Ahkerat äidit pystyvät pyörittämään yritystoimintaa vauvojen ja taaperoiden hoidon ohessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on kyllä niin p..erseestä. Pelkkää kilpailua joka ikisestä asiasta! "Jos et pysty tekemään väitöskirjaa äitiyslomalla, olet laiska ja saamamaton!" "Minun tuloni on paremmat kuin sinun tulosi ja sehän se on tärkeintä" "Opiskelin imettäessä, mutta voi luoja jos kosket älypuhelimeen olet pohjasakkaa" "Kyllä ennen kaikki oli niin paljon paremmin ja ihmiset ahkerampia, vaikka lapsikuolleisuus olikin suuri mut väliäkö sillä, koska elämä on omistettu työnteolle".

En koe, että joudun kilpailemaan äitiydessä, enkä oikein usko, että moni muukaan joutuu.

Eiköhän ne äitiydessä kilpailevat löydy ennemminkin imetyspalstoilta ja instamaailmasta kuin niiden äitien joukosta jotka haluavat yhdistää äitiyden muuhunkin elämäänsä, kuten tutkimukseen/muuhun uraan  tai harrastuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on kyllä niin p..erseestä. Pelkkää kilpailua joka ikisestä asiasta! "Jos et pysty tekemään väitöskirjaa äitiyslomalla, olet laiska ja saamamaton!" "Minun tuloni on paremmat kuin sinun tulosi ja sehän se on tärkeintä" "Opiskelin imettäessä, mutta voi luoja jos kosket älypuhelimeen olet pohjasakkaa" "Kyllä ennen kaikki oli niin paljon paremmin ja ihmiset ahkerampia, vaikka lapsikuolleisuus olikin suuri mut väliäkö sillä, koska elämä on omistettu työnteolle".

En koe, että joudun kilpailemaan äitiydessä, enkä oikein usko, että moni muukaan joutuu.

Et ilmeisesti ole lukenut äitien kirjoittamia tekstejä. Imetys on Jumalasta seuraava, korvike on myrkkyä ja huonon äidin merkki, vain omatekemää ruokaa ja sekin luomuna, puetaan vain merkkivaatteisiin, hoidetaan kotona mutta tehdään töitä, ollaan aina parempia kuin muut äidit ja omat valinnat on niitä ainoita oikeita ja mitään muuta ei hyväksytä. Jos näet jonkun toimivan eri tavalla kuin itse toimit, niin huomautat hänelle kuinka asiat pitäisi tehdä, vaikka sillä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä ostitko päärynäsoseen vai soseutitko itse päärynän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on kyllä niin p..erseestä. Pelkkää kilpailua joka ikisestä asiasta! "Jos et pysty tekemään väitöskirjaa äitiyslomalla, olet laiska ja saamamaton!" "Minun tuloni on paremmat kuin sinun tulosi ja sehän se on tärkeintä" "Opiskelin imettäessä, mutta voi luoja jos kosket älypuhelimeen olet pohjasakkaa" "Kyllä ennen kaikki oli niin paljon paremmin ja ihmiset ahkerampia, vaikka lapsikuolleisuus olikin suuri mut väliäkö sillä, koska elämä on omistettu työnteolle".

En koe, että joudun kilpailemaan äitiydessä, enkä oikein usko, että moni muukaan joutuu.

Et ilmeisesti ole lukenut äitien kirjoittamia tekstejä. Imetys on Jumalasta seuraava, korvike on myrkkyä ja huonon äidin merkki, vain omatekemää ruokaa ja sekin luomuna, puetaan vain merkkivaatteisiin, hoidetaan kotona mutta tehdään töitä, ollaan aina parempia kuin muut äidit ja omat valinnat on niitä ainoita oikeita ja mitään muuta ei hyväksytä. Jos näet jonkun toimivan eri tavalla kuin itse toimit, niin huomautat hänelle kuinka asiat pitäisi tehdä, vaikka sillä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä ostitko päärynäsoseen vai soseutitko itse päärynän.

En ole lukenut äitien kirjoittamia tekstejä...? Tuota noin... olipa aika oudosti sanottu, äitien kirjoittamat tekstit. Äidithän kirjoittavat aika monenlaisia tekstejä. Tämäkin teksti, jota nyt luet, on äidin kirjoittamaa. En tiedä, oletko sinä äiti, joten en osaa sanoa, onko sinun tekstisi äidin kirjoittama.

Olen lukenut kaikenlaisten ihmisten kirjoittamia tekstejä siitä, miten he ovat omasta mielestään oikeassa ja muut väärässä. Sitä en tiedä, miksi juuri minun pitäisi reagoida sellaiseen tekstiin tai tuntea huonommuutta siksi, että joku sattuu ajattelemaan juuri tuolla tavalla (oli kyseessä sitten äitiys tai joku muu asia).

Olen ollut äiti nyt vähän yli kahdeksan vuotta, enkä nyt yhtäkkiä muista, että joku olisi huomauttanut mulle, että mun pitäisi tehdä asiat jotenkin toisin. Varmasti joku kokee oikeudekseen huomautella muille kaikenlaisista asioista, mutta ei se kyllä kovin yleistä tunnu olevan.

Täytyy sanoa, että sulla on aika erikoinen kuva "äideistä". Pakko laittaa lainausmerkit.

Olen maatalon emäntä ja meillä on monenlaista yritystä liite-elinkeinona ja teen pienimuotoista kirjanpitoa sekä monessa yhdistyksessä vastuussa toiminnasta.

Äitiyslomat tein normaalisti töitä eikä muutenkaan ole lomia pidetty kuin silloin tällöin.

Kaikki meni hyvin niin kauan kun lapset asui kotona ja elämä niin sanotusti oli menoa kokoajan, mutta nyt lasten ollessa aikuisia olen loppuunkäytetty tai sille tuntuu etten enää jaksa mitään.

Nyt on aikaa, mutta en jaksa innostua enää mistään ja olen alkanut suunnitella vain kuinka elämän loppuaika kuluu.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen onneksi omasta kotiäitiydestä onnellinen ja jopa ylpeä että pystymme laittamaan työt pariksi vuodeksi sivuun ja keskittyä vain vauva/taapero -aikaan.

Luojalle kiitos siitä että oma mieleni ei halaja jatkuvaan suorittamiseen vaan minun ei tarvitse kuin olla läsnä.

Jollakin tavalla säälin näitä lapsia jotka ovat toimistoilla mukana rattaissa tai taaperot tabletilla kun äiti puhuu työpuheluita.

Mielestäni tällaista suorituskeskeistä äitiyttä ei pitäisi ihailla.

Tällanen mustavalkoinen näkökulma on kyllä säälittävä. Riippuu ihan tilanteesta voiko äiti työskennellä ja olemaan läsnä. Moni sohvalla puhelimen kanssa makaava äiti voi hyvin olla paljon poissaolevampi lapsen näkökulmasta, kun äiti joka tekee samalla kun lapsi nukkuu päikkärit ja osaa sitten arvostaa sitä yhdessä olemista ihan eri tavalla kun on saanut ajatella hetken muutakin

Vierailija kirjoitti:

Me rakensimme toisen talomme työn ohessa kun kuopus oli 2v. Jompikumpi meistä oli aina lasten kanssa, vain muutaman kerran teini joutui hoitamaan pientä, tietty korvausta vastaan. Tai sitten kuopus pyöri jaloissa, sekin onnistui hyvin. Oli ihan innoissaan kun paistettiin pihalla nuotiomakkaraa samalla kun poltettiin puujätettä:) Edellisen talon raksan aikaan kotona oli 3 lasta harrastuksineen ja koulumatkoineen. Tietty kävimme töissä silloinkin. 

Ei sitä edes ajatellut ettei jaksa, normaalia elämää

Niin, hyväosaista elämää. Minä istuin lasten kanssa kotona pienessä kerrostalokolmiossa ja laskin miten sentit riittää ruokaan ja vaippoihin. Yksinäni kävin lasten kanssa puistossa. Mies oli kaikki illat ja viikonloput töissä. 

On ihan eri asia jaksaa jos on jotain hyvää mitä odottaa tai rakennat samalla unelmaa. Kuin että vaan yrittää selvitä päivästä toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me rakensimme toisen talomme työn ohessa kun kuopus oli 2v. Jompikumpi meistä oli aina lasten kanssa, vain muutaman kerran teini joutui hoitamaan pientä, tietty korvausta vastaan. Tai sitten kuopus pyöri jaloissa, sekin onnistui hyvin. Oli ihan innoissaan kun paistettiin pihalla nuotiomakkaraa samalla kun poltettiin puujätettä:) Edellisen talon raksan aikaan kotona oli 3 lasta harrastuksineen ja koulumatkoineen. Tietty kävimme töissä silloinkin. 

Ei sitä edes ajatellut ettei jaksa, normaalia elämää

Niin, hyväosaista elämää. Minä istuin lasten kanssa kotona pienessä kerrostalokolmiossa ja laskin miten sentit riittää ruokaan ja vaippoihin. Yksinäni kävin lasten kanssa puistossa. Mies oli kaikki illat ja viikonloput töissä. 

On ihan eri asia jaksaa jos on jotain hyvää mitä odottaa tai rakennat samalla unelmaa. Kuin että vaan yrittää selvitä päivästä toiseen. 

Oma mokasi. Ei lapsia pidä hankkia tuollaiseen tilanteeseen ja olisivat sinäkin voinut edes yrittää tienata.

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Viisaita sanoja. Ja kuinka saattoi arvatakaan, alapeukku singahti heti.

Jostakin syystä tällä palstalla on s*tanasta seuraava, jos antaa lapsilleen eineksiä tai ei pysty tarjoamaan jokaiselle omaa huonetta, mutta henkiset tarpeet saa sivuuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Kyllä moni asia on ihan organisoinnista kiinni. Jos on tahtoa sekä olla lasten kanssa että tehdä töitä, se voi onnistua, jos vielä olosuhteet ovat suotuisat (terveyttä, talous kunnossa, mahdollisesti tukiverkostoja tms.) Jostain syystä nämä suuret uhrautuja -äidit taitavat olla niitä, jotka haluavat löydä tiukemmat raamit sille oikeaoppiselle vanhemmuudelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Kyllä moni asia on ihan organisoinnista kiinni. Jos on tahtoa sekä olla lasten kanssa että tehdä töitä, se voi onnistua, jos vielä olosuhteet ovat suotuisat (terveyttä, talous kunnossa, mahdollisesti tukiverkostoja tms.) Jostain syystä nämä suuret uhrautuja -äidit taitavat olla niitä, jotka haluavat löydä tiukemmat raamit sille oikeaoppiselle vanhemmuudelle

Talouden pitää olla kunnossa, jotta pystyy tekemään töitä samalla kun hoitaa lapsia? Minä väittäisin asian menevän pääsääntöisesti päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Viisaita sanoja. Ja kuinka saattoi arvatakaan, alapeukku singahti heti.

Jostakin syystä tällä palstalla on s*tanasta seuraava, jos antaa lapsilleen eineksiä tai ei pysty tarjoamaan jokaiselle omaa huonetta, mutta henkiset tarpeet saa sivuuttaa.

Multa tuli alapeukku. Kaiken kokemani mukaan ne äidit, jotka pitävät huolta lapsen monipuolisesta ravinnosta, ovat niitä jotka huolehtivat lapsen muistakin tarpeista (vaikka eläisivätkin -hui kauhistus- myös omaa elämäänsä sen äitiroolin lisäksi) Eli myös niistä henkisistä tarpeista. Sen sijaan itseään puolustelevat, selittelevät ja muita mollaavat ovat olleet useimmiten niitä, joille tärkeintä on kiillottaa sitä omaa kruunuaan äitinä. Selitellään omia puutteita sillä uhraudutaan jollain toisella elämän alueella niin maan perhanasti. Esim "emme ulkoile, mutta ainakin meillä saa lapset rakkautta ja huomioo!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Kyllä moni asia on ihan organisoinnista kiinni. Jos on tahtoa sekä olla lasten kanssa että tehdä töitä, se voi onnistua, jos vielä olosuhteet ovat suotuisat (terveyttä, talous kunnossa, mahdollisesti tukiverkostoja tms.) Jostain syystä nämä suuret uhrautuja -äidit taitavat olla niitä, jotka haluavat löydä tiukemmat raamit sille oikeaoppiselle vanhemmuudelle

Talouden pitää olla kunnossa, jotta pystyy tekemään töitä samalla kun hoitaa lapsia? Minä väittäisin asian menevän pääsääntöisesti päinvastoin.

Talous on kunnossa pystyvillä ihmisillä. Sellaiset on ylipäätään kykeneviä tekemään asiat fiksusti

Olin huomattavan paljon parempi äiti kun tein lastenkasvatuksen ohella muutakin kuin värikoodasin liinavaatteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Kyllä moni asia on ihan organisoinnista kiinni. Jos on tahtoa sekä olla lasten kanssa että tehdä töitä, se voi onnistua, jos vielä olosuhteet ovat suotuisat (terveyttä, talous kunnossa, mahdollisesti tukiverkostoja tms.) Jostain syystä nämä suuret uhrautuja -äidit taitavat olla niitä, jotka haluavat löydä tiukemmat raamit sille oikeaoppiselle vanhemmuudelle

Talouden pitää olla kunnossa, jotta pystyy tekemään töitä samalla kun hoitaa lapsia? Minä väittäisin asian menevän pääsääntöisesti päinvastoin.

Hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa joustoa elämässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Kyllä moni asia on ihan organisoinnista kiinni. Jos on tahtoa sekä olla lasten kanssa että tehdä töitä, se voi onnistua, jos vielä olosuhteet ovat suotuisat (terveyttä, talous kunnossa, mahdollisesti tukiverkostoja tms.) Jostain syystä nämä suuret uhrautuja -äidit taitavat olla niitä, jotka haluavat löydä tiukemmat raamit sille oikeaoppiselle vanhemmuudelle

Talouden pitää olla kunnossa, jotta pystyy tekemään töitä samalla kun hoitaa lapsia? Minä väittäisin asian menevän pääsääntöisesti päinvastoin.

Talous on kunnossa pystyvillä ihmisillä. Sellaiset on ylipäätään kykeneviä tekemään asiat fiksusti

Jos talous on kunnossa, pystyy järjestämään itselleen vanhempainlomaa tai lapselleen hoitajan.

Ja ennen kuin mennään henkilökohtaisuuksiin, kerrottakoon että teen itsekin oman alani töitä hoitovapaalla, ihan harrastuksenani. Mutta todellakaan en tee töitä silloin kun olen vastuussa kolmesta lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Viisaita sanoja. Ja kuinka saattoi arvatakaan, alapeukku singahti heti.

Jostakin syystä tällä palstalla on s*tanasta seuraava, jos antaa lapsilleen eineksiä tai ei pysty tarjoamaan jokaiselle omaa huonetta, mutta henkiset tarpeet saa sivuuttaa.

Multa tuli alapeukku. Kaiken kokemani mukaan ne äidit, jotka pitävät huolta lapsen monipuolisesta ravinnosta, ovat niitä jotka huolehtivat lapsen muistakin tarpeista (vaikka eläisivätkin -hui kauhistus- myös omaa elämäänsä sen äitiroolin lisäksi) Eli myös niistä henkisistä tarpeista. Sen sijaan itseään puolustelevat, selittelevät ja muita mollaavat ovat olleet useimmiten niitä, joille tärkeintä on kiillottaa sitä omaa kruunuaan äitinä. Selitellään omia puutteita sillä uhraudutaan jollain toisella elämän alueella niin maan perhanasti. Esim "emme ulkoile, mutta ainakin meillä saa lapset rakkautta ja huomioo!"

Sinä ilmeisesti kuulut tuohon jälkimmäiseen porukkaan, kun kuljet täällä alapeukuttelemassa toisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Viisaita sanoja. Ja kuinka saattoi arvatakaan, alapeukku singahti heti.

Jostakin syystä tällä palstalla on s*tanasta seuraava, jos antaa lapsilleen eineksiä tai ei pysty tarjoamaan jokaiselle omaa huonetta, mutta henkiset tarpeet saa sivuuttaa.

Multa tuli alapeukku. Kaiken kokemani mukaan ne äidit, jotka pitävät huolta lapsen monipuolisesta ravinnosta, ovat niitä jotka huolehtivat lapsen muistakin tarpeista (vaikka eläisivätkin -hui kauhistus- myös omaa elämäänsä sen äitiroolin lisäksi) Eli myös niistä henkisistä tarpeista. Sen sijaan itseään puolustelevat, selittelevät ja muita mollaavat ovat olleet useimmiten niitä, joille tärkeintä on kiillottaa sitä omaa kruunuaan äitinä. Selitellään omia puutteita sillä uhraudutaan jollain toisella elämän alueella niin maan perhanasti. Esim "emme ulkoile, mutta ainakin meillä saa lapset rakkautta ja huomioo!"

Sinä ilmeisesti kuulut tuohon jälkimmäiseen porukkaan, kun kuljet täällä alapeukuttelemassa toisia.

:D no kai nyt sentään eri mieltä saa olla! Ei niitä alapeukkuja tarvitse ottaa niiin henkilökohtaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy hyvin vahvasti äidin oma arvomaailma ja yleensä myös tukiverkosto.

Omasta lapsuudesta muistan, miten vanhemmat olivat aina töissä, kotitöissä, lukivat lehteä tai katsoivat telkkaria. Silloin ei heitä saanut häiritä. Olihan minulla sisaruksia, harrastuksia ja koulukavereita mutta kaipasin aikuista; huolenpitoa, murheenkuuntelijaa ja viisaita sanoja, lautapeliseuraa ilman fuskaamista ja tappelua... Itse haluan olla lapsilleni erilainen vanhempi. Se tarkoittaa sitä, että joskus viikkosiivous jää tekemättä, ruokana on einestä, omat lukuisat harrastukset jäivät taka-alalle. Seuraan mieluummin lasteni touhuja kuin tapitan läppärin näyttöä, hellittelen ja sylittelen mieluummin kuin naputtelen työsähköposteja ja laskelmia, sadutan ja loruttelen mieluummin kuin soitan hiljaisuutta vaativia työpuheluita.

Sitä en tiedä, millaisia omista lapsistani runsaalla läsnäololla ja huomioimisella kasvaa mutta toivottavasti onnellisia :).

(Enkä nyt väitä, että ahkerien äitien lapset olisivat onnettomia. Itse olin, eikä minulla ole ollut kuin yksi lapsuus.)

Viisaita sanoja. Ja kuinka saattoi arvatakaan, alapeukku singahti heti.

Jostakin syystä tällä palstalla on s*tanasta seuraava, jos antaa lapsilleen eineksiä tai ei pysty tarjoamaan jokaiselle omaa huonetta, mutta henkiset tarpeet saa sivuuttaa.

Multa tuli alapeukku. Kaiken kokemani mukaan ne äidit, jotka pitävät huolta lapsen monipuolisesta ravinnosta, ovat niitä jotka huolehtivat lapsen muistakin tarpeista (vaikka eläisivätkin -hui kauhistus- myös omaa elämäänsä sen äitiroolin lisäksi) Eli myös niistä henkisistä tarpeista. Sen sijaan itseään puolustelevat, selittelevät ja muita mollaavat ovat olleet useimmiten niitä, joille tärkeintä on kiillottaa sitä omaa kruunuaan äitinä. Selitellään omia puutteita sillä uhraudutaan jollain toisella elämän alueella niin maan perhanasti. Esim "emme ulkoile, mutta ainakin meillä saa lapset rakkautta ja huomioo!"

Sinä ilmeisesti kuulut tuohon jälkimmäiseen porukkaan, kun kuljet täällä alapeukuttelemassa toisia.

:D no kai nyt sentään eri mieltä saa olla! Ei niitä alapeukkuja tarvitse ottaa niiin henkilökohtaisesti.

Mutta samalla tulit paljastaneeksi, että kuulut juurikin siihen muita mollaavaan alemmuudentuntoiseen porukkaan.

Jos on tyytyväinen omiin valintoihinsa, ei tarvitse arvostella toisten erilaisia valintoja.

voihan sitä leikkiä yrittäjää kun mies maksaa kulut kumminkin, nuin se menee niin monilla