Lue keskustelun säännöt.
Perheen metatyöt mitä niitä on?
17.11.2019 |
Esimerkkejä ”metatöistä” mitä
voi olla lapsiperheessä?
Kommentit (1039)
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Metatöiden kieltäminen on kyllä monesti sellaista alistamista. Väheksytään (yleensä naisen, ei aina!!) tekemiä töitä, kuinka ne on niin mitättömiä, että kuka tahansa voisi ne hoitaa. Mutta aina tilanne on kuitenkin se, että se väheksyjä ei vaan millään ota niitä hoitaakseen! No ei tietenkään, koska helpompaa on ottaa vaan rennosti kun palvelu (ja metatyöt) pelaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa vähemmän ja tehkää enemmän. Sen takia nykyään missään ei mitään tapahdu, koska kaikki vaa ajattelee ja työt seisoo.
Oletko kuullut sanonnan ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”?
Kunnon metatyöllä nimenomaan ehtii tehdä enemmän
Ei se siltä vaikuta. Mitään ei saada aikaiseksi, vaikka kovat on suunnitelmat.
Meillä lakkasi hommat luistamasta, kun minä lopetin tuon jonninjoutavan ajattelun ja ulkoistin sen miehelle. Kas kun minullakin on se vaativa työ. Kumman vaikeaksi meni, vaikka lopetin jotain, mitä ei kuulemma ole olemassa ja jota ei näin ollen tarvitse tehdä.
Ja rakettitiedettä tuntuu olevan miehelle tuo ei-minkään-tekeminen: ei ole kaapeissa koskaan asianmukaisia tarvikkeita ruokaa, hygieniaa tai sään mukaista pukeutumista varten, ei hoidu harkkamenot, vasut, vanhempainillat, Wilmat, hammaslääkärit.
Outoa. Ja ihan on olevinaan täyspäinen mies, dippainssi ja kaikkee.
Rahoista: Minä tuon meillä leivän pöytään. Miehen tulot menee yritysvelkoihin.
Teillä ero on ihan kohta edessä? Ja tuskin nuo metatyöt se todellinen eron syy?
Mistä sä nyt tähän eron pieraisit? Koulutus meneillään, kyllä se tästä.
No kyllä tuo koulutus kuulostaa juuri niin alentuvalta kuin muukin kuvaus miehestäsi on ollut. Mistä olet miehellesi katkera, wilma tuskin se syy on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Mitä sinä tarkoitit? Ei tästä saa selvää.
Meillä minä tienaan ja olen aina tienannut saman kuin mies, mies piti puolet perhevapaista ja minä jopa maksoin hänen yrityksensä käynnistämisen.
Mitään minkään valtakunnan minkäänlaista hinkua ei ole olla metatöiden kuningatar, mutta kun se ei vaan suju. Ei millään. Yksi harrastuskuskaus nostaa tuskanhikeä sekä minulla että lapsella ja välillä lapsi on yksin pimeässä odottamassa kyytiä, joka ei muistanut mennä tai lapsi tuodaan kotiin, vaikka hänet piti tiputtaa harrastukseen matkalla tai paras, että mies lähtee toimistolta koulun vierestä, eikä muista ottaa sitä lasta sieltä mukaan, vaan ajaa tyhjän auton kanssa sinne harrastuspaikalle.
Mikään ei auta. Hirvittävän nalkutuksen jälkeen hän on ymmärtänyt, että ruoka pitää olla valmiina siinä vaiheessa, kun lapsilla on nälkä. Siinä vaiheessa ei lähdetä citymarketiin ostamaan niitä tarpeita enää.
Samaten se on riitelemällä mennyt viimein jakeluun, että kaupasta tuodaan kerralla vähintään kolmen päivän tarvikkeet. Ei aina vain sitä seuraavaa ateriaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Niin tänään olet tehnyt siis tuon kaiken?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Mitä sinä tarkoitit? Ei tästä saa selvää.
Meillä minä tienaan ja olen aina tienannut saman kuin mies, mies piti puolet perhevapaista ja minä jopa maksoin hänen yrityksensä käynnistämisen.
Mitään minkään valtakunnan minkäänlaista hinkua ei ole olla metatöiden kuningatar, mutta kun se ei vaan suju. Ei millään. Yksi harrastuskuskaus nostaa tuskanhikeä sekä minulla että lapsella ja välillä lapsi on yksin pimeässä odottamassa kyytiä, joka ei muistanut mennä tai lapsi tuodaan kotiin, vaikka hänet piti tiputtaa harrastukseen matkalla tai paras, että mies lähtee toimistolta koulun vierestä, eikä muista ottaa sitä lasta sieltä mukaan, vaan ajaa tyhjän auton kanssa sinne harrastuspaikalle.
Mikään ei auta. Hirvittävän nalkutuksen jälkeen hän on ymmärtänyt, että ruoka pitää olla valmiina siinä vaiheessa, kun lapsilla on nälkä. Siinä vaiheessa ei lähdetä citymarketiin ostamaan niitä tarpeita enää.
Samaten se on riitelemällä mennyt viimein jakeluun, että kaupasta tuodaan kerralla vähintään kolmen päivän tarvikkeet. Ei aina vain sitä seuraavaa ateriaa.
Et osaa kommunikoida kuin nalkuttamalla?
Se on henkistä väkivaltaa. Joten toivon , että miehesi jättää sinut
Vierailija kirjoitti:
Kopsattu Iltalehdestä, alkuperäinen juttu Me Naisissa.
Me Naiset "Niin sanottua metatyötä on nyt tutkittu Harvardissa asti. Tutkija nostaa esiin tilanteet, joihin kaikkien pitäisi havahtua.
Suuri osa meistä tekee sitä joka päivä: Suunnittelee tulevan viikon ostoksia, havainnoi kodin korjausta kaipaavia kohtia. Sopii tapaamisia ystävien kanssa ja laatii lomasuunnitelmia. Vastaa Wilma-viesteihin, varaa neuvola-aikoja ja panee merkille, että lapsen vaatevarasto kaipaa päivittämistä.Kyseessä on metatyöksikin nimitetty ilmiö, jossa ihminen tekee hiljaista ja näkymätöntä aivotyötä. Siinä on kyse suunnittelemisesta ja huolehtimisesta, jonka avulla varmistetaan arjen sujuvuus – ei niinkään kotitöistä itsessään.
Aivoja näkymättömästi rasittavaa metatyötä on nyt tutkittu myös tieteellisesti. Harvardin tutkija Allison Daminger haastatteli 35 pariskuntaa selvittääkseen, millaista näkymätön kognitiivinen työ on. Damingerin tutkimuksessa kartoitettiin, millaista metatyötä parien arkeen kuului ja miten se jakautui parin välillä.
Tutkimuksen perusteella metatyö jaettiin neljään osa-alueeseen:
1. Ennakointi tai varautuminen
Jotta perheen arki sujuisi kuin rasvattu, vaaditaan paljon näkymätöntä ennakointia. Tapahtuuko seuraavalla viikolla jotain, joka tulisi ottaa huomioon? Mitä ruoka-aineita kaapeista puuttuu? Näyttääkö sääennuste siltä, että tulevalle reissulle pitää pakata mukaan kumpparit? Ennakointityö kuului tutkimuksen perusteella useimmiten naisille.2. Tunnistaminen
Hiljaista aivotyötä on myös sen tunnistaminen ja selvittäminen, mistä arjessa tarvittavat palvelut tai asiat löytyvät. Mitkä ovat alueen päiväkodit, mistä kaupasta sopivat harrastusvälineet saa ostettua parhaaseen hintaan?3. Päätöksenteko
Tarjolla olevien vaihtoehtojen välillä täytyy myös tehdä valintoja. Päätöksenteko on yksi metatyön osa-alueista. Ennen lasten viemistä päiväkotiin on täytynyt tehdä päätös siitä, mihin päiväkotiin lapsi menee ja milloin. Lomamatkalle ei päästä, ellei joku ole varannut hotellia.Arjen päätös on myös se, että illalliseksi on lasagnea tai että lapsen syntymäpäiville kutsutaan koko luokka. Tutkimuksen mukaan miehet osallistuivat kaikista osa-alueesta eniten päätöksentekoon.
4. Tarkkailu ja seuranta
Metatyöntekijä seuraa päätösten toteutumista ja onnistumista. Sujuiko kaikki, kuten oli suunniteltu? Tulihan kaikki aiemmin tehdyt päätökset myös toteutettua? Olivatko päätökset oikeita? Tarkkailua ja seurantaa tekivät tutkimuksen perusteella lähinnä naiset.Uuvuttava metatyö
Metatyö voi uuvuttaa. Toimittaja Jenny Lehtinen kutsui kolumnissaan metatyötä loputtomaksi kodin projektipäällikköydeksi. Hänen mukaansa metatyötä tekee eniten perheen pääasiallinen huolehtija, joka lapsiperheessä on usein äiti.Psykologi Jelena Kecmanovic toteaa Psychology Todayssa, että hiljaisen aivotyön tekijä ei useimmiten itsekään tajua tekevänsä sitä. On helpompi nähdä, kuka milloinkin on tiskannut tai imuroinut, mutta arjen suunnittelutyö jää usein huomiotta.
Koska metatyön määrä ei aina jakaudu parisuhteessa tasaisesti, väsyminen ja turhautuminen voivat johtaa riitelyyn ja ongelmiin parisuhteessa. Kecmanovic kertoo näkevänsä vastaanotollaan erityisesti uupuneita naisia."
Näinpä. Jostain kumman syystä uupuneisiin äiteihin törmää paljon enemmän kuin isiin. Rehellisesti sanottuna, en ole koskaan tavannut uupunutta isää. Kyllä niitäkin varmasti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa vähemmän ja tehkää enemmän. Sen takia nykyään missään ei mitään tapahdu, koska kaikki vaa ajattelee ja työt seisoo.
Oletko kuullut sanonnan ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”?
Kunnon metatyöllä nimenomaan ehtii tehdä enemmän
Ei se siltä vaikuta. Mitään ei saada aikaiseksi, vaikka kovat on suunnitelmat.
Meillä lakkasi hommat luistamasta, kun minä lopetin tuon jonninjoutavan ajattelun ja ulkoistin sen miehelle. Kas kun minullakin on se vaativa työ. Kumman vaikeaksi meni, vaikka lopetin jotain, mitä ei kuulemma ole olemassa ja jota ei näin ollen tarvitse tehdä.
Ja rakettitiedettä tuntuu olevan miehelle tuo ei-minkään-tekeminen: ei ole kaapeissa koskaan asianmukaisia tarvikkeita ruokaa, hygieniaa tai sään mukaista pukeutumista varten, ei hoidu harkkamenot, vasut, vanhempainillat, Wilmat, hammaslääkärit.
Outoa. Ja ihan on olevinaan täyspäinen mies, dippainssi ja kaikkee.
Rahoista: Minä tuon meillä leivän pöytään. Miehen tulot menee yritysvelkoihin.
Teillä ero on ihan kohta edessä? Ja tuskin nuo metatyöt se todellinen eron syy?
Mistä sä nyt tähän eron pieraisit? Koulutus meneillään, kyllä se tästä.
Sellainen narsistipsykopaattialistaja siellä sitten. Olet saastaa. Vai saako miehesikin kouluttaa sinua?
Ei tietenkään
Psykopaatti siellä projisoi? Näkyykö saastaa, kun nostat katseesi näytöltä? Jäikö metatyöt tekemättä - ja ne oikeatkin?
Minä olen täysinoppinut metatyöläinen. Miehellä on opinnot vielä vaiheessa, mutta kyllä se oppii. Itkee, kiroilee ja oppii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Mitä sinä tarkoitit? Ei tästä saa selvää.
Meillä minä tienaan ja olen aina tienannut saman kuin mies, mies piti puolet perhevapaista ja minä jopa maksoin hänen yrityksensä käynnistämisen.
Mitään minkään valtakunnan minkäänlaista hinkua ei ole olla metatöiden kuningatar, mutta kun se ei vaan suju. Ei millään. Yksi harrastuskuskaus nostaa tuskanhikeä sekä minulla että lapsella ja välillä lapsi on yksin pimeässä odottamassa kyytiä, joka ei muistanut mennä tai lapsi tuodaan kotiin, vaikka hänet piti tiputtaa harrastukseen matkalla tai paras, että mies lähtee toimistolta koulun vierestä, eikä muista ottaa sitä lasta sieltä mukaan, vaan ajaa tyhjän auton kanssa sinne harrastuspaikalle.
Mikään ei auta. Hirvittävän nalkutuksen jälkeen hän on ymmärtänyt, että ruoka pitää olla valmiina siinä vaiheessa, kun lapsilla on nälkä. Siinä vaiheessa ei lähdetä citymarketiin ostamaan niitä tarpeita enää.
Samaten se on riitelemällä mennyt viimein jakeluun, että kaupasta tuodaan kerralla vähintään kolmen päivän tarvikkeet. Ei aina vain sitä seuraavaa ateriaa.
Diagnosoimaton ADHD?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Mitä sinä tarkoitit? Ei tästä saa selvää.
Meillä minä tienaan ja olen aina tienannut saman kuin mies, mies piti puolet perhevapaista ja minä jopa maksoin hänen yrityksensä käynnistämisen.
Mitään minkään valtakunnan minkäänlaista hinkua ei ole olla metatöiden kuningatar, mutta kun se ei vaan suju. Ei millään. Yksi harrastuskuskaus nostaa tuskanhikeä sekä minulla että lapsella ja välillä lapsi on yksin pimeässä odottamassa kyytiä, joka ei muistanut mennä tai lapsi tuodaan kotiin, vaikka hänet piti tiputtaa harrastukseen matkalla tai paras, että mies lähtee toimistolta koulun vierestä, eikä muista ottaa sitä lasta sieltä mukaan, vaan ajaa tyhjän auton kanssa sinne harrastuspaikalle.
Mikään ei auta. Hirvittävän nalkutuksen jälkeen hän on ymmärtänyt, että ruoka pitää olla valmiina siinä vaiheessa, kun lapsilla on nälkä. Siinä vaiheessa ei lähdetä citymarketiin ostamaan niitä tarpeita enää.
Samaten se on riitelemällä mennyt viimein jakeluun, että kaupasta tuodaan kerralla vähintään kolmen päivän tarvikkeet. Ei aina vain sitä seuraavaa ateriaa.
Et osaa kommunikoida kuin nalkuttamalla?
Se on henkistä väkivaltaa. Joten toivon , että miehesi jättää sinut
Kyllä osaan. Mikään muu ei auttanut. Mitä tuo on minua kohtaan kuin henkistä väkivaltaa kun minut alistetaan kotiorjasihteeriksi muistuttamaan koko ajan kaikesta? Tuosta yhdestä harrastuksestakin pitää joka viikko joka tiistai soittaa, että "milloin se taas alkoikaan"? Siis 1,5 vuotta siellä lapsi käynyt ja edelleen se alkamisajankohta on isälle hämärä.
Siinähän jättää. Sitten ei kukaan etsi avaimia, silmälaseja, autonavainta, lumiskrapaa, omaa salkkua, konetta ja välillä sitä autoakin. Ei sitten varmaan pääse edes töihin enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ehdottomasti mun suosikki: "Yhteyksien pitäminen sukulaisiin" :D :D :D :D
Jos sukulaisten kanssa jutteleminen on työtä kannattaa jättää kokonaan pois. Jos joulukorttien lähettäminen on työtä ei sitä kannata missään tapauksessa tehdä.
Meillä se tarkoittaa paitsi niitä sosiaalisia suhteita (joita pitää hoitaa lasten takia) myös sitä, että sovitaan kuka kulloinkin auttaa suvun vanhuksia.
Sukurumba?
Ei vaan hoidettavia juttuja, jotka hyvä vanhempi ja omainen hoitaa.
Se ei siis ole rumbaa kuten perherumba?
Se on jopa sambaa, polkkaa ja humppaa silloin, kun miehen pitää huolehtia oman sukunsa muistamisista ja yhteydenpidosta.
Onko kukaan muuten koskaan kuullut, että joku mies olisi huolehtinut yhteyksistä vaimonsa sukuun? Minä en ole.
Ot, mutta miksi ihmeessä vaimon pitäisi huilehtia yhtryksistä sukuuni? Olen yhteydessä vaimon sukuun silloin kun siihen on jotain oikeaa tarvetta.
Onko sulla isovanhempia tai vanhempia? Sinä varmaan heille ostat synttäri- ja joululahjat, lähetät onnittelukortit, soittelet kuulumiset, kutsut kylään? Ai et tiedä, milloin niillä on merkkipäivät? Sepä yllätys.
Joillakin on perhesuhteet kunnossa. Kaikilla ei. Sen se tekee kun ei tajua sen metatyön merkitystä.
En osta vanhemmilleni synttärilahjoja, saati lähetä onnittelukortteja(?). En soittele kuulumisia tai erikseen kutsu kylään. Ja silti ihan normaalit välit on. Kaikki ei elä elämää suorittaja moodissa jonkin ulkoisen pakon ohjaamana. Ai niin, joululahjat osta, kun eteen sattuu sopivaa. En tarvitse sitä(kään) projektia varten erikseen mietittyä suunnitteluaikaa. Mies hoitaa puolestasn äitinsä muistamisen ihan itse, jos muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Mitä sinä tarkoitit? Ei tästä saa selvää.
Meillä minä tienaan ja olen aina tienannut saman kuin mies, mies piti puolet perhevapaista ja minä jopa maksoin hänen yrityksensä käynnistämisen.
Mitään minkään valtakunnan minkäänlaista hinkua ei ole olla metatöiden kuningatar, mutta kun se ei vaan suju. Ei millään. Yksi harrastuskuskaus nostaa tuskanhikeä sekä minulla että lapsella ja välillä lapsi on yksin pimeässä odottamassa kyytiä, joka ei muistanut mennä tai lapsi tuodaan kotiin, vaikka hänet piti tiputtaa harrastukseen matkalla tai paras, että mies lähtee toimistolta koulun vierestä, eikä muista ottaa sitä lasta sieltä mukaan, vaan ajaa tyhjän auton kanssa sinne harrastuspaikalle.
Mikään ei auta. Hirvittävän nalkutuksen jälkeen hän on ymmärtänyt, että ruoka pitää olla valmiina siinä vaiheessa, kun lapsilla on nälkä. Siinä vaiheessa ei lähdetä citymarketiin ostamaan niitä tarpeita enää.
Samaten se on riitelemällä mennyt viimein jakeluun, että kaupasta tuodaan kerralla vähintään kolmen päivän tarvikkeet. Ei aina vain sitä seuraavaa ateriaa.
Diagnosoimaton ADHD?
Kuuden ällän ylioppilas, diplomi-insinööri ja toimitusjohtaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kopsattu Iltalehdestä, alkuperäinen juttu Me Naisissa.
Me Naiset "Niin sanottua metatyötä on nyt tutkittu Harvardissa asti. Tutkija nostaa esiin tilanteet, joihin kaikkien pitäisi havahtua.
Suuri osa meistä tekee sitä joka päivä: Suunnittelee tulevan viikon ostoksia, havainnoi kodin korjausta kaipaavia kohtia. Sopii tapaamisia ystävien kanssa ja laatii lomasuunnitelmia. Vastaa Wilma-viesteihin, varaa neuvola-aikoja ja panee merkille, että lapsen vaatevarasto kaipaa päivittämistä.Kyseessä on metatyöksikin nimitetty ilmiö, jossa ihminen tekee hiljaista ja näkymätöntä aivotyötä. Siinä on kyse suunnittelemisesta ja huolehtimisesta, jonka avulla varmistetaan arjen sujuvuus – ei niinkään kotitöistä itsessään.
Aivoja näkymättömästi rasittavaa metatyötä on nyt tutkittu myös tieteellisesti. Harvardin tutkija Allison Daminger haastatteli 35 pariskuntaa selvittääkseen, millaista näkymätön kognitiivinen työ on. Damingerin tutkimuksessa kartoitettiin, millaista metatyötä parien arkeen kuului ja miten se jakautui parin välillä.
Tutkimuksen perusteella metatyö jaettiin neljään osa-alueeseen:
1. Ennakointi tai varautuminen
Jotta perheen arki sujuisi kuin rasvattu, vaaditaan paljon näkymätöntä ennakointia. Tapahtuuko seuraavalla viikolla jotain, joka tulisi ottaa huomioon? Mitä ruoka-aineita kaapeista puuttuu? Näyttääkö sääennuste siltä, että tulevalle reissulle pitää pakata mukaan kumpparit? Ennakointityö kuului tutkimuksen perusteella useimmiten naisille.2. Tunnistaminen
Hiljaista aivotyötä on myös sen tunnistaminen ja selvittäminen, mistä arjessa tarvittavat palvelut tai asiat löytyvät. Mitkä ovat alueen päiväkodit, mistä kaupasta sopivat harrastusvälineet saa ostettua parhaaseen hintaan?3. Päätöksenteko
Tarjolla olevien vaihtoehtojen välillä täytyy myös tehdä valintoja. Päätöksenteko on yksi metatyön osa-alueista. Ennen lasten viemistä päiväkotiin on täytynyt tehdä päätös siitä, mihin päiväkotiin lapsi menee ja milloin. Lomamatkalle ei päästä, ellei joku ole varannut hotellia.Arjen päätös on myös se, että illalliseksi on lasagnea tai että lapsen syntymäpäiville kutsutaan koko luokka. Tutkimuksen mukaan miehet osallistuivat kaikista osa-alueesta eniten päätöksentekoon.
4. Tarkkailu ja seuranta
Metatyöntekijä seuraa päätösten toteutumista ja onnistumista. Sujuiko kaikki, kuten oli suunniteltu? Tulihan kaikki aiemmin tehdyt päätökset myös toteutettua? Olivatko päätökset oikeita? Tarkkailua ja seurantaa tekivät tutkimuksen perusteella lähinnä naiset.Uuvuttava metatyö
Metatyö voi uuvuttaa. Toimittaja Jenny Lehtinen kutsui kolumnissaan metatyötä loputtomaksi kodin projektipäällikköydeksi. Hänen mukaansa metatyötä tekee eniten perheen pääasiallinen huolehtija, joka lapsiperheessä on usein äiti.Psykologi Jelena Kecmanovic toteaa Psychology Todayssa, että hiljaisen aivotyön tekijä ei useimmiten itsekään tajua tekevänsä sitä. On helpompi nähdä, kuka milloinkin on tiskannut tai imuroinut, mutta arjen suunnittelutyö jää usein huomiotta.
Koska metatyön määrä ei aina jakaudu parisuhteessa tasaisesti, väsyminen ja turhautuminen voivat johtaa riitelyyn ja ongelmiin parisuhteessa. Kecmanovic kertoo näkevänsä vastaanotollaan erityisesti uupuneita naisia."
Näinpä. Jostain kumman syystä uupuneisiin äiteihin törmää paljon enemmän kuin isiin. Rehellisesti sanottuna, en ole koskaan tavannut uupunutta isää. Kyllä niitäkin varmasti on.
Ja kuitenkin ne miehet ovat keskimäärin vaativammissa töissä, kykenevät hallitsemaan ja johtamaan huomattavasti kompleksisempia asioita kuin esim. neljän hengen perheen arki. Ja samaan aikaan noita uupuneita nuoria naisia on terpauttien vastaanotoilla, he uupuvat omista vaateistaan itseään kohtaan (ulkonäkö, opinnot, työ, vaatteet, koti...). Olisiko kaiken kontrolloimisen tarve kuitenkin se suurin väsyttäjä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Mitä sinä tarkoitit? Ei tästä saa selvää.
Meillä minä tienaan ja olen aina tienannut saman kuin mies, mies piti puolet perhevapaista ja minä jopa maksoin hänen yrityksensä käynnistämisen.
Mitään minkään valtakunnan minkäänlaista hinkua ei ole olla metatöiden kuningatar, mutta kun se ei vaan suju. Ei millään. Yksi harrastuskuskaus nostaa tuskanhikeä sekä minulla että lapsella ja välillä lapsi on yksin pimeässä odottamassa kyytiä, joka ei muistanut mennä tai lapsi tuodaan kotiin, vaikka hänet piti tiputtaa harrastukseen matkalla tai paras, että mies lähtee toimistolta koulun vierestä, eikä muista ottaa sitä lasta sieltä mukaan, vaan ajaa tyhjän auton kanssa sinne harrastuspaikalle.
Mikään ei auta. Hirvittävän nalkutuksen jälkeen hän on ymmärtänyt, että ruoka pitää olla valmiina siinä vaiheessa, kun lapsilla on nälkä. Siinä vaiheessa ei lähdetä citymarketiin ostamaan niitä tarpeita enää.
Samaten se on riitelemällä mennyt viimein jakeluun, että kaupasta tuodaan kerralla vähintään kolmen päivän tarvikkeet. Ei aina vain sitä seuraavaa ateriaa.
Diagnosoimaton ADHD?
Kuuden ällän ylioppilas, diplomi-insinööri ja toimitusjohtaja.
Sinä vai miehesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa vähemmän ja tehkää enemmän. Sen takia nykyään missään ei mitään tapahdu, koska kaikki vaa ajattelee ja työt seisoo.
Oletko kuullut sanonnan ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”?
Kunnon metatyöllä nimenomaan ehtii tehdä enemmän
Ei se siltä vaikuta. Mitään ei saada aikaiseksi, vaikka kovat on suunnitelmat.
Meillä lakkasi hommat luistamasta, kun minä lopetin tuon jonninjoutavan ajattelun ja ulkoistin sen miehelle. Kas kun minullakin on se vaativa työ. Kumman vaikeaksi meni, vaikka lopetin jotain, mitä ei kuulemma ole olemassa ja jota ei näin ollen tarvitse tehdä.
Ja rakettitiedettä tuntuu olevan miehelle tuo ei-minkään-tekeminen: ei ole kaapeissa koskaan asianmukaisia tarvikkeita ruokaa, hygieniaa tai sään mukaista pukeutumista varten, ei hoidu harkkamenot, vasut, vanhempainillat, Wilmat, hammaslääkärit.
Outoa. Ja ihan on olevinaan täyspäinen mies, dippainssi ja kaikkee.
Rahoista: Minä tuon meillä leivän pöytään. Miehen tulot menee yritysvelkoihin.
Teillä ero on ihan kohta edessä? Ja tuskin nuo metatyöt se todellinen eron syy?
Mistä sä nyt tähän eron pieraisit? Koulutus meneillään, kyllä se tästä.
Sellainen narsistipsykopaattialistaja siellä sitten. Olet saastaa. Vai saako miehesikin kouluttaa sinua?
Ei tietenkään
Psykopaatti siellä projisoi? Näkyykö saastaa, kun nostat katseesi näytöltä? Jäikö metatyöt tekemättä - ja ne oikeatkin?
Minä olen täysinoppinut metatyöläinen. Miehellä on opinnot vielä vaiheessa, mutta kyllä se oppii. Itkee, kiroilee ja oppii.
Olet pelkkä jaloilla seisova ihmispaska ja alistaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kopsattu Iltalehdestä, alkuperäinen juttu Me Naisissa.
Me Naiset "Niin sanottua metatyötä on nyt tutkittu Harvardissa asti. Tutkija nostaa esiin tilanteet, joihin kaikkien pitäisi havahtua.
Suuri osa meistä tekee sitä joka päivä: Suunnittelee tulevan viikon ostoksia, havainnoi kodin korjausta kaipaavia kohtia. Sopii tapaamisia ystävien kanssa ja laatii lomasuunnitelmia. Vastaa Wilma-viesteihin, varaa neuvola-aikoja ja panee merkille, että lapsen vaatevarasto kaipaa päivittämistä.Kyseessä on metatyöksikin nimitetty ilmiö, jossa ihminen tekee hiljaista ja näkymätöntä aivotyötä. Siinä on kyse suunnittelemisesta ja huolehtimisesta, jonka avulla varmistetaan arjen sujuvuus – ei niinkään kotitöistä itsessään.
Aivoja näkymättömästi rasittavaa metatyötä on nyt tutkittu myös tieteellisesti. Harvardin tutkija Allison Daminger haastatteli 35 pariskuntaa selvittääkseen, millaista näkymätön kognitiivinen työ on. Damingerin tutkimuksessa kartoitettiin, millaista metatyötä parien arkeen kuului ja miten se jakautui parin välillä.
Tutkimuksen perusteella metatyö jaettiin neljään osa-alueeseen:
1. Ennakointi tai varautuminen
Jotta perheen arki sujuisi kuin rasvattu, vaaditaan paljon näkymätöntä ennakointia. Tapahtuuko seuraavalla viikolla jotain, joka tulisi ottaa huomioon? Mitä ruoka-aineita kaapeista puuttuu? Näyttääkö sääennuste siltä, että tulevalle reissulle pitää pakata mukaan kumpparit? Ennakointityö kuului tutkimuksen perusteella useimmiten naisille.2. Tunnistaminen
Hiljaista aivotyötä on myös sen tunnistaminen ja selvittäminen, mistä arjessa tarvittavat palvelut tai asiat löytyvät. Mitkä ovat alueen päiväkodit, mistä kaupasta sopivat harrastusvälineet saa ostettua parhaaseen hintaan?3. Päätöksenteko
Tarjolla olevien vaihtoehtojen välillä täytyy myös tehdä valintoja. Päätöksenteko on yksi metatyön osa-alueista. Ennen lasten viemistä päiväkotiin on täytynyt tehdä päätös siitä, mihin päiväkotiin lapsi menee ja milloin. Lomamatkalle ei päästä, ellei joku ole varannut hotellia.Arjen päätös on myös se, että illalliseksi on lasagnea tai että lapsen syntymäpäiville kutsutaan koko luokka. Tutkimuksen mukaan miehet osallistuivat kaikista osa-alueesta eniten päätöksentekoon.
4. Tarkkailu ja seuranta
Metatyöntekijä seuraa päätösten toteutumista ja onnistumista. Sujuiko kaikki, kuten oli suunniteltu? Tulihan kaikki aiemmin tehdyt päätökset myös toteutettua? Olivatko päätökset oikeita? Tarkkailua ja seurantaa tekivät tutkimuksen perusteella lähinnä naiset.Uuvuttava metatyö
Metatyö voi uuvuttaa. Toimittaja Jenny Lehtinen kutsui kolumnissaan metatyötä loputtomaksi kodin projektipäällikköydeksi. Hänen mukaansa metatyötä tekee eniten perheen pääasiallinen huolehtija, joka lapsiperheessä on usein äiti.Psykologi Jelena Kecmanovic toteaa Psychology Todayssa, että hiljaisen aivotyön tekijä ei useimmiten itsekään tajua tekevänsä sitä. On helpompi nähdä, kuka milloinkin on tiskannut tai imuroinut, mutta arjen suunnittelutyö jää usein huomiotta.
Koska metatyön määrä ei aina jakaudu parisuhteessa tasaisesti, väsyminen ja turhautuminen voivat johtaa riitelyyn ja ongelmiin parisuhteessa. Kecmanovic kertoo näkevänsä vastaanotollaan erityisesti uupuneita naisia."
Näinpä. Jostain kumman syystä uupuneisiin äiteihin törmää paljon enemmän kuin isiin. Rehellisesti sanottuna, en ole koskaan tavannut uupunutta isää. Kyllä niitäkin varmasti on.
Ja kuitenkin ne miehet ovat keskimäärin vaativammissa töissä, kykenevät hallitsemaan ja johtamaan huomattavasti kompleksisempia asioita kuin esim. neljän hengen perheen arki. Ja samaan aikaan noita uupuneita nuoria naisia on terpauttien vastaanotoilla, he uupuvat omista vaateistaan itseään kohtaan (ulkonäkö, opinnot, työ, vaatteet, koti...). Olisiko kaiken kontrolloimisen tarve kuitenkin se suurin väsyttäjä?
Nuorista mt-syistä sairauseläkkeellä olevista selkeä enemmistö on miehiä. Ja nuoret miehet pimahtaa armeijassa oitis, jos yleensä edes selviävät sinne.
Koululaisista ne pudokkaat on liki aina poikia ja koko Itä- ja Pohjois-Suomi on täynnä kelkasta pudonneita miehiä.
Mikähän kontrolloinnin tarve sen aiheuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Mitä sinä tarkoitit? Ei tästä saa selvää.
Meillä minä tienaan ja olen aina tienannut saman kuin mies, mies piti puolet perhevapaista ja minä jopa maksoin hänen yrityksensä käynnistämisen.
Mitään minkään valtakunnan minkäänlaista hinkua ei ole olla metatöiden kuningatar, mutta kun se ei vaan suju. Ei millään. Yksi harrastuskuskaus nostaa tuskanhikeä sekä minulla että lapsella ja välillä lapsi on yksin pimeässä odottamassa kyytiä, joka ei muistanut mennä tai lapsi tuodaan kotiin, vaikka hänet piti tiputtaa harrastukseen matkalla tai paras, että mies lähtee toimistolta koulun vierestä, eikä muista ottaa sitä lasta sieltä mukaan, vaan ajaa tyhjän auton kanssa sinne harrastuspaikalle.
Mikään ei auta. Hirvittävän nalkutuksen jälkeen hän on ymmärtänyt, että ruoka pitää olla valmiina siinä vaiheessa, kun lapsilla on nälkä. Siinä vaiheessa ei lähdetä citymarketiin ostamaan niitä tarpeita enää.
Samaten se on riitelemällä mennyt viimein jakeluun, että kaupasta tuodaan kerralla vähintään kolmen päivän tarvikkeet. Ei aina vain sitä seuraavaa ateriaa.
Diagnosoimaton ADHD?
Kuuden ällän ylioppilas, diplomi-insinööri ja toimitusjohtaja.
Sinä vai miehesi?
Mies. Minä en ole diplomi-insinööri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Mitä sinä tarkoitit? Ei tästä saa selvää.
Meillä minä tienaan ja olen aina tienannut saman kuin mies, mies piti puolet perhevapaista ja minä jopa maksoin hänen yrityksensä käynnistämisen.
Mitään minkään valtakunnan minkäänlaista hinkua ei ole olla metatöiden kuningatar, mutta kun se ei vaan suju. Ei millään. Yksi harrastuskuskaus nostaa tuskanhikeä sekä minulla että lapsella ja välillä lapsi on yksin pimeässä odottamassa kyytiä, joka ei muistanut mennä tai lapsi tuodaan kotiin, vaikka hänet piti tiputtaa harrastukseen matkalla tai paras, että mies lähtee toimistolta koulun vierestä, eikä muista ottaa sitä lasta sieltä mukaan, vaan ajaa tyhjän auton kanssa sinne harrastuspaikalle.
Mikään ei auta. Hirvittävän nalkutuksen jälkeen hän on ymmärtänyt, että ruoka pitää olla valmiina siinä vaiheessa, kun lapsilla on nälkä. Siinä vaiheessa ei lähdetä citymarketiin ostamaan niitä tarpeita enää.
Samaten se on riitelemällä mennyt viimein jakeluun, että kaupasta tuodaan kerralla vähintään kolmen päivän tarvikkeet. Ei aina vain sitä seuraavaa ateriaa.
Et osaa kommunikoida kuin nalkuttamalla?
Se on henkistä väkivaltaa. Joten toivon , että miehesi jättää sinut
Kyllä osaan. Mikään muu ei auttanut. Mitä tuo on minua kohtaan kuin henkistä väkivaltaa kun minut alistetaan kotiorjasihteeriksi muistuttamaan koko ajan kaikesta? Tuosta yhdestä harrastuksestakin pitää joka viikko joka tiistai soittaa, että "milloin se taas alkoikaan"? Siis 1,5 vuotta siellä lapsi käynyt ja edelleen se alkamisajankohta on isälle hämärä.
Siinähän jättää. Sitten ei kukaan etsi avaimia, silmälaseja, autonavainta, lumiskrapaa, omaa salkkua, konetta ja välillä sitä autoakin. Ei sitten varmaan pääse edes töihin enää.
Miltä sinusta tuntuu olla väkivaltainen hirviö?
Toivon, että miehesi jättää sinut, edelleenkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnitellut tällä vkolla kahden lapsen syntymäpäivälahjat (kummipoika ja lapsen kaveri) ja useamman reissun jo tehnyt niiden vuoksi kun olen tavaroita haalinut kasaan. Vielä pitää lähettää toinen lahja ulkomaille.
Pidän jatkuvasti kirjaa lasten joululahjaideoista ja mietin mitä mistäkin saan ostettua ja pitääkö tilata. Mietin mitä pitää ostaa lasten tanssinäytöstä varten ja miltä kauppareissulta ne saan.Luen ja sisäistän wilmaviestit. Muistuttelen lapsia läksyistä ja kokeista, muistan mitä erikoista minäkin päivänä on ja reagoin siihen. Muistan ja annan lasten vitamiinit ja esikoisen päivittäisen lääkityksen. Muistutan lapsia lukudiplomikirjojen lukemisesta, olen myös itse laittanut kirjat varaukseen ja noutanut ne kirjastosta. Tiedostan, milloin he ovat viimeksi pesseet hiuksensa, ja komennan kun aika on. Huolehdin lasten hammaslääkärit, lasten kaverisynttäreille menot, sekä koko perheen yhteisten menojen muistamiset tuplabuukkauksien välttämiseksi. Mies on jo kaksi kertaa kysynyt milloin sukulaislapsen synttärit on, eikä vieläkään muista (hän sai ilmoituksen samanlaisella viestillä kuin minäkin). Suunnittelen, hankin ja valmistan tarjoilut, jos meille on tulossa vieraita. Koordinoin siivousta, mies tekee vain ne mitä käsken...
Huolehdin lasten aikatauluista siinä mielessä, että tarvitaanko isovanhempia lasten seuraksi, tarvittaessa pyydän isovanhempia, sovin aikataulut, ja ohjeistan isovanhempia, mitä syödään ja mitä läksyissä pitää huomioida.
Pidän jatkuvasti mielessä, minä päivänä ehtii tehdä ruokaa, minä päivänä kotiin tullessa ruoka on pakko olla jo valmiina, lisäksi tsekkailen missä järjestyksessä ostetut ainekset käytetään jotta mikään ei vanhene. Kaupassa käyn joka käytävän läpi, ja mietin puuttuuko kotoa jotain kyseiseltä käytävältä. Mies haahuilee perässä selaillen kännykkäänsä...
Voisi kuvitella, että mieheni on varsinainen vätys. Todellisuudessa hän on senior manager yli 100 000 vuosipalkalla. Joskus kyllä ihmettelen, miten se siellä töissä pärjää ilman ”sihteeriään” eli minua 😄
Tämäpä juuri se juttu ilmeisesti useammassa metaperheessä: roolit on jaettu, mies hoitaa suurimman osan tienaamisesta, nainen joko kotona tai töissä jossain pienipalkkaisessa hommassa, viettänyt kotona vuosikaudet ja kehittänyt tuona aikana kotimanageroinnista itselleen pätemisen kohteen. Ei ole pakko mennä noin. Miehelläni on myös selkeästi yli 100 000 vuosipalkka (CEO), mutta osaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja huolehtia muistakin arjen asioista, Miksi? Koska minäkin olen töissä (vuosipalkka juuri alle sen 100 000), enkä koskaan ole halunnut omia lapsia tai kotia omakseni, vaan olemme miehen kanssa tiiminä hoitaneet niin lapset kuin kodin. Kumpikin on pomo töissä, varmaan siksi meillä ei ole tarvetta olla pomoja kotona vaan jaamme vastuun ihan sujuvasti ilman meta-ängstäystä.
Mitä sinä tarkoitit? Ei tästä saa selvää.
Meillä minä tienaan ja olen aina tienannut saman kuin mies, mies piti puolet perhevapaista ja minä jopa maksoin hänen yrityksensä käynnistämisen.
Mitään minkään valtakunnan minkäänlaista hinkua ei ole olla metatöiden kuningatar, mutta kun se ei vaan suju. Ei millään. Yksi harrastuskuskaus nostaa tuskanhikeä sekä minulla että lapsella ja välillä lapsi on yksin pimeässä odottamassa kyytiä, joka ei muistanut mennä tai lapsi tuodaan kotiin, vaikka hänet piti tiputtaa harrastukseen matkalla tai paras, että mies lähtee toimistolta koulun vierestä, eikä muista ottaa sitä lasta sieltä mukaan, vaan ajaa tyhjän auton kanssa sinne harrastuspaikalle.
Mikään ei auta. Hirvittävän nalkutuksen jälkeen hän on ymmärtänyt, että ruoka pitää olla valmiina siinä vaiheessa, kun lapsilla on nälkä. Siinä vaiheessa ei lähdetä citymarketiin ostamaan niitä tarpeita enää.
Samaten se on riitelemällä mennyt viimein jakeluun, että kaupasta tuodaan kerralla vähintään kolmen päivän tarvikkeet. Ei aina vain sitä seuraavaa ateriaa.
Et osaa kommunikoida kuin nalkuttamalla?
Se on henkistä väkivaltaa. Joten toivon , että miehesi jättää sinut
Kyllä osaan. Mikään muu ei auttanut. Mitä tuo on minua kohtaan kuin henkistä väkivaltaa kun minut alistetaan kotiorjasihteeriksi muistuttamaan koko ajan kaikesta? Tuosta yhdestä harrastuksestakin pitää joka viikko joka tiistai soittaa, että "milloin se taas alkoikaan"? Siis 1,5 vuotta siellä lapsi käynyt ja edelleen se alkamisajankohta on isälle hämärä.
Siinähän jättää. Sitten ei kukaan etsi avaimia, silmälaseja, autonavainta, lumiskrapaa, omaa salkkua, konetta ja välillä sitä autoakin. Ei sitten varmaan pääse edes töihin enää.
Luuletko ihan oikeasti itsesi korvaamattomaksi? Oletatko, että miehesi pitää teidän parisuhteesta? Kyllä tuossa eron kellot jo kilkattavat. Josko nalkutuksen sijaan hakeutuisitte pariterapiaan miettimään mikä ihan oikeasti mättää.
Miten tulotiedot liittyvät metatöihin ja mitä tarkoitat rahastamisella? Mutta voinhan laittaakin. Miehen kuukausinetto on 1400 e, minun kuukausinettoni on 2500 e. Jos tässä eron ottaisi, miehen elintaso tosiaan tipahtaisi, pitäisi myydä omakotitalokin.
Jos minä en huolehtisi kaikesta mahdollisesta, meillä kaikki pysähtyisi kuin seinään. Lapsella oli esim. kuukauden sisään viidet kaverisynttärit. Mies ei tiedä edes lapsen kavereiden nimiä, saati osoitteita. Mies ei osaa ostaa lapselle vaatteita. Viimeksi käskin menemään lapsen kanssa ostamaan uutta sadehaalaria ja varmistamaan, että se on tarpeeksi väljä liikkumista varten. No, kotiin tuli sellainen haalari, että paikoillaan tattina seisten mahtuu kyllä, mutta jos nostaa kädet ylös, paljastuu puolen käsivartta, ja kyykkyyn ei pääse, kun krinnaa haarovälistä. Tämä oli siis se toinen kerta, kun mies on kuuden vuoden aikana kyennyt menemään lapsen kanssa vaateostoksille. Tätä edellinen kerta oli tonttulakin ostaminen kaksi vuotta sitten. Kuulemma koettivat sitä ihan päähänkin, mutta se on niin iso, että humpsahtaa minunkin silmilleni.