En pysty jakamaan akateemisia onnistumisia duunarivanhempieni kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, tuttua. Vanhempani kommentoivat aina "hohhoijaa" jos edes yritän kertoa jotain ja äiti on kertonut naureskellen, ettei osaa edes kertoa mitä minä teen työkseni, muuta kuin tittelin ja ehkä että istun paljon palavereissa. (Jos yrittäisin kertoa, seuraisi näyttävää haukottelua.) En usko, että edes tietävät minkä alan hommia tarkalleen ottaen teen, koska eivät ole koskaan jaksaneet kuunnella niin pitkään.

Kyse ei ole siitä, että eivät pystyisi ymmärtämään, vaan jostain asennevammasta tai tuo on joku puolustusmekanismi tai jotain, en minä tiedä, enkä pysty ymmärtämään. Minä itse pidän kaikkea työtä arvokkaana ja etenkin arvostan vanhempieni ammatteja, tekevät kummatkin tärkeää työtä.

Minun äitini oli opettaja eikä tajunnut hölkäsen pöläystä opinnoistani. Kysyi varmaan puolen vuoden välein pääainettani oikein lapulle kirjoittaen ja väärin senkin. Oli tosin iäkäs.

Sama kuin puolison kanssa: yhdeltä ihmissuhteelta ei kannata odottaa kaikkea mahdollista. Avoin halveksunta tietenkin ikävää.

Vanhan ajan seminaarin käyneet opettajat olivat/ovat kieltämättä tosi yksinkertaista porukkaa. Kun heille selittää vaikka nykyisestä koulumaailmasta jotain, he ovat yleensä melko ymmällään.

Käsitän yksinkertaisuudella jotain muuta kuin sen, ettei ole tietoinen kaikesta mahdollisesta jopa omalla alallaan. Sehän on tietoa joka on hankittu jostain. En minäkään pärjäisi entisajan maatalousyhteiskunnassa kaikkine töineen ja tarvekalujen tekemisineen. Olisi heitetty suolle hyödyttömänä jo ensimmäisenä päivänä. Jonkun vieraan akateemisen alan sisällöstä en ymmärrä juuri mitään vaikka voin yleissivistyksellä jonkin verran päätellä. Toisaalta nykyään viisivuotiaat käyttävät kohta monia laitteita paremmin kuin itse teen. 

Tarkoitan tietynlaista näköalattomuutta ja vaihtoehdottomuutta, en mitään teknisiä valmiuksia. Osaavathan vanhatkin ihmiset käyttää tietokoneita.

Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.

Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä vanhempia. Minä ja mieheni   olemme duunareita ja lapset akateemisia. Oikein hyvin osaamme heidän kanssaan jutelle ja ymmärrämme kyllä mitä noin suunnilleen tekevät töikseen. Ja sen tarkemmin ei toisten töitä monesti tiedetäkään, ellei itse olla ihan samoissa hommissa.

Minun oma työ on terveydenhuollossa, kuntoutuspuolelle ja sekin näyttää suurimmalle osalle ihmisiä olevan ihan hebreaa. Ei lapsetkaan tarkalleen tiedä, mitä minä päivät pitkät töissä teen, niin ei kai minunkaan tarvitse prikulleen tietää mitä lapset töissään tekee, eivät hekään tarkkaan tiedä mitä minä teen.

Jos minä kertoisin ap:lle miten tyytyväinen olen siitä , että sain sen hemin pysymään pystyssä ihan omin apuinsa, niin tuskin se ap:lle paljoakaan merkkaisi. 

Jokaisella on töissä omat juttunsa, eikä niitä toisten töiden hienouksia aina ymmärretä, kun ollaan eri alalla. Aina ei ole kyse koulutustasoista.

Jos olet terveydenhuollossa, olet ilmeisesti käynyt kouluja ja sinulla on jokin tutkinto?

Minun vanhempani eivät ole käyneet kansakoulua kummempaa, ja ovat menneet siitä suoraan tehtaalle töihin. Mieheni vanhemmilla on pientila, eivätkä olleet koskaan palkkatöissäkään.

Tottakai minulla on tutkinto, mutta en ole edes ajatellut, että nykyajan nuorilla voisi olla vanhemmat, jotka eivät ole käyneet mitään kouluja peruskoulun lisäksi. 

Mutta ilmeisesti ap ei siten ihan nuori olekkaan ja hänen vanhemmillaan ei ole mitään koulutusta pakollisten lisäksi. 

Niin ja sitten kyseenalaistetaan koko luokkayhteiskuntaa. Kyllä meillä on paljon vanhempia tässä maassa, joiden koulut tyssäsivät peruskouluun. Eivätkä ole mitään eläkeläisikäisiä.

Heitä on usein koulutettu työn ohessa.

Mutta tuskin he silti esimerkiksi nykyistä peruskoulua läpäisisivät. Ja moni tekee aivan yksinkertaista työtä, jossa se koulutuskin on jotain perustasoa (esimerkiksi jonkin varasto-ohjelman käyttämistä).

80-luvun koululainen ei läpäisisi nykyistä peruskoulua, vaikka tukea on toki ihan eri tavalla kuin silloin.

Monet suoraan työelämään menneet ovat päättyneet pomoiksi, mm. omani joka aloitti ompelijana tehtaassa ja on nyt keskikokoisen kaupungin henkilöstöpäällikkö. Pian eläkeiässä, muttei ihan.

Mutta ei heistä kaikista ole pomoja tullut. On toki jopa näitä juoksupojasta vuorineuvokseksi -tarinoita, mutta ne ovat poikkeuksia.

Minun äiti on aina vähätellyt minua eikä häntä pätkääkään kiinnostanut opiskeluni eikä hän ikinä ole kannustanut mihinkään. Kun opiskelin, hän vihjail, että opintoni jäävät kesken ja kun valmistuin, hän yritti saada minut menemään koulutusta vastaamattomiin töihin.

Ja hän on itse yliopistotutkinnon suorittanut, työuransa asiantuntijatehtävissä tehnyt.

Ei vanhempien kateus lasta kohtaan tai muuten veemäinen luonne riipu koulutuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä vanhempia. Minä ja mieheni   olemme duunareita ja lapset akateemisia. Oikein hyvin osaamme heidän kanssaan jutelle ja ymmärrämme kyllä mitä noin suunnilleen tekevät töikseen. Ja sen tarkemmin ei toisten töitä monesti tiedetäkään, ellei itse olla ihan samoissa hommissa.

Minun oma työ on terveydenhuollossa, kuntoutuspuolelle ja sekin näyttää suurimmalle osalle ihmisiä olevan ihan hebreaa. Ei lapsetkaan tarkalleen tiedä, mitä minä päivät pitkät töissä teen, niin ei kai minunkaan tarvitse prikulleen tietää mitä lapset töissään tekee, eivät hekään tarkkaan tiedä mitä minä teen.

Jos minä kertoisin ap:lle miten tyytyväinen olen siitä , että sain sen hemin pysymään pystyssä ihan omin apuinsa, niin tuskin se ap:lle paljoakaan merkkaisi. 

Jokaisella on töissä omat juttunsa, eikä niitä toisten töiden hienouksia aina ymmärretä, kun ollaan eri alalla. Aina ei ole kyse koulutustasoista.

Jos olet terveydenhuollossa, olet ilmeisesti käynyt kouluja ja sinulla on jokin tutkinto?

Minun vanhempani eivät ole käyneet kansakoulua kummempaa, ja ovat menneet siitä suoraan tehtaalle töihin. Mieheni vanhemmilla on pientila, eivätkä olleet koskaan palkkatöissäkään.

Tottakai minulla on tutkinto, mutta en ole edes ajatellut, että nykyajan nuorilla voisi olla vanhemmat, jotka eivät ole käyneet mitään kouluja peruskoulun lisäksi. 

Mutta ilmeisesti ap ei siten ihan nuori olekkaan ja hänen vanhemmillaan ei ole mitään koulutusta pakollisten lisäksi. 

Niin ja sitten kyseenalaistetaan koko luokkayhteiskuntaa. Kyllä meillä on paljon vanhempia tässä maassa, joiden koulut tyssäsivät peruskouluun. Eivätkä ole mitään eläkeläisikäisiä.

Heitä on usein koulutettu työn ohessa.

Se on työssäoppimista, joka keskittyy tiettyyn alaan ja taitoon. Ei sillä tule yleissivistystä, eikä kokemusta opiskelusta yliopistossa, ei missään koulumaisessa järjestelmässä.

Mutta oikeastihan tässä tosiaan on kyse asenteesta, herravihasta, ja siksi heillä ottaa koville että omasta lapsesta on tullut vieras "herra".

Ongelma vaikuttais olevan enemmän se että ap toivoisi itseään kohdeltavan kuin jotain herraa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.

Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.

Eli kun äitisi teki noin, niin pitäisi perustella, miksi joku haluaa akateemisen koulutuksen? Hehe. Yksi syy voi olla ihan se, että sitten voi ryhtyä miksi tahansa. Mutta jos kouluttautuu pieneläinhoitajaksi, ei voi välillä tehdä akateemisia töitä. Näin kärjistetysti ilmaistuna.

Itse olen akateemisesti koulutettu, mutta töissä manager-tasolla teollisuudessa. Töissä vastaan mm. miljoonien budjetista. Tämä on mukavaa ja haastavaa siistiä toimistotyötä ja palkka erinomainen.

Vanhempani ja sisarukseni ovat duunari-tasolla.

Vanhempani ovat todella ylpeitä minusta ja esim. paikallisessa jaksavat yhä muistella 20v takasta koulutustani.

Sisaruksistaan löytyy myös sekä hoitajia, että kokki. 😁 Ja pidän työtäni heidän työtään kevyempänä. Siksi juuri kouluttauduinkin, että saisin helpon ja mielenkiintoisen työn, joka on niin kivaa, että se tuntuu lähinnä harrastukselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä vanhempia. Minä ja mieheni   olemme duunareita ja lapset akateemisia. Oikein hyvin osaamme heidän kanssaan jutelle ja ymmärrämme kyllä mitä noin suunnilleen tekevät töikseen. Ja sen tarkemmin ei toisten töitä monesti tiedetäkään, ellei itse olla ihan samoissa hommissa.

Minun oma työ on terveydenhuollossa, kuntoutuspuolelle ja sekin näyttää suurimmalle osalle ihmisiä olevan ihan hebreaa. Ei lapsetkaan tarkalleen tiedä, mitä minä päivät pitkät töissä teen, niin ei kai minunkaan tarvitse prikulleen tietää mitä lapset töissään tekee, eivät hekään tarkkaan tiedä mitä minä teen.

Jos minä kertoisin ap:lle miten tyytyväinen olen siitä , että sain sen hemin pysymään pystyssä ihan omin apuinsa, niin tuskin se ap:lle paljoakaan merkkaisi. 

Jokaisella on töissä omat juttunsa, eikä niitä toisten töiden hienouksia aina ymmärretä, kun ollaan eri alalla. Aina ei ole kyse koulutustasoista.

Jos olet terveydenhuollossa, olet ilmeisesti käynyt kouluja ja sinulla on jokin tutkinto?

Minun vanhempani eivät ole käyneet kansakoulua kummempaa, ja ovat menneet siitä suoraan tehtaalle töihin. Mieheni vanhemmilla on pientila, eivätkä olleet koskaan palkkatöissäkään.

Tottakai minulla on tutkinto, mutta en ole edes ajatellut, että nykyajan nuorilla voisi olla vanhemmat, jotka eivät ole käyneet mitään kouluja peruskoulun lisäksi. 

Mutta ilmeisesti ap ei siten ihan nuori olekkaan ja hänen vanhemmillaan ei ole mitään koulutusta pakollisten lisäksi. 

Niin ja sitten kyseenalaistetaan koko luokkayhteiskuntaa. Kyllä meillä on paljon vanhempia tässä maassa, joiden koulut tyssäsivät peruskouluun. Eivätkä ole mitään eläkeläisikäisiä.

Heitä on usein koulutettu työn ohessa.

Se on työssäoppimista, joka keskittyy tiettyyn alaan ja taitoon. Ei sillä tule yleissivistystä, eikä kokemusta opiskelusta yliopistossa, ei missään koulumaisessa järjestelmässä.

Mutta oikeastihan tässä tosiaan on kyse asenteesta, herravihasta, ja siksi heillä ottaa koville että omasta lapsesta on tullut vieras "herra".

Ongelma vaikuttais olevan enemmän se että ap toivoisi itseään kohdeltavan kuin jotain herraa.

Hän kai halusi arvostusta, kuten meistä jokainen, oli herra tai ei. Jos esimerkiksi rakastat puolisoasi, olet hänestä myös ylpeä. Lapsi kokee, etteivät vanhemmat rakasta häntä, jos he eivät osoita arvostusta ja ylpeyttä. Eikö se olekin aika surullista?

Osittain sama juttu. Kunnianhimottomat sukulaiset eivät ymmärrä kunnianhimoisia miehiä  Heidän mielestään alkoholi on hauskempaa. Itse olen kohta valmis diplomi-insinööri. On suvussakin kouluja käyneitä, mutta enemmistö on sellaista, jotka ovat 80-luvun nousukaudella saaneet töitä ilman koulutusta. Myöhemmällä iällä on alkoholisoiduttu. 

Vähättelyyn voi olla monta syytä. Jos perheen lapsista joku on vanhempien suosikki, mikään, minkä toiset sisarukset saavuttavat ei mene tämän yhden sisaruksen saavutusten yli. Ei, vaikka tämä suosikki olisikin epäonnistuja. Tämä asetelma voi myös tehdä muista sisaruksista ylisuoriutujia vanhempien hyväksynnän saamiseksi. Se on kuitenkin toivoton yritys.

Voi olla myös, että vanhemmat kokevat lapsen olevan heitä viisaampi ja parempi, ja koettavat väheksymisellään päästä tasoihin. Yksi selitys on tietysti se, että lapsi ei vaan ylpistyisi ja kuvittelisi itsestään liikoja. Sehän on suomalaisuuden ydin.

Olen sitä mieltä, että jokainen lastaan rakastava normaali vanhempi pystyy olemaan iloinen ja ylpeä lapsensa menestyksestä ja myös näyttämään sen. Koulutus- ja kokemustaustasta riippumatta pystyy keskustelemaankin ja olemaan kiinnostunut. Jos ei tähän kykene, vaan seuraa vähättelyä, niin jossainhan silloin mättää.

Oma lapseni on duunarivanhempien duunarilapsi. Tässä on pikku hiljaa alkanut avautua, mitä hän tekee työkseen. Koulutus on amiksesta, mutta ammattitaitoa hän on omaehtoisesti ja harrastuksensa kautta kehittänyt valtavasti ja edennyt ammatissaan.

Arvostan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.

Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.

Eli kun äitisi teki noin, niin pitäisi perustella, miksi joku haluaa akateemisen koulutuksen?

Ihmettelen, miksi joku kaipaa akateemiselle koulutukselle tunnustusta. Eivät motivoituneet ihmiset janoa hyväksyntää ulkopuolisilta. Heitä motivoi itse ala.

Esimerkiksi taiteilijat, mm. kirjailijat, elävät aivan uskomattoman vähällä rahalla vain siksi, että saisivat kirjoittaa. Juuri kukaan ei tiedä heistä tai tunnista heitä. He kirjoittavat silkasta sisäisestä kirjoittamisen pakosta.

Miksi johonkin ammattiin kouluttautunut ihminen tahtoo tunnustusta ammatistaan?

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.

Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.

Varmaan moni haluaa juuri rahaa, kun kotoa on lähdetty taskut tyhjinä. Rahaa kun tarvitaan asunnon hankkimiseen ja lasten kasvattamiseen. Jos on jotain erityistä lahjakkuuttakin, niin voi olla jopa kutsumusta. Omissa koulukavereissani oli matemaattisesti lahjakkaita, joista joku on nyt lääkäri ja joku on tutkija jne. On heillä varmaan ollut rankkaa, mutta mielestäni he ovat tehneet oikein, kun ovat käyttäneet lahjojaan. Olisi heistä varmasti tullut hyviä pieneläinhoitajiakin.

Ap:n vanhemmat on tolloja, ja ap:llä on huono itsetunto. Siinä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.

Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.

Varmaan moni haluaa juuri rahaa, kun kotoa on lähdetty taskut tyhjinä. Rahaa kun tarvitaan asunnon hankkimiseen ja lasten kasvattamiseen. Jos on jotain erityistä lahjakkuuttakin, niin voi olla jopa kutsumusta. Omissa koulukavereissani oli matemaattisesti lahjakkaita, joista joku on nyt lääkäri ja joku on tutkija jne. On heillä varmaan ollut rankkaa, mutta mielestäni he ovat tehneet oikein, kun ovat käyttäneet lahjojaan. Olisi heistä varmasti tullut hyviä pieneläinhoitajiakin.

En tunne ainuttakaan akateemista, joka olisi opiskellut pelkän rahan vuoksi. Useimmille akateemisille opiskelu on kiinnostuksesta lähtöisin ja oman kiinnostuksen sisäisestä kunnianhimosta. Halusta elää omanlaista elämää, vapaampaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.

Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.

Eli kun äitisi teki noin, niin pitäisi perustella, miksi joku haluaa akateemisen koulutuksen?

Ihmettelen, miksi joku kaipaa akateemiselle koulutukselle tunnustusta. Eivät motivoituneet ihmiset janoa hyväksyntää ulkopuolisilta. Heitä motivoi itse ala.

Esimerkiksi taiteilijat, mm. kirjailijat, elävät aivan uskomattoman vähällä rahalla vain siksi, että saisivat kirjoittaa. Juuri kukaan ei tiedä heistä tai tunnista heitä. He kirjoittavat silkasta sisäisestä kirjoittamisen pakosta.

Miksi johonkin ammattiin kouluttautunut ihminen tahtoo tunnustusta ammatistaan?

Kirjoittamisen ammattilaisena totean, että kyllä se myönteinen palaute lämmittää. Toki harva tietää tekemisistäni, mutta sitäkin enemmän ilahduttaa, jos koen olleeni hyödyksi tai iloksi. En usko, että kukaan kirjoittaja olisi niin itseriittoinen, ettei ottaisi kiitollisuudella vastaan huomiota. Kaikki sitä eivät saa joko ansaitusti tai muista syistä. Onneksi ihmisillä on yleensä muitakin rooleja kuin ammatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.

Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.

Eli kun äitisi teki noin, niin pitäisi perustella, miksi joku haluaa akateemisen koulutuksen?

Ihmettelen, miksi joku kaipaa akateemiselle koulutukselle tunnustusta. Eivät motivoituneet ihmiset janoa hyväksyntää ulkopuolisilta. Heitä motivoi itse ala.

Esimerkiksi taiteilijat, mm. kirjailijat, elävät aivan uskomattoman vähällä rahalla vain siksi, että saisivat kirjoittaa. Juuri kukaan ei tiedä heistä tai tunnista heitä. He kirjoittavat silkasta sisäisestä kirjoittamisen pakosta.

Miksi johonkin ammattiin kouluttautunut ihminen tahtoo tunnustusta ammatistaan?

Katsopa itsenäisyyspäivänä, uutisoidaanko, että joku tuhansista ansioituneista kieltäytyisi vastaanottamasta tunnustusta. Yleensä se kelpaa ihmisille asemasta ja saavutuksista riippumatta. Samalla tavalla kelpaa se ystävällinen taputus olalle, kun joku kiittää hyvästä työstä. Meidän pitäisi avata suumme ja osoittaa arvostusta ja rakkautta ennen kuin vasta sitten hautajaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.

Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.

Varmaan moni haluaa juuri rahaa, kun kotoa on lähdetty taskut tyhjinä. Rahaa kun tarvitaan asunnon hankkimiseen ja lasten kasvattamiseen. Jos on jotain erityistä lahjakkuuttakin, niin voi olla jopa kutsumusta. Omissa koulukavereissani oli matemaattisesti lahjakkaita, joista joku on nyt lääkäri ja joku on tutkija jne. On heillä varmaan ollut rankkaa, mutta mielestäni he ovat tehneet oikein, kun ovat käyttäneet lahjojaan. Olisi heistä varmasti tullut hyviä pieneläinhoitajiakin.

En tunne ainuttakaan akateemista, joka olisi opiskellut pelkän rahan vuoksi. Useimmille akateemisille opiskelu on kiinnostuksesta lähtöisin ja oman kiinnostuksen sisäisestä kunnianhimosta. Halusta elää omanlaista elämää, vapaampaa elämää.

Ei ole ainakaan minun tutkijanelämäni vapaata. Elän jatkuvassa taloudellisessa epävarmuudessa. Käytännössä pelkään, selviänkö tulevasta. Rahoituksen saan aina vain lyhyeksi pätkäksi. Silloin kun se myönnetään, pystyn hetken rentoutumaan, mutta sen jälkeen stressi taas alkaa jäytää.

Ei ole omistusasuntoa tai mitään muutakaan. Ei ole rahaa, saati vapautta.

Enkä totisesti ole ainoa. Tällaista se monilla meistä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä vanhempia. Minä ja mieheni   olemme duunareita ja lapset akateemisia. Oikein hyvin osaamme heidän kanssaan jutelle ja ymmärrämme kyllä mitä noin suunnilleen tekevät töikseen. Ja sen tarkemmin ei toisten töitä monesti tiedetäkään, ellei itse olla ihan samoissa hommissa.

Minun oma työ on terveydenhuollossa, kuntoutuspuolelle ja sekin näyttää suurimmalle osalle ihmisiä olevan ihan hebreaa. Ei lapsetkaan tarkalleen tiedä, mitä minä päivät pitkät töissä teen, niin ei kai minunkaan tarvitse prikulleen tietää mitä lapset töissään tekee, eivät hekään tarkkaan tiedä mitä minä teen.

Jos minä kertoisin ap:lle miten tyytyväinen olen siitä , että sain sen hemin pysymään pystyssä ihan omin apuinsa, niin tuskin se ap:lle paljoakaan merkkaisi. 

Jokaisella on töissä omat juttunsa, eikä niitä toisten töiden hienouksia aina ymmärretä, kun ollaan eri alalla. Aina ei ole kyse koulutustasoista.

Jos olet terveydenhuollossa, olet ilmeisesti käynyt kouluja ja sinulla on jokin tutkinto?

Minun vanhempani eivät ole käyneet kansakoulua kummempaa, ja ovat menneet siitä suoraan tehtaalle töihin. Mieheni vanhemmilla on pientila, eivätkä olleet koskaan palkkatöissäkään.

Tottakai minulla on tutkinto, mutta en ole edes ajatellut, että nykyajan nuorilla voisi olla vanhemmat, jotka eivät ole käyneet mitään kouluja peruskoulun lisäksi. 

Mutta ilmeisesti ap ei siten ihan nuori olekkaan ja hänen vanhemmillaan ei ole mitään koulutusta pakollisten lisäksi. 

Niin ja sitten kyseenalaistetaan koko luokkayhteiskuntaa. Kyllä meillä on paljon vanhempia tässä maassa, joiden koulut tyssäsivät peruskouluun. Eivätkä ole mitään eläkeläisikäisiä.

Heitä on usein koulutettu työn ohessa.

Se on työssäoppimista, joka keskittyy tiettyyn alaan ja taitoon. Ei sillä tule yleissivistystä, eikä kokemusta opiskelusta yliopistossa, ei missään koulumaisessa järjestelmässä.

Mutta oikeastihan tässä tosiaan on kyse asenteesta, herravihasta, ja siksi heillä ottaa koville että omasta lapsesta on tullut vieras "herra".

Ongelma vaikuttais olevan enemmän se että ap toivoisi itseään kohdeltavan kuin jotain herraa.

Hän kai halusi arvostusta, kuten meistä jokainen, oli herra tai ei. Jos esimerkiksi rakastat puolisoasi, olet hänestä myös ylpeä. Lapsi kokee, etteivät vanhemmat rakasta häntä, jos he eivät osoita arvostusta ja ylpeyttä. Eikö se olekin aika surullista?

Ap:n alkuperäiskirjoituksesta paistaa nimenomaan toive että arvostettaisiin se "akateemisuuden herruuden" perusteella eikä pelkästään ihmisenä, oli pointtini.

Jos vanhemmat on tyhmiä, ei kannata odottaa niiltä minkäänlaista arvostusta vaikka vääntäisi itsensä Elon Muskin ja Bill Gatesin ja kuuden professorin yhdistelmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.

Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.

Eli kun äitisi teki noin, niin pitäisi perustella, miksi joku haluaa akateemisen koulutuksen?

Ihmettelen, miksi joku kaipaa akateemiselle koulutukselle tunnustusta. Eivät motivoituneet ihmiset janoa hyväksyntää ulkopuolisilta. Heitä motivoi itse ala.

Esimerkiksi taiteilijat, mm. kirjailijat, elävät aivan uskomattoman vähällä rahalla vain siksi, että saisivat kirjoittaa. Juuri kukaan ei tiedä heistä tai tunnista heitä. He kirjoittavat silkasta sisäisestä kirjoittamisen pakosta.

Miksi johonkin ammattiin kouluttautunut ihminen tahtoo tunnustusta ammatistaan?

Katsopa itsenäisyyspäivänä, uutisoidaanko, että joku tuhansista ansioituneista kieltäytyisi vastaanottamasta tunnustusta. Yleensä se kelpaa ihmisille asemasta ja saavutuksista riippumatta. Samalla tavalla kelpaa se ystävällinen taputus olalle, kun joku kiittää hyvästä työstä. Meidän pitäisi avata suumme ja osoittaa arvostusta ja rakkautta ennen kuin vasta sitten hautajaisissa.

Mutta näistä palkituista kaikki eivät ole jotain akateemisia! Ja olen alkanut vihata sanaa akateeminen, muuten, tämän palstan takia.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n vanhemmat on tolloja, ja ap:llä on huono itsetunto. Siinä kaikki.

Ja noilla kahdella asialla voi olla jonkinlainen yhteys.