Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
MIES: Lue tämä ennen lapsen hankintaa!
Vituttaa
16.11.2019 |
HEI MIES, HARKITSETKO LAPSENTEKOA? OLETKO URAIHMINEN TAI KIINNOSTAAKO ITSENSÄ KEHITTÄMINEN, ELÄMÄSTÄ NAUTTIMINEN JA VARALLISUUDEN HANKKIMINEN? JOS VASTAAT MIHIN TAHANSA KYLLÄ, NIIN MIETI AIVAN HELVETIN TARKKAAN LAPSENTEKOA...
Olen keski-ikäinen mies ja minulla ja avovaimollani on yksi taaperoikäinen lapsi, joka on ns. "helppo", normaali ja terve. Vaikka pidän lapsestamme paljon, niin inhoan aivan VALTAVASTI kaikkea lastenhoitoon liittyviä asioita ja ylipäänsä kaikkia muita arkeemme ilmestyneitä uusia ja jatkuvia työtehtäviä. Pidin elämääni erittäin hyvänä ja laadukkaana ennen lapsen tuloa perheeseemme. Olen työurallani erittäin ahkera, menestynyt, aikaansaava ja valmis tekemään usein töitä töissä työajalla, mutta vastapainoksi tarvitsen aina vähintään viikonloppuja ja mieluiten myös toisinaan lomaa. Nyt koen arkemme SEKÄ MYÖS lomat ja viikonloput olevan vain jatkuvaa työtä. Avovaimoni saa olla kotiäitinä omasta tahdostaan niin monta vuotta kuin haluaa ja minulla olisi varaa palkata meille myös apua, mutta sitä ei avovaimoni halua.
Suostuin avovaimoni pyyntöön, että teemme lapsen vaikka en itse ollut asiasta järin innostunut. Rakastan avovaimoani ja oli ylitsepääsemätöntä nähdä hänen tuskansa elää lapsettomana. Suhteemme on muutoinkin erinomainen, eikä erosta ole ikinä ollut tarvetta puhua.
Vaikka kuinka luin etukäteen asiaan liittyvää kirjallisuutta ja juttelin useiden henkilöiden kanssa lapsiarjesta jatkuvasti peräti YLI VUODEN ajan etukäteen ja LUULIN OLEVANI VALMIS LAPSEN TULOON, niin siitä huolimatta olin YLLÄTTYNYT NEGATIIVISESTI siitä, että kuinka ikävää on tavallinen normaali arki normaalin ja terveen lapsen kanssa. Mikään etukäteisvalmennus, asiaan perehtyminen tai mitkään valmistelut eivät minua auttaneet. Pidän LAPSIARKEA TODELLA P-A-S-K-A-N-A.
Olen uraihminen, minua kiinnostaa elämästä nauttiminen ja jatkuva kehittyminen, opiskelu, varallisuuden luominen, tieteet ja taiteet sekä hyvin moni muu asia. Rakastan myös avovaimoani ja aiemmin mielestäni erittäin hyvää parisuhdettamme. Nykyisin lapsemme käytännössä vesittää kaikki sellaiset aiemmat elämän nautinnot, joita ennen lasta pystyi toteuttamaan.
Autan avovaimoani tasapäisesti ja olen erittäin rakastava, hellä, opettavainen, kärsivällinen ja hyvä isä. En näytä pettymystäni nykyiseen elämään lapsellemme koskaan, mutta avovaimoni sen tietää. En siitä hänelle kuitenkaan nykyisin enää valita.
VIHAAN LAPSENHOITOA, KAIKKIA UUSI ARKEEN LIITTYVIÄ TYÖTEHTÄVIÄ JA UUTTA TYÖLÄSTÄ LAPSIARKEA AIVAN SAATANASTI. KUKAAN EI KOSKAAN KERTONUT KUINKA PASKAA ON LUOPUA KOKO HYVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ VAIN LAPSEN TAKIA.
USEALTA MIEHELTÄ LASTENHOITO EI TULE LUONNOSTAAN. SE ON VÄKISIN PUURTAMISTA. EIVÄT KIVIKAUTISET MIEHET HOITANEET LASTA VAAN HANKKIVAT PERHEELLE ELANNON. SE TULEE MIEHELTÄ PAREMMIN LUONNOSTAAN. OLEMME BIOLOGISESTI EDELLEEN SAMOJA KIVIKAUTISIA LUOLAMIEHIÄ.
JA KYLLÄ, YMMÄRRÄN TÄYSIN, JOS MINUT OLISI AIKOINAAN JÄTETTY TAI VANHEMPANI EIVÄT OLISI HALUNEET MINUA TEHDÄ KOSKA LAPSIARKI ON NIIN IKÄVÄÄ. Kun itse vanhenen, niin ymmärrän myös täysin että miksi lapseni ei välttämättä haluaisi minua nähdä, koska MINUSTA VOI OLLA VANHANA VAIVAA! Ymmärrän myös kaikkia niitä, jotka päättävät olla tekemättä lapsia, koska eivät halua luopua laadukkaasta elämästä ja nautinnoista! ELÄMME ITSEKKYYDEN AIKAA.
Olen kuitenkin kunnian mies ja teen velvollisuuteni. Aion myös jatkossa hoitaa lastani ja auttaa avovaimoani, MUTTA KYLLÄ VITUTTAA NIIIIIIIIIN SAATANASTI. Etenkin kun miettii, että nytkin olisimme voineet olla vaikka Karibialla Pina Coladaa maistellen (ja ei, mielestäni mikään lapsen hali tai hymy tai nauru ei korvaa vastaavia elämännautintoja). Ja kyllä, minua kiinnostaa sekä pinnalliset mutta lisäski myös SYVÄLLISET elämännautinnot, kuten esim. keskustelut.
Kommentit (308)
Sitten ihmettelen heitä, jotka hankkivat k o i r a n lapsen sijaan. Koira ei edes kasva ja kehity omatoimiseksi, kuten lapsi tekee.
Miksi ihmeessä haluaa sitoutua 16:ksi vuodeksi johonkin räkyttävään paskatykkiin, jota pitää ulkoiluttaa monta kertaa vuorokaudessa (jopa öisin!?), syöttää kalliilla koiranmuonalla ja maksaa erikoislääkäreitä. Eikä voi lähteä mihinkään vapaasti, vaan aina pitää muistaa hommata sille joku hoitola jos menee vaikkapa matkoille. Kaikkialle sitä ei voi ottaa mukaan, sillä allergisia on joka paikassa.
Otus jyrsii huonekalut ja pinnat piloille, oksentelee sohvaan, ripuloi matolle, karvoittaa vaatteesi ja muut kodin tekstiilit, ulvoo päivät naapureiden iloksi ja hajustaa auton hirveän hajuiseksi.
No, ne on näitä elämän ihmeitä. Joku tykkää, toinen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin se on, elämä lapsen kanssa ei anna yhtään mitään, ottaa vain. Toki vielä sillä erolla, että meillä ei ole sitä "helppoa, normaalia" lasta, joten kaikki on vielä kymmenen kertaa pahempaa pskaa kuin ap:llä.
Yritä ap ajatella, että teillä on asiat (ainakin tällä hetkellä) paremmin kuin monella muulla. Niin minäkin yritän tehdä, vaikka se on vähän laiha lohtu.
T. Äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aivan oikeassa, mutta ihmiset ei vain usko. Sama se on monelle naisellekin. Lapsiarki on ikävää ja hirveää, mutta se helpottaa sinullakin noin 15 vuodessa kun vain jaksat. Me kaikki sinnitellään ja lasketaan päiviä. Kun hoidat lapsesi hyvin ja täyspäiseksi, niin se voi jo hyvässä lykyssä, kun on kotona oikein opetettu miten eletään, niin muuttaa omilleen jo 16 vuotiaana opiskelemaan. Se miten hyvän pohjan rakennat kantaa hedelmää myöhemmin. Huonosti jos homman hoitaa niin lapsen lapsuus venyy loputtomiin.
Se kannattaa aikanaan miettiä että, minkä HELVETIN tähden kannattaisi tuhlata elämästään just se paras osa 15-20 vuotta, siihen että Qyrpä otsassa käy töissä mutta siitä huolimatta laskee pennejä ja elää kädestä suuhun ja tekee ns. turhaa talkoo työtä koko sen ajan. Oma elämä ja nuoruus menee sivusuun ja kaikki omat haaveet ja halut sekä mielekkäät tekemiset jää väliin. Sitten kun on vanha käpy +40 v., on elämä ja nuoruus jo ohi. Kersa(t) on sitten enempi vähempi aikuisia, mutta entä se oma elämä ?! Elämässä tai mitä siitä enää on jäljellä, ainoa mielekkäät ja järkevät tekemiset liittyy hautakiven valintaan, arkkujen koemakaamiseen ja tie sonnalla kulkea lääkärissä valittamassa ja tutkituttamassa kaiken maailman vaivojaan. Kuka helvetti jaksaa enää siinä vaiheessa aloittaa alusta, varsinkin kun sen on jo kertaalleen tehnyt. Se on eri asia jos niitä kakaroita haluamalla haluaa (naisethan niitä kyllä haluaa), mutta 90% miehistä ei halua omasta tahdostaan. Jokainen ymmärtää kyllä mitä se tarkoittaa että ei omasta halustaan tarkoittaa.
40 v vanha käpy? Hei, älä nyt viitsi! 😂Ajattelin itse olla joskus tuossa +70-vuotiaana mutta en yhtään ennen sitä!
Kuinka monta vuotta te tarvitsette siihen bailaamiseen? Mulle riitti ihan mainiosti ikävuodet noin 15-25. Kaksi ensimmäistä lastaa syntyi kun olin alle 30 v ja kolmas vähän sen yli. Nyt olen 41 v, kaksi lapsista on teinejä ja kuopus pieni koululainen.
Mulla on puoliso - se sama edelleen - perhe, koulutus, ammatti, työ, talous kunnossa, olen TERVE ja elämää takana ja edessä. Voin harrastaa, voin tavata ystäviä, voin matkustaa perheen kanssa tai yksin tai ystävien tai puolison. En ollut elämäni vanki edes silloin kun lapset olivat pieniä - se aika muuten kesti vain noin 10 v.
Mun omat vanhemmat lähestyvät seitsemääkymppiä ja tuolla ne paahtaa menemään ja toteuttavat unelmiaan. Miehen vanhemmat ovat jo vähän yli 80 ja tahti on hidastunut, mutta edelleen ovat hyvin aktiivisia vanhuksia.
Muistan kun itse 15-vuotiaana pidin 30-vuotiaita sukulaisiani ihan törkeen vanhoina, mutta kummasti se perspektiivi muuttuu kun itse "vanhenee". Sun täytyy nyt vaan kasvaa ja antaa aivojen kehittyä, niin pääset yli tuosta kriisistäsi, oletan, että ikäsi alkaa vielä kakkosella?
Nauti. Mä olen sua vuoden nuorempi, ja aikuisena puhjenneet kaksi autoimmuunia ovat romuttaneet lopullisesti sekä terveyden että energiatasot. Olen siis siitä romummasta päästä nelikymppisiä, mutta elossa. Mun vanhemmat ovat 67 ja 72, molemmat asiointiavun tarpeessa, nuorempi päivittäisissä toimissa avustettava. Tämän yhdistelmän kanssa olen kiitollinen siitä, että perhehommat on jo hoidettu ja lapsi terve -toistaiseksi. Tästähän ei koskaan tiedä.
(eri)
Eri
Vierailija kirjoitti:
Sitten ihmettelen heitä, jotka hankkivat k o i r a n lapsen sijaan. Koira ei edes kasva ja kehity omatoimiseksi, kuten lapsi tekee.
Miksi ihmeessä haluaa sitoutua 16:ksi vuodeksi johonkin räkyttävään paskatykkiin, jota pitää ulkoiluttaa monta kertaa vuorokaudessa (jopa öisin!?), syöttää kalliilla koiranmuonalla ja maksaa erikoislääkäreitä. Eikä voi lähteä mihinkään vapaasti, vaan aina pitää muistaa hommata sille joku hoitola jos menee vaikkapa matkoille. Kaikkialle sitä ei voi ottaa mukaan, sillä allergisia on joka paikassa.
Otus jyrsii huonekalut ja pinnat piloille, oksentelee sohvaan, ripuloi matolle, karvoittaa vaatteesi ja muut kodin tekstiilit, ulvoo päivät naapureiden iloksi ja hajustaa auton hirveän hajuiseksi.
No, ne on näitä elämän ihmeitä. Joku tykkää, toinen ei.
Vertasitko juuri koiraa ihmislapseen? Kaksi täysin eri lajia joilla on tyystin omat tarpeet. Koiran saa hyvässä lykyssä koulutettua 6kk-12kk:ssa riippuen rodusta sekä sen taustoista. Lapsi taas vaatii 18 vuoden yhtäjaksoisen sitoutumisen. Koiran voi helposti viedä kaverin luo tai hoitolaan, jos haluaa lomailemaan kun taas lapsen kohdalla sun täytyy tehdä taustatutkimukset ettei hän joudu huonoon paikkaan. Tietenkin koirankin kanssa voi sattua, mutta kuten sanottu nuo tuppaa olemaan helpommin sijoitettavia kuin vaikkapa lapset esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa. Lapsia et voi myydä missään torissa tai antaa ilman suuria omantunnon tuskia pois.
Mitenkäs se yksi kolumnisti kirjoittikaan, se on raakaa peliä kun lapsi kasvattaa vanhemmistaa aikuisia? Todellakin näyttää ottavan koville tämän miekkosen kohdalla, että nyt KESKI-ikäisenä joutuu kasvamaan aikuiseksi! Voi kauhistus sentään, kyllä elämä on julmaa!
Mutta pieni lohdutuksen sana tälle lapseksi taantuneelle miehelle: Se lapsi kasvaa! Se oppii tykkäämään etanoista ja sushista, sen kanssa voi käydä mielenkiintoisia keskusteluja historiasta tai filosofiasta, kaupunkilomalla se jaksaa kiertää museoita loputtomasti ja jos oikein onni potkaisee, sen kanssa pääsee käymään vielä keskusteluja niistä työjutuista, joiden päälle avovaimo ei ymmärrä mitään!
Vielä tulevat ne ajat, kun koet ihmetyksensekaista ylpeyttä siitä mitä kaikkea se lapsi osaa ja miten hienosti hän pärjää. Ja koet olevasi onnellinen siitä, että sinulla on ollut kunnia olla näin hienon lapsen isä ja todistaa hänen kasvamistaan ja kehittymistään vauvasta aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kirjoitus on aika tavallinen marina. En tiedä onko tuosta kenellekään mitään hyötyä.
Hän , joka on hulluna lapsiin ja sellaisen haluaa, tekee sen vaikka kuinka tämän aloituksen lukisi ja hän joka ei ikinä lasta halua, voi hykerrellä, että tämä vahvistaa ajatustani lapsettomuudesta. Mutta tämä ei ole se ratkaiseva tekijä, jonka takia lapsi jätetään tekemättä. Päätös on jo tehty ennen tätä aloitusta.
Jokainen järkevä kun tajuaa, että uusi ihminen väistämättä muuttaa arjen.
Ja kun olet vastuussa täysin avuttomasta ja toisten armoilla elävästä vauvasta, et rellestä viikonloppuisinkaan niin kuin ennen.
Ihmiset yleensä ymmärtää tuon vauvan mukanaan tuoman vastuun ja sen takia lapsia syntyy vähän.
Ei se ole vain se vauva. Tänä aamuna pidin juuri puhuttelun teinille, että voisitko tehdä edes jonkun asian itse, vaikka voileipäsi, kun ei oikeasti jaksa enää hengittää ja elää sen puolesta, se on muutaman vuoden päästä aikuinen. Kun se on 18v niin se muuttaa omilleen, maksan kyllä takuuvuokran ja vaikka muutaman vuokrankin etukäteen, kalusteet ja kaikki mitä kodintarvikkeita tarvitsee siihen starttiin, mutta se on kuitenkin baibai ja elämä edessä, että koska noilta voi vaatia että ne tekee yhtään mitään itse edes kiinnostuu omista asioistaan!? Sitten jos sille ei ilmesty sänkyyn aamiainen joka ikinen päivä, löydy vaatteet puhtaina ja viikattuna rivissä sängyn päädyssä aamulla ja minä lue sen kokeisiin ja en hyysää joka ikistä sen asiaa niin täällä on sosiaali sanomassa että olen huono vanhempi, tosin ne on sanomassa sen nytkin kun niin teen, nuori on kai jotenkin laiminlyöty. Jumalauta kun mikään ei vaan riitä. Vielä pitäisi enemmän vaan hengittää ja elää sen puolesta. Vanhemmuus on oikeasti aivan painajainen missä joutuu pistämään oman elämänsä tauolle.
Kyllä minusta on ihan hyvä puhua ääneen, kuinka kuormittavaa se lapsiarki on. Kyllä se itsellenikin tuli yllätyksenä. Hyvä seksi kumppanin kanssa on vain kaukainen muisto ja hyvä parisuhde. Ei tukiverkkoja juuri ollenkaan. Huono elintaso. Erityislapsi jne. Ei tässä paljoa hurraata huudeta. Kun Ei ole niin hyvää kristallipalloa, niin vaikea sitä on mistään tietää, mitä tuleman pitää.. ehkä se tukiverkottomuus on raskainta. Tsempit ap lle! Kannattaa silti ottaa niitä lapsivapaita varsinkin, jos on rahaa tehdä niin. Saa edes hetken kokea olevansa yksilö ja toteuttaa yksilöllisiä tarpeitaan oli ne mitä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ihmettelen heitä, jotka hankkivat k o i r a n lapsen sijaan. Koira ei edes kasva ja kehity omatoimiseksi, kuten lapsi tekee.
Miksi ihmeessä haluaa sitoutua 16:ksi vuodeksi johonkin räkyttävään paskatykkiin, jota pitää ulkoiluttaa monta kertaa vuorokaudessa (jopa öisin!?), syöttää kalliilla koiranmuonalla ja maksaa erikoislääkäreitä. Eikä voi lähteä mihinkään vapaasti, vaan aina pitää muistaa hommata sille joku hoitola jos menee vaikkapa matkoille. Kaikkialle sitä ei voi ottaa mukaan, sillä allergisia on joka paikassa.
Otus jyrsii huonekalut ja pinnat piloille, oksentelee sohvaan, ripuloi matolle, karvoittaa vaatteesi ja muut kodin tekstiilit, ulvoo päivät naapureiden iloksi ja hajustaa auton hirveän hajuiseksi.
No, ne on näitä elämän ihmeitä. Joku tykkää, toinen ei.
Vertasitko juuri koiraa ihmislapseen? Kaksi täysin eri lajia joilla on tyystin omat tarpeet. Koiran saa hyvässä lykyssä koulutettua 6kk-12kk:ssa riippuen rodusta sekä sen taustoista. Lapsi taas vaatii 18 vuoden yhtäjaksoisen sitoutumisen. Koiran voi helposti viedä kaverin luo tai hoitolaan, jos haluaa lomailemaan kun taas lapsen kohdalla sun täytyy tehdä taustatutkimukset ettei hän joudu huonoon paikkaan. Tietenkin koirankin kanssa voi sattua, mutta kuten sanottu nuo tuppaa olemaan helpommin sijoitettavia kuin vaikkapa lapset esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa. Lapsia et voi myydä missään torissa tai antaa ilman suuria omantunnon tuskia pois.
Jos voi myydä koiransa torissa tai antaa ilman suuria omantunnon tuskia pois, voisi tehdä saman myös lapsilleen. Eli on empatiakyvytön psykopaatti. Koira kiintyy perheeseensä, laumaansa, eikä itse jättäisi sitä koko elämänsä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kirjoitus on aika tavallinen marina. En tiedä onko tuosta kenellekään mitään hyötyä.
Hän , joka on hulluna lapsiin ja sellaisen haluaa, tekee sen vaikka kuinka tämän aloituksen lukisi ja hän joka ei ikinä lasta halua, voi hykerrellä, että tämä vahvistaa ajatustani lapsettomuudesta. Mutta tämä ei ole se ratkaiseva tekijä, jonka takia lapsi jätetään tekemättä. Päätös on jo tehty ennen tätä aloitusta.
Jokainen järkevä kun tajuaa, että uusi ihminen väistämättä muuttaa arjen.
Ja kun olet vastuussa täysin avuttomasta ja toisten armoilla elävästä vauvasta, et rellestä viikonloppuisinkaan niin kuin ennen.
Ihmiset yleensä ymmärtää tuon vauvan mukanaan tuoman vastuun ja sen takia lapsia syntyy vähän.
Ei se ole vain se vauva. Tänä aamuna pidin juuri puhuttelun teinille, että voisitko tehdä edes jonkun asian itse, vaikka voileipäsi, kun ei oikeasti jaksa enää hengittää ja elää sen puolesta, se on muutaman vuoden päästä aikuinen. Kun se on 18v niin se muuttaa omilleen, maksan kyllä takuuvuokran ja vaikka muutaman vuokrankin etukäteen, kalusteet ja kaikki mitä kodintarvikkeita tarvitsee siihen starttiin, mutta se on kuitenkin baibai ja elämä edessä, että koska noilta voi vaatia että ne tekee yhtään mitään itse edes kiinnostuu omista asioistaan!? Sitten jos sille ei ilmesty sänkyyn aamiainen joka ikinen päivä, löydy vaatteet puhtaina ja viikattuna rivissä sängyn päädyssä aamulla ja minä lue sen kokeisiin ja en hyysää joka ikistä sen asiaa niin täällä on sosiaali sanomassa että olen huono vanhempi, tosin ne on sanomassa sen nytkin kun niin teen, nuori on kai jotenkin laiminlyöty. Jumalauta kun mikään ei vaan riitä. Vielä pitäisi enemmän vaan hengittää ja elää sen puolesta. Vanhemmuus on oikeasti aivan painajainen missä joutuu pistämään oman elämänsä tauolle.
Taidat olla vähän heikkolahjainen jos teet nuorelle voileivät ja peset pyykit valmiiksi. Eihän se aikuistu koskaan jos kaikki tuodaan nokan eteen valmiina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ihmettelen heitä, jotka hankkivat k o i r a n lapsen sijaan. Koira ei edes kasva ja kehity omatoimiseksi, kuten lapsi tekee.
Miksi ihmeessä haluaa sitoutua 16:ksi vuodeksi johonkin räkyttävään paskatykkiin, jota pitää ulkoiluttaa monta kertaa vuorokaudessa (jopa öisin!?), syöttää kalliilla koiranmuonalla ja maksaa erikoislääkäreitä. Eikä voi lähteä mihinkään vapaasti, vaan aina pitää muistaa hommata sille joku hoitola jos menee vaikkapa matkoille. Kaikkialle sitä ei voi ottaa mukaan, sillä allergisia on joka paikassa.
Otus jyrsii huonekalut ja pinnat piloille, oksentelee sohvaan, ripuloi matolle, karvoittaa vaatteesi ja muut kodin tekstiilit, ulvoo päivät naapureiden iloksi ja hajustaa auton hirveän hajuiseksi.
No, ne on näitä elämän ihmeitä. Joku tykkää, toinen ei.
Vertasitko juuri koiraa ihmislapseen? Kaksi täysin eri lajia joilla on tyystin omat tarpeet. Koiran saa hyvässä lykyssä koulutettua 6kk-12kk:ssa riippuen rodusta sekä sen taustoista. Lapsi taas vaatii 18 vuoden yhtäjaksoisen sitoutumisen. Koiran voi helposti viedä kaverin luo tai hoitolaan, jos haluaa lomailemaan kun taas lapsen kohdalla sun täytyy tehdä taustatutkimukset ettei hän joudu huonoon paikkaan. Tietenkin koirankin kanssa voi sattua, mutta kuten sanottu nuo tuppaa olemaan helpommin sijoitettavia kuin vaikkapa lapset esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa. Lapsia et voi myydä missään torissa tai antaa ilman suuria omantunnon tuskia pois.
Jos voi myydä koiransa torissa tai antaa ilman suuria omantunnon tuskia pois, voisi tehdä saman myös lapsilleen. Eli on empatiakyvytön psykopaatti. Koira kiintyy perheeseensä, laumaansa, eikä itse jättäisi sitä koko elämänsä aikana.
Pointti. Edelleen kyseessä on kuitenkin kaksi täysin eri lajia joilla on omat vaatimuksensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aivan oikeassa, mutta ihmiset ei vain usko. Sama se on monelle naisellekin. Lapsiarki on ikävää ja hirveää, mutta se helpottaa sinullakin noin 15 vuodessa kun vain jaksat. Me kaikki sinnitellään ja lasketaan päiviä. Kun hoidat lapsesi hyvin ja täyspäiseksi, niin se voi jo hyvässä lykyssä, kun on kotona oikein opetettu miten eletään, niin muuttaa omilleen jo 16 vuotiaana opiskelemaan. Se miten hyvän pohjan rakennat kantaa hedelmää myöhemmin. Huonosti jos homman hoitaa niin lapsen lapsuus venyy loputtomiin.
Se kannattaa aikanaan miettiä että, minkä HELVETIN tähden kannattaisi tuhlata elämästään just se paras osa 15-20 vuotta, siihen että Qyrpä otsassa käy töissä mutta siitä huolimatta laskee pennejä ja elää kädestä suuhun ja tekee ns. turhaa talkoo työtä koko sen ajan. Oma elämä ja nuoruus menee sivusuun ja kaikki omat haaveet ja halut sekä mielekkäät tekemiset jää väliin. Sitten kun on vanha käpy +40 v., on elämä ja nuoruus jo ohi. Kersa(t) on sitten enempi vähempi aikuisia, mutta entä se oma elämä ?! Elämässä tai mitä siitä enää on jäljellä, ainoa mielekkäät ja järkevät tekemiset liittyy hautakiven valintaan, arkkujen koemakaamiseen ja tie sonnalla kulkea lääkärissä valittamassa ja tutkituttamassa kaiken maailman vaivojaan. Kuka helvetti jaksaa enää siinä vaiheessa aloittaa alusta, varsinkin kun sen on jo kertaalleen tehnyt. Se on eri asia jos niitä kakaroita haluamalla haluaa (naisethan niitä kyllä haluaa), mutta 90% miehistä ei halua omasta tahdostaan. Jokainen ymmärtää kyllä mitä se tarkoittaa että ei omasta halustaan tarkoittaa.
40 v vanha käpy? Hei, älä nyt viitsi! 😂Ajattelin itse olla joskus tuossa +70-vuotiaana mutta en yhtään ennen sitä!
Kuinka monta vuotta te tarvitsette siihen bailaamiseen? Mulle riitti ihan mainiosti ikävuodet noin 15-25. Kaksi ensimmäistä lastaa syntyi kun olin alle 30 v ja kolmas vähän sen yli. Nyt olen 41 v, kaksi lapsista on teinejä ja kuopus pieni koululainen.
Mulla on puoliso - se sama edelleen - perhe, koulutus, ammatti, työ, talous kunnossa, olen TERVE ja elämää takana ja edessä. Voin harrastaa, voin tavata ystäviä, voin matkustaa perheen kanssa tai yksin tai ystävien tai puolison. En ollut elämäni vanki edes silloin kun lapset olivat pieniä - se aika muuten kesti vain noin 10 v.
Mun omat vanhemmat lähestyvät seitsemääkymppiä ja tuolla ne paahtaa menemään ja toteuttavat unelmiaan. Miehen vanhemmat ovat jo vähän yli 80 ja tahti on hidastunut, mutta edelleen ovat hyvin aktiivisia vanhuksia.
Muistan kun itse 15-vuotiaana pidin 30-vuotiaita sukulaisiani ihan törkeen vanhoina, mutta kummasti se perspektiivi muuttuu kun itse "vanhenee". Sun täytyy nyt vaan kasvaa ja antaa aivojen kehittyä, niin pääset yli tuosta kriisistäsi, oletan, että ikäsi alkaa vielä kakkosella?
Nauti. Mä olen sua vuoden nuorempi, ja aikuisena puhjenneet kaksi autoimmuunia ovat romuttaneet lopullisesti sekä terveyden että energiatasot. Olen siis siitä romummasta päästä nelikymppisiä, mutta elossa. Mun vanhemmat ovat 67 ja 72, molemmat asiointiavun tarpeessa, nuorempi päivittäisissä toimissa avustettava. Tämän yhdistelmän kanssa olen kiitollinen siitä, että perhehommat on jo hoidettu ja lapsi terve -toistaiseksi. Tästähän ei koskaan tiedä.
(eri)
Eri
Kyllä minä nautin ja tsemppiä sulle.
Kyllä meidänkin vanhemmilla on ollut yhtä sun toista mm. syöpää, mutta ovat kaikista koettelemuksista selvinneet - hyvällä onnellakin on osuutensa, kaikki ei selviä.
Elämän asennekin mielestäni vaikuttaa paljon, se että ei lannistu, vaan sopeutuu, ja pelaa mahdollisimman hyvin niillä korteilla mitä milloinkin on jaossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs se yksi kolumnisti kirjoittikaan, se on raakaa peliä kun lapsi kasvattaa vanhemmistaa aikuisia? Todellakin näyttää ottavan koville tämän miekkosen kohdalla, että nyt KESKI-ikäisenä joutuu kasvamaan aikuiseksi! Voi kauhistus sentään, kyllä elämä on julmaa!
Mutta pieni lohdutuksen sana tälle lapseksi taantuneelle miehelle: Se lapsi kasvaa! Se oppii tykkäämään etanoista ja sushista, sen kanssa voi käydä mielenkiintoisia keskusteluja historiasta tai filosofiasta, kaupunkilomalla se jaksaa kiertää museoita loputtomasti ja jos oikein onni potkaisee, sen kanssa pääsee käymään vielä keskusteluja niistä työjutuista, joiden päälle avovaimo ei ymmärrä mitään!
Vielä tulevat ne ajat, kun koet ihmetyksensekaista ylpeyttä siitä mitä kaikkea se lapsi osaa ja miten hienosti hän pärjää. Ja koet olevasi onnellinen siitä, että sinulla on ollut kunnia olla näin hienon lapsen isä ja todistaa hänen kasvamistaan ja kehittymistään vauvasta aikuiseksi.
Kuvasit juuri aika hyvin kaiken sen, mitä ap EI halua kirjoituksensa perusteella. Eli vanhemman täytyy lopettaa oma kehittymisensä ja keskittyä siihen, että jälkeläinen ottaa kehityksessä kiinni. Kaikille ei vain riitä elämänsisällöksi se, että perillinen oppii käyttämään pottaa ja syömään sushia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kirjoitus on aika tavallinen marina. En tiedä onko tuosta kenellekään mitään hyötyä.
Hän , joka on hulluna lapsiin ja sellaisen haluaa, tekee sen vaikka kuinka tämän aloituksen lukisi ja hän joka ei ikinä lasta halua, voi hykerrellä, että tämä vahvistaa ajatustani lapsettomuudesta. Mutta tämä ei ole se ratkaiseva tekijä, jonka takia lapsi jätetään tekemättä. Päätös on jo tehty ennen tätä aloitusta.
Jokainen järkevä kun tajuaa, että uusi ihminen väistämättä muuttaa arjen.
Ja kun olet vastuussa täysin avuttomasta ja toisten armoilla elävästä vauvasta, et rellestä viikonloppuisinkaan niin kuin ennen.
Ihmiset yleensä ymmärtää tuon vauvan mukanaan tuoman vastuun ja sen takia lapsia syntyy vähän.
Ei se ole vain se vauva. Tänä aamuna pidin juuri puhuttelun teinille, että voisitko tehdä edes jonkun asian itse, vaikka voileipäsi, kun ei oikeasti jaksa enää hengittää ja elää sen puolesta, se on muutaman vuoden päästä aikuinen. Kun se on 18v niin se muuttaa omilleen, maksan kyllä takuuvuokran ja vaikka muutaman vuokrankin etukäteen, kalusteet ja kaikki mitä kodintarvikkeita tarvitsee siihen starttiin, mutta se on kuitenkin baibai ja elämä edessä, että koska noilta voi vaatia että ne tekee yhtään mitään itse edes kiinnostuu omista asioistaan!? Sitten jos sille ei ilmesty sänkyyn aamiainen joka ikinen päivä, löydy vaatteet puhtaina ja viikattuna rivissä sängyn päädyssä aamulla ja minä lue sen kokeisiin ja en hyysää joka ikistä sen asiaa niin täällä on sosiaali sanomassa että olen huono vanhempi, tosin ne on sanomassa sen nytkin kun niin teen, nuori on kai jotenkin laiminlyöty. Jumalauta kun mikään ei vaan riitä. Vielä pitäisi enemmän vaan hengittää ja elää sen puolesta. Vanhemmuus on oikeasti aivan painajainen missä joutuu pistämään oman elämänsä tauolle.
Taidat olla vähän heikkolahjainen jos teet nuorelle voileivät ja peset pyykit valmiiksi. Eihän se aikuistu koskaan jos kaikki tuodaan nokan eteen valmiina.
äo on 130 ja tietysti pesen pyykit ja siivoan hänen huoneensakin niin kuin kaikki muutkin huoneet tässä kodissa. Hänellä ei ole kertakaikkiaan mitään vastuuta elämässään, laitan jopa aamuisin hänen hiuksena, mutta kun ei voi yhtään höllätä kun sitten on sosiaalipuoli sanomassa että en jaksa lapsen kanssa ja pitäisikö laittaa laitoshoitoon kun en pysty antamaan hoivaa. En tajua miten tässä ketjussa sitten voi eskari-ikäisetkin olla noin laiminlyötyjä että joutuu itse ottamaan välipalaa kaapista kun minä en ole elämäni aikana nähnyt lapseni edes ottavan hanasta vettä kuin korkeintaan 3 kertaa. Jos minä jättäisin lapseni noin heitteille niin sehän olisi jo huostattu! Miten täällä edes uskaltaa vaatia tai kasvattaa enää lastaan kun kaikki itsenäistyminen on hoivan puutetta. Kyllä tämä alkaa uuvuttaa ja olla aika ilotonta suoraan sanottuna. En minä uskalla hylätä lastani tekemään voileipää tai ottamaan itse jääkaapista ruokaa eikä se sitä teekään, on syömättä sitten kokonaan ja se on minun vika jos se on nälissään, ei sen vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
O kirjoitti:
😂😂 ei se enään auta valittaa
enääN 🤭🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aivan oikeassa, mutta ihmiset ei vain usko. Sama se on monelle naisellekin. Lapsiarki on ikävää ja hirveää, mutta se helpottaa sinullakin noin 15 vuodessa kun vain jaksat. Me kaikki sinnitellään ja lasketaan päiviä. Kun hoidat lapsesi hyvin ja täyspäiseksi, niin se voi jo hyvässä lykyssä, kun on kotona oikein opetettu miten eletään, niin muuttaa omilleen jo 16 vuotiaana opiskelemaan. Se miten hyvän pohjan rakennat kantaa hedelmää myöhemmin. Huonosti jos homman hoitaa niin lapsen lapsuus venyy loputtomiin.
Se kannattaa aikanaan miettiä että, minkä HELVETIN tähden kannattaisi tuhlata elämästään just se paras osa 15-20 vuotta, siihen että Qyrpä otsassa käy töissä mutta siitä huolimatta laskee pennejä ja elää kädestä suuhun ja tekee ns. turhaa talkoo työtä koko sen ajan. Oma elämä ja nuoruus menee sivusuun ja kaikki omat haaveet ja halut sekä mielekkäät tekemiset jää väliin. Sitten kun on vanha käpy +40 v., on elämä ja nuoruus jo ohi. Kersa(t) on sitten enempi vähempi aikuisia, mutta entä se oma elämä ?! Elämässä tai mitä siitä enää on jäljellä, ainoa mielekkäät ja järkevät tekemiset liittyy hautakiven valintaan, arkkujen koemakaamiseen ja tie sonnalla kulkea lääkärissä valittamassa ja tutkituttamassa kaiken maailman vaivojaan. Kuka helvetti jaksaa enää siinä vaiheessa aloittaa alusta, varsinkin kun sen on jo kertaalleen tehnyt. Se on eri asia jos niitä kakaroita haluamalla haluaa (naisethan niitä kyllä haluaa), mutta 90% miehistä ei halua omasta tahdostaan. Jokainen ymmärtää kyllä mitä se tarkoittaa että ei omasta halustaan tarkoittaa.
40 v vanha käpy? Hei, älä nyt viitsi! 😂Ajattelin itse olla joskus tuossa +70-vuotiaana mutta en yhtään ennen sitä!
Kuinka monta vuotta te tarvitsette siihen bailaamiseen? Mulle riitti ihan mainiosti ikävuodet noin 15-25. Kaksi ensimmäistä lastaa syntyi kun olin alle 30 v ja kolmas vähän sen yli. Nyt olen 41 v, kaksi lapsista on teinejä ja kuopus pieni koululainen.
Mulla on puoliso - se sama edelleen - perhe, koulutus, ammatti, työ, talous kunnossa, olen TERVE ja elämää takana ja edessä. Voin harrastaa, voin tavata ystäviä, voin matkustaa perheen kanssa tai yksin tai ystävien tai puolison. En ollut elämäni vanki edes silloin kun lapset olivat pieniä - se aika muuten kesti vain noin 10 v.
Mun omat vanhemmat lähestyvät seitsemääkymppiä ja tuolla ne paahtaa menemään ja toteuttavat unelmiaan. Miehen vanhemmat ovat jo vähän yli 80 ja tahti on hidastunut, mutta edelleen ovat hyvin aktiivisia vanhuksia.
Muistan kun itse 15-vuotiaana pidin 30-vuotiaita sukulaisiani ihan törkeen vanhoina, mutta kummasti se perspektiivi muuttuu kun itse "vanhenee". Sun täytyy nyt vaan kasvaa ja antaa aivojen kehittyä, niin pääset yli tuosta kriisistäsi, oletan, että ikäsi alkaa vielä kakkosella?
Nauti. Mä olen sua vuoden nuorempi, ja aikuisena puhjenneet kaksi autoimmuunia ovat romuttaneet lopullisesti sekä terveyden että energiatasot. Olen siis siitä romummasta päästä nelikymppisiä, mutta elossa. Mun vanhemmat ovat 67 ja 72, molemmat asiointiavun tarpeessa, nuorempi päivittäisissä toimissa avustettava. Tämän yhdistelmän kanssa olen kiitollinen siitä, että perhehommat on jo hoidettu ja lapsi terve -toistaiseksi. Tästähän ei koskaan tiedä.
(eri)
Eri
Kyllä minä nautin ja tsemppiä sulle. <3 Koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.
Kyllä meidänkin vanhemmilla on ollut yhtä sun toista mm. syöpää, mutta ovat kaikista koettelemuksista selvinneet - hyvällä onnellakin on osuutensa, kaikki ei selviä.
Elämän asennekin mielestäni vaikuttaa paljon, se että ei lannistu, vaan sopeutuu, ja pelaa mahdollisimman hyvin niillä korteilla mitä milloinkin on jaossa.
Kiitos. Sehän se pointti onkin, sopeutuminen, ja se, että pyrkii tekemään elämästä hyvää niissä raameissa, jotka on tarjolla. Kaikki kun ei koskaan ole hallinnassa. Kai se menee niinkin, että terveys on niin default-asetus, ettei sen menettämistä edes ajattele, ennen kuin kohdalle osuu...noiden vanhempienkin kanssa, tai sitten näissä keskusteluissa vaan korostuvat ne ääripäät. Elämä on silti tässä ja nyt kaikilla. Olisi tosi mielenkiintoista, jos olisi kristallipallo, mutta ehkä ihan hyvä ettei ole. :D
NO NYT, pääsi palstatrolli oikeen vauhtiin ja kehitti pitkän aloituksen. Etkö vieläkään ole oppinut kirjaa kirjoittamaan kun täällä jatkat koko ajan tarinoimista?
Jos lapsi kerran on taapero, niin kyllä se tilanne tuosta taas muuttuu. Yhtäkkiä se meneekin jo kouluun ja pyörii mieluiten kavereiden kanssa tai sitten puuhaa yksin huoneessaan. Vielä tulee ehkä se päivä, kun molemmat on aikuisia ja lähdette vaikka mökille tai sienimetsälle kahdestaan ja tämä päivä on pelkkä muisto vain.
Kyllä meitä on monta, jotka ajattelemme ap:n tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kirjoitus on aika tavallinen marina. En tiedä onko tuosta kenellekään mitään hyötyä.
Hän , joka on hulluna lapsiin ja sellaisen haluaa, tekee sen vaikka kuinka tämän aloituksen lukisi ja hän joka ei ikinä lasta halua, voi hykerrellä, että tämä vahvistaa ajatustani lapsettomuudesta. Mutta tämä ei ole se ratkaiseva tekijä, jonka takia lapsi jätetään tekemättä. Päätös on jo tehty ennen tätä aloitusta.
Jokainen järkevä kun tajuaa, että uusi ihminen väistämättä muuttaa arjen.
Ja kun olet vastuussa täysin avuttomasta ja toisten armoilla elävästä vauvasta, et rellestä viikonloppuisinkaan niin kuin ennen.
Ihmiset yleensä ymmärtää tuon vauvan mukanaan tuoman vastuun ja sen takia lapsia syntyy vähän.
Ei se ole vain se vauva. Tänä aamuna pidin juuri puhuttelun teinille, että voisitko tehdä edes jonkun asian itse, vaikka voileipäsi, kun ei oikeasti jaksa enää hengittää ja elää sen puolesta, se on muutaman vuoden päästä aikuinen. Kun se on 18v niin se muuttaa omilleen, maksan kyllä takuuvuokran ja vaikka muutaman vuokrankin etukäteen, kalusteet ja kaikki mitä kodintarvikkeita tarvitsee siihen starttiin, mutta se on kuitenkin baibai ja elämä edessä, että koska noilta voi vaatia että ne tekee yhtään mitään itse edes kiinnostuu omista asioistaan!? Sitten jos sille ei ilmesty sänkyyn aamiainen joka ikinen päivä, löydy vaatteet puhtaina ja viikattuna rivissä sängyn päädyssä aamulla ja minä lue sen kokeisiin ja en hyysää joka ikistä sen asiaa niin täällä on sosiaali sanomassa että olen huono vanhempi, tosin ne on sanomassa sen nytkin kun niin teen, nuori on kai jotenkin laiminlyöty. Jumalauta kun mikään ei vaan riitä. Vielä pitäisi enemmän vaan hengittää ja elää sen puolesta. Vanhemmuus on oikeasti aivan painajainen missä joutuu pistämään oman elämänsä tauolle.
Etkö tajua, että teini-iässä aivot muokkautuvat uusiksi kuten tekivät ihmisen ensimmäisen elinvuoden aikana? Siksi teiniä nukuttaa, teini on haastava ja tuntuu poissaolevalta. Kyllä sinulla oli ihan samat oireet, kun itse olit teini.
Lisäksi teinin kehitysvaiheessa onkin tarkoitus haastaa vanhempansa ajattelu ja olla omaa mieltä. Se on ainoa keino irtautua kodista. Kodin ja vanhempien tuleekin tuntua ärsyttäviltä, jotta lapsi pystyy lähtemään eikä jää peräkammariin. Elämä vetää enemmän.
Kyllä siitä löytyy se omatoimisuus, kunhan et palvele liikaa :-)
Alue: Aihe vapaa
Pikkulapsiaika ON rankkaa, koska pieni lapsi on niin tarvitseva. Pieni lapsi ei osaa tehdä vielä mitään itse vaan vanhempien on huolehdittava ihan kaikesta. Jopa siitä, ettei lapsi vahingoita itseään. Jotta pienen lapsen kanssa elämä olisi edes kohtuullisen siedettävää, on oltava rutiinit. Ja rutiinit taas tarkoittavat, ettei mitään spontaania enää tapahdu. Tänään on samanlainen päivä kuin eilenkin ja huomenna on samanlainen päivä kuin tänään. Vielä, jos tukiverkostot puuttuvat, elämä jyrää päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen täsmälleen samanlaisena.
Lapset onneksi kasvavat. Oppivat tekemään itse asioita ja ennenkaikkea ymmärtämään puhetta. Eskarilaisen kanssa ei vanhemmilla tarvitse enää olla silmät selässäkin. Eskarilaiselle voi sanoa, että ottaa itse välipalaa jääkaapista. Eskarilainen osaa kertoa sanallisesti, mitä haluaa tai mikä mietityttää. Ei enää huutoa ja kiljumista vanhempien ihmetellessä, mikä nyt on hätänä. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän lapselta oppii. Oppii huomaamaan, että onkin ihan eri sukupolvea kuin oma lapsi. Oppii huomaamaan, että maailma tosiaan on muuttunut ja omat käsitykset asioista voikin olla aika kalkkeutuneita.