MIES: Lue tämä ennen lapsen hankintaa!

Vierailija kirjoitti:

Kuvasit juuri aika hyvin kaiken sen, mitä ap EI halua kirjoituksensa perusteella. Eli vanhemman täytyy lopettaa oma kehittymisensä ja keskittyä siihen, että jälkeläinen ottaa kehityksessä kiinni. Kaikille  ei vain riitä elämänsisällöksi se, että perillinen oppii käyttämään pottaa ja syömään sushia.

 

Ei tietenkään tarvitse omaa kehittymistä lopettaa, onhan ap:lläkin edelleen uransa ja firmansa. Pointti oli se, että lapsi on taapero vain aikansa. Siitä tulee ajan kanssa hyvää matkaseuraa (oppii käymään lentokoneen vessassa yksin), keskusteluseuraa, jotkut saavat lapsistaan seuraa juoksulenkille, shakkikaverin ja what not. Riippuen ap:n vaatimuksista, ekat 10+ voi olla vähän nihkeitä. Mutta sen jälkeen oma lapsi on mitä parhainta ja älykkäintä seuraa monen vuosikymmenen ajan!

Ap puhui myös omaisuuden kartuttamisesta. Olen itsekin osakesäästäjä ja meillä kun tuo perillinen on, niin oma sijoitushorisontti ulottuu haudan taakse. Se antaa vähän perspektiiviä asioihin kun miettii, että omalle lapselle tulee meidän perintösalkuista jo ihan mukavat osinkotulot ja jos hän jatkaa omalta osaltaan potin kasvattamista, niin jo hänen lapsensa saattavat pärjätä pelkillä osingoilla. Ja me ei olla mitään yrittäjiä edes, vaan palkkatuloista kerrytetty sitä omaisuutta. Sekä omille vanhuuden päiville että lapsen elämän turvaksi. 

Tämmöistäkö on olla vanhempi? Ajatteliko isäni ja äitini näin? :/

Miten voi olla menestynyt, samalla kun et osaa asennettasi korjata?

Tehkää asioita mistä tykkäät, yhdessä. Mitä suoritat - elä

Vierailija kirjoitti:

Loistava teksti. Kerrankin joku sanoo suoraan, että paskaahan se.

Tällä palstalla on useita valitusketjuja miesten huonosta osallistumista kodin ja lasten asioihin. 

Aloituksen kaltainen viesti kannattaisi näyttää nuorille miehille. Näin he olisivat henkisesti valmiita jälkikasvuu ja tietäisivät mitä odottaa, joten mahdollisesti heidän käytös olisi parempaa lapsen kohdalla.

Niin. Kyllähän se, että luopuu omista tarpeistaan ja siirtää niitä sivuun, tuottaa tiettyä kipuilua. Kuulostaa silti liioittelulta ja melko keskenkasvuiselta.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Kyllähän se, että luopuu omista tarpeistaan ja siirtää niitä sivuun, tuottaa tiettyä kipuilua. Kuulostaa silti liioittelulta ja melko keskenkasvuiselta.

Niinpä, se on juuri sitä ihmisenä kasvamista. Elämä on ollut helppoa ja sitten kun tulee uusia asioita, joiden vuoksi pitää nähdä vaivaa ja muuttaa totuttuja kuvioita, vtuttaa ankarasti.

Näitä tulee, kun elää. Esim. omat ja muiden sairaudet, vammautumiset, omaishoito, työttömyys, vastoinkäymiset ja onnettomuudet. Eihän kukaan halua, että talo palaa, mutta kun ei sitä voi aina itse elämässään kaikkea päättää. Elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoitus on aika tavallinen marina. En tiedä onko tuosta kenellekään mitään hyötyä.

Hän , joka on hulluna lapsiin ja sellaisen haluaa, tekee sen vaikka kuinka  tämän aloituksen lukisi ja hän joka ei ikinä lasta halua, voi hykerrellä, että tämä vahvistaa ajatustani lapsettomuudesta. Mutta tämä ei ole se ratkaiseva tekijä, jonka takia lapsi jätetään tekemättä.  Päätös on jo tehty ennen tätä  aloitusta.

Jokainen järkevä kun tajuaa, että uusi ihminen väistämättä muuttaa arjen. 

Ja kun olet vastuussa täysin avuttomasta ja toisten armoilla elävästä vauvasta, et rellestä viikonloppuisinkaan niin kuin ennen.

Ihmiset yleensä ymmärtää tuon vauvan mukanaan tuoman vastuun ja sen takia lapsia syntyy vähän. 

Ei se ole vain se vauva. Tänä aamuna pidin juuri puhuttelun teinille, että voisitko tehdä edes jonkun asian itse, vaikka voileipäsi, kun ei oikeasti jaksa enää hengittää ja elää sen puolesta, se on muutaman vuoden päästä aikuinen. Kun se on 18v niin se muuttaa omilleen, maksan kyllä takuuvuokran ja vaikka muutaman vuokrankin etukäteen, kalusteet ja kaikki mitä kodintarvikkeita tarvitsee siihen starttiin, mutta se on kuitenkin baibai ja elämä edessä, että koska noilta voi vaatia että ne tekee yhtään mitään itse edes kiinnostuu omista asioistaan!? Sitten jos sille ei ilmesty sänkyyn aamiainen joka ikinen päivä, löydy vaatteet puhtaina ja viikattuna rivissä sängyn päädyssä aamulla ja minä lue sen kokeisiin ja en hyysää joka ikistä sen asiaa niin täällä on sosiaali sanomassa että olen huono vanhempi, tosin ne on sanomassa sen nytkin kun niin teen, nuori on kai jotenkin laiminlyöty. Jumalauta kun mikään ei vaan riitä. Vielä pitäisi enemmän vaan hengittää ja elää sen puolesta. Vanhemmuus on oikeasti aivan painajainen missä joutuu pistämään oman elämänsä tauolle.

Etkö tajua, että teini-iässä aivot muokkautuvat uusiksi kuten tekivät ihmisen ensimmäisen elinvuoden aikana? Siksi teiniä nukuttaa, teini on haastava ja tuntuu poissaolevalta. Kyllä sinulla oli ihan samat oireet, kun itse olit teini.

Lisäksi teinin kehitysvaiheessa onkin tarkoitus haastaa vanhempansa ajattelu ja olla omaa mieltä. Se on ainoa keino irtautua kodista. Kodin ja vanhempien tuleekin tuntua ärsyttäviltä, jotta lapsi pystyy lähtemään eikä jää peräkammariin. Elämä vetää enemmän.

Kyllä siitä löytyy se omatoimisuus, kunhan et palvele liikaa :-)

Oikeasti kiitos, että sain kuulla jotain järkevää tämän aamun hermoromahdukseen että jaksan taas koota voimani. Jos vaikka tässä itkisi kunnolla ja pitkään, se yleensä auttaa kestämään ja kokoamaan ajatukset, hetkeksi.

Vierailija kirjoitti:

Tämmöistäkö on olla vanhempi? Ajatteliko isäni ja äitini näin? :/

Ehkä joskus/välillä ajattelivat, mutta olivat niin fiksuja, etteivät sitä sinulle sanoneet. Jotkut narsistiset ja itsekkäät vanhemmat haluavat satuttaa viatonta ja kertovat sen suoraan lapselle.

Luulenpa, että aiemmat sukupolvet olivat tottuneet elämän haasteisiin ja pitivät lapsia ja heidän hoitoaan aika normaalina hommana. Nykyään, kun lapset tehdään vasta keski-iässä, on uuden ihmisen syntyminen ja entisten kuvioiden yhdistelmä vaikeampi hyväksyä. Itsekkään on ikävä tinkiä, kun pitäisi saada kaikki kerralla.

Tiedättekö, mitä mieltä teidän vanhemmat oli teistä, kun olitte lapsia?

Ovatko koskaan sanoneet suoraan?

Mulle isä alkoi jankuttamaan ollessani kakskymppinen, että älä ikinä tee lapsia, että se on yhtä helvettiä. Ei kyllä tuntunu kivalta, kun tajusi, mitä hän meistä lapsista oli ajatellu ja oli yhä samaa mieltä, vaikka olimme jo aikuisia. Ja emme olleet ongelmalapsia, vaan ihan tavallisia ja jopa erittäin tottelevaisia. Ja isä teki pitkää päivää töissä, eli pääsi "lepäämään" töihin. Ei ollut kanssamme polttamassa itseään loppuun 24/7.

Miksi ap:n kaltaiset velat haluavat että muutkaan eivät tee lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Niin. Kyllähän se, että luopuu omista tarpeistaan ja siirtää niitä sivuun, tuottaa tiettyä kipuilua. Kuulostaa silti liioittelulta ja melko keskenkasvuiselta.

Juu, näinhän se on, lapset hankitaan omaa henkistä kasvua varten - not.  Lapsen hankkiminen on nimenomaan oma tarve, ja tuon tarpeen seuraaminen on itsekästä.  Kun lapsi on hankittu, ei jää paljoa vaihtoehtoja kuin hoitaa se lapsi. Luonto ja vaistot onneksi astuvat silloin kehiin, ja vanhempi saa mielihyvää jälkeläisen kehityksestä oman kehityksensä sijaan. 

Vain mies voi olla noin yksinkertainen että luulee elämän jatkuvan samalla tavalla lapsen synnyttyä. Saati luulee viettävänsä jotain viikonloppulomia varsinkaan vauva-aikana.

Onkohan tuo tyhmyys ihan miessukupuolelle tyypillinen ominaisuus kun en yhtäkään naista ole tavannut joka on luullut että elämä jatkuu kuten ennenkin vauvan kanssa.

Tässäpä ap:lle elämän mittainen oppitunti siitä mihin kannattaa toisen mieliksi suostua ja mihin ei.

Mene terapiaan ap, olet tunnekylmä ja ilmeisesti traumoja omassa lapsuudessa.

Jos ei avovaimo tajua ajoissa jättää niin lähde pois ja siemaile rauhassa sitä piña coladaa ja vanhene jonkun toisen kanssa.

Lapsenne siinä iässä ap että kohta naisesi maanittelee hankkimaan taaperolle sisarusta keinoja kaihtamatta. Lue tekstisi jos vähääkään harkitset lisää lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vain mies voi olla noin yksinkertainen että luulee elämän jatkuvan samalla tavalla lapsen synnyttyä. Saati luulee viettävänsä jotain viikonloppulomia varsinkaan vauva-aikana.

Onkohan tuo tyhmyys ihan miessukupuolelle tyypillinen ominaisuus kun en yhtäkään naista ole tavannut joka on luullut että elämä jatkuu kuten ennenkin vauvan kanssa.

Tässäpä ap:lle elämän mittainen oppitunti siitä mihin kannattaa toisen mieliksi suostua ja mihin ei.

Voi vee taas mitä lässytystä. Aloituksessahan on kirjoitettu, että on koittanut ottaa selvää muutoksista, mutta niiden määrä yllätti.

Ihan vastaavasti täällä ovat äidit valittaneet, kun elämä on muuttunut liikaa.

Mutta edelleen painottaisin, että nuorille miehille pitäisi tehdä opus, missä kerrotaan mitä isäksi tuleminen pahimmillaan on. Näin voitaisiin ainakin sanoa, että häntä on varoitettu etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Mene terapiaan ap, olet tunnekylmä ja ilmeisesti traumoja omassa lapsuudessa.

Jos ei avovaimo tajua ajoissa jättää niin lähde pois ja siemaile rauhassa sitä piña coladaa ja vanhene jonkun toisen kanssa.

AP on rehellinen. Väittäisin aika monen isän ajattelevan samoin. En vain ymmärrä miksi ihmeessä miehet suostuvat jälkikasvuun ihan vain naisen mieliksi. Tämä on siis tapahtunut ihan lähipiirissäkin. Oli jo kaksi muksu ja hekin olivat jo kouluiässä, kun rouvalle tuli ihan puskista vielä vauvakuume. No jostain käsittämättömästä syystä mies suostui ja nyt sitten valittaa kun elämä on haastavaa kolmen lapsen kanssa. 

Ensimmäisen kohdalla vielä periaatteessa ymmärrä, että tilannetta ei osaa hahmottaa ennen kuin sen kokee itse, mutta toisen kohdalla homma on jo tiedossa.

Täysin ymmärrtettävää ja ap on hienosti rehellinen. Kaikki ajattelevat noin, joilla on ollut koulutusta ja hyvää elämää ennen lapsia. Naiset ajattelevat myös noin. Naisia saattaa auttaa voimakkaat hoivavietit, tosin synnytyksen, imetyksen ja lähes aina paljon suuremman hoitovastuun kaatuminen päälle väsyttää heitä aivan hulluuteen asti. Jos on pitänyt seksistä, yöelämästä, lukemisesta, elokuvista, keskusteluista niin tottakai lapset tuhoavat sen kaiken. Identiteettikin on kovilla kun yhtäkkiä on menestyjästä muuttunut lapsiperheen vanhemmaksi, joka saa olla vain rumissa pallomerissä. Moni ei myönnä itselleen tilannetta, mutta alkaa esimerkiksi ryypätä tai muuten perseillä tuskissaan. Hyviä uutisia on kuitenkin se, että lapsiperhearkeen tottuu ja siinä vaiheessa kun lapsi on menossa kouluun niin se on ainoa oikea elämä. Siinä vaiheessa kun lapset on isompia ne ovat paljon hauskempaa seuraa kuin ne entiset menestyjäkaverit, jotka ovatkin nyt jo väsyneitä ja vanhoja. Suosittelen ap:lle toisenkin lapsen tekemistä, minulla oli sama olo, mutta kun tein toisenkin lapsen niin perhe-elämässä oli enemmän järkeä, ei enää tuntunut että se yksi pilasi kaiken. Lapset myös touhuavat keskenään ja aikuiset voivat sitten hyvällä omallatunnolla nauttia yhteisistä hetkistä. Jos ap pääsee näistä vaikeista tunteista ja vuosista yli niin kiitos seisoo siinä vaiheessa kun olet siellä pina coladaa nauttimassa ja kivat lapsesi leikkivät hiekalla ja rakastava ja kiitollinen vaimo on vieressä ja voit vilkaista sitä väsähtänyttä lapsetonta paria, jotka töllöttää toinen toiseensä ja elämäänsä täysin kyllästyneinä tyhjyyteen. Toimiva perhe-elämä on pitkän päälle parasta.

Valitettavasti täällä käy aika vähän miehiä, joilla ei vielä ole lasta. Tämä olisi kyllä oiva ketju heille.

Sehän on itsestään selvä että lapsi menee kaiken edelle ja omat tarpeet taka-alalle. Jokapaikassa toitotetaan että pikkulapsiaika on rankkaa.

TIETYSTI lomat menee muissa merkeissä kuin Karibialla drinkkiä siemaillen.

Miten kummassa tämä tuli aplle yllätyksenä?

Vauva ja taaperovaihe on tuollaista, aika raskasta :) koululaisten kanssa on jo kivaa!