Elintason lasku avioeron jälkeen ollut JÄRKYTYS!!

Vierailija kirjoitti:

Mä valitsin tarkoituksella varakkaan miehen. Opiskelin tekniikkaa amk:ssa (taktiikkaa tämäkin, en oikeasti pitänyt alasta) ja pääsin lopulta työpaikkaan, jossa kaikki kollegat olivat hyväpalkkaisia. Tunnustan: viettelin kollegani, ja hyvin nopeasti ostimme jo oman yhteisen asunnon, hankimme lapset, komean auton ja jättäydyin kotirouvaksi, joka oli ollut unelmani pikkutytöstä asti. Viime vuonna meille valmistui ensimmäinen oma okt. Enhän minä suoraan sanottuna pidä mieheni ulkonäöstä ja persoonasta, mutta raha ratkaisee ja se että saan toteuttaa suurinta unelmaani eli äitiyttä huoletta.

Ja tämä ei ole provo. Jos perheessä on lapsia ja miehellä hyvä palkka, kannattaa ehdottomasti pysyä yhdessä. Varakas perhe on lapselle vakaampi kasvuympäristö mitä köyhä. Raha tuo onnen.

Ymmärrän hyvin. Minä menin naimisiin opiskelukaverin kanssa, jonka ennakoin pääsevän pitkälle. Pidin kyllä hänen seurastaan ja seksikin on hyvää, mutta suurta rakastumista en koskaan kokenut. Olen erittäin tyytyväinen valintaani. Nyt 35-vuotiaana hän tienaa 15 000€/kk, joten voimme matkustaa ja asua aivan kuten huvittaa. Oma palkkani on hieman reilut 4000€/kk, mutta sen voin käyttää melkeinpä pelkästään omiin sijoituksiini ja menoihini. Olen kuitenkin harkinnut kotirouvaksi jäämistä. Avioehtoa meillä ei ole, joten avioeron tullessakaan en jäisi puille paljaille.

Tykkään elämästämme erittäin paljon.

Olen ollut yli 10 vuotta naimisissa miehen kanssa joka tienaa hyvin, hyvin paljon. En missään nimessä voi kotirouvana elää ilman että saan itselleni siitä myös omaa rahaa. Niinpä olen joka kuukausi pistänyt meidän yhteiseltä tililtä pari tonnia omalle tililleni ja mieheni tietää sen. Jos eroamme sen lisäksi saan puolet sen hetkisestä omaisuudesta sekä elatuksen niin kauan kuin lapset asuvat luonani ja oma tilini ei yhteiseen omaisuuteen kuulu ja siitä on mustaa valkoisella. En tosin voi kuvitellakaan että eroaisimme. Olimme yli kolmikymppisiä yhteen mennessämme. Nyt jo viittäkymppiä lähestytään. Itseni olen pitänyt kuosissa ja kunnossa. Mies on pikkuisen pullahtanut ja laiskistunut mutta edelleen mukava oma itsensä ja ihana isä lapsilleen. Ei jaksa enää mennä ja riekkua missään. Sanoikin kun kosi että on huolehtinut siitä että on tarpeeksi saanut mennä ja kokeilla ennen naimisiin menoa ja perheen perustamista. 

Oma tili minulla on siksi että voin käyttää tai olla käyttämättä sitä ihan kuten haluan mutta sen perimmäinen tarkoitus on että jos miehelle sattuu jotain niin minulla on esteetön pääsy rahoihin poikkeustilanteessa. Ero on myös poikkeustilanne. 

Jokainen hoitaa asiansa omien resurssien mukaan. Mielestäni ei ole kovin älykästä hoitaa asioitaan niin että eron tullen köyhtyy niin paljon että joutuu elämään ihan eritasoista elämää kuin mihin on tottunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieman kyseenalaista, että eronneita naisia usutetaan täällä hakemaan asumistukea vaikka tilille juoksee jo palkka, korotetut lapsilisät ja elarit. Tarkoitus kuitenkin on, että kulutus sovitetaan omiin tuloihin. Tai sitten ei erota jos halutaan korkeampi elintaso. Ei kestävä yhteiskunta voi perustua siihen, että joillekin maksetaan jatkuvasti jotain ylimääräistä tukea toisten verorahoilla.

Johtuu siitä että tällä palstalla pyörii enemmän niitä tukien saajia kuin hyviä veronmaksajia. Itse olen sitä mieltä että hyvä vaan jos on jotkut (tiukat) tulorajat, joku kohtuus sentään on oltava ettei heti olla yhteiskunnan pussilla kun elintaso vähän laskee.

Mikä ihmeen mielipidekysymys tämä on? Tuet ovat pienituloisille, tottakai niissä on rajat. Keitä ovat nämä ihmiset, jotka kuvittelevat, että tuet juoksevat kenelle tahansa, kunhan vain hoksaa hakea? 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yli 10 vuotta naimisissa miehen kanssa joka tienaa hyvin, hyvin paljon. En missään nimessä voi kotirouvana elää ilman että saan itselleni siitä myös omaa rahaa. Niinpä olen joka kuukausi pistänyt meidän yhteiseltä tililtä pari tonnia omalle tililleni ja mieheni tietää sen. Jos eroamme sen lisäksi saan puolet sen hetkisestä omaisuudesta sekä elatuksen niin kauan kuin lapset asuvat luonani ja oma tilini ei yhteiseen omaisuuteen kuulu ja siitä on mustaa valkoisella. En tosin voi kuvitellakaan että eroaisimme. Olimme yli kolmikymppisiä yhteen mennessämme. Nyt jo viittäkymppiä lähestytään. Itseni olen pitänyt kuosissa ja kunnossa. Mies on pikkuisen pullahtanut ja laiskistunut mutta edelleen mukava oma itsensä ja ihana isä lapsilleen. Ei jaksa enää mennä ja riekkua missään. Sanoikin kun kosi että on huolehtinut siitä että on tarpeeksi saanut mennä ja kokeilla ennen naimisiin menoa ja perheen perustamista. 

Oma tili minulla on siksi että voin käyttää tai olla käyttämättä sitä ihan kuten haluan mutta sen perimmäinen tarkoitus on että jos miehelle sattuu jotain niin minulla on esteetön pääsy rahoihin poikkeustilanteessa. Ero on myös poikkeustilanne. 

Jokainen hoitaa asiansa omien resurssien mukaan. Mielestäni ei ole kovin älykästä hoitaa asioitaan niin että eron tullen köyhtyy niin paljon että joutuu elämään ihan eritasoista elämää kuin mihin on tottunut. 

Siis elät kotirouvana ja saat siitä vielä omaa rahaa? Pelkästään siitä, että olet pitänyt itsesi kuosissa ja kunnossa? Okei, kukin tienaa sillä, mihin kykenee. Siinä poikkeustilanteessa saattaa vain muodostua ongelmaksi, jos niitä eläketuloja ja minkäänlaista työkokemusta viimeiseltä 10 vuodelta ei ole. Vaikka miten olisit laittanut tilille omaa rahaa, voipi romahtaa melko lujaa, kun mistään ei enää tule rahaa. 

Varakkaampi osapuoli joutuu maksamaan tasinkoa vaikka olisi avioehto. Lapsista saa elarit. Onko ne miehen tulojen mukaan vai sovittu tyyliin 150 euroa per lapsi eli alakanttiin.

Vierailija kirjoitti:

Mä valitsin tarkoituksella varakkaan miehen. Opiskelin tekniikkaa amk:ssa (taktiikkaa tämäkin, en oikeasti pitänyt alasta) ja pääsin lopulta työpaikkaan, jossa kaikki kollegat olivat hyväpalkkaisia. Tunnustan: viettelin kollegani, ja hyvin nopeasti ostimme jo oman yhteisen asunnon, hankimme lapset, komean auton ja jättäydyin kotirouvaksi, joka oli ollut unelmani pikkutytöstä asti. Viime vuonna meille valmistui ensimmäinen oma okt. Enhän minä suoraan sanottuna pidä mieheni ulkonäöstä ja persoonasta, mutta raha ratkaisee ja se että saan toteuttaa suurinta unelmaani eli äitiyttä huoletta.

Ja tämä ei ole provo. Jos perheessä on lapsia ja miehellä hyvä palkka, kannattaa ehdottomasti pysyä yhdessä. Varakas perhe on lapselle vakaampi kasvuympäristö mitä köyhä. Raha tuo onnen.

oletko oikeasti onnellinen? Miten sinä voit? Se on ideaali että perhe pysyy kasassa muttei hinnalla millä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattele positiivisesti. Sait vuosikausia nauttia elintasosta, johon itselläsi ei olisi ollut koskaan varaa. Nyt elät sitä elintasoa, johon sinulla on varaa. 

Useiden idioottimaisten kommenttien (miksi muuten teette noin???) joukossa tämä kolahti kovasti. Ehkä itselle ehti tulla 15 vuoden aikana ns. "vauhtisokeus" ja sitä tottui paljon parempaan elintasoon kuin itsellä olisi ollut varaa ja sitä tuli pidettyä itsestäänselvyytenä. Nyt esim. jo arkiset asiat kuten isot laadukkaat ruokaostokset viikonlopun kalleista viineistä puhumattakaan tuntuu kuin unelta. Vaikka opettajan työssä toki näen paljon vähäosaisia ihmisiä ja tiedän ettei tämä ihmisarvo nyt rahasta saa olla kiinni niin pakko myöntää, että tuollaisista mukavuuksista luopuminen ei ole ollut helppoa.

Mä ymmärrän sua ihan hyvin. 15 vuotta on pitkä aika tottua asioihin ja alkaa pitää niitä itsestäänselvyyksinä. Mä en tarvinnut kuin pari vuotta. Olin jo yksinhuoltaja, mutta vaihdoin matalapalkka-alalta hyvin palkatulle alalle. Iski tosiaan "vauhtisokeus" ja nostin elintasoni korkeaksi. Sitten tuli järki päähän ja ajattelin, että ei tämä välttämättä kestä ikuisesti. Riittää, että menetän työkykyni. Laskin elintasoni takaisin järkeväksi. Mulla olisi edelleenkin varaa ostaa kalliita viinejä joka viikonloppu, mutta en osta. Mulla olisi edelleenkin varaa matkustella paljon, mutta matkustelen aika vähän. 

Voi pojat, sinusta minä pidän! Olen itse mies ja varaa olisi vaikka mihin, mutta kaiken laitan säästöön ja elän kuin leipäjonossa käyvä köyhä. Koskaan en syö ulkona, tai käyta alkoholia, tai käy matkoilla. Yleensäkään en käytä rahaa mihinkään ja olen hyvin onnellinen kun tiedän, että minulla on sijoituksissa yli puoli miljoonaa ja kokoajan tulee lisää, koska minulla on niin hyvät tulot. Kulutus ei tee minua onnelliseksi, vaan se että omaisuuteni kasvaa sijoituksieni myötä. Lapseni perii minulta aikoinaan ison omaisuuden. Olen laskenut, että kun kuolen 80-90 vuotiaana, niin omaisuuteni on vähintään 5 miljoonaa. Mitä enemmän pystyn pihistelemään, niin sitä onnellisempi olen, kaikki päiväni menee miettiessä että mistä saan ylimääräistä säästöön! Se on minulle se elämän suola ja asia joka tekee onnelliseksi. Miksi kerskakulutus saisi minut onnelliseksi? Minulla on turvattu tulevaisuus, eikä huolen häivää, en suunnittele jääväni eläkkeelle ennenaikaisesti, vaan toivon olevani töissä kuolemaani saakka vielä 90-vuotiaana. Minulle riittää onnellisuuteen myös se, että vietän lapseni kanssa aikaa ja teemme asioita mihin ei tarvita rahaa, paitsi myönnän kyllä, että koska lapseni on niin rakas, että vien häntä vesipuistoihin sun muualle, mutta se on eria asia, lapseen käytän mielelläni rahaa, mutta itseeni en.

..vielä tuohon edelliseen, säästän myös lapselleni jo valmiiksi osakkeisiin ja hänellä on 7-vuotiaana suurempi omaisuus, kuin monella aikuisella!

Vierailija kirjoitti:

Varakkaampi osapuoli joutuu maksamaan tasinkoa vaikka olisi avioehto. Lapsista saa elarit. Onko ne miehen tulojen mukaan vai sovittu tyyliin 150 euroa per lapsi eli alakanttiin.

Ei kai tasinkoa tuloista ja elintasosta makseta vaan kerrytetystä omaisuudesta. Se tapahtuu erotessa eikä enää eron jälkeen elarien tapaan jatkuvana ylläpitona. 

..vielä sen verran, että jos ostaisin kalliita viinejä ja vielä joisin ne, niin se masentaisi minut täydellisesti, että mihin turhuuteen rahojani laittaisin. Yritän pysytellä sinkkuna, koska naiset vain haluaisivat päästä tuhlaamaan rahani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yli 10 vuotta naimisissa miehen kanssa joka tienaa hyvin, hyvin paljon. En missään nimessä voi kotirouvana elää ilman että saan itselleni siitä myös omaa rahaa. Niinpä olen joka kuukausi pistänyt meidän yhteiseltä tililtä pari tonnia omalle tililleni ja mieheni tietää sen. Jos eroamme sen lisäksi saan puolet sen hetkisestä omaisuudesta sekä elatuksen niin kauan kuin lapset asuvat luonani ja oma tilini ei yhteiseen omaisuuteen kuulu ja siitä on mustaa valkoisella. En tosin voi kuvitellakaan että eroaisimme. Olimme yli kolmikymppisiä yhteen mennessämme. Nyt jo viittäkymppiä lähestytään. Itseni olen pitänyt kuosissa ja kunnossa. Mies on pikkuisen pullahtanut ja laiskistunut mutta edelleen mukava oma itsensä ja ihana isä lapsilleen. Ei jaksa enää mennä ja riekkua missään. Sanoikin kun kosi että on huolehtinut siitä että on tarpeeksi saanut mennä ja kokeilla ennen naimisiin menoa ja perheen perustamista. 

Oma tili minulla on siksi että voin käyttää tai olla käyttämättä sitä ihan kuten haluan mutta sen perimmäinen tarkoitus on että jos miehelle sattuu jotain niin minulla on esteetön pääsy rahoihin poikkeustilanteessa. Ero on myös poikkeustilanne. 

Jokainen hoitaa asiansa omien resurssien mukaan. Mielestäni ei ole kovin älykästä hoitaa asioitaan niin että eron tullen köyhtyy niin paljon että joutuu elämään ihan eritasoista elämää kuin mihin on tottunut. 

Siis elät kotirouvana ja saat siitä vielä omaa rahaa? Pelkästään siitä, että olet pitänyt itsesi kuosissa ja kunnossa? Okei, kukin tienaa sillä, mihin kykenee. Siinä poikkeustilanteessa saattaa vain muodostua ongelmaksi, jos niitä eläketuloja ja minkäänlaista työkokemusta viimeiseltä 10 vuodelta ei ole. Vaikka miten olisit laittanut tilille omaa rahaa, voipi romahtaa melko lujaa, kun mistään ei enää tule rahaa. 

Mun päivät ovat ihan täynnä ohjelmaa ja hommia mutta tuskinpa ymmärrät asiaa kun lukemisen ymmärtämisen kanssa on vähän niin ja näin myös. Ei mun tarvitse mennä enää koskaan töihin kodin ulkopuolelle jos en halua eikä koskaan miettiä että miten tulla toimeen. Et taida olla tottunut siihen että ihmiset hoitavat raha-asiansa ihan itse perheen sisällä eikä siihen tarvita mitään viranomaisia kuulustelemaan ja kertomaan.  Se on sinun ongelmasi. Minä olen hoitanut omat asiani myös tulevaisuuden suhteen. Meillä ei esimerkiksi ole senttiäkään velkaa mutta omaisuutta on. Tämän enempää en tähän ketjuun kirjoita. Annoin oman mielipiteeni ja kokemukseni siitä miten hoitaa asiat kun on kotirouvan asemaan ryhtynyt. Kotirouva pystyy myös kerryttämään eläkettä. Siinä onkin sulle porkkana pureskeltavaksi miten se on mahdollista. 

Ymmärrän ap sinua hyvin. Elän hyvin samankaltaisesta tilanteessa, erosta 3 vuotta aikaa. Minulla open palkka, lapsen isällä vähintään tuplasti isompi.

Päätin, että selviän vaikka elintaso putoaa. Olen karsinut kaiken ylimääräisen (ei enää autoa, maksullisia harrastuksia, matkoja, ulkonasyömisiä jne). 67% tuloistani menee asumiskustannuksiin. Olen selvinnyt ja asian hyväksynyt, mutta loma-aikoina harmittelen etten voi lähteä mihinkään. Onneksi Suomessa on kaunis luonto, jossa riittää tutkittavaa. Lapsen isä rakastaa lastaan, tapaa kerran viikossa muttei ole suostunut maksamaan elatusta hänestä. Takana jo yli vuoden prosessi tämänkin asian selvittämiseksi joka ei vaan etene.

Asia, mistä puhutaan vähän on se, että nyt kun olen rakentamassa uutta parisuhdetta ja yhteenmuuttamassa, ei minun elintasoni silti nouse yhtään. Vaikka hän osallistuu pian asumiseen, nousee lapsen päivähoitomaksut tappiin ja lapsilisän korotus poistuu. Tilanne jää plus miinus nollaksi. Raha ei tietenkään ole syy yhteenmuuttoon, mutta nyt ikään kuin oma elintasoni siirtyy uudelle kumppanille, koska emme voi matkustaa tai syödä liiemmin ulkona vain koska minä en voi. Tämä minua hävettää mutta olen ollut tästä tosi avoin lähipiirissä. Ja lähtökohtaisesti en halua, että uusi kumppani maksaisi minunkin hupimenoja. Tuntuisi epäreilulta häntä kohtaan.

Ydinperheessä oli perheen yhteiset kustannukset, nyt uusioperheenä on minun ja lapsen kustannukset ja uuden kumppanin omat kustannukset.

Toivon, etten saanut tätä kuulostamaan valituksesta vaan realistiselta kuvaukselta, koska niitä on liian vähän tästä aiheesta.

Ja niille, jotka täällä miettivät, että eikö tämä käynyt mielessä erotessa, niin ei. Eron syyt ovat varmasti kaikilla niin isot ja painavat, että tällaiset tuntui ja tuntuu minulle vain järjestelykysymyksiltä.

Meitä on niin moneen junaan. Katselin exäni tulotieja alkuviikosta yli 100 000 tienaavien listalta ja ajattelin, että mieluummin syön nuudeleita lähiön kerrostalossa mukavan miehen kanssa kuin gourmet-ruokaa hienossa ravintolassa exän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yli 10 vuotta naimisissa miehen kanssa joka tienaa hyvin, hyvin paljon. En missään nimessä voi kotirouvana elää ilman että saan itselleni siitä myös omaa rahaa. Niinpä olen joka kuukausi pistänyt meidän yhteiseltä tililtä pari tonnia omalle tililleni ja mieheni tietää sen. Jos eroamme sen lisäksi saan puolet sen hetkisestä omaisuudesta sekä elatuksen niin kauan kuin lapset asuvat luonani ja oma tilini ei yhteiseen omaisuuteen kuulu ja siitä on mustaa valkoisella. En tosin voi kuvitellakaan että eroaisimme. Olimme yli kolmikymppisiä yhteen mennessämme. Nyt jo viittäkymppiä lähestytään. Itseni olen pitänyt kuosissa ja kunnossa. Mies on pikkuisen pullahtanut ja laiskistunut mutta edelleen mukava oma itsensä ja ihana isä lapsilleen. Ei jaksa enää mennä ja riekkua missään. Sanoikin kun kosi että on huolehtinut siitä että on tarpeeksi saanut mennä ja kokeilla ennen naimisiin menoa ja perheen perustamista. 

Oma tili minulla on siksi että voin käyttää tai olla käyttämättä sitä ihan kuten haluan mutta sen perimmäinen tarkoitus on että jos miehelle sattuu jotain niin minulla on esteetön pääsy rahoihin poikkeustilanteessa. Ero on myös poikkeustilanne. 

Jokainen hoitaa asiansa omien resurssien mukaan. Mielestäni ei ole kovin älykästä hoitaa asioitaan niin että eron tullen köyhtyy niin paljon että joutuu elämään ihan eritasoista elämää kuin mihin on tottunut. 

Siis elät kotirouvana ja saat siitä vielä omaa rahaa? Pelkästään siitä, että olet pitänyt itsesi kuosissa ja kunnossa? Okei, kukin tienaa sillä, mihin kykenee. Siinä poikkeustilanteessa saattaa vain muodostua ongelmaksi, jos niitä eläketuloja ja minkäänlaista työkokemusta viimeiseltä 10 vuodelta ei ole. Vaikka miten olisit laittanut tilille omaa rahaa, voipi romahtaa melko lujaa, kun mistään ei enää tule rahaa. 

Mun päivät ovat ihan täynnä ohjelmaa ja hommia mutta tuskinpa ymmärrät asiaa kun lukemisen ymmärtämisen kanssa on vähän niin ja näin myös. Ei mun tarvitse mennä enää koskaan töihin kodin ulkopuolelle jos en halua eikä koskaan miettiä että miten tulla toimeen. Et taida olla tottunut siihen että ihmiset hoitavat raha-asiansa ihan itse perheen sisällä eikä siihen tarvita mitään viranomaisia kuulustelemaan ja kertomaan.  Se on sinun ongelmasi. Minä olen hoitanut omat asiani myös tulevaisuuden suhteen. Meillä ei esimerkiksi ole senttiäkään velkaa mutta omaisuutta on. Tämän enempää en tähän ketjuun kirjoita. Annoin oman mielipiteeni ja kokemukseni siitä miten hoitaa asiat kun on kotirouvan asemaan ryhtynyt. Kotirouva pystyy myös kerryttämään eläkettä. Siinä onkin sulle porkkana pureskeltavaksi miten se on mahdollista. 

Niin, vaikeaahan tätä on ymmärtää, kun et kerro mitään vaan arvuuttelet ja lällättelet. Nimenomaan minä olen tottunut siihen, että ihmiset hoitavat raha-asiansa itse perheen sisällä eivätkä ole riippuvaisia sen toisen rahapussista. Mistään viranomaisista en ole kyllä puhunut, mistähän tällaisen käsityksen nyt sait. Yleensä vain perheenjäsenten tulot tulevat perheen ulkopuolelta eikä sen sisäpuolelta. Ei siihen mitään kuulusteluja tarvita vaan maalaisjärki riittää. 

Etkä mielestäni kyllä kertonut oikein mitään, miten olet asiasi hoitanut kuntoon. Tekstistäsi sain sen käsityksen, että saat rahaa mieheltäsi. En keksi, mistä muualta kotirouvan asemassa rahaa virtaa, vaikka miten puuhastelisi. 

Tiedättekö, mitä ne varakkaat miehet puuhaa työmatkoillaan? Ovat joo nuorena menneet, mutta kyllä niitten viisari sojottaa muuallekin tai yrittää, noh tiesitte varmaan, eikä se mikään juttu... Ne on kattokaas miehen rahoja ja hänellä on iso valta suhteessa, te maksettuja muiden joukossa, jos ei niitä omia tuloja ole.

Vierailija kirjoitti:

Lasten siirtyminen hyvältä alueelta itä-helsinkiläiseen kouluun tuntui varmaan samalta kuin miltä mulla tuntui armeijan kutsunnoissa SYK:n eliittikoulun käyneenä

SYK ei ole eliittikoulu. Sinne lähinnä haetaan jos vanhemmat kunnianhimoisia tai koulussa pärjäävä lapsi on sosiaalisesti kömpelö/friikki niin pääsee vähemmällä kun muillakin samat sosiaaliset ongelmat tai kiusataan fiksuudesta. Helsingissa ei ole elittikouluja, sinne pääsisi silloin pelkällä rahalla.

Jännä ketju. Naiset kehuskelevat omaisuudellaan ja elintasollaan, josta eivät ole senttiäkään itse tienanneet. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä ketju. Naiset kehuskelevat omaisuudellaan ja elintasollaan, josta eivät ole senttiäkään itse tienanneet. 

Tässä kehutaan mahdollistajia eli miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se menee, että paras ostovoima on lapsettomalla parilla (molemmat töissä), sitten tulee lapsiperhe (molemmat töissä) ja perää pitävät sinkut ja yh:t. Erinomainen palkkakin sulaa pieneksi veroprogression vuoksi.

Kyllä muuten olisin viiskymppisenä sinkkuäijänä aikas lailla varakkaampi ilman elämäni erehdystä. Se on maksanut minulla ainakin 250 000 euroa.

Se on oma mokasi, jos olet elättänyt aikuista ihmistä siivellä tai hankkinut lapsia, joita ehkä vain vaimosi on halunnut, et sinä. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap sinua hyvin. Elän hyvin samankaltaisesta tilanteessa, erosta 3 vuotta aikaa. Minulla open palkka, lapsen isällä vähintään tuplasti isompi.

Päätin, että selviän vaikka elintaso putoaa. Olen karsinut kaiken ylimääräisen (ei enää autoa, maksullisia harrastuksia, matkoja, ulkonasyömisiä jne). 67% tuloistani menee asumiskustannuksiin. Olen selvinnyt ja asian hyväksynyt, mutta loma-aikoina harmittelen etten voi lähteä mihinkään. Onneksi Suomessa on kaunis luonto, jossa riittää tutkittavaa. Lapsen isä rakastaa lastaan, tapaa kerran viikossa muttei ole suostunut maksamaan elatusta hänestä. Takana jo yli vuoden prosessi tämänkin asian selvittämiseksi joka ei vaan etene.

Asia, mistä puhutaan vähän on se, että nyt kun olen rakentamassa uutta parisuhdetta ja yhteenmuuttamassa, ei minun elintasoni silti nouse yhtään. Vaikka hän osallistuu pian asumiseen, nousee lapsen päivähoitomaksut tappiin ja lapsilisän korotus poistuu. Tilanne jää plus miinus nollaksi. Raha ei tietenkään ole syy yhteenmuuttoon, mutta nyt ikään kuin oma elintasoni siirtyy uudelle kumppanille, koska emme voi matkustaa tai syödä liiemmin ulkona vain koska minä en voi. Tämä minua hävettää mutta olen ollut tästä tosi avoin lähipiirissä. Ja lähtökohtaisesti en halua, että uusi kumppani maksaisi minunkin hupimenoja. Tuntuisi epäreilulta häntä kohtaan.

Ydinperheessä oli perheen yhteiset kustannukset, nyt uusioperheenä on minun ja lapsen kustannukset ja uuden kumppanin omat kustannukset.

Toivon, etten saanut tätä kuulostamaan valituksesta vaan realistiselta kuvaukselta, koska niitä on liian vähän tästä aiheesta.

Ja niille, jotka täällä miettivät, että eikö tämä käynyt mielessä erotessa, niin ei. Eron syyt ovat varmasti kaikilla niin isot ja painavat, että tällaiset tuntui ja tuntuu minulle vain järjestelykysymyksiltä.

Ihmettelen tätä vastausta. Miten et yhtään muka osannut ajatella realiteetteja ja talousasioita? Ja miten on mahdollista, että asumiskuluihin menee melkein 70 %? Asutko vuokralla? Mikset muuttanut alunperin halvempaan? Yksikään pankki ei myönnä lainaa jos noin suuri määrä tuloista kuluisi asumiseen. Sanoohan jo järkikin ettei silloin jää muuhun elämään yhtään mitään.