Ystävät häipyivät, kun laihdutin normaalipainoon

Ylipaino on monelle arka paikka ja tuntuu turvalliselta kun sitä on kaikilla. Kun yksi porukasta alkaa elää terveellisesti, heikolla itsetunnolla varustetut näkevät laihduttajassa heijastuksen kaikesta mitä he itse eivät tee. Sisimmässä kouraisee ahdistus, katkeruus ja kateus kun tietää että tahtoisi itsekin saman lopputuloksen, muttei ole valmis näkemään vaivaa. Kaveri alkaakin yhtäkkiä tuntua petturilta ja mieleen tulvii ajatuksia siitä miten tämä varmaan luulee olevansa muita parempi kun panostaa terveyteensä. Alkaa piikittely ja vitsailu, jossa laihduttajasta yritetään tehdä vitsi ja samalla hakea muun porukan hyväksyntää.

Tällainen käytösmalli on melko tavallinen kaveriporukassa, jonka toimivuus perustuu sille että kaikki ovat yhtä epätäydellisiä. Porukan jäsenet (tai osa) saavat tyydytystä ja turvallisuuden tunnetta siitä ettei kukaan muukaan porukasta ponnistele minkäänlaisen menestyksen eteen.

Tässä on aiheeseen liittyvä video:

Vierailija kirjoitti:

Ylipaino on monelle arka paikka ja tuntuu turvalliselta kun sitä on kaikilla. Kun yksi porukasta alkaa elää terveellisesti, heikolla itsetunnolla varustetut näkevät laihduttajassa heijastuksen kaikesta mitä he itse eivät tee. Sisimmässä kouraisee ahdistus, katkeruus ja kateus kun tietää että tahtoisi itsekin saman lopputuloksen, muttei ole valmis näkemään vaivaa. Kaveri alkaakin yhtäkkiä tuntua petturilta ja mieleen tulvii ajatuksia siitä miten tämä varmaan luulee olevansa muita parempi kun panostaa terveyteensä. Alkaa piikittely ja vitsailu, jossa laihduttajasta yritetään tehdä vitsi ja samalla hakea muun porukan hyväksyntää.

Tällainen käytösmalli on melko tavallinen kaveriporukassa, jonka toimivuus perustuu sille että kaikki ovat yhtä epätäydellisiä. Porukan jäsenet (tai osa) saavat tyydytystä ja turvallisuuden tunnetta siitä ettei kukaan muukaan porukasta ponnistele minkäänlaisen menestyksen eteen.

Juuri näin se valitettavasti on. Eikä osata olla onnellisia toisen puolesta.

Tässä ketjussa joku sanoi raitistunutta alkoholistiakin rasittavaksi! Että rasittaa kuunnella sitä ylistystä. En voi sanoa kuin että HUHHUH mitä ”ystäviä” ihmisillä on.

Itsekin menetin pari kaveria kun raitistuin. Kaikki oltiin samanlaisia ja samaa mieltä myös siitä että alkoholi aiheuttaa masennusta, paniikkikohtauksia, ongelmia kaikille. Mutta sen jälkeen kun ensi kertaa olin samassa porukassa mukana enkä juonut alkoholia vaan limpparia, seuraavalla kerralla ei kutsuttu enää mukaan. Aina ennen säännöllisesti käytiin yhdessä ulkona, meillä oli oma ”kerho”. Luulin että ollaan ystäviä mutta ei oltukaan. Olin aidosti yllättynyt kun kuulin että olivat jatkaneet tapaamisia ilman minua. Ehdotin kyllä tapaamista myös itse ja sovittiin mutta molemmat peruivat.

Enkä edes tee juomattomuudesta mitään numeroa. Mutta minä en varmaan vaan ole enää niin hauska ja viihdyttävä.

Jos olisin jatkanut juomista olisin todennäköisesti menettänyt työni, joutunut sairauslomalle yms. Mutta edes se syy että olisin menettänyt kaiken ei riitä. Kun olisi pitänyt pysyä samanlaisena..

Vierailija kirjoitti:

Ylipaino on monelle arka paikka ja tuntuu turvalliselta kun sitä on kaikilla. Kun yksi porukasta alkaa elää terveellisesti, heikolla itsetunnolla varustetut näkevät laihduttajassa heijastuksen kaikesta mitä he itse eivät tee. Sisimmässä kouraisee ahdistus, katkeruus ja kateus kun tietää että tahtoisi itsekin saman lopputuloksen, muttei ole valmis näkemään vaivaa. Kaveri alkaakin yhtäkkiä tuntua petturilta ja mieleen tulvii ajatuksia siitä miten tämä varmaan luulee olevansa muita parempi kun panostaa terveyteensä. Alkaa piikittely ja vitsailu, jossa laihduttajasta yritetään tehdä vitsi ja samalla hakea muun porukan hyväksyntää.

Tällainen käytösmalli on melko tavallinen kaveriporukassa, jonka toimivuus perustuu sille että kaikki ovat yhtä epätäydellisiä. Porukan jäsenet (tai osa) saavat tyydytystä ja turvallisuuden tunnetta siitä ettei kukaan muukaan porukasta ponnistele minkäänlaisen menestyksen eteen.

Täydellinen vastaus.

Itse kun aikoinaan laihdutin reippaasti ja aloitin ns. Fitness elämäntyylin, niin minulta kysyttiin neuvoa kuinka laihduttaa. Saatoin sitten sanoa ystäville asiat liian suoraan ja kärkkäästi, että kun jättäisi ne kahvipullat syömättä ja arkiruoasta turhat lisukkeet kuten kastikkeet pois, niin saattaa muutama kilo lähteäkin.

He alkoivat lopulta vältellä seuraani, eivätkä pyydelleet enää esim. kahvittelemaan ulos.

Ehkäpä sitten häpesivät ottaa sen kermaleivoksen tms kylkeen, kun kokivat olevansa huonompia seurassani ja pelkäsivät, että arvostelen heitä, vaikka jännä kyllä itse neuvojani pyytelivät.

Ystäväni on nyt laihduttanut pari vuotta ja on KOKO SEN AJAN puhunut vain ja ainoastaan laihdutuksesta, liikunnasta, keloreista ja siinä sivussa haukkunut niitä "luusereita", jotka eivät saa läskejään karistettua. Tätä on semmoisen ihmisen, jolla ei ole ollut paino- eikä syömisongelmia, melko pitkäpiimäistä kuunnnella. 

Ja tosiaan, useimmiten juuri he, jotka ovat onnistuneet laihdutuskuurissaan, ovat tosi kärkkäitä ja ilkeitä kommentoimaan niitä läskimpiä.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni erosi. Lopetti sitten kun elämän.

Palkkasi pt.n , uusi ruokavalion. Kävi juttelemassa ja teki 10 askeleen suunnitelman,

Vuodessa laihtui lähes missin mittoihin, ja on pysynyt siinä.

Ja mitä me ystävät ajatellaan hänestä ?

Ollaan ylpeitä hänestä. Niin kuin ystävät ovat.

Hanki parempia ystäviä.

Just tämä. Millaisia "ystäviä" teillä oikein on? Kannattaako roikkua tuollaisissa kaveripiireissä, joissa ilkeillään ja piilokettuillaan toisille? Mitä järkeä?

Yhden asian jauhajat tosiaan ovat väsyttävää seuraa. Mua ei häiritse se että joku laihtuu ja alkaa urheilemaan, en ole kateellinen minua laihemmille tai kauniimmille ihmisille. Olen tyytyväinen elämääni ja itseeni. 

Olen aiemmin kärsinyt syömishäiriöstä, joten sellainen jatkuva läskeistä jauhaminen ja läskien kauhistelu, ulkonäön kommentointi jne. edelleen hieman särähtää korviin. Enkä myöskään halua esim. ruokalautasen ääressä kuulla juttuja toisten verir*puleista tai vessajutuista muutenkaan. Eikä mua ole koskaan viljat vaivanneet, en siis jaksa sitä "luin paria blogia, olen siis expertti"-tyyppien viljahöpötys. Tuntuu ettei edes kovat huumeet ole näiden ihmisten mielestä niin paha juttu kuin viljat.

Olen ollut tilanteessa, jossa nainen terveyssyistä (diabeteksen todella huono hoitotasapaino) kohteliaasti kieltäytyi ottamasta lounaskahvilassa leivosta, pullaa, munkkia, limsaa tms.

Seurueesa ollut toinen, lihava nainen loukkaantui tästä niin, että käveli tiskille, missä oli kulhossa pannukakkuannokseen tarkoitettua hilloa. Toi hillokulhon meidän pöytään ja löi sen lujaa pöytään diabeetikkonaisen eteen: "OTA EDES LUSIKALLINEN HILLOA!"

Silloin tajusin paitsi sokeririippuvuuden voiman myös kateuden voiman ja lihavien ihmisten itseinhosta kumpuava katkeruuden ja sadismin.

Kaverit ei kaikonnu sen takia, että olet laihtunut vaan sen takia ettet muusta puhukkaan. Tiedän monta tällaista keto keijua jotka muuttuvat fanaattisiksi laihduttajiksi ja oman elämän elämäntapavalmentajiksi ja se on todella raskasta kuunneltavaa.. joo joo olet laihtunut kiva juttu mut puhuttaisko välillä tai mielellään aina jostain muusta? Ketä kiinnostaa kenenkään kilot? Kaikkein hauskinta on kun laihimmillaan nämä paasaa kuinka elämä on niin ihmeellistä ja ihanaa kun on laiha ja jakavat vinkkejään koko ajan ja parin kk päästä kaikki kilot tuli takasin + 10kg ja suu meni suppuun. Todella rasittavaa kaiken kaikkiaan. 

N30

Vierailija kirjoitti:

”Kannustin toki ystäviänikin laihduttamaan, koska huomasin positiiviset vaikutukset itsessäni” tämä voi olla syynä riippuen siitä miten tuon teit. Jos ystävät kysyivät neuvoja tai ottivat itse aiheen esille, kannustus oli varmasti paikallaan ja ok. Mutta jos tyylisi oli painostava ja olet ”kannustanut” ylipainoisia ystäviäsi (se ylipaino on monelle todella herkkä asia eikä se johdu siitä, etteikö ihmiset yleensä tietäisi teorian tasolla mikä on terveellistä ja mikä ei) laihduttamaan heti kun olet itsekin niin tehnyt, voi se tehdä sinusta aika raskasta seuraa jota haluaa välttää.

Itselläni oli joskus ystävä, joka alkoi yhtäkkiä saarnaavaksi vegaaniksi ja oletti että koko muukin lähipiiri alkaa tietysti hänen ”kannustuksestaan” elää samalla tapaa siltä istumalta kun hänkin muuttui. Tuollaisten elämäntapoihin liittyvien muutosten täytyy lähteä ihmisestä itsestään, eikä siinä auta muiden painostus tai neuvominen jos ihminen ei itse ole muutoksille halukas ja vastaanottavainen. Tällainen mahdollisuus vain tuli mieleen.

Ei Suomessa saa olla positiivisuutta, minkään muotoista. Mätä tämä kansa on

Itsellä kaikki kaverit on hoikka ja olin aina se läski ystävä. Ruma, ei miesten mieleen, seksuaaliton olento ja vielä kerran läski.

Mutta mitä tapahtuikaan kun laihduin ja läskistä ystävästä tuleekin nätimpi?

Kateus ja inho. Onhan näitä kaveriporukoitakin, joissa joku on aika rumempi ja silloin se nostaa omaa itsetuntoa ja egoa. Mutta miten käy sitten kun se "rumin" ei olekaan enää ruma? Sitähän voi yhtäkkiä olla itse se lihavin, pullein ja löllerö. Se on uhka.

Samalla tapaa kaverit kaikkosi kun parannuin vuosien masennuksesta. Yhtäkkiä olinkin ärsyttävä ja rasittava kun uskalsin sanoa mielipiteitä ja aloin pitämään puoliani enkä ollut enää kynnysmatto, aloin nauttia elämästä. En ollut enää hiljaa ja sekös heitä harmitti

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tilanteessa, jossa nainen terveyssyistä (diabeteksen todella huono hoitotasapaino) kohteliaasti kieltäytyi ottamasta lounaskahvilassa leivosta, pullaa, munkkia, limsaa tms.

Seurueesa ollut toinen, lihava nainen loukkaantui tästä niin, että käveli tiskille, missä oli kulhossa pannukakkuannokseen tarkoitettua hilloa. Toi hillokulhon meidän pöytään ja löi sen lujaa pöytään diabeetikkonaisen eteen: "OTA EDES LUSIKALLINEN HILLOA!"

Silloin tajusin paitsi sokeririippuvuuden voiman myös kateuden voiman ja lihavien ihmisten itseinhosta kumpuava katkeruuden ja sadismin.

Sairasta...

Itse en välillä ota ruokaa ollenkaa jossain paikassa jos siinä on jotain mille olen allerginen tai jotain mikä pahentaa ajoittain oireilevaa ärtyvää suolta tai refluksia. Selittelen sitten että söin jo aiemmin, ei maistu tms. En jaksa joka kerta alkaa puhumaan useammasta ruoka-aineallergiastani joista yksi melko vakava. Mielummin puhun vaikka säästä tai mistä tahansa muusta, ei kiinnosta alkaa omia terveysasioita avaamaan joillekin puolitutuille. 

Useinhan lehdissäkin laihduttaneet kehuvat, kuinka voivat olla nyt omia itsejään, itsetunto on noussut ja ei tarvitse olla minkään lihavat on leppoisia naamion takana. Voi olla niinkin, että se 'oikea' ihminen, joka sieltä kuoriutuu onkin jotain ihan muuta, kuin mihin ystävät ovat tottuneet. Ikävä ja vittumainen ihminen. kai se on luonnollista, että tiet erkanevat siinä vaiheessa ilman mitään kateutta.

Itse keikun normaalipainon ja ylipainon välimaastossa, yleensä loman ja joulun jälkeen yli :D, en huomaa onko kaveri laihtunut vai lihonut kilon tai pari. Yksi ystäväni on puurtanut kyllä yli 30 kiloa pois viimeisen vuoden aikana ja hehkuu, jos sitä en huomioisi ja kehuisi, olisin aika paska ystävä.

Arvostan rehellisyyttä ja kykyä monipuoliseen keskusteluun, en jaksaisi kuunnella mitään kalorit sitä kalorit tätä jargonia tapaamisesta toiseen.

Hyvä provo tekstin epäkohdista päätellen. Mutta näin voi kuitenkin oikeasti käydä myös muiden saavutusten takia, vaikka niistä ei juurikaan puhuisi. Kaverissa aiheuttaa närää pelkkä se, että yritän itse syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän. Hänelle sopisi paremmin se, että ilmoittaisin makaavani koko illan sohvalla syöden pussin sipsiä ja litran kokista päälle. 

perustasalaiha kirjoitti:

Ystäväni on nyt laihduttanut pari vuotta ja on KOKO SEN AJAN puhunut vain ja ainoastaan laihdutuksesta, liikunnasta, keloreista ja siinä sivussa haukkunut niitä "luusereita", jotka eivät saa läskejään karistettua. Tätä on semmoisen ihmisen, jolla ei ole ollut paino- eikä syömisongelmia, melko pitkäpiimäistä kuunnnella. 

Ja tosiaan, useimmiten juuri he, jotka ovat onnistuneet laihdutuskuurissaan, ovat tosi kärkkäitä ja ilkeitä kommentoimaan niitä läskimpiä.

Olen sortunut itse samaan läskivihaan sen jälkeen kun rupesin ketogeeniselle ruokavaliolle ja tiputin kymmeniä kiloja. Miksi muut saavat herkutella ja minä en! Näköjään sitä voi läskeillekin olla kateellinen

Et siis osannut olla kehopositiivinen. Vihasit kehoasi ja aloitit pakkomielteisen muokkaamisen. Seuraavaksi etenet varmaankin plastiikkakirurgiaan, kun et kykene ilman sitä saavuttamaan täydellisyyttä. Ja kierre on valmis, eikä täydellisyys tapahdu koskaan.

Jankutat muille ihmisille laihdutuksesta etkä keksi, miksi jättivät? Ok. 0/0.

Oli ap trolli tai ei niin paljon näkyy olevan ihmisillä vastaavia kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ollut aina erittäin hoikka, joten ei, kateus ei ole syynä siihen etten jaksa laihduttajia.

En vaan jaksa MITÄÄN kommentteja omista ruokailuistani, en kauhisteluja, en kyselyjä, en mitään. Syön välillä esim. pizzan aamupalaksi, välillä en syö mitään, ja se kuuluu vain minulle.

En halua puhua ruoasta, en painosta, en karppauksesta, en mistään tuollaisesta, jos joku fokusoi paljon energiaa noihin asioihin, en halua olla tekemisissä, koska ei kiinnosta, enkä jaksa.

Joten siinä selitys ainakin omalta osaltani.

Aika erikoinen ajatusmaailma, että et salli ihmisen puhua hänen elämässään ajankohtaisista asioista. Ei tuo ole ystävyyttä. Ystävyyttä on se että omassa elämässä ajankohtaista asioista saa ja voi puhua vaikka ei ne nyt ystävää niin paljon kiinnostaisi. Luuletko sinä että kaikki sinun jutut aina kiinnostaa ystäviäsi niin paljon?

Miksei voi kuunnella, tsempata ja tukea ystävää laihdutuksessa? Jos ystävä kauhistelee pitsan kaloreita voi sanoa niin, tiedän että tässä on paljon kaloreita mutta minä en liho niin saan syödä. Ymmärrän että sinä laihduttajana et voi, olen pahoillani mutta mun aineenvaihdunta on tällainen” tms.

Ihmisillä on nykyään ystävyydestäkin ihan outo kuva. Kaikki on vaan välineitä. Halutaan säädellä mistä ystävä puhuu tai se ei ole ystävä. Halutaan typistää kaikki omaan malliin sopivaksi tai ei ollenkaan.

Eikö sinulla siis ole yhtään ylipainoista ystävää, vai etkö vaan sitten tukisi heitä jos he laihduttaisivat ja hankkiutuisit ystävyydestä eroon?

Merkittävästi ylipainoiselle laihdutus on iso projekti joka vaikuttaa myös identiteettiin..

Olen eri mutta tunnistan tästä kyllä itseni. Voin kertoa että mun kohdalla kyse on siitä että tuollainen puhe on törkeää, tungettelevaa, epäterveellistä ja vahingoittavaa. Se aiheuttaa syömishäiriöitä ja voi laukaista parantuneen syömishäiriön uudestaan, tai vaan ahdistaa helvetisti. Ei ole mun tehtäväni oman hyvinvointini kaupalla altistaa itseäni paskalle ollakseni "tukena".