota jne. Sama noissa muutamassa muussa tutussa perheessä, joissa yhteistä oli naisten halu käyttää aivojaan muuhunkin kuin kotiin ja lapsiin, se kunnianhimo purettiin muuhun kuin täydellisen siistiin kotiin ja sävy sävyyn puettuihin lapsiin.
Omat lapset ovat jo opiskelemassa yliopistoissa ja kokemukseni koulusta vanhentunutta, mutta en silti ihan ymmärrä tuota hirveää valitusta koulun käynnin raskaudesta vanhemmille. Saarikosket tulivat vastikään takaisin USAsta ja ainakin noita blogeja seuranneena suomalainen koulu tuntuu vieläkin työllistävän suhteellisen vähän vanhempia ja lasten elämä paljon vapaammalta kuin amerikkalaisessa järjestelmässä. Tunnen ikäiseni alakoulun opettajan ja olen puhunut aiheesta hänen kanssaan eikä hänkään ole vanhempien velvotteiden hirveästi kasvaneen. Ehkä vanhemmat ottavat asiat vakavammin?
Yleensäkin ketjussa osa naisista näyttää ottavan kaikki metahaasteet aika vakavasti, ne tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat, paljon ja vähän työllistävät jutut menevät viesteissä suloisesti sekaisin. Jos asiat ovat ihmisen päässä yhtä sekaisin tulee arjesta varmasti hyvin haastavaa, koko ajan olo, että jotain tekemättä ja pelko, että jotain jää tekemättä. Joku tuolla typerästi heitteli ettei johtajana olevat miehet itse hoida kuin vähän asioita, Johtaja ei hoida kaikki asioita, mutta johtajan yksi tärkeä ominaisuus on erottaa olennainen vähemmän olennaisesta ja keskittyä niihin tärkeisiin asioihin. Tuo saattaisi auttaa joitakin palstalla arkensa kanssa tuskailevia. Kaikki ei ole arjen ja perheen kannalta yhtä tärkeää, ne monot voi napata nopeasti lähiprismasta ilman vakavaa hintojen vertailua kun taas erityislapsen tarvitseman tuen pohtiminen kannattaa tehdä kunnolla. Mannerheimin lastensuojeluliitto kampanjoi 90-luvulla tarpeeksi hyvän vanhemmuuden puolesta, ehkä tässä metailussakin voisi muistaa tuon, miettii noita perheen asioita tarpeeksi, että arki sujuu mutta ei liikaa ettei ala stressaamaan ja se kiva perheen yhteinen aika menee kireäksi ja hauskuus katoaa elämästä.
Eli sulla ei ole mitään tietoa mistään. On paljon ylemmyyttä ja toisen käden tietoa.
Mun lapset on on käyneet amerikkalaista koulua, minulla on opettajan tutkinto, olen yli 50 ja TIEDÄN oikean tilanteen. Koulun vaatimukset kotia kohtaan ovat lisääntyneet valtavasti viimeisten 5-10 vuoden aikana.
Sinä olet vain vanha, et ole ope, et tiedä oikeasti mitään. Mutta itsekehun hinku ja muiden halveksunnan tarve on suunnaton
Sinähän tässä nyt suhtaudut halveksuen toiseen, ei tuo edellinen kirjoittaja.
Hän on juoruillut pahantahtoisesti ja sitten syöksee halveksuntaa ja ylemmyyttä sivutolkulla aggressiivisesti ja ylimielisesti.
On kyllä ”rennolle” ihmiselle todella kummallisen ristiriitaista käytöstä. Pikemminkin syntyy vaikutelma happamasta vaihdevuotisesta jonka ainoa meriitti elämässä on se että sai kasvatettua yhden huolimattoman pojan.
Se on varmaankin sitten tulevaisuudessa just taas sellainen isä joka hukkaa lapsensa harrastuskuskausmatkalla koska on äitinsä tapaan ”rento”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Tässä voi olla joitain totuuden siemeniä, mutta kuten moni jo sanoikin, on lasten koulu muuttunut huomattavasti enemmän vanhempia osallistavaksi, ja koulun puutteelliset resurssit aiheuttavat sen, ettei lapsella (edes normaalilla lapsella) ole valmiuksia opetella kaikkea itse, kun ei ole edes pahimmassa tapauksessa kirjoja. Lapsi opiskelee esimerkiksi uskontoa ja historiaa jostain ihme sanalistoista netissä. Luuletteko, että lapsi ymmärtää ne ilman, että vanhempi selittää mitä siinä tarkoitetaan? No ei, voin kertoa.
Lapset ovat lisäksi erilaisia, ja tuen tarpeessa oleva lapsi ei todellakaan saa kaikkea tarvitsemaansa tukea koulusta, suurin osa tuesta tulee vanhemmilta. Tai toisilta tulee, toisilta ei, tulevaisuudessa tulemme näkemään tämän seuraukset eriarvoisuuden kasvamisena. Itse en vaadi esikoiseltani (jolla oppimisvaikeudet ja ADHD) täydellisyyttä, vaan merkittävällä vanhempien panostuksella koulunkäyntiin hän saavuttaa 7-8 arvosanoja alakoulussa. Ilman meitä se olisi todennäköisesti 5-6. Lasta itseään arvosanat eivät kiinnosta, mutta en pidä oikeana sälyttää vastuuta asiasta alakouluikäiselle, myöhemmin asia voi harmittaa voimakkaastikin, jos peruskoulu suoritetaan aivan penkin alle. Toinen lapsemme saa 9-10 arvosanoja ilman yrittämistä, tässäkään asiassa minä en ole se, joka näitä täydellisyyksiä olisi vaatimassa.
Harrastusasioissa voi riippua myös vähän harrastuksesta, en tiedä mitä mieheni sanoisi, jos lähettäisin hänet etsimään glitteriä tyttöjen esiintymismeikkiin. Kyllä hän sen varmaan tekisi, mutta voi olla että joku toinen harrastus on isälle luontevampi osallistua. Näytökset tulee katsomaan toki, ja osallistuu kuljetuksiin.
Tuo on aivan totta, mitä joku sanoi tuosta että lapset sitten äidille kiukuttelevat. Näin se vaan menee. 😉
Itse yli 50 v naisena ja äitinä allekirjoitan tuon toisen samanikäisen naisen ajatukset. Seurasin vieressä useampia perheitä miten niissä nuo perheen työt (ja niiden ajatteleminen jota silloin ei metatyöksi osattu nimetä) jakautuivat. Alussa useat miehet olivat hyvin kiinnostuneita vauvasta. Osassa perheistä mies siirrettiin syrjään äidin ja vauvan symbioosista, äidit omivat lapsia, kehittivät ne ainoat oikeat tavat hoitaa lasta, ja pidemmän päälle myös siivota kotia ym. Noissa perheissä lasten ja isien välit tuntuvat hieman etäisemmiltä, naisista on tullut niitä kiukun vastaanottajia jne. Erotessa, mitä kuitenkin paljon on tapahtunut vuosien varrella nuo alussa etäiset isät ovat jääneet varsin etäisiksi lapsilleen, ainakaan miesten puheiden mukaan vastoin omaa tahtoaan, ja osalla nuo välit ovat palanneet läheisiksi lasten aikuistuttua. Omassa perheessäni, ja muutamassa muussa tuntemassani miehet osallistuivat vauvan hoitoon heti alusta, meilläkin miehellä niitä omia juttuja joihin en koskaan puuttunut. Mies kehitti omat tapansa olla lasten kanssa, puki vaatteet väillä väärin päinkin mutta en puuttunut, ei tuosta mitään vahinkoa kenellekään tullut. Mies oppi ihan oma-aloitteisesti huolehtimaan myös lasten asioista ja kodista kun oli lasten kanssa kotona minun ollessa töissä. Minä hyväksyin hänen erilaisen tavan hoitaa lapsia, siivota jne. Sama noissa muutamassa muussa tutussa perheessä, joissa yhteistä oli naisten halu käyttää aivojaan muuhunkin kuin kotiin ja lapsiin, se kunnianhimo purettiin muuhun kuin täydellisen siistiin kotiin ja sävy sävyyn puettuihin lapsiin.
Omat lapset ovat jo opiskelemassa yliopistoissa ja kokemukseni koulusta vanhentunutta, mutta en silti ihan ymmärrä tuota hirveää valitusta koulun käynnin raskaudesta vanhemmille. Saarikosket tulivat vastikään takaisin USAsta ja ainakin noita blogeja seuranneena suomalainen koulu tuntuu vieläkin työllistävän suhteellisen vähän vanhempia ja lasten elämä paljon vapaammalta kuin amerikkalaisessa järjestelmässä. Tunnen ikäiseni alakoulun opettajan ja olen puhunut aiheesta hänen kanssaan eikä hänkään ole vanhempien velvotteiden hirveästi kasvaneen. Ehkä vanhemmat ottavat asiat vakavammin?
Yleensäkin ketjussa osa naisista näyttää ottavan kaikki metahaasteet aika vakavasti, ne tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat, paljon ja vähän työllistävät jutut menevät viesteissä suloisesti sekaisin. Jos asiat ovat ihmisen päässä yhtä sekaisin tulee arjesta varmasti hyvin haastavaa, koko ajan olo, että jotain tekemättä ja pelko, että jotain jää tekemättä. Joku tuolla typerästi heitteli ettei johtajana olevat miehet itse hoida kuin vähän asioita, Johtaja ei hoida kaikki asioita, mutta johtajan yksi tärkeä ominaisuus on erottaa olennainen vähemmän olennaisesta ja keskittyä niihin tärkeisiin asioihin. Tuo saattaisi auttaa joitakin palstalla arkensa kanssa tuskailevia. Kaikki ei ole arjen ja perheen kannalta yhtä tärkeää, ne monot voi napata nopeasti lähiprismasta ilman vakavaa hintojen vertailua kun taas erityislapsen tarvitseman tuen pohtiminen kannattaa tehdä kunnolla. Mannerheimin lastensuojeluliitto kampanjoi 90-luvulla tarpeeksi hyvän vanhemmuuden puolesta, ehkä tässä metailussakin voisi muistaa tuon, miettii noita perheen asioita tarpeeksi, että arki sujuu mutta ei liikaa ettei ala stressaamaan ja se kiva perheen yhteinen aika menee kireäksi ja hauskuus katoaa elämästä.
Eli sulla ei ole mitään tietoa mistään. On paljon ylemmyyttä ja toisen käden tietoa.
Mun lapset on on käyneet amerikkalaista koulua, minulla on opettajan tutkinto, olen yli 50 ja TIEDÄN oikean tilanteen. Koulun vaatimukset kotia kohtaan ovat lisääntyneet valtavasti viimeisten 5-10 vuoden aikana.
Sinä olet vain vanha, et ole ope, et tiedä oikeasti mitään. Mutta itsekehun hinku ja muiden halveksunnan tarve on suunnaton
Olis kiva jos jollain tavalla ilmaistaisiin, että kirjoittaja vaihtuu, jos ikään kuin toisen tekstin jälkeen aletaan keskustelua lainailemaan ja siihen vastaamaan. Muutoin tuntuu menevän monella sekaisin kuka sanoi mitäkin. Terveisin se toista tutkintoa opiskeleva, ADHD-lapsen äiti, vasta 39 v.
(Ja vieläkään ei metatyöt harmita, ei oo pipo kireellä, ja tiedostan kyllä, että moni näistä hommistani on ihan first-world-problems. Tällä hetkellä on aikaa hoidella elämä muutenkin kuin sinne päin, mutta asiat sopeutetaan olemassaoleviin aikaresursseihin. Eikä meillä oo lapsilla vaatteet sävy sävyyn, ihan vaan tiedoksi. Kodin siisteydestäkin voi olla montaa mielipidettä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Tässä voi olla joitain totuuden siemeniä, mutta kuten moni jo sanoikin, on lasten koulu muuttunut huomattavasti enemmän vanhempia osallistavaksi, ja koulun puutteelliset resurssit aiheuttavat sen, ettei lapsella (edes normaalilla lapsella) ole valmiuksia opetella kaikkea itse, kun ei ole edes pahimmassa tapauksessa kirjoja. Lapsi opiskelee esimerkiksi uskontoa ja historiaa jostain ihme sanalistoista netissä. Luuletteko, että lapsi ymmärtää ne ilman, että vanhempi selittää mitä siinä tarkoitetaan? No ei, voin kertoa.
Lapset ovat lisäksi erilaisia, ja tuen tarpeessa oleva lapsi ei todellakaan saa kaikkea tarvitsemaansa tukea koulusta, suurin osa tuesta tulee vanhemmilta. Tai toisilta tulee, toisilta ei, tulevaisuudessa tulemme näkemään tämän seuraukset eriarvoisuuden kasvamisena. Itse en vaadi esikoiseltani (jolla oppimisvaikeudet ja ADHD) täydellisyyttä, vaan merkittävällä vanhempien panostuksella koulunkäyntiin hän saavuttaa 7-8 arvosanoja alakoulussa. Ilman meitä se olisi todennäköisesti 5-6. Lasta itseään arvosanat eivät kiinnosta, mutta en pidä oikeana sälyttää vastuuta asiasta alakouluikäiselle, myöhemmin asia voi harmittaa voimakkaastikin, jos peruskoulu suoritetaan aivan penkin alle. Toinen lapsemme saa 9-10 arvosanoja ilman yrittämistä, tässäkään asiassa minä en ole se, joka näitä täydellisyyksiä olisi vaatimassa.
Harrastusasioissa voi riippua myös vähän harrastuksesta, en tiedä mitä mieheni sanoisi, jos lähettäisin hänet etsimään glitteriä tyttöjen esiintymismeikkiin. Kyllä hän sen varmaan tekisi, mutta voi olla että joku toinen harrastus on isälle luontevampi osallistua. Näytökset tulee katsomaan toki, ja osallistuu kuljetuksiin.
Tuo on aivan totta, mitä joku sanoi tuosta että lapset sitten äidille kiukuttelevat. Näin se vaan menee. 😉
Itse yli 50 v naisena ja äitinä allekirjoitan tuon toisen samanikäisen naisen ajatukset. Seurasin vieressä useampia perheitä miten niissä nuo perheen työt (ja niiden ajatteleminen jota silloin ei metatyöksi osattu nimetä) jakautuivat. Alussa useat miehet olivat hyvin kiinnostuneita vauvasta. Osassa perheistä mies siirrettiin syrjään äidin ja vauvan symbioosista, äidit omivat lapsia, kehittivät ne ainoat oikeat tavat hoitaa lasta, ja pidemmän päälle myös siivota kotia ym. Noissa perheissä lasten ja isien välit tuntuvat hieman etäisemmiltä, naisista on tullut niitä kiukun vastaanottajia jne. Erotessa, mitä kuitenkin paljon on tapahtunut vuosien varrella nuo alussa etäiset isät ovat jääneet varsin etäisiksi lapsilleen, ainakaan miesten puheiden mukaan vastoin omaa tahtoaan, ja osalla nuo välit ovat palanneet läheisiksi lasten aikuistuttua. Omassa perheessäni, ja muutamassa muussa tuntemassani miehet osallistuivat vauvan hoitoon heti alusta, meilläkin miehellä niitä omia juttuja joihin en koskaan puuttunut. Mies kehitti omat tapansa olla lasten kanssa, puki vaatteet väillä väärin päinkin mutta en puuttunut, ei tuosta mitään vahinkoa kenellekään tullut. Mies oppi ihan oma-aloitteisesti huolehtimaan myös lasten asioista ja kodista kun oli lasten kanssa kotona minun ollessa töissä. Minä hyväksyin hänen erilaisen tavan hoitaa lapsia, siivota jne. Sama noissa muutamassa muussa tutussa perheessä, joissa yhteistä oli naisten halu käyttää aivojaan muuhunkin kuin kotiin ja lapsiin, se kunnianhimo purettiin muuhun kuin täydellisen siistiin kotiin ja sävy sävyyn puettuihin lapsiin.
Omat lapset ovat jo opiskelemassa yliopistoissa ja kokemukseni koulusta vanhentunutta, mutta en silti ihan ymmärrä tuota hirveää valitusta koulun käynnin raskaudesta vanhemmille. Saarikosket tulivat vastikään takaisin USAsta ja ainakin noita blogeja seuranneena suomalainen koulu tuntuu vieläkin työllistävän suhteellisen vähän vanhempia ja lasten elämä paljon vapaammalta kuin amerikkalaisessa järjestelmässä. Tunnen ikäiseni alakoulun opettajan ja olen puhunut aiheesta hänen kanssaan eikä hänkään ole vanhempien velvotteiden hirveästi kasvaneen. Ehkä vanhemmat ottavat asiat vakavammin?
Yleensäkin ketjussa osa naisista näyttää ottavan kaikki metahaasteet aika vakavasti, ne tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat, paljon ja vähän työllistävät jutut menevät viesteissä suloisesti sekaisin. Jos asiat ovat ihmisen päässä yhtä sekaisin tulee arjesta varmasti hyvin haastavaa, koko ajan olo, että jotain tekemättä ja pelko, että jotain jää tekemättä. Joku tuolla typerästi heitteli ettei johtajana olevat miehet itse hoida kuin vähän asioita, Johtaja ei hoida kaikki asioita, mutta johtajan yksi tärkeä ominaisuus on erottaa olennainen vähemmän olennaisesta ja keskittyä niihin tärkeisiin asioihin. Tuo saattaisi auttaa joitakin palstalla arkensa kanssa tuskailevia. Kaikki ei ole arjen ja perheen kannalta yhtä tärkeää, ne monot voi napata nopeasti lähiprismasta ilman vakavaa hintojen vertailua kun taas erityislapsen tarvitseman tuen pohtiminen kannattaa tehdä kunnolla. Mannerheimin lastensuojeluliitto kampanjoi 90-luvulla tarpeeksi hyvän vanhemmuuden puolesta, ehkä tässä metailussakin voisi muistaa tuon, miettii noita perheen asioita tarpeeksi, että arki sujuu mutta ei liikaa ettei ala stressaamaan ja se kiva perheen yhteinen aika menee kireäksi ja hauskuus katoaa elämästä.
Eli sulla ei ole mitään tietoa mistään. On paljon ylemmyyttä ja toisen käden tietoa.
Mun lapset on on käyneet amerikkalaista koulua, minulla on opettajan tutkinto, olen yli 50 ja TIEDÄN oikean tilanteen. Koulun vaatimukset kotia kohtaan ovat lisääntyneet valtavasti viimeisten 5-10 vuoden aikana.
Sinä olet vain vanha, et ole ope, et tiedä oikeasti mitään. Mutta itsekehun hinku ja muiden halveksunnan tarve on suunnaton
Sinähän tässä nyt suhtaudut halveksuen toiseen, ei tuo edellinen kirjoittaja.
Hän on juoruillut pahantahtoisesti ja sitten syöksee halveksuntaa ja ylemmyyttä sivutolkulla aggressiivisesti ja ylimielisesti.
On kyllä ”rennolle” ihmiselle todella kummallisen ristiriitaista käytöstä. Pikemminkin syntyy vaikutelma happamasta vaihdevuotisesta jonka ainoa meriitti elämässä on se että sai kasvatettua yhden huolimattoman pojan.
Se on varmaankin sitten tulevaisuudessa just taas sellainen isä joka hukkaa lapsensa harrastuskuskausmatkalla koska on äitinsä tapaan ”rento”.
Nyt osu arkaan paikkaan!
Edeltävä on niin asian ytimessä kuin voi olla. Ja viesti on neutraalilla tavalla k7rjoitettu. Ajateltavaa täydell7sille äudeille!
Näyttää kyllä, ettei sa auta. Kun on niin pakko toimia aina kaiken ylläpitävänä täydellisyytenä.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50-vuotias nainen ja äiti. Olen sitä mieltä, että monet naiset ihan itse tekevevät elämästään vaikeata. He vievät mieheltä ja lapsilta kaiken tilan ja o7keuden ajatella. Vaatimustaso on kohtuuton ja siksi kukaan muu ei osaa tätä vaikeaa projektia houtaa. Muut ei vaan osaa! Niinpä pitää huolehtia ihan kaikesta ja sitten uupua.
Itsellänikin on taipumusta tietää parhaiten. Onneksi elämä on opettanut ja työnjako tuli selkeäksi. Avain on vastuu. Jokaisella on oikeus kantaa vvastuu JA päättää tekemisen tapa. Ladten koulut ym eivät ole täydellisyysprojekteja kuten ei muukaan elämä ole. Annoin lapsille vastuun koulusta jo varhain. En vaadi täydellisyyttä. Miehelle omat vastuut asioista, joita en sitten mikromangeeraa. Esimerkkinä lasten harrastukset.
Avain on laskeutua sieltä täydellisyydestä!
Uusi ops vaatii vanhempia osallistumaan ja se osallistaa. Läksyjä ja projekteja, teematapahtumia jne riittää.
Sama on jo päiväkodissa. Osallistetaan niin helvetisti. Ennen sinun aikanasi päivähoito palveli perheitä, nyt vanhemmat, varsinkin äiti, palvelee päivähoitoa.
Älä nyt viitsi. Olen ollut päiväkodin hallituksessa, siellä pihatalkoussa ja kierrätysilloissa ym. Lapsen harrastusten myyjäisissä, keräyksissä ja puffeteissa. Sama koulun keräyksissä ym.
Lapseni ovat edelleen koulussa.
Sen saa ihan itse valita kuinka calmiiksi heille sen koulun pureskelee ja mikä taso tässä täydellisyydessä riittää. Itse laskin tason kauan sitten eikä se huolimaton poika tai hänen pärjäämisensä siitä kärsinyt. Päinvastoin.
Jokainen ihan itse päättää miten elää elämänsä. Jos haluaa, että vain MINÄ osaan ja pärjään tässä vaikeassa kamppailussa, se on täysin oma valinta.
Nimenomaan noin. Ennenkaikkea kyse on asennoitumisesta. Täydellisyydentavoittelu ja liiallinen pyrkimys hallita kaikkea johtaa pahaan kierteeseen. Ei sallita lipsumista itselle eikä muille täydellisyydestä, muihin ei luoteta, ei uskalleta vastuuttaa perheenjäseniä; ei puolisoa osavanhemmuuteen eikä lapsia omia asioitaan koskien. Se passivoi muita ja sitä kautta yhä enemmän vastuuta ja päätöksenteon hiljaista tietoa kasautuu yhdelle henkilölle. Ei ehkä edes enää puhuta asioista muuten kuin ilmoittamalla valmiit lopputulokset käskymuotoisina; mikä tavara kenenkin mukaan on otettava milloinkin ja mitä syödään ja kuka menee mihinkin. Tällainen komentava ja päsmäröivä johtamistapa toimii jossain armeijassa, jossa todlela on selvä vastuuhierarkia, mutta ei niinkään perheessä - jos sitä ei tosissaan halua. Joka tapauksessa se johtaa samaan; muista tulee aivottomia alaisia ja yhden on huolehdittava kaikkien asioista. Tietenkin se rasittaa.
Tosiasiassa tuollainen tilanne ahdistaa kaikkia. Se puoliso ei koskaan saa vaikuttaa asioihin eikä ymmärrä niitä "monimutkaisia kokonaisuuksia" joiden pohjalta yksipuoliset päätökset on tehty. Lapset eivät opi todellista vastuuta vaan lähinnä olemaan nöyriä käskyläisiä tai silmänpalvojia. Yksi ympäriinsä muita pomotteleva äkäinen ja uupunut mastermind on kaikille rasittava ja pelottavakin, eikä hän ole se lämmin ja rakastava äiti, isä tai puoliso, jollaisena muut hänet haluaisivat. Puoliso haluaisi kenties osallistua ja hänellä olisi omia mielipiteitä, mutta niihin suhtaudutaan halveksuen ja torjuen.
Koska äiti on äiti ja kantaa täydellisen äidin velvoitetta, hänen on hallittava kaikki ja kaiken on oltava täydellisen tismalleen oikein. Kurahousujen unohtamisestahan tulee jo lasu ainakin, jos ei suorastaan huostaanotto ja äitiyhteisössä elinikäinen p*skan äidin stigma. Niinpä ei voi lapselle tai isälle vastuuttaa sitä. Sukupuolet saa kääntää, mutta tämä lienee yleisempi näin päin. Jokainen pikku yksityiskohta on koko ajan oltava hallinnassa. Ei välttävästi, ei riittävästi, vaan täydellisesti. Sukset ja monot eivät voi olla mitä vaan, vaan on oltava parhaat ja lisäksi edullisimmasta paikasta hankitut. Pyyhekumien kymmentuhatpäisestä tarjonnastakin pitää valita pojan harrastusimagoon ja tytön paitojen sävyyn sopivat, lempiteemoillaan varustetut, ei liian tuoksuvat, kaveripiirissä hyväksynnän tuottavat hyvälaatuiset (vertailutestien kahlaus amerikkalaisilta pyyhekumiharrastajien netisivuilta). Ei mikään valkoinen lähimarketin kantikas Staedler-jööti kelpaa, hyi! Ja siinäpä työsarkaa sitä on, kun alkaa ebaysta selata pyyhekumitarjontaa ja tilailla Visa vinkuen täydellisiä kumeja maailmalta. Joka lukukauden alussa sama kumitanhu!
Vaan kyllä ilman kurahousuja ja superpyyhekumia lapsesta silti voi kasvaa tasapainoinen aikuinen ja vieläpä vaikka kympin todistuksella. Olisi parempi, jos kaikkien mielenterveyskin säilyisi. Armollisuutta ja jakamista se vaatii, ei muuta.
Heh, näytettiinpä kirjoittavan pitkästi ihan yhtä aikaa. Amen, sanon kirjoituksellesi. Jokainen saa valita tavan olla vanhempi ihan itse, mutta välillä harmittaa tämä palstan vakiokirjoittajat, jotka tekevät äitiydestä, perheestä ja metatyöstä niin ylivoimaisen raskaan, ahdistavan ja ilottoman paketin. Kuitenkin suurin osa perheellisistä on aivan onnellisia elämässään ja se arki sujuu yhdessä ihan mukavasti. Meilläkin lapset saatu ihan täysipäisiksi täysi-ikäisiksi ja yliopisto-opintoihin ilman mahdotonta stressaamista koulusta, kaverisynttäreistä tai wilmoista (jotka olivat kyllä olemassa jo lasteni kouluaikaan, sitä ennen oli reppuvihko viestejä varten) Mitataanko hyvää äitiyttä ahdistuksen määrällä?
Tottakai tiedän, minulla on alaikäisiä lapsia.