Lue keskustelun säännöt.
Elintason lasku avioeron jälkeen ollut JÄRKYTYS!!
09.11.2019 |
Jälleen heti aamusta ahdistaa asia, joten pakko yrittää avautua. Toivottavasti joku samassa tilanteessa ollut osaisi kommentoida ja/tai auttaa.
Eli asiani lyhyesti on seuraava: erosin vuosi takaperin muutaman vuoden harkinnan jälkeen. Lapset (2) kohta yläkouluiässä. Itse olen keskipalkkainen (opettaja) ja ex-mies IT-alalla. Eli tulo- ja varallisuuserot muutenkin meillä olivat suuret. Jo naimisiin mennessä oli selvää, että teemme avioehdon.
En koskaan olisi arvannut, millainen vaikutus elintasoon avioerolla on ja nyt tämän asian hyväksyminen ottaa todella koville. Tuntuu kuin olisin tippunut kokonaan yhden sosiaaliluokan alaspäin. Ja faktisesti varmaan olenkin. Iso paritaloasunto Pohjois-Helsingissä vaihtui kerrostalokolmioon Itä-Helsingissä ja silti asumiskustannukset ovat aiempaa suuremmat. Rahaa kaikkeen kivaan on todella paljon vähemmän ja koko ajan saa olla laskemassa. Selvää on se, että matkat, joita perheenä teimme on osaltani historiaa. Hyvää on toki se, että ex-mies on varakas ja haluaa lapsille tarjota entisenlaisen elintason, mutta itselle tilanne tekee kyllä kipeää. Huomaan jopa häpeäväni tilannettani ja masentaa kyllä todella paljon. Sekin hävettää, että tällä tiedolla en kyllä varmasti olisi eronnut, vaikka suhde ei kovin kummoinen ollutkaan enää viime vuosina.
Miten muut olette selvinneet vastaavassa tilanteessa? Varmasti kuitenkin meitä on paljon erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla, jossa asumiskustannukset on aivan tolkuttomat.
Kommentit (331)
Mä valitsin tarkoituksella varakkaan miehen. Opiskelin tekniikkaa amk:ssa (taktiikkaa tämäkin, en oikeasti pitänyt alasta) ja pääsin lopulta työpaikkaan, jossa kaikki kollegat olivat hyväpalkkaisia. Tunnustan: viettelin kollegani, ja hyvin nopeasti ostimme jo oman yhteisen asunnon, hankimme lapset, komean auton ja jättäydyin kotirouvaksi, joka oli ollut unelmani pikkutytöstä asti. Viime vuonna meille valmistui ensimmäinen oma okt. Enhän minä suoraan sanottuna pidä mieheni ulkonäöstä ja persoonasta, mutta raha ratkaisee ja se että saan toteuttaa suurinta unelmaani eli äitiyttä huoletta.
Ja tämä ei ole provo. Jos perheessä on lapsia ja miehellä hyvä palkka, kannattaa ehdottomasti pysyä yhdessä. Varakas perhe on lapselle vakaampi kasvuympäristö mitä köyhä. Raha tuo onnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kyllä mahdottoman empaattista porukkaa.
Joo. Itseaiheutettu ongelma. Ei empatiaa täältä.
Ja olen itse pitänyt sen verran varani ettei elintasoni muutu juuri mihinkään jos ero tulisi yllättäenkin.
Yritä ottaa ottaa "uusi sivu, mielenkiintoinen tulevaisuus"-asenteella. Suunnittele jo nyt miltä elämä näyttää kun lapset aikuistuvat.
Hyvä että erosit, kaikille parempi ettei ketään ahdista.
Vierailija kirjoitti:
Miten sitä voi tarkalla tasolla laskea, että miten rahat riittää eron jälkeen? Kommenteistä päätellen se on helppoa ja yksinkertaista. Eron jälkeisen asumuksen kustannus ja auto tietysti oman tulotason mukaan. Netti, puhelinlasku, sähkölasku, bensakulut ovat suhtkoht ennakoitavissa. Mistä tiedän millaiseen sopimukseen huoltajuudesta pääsemme? Miten lasten kulut jaetaan? Miten jaamme yhteisen kodin tavarat? Mitä uutta pitää ostaa ja mitä saan pitää? Millaiseksi ruokakulut asettuu?
Uudet huonekalut ostetaan vain kerran ja niitä ei kaikkia tarvitse ostaa kerralla. Minä sain ihan hyvin kaupan kassan palkasta ostettua sohvan, sängyt ja keittiön pöydän.
Huoltajuuden ei tarvitse vaikuttaa asiaan millään tavalla, jos ajatellaan, että elareiden varaan ei sitä elämistä lasketa. Lapsien kulut eivät erotessa juurikaan muutu. Ihan samaan tahtiin menee vaatetta ja muuta. Kulut tottakai puoliksi, eihän niissä ole mitään miettimistä. Ruokakulutkin pystyy melko helposti arvioimaan. Kai sentään tiedät, paljonko teillä menee nyt ruokakauppaan rahaa?
Eihän sitä sentin tarkkuudella voi laskeakaan, mutta eihän sitä yhdessä ollessakaan voi tarkkaan tietää. Kuulostaa kyllä melko oudolta, ettei aikuinen ihminen osaa laskea, paljonko asioihin menee kuukaudessa rahaa, kun ne kulut kuitenkin muodostuvat samoista asioista kuin ennenkin.
Heh, itse aloitin vuokralla tyhjästä asunnosta kun erossa meni kaikki. Yksin jäin myös lapsen kanssa, nyt meillä alkaa viiden vuoden jälkeen olemaan jopa keittiön pöytä sekä sohva ! Kaikki siis alusta aloitettu vastasyntyneen kanssa kahdestaan. Pumpulista kun putoaa asfaltille niin joskus voi tulla pipi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman kyseenalaista, että eronneita naisia usutetaan täällä hakemaan asumistukea vaikka tilille juoksee jo palkka, korotetut lapsilisät ja elarit. Tarkoitus kuitenkin on, että kulutus sovitetaan omiin tuloihin. Tai sitten ei erota jos halutaan korkeampi elintaso. Ei kestävä yhteiskunta voi perustua siihen, että joillekin maksetaan jatkuvasti jotain ylimääräistä tukea toisten verorahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Hieman kyseenalaista, että eronneita naisia usutetaan täällä hakemaan asumistukea vaikka tilille juoksee jo palkka, korotetut lapsilisät ja elarit. Tarkoitus kuitenkin on, että kulutus sovitetaan omiin tuloihin. Tai sitten ei erota jos halutaan korkeampi elintaso. Ei kestävä yhteiskunta voi perustua siihen, että joillekin maksetaan jatkuvasti jotain ylimääräistä tukea toisten verorahoilla.
En tiedä, ketä tässä on usutettu, mutta en ymmärrä, mitä väärää siinä on, että olen hakenut asumistukea. Juu, lapsilisät tulevat minun tililleni, mutta elareita en saa senttiäkään, koska meillä on vuoroviikot. Ei se minun syyni ole, että tuloni ovat niin pienet, että olen oikeutettu asumistukeen. Ei sitä asumistukeakaan kovin isoilla tuloilla edes saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
miten me muutt ollaan selviydytty? voi voi. Kuule, ei olla tehty lapsia, eikä olla erottu sen jälkeen. Eikä olla hankittu opettajan ammattia jos köyhäily ei pääkaupunkiseudulla kiinnosta. Anna lastesi asua isällään jos on noin surkeaa siellä Kontulassa. Hanki parempi työ.
Ihana mikä empatian määrä susta huokuu
Vierailija kirjoitti:
Hieman kyseenalaista, että eronneita naisia usutetaan täällä hakemaan asumistukea vaikka tilille juoksee jo palkka, korotetut lapsilisät ja elarit. Tarkoitus kuitenkin on, että kulutus sovitetaan omiin tuloihin. Tai sitten ei erota jos halutaan korkeampi elintaso. Ei kestävä yhteiskunta voi perustua siihen, että joillekin maksetaan jatkuvasti jotain ylimääräistä tukea toisten verorahoilla.
Ei asumistukea tai muutakaan tukea saa jos palkka ylittää tietyn rajan. Itsekään en saisi vaikka se siinä rajoilla olisi. Siksi en eroakaan. Pakko myöntää, mutta olen materialistinen ja rakastan kaikkea mitä meillä on. Hevillä en näistä luopuisi. Olen kikkaillut, kuten joku tuolla edellä, samalla tavalla saavuttaakseni tietyn elintason.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harkitsen avioeroa vakavasti. Olen meistä parempi tuloinen, mutta silti rahallisesti pärjääminen huolestuttaa. Omistusasunnosta muutto vuokra-asuntoon ja ajatus siitä että äiti nukkuu olohuoneessa, jotta lapsi saa oman huoneen. En ole yhtään rahan perään ja riittää että pärjätään (myös mieheni eron jälkeen), silti muutos jännittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi, kun vanhemmat erosivat ja tuli tipahdus lähemmäs 100 000 euron vuosituloista toimeentulotuelle. Elareiden ja osituksen saamiseen meni vuosikausia. Elämänlaatu parani kuitenkin moninkertaisesti, sillä perheväkivalta loppui. Ainut asia, joka järkytti, oli se, miten ihmiset suhtautui. Yhdessä yössä musta tuli sossupummi ja pohjasakkaa. Sain kuulla, miten musta ei tuu mitään ja jään vaan kotiin enkä mene ikinä töihin tai opiskelemaan. Hienoa kannustusta.
No miten sulle sitten kävi?
Ihan hyvin. Korkeakoulututkinto on vähää vaille valmis. Muutenkin elämä on ihan mallillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni tuttu nainen on eron jälkeen samassa tilanteessa. Uusi iso citymaasturi tai tila-auto on vaihtunut vanhaan Toyotaan tms. Ja tasa-arvon nimissä onhann niitä myös miespuolisiakin, joilla on samaa ongelmaa. Kaikki ovat kuitenkin onnellisempia, kuin pa*kassa parisuhteessaan. Miksi rahan ja matkustamisen pitää olla pääasia, jos elämässä on kaikki muuten hyvin? Eikö terveys, onnellisuus ja hyvä elämä merkitse mitään?
Mä olen vähän samanlaisessa tilanteessa nyt, toivottavasti väliaikaisesti. En ole eronnut samapalkkaisesta puolisostani, mutta ostin (lainaa vähän yli puolet) lapsille asuttavaksi asunnon opiskelupaikkakunnaltaan. Ajattelin silloin, että pakkohan mulla on olla varaa, sillä jos puoliso heittäisi minut pihalle, pakko olisi silloinkin pärjätä.
Mutta kyllä sen selkeesti huomaa, että tarkemmin on hankintansa katsottava nyt kuin aiemmin. Ja tilin saldoa seurattava. Puolison kanssa molemmilla omat rahat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuttelee vaan. Rahan takia ei pidä olla yhdessä. Muuttaisin muuten muualle, mutta lapsilla oltava lyhyt matka isälle. Kun lapset isompia, muutto halvemmalle paikkakunnalle.
Miksi? Sehän on isän ongelma miten hakee lapset luokseen.
Onhan se varmasti lapsillekin kivaa viettää puoli vuorokautta per viikonloppu autossa istuen.
Toivottavasti kukaan ei ikinä joudu lapseksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 5-kymppinen nainen ja asun yksin, eikä ole huollettavia. Bruttopalkkani on 3900 euroa. Se on täysin totta, että elintasoni on paljon vaatimattomampi kuin parisuhteessa olevilla kavereillani. Toisaalta minulta ei puutu mitään muuta kuin se luksus ja huoleton rahankäyttö. Ja onhan tämä varmasti tylsää elämää, niin tututut rouvasihmiset sanovat, että uusi käsilaukku, kylpylälomat, juhlat, ripsihuollot, laadukas shampanja ja illalliset ovat heille henkireikiä tylsästä arjesta.
Vaatekaappini sisältö on paljon tylsempi ja niukempi kuin heillä, kenkiä on ehkä noin viidesosa heihin verrattuna, en harrasta sisustusta tai Thaimaan lomia. Kampaajalla käyn usein, mutta en osta joka kaudeksi uutta vaatetta. Teen itse ruokaa ja harrastukseni ovat kansalaisopiston jumpat, lenkkeily, kirjasto ja uimahalli.
Kerran vuodessa käyn viikon verran patikoimassa jossain päin Eurooppaa ja ehkä viikonloppureissuna joku kaupunkiloma, jos löytyy edulliset lennot ja majoitus. Asuntolainaa on alle vuosi jäljellä, ja sitten minulla on joka kuukausi 600 euroa enemmän käytettävissä eli sitten alan säästää remonttiin ja laitan osan sukanvarteen.
Kuulostaa ihan kamalan masentavalta elämäntavalta..säästät, pääset eläkkeelle ja saatat sairastua ja siinä meni se sun elämä säästämiseen. Koska aiot elää.? Mun mielestä yhden hengen taloudessa 3900€ bruttotuloilla ei tarvitsev hirveästi nuukailla mutta jotkut ihmiset eivät vaan osaa nauttia elämästä vaan säästää ja ahnehtii.
Ootko tosissasi? Eihän tuossa nuukailla ja harrastuksiakin on. Mitä se eläminen sun mielestä on? Kuluttamista ja velaksi elämistä?
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vähän samanlaisessa tilanteessa nyt, toivottavasti väliaikaisesti. En ole eronnut samapalkkaisesta puolisostani, mutta ostin (lainaa vähän yli puolet) lapsille asuttavaksi asunnon opiskelupaikkakunnaltaan. Ajattelin silloin, että pakkohan mulla on olla varaa, sillä jos puoliso heittäisi minut pihalle, pakko olisi silloinkin pärjätä.
Mutta kyllä sen selkeesti huomaa, että tarkemmin on hankintansa katsottava nyt kuin aiemmin. Ja tilin saldoa seurattava. Puolison kanssa molemmilla omat rahat.
Asunto opiskelijakaupungissa hyvällä paikalla on ihan hieno säästöpossu.
Vierailija kirjoitti:
Mä valitsin tarkoituksella varakkaan miehen. Opiskelin tekniikkaa amk:ssa (taktiikkaa tämäkin, en oikeasti pitänyt alasta) ja pääsin lopulta työpaikkaan, jossa kaikki kollegat olivat hyväpalkkaisia. Tunnustan: viettelin kollegani, ja hyvin nopeasti ostimme jo oman yhteisen asunnon, hankimme lapset, komean auton ja jättäydyin kotirouvaksi, joka oli ollut unelmani pikkutytöstä asti. Viime vuonna meille valmistui ensimmäinen oma okt. Enhän minä suoraan sanottuna pidä mieheni ulkonäöstä ja persoonasta, mutta raha ratkaisee ja se että saan toteuttaa suurinta unelmaani eli äitiyttä huoletta.
Ja tämä ei ole provo. Jos perheessä on lapsia ja miehellä hyvä palkka, kannattaa ehdottomasti pysyä yhdessä. Varakas perhe on lapselle vakaampi kasvuympäristö mitä köyhä. Raha tuo onnen.
Onko sulla ihan oikeesti kivaa? Vietät suurimman osan elämää ihmisen kanssa josta et tykkää? Oisin mielummin tynnyrissä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Hieman kyseenalaista, että eronneita naisia usutetaan täällä hakemaan asumistukea vaikka tilille juoksee jo palkka, korotetut lapsilisät ja elarit. Tarkoitus kuitenkin on, että kulutus sovitetaan omiin tuloihin. Tai sitten ei erota jos halutaan korkeampi elintaso. Ei kestävä yhteiskunta voi perustua siihen, että joillekin maksetaan jatkuvasti jotain ylimääräistä tukea toisten verorahoilla.
Johtuu siitä että tällä palstalla pyörii enemmän niitä tukien saajia kuin hyviä veronmaksajia. Itse olen sitä mieltä että hyvä vaan jos on jotkut (tiukat) tulorajat, joku kohtuus sentään on oltava ettei heti olla yhteiskunnan pussilla kun elintaso vähän laskee.
Vierailija kirjoitti:
Mä valitsin tarkoituksella varakkaan miehen. Opiskelin tekniikkaa amk:ssa (taktiikkaa tämäkin, en oikeasti pitänyt alasta) ja pääsin lopulta työpaikkaan, jossa kaikki kollegat olivat hyväpalkkaisia. Tunnustan: viettelin kollegani, ja hyvin nopeasti ostimme jo oman yhteisen asunnon, hankimme lapset, komean auton ja jättäydyin kotirouvaksi, joka oli ollut unelmani pikkutytöstä asti. Viime vuonna meille valmistui ensimmäinen oma okt. Enhän minä suoraan sanottuna pidä mieheni ulkonäöstä ja persoonasta, mutta raha ratkaisee ja se että saan toteuttaa suurinta unelmaani eli äitiyttä huoletta.
Ja tämä ei ole provo. Jos perheessä on lapsia ja miehellä hyvä palkka, kannattaa ehdottomasti pysyä yhdessä. Varakas perhe on lapselle vakaampi kasvuympäristö mitä köyhä. Raha tuo onnen.
Miten aiot kestää miestäsi sitten, kun lapsesi muuttavat pois kotoa? Raha ei tuo rakkautta ja lapsesikin ovat varmasti sen huomanneet.
Ruotsissa saa neuvoja aiheesta: Kuinka minulla on varaa erota.